Viisi pointtiaWWE

Viisi pointtia: WWE WrestleMania 36 (4.4.-5.4.2020)

Päivämäärä: 4.4.-5.4.2020

Sijainti: WWE Performance Center, Orlando, Florida

Yleisömäärä: 0

Katso ensimmäinen ja toinen osa WWE Networkissa!


Koronaviruksen myötä WrestleMania 36 siirrettiin 65 000 paikkaiselta Raymond James Stadiumilta Performance Centeriin. Tällä kertaa ei tarvitse epäillä katsojamäärän paikkansapitävyyttä – ellei toki halua laskea Gronkia tapahtuman ainoaksi katsojaksi. WWE onnistui ennakkoluuloja paremmin, mutta kuinka hyvä tapahtuma tämä lopulta oli?


1. Elokuvalliset kohtaukset WWE:n tulevaisuus

Kaksi WrestleMania 36:n eniten positiivista keskustelua kerännyttä ottelua olivat Boneyard-ottelu The Undertakerin ja AJ Stylesin välillä, sekä psykoottinen Firefly Funhouse -ottelu John Cenan ja Bray Wyattin välillä. Molemmat ottelut olivat elokuvallisesti kuvattuja ja editoituja ääniefekteineen ja musiikkiratoineen. Siihen yhtäläisyydet kuitenkin jäävät.

Boneyard-ottelu oli jokseenkin vakavamielinen, joskin myös omalla tavallaan camp. Se ei kuitenkaan ollut samalla tavalla päivänselvästi humoristinen ja absurdi kuin Firefly Funhouse, vaan pohjimmiltaan Boneyard-ottelu oli suhteellisen maanläheinen. Jos siis ei lasketa The Undertakerin teleporttailua ja muita efektejä, jotka ovat muutenkin kuuluneet The Undertakerin repertuaariin jo vuosia. Maanläheistä tunnelmaa loi myös ”The American Bad Ass” Undertakerin saapuminen moottoripyörän selässä – versio The Undertakerista, jota ei olla nähty sitten vuoden 2003. Vain Limb Bizkit puuttui.

Firefly Funhouse oli täysin jotain muuta. Kyseessä oli kuin psykoottinen “This is your life, John Cena” -segmentti, joka tuntui tapahtuvan John Cenan pään sisässä. Internetissä onkin ollut paljon kiinnostavia teorioita kaikkien hetkien merkityksestä – esimerkiksi kertoiko 80-luvun Hogan-viittaukset voimakkaasta lasten suosikki super-Cenasta, ja oliko taas 90-luvun nWo-Hogan viittaus Cenan Hollywood-uraan ja yleisön toiveeseen, että Cena kääntyisi joskus heeliksi?

Olen myös nähnyt väittelyitä, että voiko kyseistä kokonaisuutta laskea lainkaan showpainiotteluksi vai oliko se vain pitkä outo segmentti? Se päättyi selätykseen painikehässä, mutta siinä tuntui olevan lähinnä kaikki tavalliseen painiotteluun liittyvät asiat. Tästä voi varmasti vääntää moneenkin suuntaan, mutta se on varmaa, että kyseessä oli raikas tuulahdus ummehtuneeseen WWE-tuotteeseen.

WWE toki oli yrittänyt tämän tyyppisiä elokuvallisia otteluita aiemmin. Kukapa voisi unohtaa Matt Hardyn ja Bray Wyattin Ultimate Deletion -ottelua toissavuodelta? Tai The New Dayn ja Wyatt Familyn välistä taistelua Wyattien tiluksilla? Entä Randy Ortonin ja Bray Wyattin välinen House of Horros -koitos? Nämä kaikki nähtiin suurina epäonnistumisina, mutta tuntui ettei WWE itsessäänkään yrittänyt oikeasti näiden kanssa. Nyt pandemian hetkellä WWE päätti kokeilla näitä tosissaan ja onnistui upeasti. Palaute on ollut pääosin positiivista. Sääli, että WWE:n ja Matt Hardyn tiet erkanivat juuri ennen WrestleManiaa, sillä Matt Hardya voi pitää tämän koulukunnnan painiskenen isänä.

Kysymys kuuluukin: kuinka elokuvamaiseksi WWE:n tulisi muuttua? Onko tulevaisuus elokuvamaisissa otteluissa vai tulisiko nämä sittenkin pitää harvinaisina herkkuina? Vai ovatko nämä sittenkin painibisnestä halventavaa pelleilyä, mitä ei pitäisi nähdä koskaan?

Itse toivon, että vähintään WWE:n takahuonesegmentit ottaisivat askeleen tämäntyyppiseen suuntaan. Lucha Undergroundissa se toimi loistavasti, enkä näe mitään syytä, miksei WWE mahtavilla tuotantoarvoillaan pystyisi samaan.

2. Viime hetken muutokset jätettiin ikävästi selittämättä

Kolme ottelua WWE:n kortissa oli jotain muuta, kuin mitä oli alunperin lupailtu. SmackDownin naistenmestaruusottelun piti olla alunperin kuuden naisen ottelu, mutta Dana Brooke vedettiin ottelusta pois. Tämä toki ei ollut kovinkaan iso juttu – Dana olisi luultavasti ollut ottelun ensimmäisiä eliminoituja ja todella epätodennäköinen voittaja. Sen sijaan se, että Roman Reigns korvattiin Braun Strowmanilla tai että kolmen joukkueen tikapuuottelu SmackDownin joukkuemestaruudesta ottelu muuttui mystisesti kolmen painijan tikapuuotteluksi kyseisestä mestaruudesta oli melkoinen muutos. Oikeasti siis Reigns vetäytyi, koska koki kuuluvansa riskiryhmään leukemiahistoriansa kanssa ja The Miz sairastui viime hetkillä.

Silti nämä olisivat ehdottomasti kaivanneet edes jonkinlaista selitystä. Olisiko esimerkiksi ollut täysi mahdottomuus tilata Reignsiltä itse kuvattu video, jossa hän kertoo, miksi ei osallistu ja missä hän toivoo itse Braun Strowmanin saavan kyseisen tilaisuuden. Samoin joukkuemestaruussekoilu olisi kaivannut jonkinlaista selitystä WWE:n päästä. Olkoot sitten totuus tai hatusta heitetty selitys, niin jotain tarinallista logiikkaa nämä olisivat tarvinneet.

3. Kruunajaiset jäivät taka-ajatukseksi

Molemmat WWE:n päämestaruudet vaihtoivat omistajaa, mutta kiinnostiko ketään? Kruunajaiset tyhjälle areenalle ilman mitään suurempaa fanfaaria tuntui jo valmiiksi ontolta. En kuitenkaan usko, että nämä tulokset olisivat olleet kovinkaan paljon parempia suurenkaan yleisön edessä. Braun Strowman toki joutui hankalaan asemaan – mestaruusottelu ilman mitään rakentelua part-timerin kanssa sen jälkeen kun hän on pari vuotta ajelehtinut välinpitämättömyydessä. Jos Strowman olisi voittanut mestaruuden silloin kun hän oli kuumimmillaan syksyllä 2017, niin tämä ei edes haittaisi. Nyt hänen uransa suurin saavutus ei tunnu yksinkertaisesti miltään.

Drew McIntyren kohtalo harmittaa kuitenkin jopa enemmän – eikä tästä voi edes täysin syyttää koronavirusta. Mielestäni Drew McIntyre ei ole tehnyt mitään mielenkiintoista Royal Rumblen ja WrestleManian välillä, mikä on sääli, sillä se massiivinen yleisöreaktio, minkä McIntyre sai itse Rumblessa oli upea. Tuntuu kuin viikkotolkulla Drew olisi vain esiintynyt videopaketissa, missä hän kertoo kuinka Vince teki hänestä The Chosen Onen ja hän itse hukkasi mahdollisuutensa liittymällä 3MB:hen. Toisinsanoen hype tähän Lesnar vs. McIntyre-otteluun oli aika matala, mutta osasin sentään odottaa kiinnostavaa isojen miesten mäiskettä. Sen sijaan sain jälleen saman Lesnar ottelun, mitä on nähty ihan liian monta kertaa viimeisen kuuden vuoden aikana. Kun sekä Roman Reigns, että Seth Rollins ovat potkaisseet helposti irti useammasta F5:sta, niin edes Lesnarin F5-spämmi ei jaksa innostaa.

Lesnarin levy on pyörinyt paikoillaan jo ihan liian kauan.

4. Tavalliset painiottelut ilman yleisöä – plääh

WrestleManiassa nähtiin tänä vuonna ennätysmäärä otteluita. Paria poikkeusta lukuunottamatta ne olivat tavallisia painiotteluita ilman sen suurempia sääntöjen vääristelyjä. Ne olivat myös suurimmaksi osaksi aivan älyttömän tylsiä. Olen luultavasti ensimmäinen, joka haukkuu painiyleisön maanrakoon, mikäli he kehtaavat chantata jotain hirveää, kuten “fight foreveria” tai “this is awesomea”, mutta maailman kamalimmatkin smark-yleisöt olisivat tuhannesti parempia, kuin kolkko ja tyhjä halli. WWE:n painityyli herättää itsessään harvoin mitään hurraahuutoja, mutta se, ettei paikalla ole yleisöä alleviivasi todellakin kuinka ankeaa WWE:n tyyli lopulta on. Etenkin kun samalla tuntui, että painijat silti painisivat yleisölle. Tämä kokemus oli kuin katsoisi Big Bang Theorya ilman naururaitaa. Ärsyttää sen kanssa, mutta ilman sitä tuntuu väärältä.

Olisinkin toivonut, että painijat olisivat nyt luvan kanssa saaneet irroitella WWE-muotin ulkopuolelta. Mitä jos Daniel Bryan ja Sami Zayn olisivat perinteisen heel-karkaa-hipan sijaan saaneet painia kunnon hikistä amatööripainia? Mitä jos The Street Profits vs. Angel Garza & Austin Theory olisi vedetty luchasäännöin? Ehdin jo innostua, kun Becky Lynchin ja Shayna Baszlerin ottelu alkoi kovilla iskuilla, jotka kuuluivat kotipenkille asti. Olisin nauttinut todella paljon, jos koko ottelu olisi ollut tällainen stiffi pseudo-MMA -taistelu. Sen sijaan sekin valahti tyypilliseen WWE-muottiin hyvin nopeasti lupaavan alun jälkeen.

Parhaat onnistujat tapahtumassa olivat juuri ne ottelut, jotka eivät olleet täysin tavallisia. Erityisen alleviivaavaa tämä oli No DQ-ottelussa Seth Rollinsin ja Kevin Owensin välillä. Ensimmäisen kymmenisen minuuttia se oli ärsyttävän puiseva ja tylsä ottelu. Sitten Rollinsin diskattua itsensä ulos ottelu käynnistettiin uusiksi ja jotenkin ottelun viimeiset minuutit ilman sääntöjä kiinnostivat heti paljon enemmän. Toinen iso onnistuja oli 3-way ladder match. Odotin vihaavani tätä ottelua, sillä ajatuksen tasolla painijat rikkomassa itseään ilman yleisöä kuulosti todella masentavalta. Ottelussa kuitenkin nähtiin yllättävän paljon luovia spotteja, eikä mitään liian vaarallista, joten pidin kyseisestä ottelusta jopa aika paljon.

Edgen ja Ortonin Last Man Standing olikin sitten melkoinen kokemus. Smarksiden Discordin yölliset livekatsojat ehtivät jo ristiä sen jonkinlaiseksi moderniksi absurdiksi klassikoksi, mutta itse en lämmennyt sille läheskään yhtä paljon. 35 minuuttia oli reippaasti liikaa pituutta tälle ähinälle. Jos ottelusta olisi leikattu vähintään puolet pois, niin tämä olisi voinut olla erinomainen kiertoajelu WWE:n Performance Centeriin, mutta tällaisenaan se pidemmän päälle todella tylsä.

5. Kaksi päivää WrestleManialle sopisi hyvin tulevaisuuteen

Tämä jää luultavasti historian viimeiseksi yleisöttömäksi Performance Centerissä käytäväksi WrestleManiaksi, mutta toivottavasti ei jää viimeiseksi kaksipäiväiseksi sellaiseksi. On paljon helpompi istua kahtena päivänä peräkkäin kolme tuntia, kuin yhtenä päivänä kuusi tuntia. Tulevaisuuden aikataulu voisikin olla niin, että perjantaina olisi sekä TakeOver että Hall of Fame yhteiskestoltaan maksimissaan neljä tuntia ja sitten lauantaina ja sunnuntaina WrestleMania yhteiskestoltaan maksimissaan kuusi tuntia. Yleisökin mahdollisesti jaksaisi huutaa vielä niissä viimeisissäkin otteluissa.


Tulokset

  1. Cesaro voitti Drew Gulakin ajassa 4:25. Arvosana: 3/10.
  2. Alexa Bliss ja Nikki Cross voittivat The Kabuki Warriorsin ja voittivat naisten joukkuemestaruuden ajassa 15:05. Arvosana: 5/10.
  3. Elias voitti King Corbinin ajassa 9:00. Arvosana 4/10.
  4. Becky Lynch voitti Shayna Baszlerin ja säilytti Raw’n naistenmestaruden ajassa 8:30. Arvosana 5/10.
  5. Sami Zayn voitti Daniel Bryanin ja säilytti Intercontinental-mestaruuden ajassa 9:20. Arvosana 3/10.
  6. John Morrison voitti Jimmy Uson ja Kofi Kingstonin tikapuuottelussa ja säilytti Smackdownin joukkuemestaruuden ajassa 18:30. Arvosana: 6/10.
  7. Kevin Owens voitti Seth Rollinsin No DQ ottelussa ajassa 17:20. Arvosana 4/10.
  8. Braun Strowman voitti Goldbergin ja voitti Universal-mestaruuden ajassa 2:10. Arvosana 3/10.
  9. The Undertaker voitti AJ Stylesin Boneyard-matsissa ajassa 19:00. Arvosana 9/10.

  1. Liv Morgan voitti Natalyan ajassa 6:25. Arvosana 3/10.
  2. Charlotte Flair voitti Rhea Ripleyn luovutuksella ja voitti NXT:n naistenmestaruuden ajassa 20:30. Arvosana 5/10.
  3. Aleister Black voitti Bobby Lashleyn ajassa 7:20. Arvosana 5/10.
  4. Otis voitti Dolph Zigglerin ajassa 7:20. Arvosana 6/10.
  5. Edge voitti Randy Ortonin Last Man Standing -ottelussa ajassa 36:35. Arvosana 2/10.
  6. The Street Profits voitti Angel Garzan ja Austin Theoryn ja säilyttivät Raw’n joukkuemestaruuden ajassa 6:20. Arvosana: 5/10.
  7.  Bayley voitti Lacey Evansin, Naomin, Sasha Banksin ja Taminan viiden naisen eliminaatio-ottelussa ja säilytti Smackdownin naistenmestaruuden. Arvosana 6/10.
  8. ”The Fiend” Bray Wyatt voitti John Cenan Firefly Fun House -ottelussa. Arvosana: 10/10.
  9. Drew McIntyre voitti Brock Lesnarin ja voitti WWE-mestaruuden ajassa 4:35. Arvosana 1/10.

WWE WrestleMania 36 -tapahtuman kokonaisarvosana: 5/10

picture polls

Lisää...
Pauli K.

Pauli K.

Mystinen P-alkuinen herrasmies Pirkanmaalta, jonka sydäntä lähellä on showpainin laaja historia ja unohduksiin jääneet triviatiedot.

Previous post

Ennakko: WrestleMania 36

Next post

Kaikkien aikojen kevätsiivous - WWE irtisanonut ja lomauttanut kymmeniä painijoita ja työntekijöitä

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.