ArviotGCWViisi pointtia

Viisi pointtia: GCW 5150 – A Tribute To Homicide (14.7.2019)

Päivämäärä: 14.7.2019

Sijainti: New York City, New York, Yhdysvallat (The Villain)

Katso tapahtuma Fite.TV:stä!


Game Changer Wrestlingiä on kuvailtu Yhdysvaltain kuumimmaksi promootioksi, eikä syyttä. Extreme Championship Wrestlingin ja Combat Zone Wrestlingin eräänlainen soihdunkantaja on kuin FCF Wrestlingin Sideshow-tapahtuma hapoissa ja juuri siksi jotain uutta ja käänteentekevää. Homiciden kunniaksi järjestetty tapahtuma ei kuitenkaan ollut ihan yhtä täydellinen kunnari kuin GCW:n heinäkuun alun päräyttävä Backyard Wrestling -niminen friikkisirkus.


1. Älä aloita tästä

Olet ehkä kuullut Joey Janelan sekopäisestä kevätlomasta ja Josh Barnettin kylmäverisestä verilöylystä, vaan tiesitkö sitä, että nämä tapahtumat on järjestänyt Game Changer Wrestling?

Game Changer Wrestling eli GCW on tällä hetkellä melkoisissa liekeissä, ja lisää kutkuttavaa show’ta pukkaa uunista ulos harva se viikko. Esimerkiksi tänä lauantaina järjestettiin GCW:n psykedeelinen aikamatka 1990-luvun alkuun, kun mysteerinen promootio W.O.M.B.A.T. heräsi eloon tarjoten ottelun, jossa Janela kamppaili 75-vuotiasta Bill Dundeeta vastaan. Samana viikonloppuna GCW järjestää show’n, jossa pelottava Nick ”F’N” Gage kohtaa All Elite Wrestlingin Fight For The Fallen -tapahtumassakin vierailleen 157-senttisen Marko Stuntin, joka kaveeraa AEW:ssä Luchasauruksen ja Jungle Boyn kanssa.

Niin, ja heinäkuun alussa räjäytettiin joka ikisen katsojan tajunta, kun Backyard Wrestling -niminen tapahtuma näytettiin suorana lähetyksenä Fite TV:n aalloilla. Se vasta oli päätöntä ja unohtumatonta menoa, se.

Tässä arviossa aiheena on kuitenkin 5150 – A Tribute To Homicide, joka oli nimensä mukaisesti Homiciden kunniaksi järjestetty tapahtuma.

Eikä GCW:n katsomista kannata aloittaa tästä, sillä tämä oli rehellisyyden nimissä melko kehno kokonaisuus.


2. Teema oli loistava

Se, miksi itse innostuin GCW:stä, on sidoksissa tapahtumien teemoihin. Minä nimittäin pidän siitä, että jokaisella tapahtumalla on ikään kuin oma gimmickinsä. Esimerkiksi tässä tapahtumassa kunnioitettiin Homicidea ja kaikkea sitä, mitä hän on saanut painimaailmassa aikaan. Siitä vain pieni osa näkyy kehässä, muu verhojen takana.

Teema oli siis loistava, ja olen itse jo jonkin aikaa ollut sitä mieltä, että olisi mukava nähdä tällaisia tribuuttijaksoja myös esimerkiksi WWE:ssä. Liian usein painijan – tai oikeastaan minkä tahansa tähden, esimerkiksi vaikka Matti Nykäsen – muistoa kunnioitetaan vasta silloin, kun kuolema on hänet korjannut. Eikö olisi kaikin puolin parempi, että näin tehtäisiin silloin, kun painija on vielä elossa? Silloin painija olisi itse kuulemassa kaikki ne ylistykset, joita kalmo ei arkussaan kuule. Joskus kuolema koittaa toki yllättäen, eikä tällaista mahdollisuutta ole, mutta mielestäni WWE voisi aivan hyvin järjestää tämänkaltaisen tribuutin esimerkiksi Hulk HoganilleRic Flairille tai vaikkapa Jerry Lawlerille. Näin jaksolla, esimerkiksi jollakin viikoittaisella Raw’lla, olisi kantava teema. Samalla painija ja yleisö saisivat mukavan muiston.

Mutta vaikka teema oli ajatuksen tasolla loistava, käytännössä Homicide ei kuitenkaan ollut allekirjoittaneelle se kaikkein kiehtovin tai rakkain painija. En siksi saanut Homiciden tai ”gangsta wrestlingin” ylistämisestä niin paljon irti kuin GCW:n newyorkilaisyleisö.


3. Canadian Destroyer on uusi DDT

GCW:n tapahtumissa tapahtuu niin paljon, että arviota on vaikeata puristaa vain viiteen pointtiin. Otan tässä nyt kuitenkin puheeksi aiheen, joka koskettaa nykypainia yleisemmin ja on toki koskettanut jo vuosia – mikään ei enää tunnu miltään, koska mitään ei myydä mitenkään, vaan nykypäivän painijat ovat kuin kumiukkoja, jotka voivat pudota vaikka kymmenen kertaa ottelun aikana päälleen ja jatkaa silti akrobaattisia temppujaan muina miehinä, Twitter-animaatiot silmissään.

Muistan ajan, kun Petey Williamsin Canadian Destroyer oli vielä uusi ja ihmeellinen liike, joka johti välittömästi selätykseen ja ottelun loppuun. Nykyään tuo sama liike on kuin uusi versio DDT:stä, joka sekin muutoin oli aikanaan kuolettava ja kohtalokas manööveri Jake ”The Snake” Robertsin käsissä. Tässä Homicide-tapahtumassa Canadian Destroyeria ei viljelty aivan yhtä paljon kuin GCW:n Backyard Wrestlingissä, mutta kyllä niitä silti nähtiin, myös kulman päältä.

Mietin vain, missä menee raja, joka on mielestäni ylitetty jo aikoja sitten. Showpaini kehittyy, kuten mikä tahansa muukin taiteenlaji, eikä tätä nykyistä suuntausta voi sinänsä kritisoida, koska se todistetusti myy ja on sitä, mitä nykypäivän katsojat tahtovat nähdä, mutta voin silti kyseenalaistaa sen, kuinka pitkään tällainen kehätoiminnan totaalinen inflaatio pystyy pitämään massoja otteessaan ennen kuin kansa alkaa kaivata jotakin uutta, joka voi olla tässä tapauksessa vanhaa.

Järjetön tykitys ja toinen toistaan vaarallisemmat stuntit eivät tee painista tai painijasta hyvää, jos kehäpsykologia sivuutetaan tyystin. Vähemmän on tässäkin tapauksessa enemmän.


4. Nick Gage on kuningas

Jos GCW on ikään kuin uusi ECW, Nick Gage on ikään kuin uusi Sandman. Yhtäläisyys ei synny ainoastaan siitä, että molemmat kävelevät Metallican soidessa kehään, vaan myös siitä, että molemmat ovat aivan helvetin kovia äijiä, joille ei ryttyillä.

Ei Gage toki mikään debytantti ole, sillä mies otteli ensimmäisen matsinsa jo vuonna 1999. GCW:n mestarinakin hän on heilunut jo liki kaksi vuotta putkeen. Takana on myös neljä CZW:n mestaruuskautta, mieletön määrä death matcheja ja viiden vuoden vankilatuomio pankkiryöstöstä.

Ja GCW:ssä Nick F’N Gage on toden totta se kuningas. Juuri nyt miehen hahmo on yksinkertaisesti täydellinen. Kun ”For Whom The Bell Tolls” kajahtaa soimaan, aika pysähtyy. Katsojat jähmettyvät paikoilleen. Tosi on kyseessä. Helvetti pääsee irti. Eikä kenenkään kannata ottaa katsekontaktia tuohon absoluuttiseen sekopäähän, joka on pian teurastamassa vihollistaan kehässä, tai käy huonosti.

Kehässä Gage ei toki sitten mikään erityinen velho ole, mutta loisteputki kädessään mies kyllä pitää otteessaan. Tässä tapahtumassa Gage ei tosin käyttänyt loisteputkea, vaan pizzaleikkuria, ja se viilsikin hänen vastustajansa Louie Ramosin otsaan sen verran syvän haavan, että pääottelu loppui kesken aikojaan, kun Ramosin oli käveltävä suoraa tietä takahuoneisiin verenvuotoaan tyrehdyttämään.

Parasta, tai pahinta, miten sen nyt ottaa, tässä on se, että vasta kesäkuussa GCW:n Tournament of Survival 4 -tapahtuman pääottelu loppui niin ikään kesken kaiken heti ottelun alkumetreillä. Silloin G-Raver putosi piikkilankaköysien läpi kehästä ulos niin, että kolautti päänsä helvetillisesti lattiaan. Nyt pääottelun katkaisi siis pizzaleikkuri, mutta never stop the madness ja taas mennään.


5. Sopivan sekopäistä meininkiä

GCW, kuten yllä oleva pointti antaa osviittaa, ei ole puhtaan showpainin pyhättö, vaan verinen friikkisirkus, jossa mikä tahansa on mahdollista. Ei jokainen ottelu toki mikään verilöyly ole, ja moni matsi nojaa pikemmin komediaan kuin teurastukseen, mutta kyllä GCW silti nostaa väkivallan asteen huomattavasti korkeammalle kuin esimerkiksi All Elite Wrestlingissä nähty Jon Moxleyn ja Joey Janelan taistelu.

Se, miksi itse olen – kyllä – rakastunut GCW:hen, ei kuitenkaan johdu väkivallasta. Se on hyvä ja piristävä mauste, mutta pelkkä verilöyly itsessään ei ole pitänyt minua koskaan otteessaan. GCW:ssä sen sijaan kiehtoo se, että promootio toden totta kokeilee uutta ja muuttaa katsojien käsitystä showpainista. 5150 – A Tribute To Homicide tosin oli pohjimmiltaan melko perinteinen indy-mähinä, mutta esimerkiksi Backyard Wrestling oli suorastaan tajunnanräjäyttävän avantgardistinen kokeilu.

GCW:ssä mikä tahansa on todellakin mahdollista. Tässä tapahtumassa mieleenpainuvia hetkiä ei niin paljon ollut, mutta kyllä silti sain kiksejä Nate Webbin eeppisestä sisääntulosta, jossa Wheatuksen klassikko ”Teenage Dirtbag” sai soida alusta loppuun saakka yleisön laulaessa mukana, sekä jonkinmoista ruuvimeisseliä tai muuta asetta heiluttaneesta Hernandezista, joka yritti hölmistyneenä puukottaa vastustajaansa jalkaan sen jälkeen, kun Homicide oli jo napannut ottelun voiton joukkueelleen.

Eikä sovi unohtaa Teddy Hartia, joka on nyt 39-vuotiaana liukumassa uransa renessanssiin ja ottanut mielenkiintoisen viitan harteilleen. Miehestä ei koskaan tullut sitä WWE-supertähteä, jollaiseksi hänessä oli potentiaalia, mutta Teddy Hart voi vielä kaivertaa nimensä showpainin historiaan eri tavalla. Ehkä tämä uusi nousu johtaa siihen, että mies löytää itsensä lopulta All Elite Wrestlingistä?


Tulokset:

  1. Jimmy Lloyd voitti Matt Travisin Brooklyn Street Fight -ottelussa. Arvosana: 6/10
  2. Philly’s Most Wanted (BLK Jeez & Joker) voitti The Beast Squadin (KTB & Steve Mack). Arvosana: 4/10
  3. Eddie Kingston voitti Matthew Justicen. Arvosana: 5/10
  4. Teddy Hart voitti Grim Reeferin, Nate Webbin ja Sanchezin. Arvosana: 6/10
  5. Deranged voitti Azriealin, Black Zemisin, Ghost Shadow’n, Gringo Locon, Laredo Kidin ja Ophidianin. Arvosana: 3/10
  6. Jimmy Rave voitti Battle Royal -ottelun. Arvosana: 6/10
  7. Low Ki voitti Joey Janelan. Arvosana: 7/10
  8. The OGz (Homicide & Hernandez) voitti LAX:n (Santana & Ortiz). Arvosana: 5/10
  9. GCW:n mestari Nick Gage voitti Louie Ramosin tuomarin päätöksellä. Arvosana: N/A
  10. GCW:n mestari Nick Gage voitti Jimmy Lloydin. Arvosana: 3/10

GCW 5150 – A Tribute To Homicide -tapahtuman arvosana: 4/10

Eetu "Enska" Lehtinen

Eetu "Enska" Lehtinen

Smarkside-universumin ylläpitäjä, joka rakastaa laadukasta showpainia.

Previous post

Viisi pointtia: WWE Extreme Rules (14.7.2019)

Next post

Jälkipyykkinaru #50: AEW Fight for the Fallen

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *