Rumble In Rauma II: StarBuck vs. Doug Williams

Rauma 3.10.2015. ”Miksi just jossain hemmetin Raumalla?” oli varmasti monen ensimmäinen ajatus, kun Fight Club Finland tiedotti, että Rumble In Rauma II -tapahtumassa nähtäisiin kova kattaus ulkomaalaisia vierailijoita, etunenässä mm. TNA:ssa eli Total Nonstop Actionissa mainetta niittänyt brittipainija Doug Williams. Tapahtuman erikoiselle sijainnille löytyi kuitenkin looginen selitys, sillä show’ta oli yhdessä FCF:n kanssa järjestämässä raumalainen painifani Riku, joka ei terveydentilansa takia kykene matkustamaan Helsinkiin, jossa FCF on viime aikoina järjestänyt lähes kaikki tapahtumansa. Juuri Rikun toiveesta tapahtumaan oli rekrytoitu ulkomaalaisvahvistuksia Britanniasta, Tanskasta, Ruotsista ja Saksasta tuomaan kansainvälistä tuulahdusta sympaattisen rähjäiseen urheilutalo Ooperiin. Kurvasimme paikalle puolisen tuntia ennen H-hetkeä, ja kun Ooperin parkkipaikalla ei kovin montaa autoa ollut, alkoi hieman pelottaa, löytyisikö tapahtumalle katsojia kauempaakin paikalle saapuneiden tuttujen FCF-fanien lisäksi. Lopulta kehää kuitenkin ympäröi nopeasti arvioituna reilut 60 ihmistä, ja tunnelma nousi pikaisesti kattoon – mistä kiitos takarivissä istuneelle esihuutajalle, entiselle kehäkuuluttaja Koopralle.

 

 

Illan avasi daavidien ja goljattien kohtaaminen, kun ruotsalainen Timmy Force ja englantilainen ”Flash” Morgan Webster liittoutuivat kohtaamaan FCF:n Mustan Aukon jättiläiset eli Pyöveli Petrovin ja King Kong Karhulan. Webster debytoi hiljattain Jenkeissä ottaessaan osaa CHIKARAn King of Trios -turnaukseen, josta hän valitettavasti joukkueineen putosi ensimmäisellä kierroksella pois. Nyt vuorossa oli Websterin ensiesiintyminen Suomessa, eivätkä vastustajat olleet sieltä helpoimmasta päästä.

Tämä oli erinomainen valinta illan ensimmäiseksi otteluksi. Karhula teki upouusille katsojille heti kättelyssä selväksi sen, mikä on homman nimi – interaktiivinen ja osallistava show. Mustan Aukon karismaattinen päällikkö solvasi yleisöä, joka alkoi pian pistää samalla mitalla takaisin. Karhulaa kuumotettiin esimerkiksi siitä, kuinka hän oli liukastua noustessaan kehään, sekä pitkästä aikaa klassisella ”Kauhee apina!” -huudolla. Huudot kaikuivat salin korkeasta katosta, ja tämä efekti sai yleisön tuntumaan huomattavasti isommalta kuin se oikeasti olikaan. Ottelussa oli myös hyvä dynamiikka, kun pienet ja nopeat Force ja Webster yrittivät nostaa tempoa lennokkailla hyökkäyksillään Karhulan ja Petrovin jarruttaessa heitä parhaansa mukaan. Force saatiin lopulta eristyksiin, ja hän joutui taistelemaan pitkään Mustan Aukon massaa vastaan. Sitkeä ruotsalainen pääsi lopulta vaihtamaan Websterin sisään, eivätkä Karhula ja Pyöveli onnistuneet enää pidättelemään nuorta brittiä tämän pistäessä tuulemaan. Webster vaihtoi Forcen pian takaisin vuoroon, jolloin aavistelin, että tämä taktinen virhe olisi koitunut nuorukaisten turmioksi. Force oli juuri ottanut turpaansa pienen ikuisuuden verran, mutta niin vain ”Voima-Tim” onnistui nappaamaan voiton 450 splashilla. Hyvä ottelu, vaikka Forcen kuritus kesti ehkä hieman turhan pitkään. Tyylikkäästi hommansa hoitanut Webster olisi voinut olla kehässä kauemmin, mutta toivottavasti hän löytää tiensä uudestaan tänne pohjolaan ja FCF:n kehään.

 

 

Iltaa jatkettiin kuuden miehen joukkuematsilla. Kehään asteli melkoisen erikoisten herrasmiesten liiga, kun sekopäinen Tohtori Ioni, iljettävä HC Andersen ja mystinen ruotsalainen Jack The Strangler yhdistivät voimansa Jami Aaltoa, Mikko Maestroa ja tanskalaista Axel Steeleä vastaan. Jack The Strangler hiippaili kehään tunnelmallisen sisääntulokappaleensa saattelemana eturiviläisiä säikytellen, ja silinteristään ja takistaan riisuuduttuaan tästä naamioidusta herrasta syntyi mielikuva El Genericon ilkeänä velipuolena.

Ilkimysten liittouma loisti tässä ottelussa nimenomaan vahvojen ja erikoisten hahmojensa ansiosta. Noin vuoden takaisen debyyttinsä aiheuttaman alkuhämmennyksen jälkeen olen alkanut diggailla hullua tiedemiestä Ionia täysillä, ja Kellopeliappelsiinin turhan monta kertaa katsellut Andersen alkaa myös pikkuhiljaa voittaa minua puolelleen. Vastakkaisen joukkueen Steele oli puolestaan melko tylsä ilmestys goottivermeissään, ja hän saikin kärsiä suurimman osan Ionin, Andersenin ja Stranglerin hyökkäyksistä. Matsin päätös oli jokseenkin sekava, kun tuomari Teemu tipahti kanveesiin, jolloin vaihtoa odotelleen Mikko Maestron kimppuun hyökkäsi Kärpänkylän villimies ”Häijy” Heimo Ukonselkä. Kello soi diskauksen merkiksi, mutta kyseessä taisi olla vain yli-innokkaan kellonsoittajan reagointi; matsi jatkui, ja Steele päätyi Stranglerin selättämäksi.

Seuraavaksi verhon takaa esiin astui suomalaisen painin pioneeri StarBuck. ”The Canadian Rebel” nappasi mikrofonin käteensä ja piti tunteikkaan puheen, jossa hän kiitteli Rikua ja reflektoi uraansa muistelemalla kohtaamisiaan esim. Steve Corinon ja Japanin kärkinimien kanssa. Tämän illan vastustaja, Doug Williams, oli yksi viimeisistä painijoista, jota vastaan StarBuck ei ollut vielä koskaan paininut mutta jonka hän oli ehdottomasti halunnut kohdata.

 

 

Toiminta jatkui melkoisella ryminällä, kun kehä täyttyi äärimmilleen painijoista, jotka olivat valmiina viskomaan toisiaan sieltä ulos – luvassa oli battle royal -ottelu! Mukaan mahtui FCF:n vakiokalustoa ja ulkomaanvieraita, ja monet ottelun osallistujista olivat jo ottaneet osaa illan aiempiin matseihin. Yllättäen mukana oli myös TEUVO, joka harmillisesti – mutta vähemmän yllättäen – eliminoitui ensimmäisten joukossa. Matsi oli alussa yhtä sekamelskaa, jollaista tällaiset matsit yleensä tuppaavat olemaan, mutta pidot paranivat sitä mukaa kun väki väheni. Viimeisten joukossa olleiden Ricky Vendettan ja Stark Adderin lopullinen välienselvittely antaa vielä odottaa itseään, mutta näimme tässä siitä pientä esimakua. Vendetta onnistui vetämään pidemmän korren tällä kertaa, tosin toisen kaljupään eli Tohtori Ionin avustuksella. Ottelun vei kuitenkin lopulta nimiinsä Timmy Force – sisukas ruotsalainen sai näin ollen palata Raumalta Ruotsiin kaksi voittoa taskussaan. Kova suoritus Forcelta, varsinkin kun ottaa huomioon millaisen höykytyksen hän sai Mustan Aukon käsittelyssä aiemmin illalla. Jättebra, Timmy!

 

 

Sitten oli aika otella Ruotsin GBG-promootion mestaruudesta, jota vyötäisillään kantoi karvainen karpaasi Harley Rage. Informaatio mestaruusmatsista ei ollut kulkenut ihan loppuun saakka, joten tieto siitä, että titteli on pelissä, tuli yllätyksenä paitsi yleisölle myös haastajalle eli Jessica Lovelle.

Rage teki heti alusta selväksi sen, ettei hän tullut Raumalle tuntipalkalla, ja yritti tehdä Jessicasta nopeasti selvää rajuilla iskuillaan. Jessica otti pitkin matsia vastaan sellaista möyhennystä, että muitakin kuin heikoimpia hirvitti. Erityisen brutaalin näköinen hetki oli Ragen puolustautuminen bronco busteria vastaan: Rage nimittäin nosti jalkansa pystyyn ja potkaisi Jessicaa haarojen väliin kesken tämän ilmalennon. Sitkeä Jessica ei ollut antaa periksi, mutta Ragen valtaisa kuristusjuntta oli kuitenkin lopulta liikaa. Rage sai pitää vyönsä, ja kuten Enska äänitteessään kommentoi, hurja hurri muistutti kehäotteidensa, interaktiivisuutensa ja hieman myös ulkoisen habituksensa puolesta WWE-painija Kevin Owensia. Vai pitäisikö sanoa Åwensia? Tämä näyttävä ja fyysinen kohtaaminen onnistui joka tapauksessa nousemaan ainakin omasta mielestäni illan parhaaksi otteluksi.

 

 

Kahvi- ja pullatauon jälkeen vuorossa oli illan toinen ja samalla myös viimeinen mestaruusottelu. FCF-mestari Valentinea oli saapunut haastamaan hardcore-otteistaan tunnettu tanskalaisen painin isähahmo Chaos. Valentine tuntui olevan – jos mahdollista – normaalia limaisemmalla tuulella, ja Ooperin katsojat saivat buuata sydämensä kyllyydestä pikkusormeaan imeskelevälle mestarille. Chaos puolestaan sai kiitettävästi kannatusta, mutta on paha mennä sanomaan, johtuiko se hänen tyynen viileästä olemuksestaan ja hiljaisesta karismastaan, vai oliko kyseessä vain vastareaktio Vallun provokatiiviselle pervoilulle.

Molemmat ottelijat ovat maidensa ykkösnimiä ja kohdanneet toisensa useasti vuosien saatossa – ja sen kyllä huomasi, kun kehässä alkoi tapahtua. Itsevarmaa suorittamista siis molemmilta, ja varsinkin Chaos hoiteli hommansa isännän elkein. Fyysinen koitos levisi myös yleisön puolelle, kun Chaos viittoi katsojia nousemaan penkeiltään ja tekemään tilaa. Istumajärjestys meni lopulta kokonaan uusiksi, kun Chaosin yritys singota Valentine tuoleja päin kääntyi häntä itseään vastaan, ja tanskalainen lensi tuolirivien läpi lähes kaupustelupöydälle asti keilapallon lailla. Kuin ihmeen kaupalla Chaos onnistui palamaan kehään ennen kuin joutui uloslasketuksi, mutta pian Valentine turvautui kepulikonsteihin päihittääkseen haastajansa. Mestari säilytti vyönsä selättäen haastajansa jalat köydellä, joten Chaos joutui palaamaan Tanskaan tyhjin käsin. Ottelu oli harmittavan lyhyt, mutta se tarjosi kovaa menoa niin kauan kuin kesti. Vaikka edes viisi minuuttia lisää tätä mättöä olisi silti maistunut.

 

 

Myös naisten otteluun oli saatu ulkomaalaisvahvistus. Kehään nimittäin käveli yksi Euroopan menestyneimmistä naispainijoista, Alpha Female. Saksalainen oli vaikuttava ilmestys, joten nuoret suomalaispainijat Regina ja Julia Kyy olivat molemmat uransa kovimman haasteen edessä, kun kaksikolla oli kaadettavanaan tämä valtava amatsoni.

Regina ja Alpha Female kävivät suoraan toistensa kimppuun heti kehäkellon soitua, mutta Julia keskittyi alkuun vaeltamaan ympäri kehää omissa harhaisissa maailmoissaan. Alpha Female oli hämillään, kun Julia viimein hyökkäsi kiljuen hänen kimppuunsa, ja yleisö kiitteli vuolaasti Kyyn maistaessa Alphan kovia iskuja vastauksena riipivään kirkumiseensa. Vaikka Kyy ja Regina pistivät kovasti hanttiin ja muodostivat jopa lyhytaikaisen liittouman, Alfanaaras oli yksinkertaisesti liian massiivinen vastustaja. Regina jäi nalkkiin ja lensi julman näköisesti niskoilleen kanveesiin Alphan napattua hänet puroresu-henkiseen heittoon, josta nappasi vielä sillalla selätyksen. Noh, hyvälle ei ole häpeä hävitä. Tällekin matsille olisi muutama lisäminuutti tehnyt hyvää, ja näkisin mielelläni tulevaisuudessa Reginan ja Alphan kohtaamassa toisensa nainen naista vastaan.

Jäljellä oli enää pääottelu, eikä tällä kertaa kyseessä ollut ihan mikä tahansa pääottelu, vaan kahden kunnioitetun veteraanin kohtaaminen: Doug Williams vastaan StarBuck. Williams on paininut ja voittanut mestaruuksia vaikka missä, kuten esimerkiksi TNA:ssa ja Ring of Honorissa. Tällaisen kaliiberin nimiä ei Suomen kehissä usein nähdä, joten yleisöllä oli mahdollisuus todistaa jotain ainutlaatuista.

 

 

Vaikka painijoille oli huudeltu törkeyksiä tai osoitettu villiä kannustusta koko illan ajan, tunnelma oli nyt täysin erilainen. Yleisö seurasi hiljaisen jännittyneesti, kun kamppailijat yrittivät ottaa toisistaan kiinni mistä saivat, ja suosionosoituksiin puhjettiin vasta kun ottelijat erkaantuivat kulmauksiinsa tasaisen mattopainisarjan jälkeen. Ottelun alku pyhitettiin siis tekniselle väännölle, ja heittoja alettiin nähdä vasta sitten, kun matsia oli kulunut hyvä tovi. Intensiteetti nousi koko ajan, mutta ennen kuin maksimia ehdittiin tavoittaa teki Williams polvenpudotuksen toiselta köydeltä ja sai StarBuckista selätysvoiton. Tiedä sitten, oliko kyseessä virhe, mutta ikävä kyllä ottelu päättyi, kun se vasta alkoi päästä todella vauhtiin. Edes ottelijoiden nimikkoliikkeitä ei ehditty näkemään, eikä tälle ottelulle voi sitä klassikon leimaa valitettavasti lyödä. Ei kuitenkaan missään nimessä huono ottelu, ja alun lukkovääntö oli oikein nautinnollista katsottavaa. Toivottavasti Williamsin ”I’ll be back!” -huutelut poistuessaan kehästä eivät olleet vain tyhjiä lupauksia, jollaisia nyt vaan kuuluu sanoa tällaisen matsin jälkeen. Olisi hienoa nähdä, millaista jälkeä tämä tekniikkataituri saisi aikaan vaikkapa Valentinen tai Karhulan kanssa.

Rumble In Rauma II oli onnistunut ilta kaikin puolin. Oli mukavaa päästä näkemään, miten FCF:ään reagoidaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Kaikki matsit jäivät mahdollisista miinuksistaan huolimatta plussan puolelle, ja toivottavasti ulkomaalaisvahvistukset levittävät sanaa – ja yhtä kovia vierailijoita saadaan paikalle myös jatkossa. Toivottavasti myös tapahtuman tallenne löytää tiensä vaikkapa YouTubeen tai muuhun kansainväliseen levitykseen, sillä tällaisen helmen päälle ei kannata jäädä istumaan.

Kiitos, Fight Club Finland, mutta ennen kaikkea: kiitos, Riku!

FCF:n seuraava tapahtuma järjestetään 5.11. Helsingin Gloriassa. Lisätietoa: wrestling.fi.