ListatNXT

WWE NXT:ssä on nähty jo yli kolmekymmentä TakeOveria – Smarkside listasi sen kunniaksi 30 parasta ottelua tapahtuman historiasta


30. Aleister Black vs. Johnny Gargano (TakeOver: War Games II, 17.11.2018)

Kesällä 2018 niin Black kuin Garganokin olivat vahvasti mukana taistelemassa NXT-mestaruudesta. Tarkemmin sanoen Black oli noussut huhtikuussa TakeOverissa mestariksi kukistamalla Almasin mutta hävinnyt vyönsä heinäkuussa Tommaso Ciampalle, kiitos Garganon sekaantumisen matsiin. Kolmikon oli määrä otella vyöstä SummerSlam-viikonloppuna TakeOver Brooklynissa, mutta Black joutui ennen tapahtumaa hyökkäyksen kohteeksi ja ulos ottelusta. Myöhemmin selvisi, että tuon hyökkäyksen takana oli ollut Johnny Gargano. Näin NXT:n ikiface oli kääntynyt pimeän puolelle, ja tämä ottelu oli valmis.

Blackin ja Garganon matsi toimi ennen kaikkea tarinaltaan. Uusi Johnny Gargano halusi toden teolla osoittaa olevansa paras ja todella näytti sen. Suorastaan vimmaisesti esiintynyt Gargano sai jopa kylmäpäisen Blackin turhautumaan, mikä loi mielenkiintoisen lisäjännitteen matsiin. Tarinaa luotiin myös suorastaan kiehtovilla elementeillä, kun sekä Black että Gargano kerjäsivät toistensa lopetusliikkeitä, aikeenaan ainoastaan huiputtaa vastustajaansa. Ja kaksikko pisti kyllä muutenkin hiton näyttävän painishow’n pystyyn – etenkin molempien iskut olivat todella vakuuttavia. Oli myös mielenkiintoista seurata yleisön reaktioita Garganoon melko puskista tulleen heel turnin jälkeen, ja kyllähän katsojilla olikin hieman vaikeuksia suhtautua tähän uuteen Johnnyyn. Hienosti yleisö oli kuitenkin mukana, ja kun lopetuskin oli toimiva, niin tässä oli kasassa ihan todella kova paketti. Hienoa työtä molemmilta ja bookkaustiimiltä.

29. Adam Cole (c) vs. Tommaso Ciampa – NXT Championship (TakeOver: Portland – 16.2.2020)

Sitten pääsemmekin tuoreempaan menoon ja vuoteen 2020. Tämä onkin itse asiassa listan tuorein ottelu. Adam Cole oli pitänyt mestaruutta hallussaan tässä vaiheessa jo kahdeksan kuukautta, ja nyt haastajaksi oli noussut Tommaso Ciampa, joka oli havitellut rakasta ”Goldietaan” takaisin palattuaan pitkän loukkaantumisensa jälkeen kuvioihin lokakuussa 2019. Heti paluuiltanaan Ciampa kiinnitti siis katseensa Coleen ja tämän mestaruuteen, ja vihanpito johti lopulta War Games -otteluun Team Ciampan ja Undisputed Eran välillä. Tuon ottelun voitto meni Ciampan tiimille, ja vihdoin kuukausien odotuksen jälkeen oli tämän kaksikon mestaruusottelun aika.

Kokonaisuudessaan tämä oli oikein kova koitos NXT-mestaruudesta. Ottelu alkoi heti näyttävällä spotilla, jossa Cole iski Ciampan niskan selostuspöytään: spotti oli paitsi näyttävä myös sopi tarinaan, ja ottelua pystyi rakentamaan tuon spotin ympärille. Ja Ciampan niskan ympärille ottelun tarinaa lähdettiinkin rakentamaan. Toisaalta tuo rakentelu aika lailla unohtui ottelun lopussa: matsin loppuosa oli nimittäin melkoista tykittelyä, jossa Ciampa nousi kehän ulkopuolelle isketystä Panama Sunrisesta ja Colekin esitti aika supermiesmäisiä otteita. Tässä tullaankin paljon keskustelua herättäneeseen aiheeseen: onko näyttävä ja kieltämättä jännittävä spottitykittely huikeine kickoutteineen kuitenkaan sen väärti, että myyminen ja tarinankerronta unohdetaan? Ymmärrän molempia puolia keskustelusta: jos haluaa vain heittää aivot narikkaan ja nauttia hullusta ja näyttävästä adrenaliinirikkaasta menosta, niin tämä oli taatusti viihdyttävä pläjäys. Jos toisaalta kaipaa nimenomaan realistisempaa kerrontaa ja hyvää myymistä, niin tämänkin ottelun loppu on helppo tyrmätä. Pikaruokapainiksikin nimetty meno on oikeastaan ihan hyvä analogia kuvaamaan omaa suhtautumistani asiaan: en jaksaisi tai haluaisi syödä pikaruokaa päivästä toiseen, mutta kyllähän se tietyin väliajoin maistuu oikein mainiolta. Siksipä tämänkin ottelun loppukahinat tempaisivat mukaansa, ja nautin täysillä Ciampan voitolla kiusoittelusta Undisputed Eran ja Garganon sekaantumisineen. Ei siis mikään ykkösluokan mestaruusmatsi mutta todella kova koitos joka tapauksessa.

28. Undisputed Era (Fish & O’Reilly) (c) vs. Broserweights (Riddle & Dunne) – NXT Tag Team Championship (TakeOver: Portland – 16.2.2020)

Ja heti perään toinen matsi samaisesta tapahtumasta – Portlantissa siis tarjottiin oikein mainio paini-ilta. Nyt vastakkain olivat NXT:n joukkuedivarin kulmakivi Undisputed Era klassisimmassa joukkuekokoonpanossaan, ja vastaansa he saivat Dusty Classicin voittaneen outolintukaksikon Matt Riddlen ja Pete Dunnen muodossa.
Jos jotkin, niin NXT:n joukkuemestaruusmatsit tuntuvat olevan tulisia koitoksia TakeOverista toiseen. Niin myös nyt. Joskin täytyy myöntää, että tämä ottelu lähti vähän hitaasti liikkeelle: meno oli hyvää, mutta vielä jotain lisää kamppailuun jäi kaipaamaan…

…kunnes päästiin ottelun loppupuolelle, joka olikin sellaista tykittelyä, mitä ainoastaan tämä joukkuedivari pystyy tarjoamaan. Ottelusta on vaikea nostaa esille sellaisia yksittäisiä hetkiä, koska tämä loisti ylipäänsä juuri jatkuvan sulavan joukkuemenonsa ansiosta. Hienoja counttereita ja tiimiliikkeitä todellakin riitti! Tykkäsin myös, kuinka ottelun sisäistä tarinaa luotiin molempien tiimien joukkuepelien virheillä, joihin toinen tiimi toistaan hyvillä otteillaan pakotti. Maininta myös vielä uutuuttaan kiiltäneelle Riddlen ja Dunnen tiimille, joka toimi mainiosti nimenomaan molempien erilaisten tyylien ansioista. Todella kova ottelu tämäkin, ja joukkuedivarin tasosta kertoo, että tämä ei tosiaankaan ole ainoa joukkuemestaruudesta käyty ottelu tällä listalla…

27. Undisputed Era (O’Reilly & Strong) (c) vs. War Raiders – NXT Tag Team Championship (TakeOver: Phoenix – 26.1.2019)

…koska sieltä löytyy esimerkiksi tämä ottelu. Vuosi taaksepäin, Royal Rumble -viikonloppu ja asialla jälleen Undisputed Era – tällä kertaa kokoonpanolla O’Reilly & Strong. Vastaan asettui War Raiders, joka oli otellut UE:ta vastaan mestaruuksista jo lokakuussa, mutta tuo ottelu oli päättynyt Bobby Fishin hyökkäykseen. Tiimit olivat vastakkain myös NXT-historian toisessa War Games -ottelussa marraskuussa, ja nyt olisi viimein aika nähdä tiimien revanssi mestaruusottelun muodossa.

Jos openerien tarkoitus on räjäyttää show käyntiin, niin tämä sen totisesti teki: jo ottelun ensimmäiset pari minuuttia olivat räjähdysmäistä toimintaa ja jättivät janoamaan lisää. Tykkäsin kovasti siitä, miten tämä ottelu rakentui. Molemmat tiimit hallitsivat vuorollaan, ja hallintajaksot vaihtuivat sujuvasti ja luonnollisesti. Molemmat tiimit myös toimivat sulavasti yhteen – tosin täytyy kyllä antaa erityismaininta vielä O’Reillyn ja Strongin uskomattoman hyvin yhteen hitsautuneelle joukkueelle. Ja yleisökin rakasti molempia kaksikoita. Ottelun kovin bumb oli varmasti Hansenin hurja Suicide Dive suoraan lattialle, mutta toki tämä matsi oli paljon muutakin kuin näyttäviä spotteja: hienosti rakennettuja near falleja, hienoa bookkausta ja erinomaista tunnelmaa. Myös lopetus oli uskottava ja hyvä. Kokonaisuudessaan tämä oli hienosti bookattu, yllättävä ja jännittävä kokonaisuus kahden upean joukkueen toteuttamana. Hieno koitos.

26. Johnny Gargano (c) vs. Adam Cole – NXT Championship (TakeOver XXV – 1.6.2019)

Tommaso Ciampa oli joutunut luopumaan alkuvuodesta NXT-mestaruudestaan niskavamman vuoksi, ja niinpä WrestleMania-viikonlopun TakeOver: New Yorkissa mestaruudesta kamppailivat 2 out of 3 Falls -ottelussa Johnny Gargano ja Adam Cole. Tuo ottelu oli päättynyt riemukkaaseen Johnny Garganon juhlaan, NXT:n vakiokasvon viimein voittaessa sen isoimman vyön. Nyt oli kuitenkin revanssin paikka, ja tässä ottelussa voittaja ratkeaisi ensimmäiseen ratkaisusuoritukseen.

Tämäkin ottelu oli melkoista tykittelyä, vaikkakin se alkoi rauhallisemmalla tahdilla: Gargano riepotti Colen kättä ja Cole taas keskittyi työstämään Garganon jalkaa. Simppeli stoori toi toimivan rakenteen ottelulle, ja tykkäsin hitosti, kuinka tarina keskittyi näiden loukkaantuneiden ruumiinosien ympärille. Muutenkin tässä nähtiin toimivia hetkiä, kuten molemmat miehet varastamassa toistensa finisherit tai esimerkiksi toimivat ”mind gamet”, kun Cole huijaamassa Johnnya ”kutsumalla” UE-toverinsa kehään tai Garganon pelatessa possumia ja lukitsemalla haastajansa Gargano Escapeen. Suuri määrä near falleja ja energinen yleisö takasivat, että tämäkin ottelu tarjosi kuuluisan emotianaalisen vuoristoradan. Ja mikä parasta, ottelu kasvoi loppua kohden koko ajan isommaksi ja kiehtovammaksi ja osoitti, kuinka huikeita ottelijoita molemmat ovat. Tykkäsin myös lopetuksesta, jossa perinteinen wrestling-klisee käännettiin toisin päin.
Kaikkiin tämä kamppailu ei varmasti uponnut, mutta itselleni tämä adrenaliinirysäys kyllä toimi. Jälleen yksi mainio lisäys NXT-mestaruusmatsien kaanoniin.

25. Adam Cole vs. Johnny Gargano – NXT Championship (TakeOver: New York – 5.4.2019)

Ja samalla linjalla jatketaan. Tämä on nyt siis nimenomaan edellisenä arvosteltua ottelua edeltänyt koitos eli se ensimmäinen osa Garganon ja Colen trilogiasta, joka sai siis alkunsa Ciampan loukkaannuttua.

Mielenkiintoinen seikka tähän otteluun tultaessa oli se, että Gargano oltiin käännetty heeliksi loppuvuodesta 2018, mutta nyt Ciampan loukkaannuttua ja tämän ottelun muodostutua päätettiinkin palata alkuperäiseen Johnny Wrestling -hahmoon. Tämä siis tarkoitti, että juuri Garganoa vihaamaan opetellut yleisö saikin nyt taas eteensä hyveellisemmän Johnnyn, mikä tarkoitti, ettei yleisö oikein tiennyt täysin, miten mieheen reagoida. Tämän takia myös Adam Cole sai melkoisen kannustusmyrskyn yleisöltä.

Myös tämä ottelu noudatteli samaa kaavaa kuin edellä arvosteltu: alun rauhallisuudesta edettiin loppuhetkien todelliseen tulimyrskyyn. Parasta ottelussa oli sen bookkaus: Gargano saatiin näyttämään uskomattoman sisukkaalta ja sympaattiselta, ja loppuhetkillä ei ollut enää epäselvyyttä, kenen yleisö haluaa nähdä tämän ottelun voittavan. Tässä siis kiusoiteltiin erilaisilla esteillä Garganon voiton tiellä, aina todella toimivasti toteutetusta Undisputed Eran sekaantumisesta lähtien. Yksittäisenä spottina nostettakoon esille Colen huikea Canadian Destroyer. Kokonaisuudessaan: tunteellinen tarina, huikeita kick outteja ja hieno, yllätyksellinen loppu. Kyllähän tätä katsellessa viihtyi koko rahan edestä.

24. Adam Cole vs. EC3 vs. Killian Dain vs. Lars Sullivan vs. Ricochet vs. Velveteen Dream, Ladder Match – NXT North American Championship (TakeOver: New Orleans – 7.4.2018)

Sitten pääsemmekin parin vuoden taakse New Orleansin maagiseen iltaan. Sivuhuomautuksena: tämä on kenties se oma suosikki TakeOverini. Siitä voi myös päätellä, että tämä ei ole viimeinen matsi, joka tuosta tapahtumasta tullaan näkemään tällä listalla. Mutta siitä lisää myöhemmin. Tämän ottelun taustatarina oli simppeli: NXT:ssä oli luotu uusi mestaruusvyö, ja sen ensimmäinen kantaja päätettäisiin brutaalilla kuuden miehen tikasottelulla. Mukana oli tukku varsin tuoreita ja nousevia NXT-nimiä, joista EC3 ja Ricochet tekivät tässä kehädebyyttinsä NXT:ssä.
Kiinnostava ja tuore ottelijakattaus tässä matsissa todella olikin tarjolla ja ennen kaikkea sopiva sekoitus lennokkaita painijoita, kuten Ricochet, ja mörssäreitä, kuten Dain ja Sullivan. Kuuden miehen tikasmatsista tuskin kukaan tylsää odottikaan, mutta tämä ottelu kyllä viihdytti koko kestonsa ajan: toimivia ja luovia spotteja ja menoa, jossa jokainen sai vuorollaan oman valokeilansa. Tylsiä hetkiä ei ollut, vaikkakin ajoittain taistossa ehkä olikin sellainen fiilis, että spotteja tehtiin vain spottien vuoksi. Noh, tuo oli pieni miinus, ja viihdyttävän toimintapaketin keskellä uunituore NXT-kasvo Ricochet todella nousi New Orleansin suosikiksi – ja miksipä ei, sen verran näyttäviä taidonnäyteitä mies tarjoili. Myös loppuhetket olivat tunteellisia, kun yleisö ei sittenkään saanut sitä, mitä halusi.

Harvoinpa nämä useamman henkilön tikasrymistelyt pettävän, ja sitä ei tehnyt myöskään tämä. EC3 on nimennyt tämän ottelun omaksi suosikkimatsikseen NXT-runiltaan. Pitää varmasti paikkaansa, ja suitsutusta tämä ottelu ansaitseekin. Maino tikasmähinä.

23. Charlotte vs. Natalya – Finals of the NXT Women’s Championship Tournament (TakeOver, 29.5.2014)

Sitten matkataankin ajassa taaksepäin, nimittäin ihka ensimmäiseen TakeOveriin, joka näki päivänvalonsa toukokuun 29. päivä vuonna 2014. Paige oli WrestleManian jälkeen shokeerannut maailmaa ja voittanut RAW:ssa Diva’s-mestaruuden AJ Leeltä – tämän johdosta NXT:n GM JBL oli vakatoinut Paigelta NXT:n Women’s-vyön. Avoimesta mestaruudesta järjestettiin turnaus, jossa nähtiin monia muutamaa vuotta myöhemmin nimeä tehneitä ottelijoita (avauskierroksella nähtiin sittemmin klassikkopariksi muodostuva Banks vs. Bayley, ja myös tuleva NXT-tähti Alexa Bliss otteli turnauksessa). Finaaliin olivat kuitenkin päätyneet Charlotte ja Natalya, ja feudia oli rakennettu Flairien ja Hartien vanhan vihanpidon pohjalta. Kehän laidalla nähtiinkin niin Ric Flair kuin Bret Hartkin.

Tämä oli se ottelu, joka toden teolla nosti naistenpainin kartalle WWE:ssä ja oli isoja alkusysäyksiä naistenpainin evoluutiolle (jota toki ollut alulle laittamassa myös aiemmin mainittu Paige, mutta tämä matsi oli ensimmäinen oikeasti huomiota herättävän kova koitos Women’s-vyöstä). Mitäpä tästä sanoisi? Taustatarina oli vahva naisten sukujuurien ansioista, ja tässä ottelussa todella oli sitä kuuluisaa ison matsin tunnelmaa. Ja voi tytöt, minkä matsin kaksikko laittoi pystyyn! Taitavaa mattopainia, näppärää lukottelua ja kasa eksoottisimpiakin liikkeitä – matsi yksinkertaisesti soljui eteenpäin niin kauniisti, ettei sitä katsoessa voinut kuin antautua virran mukaan. Meno oli todella poikkeavaa verrattuna 2010-luvun alun päärosterin tarjontaan. Kaikki toimi: tämä oli nätisti rakenneltu, taitavasti toteutettu ja tarinallisesti onnistunut ottelu. Kaikki palaset vain loksahtivat kohdalleen. Myös lopetus oli onnistuttu kirjottamaan tarinan kaaren mukaisesti: todella tasainen kohtaaminen ratkesi lopulta yhteen virheeseen. Tämä ottelu teki Charlottesta tähden ja avasi taatusti monia silmiä naistenpainin suhteen.

22. Andrade ”Cien” Almas (c) vs. Johnny Gargano – NXT Championship (TakeOver: Philadelphia, 27.1.2018)

Sitten päästäänkin taas hieman tuoreemman tarjonnan pariin. Andrade ”Cien” Almas oli löytänyt itsensä uudelleen mysteerisen Zelina Vegan lyöttäydyttyä tämän bisneskumppaniksi, ja pian meksikolainen olikin kohahduttanut NXT-faneja viemälle NXT-mestaruuden kivikovalta Drew McIntyreltä. Haastajaksi oli noussut kaikkien yllätykseksi Johnny Gargano, joka pitkän tappioputken jälkeen oli noussut kuin noussutkin mestarikandidaatiksi voittamalla Fatal 4-Wayn ykköshaastajuudesta.

Mahtavinta tässä ottelussa oli se hype, jolla Gargano matsiin saapui: mies oli aivan vertaansa vailla oleva yleisönsuosikki, ja kaikki halusivat miehen vievän vyön tänä iltana. Itse ottelu taas ei alkanut vielä varsinaisella ilotulituksella, vaan mattopainiosuudella – joka itsessään oli kyllä erittäin viihdyttävästi hoidettu. Tätä seurasi ottelun ainoa heikko osuus eli Almasin yllättävän tylsä hallintavaihe, joka oli onneksi loppujen lopuksi vain pieni osa ottelu. Ja kun taisto todella lähti käyntiin tuon osuuden jälkeen, ei alkupuolen heikkouksia muistanut enää kukaan – kun kaksikko (tai kolmikko, jos ja kun Vega lasketaan mukaan – Zelina veti roolinsa nimittäin loistavasti) laittoi kutosvaihteen päälle, oli meno suorastaan hurjaa tunteiden vuoristorataa. Molempien voitolla kiusoiteltiin uskottavasti, ja ottelusta muodostuikin todellinen trilleri. Myös Garganon vaimon Candice LeRaen sekaantuminen ottelun loppupuolella hoidettiin todella hyvin. Kokonaisuus oli hiton hyvä: loistavia counttereita, näyttäviä liikkeitä ja tyylikäs, tunteikas lopetus. Ainoastaan alkupuolen heikkoudet estävät tätä nousemasta todelliseksi huippuotteluksi – mutta ne on helppo antaa anteeksi, kun katseli sitä näytöstä, mitä ottelun loppu oli. Kerrassaan kunnioitettava koitos.

21. Undisputed Era (Kyle O’Reilly & Roderick Strong) (c) vs. Danny Burch & Oney Lorcan – NXT Tag Team Championships (TakeOver: Chicago II, 16.6.2018)

Pysytään yhä vuodessa 2018 ja jatketaan järjestyksessään kahdenteenkymmenenteen TakeOveriin. Undisputed Era oli onnistunut säilyttämään vyönsä edellisessä TakeOverissa kiitos Roderick Strongin, joka oli puukottanut pariaan Pete Dunnea selkään ja tarjonnut voiton UE:lle. Tämän myös Roderick liittyi myös itse ryhmittymään ja sai vyötäisilleen himoitsemansa mestaruusvyön. Haastajiksi oli Chicagoon noussut sisukas yllättäjäkaksikko Danny Burch ja Oney Lorcan.

Yksi sana kuvaa tätä ottelua ehkä parhaiten: stiffi. Nelikko pisti nimittäin pystyyn niin kovaotteisen ja kivuliaan kamppailun, että välillä teki oikein pahaa katsoa, kun miehet läiskivät toisiaan. Ja mikä parasta, yleisö rakasti tätä kaikkea ja oli aivan liekeissä ottelun aikana. Ja nautin tästä minäkin: tätä ei ollut todellakaan bookattu minkään perinteisen joukkuematsikaavan mukaan, ja tällaisista konventioista irti pääseminen auttoi myös nelikon ihan uudella tavalla toteuttamaan itseään kehässä. Tässä nähtiin myös muutamia todella näyttäviä ja ilkeitä bumbbeja, kuten Lorcanin tiputtaminen yläköydeltä apronille ja siitä lattialle. Myös muitakin huikeita hetkiä saatiin todistaa, kuten Burchin ja Lorcanin suorittama tuplalukotus O’Reillylle ja Strongille, mikä sai myös yleisön innostumaan entisestään. Kehänlaidalla Adam Colen rooli pidettiin juuri sopivana – mies toki toi mausteensa otteluun muttei häirinnyt sen flow’ta liikaa. Ja ne loppuhetket! Hengästyttäviä tilanteenvaihtoja, counttereita, near falleja… Ja kun kaiken kruunasi onnistunut lopetus oli helppo todeta matsin olleen melkoinen kamppailu. Hassuna yksityiskohtana chicagolaisyleisö oli selkeästi Undisputed Eran puolella, mutta oli hienoa, kuinka ottelun jälkeen yleisö antoi kuitenkin isot suosionosoitukset myös kaikkensa antaneille Burchille ja Lorcanille hienosta suorituksesta. Jälleen yksi hatunnoston arvoinen lisä NXT:n joukkuepainikirjastoon.

20. Adam Cole (c) vs. Johnny Gargano, 2 out of 3 Falls Match – NXT Championship (TakeOver: Toronto, 10.8.2019)

Ja sitten tämä Adam Colen ja Johnny Garganon trilogian viimeinen, ja paras, osa. Laadullisesti näitä kolmea on oikeastaan aika vaikea edes erotella toisistaan, mutta syy miksi tämä oli piirun verran kahta aiempaa parempi, oli tulinen yleisö. Ensimmäisen ottelun tapaan myös tämä oli siis 2 out 3 Falls – nyt tosin sillä lisämausteella, että molemmat saivat valita yhden matsityypin ja mahdollinen kolmas ratkaisusuoritus nähtäisiin GM William Regalin valitsemassa matsimuodossa.

Okei, spoilaan tässä jonkin verran ottelua eli jos joku haluaa nähdä tämän matsin ensimmäistä kertaa, niin lopettakoon lukemisen tähän.

Ottelu koostui siis lopulta kolmesta osasta: ensimmäisenä nähtiin tavallinen wrestling-ottelu (Colen valitsema stipulaatio), toisena Street Fight (Garganon stipulaatio) ja kolmantena Regalin valitsema Steel Cage, joka erosi kuitenkin normaalista häkistä yläreunaa koristavalla piikkilangalla ja aseilla, joita häkistä riippui.

Ottelun ensimmäinen fall oli hyvää ja toimivaa rakentelua, vaikka itse ratkaisusuoritus olikin vähän niin ja näin. Sitä seurannut Street Fight oli hyvää menoa mutta kuitenkin selkeä (ja myös lyhyenä pidetty) väliosa. Oikea hupi alkoikin kolmantena tulleesta yllätysstipulaatiosta: Toronton yleisö nimittäin todella rakasti Regalin häkkiviritelmää. Loppuosa ottelusta olikin näyttävää menoa, vaikka sitä haittasikin uskottavien near fallien puute. Ja kyllä, tässä nähtiin sitä pahamaineista pikaruokapainia parhaimmillaan: esimerkiksi noin tunnin ottelemisen jälkeen yläköydeltä isketyn Canadian Destroyerin pitäisi kyllä riittää jo voittoon. Noh, kaiken negistelyn jälkeen on hyvä todeta, että tämä oli kuitenkin kokonaisuudessaan taas yllättävää, näyttävää ja viihdyttävää menoa ja onnistui pitämään otteessaan koko kestonsa. Erityiskiitos myös hienolle lopetukselle ja tuliselle yleisölle, jotka nostivat tämän viimeistään muistettavien NXT-mestaruusmatsien joukkoon. Kyllähän tämä kaksikko teki tässä aikamoisen duunin.

19. The Revival (c) vs. American Alpha – NXT Tag Team Championship (TakeOver: Dallas, 1.4.2016)

Tämä oli ensimmäinen TakeOver, joka järjestettiin WrestleMania-viikonlopun yhteydessä, joten tapahtuman hype oli kova. Tällaiseen merkkipaaluun tarvittiin toki iskevä opener, ja siihen tarkoitukseen tämä oli enemmän kuin hyvä valinta. Revival oli voittanut vyöt haltuunsa marraskuussa Vaudevillainsilta ja pitänyt mestaruuksia nyt viitisen kuukautta. American Alpha taas oli saanut mahdollisuuden nousta joukkuedivarin huipulle voittamalla samaiset Vaudevillainsin jäsenet paria viikkoa ennen tätä tapahtumaa. Yksityiskohtana mainittakoon, että molemmat tiimit olivat myös saaneet viralliset nimensä (Revival ja American Alpha) hiljattain ennen tätä tapahtumaa.

Muistan ajatelleeni katsellessani tätä ottelua, että NXT:n joukkuedivari todella on ihan omalla tasollaan, ainakin jos vertasi meininkiin päärosterissa. Tämä oli nimittäin todellista JOUKKUEpainia: tämä ei ollut neljän yksilön 2 vs. 2 -ottelu, vaan kaikesta kävi ilmi, että kyseessä on todellakin kaksi JOUKKUETTA. Niin Revival kuin American Alpha pelasivat tiimeinä aukottomasti yhteen – ja myös joukkueiden välinen kemia oli huippuluokkaa. Yleisö oli huikea, nelikko tarjosi paljon mainioita near falleja ja ottelun ainut isompi botchikin sopi hassulla tavalla matsin kuvaan. Varttitunnin viihdepaketti, jossa tapahtui koko ajan jotain uutta ja jännittävää. Tässä kohtaa tämä oli myös NXT-historian paras joukkuematsi… Mutta parempaa olisi vielä tulossa.

18. The Revival (c) vs. DIY – NXT Tag Team Championship (TakeOver Brooklyn II, 20.8.2016)

Ja sitä parempaa oli tulossa heti seuraavassa TakeOverissa. Revival oli voittanut joukkuevyönsä takaisin, ja tiimi oli noussut historiallisesti kaksinkertaisiksi NXT:n joukkuemestareiksi. DIY taas oli vuoden 2015 syksyllä Dusty Rhodes Classiciin muodostettu tiimi, joka oli jatkanut eloaan siitä huolimatta, että joukkueen jäsenet Johnny Gargano ja Tommaso Ciampa olivat kamppailleet tulisesti vain viikkoja aiemmin Cruiserweight Classic –turnauksessa.

Ja jälleen kerran NXT:n joukkuedivari näytti parastaan. Kuten edellisessäkin matsissa, tämä oli jälleen täyden kympin suoritus, kun mietitään miltä JOUKKUEpainin pitäisi näyttää: saumatonta yhteistyötä, tiimiliikkeitä ja sellaisia taktisia elementtejä, mitä joukkueena otteleminen mahdollistaa. Tätä kautta saatiinkin luotua joukko upeita ja jännittäviä tilanteita. Yleisökin tykkäsi menosta, ja etenkin loppua kohti yleisö oli ihan liekeissä. Viime minuuttien valelopetus oli toimiva bookkauksellinen elementti ja sai haastajat tuntumaan entistä sympaattisemmilta. Itse lopetuskin oli mukavan erilainen ja toimiva. Kerrassaan erinomainen joukkuepaini ja tulikuuma yleisö nostivat tämän äärimmäisen viihdyttäväksi kokemukseksi ja tämän listan sijalle 18.

17. Singles Match – United Kingdom Championship: Tyler Bate (c) vs. Pete Dunne (TakeOver: Chicago, 20.5.2017)

NXT oli päättänyt laajentaa repertuaariaan Isoon-Britanniaan. Upouusi United Kingdom -mestaruus julkaistiin, ja siitä käytiin hieno kaksipäiväinen turnaus, jonka voittajaksi nousi vain 19-vuotias Tyler Bate, joka oli voittanut rajussa finaalissa juuri Pete Dunnen. Nyt Bruiserweight sai mahdollisuuden revanssiin, kun UK-vyö oli ensi kertaa pelissä TakeOver-tapahtumassa.
Jos tästä ottelusta pitäisi nostaa esiin yksi erityisen mieleen jäävä asia, se olisi yleisö. Chicagon katsojat olivat nimittäin aivan uskomattomia – yleisö oli aivan tulessa koko ottelun ajan, ja tällaisia reaktioita ei kyllä kovin moni ottelu ole koko NXT-historiassa saanut. Aivan huikean yleisön lisäksi menokin oli yksinkertaisesti mahtavan erilaista ja näyttävää. Eihän tuota taidokasta brittipainia voinut muuta kuin rakastaa. Tässä koitoksessa oli myös sellaista harvinaista suuruuden ja merkityksellisyyden tuntua, ja UK-vyö todella tuntui oikeasti isolta jutulta. Ja mikäpäs siinä – vastakkain oli kaksi hiton taitavaa kaveria, meno oli täynnä arvaamattomia counttereita ja taistelun tuntua ja ottelun lopetuskin oli toimiva. Silti ottelun jälkeen oli tunne, että jokin esti pitämästä tätä ihan täydellisenä onnistumisena, mutta en ole ihan varma, mikä se tekijä oli. Joka tapauksessa äärimmäisen kova ottelu, jonka loistava yleisö nostaa vielä arvosanaa vähän ylöspäin.

16. Team Baszler (Baszler (c), Ray (c), Belair & Shirai) vs. Team Ripley (Ripley, LeRae, Nox & Kai), War Games Match (TakeOver: War Games III, 23.11.2019)

Ja sitten taas tuoreemman kaman pariin ja NXT-historian ensimmäiseen naisten War Games -otteluun. Ja täytyy sanoa, että olihan tämä melkoinen ensipainos.

Tarinaa, draamaa, yllättäviä käänteitä, tulisia spotteja… Kyllä, tässä oli oikeastaan kaikkea, mitä tällaiselta ottelulta voi odottaa. Yksittäisenä spottina voisi nostaa esiin Io Shirain sairaan loikan häkin päältä, mutta tätä ottelua eivät silti kuvaa parhaiten yksittäiset spotit, vaan hienosti yhteen pelannut kokonaisuus. Ottelun tarina rakentui matsissa nähdyn yllättävän heel turnin pohjalle ja jo pelkästään tuo turni onnistui niin hyvin, että se nosti ottelun kiinnostavuutta heti pari pykälää ylemmäs. Perinteiseen tapaan hommaan tuli jossain vaiheessa mukaan myös erilaisia aseita, ja tässä niitä onnistuttiin hyödyntämään hienosti. Myös lopetus oli uskottava ja toimiva, kruunaten tämän paketin ja nostaessa sen viimeistään sinne mahtavien NXT-mittelöiden listalle. Huikeaa menoa!

15. SAnitY vs. Undisputed Era vs. Authors of Pain & Roderick Strong, War Games Match (TakeOver: War Games, 18.11.2017)

Ja sitten heti perään NTX-historian ensimmäinen War Games -ottelu kahta vuotta aiemmin. Tätä seuranneista matseista poiketen tässä oli vastakkain siis kolme kolmen henkilön joukkuetta, mutta muuten säännöt olivat vanhat tutut. Tämä olisi myös ensimmäinen matsityypin ottelu sitten vuoden 2000. SAnitY ja AOP olivat jo kesästä lähtien kamppailleet joukkuemestaruudesta. Elokuisessa Brooklynin TakeOverissa mukaan kuvioihin oli kuitenkin tullut uusi voima: tuona iltana Fish ja O’Reilly olivat hyökänneet SAnitYn ja AOP:n kimppuun näiden ottelun päätteeksi ja illan lopuksi debyyttinsä teki myös Adam Cole. Kolmikko muodostikin hetimiten liittouman ja nimesi itsensä Undisputed Eraksi. Roderick Strong taas tuli mukaan kuvioihin UE:n yrittäessä saada tätä liittymään jengiinsä – Strongin kieltäydyttyä UE:lla oli taas yksi vihollinen enemmän. Lopulta tämä kuukausia kestänyt kuvio näiden yhdeksän miehen välillä huipentui GM Regalin ilmoittaessa War Gamesin paluusta.

Ja kyllähän tälle ottelulle oli kiinnostusta ja odotuksia – jotka se myös ansiokkaasti täytti. Ihan ottelun alku oli jopa vähän tylsää, mutta mitä enemmän porukkaa häkkiin saatiin, sitä kovemmaksi meno muuttui. Ja kun matsi saatiin kunnolla käyntiin, niin olihan tämä hienoa mäiskintää ja spotteja! Myös tähän leikkiin tuotiin loppupuolella aseet mukaan ja myös se paransi ottelua entisestään. Parhaimmillaan tämä olikin matsityypille sopiva sekamelska, jota oli ilo seurata. Ottelun tähti oli Killian Dain, joka oli aivan huikeassa vireessä! Yksittäisenä sykähdyttävänä hetkenä nostettakaan esiin Strongin Superplex Colelle häkin päältä. Myös lopetus toimi. Kenties se pieni tekijä, joka nostaa tämän esimerkiksi edellisen matsin edelle, on matsin historiallisuus: War Games teki paluunsa ja paalutti heti paikkansa NXT-brändiin. Historiallinen ja muutenkin aivan mahtava koitos.

14. Cesaro vs. Sami Zayn (NXT Arrival, 27.2.2014)

Okei, huijaan vähän. Menemme nimittäin nyt NXT:n erikoistapahtumien historian alkupisteeseen eli NXT Arrivaliin. Ja, kuten huomaatte, tämä ihka ensimmäinen erikoistapahtuma ei toden totta ollut TakeOver, vaan tuo nimitys keksittiin vasta seuraavaan tapahtumaan muutaman kuukauden päähän. Tämä on siis tavallaan tällainen TakeOvereiden esi-isä. Lasken tämän nyt siis kuitenkin mukaan, koska a) tämä olisi ihan hyvin voinut olla TakeOver, jos nimi oltaisiin satuttu keksimään aikaisemmin, ja b) haluan päästä nostamaan tämän mahtavan kamppailun esille.

Cesaro ja Zayn olivat siis kohdanneet vuoden 2013 aikana kolmesti. Ensimmäisessä kohtaamisessa toukokuussa Sami Zayn oli yllättänyt debyyttiottelussaan Cesaron. Kakkososan vei nimiinsä Cesaro ja kolmannessa ottelussa (joka käytiin 2/3 Falls -säännöillä) voiton nappasi jälleen Cesaro. Tuosta tappiosta tuli kuitenkin Zaynille pakkomielle, ja mies vaati useasti rematchia Cesaroa vastaan, joka kuitenkin kieltäytyi kerta toisensa jälkeen. Lopulta Triple H bookkasi matsin tähän ensimmäiseen NXT:n erikoistapahtumaan.

Jos kahdelle uransa parhaita vuosia painivalle huipputaitavalle kaverille antaa aikaa yli parikymmentä minuuttia ja ottelun pohjalla on vieläpä toimiva tarina, niin tulos on juuri tämän ottelun mukainen. Loistavaa painia, erinomainen yleisö, tiukkoja near falleja ja harvinaisia spotteja – jos tämä ottelu ei viimeistään herättänyt omaa kiinnostustani NXT:tä kohtaan, niin ei sitten mikään. Tämä oli myös yksi osoitus siitä, miksi Cesaro todella olisi ansainnut saada (tuolloinkin) pushia keskikortissa nyhjöttämisen sijaan.

13. Shinsuke Nakamura (c) vs. Bobby Roode – NXT Championship (TakeOver: San Antonio, 28.1.2017)

Sitten taas NXT-mestaruudesta käytävien otteluiden pariin. ME-kuvioissa oli näinä aikoina ehkä hieman hiljaisempi vaihe huippuotteluiden osalta, mutta tämä ottelu onneksi muutti kurssin. Roode oli onnistunut hankkimaan ykköshaastajuuden itselleen voittamalla Almasin, Dillingerin ja Strongin Fatal 4-Way:ssä, ja mestaruutta hallussaan piti siis Shinsuke Nakamura.
Illan ME:ssä oli kyllä loistava ison ottelun fiilis. NXT-mestaruusmatsi tuntui kiinnostavammalta kuin aikoihin! Ja kun mukana oli kaksi hiton hyvää esiintyjää, niin menoa oli ehdottomasti ilo katsoa. Tämä ottelu oli myös mainio osoitus siitä, ettei toimiva ja jännittävä matsi tarvitse hillitöntä spotti/finisher-tykitystä, vaan rauhallisesti ja harkiten rakennettu tarina toimii usein paremmin. Matsi olikin käsikirjoitettu loistavasti: ottelun painopiste vaihteli puolelta toiselle juuri oikeilla hetkillä, jolloin ottelussa säilyi koko ajan kiinnostava jännite. Myös yleisö oli mahtavasti mukana menossa, mikä toi taistolle entisestään lisää hyvää. Tykkäsin myös matsin loppuhetkistä, missä Nakamuran loukkaantuminen saatiin näyttämään todella aidolta ja sillä saatiin loistavaa heattia vammaa hyväkseen käyttäneelle Roodelle. Loppuhetket olivatkin tulisia, kun Nakamura ei suostunut luovuttamaan millään. Lopulta vääjäämättömästi tullut lopetus tuntui oikeasti isolta ja merkittävältä hetkeltä. Jopa se Rooden sinänsä hölmö DDT-finisher tuntui hyvältä tässä ottelussa, kun se lievästi ylimyytiin Nakamuran tapaan. Tässä tapahtumassa tämä oli illan ehdoton helmi ja paras NXT-mestaruusmatsi aikoihin noilta vuosilta. Kannattaa katsoa tämäkin, ehkä unohdettu, huippuottelu.

12. Tommaso Ciampa (c) vs. Velveteen Dream – NXT Championship (TakeOver: War Games II, 17.11.2018)

Tommaso Ciampa oli noussut NXT-mestariksi heinäkuussa, voitettuaan vyön Aleister Blackilta Johnny Gargonon sekaantumisen myötä. Tämän jälkeen Ciampan ja Garganon feudi oli huipentunut elokuun TakeOveriin. Velveteen Dream taas oli tehnyt tasaista nousuaan huipulle ja ajautunut feudiin Ciampan kanssa syytettyään tätä mysteerimieheksi, joka oli hyökännyt kesällä Blackin kimppuun.

Ciampan ja Velveteen Dreamin matsin kiinnostavin asia oli ylipäänsä kaksikon uniikki paritus. Ciampa sai pahuuden ilmentymänä vastaansa täysin omalaatuisin Velveteen Dreamin, ja paritus oli ihan todella kiinnostava. Ja mikä parasta, molemmat pääsivät hyödyntämään tässä omia vahvuuksiaan. Ja ai että Velveteen nautti saamastaan valokeilasta ja oli suorastaan valovoimainen – miehen presence oli suorastaan uskomaton. Ja kun tähän lisäsi faktan, että Ciampa oli oma täydellinen heel-itsensä, oli kasassa hieno paketti jo tältä osin.

Ja meno ei todellakaan jättänyt kylmäksi. Yleisö oli kuumimmillaan illan aikana ja molemmat pistivät kyllä kaikkensa peliin – kivana juttuna tässä ottelussa olivat Dreamin varastetut ikoniset liikkeet Hulk Hoganilta ja muilta entisiltä supertähdiltä, mitkä toimivat loistavasti. Ja loppuminuutit olivat parasta aikoihin: ensin kiusoitellaan Velvetiinin pään iskemistä kivikovaan betonilattiaan, sen jälkeen nähdään sykähdyttävä Dreamin comeback, joka huipentuu tuliseen near falliin – Dream ei kuitenkaan luovuta, vaan päättää uhmata kohtaloa hyppäämäällä Elbow Dropin appronilla makaavan Ciampan rintaan… mutta tämä kuitenkin väistää ja lopulta iskee Dreamin kallon DDT:llä kehien väliseen teräkseen. Huh, ihan uskomaton tapahtumasarja, joka oli jo itsessään nostamassa tätä matsi huippuotteluiden joukkoon. Hattua päästä molemmille – ja Ciampan ihan käsittämätön TakeOver-tahti, joka käynnistyi Gargano-otteluilla, vaan jatkui eteenpäin.

11. Sami Zayn vs. Shinsuke Nakamura (TakeOver: Dallas 1.4.2016)

Sitten hypätäänkin taas alkupään TakeOvereihin: tämä oli järjestyksessään yhdeksäs TakeOver ja järjestettiin WrestleMania-viikonlopun yhteydessä. Tämä oli myös yhden aikakauden päätös, sillä Sami Zayn ottelisi viimeisen TakeOver-matsinsa ennen siirtymistä päärosterin puolelle. Samalla saisi alkunsa kuitenkin jotain uutta: Shinsuke Nakamura nimittäin debytoi tässä ottelussa ja tulisi olemaan iso nimi omalla NXT-ajanjaksollaan.

Shinsuke Nakamura oli kerrassaan huikea eleineen ja hahmoineen ja omisti sellaisen supertähden auran, että miestä jäi vain katsomaan lumoutuneena. Myös Shinsuken omalaatuinen ottelutyyli oli täyttä kultaa. Sami Zayn taas tuntui toisena yleisön rakastamana painijana olevan loistava vastus Nakamuralle, ja tässä kohtaamisessa face vs. face -asetelma kyllä toimi ihan täysillä. Tykkäsin myös, kuinka Samin kotikenttäetua tuotiin esille: tuntui, ettei SZ todellakaan halua nöyrtyä kodissaan. Ja entä itse ottelu? Meno oli yllättävää, viihdyttävää ja tarinallista, ja kun yleisökin oli mahtavasti mukana, niin eipä mikään estänyt tätä nousemasta huippuotteluiden joukkoon. Parasta tässä oli sellainen uniikki, mystinen fiilis, joka syntyi ennennäkemättömästä otteluparista ja miesten mainiosti toimineista hahmoista. Huikea näytös, eikä tämä suotta saanut aikanaan varauksetonta hehkutusta.

10. American Alpha (c) vs. The Revival – NXT Tag Team Championship (TakeOver: The End, 8.6.2016)

Ja jatketaan tällä kertaa kronologisesti, sillä tämä TakeOver oli tosiaan äskeisen Dallasin TakeOverin seuraaja. Juuri Dallasissa American Alpha oli onnistunut nousemaan joukkuemestariksi, ja nyt olisi Revivalin aika saada rematchinsa.

TakeOver Dallasissa American Alpha ja Revival ottelivat historian parhaan joukkueottelun NXT:ssä, joten odotukset olivat huipussaan tällekin matsille. Eikä meno pettänyt tälläkään kertaa. Toiminta oli yllättävää, näyttävää ja arvaamatonta: ottelun painopiste vaihteli tiuhaan tiimiltä toiselle, eikä mistään voinut olla varma ennen kuin kehäkello viimeisen kerran soi. Mahtavaa JOUKKUEpainia, johon oman lisänsä todellakin toi näiden joukkueiden huikea kyky nivoa matsista yhteen todella jännittävä kokonaisuus. Myös yleisö oli tässä matsissa liekeissä. Kaikkien tulisten near fallien jälkeen myös lopetus toimi todella hyvin ja onnistui yllättämään. Muistan, kuinka itselleni tämä ottelu oli ennakkoon se kaikkein odotetuin matsi tässä tapahtumassa, eikä homma tosiaankaan pettänyt: miehet nostivat rimaa vielä aavistuksen edellisestä kohtaamisestaan ja asettivat tämän uudeksi mittapuuksi kaikille tuleville joukkueotteluille NXT:ssä. Kaksi mahtavaa tiimiä ja aivan mahtava kohtaaminen.

9. Authors of Pain (c) vs. DIY vs. Revival, Elimination Match – NXT Tag Team Championship (TakeOver: Orlando, 1.4.2017)

Ja Top 10 -listaus jatkuu joukkuepainilla. Ja kuinkas ollakaan, Revival oli jälleen osallisena myös tässä mahtavassa kamppailussa. Nyt oltiin siis hypätty vuoden 2017 puolelle, ja mestaruuskuvioihin oli noussut kaksi uutta tiimiä: Authors of Pain ja Johnny Garganon ja Tommaso Ciampan DIY. Etenkin DIY ja Revival olivat kamppailleet jo pitkälti vuoden 2016 huikeasti joukkuemestaruudesta, mutta sittemmin mestaruus oli vaihtanut omistajaansa Paul Elleringin johtamalle AOP-kaksikolle.

Ottelu lähti käyntiin mehevästi vaikkakin vähän epäloogisesti mutta tulistui nopeasti upeaksi kolmen tiimin viihdepläjäykseksi. Tässä nähtiin myös upeita spotteja, kuten toisen AOP-jäsenen heittäminen pöydän läpi ja kehän ulkopuolelle nähty kivulias Superplex. Tarinallisella puolellakin tässä nähtiin mahtavia hetkiä, kuten verivihollisten Revivalin ja DIY:n hetkellinen yhteistyö monstereita vastaan. Myös läheltä piti -tilanteita rakenneltiin herkullisesti, esimerkiksi AOP-miesten kituminen tuplalukotuksessa oli mahtava hetki. Yleisö oli myös huikeasti suosikkiensa DIY:n mukana, mikä oli paitsi ottelun ydin myös johti ottelun heikoimpaan juttuun: yleisön suosikit olivat nimittäin ensimmäiset eliminoidut, minkä jälkeen yleisö ei ollut enää yhtä kiinnostunut AOP:n ja Revivalin loppukamppailusta. Ja suoraan sanottuna ottelun parhaat hetket nähtiinkin silloin, kun kaikki tiimit olivat kehässä. Lopetuskaan ei ollut niin sykähdyttävä kuin olisi voinut, mutta voi pojat yleisö vihasi AOP:tä. Paremmin bookattu ottelun loppupuoli olisi voinut nostaa tämän ihan sinne klassikkomatsien harvalukuiseen joukkoon, mutta tällaisenaankin tämä oli aivan mahtavaa joukkuepainia, hiton hieno viihdepaketti ja paras ottelu, mitä WWE-lipun alla vuonna 2017 nähtiin.

8. Adrian Neville (c) vs. Sami Zayn vs. Tyson Kidd vs. Tyler Breeze – NXT Championship (TakeOver: Fatal 4-Way, 11.9.2014)

Tämä nelikko oli feudannut NXT-mestaruuden ympärillä jo useita kuukausia, ja kaikki nelikon jäsenet olivat taistelleet useissa otteluissa toisiaan vastaan. Nyt hommalle oli tarkoitus laittaa piste: kaikki näiden alkuaikojen kovimmat nimet oli laitettu nyt samaan otteluun saamaan tälle leikille lopullinen piste.

Jälleen yksi esimerkki siitä, miksi NXT rokkasi vuonna 2014. Jokainen ottelijoista oli kiinnostava, taitava ja vetosi yleisöön, minkä jälkeen ei ollut mitään syytä, miksei tämä ottelu olisi toiminut. Niin kuin se toimikin. Nevillen ja Zaynin kuvio sai maukasta jatkoa, Kidd veti roolinsa erinomaisesti ja Breezekin väläytteli osaamistaan ihan uudella tavalla. Mukaan vielä aivan mahtava yleisö ja sopivan erikoinen lopetus, niin kasaan saatiin yksi vuoden kovimmista kohtaamisista. Kerrassaan erinomaista työtä. Huikea osoitus siitä, kuinka kovaa kamaa NXT on tosiaan tarjoillut jo ihan sieltä alkuajoistaan lähtien.

7. Tommaso Ciampa (c) vs. Johnny Gargano, Last Man Standing Match – NXT Championship (TakeOver: Brooklyn IV, 18.8.2018)

Ah, Ciampa vs. Gargano. Se NXT-historian kovin ja tunteikkain feudi. Tämä tarina oli kerrassaan upea ja tarjoili meille kolme unohtumatonta TakeOver-kohtaamista. Tämän listan sijalta 7 löytyy tuon trilogian viimeinen kohtaaminen, NXT:n perinteikkäästä Brooklynin SummerSlam-viikonlopun tapahtumasta. Alun perin tämän ottelun piti olla Triple Threat, jossa mukana olisi ollut myös Aleister Black, mutta loukkaantumisen myötä tästä muotoutui tämän kaksikon feudin huipennus. Muistan jo aikani toiveeni tätä kolmoskohtaamista tähän tapahtumaan, joten olin melkoisen iloinen, kun se tapahtuikin (vaikkei kenenkään loukkaantumista tietysti toivokaan). Ciampa vs. Gargano, vielä kerran, Last Man Standing.

Oli hienoa, kuinka edellisiin kahteen miesten väliseen otteluun nähden oltiin nyt saatu nostettua panoksia entisestään: pelissä oli nyt nimittäin NXT-mestaruus. Tämä myös bookattiin juuri oikein eli täytenä väkivaltaisena brawlina eikä painimatsina. Ja totta kai, kuten asiaan kuuluu, myös yleisö oli tämän ottelun kohdalla täysissä liekeissä. Menoa riitti jo oikeastaan ennen kellonsoittoa, kaksikon brawlin alkaessa jo sisääntulojen aikana. Yksi oikein toimiva yksityiskohta lisää tähän otteluun. Ja kun sanoin, että tästä rakennettiin väkivaltaista menoa, niin tässä todella korostettiin miesten vihasuhdetta: kehämattoja ja kehän ulkopuolen suojusteita oltiin repimässä pois jo ottelun alkuhetkillä, mikä sai tämän tuntumaan todella henkilökohtaiselta. Taistelun tuoksinassa nähtiin myös uskottavia ja hyviä ratkaisusuoritusten hakuja. Yksittäisenä sellaisena nostettakoon hetki, kun Ciampa jyräsi Garganon läpi suojavallin, heittää erilaista roinaa tämän päälle ja lopuksi kirsikaksi kakun päälle vielä kehän laidalla työskennelleen henkilökunnan jäsenenkin! Tässä hyödynnettiin myös loistavasti kaksikon symboliikka, kuten käsirautoja ja kävelykeppejä ja erilaisia tauntteja. Kun kaiken kruunasi jälleen todella toimiva lopetus, on tämä ottelu helppo nostaa korkealle tällä TakeOver-matsien listalla. Hienon feudin hieno päätös.

6. Sasha Banks (c) vs. Bayley – NXT Women’s Championshio (TakeOver: Brooklyn, 22.8.2015)

Sitten pääsemmekin hyppäämään yhden NXT:n klassikkovihanpidon pariin. Alkuaikojen NXT:ssä pistettiin toden teolla tulille naispainijoiden esiinmarssi supertähdiksi ja ennen kaikkea uskottaviksi ottelijoiksi. Rimaa oli nostettu tapahtuma tapahtumalta, ja tämä ottelu muodostui lopulta tietynlaiseksi kulminaatiopisteeksi, joka avasi viimeistään monien silmiä sille, mitä naiset voivat kehässä tarjota.

Yksinkertainen asia, joka oli omiaan edesauttamaan tämän matsin nousua oli, että niin Banksilla kuin Bayleyllakin oli aivan mahtava hahmo. Banks oli ylimielinen ja itsevarma Boss ja Bayley kaikkien rakastama sympaattinen ja kiltti haastaja. Simppeli ja tyylipuhdas heel vs. face -asetelma toimi kaikin puolin tämän ottelun eduksi ja sai myös yleisön tulikuumaksi.
Ja eipä siinä itse ottelemisessakaan ollut mitään vikaa. Päinvastoin, tuntui että kaksikko nosti riman firman naispainijoille sellaisiin korkeuksiin, joissa se ei ollut aiemmin edes ollut. Meno oli fyysisempää ja innovaatisempaa kuin päärosterin puolella oltiin totuttu näkemään, ja matsin kohokohtina toimivat hienot luovutusotteet ja mainio tarinankerronta. Myös lopetuksesta onnistuttiin saamaan vaarallisen näköinen ja näyttävä. Kerrassaan mahtava ottelu, jonka arvo ei kuitenkaan ollut pelkässä ottelun hyvyydessä, vaan myös sen merkityksessä. Jos tämä on jäänyt jostain syystä katsomatta, niin kannattaa paikata aukko sivistyksessään.

5. Johnny Gargano vs. Tommaso Ciampa, Unsanctioned Match (TakeOver: New Orleans, 7.4.2018)

Mainitsin aiemmin, että tämä on kenties suosikkini kaikista TakeOvereista. Takuuvarmasti tämä oli ainakin yksi viime vuosikymmenen parhaista wrestling-tapahtumista. Yhtenä isona syynä siihen oli tämä ottelu, josta muodostui sittemmin yksi NXT-klassikoista. Ja kyllä, tämä ottelu oli sen verran suuri, että New Orleansin iltaa ei päättänyt mestaruusottelu, vaan tämän vihanpidon yksi huipentumista. Tätä feudia oli rakenneltu jo yli vuosi: joukkueeksi nopeasti NXT-uriensa alussa muodostunut kaksikko oli noussut divisioonan huipulle ja yhdeksi sen historian rakastetuimmista joukkueista, kunnes Ciampa oli pettänyt partnerinsa. Alkuvuonna Gargano oli onnistunut nousemaan taistelemaan NXT-mestaruudesta, mutta tuon unelman oli tuhonnut jälleen Tommaso Ciampa. Viimeisimmän mestaruustappion myötä Gargano oli joutunut myös luopumaan urastaan NXT:ssä (kiitos jälleen Ciampan), kunnes sai vielä tämän yhden mahdollisuuden. Jos Gargano voittaisi, hän saisi takaisin paikkansa NXT:ssä ja kostonsa Ciampasta.

Tässä ottelussa toimi yksinkertaisesti kaikki. Sen taustarina oli upea. Jo pelkästään Ciampan entrance ja sen aikana tuntunut hyytävä yleisön viha miestä kohtaan tekivät tästä maagisen kokemuksen. Ja itse ottelukin toteutettiin oppikirjamaisesti. Meno oli hyvää ja fyysistä, ja molemmat miehet halusivat vahingoittaa toisiaan – siksipä esimerkiksi ratkaisusuorituksia lähdettiin hakemaan vasta myöhemmin matsissa. Ottelu oli täynnä kivuliaita ja ottelun henkeen sopivia spotteja: Suplex selostuspöydältä, Powerbomb betonille jne. Pitkän ottelun ensimmäinen puolisko tarjosi kovaa menoa kaikin puolin, mutta jätti takaraivoon ajatuksen, että miehillä olisi vielä takataskussaan jotain. Ja niin todellakin oli. Jälkimmäinen puoli ottelusta oli yksinkertaisesti täyttä taidetta: suuria tunteita, uskomattomia near falleja ja huikeaa tarinankerrontaa. Kaikki feudin aikana nähdyt yksityiskohdat tuotiin mukaan kävelykepeistä tauntteihin. Erityisen mahtavana hetkenä nostettakoon esiin hetki, jossa miehet olivat ranneteipein kiinnitettyinä toisiinsa ja taistelivat kuin raivopäät. Myös ottelun lopetus oli aivan huikea ja yksi TakeOver-historian parhaista. Vuosikymmenen feudin ensimmäinen kohtaaminen. Ihan huikeaa. Ja ei, tämä ei edes ollut kaksikon paras ottelu…

4. Adrian Neville (c) vs. Sami Zayn – NXT Championship (TakeOver: R-Evolution, 11.12.2014)

Ja sitten taas hyppäys TakeOvereiden alkuhämäriin ja TakeOver-historian kolmanteen painokseen. Adrian Nevillen ja Sami Zaynin feudi oli tähdittänyt tätä vuotta. Mukana mestaruuskuvioissa olivat olleet myös Tyson ja Kidd ja Tyler Breeze, mutta syksyn aikana valokeila oli ollut juuri näissä kahdessa. Zayn oli repinyt ja raastanut, ansainnut tiensä mestaruusotteluun aiemmin syksyllä – ja hävinnyt Nevillelle. Sami oli kuitenkin uurastanut tiensä jonon hänniltä takaisin kärkeen ja haastoi nyt Nevillen vielä kerran. Kysymys oli, pystyisikö Sami voittamaan todella sitä kaikkein isointa?

Ensimmäinen ajatus tästä ottelusta oli sen huikea yleisö. Se, että koko areena kääntyy niin täysin yhden ottelijan kannalle, kuin tässä, on todella harvinaista. Yleisö oli muutekin koko ottelun tunteikas, kekseliäs ja todella jaksoi olla hienosti mukana läpi matsin. Ja tietystikään siinä itse painissa ei ollut yhtikäs mitään vikaan. Mutta ennen kaikkea ottelu toimi, paitsi puhtaasti teknisesti katsottuna, niin myös tarinansa osalta. Miesten välinen juonikuvio tuotiin todella hienosti otteluun mukaan, ja Zaynin mielenliikkeiden seuraaminen oikeamielisyyden ja menestyksen ristiaallokossa oli kiehtovaa seurattavaa. Tämä oli aikanaan minun kirjoissani vuoden ottelu, ja tämä kyllä kuuluu viime vuosikymmen osalta wrestling-fanien yleissivistykseen. Uskomaton tunnelma ja loistava suoritus.

3. Johnny Gargano vs. Tommaso Ciampa, Chicago Street Fight (TakeOver: Chicago II, 16.6.2018)

Aiemmin avasinkin jo tämän feudin taustaa. Kaksi muuta tämän trilogian ottelua listalta jo löytyykin ja sinne kuuluu myös otteluista keskimmäinen – joka mielestäni oli myös se paras. Street Fight, Chicagon kuuma yleisö ja loistava feudi. Eivätpä lähtöasetelmat tälle olisi voineet juuri paremmat olla.

Niin, huikean New Orleansin ottelun jälkeen oli ihan osuvaa miettiä, kuinka siitä voisi mahdollisesti vielä parantaa. Noh, jollain ilveellä kaksikko löysi siihen keinot. Vaikka jo edellinen ottelu oli ollut todella fyysinen kamppailu, saatiin tästä Street Fightista luotua silti vielä erilainen ottelu aikaisempaan verrattuna. Vaikka molemmissa oteltiin ilman sääntöjä, oli tämä vieläkin väkivaltaisempi ja tylympi TAPPELU. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että molemmat tosiaan tulivat otteluun ”katuvaatteissaan” eivätkä painivermeissään, mikäli lisäsi hienosti tappeluntuntua. Erityisesti Ciampa veti tässä ottelussa roolinsa mahtavasti: Psycho Killer ei ollut tullut vain hakemaan voittoa, vaan päättämään Garganon uran ja teloi muun muassa Garganon niskaa juuri tarinaan sopivasti. Tosin, eipä Johnnykaan juuri kakkoseksi jäänyt, sen verran hienosti mies veti ottelun loppupuolella sekoamisensa – myös Gargano unohti lopulta voiton, kunhan sai satutettua vastustajaansa.

Yksi parhaista yksityiskohdista ottelussa oli se, kuinka Ciampa hajotti kehän repimälle sen matot ja suojukset irti vain päästäkseen tuhoamaan vastustajaansa entistä väkivaltaisemmin. Tämä rikkinäinen kehä ja sen hyödyntäminen ovat jääneet tästä ottelusta vahvasti mieleen. Myös loppuhetket olivat mahtavat: aivan uskomaton sekoitus tunnetta ja loisteliasta tarinankerrontaa. Ja myös ottelun lopettanut twisti oli todella mieleenpainuva. Todellinen klassikko, jossa kaksikon viha toisiaan kohtaan tuotiin niin upeasti esiin, että moista en usein muista nähneeni. Mainittakoon myös, että oli suorastaan runollista, että tämä matsi käytiin Chicagossa, jossa miesten feudi yli vuotta aiemmin oli alkanut. Yksi viime vuosikymmenen ehdottomista klassikko-otteluista ja se kiiltävin helmi tässä kaikkien aikojen NXT-feudissa.

2. Revival (c) vs. DIY, 2/3 Falls Match – NXT Tag Team Championship (TakeOver: Toronto, 19.11.2016)

Myös tätä feudia ollaan sivuttu aiemmissa arvioissa. Revival (eli Dash Wilder ja Scott Dawson) ja yleisön suursuosikki DIY olivat taistelleet joukkuevöistä jo useamman kuukauden, ja nyt tämän feudin oli aika saada päätöksensä 2/3 Falls -ottelussa.

Huhhuh. Jos Revival ja DIY pistivät jo edellisessä TakeOverissa Brooklynissä pystyyn mahtavan joukkuematsin, niin nyt nähtiin jotain vielä parempaa. Okei, matsi alkoi ehkä vähän tunnustelevasti, mutta sitten kun meno pääsi lentoon, niin millaista herkkua tämä olikaan! Hiton hienoja joukkueliikkeitä läpi matsin, mahtavia läheltä piti –hetkiä (kuten Garganon taistelu samassa lukotuksessa, mihin Brooklynin matsi ratkesi), lukemattomia pieniä loistavia yksityiskohtia… Se asia mikä näistä Revivalin matseista tekee niin ainutlaatuisia, on se aitouden tunne mikä näistä otteluista tulee – taistelu todella tuntuu aidolta, kun matsin flow soljuu eteenpäin toisaalta todella sujuvasti, mutta myös ennalta arvaamattomasti ja yllätyksellisesti. Tietysti erityismaininnan ansaitsee yleisökin, joka oli mahtavasti tässä koitoksessa mukana. Olisi turhaa alkaa luettelemaan tähän kaikkia hienoja juttuja mitä tähän matsiin sisältyi – ne ovat joka tapauksessa parempia omin silmin nähtynä – mutta mainittakoon kuitenkin erikseen ottelun lopetus. Aivan hiton hienosti toteutettu juttu ja etenkin se Dawsonin ”Don’t tap!” -huuto säilyy kyllä ikuisesti yhtenä NXT-historian ikonisena hetkenä.

Ja sanotaanpa suoraan: tämä on kenties kaikkein paras puhdas 2 vs. 2 -ottelu mitä WWE:ssä on nähty. Totaalisen loistavaa.

1. Bayley (c) vs. Sasha Banks, 30-Minute Iron Man Match – NXT Women’s Championship (TakeOver: Respect, 7.10.2015)

Sitten. Listan ykkösmatsi. Se kaikkein paras ottelu, joka noin kuuden ja puolen vuoden TakeOver-historian aikana on nähty. Bayley vs. Sasha Banks, revanssi, Iron Man -ottelu. Miksi juuri tämä ottelu? Minulle tämä oli helppo valinta: tässä yhdistyivät sellaisella tavalla tarina, hienot otteet kehässä sekä yksi kuumimmista yleisöistä missään TakeOverissa, että sellaista yhdistelmää ei sen koommin ole nähty. Muun muassa arvostettu Pro Wrestling Illustrated valitsi tämän omaksi vuoden ottelukseen – kunnia, jota yksikään toinen NXT-ottelu ei ole saanut.
Tähän otteluun sopivat kaikki samat ylisanat kuin naisten edelliseenkin otteluun, paitsi että kaksikko laittoi tässä revanssissa vielä kaiken asteen verran paremmaksi. Feudin upea huipentuma, jossa kerrottiin koskettava tarina ja käytiin läpi koko vihanpitoon liittynyt tunneskaala. Loistavaa painia ja hienoja hetkiä, kuten esimerkkinä ikoninen Sasha Banksin ja Bayleyn ykkösfani Izzyn momentti ottelun keskellä, joka oli aivan huikea heel-temppu. Mallikkaan kehätoiminnan lisäksi tässä nähtiin myös fyysisempää menoa, esimerkiksi LED-tauluun ja kehäportaisiin heittelyt lisäsivät kertaheitolla ottelun panoksia. Tulinen loppu sai viimeistään nousemaan ylös penkistä ja antamaan kaiken kunnian tälle kaksikolle – viimeiset pari minuuttia oli ihan huikeaa ja jännittävää menoa. Tässä nähtiin myös liuta näyttäviä spotteja, mutta mikä tärkeintä, niitä oli ripoteltu mukaan juuri sopivasti ja niillä kaikilla oli jokin tarkoitus – suorastaan oppikirjamaista siis.
Tämä on toden totta minun kirjoissani paras ottelu, joka NTX:ssä on nähty – ja samalla paras naistenottelu ylipäänsä WWE:ssä. Ja kun PWI tuli mainittua, tämä on myös ainoa naistenottelu julkaisun lähes viisikymmentävuotisen historian aikana, joka on valittu vuoden otteluksi. Kertoo jotain. Jos et ole nähnyt, katso. Ja vaikka olisitkin nähnyt, katso uudestaan. Tämä ottelu sen ansaitsee.


Ja loppuun pieniä tilastoja. Eniten otteluita tällä listalla keräsi Johnny Gargano, joka oli mukana peräti yhdessätoista (!) listan otteluista – eli yli kolmasosassa. Eipä se Johnny TakeOver ihan turha nickname oli. Toiseksi eniten mainintoja keräsi Tommaso Ciampa (8), tämän jälkeen Adam Cole (6) ja Revivalin Wilder ja Dawson (5). Ihan selkeästi kovin vuosi TakeOver-otteluiden kohdalla oli 2018, jonka aikana käydyistä otteluista listalle päätyi peräti kahdeksan (kova suoritus, kun tuolloin käytiin vain viisi TakeOver-tapahtumaa). Toivottavasti myös tulevat TakeOverit tuovat näin paljon ilonhetkiä!

Ultimate

Ultimate

Painifani, jota kiehtoo lajin uniikkius viihdemuotona. Urheilun ja viihteen cocktail maistuu vuodesta toiseen.

Previous post

StarBuck vs. Stark Adder 15 vuotta - Katsauksessa klassikkosarja, joka huipensi suomipainin vuodet 2004–06

Next post

WWE-veikkaus 2020: Hell in a Cell

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.