#maanantainmatsiJuttusarjat

#MaanantainMatsi – Regina Rosendahl vs Jessica Love (2022)

#MaanantainMatsi on viikoittainen juttusarja, jossa Smarksiden toimitus nostaa esiin ja esittelee lyhyesti jonkin kiinnostavan ottelun YouTubesta tai vastaavasta videopalvelusta.


FCF Wrestling järjesti ensimmäisen Omega-tapahtumansa keväällä 2018, juhlistaen samalla painikauden päätöstä ensimmäistä kertaa kyseiseen formaattiin siirtymisen jälkeen. Ensimmäisessä Omegassa nähtiin muun muassa ensimmäinen Omegan eliminaatio-ottelun Mustan Aukon ja Kolmen Ässän välillä sekä Starbuckin ja Mikko Maestron välinen FCF-mestaruusottelu. Kortin yläpäässä oli myös Regina Rosendahlin ja Jessica Loven ratkaiseva kohtaaminen. Kaksi suomalaisen naispainin sanansaattajaa olivat aloittaneet feudinsa edeltävässä Talvisodassa, missä Rosendahl oli hyökännyt Loven kimppuun kaksikon keskinäisen ottelun jälkeen. Omegan vankirikkaassa koitoksessa saatiin jonkinasteinen päätös, vaikka kaksikko kohtasi toisiaan muutamaan otteeseen vielä tulevien vuosien aikana.

Vuonna 2022 Rosendahl ja Love iskivät jälleen yhteen, mutta tällä kertaa aivan erilaisessa ympäristössä.

Tanskan BODYSLAM! Wrestling oli noussut viime vuosien aikana ehkäpä Pohjoismaiden tunnetuimmaksi promootioksi, kiitos kansainvälisen näkyvyyden wXw:n suoratoistopalvelussa sekä IndependentWrestling.tv -palvelussa. Asiaa auttoi toki myös nimekkäät ulkomaalaisvierailijat, kuten Chris Brookes, Jonathan Gresham, Francesco Akira, Nina Samuels ja Speedball Mike Bailey. Siinä sivussa Bodyslamista muotoutui myös suomalaispainijoille vakiintunut matkakohde, sillä Bodyslamin kehässä ovat päässeet pyörähtämään Valentine ja Shemeikka sekä tietysti Rosendahl ja Love.

Suomalaiset pääsevät harvemmin vetämään “kotiotteluita” toisiaan vastaan ulkomaisissa kehissä, mutta niin vaan pääsi käymään Bodyslamin The Great Scandinavian Bash -tapahtumassa. Alun perin kolminotteluksi tarkoitettu kohtaaminen Aliss Inkin kera kääntyi yksilömuotoon Inkin loukkaantumisen vuoksi.

Näin sitä suomalaista painia viedään maailmankartalle.

Regina Rosendahl vs Jessica Love (BODYSLAM The Great Scandinavian Bash, 7.5.2022)

Semi Salmikannas

Semi Salmikannas

Ammattimainen tyhjäntoimittaja, jonka elämässä showpaini on roikkunut mukana sitkeän torakan lailla yli vuosikymmenen ajan. Toimii vakioäänenä Smarksiden ääniaalloilla ja onnistuu unohtamaan velvoitteensa kirjoitetun sisällön tuottajana. Kaikin puolin stereotyyppinen paininörtti, jonka naama kelpaa vain ja ainoastaan radioon.

Previous post

WWE- & AEW-veikkaus 2024: WWE Backlash France

Next post

Eläköön humpuuki! #61: Grant/WWE-päivitykset, WWE:n kevätsiivous, Rossy Ogawa ja Marigold

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *