Sana kayfabe tarkoittaa illuusiota siitä, että showpaini olisi aitoa kilpaurheilua. Kayfabe kattaa kaiken showpainissa tapahtuvan fiktiivisen tarinankerronnan: ottelut, kilpailut ja showpainijoiden väliset suhteet. Kun esiintyjät pitävät kayfabea yllä, katsojille implikoidaan, että esiintyjät esimerkiksi vihaisivat toisiaan oikeasti, vaikka tosiasiassa kyse on vain juonikuviosta.

Kayfaben ylläpitäminen ja siihen heittäytyminen auttaa sekä esiintyjiä että katsojia imeytymään showpainin immersioon, jota rakennetaan paitsi otteluissa myös esimerkiksi haastatteluissa ja erilaisissa kohtauksissa, jotka kuljettavat juonta eteenpäin. Se, että showpainija rikkoisi kayfabea, on verrattavissa siihen, että esimerkiksi televisiosarjan näyttelijä luopuisi yllättäen hahmostaan kohtauksen aikana. Kayfabe on siis ikään kuin neljäs seinä, jonka rikkominen hämmentää katsojia. Joskus kayfabea kuitenkin rikotaan tietoisesti tarinankerronnan keinona, mutta useimmiten kayfabea pidetään yllä showpainitapahtumien ja -otteluiden aikana.

Kayfabea varjeltiin aikanaan äärimmäisen tiukasti, eivätkä showpainijat saaneet paljastaa lajityypin salaisuuksia julkisuudessa. Nykyään kayfabea ylläpidetään kuitenkin lähinnä vain tapahtumien ja lähetyksien aikana, ja se, että ottelijat ottelevat yhteisymmärryksessä keskenään ja että showpainiotteluiden voittajat ja häviäjät valitaan etukäteen, ovat avoimia salaisuuksia.

Kayfabe on sillä tavalla poikkeuksellinen käsite, että showpainijat pysyvät yleensä yhdessä ja samassa roolissa koko uransa ajan. Hahmo voi tosiaan määrittää esiintyjää niin paljon, että showpainija pysyy hahmossaan myös vapaa-ajallaan. Showpainijat eroavat sillä tavalla esimerkiksi elokuvanäyttelijöistä, jotka pysyvät rooleissaan tyypillisesti ainoastaan kuvauksissa ja jotka voivat näytellä kymmeniä eri hahmoja uransa aikana. Showpainijat, muun muassa Hulk Hogan (oikealta nimeltään Terry Bollea), pysyvät sen sijaan showpainihahmoissaan myös silloin, kun he esimerkiksi antavat nimikirjoituksia faneilleen ja ovat ylipäätään tekemisissä faniensa kanssa.

Kayfaben kaltainen sana on work tai worked, jotka viittaavat showpainin fiktiivisyyteen. Jos esiintyjä onnistuu saamaan katsojan uskomaan, että jokin showpainin fiktiivinen tilanne – esimerkiksi pahoinpitely – olisi suunnittelematon teko, katsojaa workataan. Näiden sanojen vastakohta on shoot, joka viittaa siihen, että teko todellakin on suunnittelematon. Showpainin pitkässä historiassa on nähty myös suunnittelemattomia tapauksia, jolloin esiintyjät rikkovat käsikirjoitusta tai neljättä seinää. Tällaiset teot ovat yleensä kuitenkin kiellettyjä ja voivat johtaa siihen, että esiintyjää rangaistaan jollakin tavalla. Käsikirjoitusta rikkova esiintyjä voidaan esimerkiksi irtisanoa työsopimuksestaan.

Entisaikojen showpainijat käyttivät kayfabe-sanaa usein varoituksena siitä, että heidän keskuudessaan oli joku showpainimaailman ulkopuolinen henkilö. Tällainen henkilö saattoi olla jopa jonkun showpainijan perheenjäsen, jolle ei ollut paljastettu showpainin salaisuuksia. Esimerkiksi entisen WWE-painija Kamalan (oikealta nimeltään James Harris) vaimo juhli yleisössä iloisesti 1970-luvulla, kun Kamala oli voittanut ottelun, jonka ”palkintona” oli 5 000 dollaria. Harrisin vaimo ei siis tiennyt, että kyseinen palkinto oli fiktiivinen.

Kayfabe-sanaa on käytetty myös adjektiivina englannin kielessä. Esimerkiksi sanaliitto kayfabe interview viittaa haastatteluun, jossa pidetään kayfabea yllä. Toinen esimerkki on kayfabe girlfriend, joka viittaa siihen, että henkilö on showpainijan hahmon, ei showpainijan itsensä, tyttöystävä.

Kayfabe-sanan etymologiasta ei ole varmaa tietoa. Erään teorian mukaan sana on siansaksan kaltainen ja tarkoituksellisti kryptinen johdos sanoista be fake. Erään toisen teorian mukaan sana on peräisin ”Kay Fabian” -nimisestä ottelijasta, joka oli mykkä. Kumpaakaan teoriaa ei ole vahvistettu. On myös esitetty sellainen teoria, että termi on johdettu ilmauksesta keep cavey, joka pohjautuu latinan kielen verbiin caveo, joka tarkoittaa englanniksi ”look out for”. Teorian mukaan juutalaiset käyttivät kyseistä fraasia Itä-Lontoossa ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana, ja monet sen ajan amerikkalaiset showpainipromoottorit ja showpainijat olivat peräisin Itä-Euroopasta, ja monella heistä oli vahva aksentti, joka on voinut muuttaa käsitteen muotoon kayfabe. Sana esiintyi ensi kerran mediassa newyorkilaisen urheilukirjoittaja Marcus Griffinin kirjassa vuonna 1937. Kirja käsitteli sitä, mitä showpainissa tapahtuu kulissien takana, ja oletettavaa on, että käsite oli yleisessä käytössä showpainissa siihen aikaan.

Kayfabesta pidettiin aikanaan niin tiukasti kiinni, etteivät promoottorit saati esiintyjät suostuneet siihen, että toisiaan vihaavat hahmot nähtäisiin julkisesti esimerkiksi syömässä tai matkustamassa yhdessä. Historiassa on kuitenkin tapauksia, jolloin kayfaben verhoja on raotettu joko tahallisesti tai tahattomasti jo kauan sitten. Esimerkiksi Chicagossa järjestettiin vuonna 1934 tapahtuma, jonka yhtä ottelua mainostettiin sanoilla ”the last great shooting match”, mikä implikoi sitä, että muut ottelut olisivat fiktiivisiä. Tosiasiassa kyseisen tapahtuman joka ikinen ottelu oteltiin kayfaben raameissa. Paljon myöhemmin vuonna 1987 sattui sen sijaan tapaus, jossa toisiaan vihaavat hahmot Hacksaw Jim Duggan ja The Iron Sheik jäivät poliisin haaviin matkustaessaan samassa autossa Madison Square Gardenia kohti alkoholia ja kokaiinia käyttäen. Lopullisesti kayfaben rakenteita ravisteli se, kun WWF:n omistaja Vince McMahon todisti New Jerseyn osavaltion senaatin edessä, ettei showpaini ole kilpaurheilua. Syynä tähän oli se, että McMahon halusi irrottaa WWF:n osavaltion urheilukomissioista, jottei WWF:n tarvitsisi maksaa veroja osavaltiossa pidetyistä urheilutapahtumista. McMahon halusi myös välttyä siltä, että WWF:n olisi pitänyt työllistää niin monta lääkintäalan ammattilaista WWF:n tapahtumiin kuin aitojen kontaktilajien säädökset vaativat.

Showpainihahmot jaetaan yleensä faceihin (protagonistit eli sankarit) ja heeleihin (antagonistit eli konnat). Face-painijat (sana face on lyhenne sanasta babyface) ovat sankarillisia hahmoja, jotka edustavat kunnioitettavina pidettyjä arvoja, kuten nöyryyttä, sitkeyttä, päättäväisyyttä ja varsinkin aikaisemmin myös patriotismia. Face-painijat voittavat ottelunsa yleensä puhtain keinoin, ja he esiintyvät yleensä altavastaajan asemassa draaman kaaren vuoksi.

Heel-painijat ovat päinvastoin konnamaisia antagonisteja, joiden tarkoituksena on kerätä yleisön viha niskaansa. Heel-painijat edustavat päinvastaisia arvoja kuin face-painijat, esimerkiksi itserakkautta, egotismia, raivokkuutta, sadismia ja katkeruutta. Aikaisemmin heel-painijat saattoivat edustaa etenkin Pohjois-Amerikassa myös ulkomaisia uhkia, esimerkiksi neuvostoliittolaisia painijoita. Nykypäivänä tällaiset hahmot ovat harvinaisia. Heel-painijat voivat edustaa myös jonkinmoisia tosielämän auktoriteetteja, kuten poliisia ja vartijaa esittänyt Big Boss Man, verokarhua esittänyt Irwin R. Shyster, Kanadan ratsupoliisia esittänyt The Mountie ja pahaa hammaslääkäriä esittänyt Isaac Yankem. Yleisö tavanomaisesti vastustaa heel-painijoita, ja heel-painijat tehostavat tätä reaktiota esimerkiksi huijaamalla otteluissaan, käyttämällä sääntöjä hyväkseen tai ottelemalla erityisen väkivaltaisesti tuottaakseen (kayfabessa) sietämätöntä kipua vastustajilleen.

Showpainija voi muuttua facesta heeliksi tai heelistä faceksi niin sanotun turnin kautta. Tällainen muutos tapahtuu yleensä pitkän juonikuvion myötä, mutta turn voidaan toteuttaa myös täysin yllättäen. Esimerkiksi André the Giant ja Randy Savage ottelivat aikanaan sekä facen että heelin roolissa ja saattoivat saada uusia faneja jokaisen uuden hahmonmuutoksensa jälkeen. Showpainiottelut ovat useimmiten facen ja heelin välisiä koitoksia, mutta joskus hahmot voivat olla monimutkaisempia. Jos hahmo ei ole selvästi hyvä tai paha, kyseessä on tweener.

Yleisö voi kaikesta huolimatta reagoida hahmoihin millä tavalla tahansa. Jos yleisö esimerkiksi rakastaa jotakuta tiettyä esiintyjää, esiintyjälle saatetaan hurrata siitä huolimatta, että hänen hahmonsa tekee kaiken väärin. Jos taas yleisö ei voi sietää jotakuta esintyjää, yleisö voi buuata hänelle siitä huolimatta, että hänen hahmonsa tekee kaikein oikein. Tämä voi hankaloittaa promoottoreiden ja käsikirjoittajien työtä, koska yleisöllä on suora vaikutus siihen, minkälaiselta showpainiottelu näyttää. Kenestä tahansa ei voi tehdä rakastettua sankaria varsinkaan nykypäivänä, vaan yleisön pitää aidosti seistä babyfacen takana, jotta painija saa toivotunlaisen reaktion.

Showpainin juonikuvioissa käytetään usein romanttisia suhteita. Useimmiten painijoiden suhde on kuitenkin vain kayfabea, ja esiintyjillä on oikeat puolisot tosielämässä. On kuitenkin tapauksia, joissa tosielämän parisuhteista on ammennettu myös kayfaben parisuhteita (tästä esimerkkinä Matt Hardyn ja Litan suhde) tai joissa kayfaben parisuhde on kehittynyt tosielämän parisuhteeksi (tästä esimerkkinä Triple H ja Stephanie McMahon, jotka menivät naimisiin tosielämässä vuonna 2003 ja kayfabessa jo vuosia aiemmin).

Myös se on showpainissa yleistä, että joukkueen jäsenet ovat kayfaben mukaan esimerkiksi veljeksiä tai serkkuja, vaikka esiintyjät eivät tosiasiassa ole sukua toisilleen. Esimerkkeinä toimivat muun muassa The Brothers of Destruction -joukkueen Kane ja The Undertaker, The Holly Cousins -nimellä tunnetut Hardcore Holly, Crash Holly ja Molly Holly sekä The Dudley Boyz eli D-Von Dudley ja Bubba Ray Dudley. Kyseessä on jäänne showpainin territorioajoilta eli 1950–1980-luvuilta, jolloin nuoret painijat oli tapana liittää joukkueeksi jonkun kokeneemman veteraanin kanssa siten, että hahmot olisivat sukua toisilleen. Tavoitteena oli antaa nuorelle painijalle nimeä kokeneemman painijan kautta. Esimerkiksi Valliantin tai Fargon veljeksistä ketkään ”veljet” eivät oikeasti olleet sukua keskenään.

Kayfabea voidaan käyttää myös loukkaantumisten yhteydessä. Showpainija voi esittää loukanneensa esimerkiksi selkänsä, vaikka olisi tosiasiassa täysin kunnossa. Jos painija loukkaantuu oikeasti ja joutuu esimerkiksi jonkinmoiseen leikkaukseen, hänen hahmonsa voidaan kirjoittaa juonikuvioista pois vaikkapa siten, että hahmo pahoinpidellään fiktiivisesti, mikä selittää esiintyjän poissaolon kayfabessa. Painijat voivat myös ”myydä” vaivojaan pidemmän aikaa, mikä tehostaa pahoinpitelyn voimakkuutta ja vakavuutta. Kyseessä on draaman keino, joka luo jännitettä pahoinpidellyn painijan kostolle.

Promoottorit ovat myös käyttäneet aitoja kehässä sattuneita onnettomuuksia – ja äärimmäisissä tapauksissa jopa kuolemia – kayfaben keinoina tehdäkseen heel-painijoistaan entistä vihatumpia. Esimerkkinä toimii Alberto Torres, joka kuoli umpilisäketulehdukseen vuonna 1971 vain kolme päivää sen jälkeen, kun oli otellut Ox Bakeria vastaan. Jotkut promoottorit kuitenkin väittivät, että Torresin kuoleman aiheutti Bakerin lopetusliike, jossa hän lyö vastustajaansa sydämen seudulle. Tämä johti siihen, että Bakerista tuli oman alueensa vihatuin heel-painija. Aitojen onnettomuuksien tai jopa kuolemien eksploitaatio on kuitenkin vähentynyt enemmän ja enemmän sitä mukaa, kun katsojat ovat saaneet tietoa showpainin salaisuuksista.

Joskus showpainijat loukkaantuvat kuitenkin oikeasti kehässä, ja silloin ottelun tuomarilla on tapana nostaa kätensä X-kirjaimen muotoon päänsä yläpuolelle, jotta hoitajat tietävät tulla paikalle. Toisaalta myös tätä voidaan käyttää kayfaben keinona. Katsojat eivät sen takia voi olla miltei ikinä varmoja siitä, onko painija loukkaantunut oikeasti vai onko kyse vain juonikuviosta.

Showpainijoita voidaan myös ”potkia” promootioista tarinankerronnan keinona. Tavanomaista on ollut, että hahmo palaa pian takaisin ruutuun esimerkiksi naamio päässään tai sellaisessa juonikuviossa, jossa hänen ”pitää ansaita työnsä takaisin”. Esiintyjä on siis koko ajan pysynyt promootion palkkalistoilla, vaikka hahmo onkin fiktiivisesti irtisanottu työsopimuksestaan. Kun National Wrestling Alliance kukoisti territorioaikoina, jotkut painijat matkustivat alueelta toiselle ja jättivät tietyn alueen sen jälkeen, kun olivat hävinneet vihamiehelleen ”Loser Leaves Town” -ottelussa. Joskus hahmot voivat tehdä yllättävän paluun promootioon, jolloin juonikuviona voi olla se, ettei hahmo ole kayfaben mukaan promootion palkkalistoilla.

WWE NXT:n aikakaudella kayfabea on kuitenkin rikottu esimerkiksi siten, että painija, joka siirretään NXT:stä WWE:n pääohjelmistoon eli Raw’hon tai SmackDowniin, saa kaikilta NXT:n painijoilta aplodit lähetyksen aikana. Se, että kayfabea rikotaan, ei ole kuitenkaan mikään uusi ilmiö. Toisaalta se, milloin kayfabe hajoaa ja milloin ei, on varsin usein epäselvää.

WWE:ssä eritoten ”Attitude Eran” aikana eli vuosina 1997–2002 kayfaben ja todellisuuden rajoilla leikiteltiin usein. Mitä enemmän ihmiset saavat tietoa showpainista esimerkiksi verkon kautta, sitä vaikeampi kayfabea on pitää yllä. Siinä missä ennen vanhaan oli äärimmäisen harvinaista, jos painija tai muu esiintyjä tai työntekijä kertoi showpainin salaisuuksia lehdistölle tai medialle, nykyään tosielämän tapahtumia ja uutisia voidaan kertoa esimerkiksi WWE:n verkkosivuilla juonikuvioiden vastaisesti.

Jo ennen Attitude Era -vuosia ja verkon yleistymistä oli olemassa muun muassa WWF Magazine -niminen lehti, joka rikkoi kayfabea uutisoimalla suurista tosielämän tapauksista, kuten painijoiden kuolemista, avioeroista tai hengenvaarallisista onnettomuuksista, erityisesti jos tapaukset olivat saaneet huomiota jo valmiiksi valtavirrassa. Kun joitakin WWF:n johtohenkilöitä ja työntekijöitä syytettiin anabolisten steroidien käytöstä ja seksuaalisesta ahdistelusta 1990-luvun alussa, Vince McMahon rikkoi hahmoaan vastaamalla syytöksiin videonauhoitteissa, ja WWF Magazinessa julkaistiin usean sivun mittaisia ilmoituksia, joissa kyseisiä syytöksiä torjuttiin.

Nykyisen sosiaalisen median aikakaudella showpainijat viettävät vapaasti aikaa yleisillä paikoilla keskenään siitä huolimatta, vaikka he olisivat juonikuvion mukaan toistensa vihollisia. Nykypäivänä esiintyjän ei myöskään tarvitse pitää hahmostaan kiinni vapaa-ajallaan samalla tavalla kuin aikaisemmin.

Yksi kuuluisimmista tapauksista, joka rikkoi kayfabea, tapahtui Madison Square Gardenissa vuonna 1996 ja on nimeltään ”The Curtain Call”. Kyseessä oli house show -tapahtuma, jossa tosielämän ystävykset Shawn Michaels, Hunter Hearst Helmsley (eli Triple H), Diesel (eli Kevin Nash) ja Razor Ramon (eli Scott Hall) halasivat toisiaan kehässä yleisön nähden siitä huolimatta, että he olivat juonikuvion mukaan toistensa vihollisia. Painijat halasivat toisiaan siksi, että Nash ja Hall olivat lähtemässä WWF:stä WCW:hen eli World Championship Wrestlingiin. Michaels ja Triple H halusivat jättää ystävilleen jäähyväiset kehässä, vaikka teko ei ollut saanut hyväksyntää WWF:n johdolta. Koska Nash ja Hall jättivät WWF:n tapauksen jälkeen ja Shawn Michaels oli WWF-mestari, ainoastaan Triple H kärsi rangaistuksen siitä, että kaikki neljä painijaa rikkoi kayfabea. Triple H joutui ottelemaan tapauksen jälkeen pitkään alakortissa ja joutui häviämään Jake ”The Snake” Robertsille saman vuoden King of the Ring -turnauksessa, vaikka Triple H:n oli alun perin määrä voittaa Roberts kyseisessä ottelussa.

Ehkäpä kaikkein kuuluisin tapaus sattui noin vuoden ”The Curtain Callin” jälkeen, ja siinä oli jälleen osallisena Shawn Michaels. Kyseessä on ”The Montreal Screwjob”, joka tapahtui ottelussa, jossa silloinen WWF World Heavyweight -mestari Bret ”Hitman” Hart puolusti titteliään Michaelsia vastaan WWF:n Survivor Series 1997 -tapahtumassa Montrealissa, Kanadassa. Hart oli ennen ottelua allekirjoittanut työsopimuksen World Championship Wrestlingin kanssa, ja hänen oli määrä työskennellä enää vain kolme viikkoa WWF:n riveissä. Yhteinen sopimus oli, että Hart voittaisi Michaelsin Survivor Seriesissä ja että Hart luopuisi WWF:n mestaruudesta seuraavan illan Monday Night Raw’ssa. Näin ei kuitenkaan koskaan käynyt, vaan ottelu loppui siten, että Michaels lukitsi Hartin tämän omaan lopetusliikkeeseen eli Sharpshooteriin, jolloin ottelun tuomari Earl Hebner lopetti ottelun välittömästi ja ilmoitti, että Hart on luovuttanut, vaikka Hart ei koskaan tehnyt niin. Teko johtui siitä, että McMahon oli pelännyt Hartin vievän WWF:n mestaruuden WCW:n suoraan lähetykseen. McMahon saapui silloin kehäalueelle, soitatti kelloa ja julisti, että Michaels on voittanut ottelun. Hart, joka oli poissa tolaltaan, sylkäisi McMahonia kasvoille ja alkoi hajottaa tavaroita kehäalueella. Myöhemmin Hart löi McMahonia pukuhuoneessa. Vaikka jokainen, joka tapauksessa oli osallisena, väittää, että kyseessä oli aito tilanne, jotkut fanit ja showpainimaailman henkilöt ovat epäilleet, että kyseessä oli niin sanottu worked shoot eli yhteisymmärryksessä toteutettu teko, joka yritettiin lavastaa shootin kaltaiseksi.

Yksi kuuluisa tapaus liittyy Bret Hartin veljeen Owen Hartiin, jonka oli määrä tehdä sisääntulonsa vaijeria pitkin areenan kattorakenteista kesken WWF:n maksu-tv-lähetyksen 23. toukokuuta 1999 mutta joka putosi yläilmoista alas ja iski rintansa kehäkulmaukseen kuolettavin seurauksin. Kyseessä oli Over the Edge -niminen tapahtuma, jossa ruudulla pyöri Blue Blazer -nimellä esiintyneen Owen Hartin ennalta nauhoitettu haastattelu. Myöhemmin lähetyksen aikana selostaja Jim Ross kertoi katsojille, että tapahtumassa on sattunut onnettomuus ja että Owen Hartia elvytetään. Jim Ross vakuutti lähetyksen aikana, että ”this was not a wrestling angle”. Seuraavan päivän Monday Night Raw’ssa monet painijat rikkoivat hahmoaan ja puhuivat Owen Hartista omana itsenään.

Kayfaben rikkominen on yleistä ja täysin sallittua silloin, jos televisiossa järjestetään jonkun painijan muistotapahtuma. Esimerkiksi Brian Pillmanin, Eddie Guerreron ja Chris Benoit’n muistolähetyksissä monet painijat ja työntekijät puhuivat kauniisti edesmenneestä painijasta siitä huolimatta, vaikka olisivat esittäneet hänen vihamiestään televisiossa. Kayfabe ja tosielämä ajautuivat vakavaan konfliktiin juuri Benoit’n tapauksessa, sillä Vince McMahon päätti esiintyä televisiossa ja puhua Benoit’n poismenosta siitä huolimatta, että hänen hahmonsa eli Mr. McMahon oli ”kuollut” kayfabessa vain viikkoa aikaisemmin limusiinin räjähdyksessä. Mr. McMahon -hahmon ”kuolema” ja koko senviikkoisen Raw’n suunnitelmat muutettiin Benoit’n oikean kuoleman myötä, ja ohjelma omistettiin Benoit’n muistolle. Seuraavana päivänä kävi kuitenkin ilmi, että Benoit oli tappanut vaimonsa ja lapsensa, minkä takia sen illan ECW-lähetyksessä McMahon esiintyi uuden kerran ja tiedotti Benoit’n tapauksen uusimmista käänteistä tehden samalla viimeisen viittauksen Chris Benoit’n nimeen WWE:n televisiossa.

Toinen monimutkainen tapaus sattui WWE Raw’n suorassa lähetyksessä 10. syyskuuta 2012, kun selostaja Jerry ”The King” Lawler lyyhistyi selostuspöydälle kesken ottelun, jossa Team Hello No kohtasi The Prime Time Playersin. Lawler, joka oli siihen aikaan 62-vuotias, oli vain hetkeä aiemmin otellut joukkueottelussa samassa lähetyksessä. Lawlerin kollega Michael Cole, joka oli tarinan mukaan Lawlerin vihollinen, rikkoi silloin kayfabea ja teki katsojille selväksi, että Lawlerin lyyhistyminen ei ole osa WWE:n tarinankerrontaa ja että Lawler on viety oikeasti sairaalaan. Lähetyksen lopussa katsojille kerrottiin, että Lawleria on elvytetty mutta että hän kykenee jo hengittämään itsenäisesti. Myöhemmin kävi ilmi, että Lawler oli kärsinyt sydänkohtauksen suorassa lähetyksessä. Kun Lawler palasi selostamoon, Colen ja Lawlerin hahmot lopettivat riitansa.

Joissain tapauksissa kayfabe ja tosielämä sekoittuvat toisiinsa. Esimerkkinä tällaisesta tapauksesta toimii WCW-buukkaaja Kevin Sullivanin idea siitä, että hänen tosielämän vaimonsa Nancy Daus Sullivan, joka oli samalla Sullivanin painihahmon vaimo nimeltään Woman, jättäisi Sullivanin hahmon ja alkaisi seurustella Chris Benoit’n hahmon kanssa. Sullivan vaati, että Woman ja Benoit matkustaisivat yhdessä ylläpitääkseen kayfabea julkisuudessa. Tämä johti siihen, että Nancy Sullivan ja Chris Benoit rakastuivat toisiinsa oikeasti, ja Nancy Sullivan jätti Kevin Sullivanin tosielämässä. Nancy meni myöhemmin Benoit’n kanssa naimisiin vuonna 2000.

WCW:ssä oli myös toinen tapaus, jossa kayfabesta pidettiin niin tiukasti kiinni, että siitä tuli totta. Brian Pillmanin ”Loose Cannon” -hahmon tarkoituksena oli ajautua erimielisyyksiin WCW:n johdon eli varatoimitusjohtaja Eric Bischoffin ja buukkaaja Kevin Sullivanin kanssa. Pillman esiintyi usein televisiossa tavalla, joka vaikutti rikkovan käsikirjoitusta ja kayfabea. Pillman muun muassa viittasi Sullivaniin sanalla ”bookerman” suorassa lähetyksessä. Pillman myös vakuutti Bischoffin ja Sullivanin siitä, että tuntuisi aidommalta, jos hänellä olisi jokin fyysinen todiste siitä, että WCW antaisi hänelle potkut. WCW lähetti Pillmanille sen jälkeen irtisanomispaperin allekirjoituksineen kaikkineen kayfaben ylläpitämiseksi. Tämä mahdollisti sen, että Pillman lähti WCW:stä oikeasti ja siirtyi Extreme Championship Wrestlingiin ja myöhemmin WCW:n kilpailijan eli WWF:n riveihin.

Myös Triple H:n ja Stephanie McMahonin rakkaustarina on esimerkki tapauksesta, jossa kayfabe muuttuu todeksi. Triple H:n ja Stephanie McMahonin hahmot menivät naimisiin WWF:ssä loppuvuodesta 1999, ja kaksikko alkoi tapailla toisiaan oikeasti samoihin aikoihin. Hahmojen fiktiivinen avioliitto päättyi vuonna 2002, mutta esiintyjät menivät oikeasti naimisiin vuonna 2003. Häissä ollut katolinen pappi ei ollut alkuun suostua vihkiä Triple H:ta ja McMahonia avioliittoon, koska hän oli kuullut eräältä showpainia fanittavalta kuoropojalta Triple H:n ja Stephanien fiktiivisestä avioliitosta, jonka hän oli kuvitellut olevan oikea avioliitto. Stephanie McMahonin äidin Linda McMahonin piti silloin selittää papille WWE:n tarinankerronnan ja tosielämän eroavaisuuksista, minkä jälkeen pappi suostui vihkimään heidät avioon. Televisiossa Triple H tiedosti hänen ja Stephanien avioliiton ensi kerran vuonna 2009.

Teksti: Eetu Lehtinen

Lähde: Wikipedia