WWE- & AEW-veikkaus 2024: AEW Double or Nothing
Viikonlopun jälkimmäisen tapahtuman vuoro, missä tällä kertaa suunnataan Las Vegasiin AEW:n vuosittaisen tupla & kuitti-tapahtuman hengessä. Tällä kertaa onkin siis paluu MGM Grand -areenalle, missä se ihan ensimmäinen virallinen AEW-tapahtuma 5 vuotta sitten järjestettiin. Tuota 5 vuotta sitten käytyä tapahtuman korttia katsoessa tulee sellainen olo, että loppujen lopuksi ihan hirveästi ei ole 5 vuodessa tapahtunut. Naiset ovat Amerikkalaistuneet, Cody palannut entisille metsästysmailleen ja vaivaantunut Royal Rumble viritelmä puuttuu, mutta etenkin rosterissa on yhä hyvin paljon samoja nimiä. Vielä kun Glacier, Sunny Daze ja Tommy Dreamer palaisivat jälleentapaamiseen, niin voisi nostalgisoida oikein kunnolla.
Hei, hip hei! Ne pisteet! Nyt jo! Eikä vuosikaan ole vielä edes puolivälissä.
Koska yksi AEW:n tapahtuma unohtui veikkauksesta, niin siellä puolella ei ole kauheasti mitään ihmeellistä. Revolutionin parhaat veikkaajat olivat JuhKO ja Marauderi – molemmilla 32 pistettä. Yllättäen myös Villezka mahtui kärkikolmikkoon 29 pisteellä.
WWE:n puolella onkin tapahtunut jo paljon enemmän. 4 tapahtumasta on pisteet laskettu (luonnollisesti en jaksanut tutkia King & Queen of the Ringin tuloksia tähän hätään) ja siellä johtoa pitää tällä kertaa Bernardo92 111 pisteellä. Jaetulla toisella sijalla on Villezka ja Alert 107 pisteellä ja pronssisijaa pitää De 106 pisteellä.
Yhteispisteissä siis Bernardo92 pitää niukkaa johtoa 137 pisteellä. Villezka on pisteen verran perässä ja Marauderi kirittää 134 pisteellä kolmantena.
Tekstissä oli alunperin huomioitu väärinlasketut WrestleMania pisteet. Korjaus tehty 26.5.2024 kello 17:04.
Mikäli on jotain kysyttävää tai erimielisyyksiä, niin nimimerkki ”Les_Pebles” vastaa Smarksiden Discord-severillä.
Lisätietoja veikkauksesta ja esimerkiksi sen entisistä voittajista löydät täältä.
Veikkausvuorossa AEW Double or Nothing (26.5.2024)
Lomakkeeseen pääset myös tästä, jos se ei näy alla.
No Comment