Uutiset

Pohjoismaille yhteinen mestaruus – Suomen oma StarBuck kantaa titteliä ensimmäisenä

Ruotsalainen, Tukholmassa toimiva Sthlm Wrestling on tiedottanut järjestävänsä heinäkuussa tapahtuman, jossa taistellaan upouudesta Pohjoismaiden mestaruudesta. Tuliterän vyön nimi on Valhalla Nordic Wrestling -mestaruus, ja sen ensimmäiseksi haltijaksi on valittu Suomen oma StarBuck.

– Valitsimme StarBuckin ensimmäiseksi mestariksi siksi, että hän on Pohjoismaiden kokenein painija ja kouluttanut painijoita monissa eri maissa, sanoo Sthlm Wrestlingin promoottori Christoffer Sahlgren.

Sahlgren toivoo, että pohjoismaisten painiorganisaatioiden yhteistyöstä syntyy jotain suurta. Se tuntuu mahdolliselta siksi, että yhteistyö on Sahlgrenin mukaan sujunut mallikkaasti.

– Koen, että yhteistyön tekeminen on kovin helppoa. Mielestäni Pohjoismaiden tulisi oikeastaan olla yksi ja sama valtio.

Uudesta mestaruudesta otellaan ensimmäisen kerran 8. heinäkuuta, kun Sthlm järjestää ison yhteistapahtuman, johon osallistuu painijoita niin Ruotsista, Norjasta, Tanskasta kuin Suomestakin. Mestarina kyseiseen tapahtumaan astelee siis StarBuck, mutta häntä odottaa 20 nälkäistä haastajaa.

Suomesta Tukholmaan lähtevät mestari StarBuckin lisäksi entinen Suomen-mestari Salomon Strid ja nykyinen Suomen-mestari Juhana ”King Kong” Karhula. Stridin ja Karhulan lisäksi Pohjoismaiden mestaruutta jahtaa suomipainin legenda Valentine, joka asuu nykyään Ruotsissa.

Sahlgren uskoo, että myös muut FCF:n painijat pääsevät ottelemaan Pohjoismaiden mestaruudesta jatkossa.

– Olen varma, että tulevaisuudessa nähdään muitakin suomalaisia näissä karkeloissa.

Lisäksi Sahlgren uskoo, ettei mestaruus jää ainoastaan Tukholmaan tai Ruotsiin.

– Toivomme, että mestaruutta puolustetaan kaikissa Pohjoismaissa ympäri vuoden. Uskon, että mestari matkustaa myös muihin maihin titteliään puolustamaan.

StarBuckin, Stridin, Karhulan ja Valentinen lisäksi heinäkuun tapahtumassa nähdään jokunen FCF:stä tuttu vierailija: Harley Rage, Steinbolt, Timmy Force, Ken MalmsteenKira ja StarBuckin entinen oppilas The Beast. Lisäksi mestaruutta jahtaavat J.O. Hansen, Danny Sharp, Van West, Michael Flynne, Emeritus, Adrian Storm, Sixt, Viggen, Marcus of Man, Cliff Pettersson ja Stanislaw.

Sahlgren on innoissaan pohjoismaisesta yhteistyöstä, ja hän toivoo, että fanit saisivat Valhalla Nordic -mestaruudesta irti mahdollisimman paljon. Kaikki eivät kuitenkaan voi matkustaa jokaiseen tapahtumaan, joten Sahlgren näkee verkkolähetykset eräänä ratkaisuna.

– Ehkäpä voisimme lähettää tapahtumia suorana Facebookissa.

Sitä Sahlgren ei kuitenkaan avaa, miten 80-luvun seksisymboli ja poptähti Samantha Fox on päätynyt Sthlm:n uudeksi omistajahahmoksi.

– Hän on ystävämme. Katsokaa vaikka tuosta kuvasta.

Harley Rage, Samantha Fox ja Timmy Force. Kuva: Fredrik Schoug.

Harley Rage, Samantha Fox ja Timmy Force. Kuva: Fredrik Schoug.


Sthlm Wrestlingin Valhalla Nordic Wrestling Championship -tapahtuma järjestetään 8.7. Tukholmassa. Lisätietoa: sthlmwrestling.com.

Smarkside seuraa tilannetta.

Kuva: Stockholm Wrestling.

Kuva: Stockholm Wrestling.

Eetu "Enska" Lehtinen

Eetu "Enska" Lehtinen

Smarkside-universumin ylläpitäjä, joka rakastaa laadukasta showpainia.

Previous post

WWE ja Iso-Britannia – mitä seuraavaksi?

Next post

Wrestling Show Live: Sisukas kahdeksikko

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *