G1 Climax 34 – Jälkipyykki

Konfetti on laskeutunut, tapahtumat on taputeltu, voittaja on kruunattu ja 94 turnausottelun urakka on saatu päätökseen. Historian 34. G1 Climax turnaus on ohitse ja on aika vilkaista vielä hetkeksi peruutuspeilin puolelle ennen kuin syksyn uudet tuulet pyyhkivät kesän muistot taka-alalle. Ketkä onnistuivat, yllättivät, olivat omalla tasollaan tai jättivät karvaan maun suuhun?

Onnistujat

G1 Climax on pitkä ja raskas turnaus, mutta tämä joukko onnistujia otti härkää sarvista kiinni ja piti huolta siitä, että kuukauden aikana riitti puhuttavaa ja laadukasta katsottavaa.

Sumuisten saarien sankarit

A-lohkon ja samalla aika lailla koko turnauksen kovimmat suorittajat edustivat Englantia. Onko brittiläisessä vesijohtovedessä jotain, joka kasvattaa todellisia G1-sotureita? Ei, Zack Sabre Jr. ja Gabe Kidd ovat tässä pisteessä ihan raa’alla työnteolla eivätkä nesteytyksellä.

Sabre oli kaikkien kirjoissa ennakkoon yksi turnauksen vahvimpia suorittajia ja ennakkosuosikkeja jatkoon. NJPW:n parhaan painijan vuosi oli verrattain hiljainen kotipromootiossaan (yksi MOTYC-ottelu Bryan Danielsonia vastaan eikä paljon muuta). Nyt sitten päräytettiin vihdoin se jo vuosia odotettu G1-veto tiskiin, kun Sabre suorastaan liiti lohkonsa kärkipaikalle asti. Kukaan ei tullut enää eteen, kun ZSJ viimeisteli lohkovaiheen vuoden parhaalla pistemäärällä. Samalla kehässä vedettiin tuttuun tekniikkavelhon henkeen. Vaikka monen vanhan taisteluparin kanssa ei saatu absoluuttisen parasta versiota irti, niin taso oli silti korkealla läpi pitkän ja raastavan turnauksen. Lisäbonuksena saatiin irti EVILin turnauksen parhaat minuutit.

Kun Sabre hurmasi lukkopainilla, niin Gabe Kidd otti aivan päinvastaisen asenteen. Meno oli melkoista turpasaunaa alusta loppuun, sillä Kidd otti tosissaan tehtävänannon olla kuin Tomohiro Ishii, mutta brittiläisempi. Pistesarakkeessa taktiikka ei tuottanut toivottua tulosta jatkon jäädessä jälleen haaveeksi, mutta näillä näytöillä Kidd sai jotain tärkeämpää. Yleisö nimittäin otti Kiddin erinomaisesti vastaan joka kylässä. Kaasu pohjassa iskuja tarjoileva Kidd ei ole maailman harjaantunein painija, mutta yksinkertainen ja raivoisa pommien jakelu upposi japanilaisyleisöön kuin häkä. Näillä otteilla G1-paikka lienee kiveen hakattu ja luulisi David Finlayn tutisevan edes hiukan, kun huomaa oman tallikaverin saavan tällaista reaktiota ja kehuja. Puolivahingossa Kidd löysi myös kumman toimivaa kemiaa Jake Leen kanssa, joka lienee myös jonkinasteinen saavutus.

Uudet soihdunkantajat

DDT- ja AEW-tähti Konosuke Takeshita oli turnauksen puhutuin nimi ennen ensimmäistäkään kellonsoittoa. Ikäluokkansa ehdottomaan kermaan kuuluva Takeshita oli ennakkoon kantamassa jokaisen vastustajansa turnauksen parhaaseen esitykseen. Ja miten kävi? Aika lailla juuri kuten ennustettiin.

Takeshita oli B-lohkon kohokohta lähes jokaisena iltana ja kävi siinä välissä vielä DDT:ssä hutkimassa Masato Tanakaa pataan. Takeshita oli aivan omalla tasollaan. Upea, aikakirjoihin jäävä G1-klassikko jäi uupumaan, mutta noin muuten Takeshita oli hieman kuin Kaito Kiyomiya vuosi takaperin. Tällä kertaa buukkaus oli vahvempaa ja NJPW:n osastolta löytyi omissa kirjoissa vielä pari oikeasti parempaa suorittajaa.

NJPW-fanit ovat jo aloittaneet kampanjoinnin Takeshitan palkkaamisesta täysipäiväiseksi, kunhan AEW-sopimus päättyy. En voi ihan hirveän erimielinen olla, sillä Takeshita olisi aivan mainio lisäys NJPW:n arsenaaliin. Tai oikeastaan minkä tahansa promootion arsenaaliin. Tämä toivottavasti toimii muistutuksena myös Tony Khanille, että täyslaidallisessa tähtiloistoa on vielä tämäkin kultakimpale mukana.

Kestovirne pysyi Yota Tsujin naamalla, vaikka välillä oli vaikeampaa. Joihinkin Tsujin luchavaikutteinen tyyli ei pure, mutta Dragongaten murjomana minuunhan se uppoaa kuin pizzaleikkuri otsaan. Tsuji oli isossa paikassa B-lohkossa, ollen usein pääotteluvastuussa. Paperit säilyivät puhtaana, vaikka omat kankeutensa matkassa olivatkin. Etenkin turnauksen loppuosaa varjosti hieman murheikas putki. Ensin Narita-ottelu meni vihkoon, sitten Uemura-ottelu päättyi loukkaantumiseen ja vielä kaupan päälle Cobb-kohtaaminen jäi kohtuullisen laimeaksi. Onneksi hyvätasoinen alkupuoli ja hyvät pudotuspeliesitykset pitivät hymyn huulilla myös kotikatsomoissa. Tsuji on tällä hetkellä asetettu oman sukupolvensa johtohahmoksi ja pitää paikastaan vielä visusti kiinni.

Veteraanien iltahuudot

Nuorennusleikkauksen keskellä oli hienoa huomata, että jostain vanhoista parroista liikenee vielä taistelutahtoa G1-turnauksen ajaksi. Shingo Takagi on vielä hyvin voimissaan, lariatit lässähtävät totuttuun tapaan ja mieheen voi luottaa paikassa kuin paikassa. Vastuuta oli jaettu pääotteluiden muodossa ja niissä Takagi oli mies paikallaan. Suurempaa narratiivia ei Takagin turnauksesta irronnut, mitä nyt vaan veresti vanhojen hyvien taisteluparien kanssa muistoja (Naito-kohtaaminen ei vanhojen tasolle yltänyt, ZSJ-matsi totutun tasokas), mätki uutta haastajaa tömäkästi turpaan (Kidd-ottelu ei minuun purrut aivan samalla teholla kuin muihin, mutta hyvähän sekin oli) ja repäisi yllättävästä ensikohtaamisesta kaiken irti (SANADAn kanssa kemiat natsasivat hämmentävän hyvin). Ei siis mitään uutta auringon alla, mutta jopa perustasollaan lohikäärmeen vuosi mene heittämällä onnistujien joukkoon.

Hirooki Goto haki toista turnausvoittoaan ja havitteli samalla historiallisesti statusta vanhimpana G1-voittajana. Aivan kuten ennenkin, myös tällä kertaa matka päättyi kyyneliin. Mutta mikä matka se olikaan! Goto oli todella rautaisessa vedossa ja sai uskomaan, että tämä vuosi olisi todellakin hänen vuotensa. Vielä kun mies on näin hyvässä kunnossa, niin häntä sopisi käyttää seuraavan sukupolven portinvartijana eikä vaan YOSHI-HASHIn kaitsijana joukkuekuvioissa. Dramaattiset voitot kaikista jatkopeleihin päässeistä B-lohkon edustajista villitsivät yleisöä. Yksi turnauksen hellyyttävimmistä hetkistä olikin Goton poistuminen lastensa kanssa Korakuen Hallista pääottelun voiton jälkeen. Eihän se puraissut aivan samalla tavalla kuin Jun Kasain vastaavanlainen isällinen poistuminen muutaman vuoden takaa, mutta olihan se tarpeeksi lähellä.

Tänä vuonna G1-termin G-kirjain tarkoitti todellakin Gotoa.

Yllättäjät

Ennakko-odotuksissa on yleensä parasta se, että niitä mennään rikkomaan ja vielä positiiviseen suuntaan. Yllättäjät olivat omanlaisiaan onnistujia, mutta tulivat vaan astetta enemmän takavasemmalta.

Vihdoin paikkansa arvoinen?

Viime vuonna jälkipyykkiä pestessä yksi päällimmäisistä ajatuksista oli David Finlayn flopahtanut G1-kampanja ja kyseenalainen asema Bullet Clubin nokkamiehenä. Gabe Kidd veti jo vasemmalta ohitse, kuka olisi seuraavana? Vuotta myöhemmin tilanteeseen on tullut muutos. Pieni sellainen, mutta kuitenkin.

Finlayn G1-urakka oli onnistunut, vaikka ennakkoon pelottivatkin korkeat paikat lähes jokaisessa B-lohkon tapahtumassa. Tyyli on asettunut uomiinsa ja vaikka heikkouksia edelleen löytyy, niin en enää aktiivisesti kammoksu Finlayn tulevia otteita. Oikean vastustajan ja/tai olosuhteet Finlay toki vaatii ennen kuin aletaan puhumaan aivan kärkiluokan otteista. Samalla painolastina roikkui edelleen vanhat tutut Bullet Club -metkut ja Gedo, vaikka todellinen perseily vei mehut vain muutamasta kohtaamisesta. Pahin esimerkki oli toki Takeshita-ottelu, joka väljähti täysin shillelagh-sekoilun myötä. Kasvutarinalle on toki hyvä saada jatkoa, sillä NJPW kaipaa parhaassa peli-iässä olevia painijoita edelleen kipeästi.

Onko Finlay NJPW:n ehdotonta eliittiä? Ei. Onko Finlay Bullet Clubin ykkösnyrkki? Ei. Onko Finlay täysin hyväksyttävä ylemmän keskikortin kasvo? Hämmästyttävää, mutta kyllä.

Valoja tunnelin päässä

Kun Great O-Khanin turnaussarake näytti neljän kierroksen jälkeen neljää tappiota, niin kirjoitin itselleni jo muistiin, että matemaattinen eliminaatio oli tässä vaiheessa jo lähes varma ja O-Khan toistaisi viimevuotisen temppunsa ensimmäisenä virallisena eliminaationa. Mutta kuinkas sitten kävikään?

O-Khan rynnisti voittoputkeen, kaatoi viimeisenä iltana hallitsevan IWGP World Heavyweight -mestari Tetsuya Naiton netoten samalla itselleen tulevan mestaruusottelun ja nappasi lohkon viimeisen jatkopaikan. Kun ennen turnausta oli pelko, että O-Khan jää maistelemaan astetta nuorempien tomua, niin painihousut vedettiin kunnolla jalkaan ja näytettiin, että jäniskevennyksen rooli ei ole vielä kiveen hakattu. Vaikka omissa kirjoissani O-Khanin otteet painottuivat enemmän mielenkiintoisten kuin varsinaisten huippuotteiden puolelle, niin kokonaisuus yllätti ainakin itseni.

Ei O-Khan mikään kehävirtuoosi ole, mutta osoitti ainakin kuuluvansa G1-vakirinkiin myös tuleviksi vuosiksi. Omalaatuista karismaa ja kontaktia yleisöön kuitenkin löytyy, joten aivan metsään ei olla vielä menossa.

Yuya Uemura ei ollut NJPW-paluunsa jälkeen aivan niin tulinen kuin korni lempinimi Heat Storm antoi ymmärtää. Niinpä olinkin positiivisesti yllättynyt, kun Uemura pisti kunnolla tuulemaan. Shokkivoitot heti alussa johdattivat Uemuran hetkeksi lohkonsa kärkipaikalle, mutta tuttuun Gedon tyyliin oli voittosarakkeen tasoittuminen vesiselvää. Kehässä Uemura todellakin loisti. Hiroshi Tanahashin kruunua on soviteltu kovasti Shota Uminon päähän, kun kerta housutkin ovat niin samankaltaiset, mutta Uemura saattaa kuitenkin olla Tanahashin lähin seuraaja. Liikerepertuaarista on lainattu toki Frog Splash ja Dragon Screw, mutta yhteneväisyydet ulottuvat enemmän ottelurakenteeseen kuin manööveriplagiointiin. Uemura myy kuin riivattu ja pitää psykologian oppikirjaa tiukasti rinnustaan vasten pehmittäen vastustajan kättä lukkoja sekä Deadbolt-heittoa varten. Oppikirjamainen esimerkki tästä formaatista nähtiin Takeshitaa vastaan yhdessä turnauksen ehdottomista huippuotteluista.

Uemuran turnausta ja tulevaisuudennäkymiä synkistää toiseksi viimeisellä kierroksella kärsitty kyynärpäävamma, joka veti miehen kokonaan pois turnauksesta ja lasarettiin kirjoitushetkellä määrittelemättömän mittaiselle ajalle. Turnauksen jälkilöylyt olisivat voineet tarjota vaikka minkälaista roolia Uemuralle, mutta nyt lämpö pääsee pahasti karkaamaan, etenkin jos poissaolo pääsee venähtämään.

Oleg Boltin oli kohtuullisen kirjoittamaton kortti, vaikka selkeää olikin että NJPW:llä oli kova luotto mieheen. Young Lion -roolissa jo NEVER Six Man Tag -mestariksi noussut Boltin oli harvinainen tapaus firmassa, jossa mestaruusmenestys saa odottaa opintomatkan jälkeisiä aikoja. Turnauksen avaukseen saavuttiin uusissa, Kazakstanin lipun värisissä pöksyissä ja omalla tunnusmusiikilla ja näin virallinen valmistuminen hoidettiin lennosta. Boltin sopi turnausympäristöön kuin nakutettu ja miehen yksinkertainen kehätyyli tuotti hyvin tulosta. Uskottavan oloinen mörssäri pisti tuulemaan ja sai yleisön sympatiat komeasti puolelleen. Yltiösuuria saappaita ei vielä jalkaan soviteltu, vaan ottelut pysyivät hyvin maltillisissa mitoissa. Todellinen pääottelupotentiaali on vielä arvoitus, mutta tämänkaltaisia G1-esityksiä näkee mieluusti tulevaisuudessa paljon lisää. Vaikka mikään ottelu ei omissa kirjoissani aivan ylittänyt turnauspaikan ratkaissutta Taichi-kohtaamista, oli Boltin oikein piristävä tuulahdus lohkossaan. Harmillisesti Uemuran loukkaantuminen vei viimeisen illan vastuksen ja viimeisen näyttöpaikan, vaikka ylimääräiset pisteet siivittivät miehen kunnioitettavaan kahdeksaan pisteeseen ja pakoon jumbosijoilta.

Omalla tasollaan

Satoi tai paistoi, tämä poppoo piti tiukasti oman tasonsa, sekä hyvässä että pahassa. Oman tasonsa pitäjillä oli hyviä ja huonoja päiviä, vaikka otsikoissa negatiivisuus saattoi välillä paistaakin.

Veljekset kuin ilvekset

Sattumalta koko entinen LIJ-ydin päätyy samaan sarakkeeseen, kun SANADA, EVIL ja Tetsuya Naito iskivät tiskiin virkamiesesitykset eikä tippaakaan enempää.

En ole niin SANADA-kriittinen kuin ehkä joskus, sillä viime vuoden IWGP World Heavyweight -mestaruuskaudessa ei hirveämmin ollut valittamista ja G1 sujui myös ihan mallikkaasti. Loukkaantumisten riivaama 2024 ei ollut kuitenkaan paras mahdollinen lähtökohta tämän vuoden turnaukselle. Tämä vuosi ei ollut yhtä onnistunut kuin viimeksi, mutta nyt eivät SANADAn lähtökohdatkaan olleet yhtä kiinnostavat. SANADA oli kuitenkin tasollaan, sillä muutaman huippuottelun kylkeen mahtui tutut muutamat heikot ja/tai kädenlämpöiset koitokset. SANADA ja Naito onnistuivat ainakin kohtuullisesti Tokyo Domessa, mutta sitä seuranneet pari kohtaamista ovat sitten olleet vähemmän onnistuneita. Suurin yllätys oli jatkohaaveiden katoaminen jo ennen viimeistä iltaa. Oliko tämä vain SANADAlle välivuosi vai menikö oma vuoro jo Uemuran ajaessa Just 5 Guysin nokkapaikalle?

Tetsuya Naiton kehäkunto alkaa olla vastaavanlainen ikuisuuskysymys kuin Hiroshi Tanahashilla vajaan vuosikymmenen ajan. Aivan kuten vertauskuvansa, myös Naitolla alkaa tulla aika ja kehon rajat vastaan ja vieläpä astetta nopeammin. Vielä ei olla nyky-Tanahashin tilassa, mutta uhkaavia pilviä on roimasti taivaalla. En odottanut suurta vertymistä, vaan lähinnä paukkujen säästelyä isompiin koitoksiin. Myös Naiton buukkaus oli yllätys, sillä mestarin jääminen lohkossaan vasta viidenneksi ja vieläpä neljän tappion kera oli sangen poikkeuksellista. Vain kerran aikaisemmin hallitseva IWGP Heavyweight -mestari on hävinnyt yhtä monta kertaa, kun Kazuchika Okada ylsi samaan suoritukseen vuonna 2013. Itse asiassa Okada oli vielä pisteen verran huonompi, voittaen yhden ottelun vähemmän. Tähtivoima ei heikkene, mutta terveempien tähtien on syytä ottaa Naiton kantama soihtu käsiinsä ennen kuin mies lahoaa lopullisesti kasaan.

EVIL ei ollut hyvä, sen jo nimikin kertoo. Toisaalta kun odotukset ovat jo nollassa, niin niitä on haastavaa lähteä enää alittamaan. Tuttu House of Torture -sekoilu vei jälleen mennessään, kun EVIL kierrätti kaikki kansan suosikkispotit ottelusta toiseen. Ajanottaja kanveesiin, tuomari turpeeseen, Dick Togo kehään ja kourat kasseille, niistä on pahuus tehty. Alun vahva buukkaus (viimeinen voittamaton mies koko turnauksessa) asetti pelkotilat kohdilleen, mutta meidän kaikkien onneksi lopputurnaus ei tuottanut pimeyden prinssille mainetta eikä kunniaa. Kohokohdaksi jäi G1-perinteisiin kuuluva muutaman minuutin rykäisy, tällä kertaa ZSJ:n kanssa. Toiveet paremmasta on hyvä haudata viimeistään nyt, jos joku niitä vielä elätteli. Turnauksen ehdotonta pahimmistoa, mutta ei vääjäämättömyyttä voi tässä tilanteessa pettymykseksi luokitella.

Sanattomaksi jättää

Jeff Cobb oli myös turnauksessa mukana. Hänestä on erittäin vaikea löytää mitään sanottavaa. Cobb otteli sarjan passeleita otteluita, oli mukana jatkokamppailussa ja…

Niin. Siihen se sitten vähän jäikin. Muusta osallistujakattauksessa voi runoilla sentään jokusen lauseen jotain asiallisen läheltä liippaavaa turnausmenestyksestä, vanhoista haamuista tai tulevasta potentiaalista, mutta Cobb ei synnyttänyt runosuoneen sykäystäkään.

Ei huono, muttei hyväkään

G1 herättää kehujen lisäksi myös raastavaa palautetta ja EVILin ulkopuolisessa kategoriassa palautelaatikolla saivat eniten ravata Jake Lee sekä Callum Newman.

NOAHista osaksi Bullet Clubia pelmahtanut Lee kärsi koko konkkaronkan rankimman alkutaipaleen. Kun kolme ensimmäistä ottelua ovat SANADA (hämmästyttävän flegmaattinen sprintti), EVIL (turnauksen HoT-skaalan tuubaisinta päätä) sekä Tetsuya Naito (kaksinkeskinen kemian puute jo aiemmin havaittu), kirottiin Lee näiden tuotosten perusteella alimpaan helvettiin. Hieman samaan tapaan kuin Gabe Kidd viime vuonna (turnaus tuomittiin Hikuleon ja Chase Owensin perusteella), myös Lee paransi menoaan turnauksen edistyessä. Huippunäytöksiä ei nähty (paras tanssipari Kento Miyahara kun on ihan muissa puuhissa), mutta viihdyttävän tasokasta menoa kankean alun jälkeen. Tai sitten maailmaa riivaava ironinen Lee-fanitus on vallannut myös minut, mene ja tiedä. Kokonaisuudessaan ei plussan puolelle ihan ylletä, mutta olisihan tämä voinut mennä paljon huonomminkin.

Callum Newman sai Leen lisäksi ehkä eniten kritiikkiä osakseen ja välillä myös ihan syystä. Newman ei lähtenyt välttämään syytteitä Will Ospreay -klooniudesta, vaan sonnustautui suoraan mentorinsa vanhoihin pöksyihin. Otteet olivat sitten vähän toista luokkaa kuin Ospreaylla aikanaan NJPW:n turnauksissa. Mitään absoluuttisen karseaa ei toki nähty, mutta Newman osoitti olevansa vielä melkoinen raakile tässä ympäristössä. Lähes kaikki liikkeet näyttävät pehmeiltä ja painottomilta eikä se oma tyyli ole vielä hanskassa, vaan Ospreay-vaikutteet peittävät miehen kauttaaltaan. Myös lohkon pistetasapainoa yllä pitäneet voitot tulivat puskista. Kun ennakossa kirjoitin, että kolme voittoa riittäisi syyksi tarkastaa Gedon lääkitys, niin ihan hirveän pitkälle tästä ei jääty. Newmanilta sain sitä mitä odotinkin: hapailevia askeleita, mutta ei kuitenkaan täysiä floppeja. Ensi vuoteen on kuitenkin parannusta löydyttävä, sillä G1-paikka ei ole mitenkään kiveen hakattu 20 miehen formaatissa.

Pettymykset

Osakekurssi näyttää pahasti laskusuhdanteiselta pahnanpohjimmaisille. Hyviäkin otteita nähtiin paikoin, mutta kokonaisuus oli kaikkea muuta kuin onnistunut.

Varjoja horisontissa

NJPW:n tulevaisuuden pitäisi olla jo nyt. Siksi olikin huolestuttavaa, että Uemuran, Kiddin, O-Khanin, Tsujin ja Boltinin onnistumisten lisäksi muulla tulevalla ydinkaartilla oli enemmän mutkia matkassa.

Henarella piti olla nyt elämänsä tilaisuus tuoreena NEVER-mestarina mätkiä itsensä Ishiin perilliseksi. Aivan niin ei kuitenkaan päässyt käymään. Samalla kun naapurilohkon Kidd tykitti menemään illasta toiseen, niin samankaltaiseen rooliin asemoimani Henare ei moisia tykittelyjä tarjonnut. Vaivaako alkuvuoden päävamma vieläkin, sillä kesän Takagi -kohtaamiset eivät nekään olleet edellisvuoden tasolla? Nyt tilille jäi yksi turnauksen kehnoimpia lopetuksia (itsetuhoinen loikka tallikaveri Cobbin syliin) eikä paljoa muuta. Keskikortin mestareilla odotusarvo voittoon on yleensä kovin pieni, mutta Henaren pistesaldo näytti pitkiä pätkiä surulliselta ääritasaisesta B-lohkosta huolimatta. En heitä vielä pyyhettä nurkkaan Henaren suhteen, sillä keskikortti kaipaa aina tämän tyylin taistelijoita. Lasikatto jäänee kuitenkin tiukasti paikalleen ja Ishiin mantelinperijän nimilapun voi ripustaa suosiolla naulaan.

Shota Umino ei näyttänyt niin loukkaantuneelta kuin ennakko-odotukset antoivat ymmärtää, mutta ihan suunnitelmien mukaan ei turnaus tuntunut menevän. Oman lohkon toiseksi viimeinen sija oli kaikkea muuta kuin odotettu, etenkin kun villeimmät veikkaajat veivät Uminoa aina loppuotteluun asti. Sitäkin huolestuttavampaa oli sitten kehätoiminta. Mukaan mahtui toki huippuottelu Kiddiä vastaan, mutta muuten ei nähty sitä mitä itseään firman uudeksi ässäksi tituuleeraavalta sopii odottaa. Lopputulos oli kauttaaltaan aggressiivisen ok, mutta se tietty jokin jäi odotuttamaan itseään. Paha sanoa, onko syynä taustalla vielä loukkaantumiset, mutta yleisvire oli kovin huolestuttava. Eväitä on, mutta onko niitä lopulta tarpeeksi korkeimmalle valtaistuimelle asti?

Toisin kuin EVIL, niin Ren Naritalta sopi vielä odottaa edes jotain. Edessä oli vasta ensimmäinen House of Torture -lipun alla vedetty G1, joten ei kai nyt tämä vielä hetki sitten lupaava nuorukainen vetäisi hommaa aivan läskiksi? Noh, vaikutteita otettiin kyllä enemmän Yoshinobu Kanemarulta kuin EVILiltä, mutta ei tästä hirveästi kehuttavaa jäänyt. Tiedän kyllä, että perseily saa lämpöä irti yleisöstä, mutta ei tätä sekoilua silti jaksaisi jatkuvalla syötöllä. EVIL ja Narita tarjoavat nyt lähes samanlaisen kattauksen sekoilua, jossa tietää tasan tarkkaan, että ottelu ei pääty ennen kuin vierasperäinen esine vilahtaa. Olin ilmeisesti Naritan viime vuoden otteista keskimääräistä positiivisempi, mutta ei tämä missään nimessä parempaa tarjonnut. NJPW on tainnut jo hiljaisesti heivata Reiwa-aikakauden musketöörien titteleillä vesilintua. Odotusten alla sekä Narita että Umino eivät ole sitä, mitä potentiaali antoi ymmärtää.

Menolippua odottaen

El Phantasmo oli turnauksen vähiten kiinnostava osallistuja ennakkoon ja on sitä myös sen jälkeen. Vaikka tilille kertyi yksi turnauksen kohokohdista Takeshitaa vastaan, oli Phantasmon tarinakaari kaikkea muuta kuin vakuuttava. Masentuneesti kavereidensa perään haihatteleva kanadalainen ei noin muuten hurraahuutoja herättänyt vaikka pääasiassa olikin ihan pätevällä tasolla. Seuraavan sukupolven tähtikastia vastaan ei ELP antanut itsestään sitä parasta mahdollista kuvaa. Jumbosijoitus sopi kuin nenä päähän, mutta pahimmat sekoilut nähtiin vasta itse finaalitapahtumassa, kun ELP ajautui House of Torture -sekoiluun osalliseksi oikein urakalla. Kaikki sankarit ovat idiootteja syvällä sisimmässään, mutta ELP vaikutti erityisen imbesilliltä itkiessään HoT-paita kourassaan samalla kun oma joukkue ottaa alivoimalla pataan. Lopputuloksena ELP ja Jado liittyivät osaksi NJPW:n kotijoukkuetta… jonka kanssa olivat olleet joukkueena tähänkin asti. Jee. Ei tällaista enää ensi vuonna, kiitos.

Pudotuspelit ja yhteenveto:

Pudotuspelien aikana ei tällä kertaa suurempia kuvioita nähty, ellei nyt halua Phantasmon sekoiluja sellaisiksi laskea, joten huomio oli tiukasti avainotteluissa. O-Khanin yllätysputki ei harmillisesti jatkunut enää välieriin asti, mutta onneksi ZSJ ja Takagi pyyhkivät haihattelut pois mielestä jälleen yhdellä erinomaisella kohtaamisella. B-lohkon puolella puolestaan Tsuji hyvitti muutamat kompastumisensa alkulohkossa repäisemällä turnauksen pari kovinta näytöstään ensin Takeshitaa ja sitten Finlayta vastaan.

Zack Sabre Jr:n ja Yota Tsujin välinen loppuottelu oli näin ensimmäinen sitten vuoden 2012, kun siellä kohtasivat kaksi ensikertalaista. Eikä kaksikko pettänyt. Vaikka Sabre ei voi enää väittää saaneensa parasta irti kaikista kolmesta musketööristä, sopi viimeinenkin kolmikosta oikein mainiosti britin taistelupariksi. Yleisökään ei tätä kaksikkoa jättänyt heitteille, vaan antoi äänensä kuulua ihan molempien puolesta.

Lopulta jäljellä oli vaan yksi, kun Zack Sabre Jr. kirjoitti nimensä aikakirjoihin vasta toisena ei-japanilaisena G1-voittajana Kenny Omegan jälkeen. Oli jo aikakin, voisin tokaista. ZSJ:n aika oli nyt tai ei koskaan. Uusi sukupolvi marssii vääjäämättömästi esiin ja jonkun on noustava heidän vastavoimakseen. Se joku ei ole SANADA, ei ole EVIL eikä edes David Finlay. Sabre on kultakauden viimeinen kruunaamaton ja kunnossa oleva sankari, jonka harteilla lepää nyt paljon. Britti tulee kantamaan Tsujin, Uminon, Naritan, Uemuran, Kiddin, Kosei Fujitan ja Ryohei Oiwan valtakunnan porteille ja antaa avaimet valmiina kouraan.

Tai sitten Naito voittaa miehen King of Pro Wrestlingissä ja vakuuttava G1-voitto, historiallisuudestaan huolimatta, ei anna vetovastuuta täysin Sabren käsiin.

G1 Climax 34 oli edellisvuotta vahvempi versio, vaikka kultaisten vuosien tasoa ei lähdetty kutittelemaan. Turnauksessa ei kuitenkaan ole pelkästään kyse viiden lumihiutaleen tavoittelemisesta sarjatulella, vaan kokonaisuus muodostuu vahvoista tarinoista, yllätyksistä ja urheiluromantiikasta puhtaan tähtiarvosanojen taulukoinnin lisäksi. Paluu 20 hengen formaattiin oli raikas tuulahdus muutaman erikoisemman vuoden jälkeen ja auttoi pitämään suurimman osan roskasta ja raihnaisista ulkona kesän kuumimmista bileistä. Useat vahvat turnausesitykset valoivat jälleen uskoa tulevaisuuteen, mutta samalla Gedon muistivihkon sivujen sotkuisuus pitää allekirjoittaneen varuillaan.

Turnauksen kovimmat ottelut

Gabe Kidd vs Shota Umino (Night 3)

Villien huhujen mukaan takahuoneissa rähinöineet nuorisokaartilaiset toivat aggressionsa myös kehään asti. Ilmassa oli sähköä ja säpinää, joka toivottavasti välittyi myös huhumyllyn ulkopuolisille. Mätkintää riitti puolin ja toisin Uminon turnauksen kohokohdassa.

Yuya Uemura vs Konosuke Takeshita (Night 4)

Uemuran turnauksen tähtihetki oli tasainen ja dramaattinen vääntö Takeshitan kanssa. Käsien kanssa vääntäminen ja kääntäminen loi ottelulle kovan pohjan Uemuran sovittaessa Tanahashin kenkiä jalkoihinsa.

Zack Sabre Jr. vs Shingo Takagi (Night 9)

Keskinäinen kemia ei katoa ihan tuosta noin vain, siitä ovat ZSJ ja Takagi elävät todisteet. Kaksikon välieräottelu on aika lailla samalla viivalla, mutta astetta tiiviimpi tahti ja flow nostavat lohko-ottelun niukasti edelle.

Hirooki Goto vs Konosuke Takeshita (Night 10)

Goto kanavoi tulikuuman yleisön energiaa, selostajat karjuvat ekstaasissa ja Takeshita toimittaa omalla tasollaan. Vanha sotaratsu väänsi itsestään kaiken irti nuorta nousukasta vastaan. Tästä on G1 tehty.

Shingo Takagi vs SANADA (Night 11)

Entisten LIJ-tovereiden kohtaaminen ei jättänyt Korakuen Hallia kylmäksi. Tulikuuma yleisö lennätti SANADAn parhaimpaansa ja Takagi antoi palaa kaikkien yhteisten vuosien palolla.

El Phantasmo vs Konosuke Takeshita (Night 12)

Ottelu, jonka El Phantasmo oletettavasti lähetti kaikille yhdysvaltalaisille painipromoottoreille DVD:llä heti takahuoneisiin päästyään. Mielettömien pommien juhlaa, jossa ei turhaan säästelty. Takeshita piti huolen siitä, että ELP:n turnaus ei ollut aivan täysi floppi.

Gabe Kidd vs Zack Sabre Jr. (Night 13)

Turnauksen kahden kärkinimen keskinäinen kamppailu ei pettänyt. Kidd purki turhautumistaan avokämmenien voimin, joihin Sabrella oli lopulta vastaus Walter-otteluista otettujen oppien voimin.

Yota Tsuji vs David Finlay (Night 18)

Tsujin ja Finlayn molemmat ottelut olivat hyviä, mutta välieräottelu nappaa paikan puhtaasti turnauksen parhaan lopetuksen myötä. Selostamossa Uemuran perään karjuva Milano Collection AT jätti otteluun viimeisen, tunteikkaan silauksen.

Yota Tsuji vs Zack Sabre Jr. (Night 19)

Turnauksen loppuottelu pitää tasostaan kiinni, vaikka ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2012 vastakkain olivat kaksi ensikertalaista. Ei ehkä ehdoton klassikko, mutta tunnearvoltaan henkilökohtainen suosikki. Tekniikkavelhon ehkä viimeinen mahdollisuus nousta huipulle ennen kuin vastassa olevan supernovan sukupolvi ottaa lopullisesti komennon.