Panokset kovenevat – All Elite Wrestling sai ohjelmapaikan samalta kanavalta, joka lähetti aikoinaan Monday Nitroa
All Elite Wrestling ja WarnerMedia julkistivat eilen, että amerikkalaisella kaapelikanava TNT:llä nähdään tänä vuonna AEW:n viikoittainen painiohjelma. TNT näkyy yli 90 miljoonassa taloudessa ympäri Yhdysvaltoja.
Kanava tuli tunnetuksi 1990-luvulla World Championship Wrestlingin Monday Nitro -ohjelman kotina, jossa Nitro parhaimmillaan päihitti WWE:n Monday Night Raw’n 83 viikkoa putkeen katsojaluvuissa.
Sopimus on historiallinen, sillä AEW on tiettävästi ensimmäinen yhdysvaltalainen promootio, joka on saanut ohjelmapaikan merkittävältä tv-kanavalta perustamisvuotenaan.
All Elite Wrestling syntyi The Young Bucksin, Cody Rhodesin sekä Khanin miljardööriperheen yhteistyönä. Yhtiö on saanut paljon huomiota palkkaamalla nimekkäitä tähtiä ympäri maailman, tunnetuimpana WCW:ssä ja WWE:ssä suurta mainetta saavuttaneen Chris Jerichon.
Mitä tämä sopimus sisältää?
Julkisuuteen saatujen tietojen perusteella TNT on sitoutunut lähettämään viikoittaisen tv-ohjelman kanavallaan. Tarkkaa aikaa tai päivää ei ole vielä julkistettu.
Televisiolähetysten lisäksi Turner sitoutuu lähettämään B/R Live -suoratoistopalvelunsa kautta All Elite Wrestlingin maksutapahtumia Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Sopimuksen kestoa ei ole ilmoitettu julkisuuteen.
Kuinka paljon AEW:lle maksetaan tästä?
Tällä hetkellä sopimukseen ei kuulu lainkaan televisiointioikeuksia, joita esimerkiksi WWE saa televisioyhteistyökumppaneiltaan. TNT tulee kustantamaan kaikki tuotantokulut, jotka televisio-ohjelmien ja maksutapahtumien tuotannosta syntyy.
Mainospaikkojen myyntivoitoista AEW saa itselleen osan. AEW ei maksa ohjelmapaikastaan televisiokanavalle.
Mitä hyötyjä AEW:lle on tästä?
Isolla kaapelikanavalla lähetettävä tv-ohjelma on erittäin hyvä mahdollisuus esitellä tuotetta ja painijoita suurelle yleisölle. TNT on yksi Yhdysvaltain katsotuimpia kaapelikanavia, joka on tunnettu muun muassa NBA-koripallolähetyksistään.
TNT:n omistaa WarnerMedia, joka on yksi suurimpia mediataloja maailmassa. WarnerMedia omistaa muun muassa HBO-televisiokanavat sekä Warner Brothers -elokuvastudion.
Millaisia odotuksia TNT:llä on AEW:lle?
Dave Meltzerin raporttien mukaan AEW:n televisio-ohjelmalle odotetaan noin 400 000–500 000 katsojan vakituista katsojamäärää. Katsojaluvuilla pystytään määrittämään mainospaikkojen hinnat, joka on yksi vakaimpia ja tärkeimpiä tulolähteitä televisiokanaville.
Miten AEW rahoitetaan?
AEW:n rahoitus tulee pohjautumaan alkuvaiheessa oheistuotemyyntiin, maksutapahtumista saataviin tuottoihin sekä lipputuloihin. Suurin pohjakassa kuitenkin saadaan miljardööri Shahid Khanilta, jonka nettovarallisuus on kirjoitushetkellä 6,8 miljardia Yhdysvaltain dollaria.
Koska kyseessä on niin kutsuttu startup-yritys, voidaan olettaa, että AEW tekee liiketappiota rahallisesti ensimmäisinä vuosinaan.
Varsinainen liikevoitto tullaan näkemään myöhemmin, jos yritys onnistuu kasvamaan riittävästi ja saavuttamaan tunnettavuutta.
No Comment