”Toivon, etten olisi työskennellyt WWE:ssä koskaan” – Ashley Massaron lyhyt ja traaginen elämä päättyi hirttoköyteen
Smarksiden erikoisartikkelit ovat tavallista syvempiä juttuja, jotka ovat vaatineet tavallista enemmän taustatyötä tai aikaa. Erikoisartikkeleita julkaistaan satunnaisesti, eikä niissä ole mitään yhtenäistä teemaa.
Showpainija Ashley Massaron hiljattaisen kuoleman syyksi on paljastunut itsemurha. Wrestling Observer Newsletterin mukaan Massaro oli hirttäytynyt kotonaan ja kuollut matkalla sairaalaan ensiaputoimenpiteistä huolimatta.
Wrestling Observer Newsletter kertoo, että Massaro oli kärsinyt masennuksesta jo vuosia.
– Masennus on hyvin yleistä showpainissa, koska esiintyminen on huumaavaa, julkisuus ohikiitävää ja suorittaminen stressaavaa. Useimmat eivät puhu asiasta julkisesti, jotteivät leimaudu, mutta monet, kuten Mauro Ranallo ja AJ Lee, ovat käsitelleet aihetta varsin suorapuheisesti, lehden perustaja Dave Meltzer kirjoittaa.
Massaro olisi täyttänyt 40 vuotta viime sunnuntaina. Hän työskenteli radiojuontajana ja tiskijukkana ja oli ilmoittanut jäävänsä töistä pois sairastumisen takia viimeisenä päivänään.
Meltzer kirjoittaa, että Massaro oli äärimmäisen pidetty persoona showpainin piireissä. Tästä kielii myös se, että monet Massaron entiset työkaverit, kuten Lilian Garcia, Trish Stratus, Torrie Wilson, Christy Hemme, Lisa Marie Varon, Maria Kanellis Bennett, Katarina Waters, Mickie James-Aldis, Amy “Lita” Dumas, Gail Kim, Candice Michelle, Eve Marie Torres-Gracie ja Taryn Terrell, perustivat Massaron kuoleman jälkeen rahankeruukampanjan, jonka tarkoituksena on tukea Massaron tyttären opintoja.
Joe ”Road Warrior Animal” Laurinaitis kirjoitti Massaron kuoleman jälkeen näin:
”Kenenkään, ei kenenkään pitäisi kärsiä niin, että haluaa tehdä itsemurhan. Ashley Massaro oli hurmaava tyttö, jolla oli lukuisia aivotärähdyksiä, joista ei välitetty. Nyt hänen lapsellaan ei ole äitiä. No, niitä [aivotärähdyksiä] ei pitäisi sivuuttaa enää koskaan. Painijat pakotetaan esiintymään stressaantuneena. Me tarvitsemme liiton tai hallinnon, joka suojelee esiintyjiä. Nyt. Tämän pitää loppua.”
Entinen WCW-painija April Hunter kirjoitti puolestaan näin:
”Vika on myös meissä. Saat rakkautta, jota koet ansaitsevasi. Hyväksymme sen, että meitä kohdellaan kaltoin ja käytetään hyväksi. Koemme, että se on normaalia. Olemme vain iloisia siitä, että ’saamme olla siellä’. Meidän pitää lopettaa – kaikkien takia, jokaisen meistä, jotta pysymme elossa. Emme ole ongelman suurin syy, mutta olemme kuitenkin osa tätä ratasta. Voisimmeko edes perustaa tukiverkon, esimerkiksi yksityisen Facebook-ryhmän, jossa voimme puhua keskenämme koska tahansa ja mistä tahansa? Voimmeko ottaa edes jotakin opiksi Ashleyn tapauksesta?”
Ashley Massaro kiinnitti alun perin WWE:n huomion bikinikilpailijana. Massaro sai siten mahdollisuuden osallistua televisioituun WWE Diva Search -kilpailuun, jonka hän myös voitti vuonna 2005. Palkinnoksi tästä Massaro sai WWE-sopimuksen, jonka palkka oli 250 000 dollaria vuodessa.
WWE:ssä Massaro nousi nopeasti yleisön suosioon. Julkisuus ei kuitenkaan ollut täysin uusi asia Massarolle, sillä hän oli aiemmin voittanut muun muassa Miss Hawaiian Tropic USA -kilpailun vuonna 2002 ja esiintynyt myös televisiossa.
Painista Massarolla ei kuitenkaan ollut kokemusta, ja WWE halusi siitä huolimatta ottaa Massarosta kaiken irti mahdollisimman nopeasti. Meltzer kertoo, että Massaro oli alusta saakka Vince McMahonin ja Kevin Dunnin suosiossa, kunnes Massaro loukkaantui useasti eikä edustanut WWE:tä ”tarpeeksi hyvin” Selviytyjät-ohjelman kilpailijana.
Massaron tähtihetki koitti WrestleMania 23 -tapahtumassa, jossa hän otteli WWE:n naistenmestaruudesta. Seuraavana vuonna hän pyysi vapautusta sopimuksestaan ja jätti WWE:n vain kolmen vuoden jälkeen – vaan ei yhtä terveenä kuin tullessaan.
Ashley Massaro oli yksi 60 painijasta, jotka haastoivat WWE:n oikeuteen vuonna 2016. Syyte perustui aivotärähdyksiin ja kumottiin viime syyskuussa. Asianajaja Konstantine Kyros on kuitenkin kertonut valittavansa päätöksestä. Kyros väittää, että asiaa käsitellään oikeudessa seuraavan kerran heinäkuussa.
Kyseinen oikeudenkäynti nousi otsikoihin viime viikolla, kun verkossa levisi osa Massaron valatodistuksesta. Meltzerin mukaan WWE oli väittänyt, että Massaro oli todistanut WWE:tä vastaan Kyrosin vaikutuksesta. Kyros julkaisi tämän jälkeen sähköpostikeskustelun, jonka hän itse oli käynyt Massaron kanssa elokuussa 2016.
Wrestling Observer Newsletterin mukaan Massaro kirjoitti Kyrosille silloin näin:
”Olen entinen WWE-painija, jolla on lukuisia pitkäaikaisia vaivoja. Työskentelin WWE:ssä vuosina 2005–2008 ja esiinnyin televisiossa ja house show’issa vähintään neljänä päivänä viikossa koko urani ajan.
Minut heitettiin kehään sen jälkeen, kun olin voittanut WWE:n Diva Search -kilpailun, vaikkei minulla ollut minkäänmoista painikoulutusta. Tästä koitui useita loukkaantumisia. Olen saanut useita aivotärähdyksiä urani aikana. WWE:n lääkärit hoitivat minua, ja sen jälkeen sain hoitoa omilta lääkäreiltäni. Sain kuulla tästä syytteestä ja muista ihmisistä, jotka ovat mukana tässä.
Uskon, että olen juuri sellainen henkilö, josta voisi olla apua. Täytän paremmin kuin hyvin kaikki ne kriteerit, joita haet verkkosivuillasi. Nämä loukkaantumiset ovat vaivanneet minua siitä saakka, kun lähdin WWE:stä. Uskon, että WWE on aiheuttanut useita suuria ongelmia, jotka muuttivat elämääni. Toivon, etten olisi työskennellyt WWE:ssä koskaan.
Olen murtanut selkärankani, ollut useita kertoja tajuttomana kehässä ja saanut metallia nilkkaani sen jälkeen, kun mursin nilkkani PPV-lähetyksessä ja jouduin sairaalaan. Kärsin heikentävistä selkävaivoista, kun ottelin WWE:n kiertueella Isossa-Britanniassa. Vince McMahon itse antoi käskyn poistaa kipsin oikeasta kädestäni 2–3 viikkoa etuajassa, ja jouduin painimaan televisiossa.
Olin rikki, hajalla ja lähestulkoon pakotettu painimaan. Olen sittemmin käynyt lääkärissä kuukausittain jo 10 vuoden ajan WWE-urani takia. Voit soittaa minulle vapaasti ja hakea minusta tietoja netistä. WWE:n virallisilta sivuilta voi löytää joitakin tietoja niistä loukkaantumisista, joita siellä kärsin. Toivottavasti kuulen sinusta pian. Kiitos ajastasi.”
Ashley Massaro otteli ensimmäisen kerran WWE:n televisiossa vain kaksi viikkoa sen jälkeen, kun oli voittanut WWE Diva Search -kilpailun. Massarolla ei ollut tässä vaiheessa juuri lainkaan kokemusta painista, mutta hänet pantiin siitä huolimatta juonikuvioon Torrie Wilsonin, Candice Michellen ja Victorian kanssa.
– Massaro ei ollut varsinaisesti luonnonlahjakkuus kehässä, ja se, että hän oli kokematon, ei juurikaan auttanut asiaa, Meltzer kirjoittaa.
Massaro loukkaantui ensimmäisen kerran helmikuussa 2006, noin puoli vuotta kehädebyyttinsä jälkeen. Loukkaantuminen sattui battle royal -ottelussa, kun hän mursi jalkansa pudotessaan kehästä alas. Massaron jalka leikattiin kahden päivän päästä, ja toimeenpiteessä käytettiin metallilevyä.
Massaron sama jalkavamma paheni entisestään, kun hän esiintyi jalka kipsattuna televisiossa ja sai vahingossa Trish Stratuksen päällensä. Myöhemmin ongelmat johtivat uuteen jalkaleikkaukseen sen jälkeen, kun Massaro lähti WWE:stä vuonna 2008. Massaron nilkka leikattiin ensimmäisen kerran vuonna 2010 ja toisen kerran vuonna 2016.
Jälkimmäistä leikkausta varten Massaron oli turvauduttava Medicaidiin eli Yhdysvaltain sairasvakuutusjärjestelmään, joka on suunnattu matalatuloisille.
Massaro kertoi todistuksessaan vuonna 2017, että hän oli tarvinnut polvileikkausta jo vuoden verran, koska hänen nivelkierukkansa oli revennyt. Tähän operaatioon Massarolla ei kuitenkaan ollut tarpeeksi rahaa, ja hän pelkäsi leikkauksen jälkeistä kipulääkekuuria, koska oli aikaisemmin joutunut ongelmiin kipulääkkeiden takia.
Kipulääkkeistä Massaro sanoi näin:
”Saimme niin paljon ja niin voimakkaita kipulääkkeitä, että koimme kipua vaikka vaivamme paranivat, koska kehomme olivat jääneet riippuvaisiksi kipulääkkeistä.”
Massaro palasi televisioon kesäkuussa 2006 mutta otteli seuraavan kerran vasta heinäkuussa. Kahden viikon päästä hän mursi kätensä, minkä jälkeen hänestä tehtiin Paul Londonin ja Brian Kendrickin joukkueen manageri.
Myöhemmin Massaro kärsi uuden jalkavamman, jonka takia hän joutui olemaan jälleen kaksi kuukautta sivussa. WWE kuvasi silloin kohtauksen, jossa Vince McMahon ”hyllytti” Massaron televisiosta. Näin Massaro käsikirjoitettiin ulos kuvioista ja sai osallistua Selviytyjät-ohjelmaan, josta hänet äänestettiin ulos jo kuuden päivän jälkeen.
Ashley Massaron mukaan WWE:n lääkäri oli määrännyt hänelle kortisonipistoksia, kipulääkkeitä ja lihasrelaksantteja, jotta Massaro kykenisi painimaan vaivoistaan huolimatta. Massaro kertoi, että sama lääkäri oli myöhemmin sanonut Massaron kärsineen niin monta loukkaantumista lyhyen ajan sisään, että Massaron pitäisi pitää taukoa painimisesta. WWE ei kuitenkaan ollut Massaron mukaan kuunnellut lääkärin neuvoa.
Massaron mukaan hän oli alun perin kuvitellut, että WWE Diva Searchin palkinto olisi ollut se, että hän olisi toiminut vuoden verran WWE:n edustajana eikä painijana. Lisäksi Massaro väitti Vince McMahonin vaatineen, että häntä edustaisi henkilö, jolle Massaron pitäisi maksaa 50 000 dollaria WWE Diva Search -rahoistaan. Siihen Massaro ei suostunut – ja oli omien sanojensa mukaan lähellä menettää koko WWE-sopimuksensa.
– Silloin kohtasin ensi kerran ne pakottavat ja häikäilemättömät taktiikat, joilla WWE pyrkii käyttämään työntekijöitään hyväksi, Massaro sanoi.
Kehässä Massaro oli omien sanojensa mukaan täysi noviisi, kun alkoi esiintyä WWE:n televisio-ohjelmissa.
– En tiennyt, kuinka liikkeitä suoritetaan tai vastaanotetaan turvallisesti, Massaro kertoi.
Massaron mukaan juuri siitä johtui se, että hän ajautui loukkaantumiskierteeseen. Massaron mukaan hän kärsi ensimmäisen vaivansa selänmurtajassa, jota ei osannut ottaa vastaan oikein.
Massaro sanoi, että kun hän oli otellut kaksi viikkoa WWE:ssä, hän kysyi Stephanie McMahonilta, voisiko saada kunnollista painikoulutusta. Massaron mukaan Stephanie vastasi kieltävästi, koska silloin Massaron olisi mentävä Ohio Valley Wrestlingiin eli WWE:n silloiseen koulutusjärjestelmään. Se taas tarkoittaisi sitä, ettei Massaro voisi esiintyä WWE:n televisio-ohjelmissa, jolloin Massaro ”menettäisi faninsa ja asemansa eikä WWE nostaisi häntä samanlaiseen valokeilaan myöhemmin”.
Massaro kärsi omien sanojensa mukaan useita aivotärähdyksiä WWE:ssä eikä saanut tarpeellista hoitoa – tai hoitoa ylipäätään.
– Täytyy huomioida, ettei aivotärähdyksiä otettu showpainissa kovin vakavasti ennen kuin Chris Benoit tappoi vaimonsa, lapsensa ja itsensä. Esimerkiksi Bret Hartia kritisoitiin siitä, että hän eläköityi kehästä aivotärähdyksien takia, vaikka lääkärit olivat nimenomaan kieltäneet Hartia ottelemasta uudelleen, Meltzer kirjoittaa.
Massaro kertoi, että hän menetti tajuntansa viideksi minuutiksi, kun vastaanotti niskanmurtajan Torrie Wilsonilta ottelun harjoituksien aikana syyskuussa 2005. Syy siihen oli se, ettei Massaro tiennyt, kuinka liike pitäisi ottaa vastaan. Massaro ei omien sanojensa mukaan saanut hoitoa tähän aivotärähdykseen. Massaron mukaan kukaan ei edes kommentoinut koko tilannetta Trish Stratusta lukuun ottamatta, ja Stratus vain neuvoi Massaroa kestämään kipua. Massaron mukaan Stratus sanoi näin siksi, että Stratus tiesi Massaron joutuvan pulaan, jos valittaisi asiasta. Massaro otteli Wilsonia vastaan vielä samana iltana, mutta toivoi, ettei ottelussa tehtäisi niskanmurtajaa. Tämä toive meni läpi – mutta otettiin Massaron mukaan pitkin hampain vastaan.
Tuon kyseisen ottelun jälkeen Massaro kävi uudestaan Stephanie McMahonin puheilla ja kysyi, voisiko hän käydä painikoulussa vapaapäivinään. Massaron mukaan Stephanie McMahon kielsi tämänkin toiveen. Massaro kuitenkin omien sanojensa mukaan otti painikoulutusta joka tapauksessa, koska pelkäsi loukkaantuvansa kehässä. Massaron mukaan Stephanie sai tietää tästä ja käski Massaroa lopettamaan, koska WWE olisi vastuussa, jos Massaro loukkaantuisi vieraassa painikoulussa eikä kykenisi esiintymään kehässä.
Massaro kärsi omien sanojensa mukaan myös selkärangan hiusmurtuman, useita selkävaivoja ja kaularangan välilevyn pullistuman. Vuonna 2017 Massaro söi masennuslääkkeitä, kärsi migreenistä ja sai lyhyitä muistikatkoja. Massaro väitti, että hän joutui maksamaan 55 000 dollarin edestä matkustuskuluja vuodessa työskennellessään WWE:ssä.
Kun Massaro kuoli, asianajaja Kyros julkaisi pitkän todistuksen, jonka Massaro oli antanut tuomarille vuonna 2017. Wrestling Observer Newsletterin mukaan WWE ei ollut tietoinen todistuksen sisällöstä ennen kuin Kyros julkaisi sen viime viikolla.
Massaron todistuksen mukaan hän oli yksi viidestä WWE:n työntekijästä, jotka lähetettiin kahden viikon matkalle tapaamaan Yhdysvaltain armeijan sotilaita Afghanistaniin, Kuwaitiin ja Saudi-Arabiaan vuonna 2007. Muut työntekijät olivat Maria Kanellis, Jimmy Hart, Gary Davis ja Ron Simmons.
Massaron mukaan miehet kohtelivat häntä huonosti Saudi-Arabiassa siitä huolimatta, että hän oli pukeutunut burkaan. Massaro kertoi kärsineensä kuukautiskivuista Kuwaitissa, jolloin Yhdysvaltain armeijan sotilaat olivat sanoneet Massaron kärsivän itse asiassa nestehukasta.
– Tässä kohtaa on huomioitava, että on varmistettu, että Massaroa hoidettiin silloin Kuwaitissa armeijan tukikohdassa nestehukan takia ja että Massaro oli tiputuksessa, Meltzer kirjoittaa.
Massaron mukaan paikalle oli saapunut mies oranssissa t-paidassa ja maastohousuissa. Mies oli Massaron mukaan antanut jonkinmoista muuta nestettä hänen verisuoneensa. Massaron mukaan mies siirsi hänet erään naisen kanssa toiseen huoneeseen, joka ei vaikuttanut potilashuoneelta. Massaron mukaan hänet asetettiin pöydälle, jolloin mies käski naisen vartioida ovea. Samalla mies huumasi Massaron aineella, joka halvaannutti hänet.
Massaro sanoi, että sen jälkeen mies raiskasi hänet.
Massaron mukaan aine, jota mies häneen ruiskutti, esti häntä liikkumasta tai puolustamasta itseään. Massaro pysyi kuitenkin koko ajan tajuissaan.
Massaro kertoi asiasta myöhemmin Maria Kanellisille, ja Kanellis kertoi tapauksesta sen jälkeen Jimmy Hartille, Ron Simmonsille ja Gary Davisille. Massaro sanoi, että hän pyysi heitä kaikkia pitämään koko asian salaisuutena.
Massaron mukaan WWE:n lääkäri järjesti myöhemmin tapaamisen, jossa hän pyysi Massaroa kertomaan, mitä oli tapahtunut. Massaro kertoi, ettei tiennyt, miten lääkäri oli saanut kuulla asiasta, mutta hän kertoi joka tapauksessa tilanteensa myös lääkärille ja toivoi, ettei hän puhuisi siitä eteenpäin. Lääkäri kuitenkin oli kertonut asiasta Massaron mukaan Vince McMahonille, joka levitti tietoa Kevin Dunnille, John Laurinaitisille ja muille WWE:n johtohenkilöille. He kaikki tapasivat toisensa sen jälkeen kokouksessa, jossa McMahon sanoi Massarolle, että olisi WWE:n kannalta paras, jos tieto ei leviäisi WWE:n ulkopuolelle.
– Olin täysin traumatisoitunut tässä vaiheessa ja päätin vain myötäillä. Oli selvää, että he olivat keskustelleet tästä jo aiemmin ja että he olivat tehneet jo päätöksensä ennen kuin pyysivät minut kokoukseen. Kyseessä ei siis ollut keskustelu, vaan Vince neuvonanto siitä, miten pitäisin asian salaisuutena, Massaro kertoi.
Massaron mukaan Vince oli pahoillaan tapahtuneesta – mutta painotti, että jos Massaro kertoisi asiasta kenellekään, se tuhoaisi WWE:n ja Yhdysvaltain armeijan välit.
– Hän sanoi minulle, ettei yhden huonon kokemuksen tulisi pilata kaikkea sitä hyvää, mitä he ovat saaneet aikaan. Se, että Vince kutsui koettelemustani ”yhdeksi huonoksi kokemukseksi”, osoitti täydellistä tunteettomuutta ja jätti minut sanattomaksi. Vince jatkoi, ettei minun tarvitsisi enää koskaan matkustaa Lähi-itään ja että WWE ottaisi käyttöön uuden ohjeistuksen, jota käytettäisiin aina, kun naispuolinen työntekijä lähetetään Lähi-itään. Se ei auttanut minun tilannettani yhtään. Vahinko oli jo tapahtunut, Massaro sanoi.
Massaro oli sen jälkeen omien sanojensa mukaan pyytänyt McMahonilta ja muilta WWE-johtajilta, ettei asiasta kerrottaisi painijoille, koska Massaro koki häpeää tapahtuneesta. Tähän toiveeseen McMahon ja johtajat suostuivat.
Massaro sanoi, ettei tehnyt koskaan rikosilmoitusta, koska ei ollut sopivassa mielentilassa päättääkseen, kuinka kertoisi rikoksesta, joka sattui armeijan tukikohdassa Kuwaitissa ja jonka teki joku, jota Massaro ei tuntenut.
Massaro sanoi, ettei tapaus koskaan lakannut kummittelemasta häntä ja ettei hän osaa edes laskea, kuinka monta kertaa hän on elänyt tilanteen päässään uudelleen. Massaro sanoi, että hän olisi ehdottomasti tarvinnut konsultointia tai terapiaa, mutta McMahon tai hänen WWE-lääkärinsä ei koskaan ehdottanut moista.
Kun Massaron todistus tuli viime viikolla julki, WWE lähetti seuraavanlaisen tiedotteen eri painimedioihin, mukaan lukien Wrestling Observer Newsletteriin:
WWE suree Ashley Massaron poismenoa, ja välitämme surunvalittelumme hänen perheelleen. Olemme kuitenkin pahoillamme siitä, että hänen asianajajansa Konsantine Kyros, joka nosti useita syytteitä WWE:tä vastaan, hävisi jokaisen ja sai oikeudessa sanktioita huonosta käytöksestä sekä virheellisistä syytöksistä, käyttää Ashleyn kuolemaa edistääkseen ilkeämielistä kampanjaansa WWE:tä vastaan julkaisemalla todistuksen, jonka [Massaro] lähetti oikeuteen ja mistä [Massaro] myöhemmin pyysi WWE:ltä anteeksi, joten haluamme tehdä asiat kristallin kirkkaaksi.
1. Vince McMahon tai kukaan WWE:n johtohahmo ei ollut koskaan saanut Ashley Massarolta tai keneltäkään muulta tietoa siitä, että armeijan lääkäri olisi huumannut tai raiskannut Ashley Massaron Yhdysvaltain armeijan tukikohdassa Kuwaitissa vuonna 2007 siten, että hoitaja vartioi ovea. Jos Massaro olisi koskaan artikuloinut moisen syytöksen WWE:lle, olisimme välittömästi ottaneet yhteyttä tukikohdan komentajaan.
2. Vince McMahon, Kevin Dunn, John Laurinaitis tai muut WWE:n johtohenkilöt eivät koskaan olleet sellaisessa kokouksessa, jossa [Massaro] olisi ilmaissut tällaisen väitteen tai jossa häntä olisi käsketty olemaan vaiti asiasta.
WWE:n lakimies Jerry McDevitt kommentoi, ettei kukaan ole vahvistanut Massaron väitteitä ja että idea Massaron kuvailemasta kokouksesta McMahonin, Dunnin ja Laurinaitisin kanssa on ”täyttä häränpaskaa”. McDevitt sanoi, että Jimmy Hart, Gary Davis ja Ron Simmons ovat kieltäneet tietäneensä tai kuulleensa mitään koko asiasta. McDevittin mukaan myöskään Maria Kanellis ei muistanut koko tapausta.
– Jos [Marialle] kerrottaisiin jotakin tuollaista, olisi mahdotonta, ettei hän muistaisi sitä. Tuollaisen muistaisi lopun ikäänsä, McDevitt kommentoi.
Dave Meltzer kirjoittaa, että ainut asia, joka Massaron todistuksesta pitää todistetusti paikkaansa, on se, että häntä hoidettiin nestehukan vuoksi kyseisen työmatkan aikana.
Massaro teki itsemurhan torstaina 16. toukokuuta 2019 ja oli kuollessaan 39-vuotias. Hänellä oli 18-vuotias tytär.
No Comment