Showpainissa tavoitellaan useimmiten mestaruutta. Juonikuvion aiheena voi toki olla mikä tahansa päämäärä, mutta likipitäen kaikissa showpainipromootiossa on mestaruus tai mestaruuksia, joista järjestetään mestaruusotteluita. Showpainijan tavanomainen tavoite on nousta mestariksi, mutta matka mestaruusotteluun on yleensä pitkä ja kivinen. Juuri se matka, jonka showpainija tekee mestaruusottelua tavoitellen, luo pohjan showpainijan tarinalle ja koukuttaa katsojia seuraamaan, miten showpainijalle loppujen lopuksi käy.
Struktuuri, jota showpainin mestaruudet noudattavat, on samantyyppinen kuin kontaktilajeissa. Osallistujat kilpailevat mestaruudesta, ja mestarin on puolustettava titteliään haastajiaan vastaan. Mestaruuden symbolina toimii useimmiten mestaruusvyö, joka on näyttävä, isokokoinen ja koristeellinen vyö. Jos kyseessä on joukkuemestaruus, mestaruusvöitä on yleensä yhtä monta kuin mestarijoukkueessa on jäseniä.
Lähestulkoon kaikilla showpainipromootioilla on vähintään yksi mestaruus. Joissakin promootioissa, kuten esimerkiksi WWE:ssä, mestaruuksia on enemmän; esimerkiksi kevyen sarjan ottelijoilla on oma mestaruutensa, WWE Cruiserweight Championship. Mestaruuksia voidaan jakaa esimerkiksi painon, pituuden, sukupuolen tai painityylin perusteella.
Promootion tärkeimmäksi mestariksi valitaan tavallisesti se showpainija, jonka uskotaan tuovan promootiolle eniten voittoa tai esimerkiksi parhaimmat katsojaluvut televisiossa. Jos promootiossa on useita painijoita, niin kuin WWE:ssä, promootiossa voi olla myös vähemmän arvokkaita mestaruuksia. Näiden mestareiksi valitaan yleensä sellaisia showpainijoita, joissa on potentiaalia nousta promootion huipulle mutta jotka eivät ole vielä valmiita nousemaan promootion tärkeimmäksi mestariksi.
Showpainin mestaruusvyöt ovat ulkonäöllisesti samantyyppisiä kuin esimerkiksi nyrkkeilyn tai vapaaottelun mestaruusvyöt. Showpainin mestaruusvyöt ovat tyypillisesti nahkaisia ja sisältävät kultaa tai jotakin muuta arvokasta metallia, ja vyöhön on yleensä kaiverrettu mestarin sekä promootion nimi. Värit ja muotoilut vaihtelevat promootiosta toiseen. Toisinaan mestarit voivat myös itse suunnitella vyön ulkoasun uudelleen. Esimerkiksi John Cenan WWE-mestaruusvyössä oli pyörivä WWE-logo. Mestaruutta voi myös symboloida jokin muu esine kuin mestaruusvyö. Tällaisia ovat showpainin historian saatossa olleet esimerkiksi mestaruuspokaalit, -mitalit ja -kruunut.
Mikäli mestari loukkaantuu mestaruuskautensa aikana, hän voi joutua luopumaan mestaruudestaan. Tämä riippuu pitkälti siitä, kuinka vakavasta loukkaantumisesta on kysymys ja kuinka pitkään mestari joutuu olemaan sivussa kehätoiminnasta. Esimerkiksi Daniel Bryan luopui WWE Intercontinental -mestaruudesta toukokuussa 2015 kärsittyään vakavan aivotärähdyksen. Myöhemmin samana vuonna Seth Rollins luopui WWE:n mestaruudesta polvivamman takia.
Showpainin historiassa on kuitenkin myös sellaisia tapauksia, joissa mestari on pysynyt mestarina loukkaantumisestaan huolimatta. Esimerkiksi Shane Douglas pysyi ECW:n mestarina vuonna 1998 siitä huolimatta, ettei pystynyt ottelemaan pitkään aikaan. WWE:ssä Trish Stratus pysyi WWE Women’s -mestarina, vaikka oli loukkaantumisen takia sivussa jopa neljä kuukautta. Joissakin promootioissa on kirjoittamaton sääntö, jonka mukaan mestaruutta pitäisi puolustaa 30 päivän aikana vähintään kerran. Jos mestari on kykenemätön titteliään kyseisessä ajassa puolustamaan, hänen pitää luopua siitä. Showpainin sääntöjä sovelletaan kuitenkin lennosta, ja valta on loppujen lopuksi aina promoottoreiden käsissä.
Showpainin mestaruusvyöt jaetaan usein tärkeysjärjestykseen. Mestaruuksilla on siis hierarkia, ja tuon hierarkian tärkein on yleensä nimeltään maailmanmestaruus. Showpainissa on useita eri maailmanmestaruuksia, koska showpaini on bisnestä, jossa on useita eri promootioita eli yrityksiä.
Maailmanmestaruuden alapuolella on erilaisia mestaruuksia, joista yksi voi olla esimerkiksi jonkin sortin alueellinen mestaruus. WWE:ssä esimerkkinä toimii tällä hetkellä WWE UK -mestaruus, joka on tarkoitettu ensisijaisesti Ison-Britannian painijoille. (Myös muut kuin britit ovat kuitenkin kamppailleet kyseisestä mestaruudesta.) Toinen esimerkki erilaisesta, maailmanmestaruuden alapuolella olevasta mestaruudesta on johonkin painoluokkaan sidottu mestaruus. WWE:ssä tällaisesta esimerkkinä toimii WWE Cruiserweight -mestaruus, josta voivat otella ainoastaan ne painijat, jotka painavat alle 205 paunaa (eli alle 93 kilogrammaa). Tätä ei kuitenkaan seurata esimerkiksi WWE:ssä erityisen tarkasti, sillä kenelläkään ei välttämättä ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon showpainijat painivat. Mikään komissio tai muu senkaltainen toimikunta ei siis vahdi showpainipromootion painorajoja, vaan säännöt ovat edelleen promoottorin sovellettavissa, koska showpaini on fiktiivistä teatteria, ei kilpaurheilua.
Mestaruuksia voidaan jaotella myös sukupuolen mukaan. Yleistä onkin, että naiset painivat naisten mestaruuksista ja miehet miesten mestaruuksista. Toisaalta tätä on rikottu myös WWE:ssä, kun naispainija Chyna nousi WWF Intercontinental -mestariksi päihittämällä silloisen mestarin Jeff Jarrettin. Samasta ilmiöstä on olemassa myös päinvastaisia esimerkkejä: Harvey Wippleman voitti WWF Women’s -mestaruuden vuonna 2000, ja Eric Young oli toinen naispuolisille painijoille tarkoitetun TNA Knockouts Tag Team -mestaruuden kantajista vuonna 2012.
Mestaruudet voivat tämän lisäksi olla kytköksissä johonkin tiettyyn painityyliin, esimerkiksi hardcore-painiin. Esimerkkinä tällaisesta mestaruudesta toimii WWE Hardcore -mestaruus, joka oli toiminnassa vuodesta 1998 vuoteen 2002 saakka. Myös niin sanotut televisiomestaruudet olivat aikoinaan yleisiä; näitä mestaruuksia saatettiin puolustaa ainoastaan televisiossa, ei milloinkaan house show’issa, jotka ovat televisioimattomia painitapahtumia. Televisiomestaruuksia oli muun muassa ECW:ssä ja WCW:ssä, ja sellainen on yhä edelleen olemassa yhdysvaltalaisessa Ring of Honor Wrestlingissä.
Joukkuemestari koostuu yleensä kahden showpainijan joukkueesta. Tavallisinta on, että joukkuemestaruutta puolustetaan 2 vs. 2 -otteluissa. Joissakin promootioissa, kuten esimerkiksi New Japan Pro-Wrestlingissä, on tosin olemassa myös kolmen painijan joukkuemestaruus. Myös neljän painijan joukkuemestaruuksia on ollut showpainin historiassa.
Varsinaisten mestaruuksien lisäksi promootiossa voi olla myös ylimääräisiä mestaruuksia, joita ei tunnusteta tarinankerronnassa aidoiksi mestaruuksiksi. Tällaiset ”epäviralliset” mestaruudet ovat yleensä sidoksissa tietyn hahmon tarinaan. Esimerkiksi Ted DiBiase, jonka hahmo oli ylimielinen miljonääri, teetti tarinankerronnan mukaan oman Million Dollar Championship -tittelin WWF:ään. TNA-painija James Stormilla oli oma TNA World Beer Drinking -mestaruutensa. WWE-painija Zack Ryder oli pitkäaikainen WWE Internet -mestari. Esimerkkejä on lukuisia.
WWE:n päämestaruuden ”sukupuu”. Kuva: Wikipedia
Ensimmäinen yleisesti tunnustettu showpainin maailmanmestari oli George Hackenschmidt, joka nousi mestariksi päihittämällä Tom Jenkinsin New Yorkissa 4. toukokuuta 1905. Tämä mestaruusvyö eli World Heavyweight Wrestling Championship pysyi aktiivisena seuraavat 51 vuotta. Viimeiset ottelijat, jotka kyseisestä tittelistä kamppailivat, olivat Lou Thesz ja Édouard Carpentier. Mestaruusvyö lakkautettiin vuonna 1957.
Hackenschmidt hävisi tittelinsä Frank Gotchille 3. huhtikuuta 1908. Gotch pysyi mestarina seuraavat viisi vuotta, kunnes jäi eläkkelle painikehistä 1. huhtikuuta 1913. Gotchin jälkeen mestariksi nousi Joe Stetcher, joka voitti mestaruuden päihittämällä American Heavyweight -mestari Carlie Cutlerin. Vuonna 1925 mestariksi nousi Stanislaus Zbyszko, joka voitti mestaruuden Wayne Munnilta. Munnia pidettiin tappiostaan huolimatta maailmanmestarina Michiganin ja Illinois’n osavaltioissa, kunnes Munn hävisi Ed Lewisille 2. helmikuuta 1928 Michigan Cityssä. Joe Stecher voitti sen jälkeen Zbyszkon ja tuli yleisesti tunnustetuksi maailmanmestariksi. Epäselvyydet todellisesta maailmanmestarista loppuivat siihen, kun Lewis voitti Stetcherin 21. helmikuuta 1928. Lewis hävisi sen jälkeen tittelinsä Gus Sonnenbergille, mutta National Boxing Associationin showpainisiipi ei tunnustanut Sonnenbergia mestariksi, koska Sonnenbergillä ei ollut varteenotettavia haastajia mestaruuskautensa aikana.
Lewis voitti tittelin takaisin itselleen 13. huhtikuuta 1931. Lewis oli samaan aikaan AWA World Heavyweight -mestari Bostonissa, mutta hävisi tuon mestaruuden diskauksella Henri Deglanelle 4. toukokuuta 1931 Montrealissa, Kanadassa. Lewis tunnustettiin tästä huolimatta maailmanmestariksi Illinois’ssa. Lewis päihitti tämän jälkeen Wladek Zbyszkon, jota pidettiin niin ikään laajalti maailmanmestarina. Niinpä Lewisistä tuli voittonsa myötä jälleen kiistaton maailmanmestari 2. marraskuuta 1931. Lewis jatkoi voittojaan päihittämällä New York Stage Athletic Commission World Heavyweight -mestari Jack Sherryn 10. lokakuuta 1932, mutta Lewis hävisi myöhemmin tuon mestaruuden Jim Browningille.
Lewisin jälkeen maailmanmestariksi nousi Danno O’Mahony 30. heinäkuuta 1935. O’Mahony voitti myös Londosin ja nousi samalla New York State Athletic Commission -mestariksi. O’Mahony voitti myös AWA:n mestaruuden päihittämällä Ed Don Georgen. Näin O’Mahonysta tuli kiistaton showpainin maailmanmestari. Dick Shikat voitti lopulta O’Mahonyn 2. maaliskuuta 1936, mutta AWA piti O’Mahonya silti mestarinaan, jolloin maailmanmestaruuden kiistattomuus ajautui taas kyseenalaiseksi.
Dick Shikatilta mestaruuden voitti Ali Baba 25. huhtikuuta 1936, mutta neljä päivää myöhemmin sanomalehti The New York Timesissa ilmoitettiin, ettei New Yorkin urheilukomissio tunnustaisi Ali Babaa New Yorkin osavaltion showpainimaailmanmestariksi. Baba ja Shikat kohtaisivat toisensa kuitenkin 5. toukokuuta 1936 Madison Square Gardenissa maailmanmestaruudesta. Baba voitti kyseisen ottelun ja nousi lopulta tunnustetuksi maailmanmestariksi.
Viimeinen World Heavyweight Wrestling -mestari oli Lou Thesz. Mestaruus lakkautettiin epävirallisesti 24. heinäkuuta 1957, ja sen juuret jatkuivat National Wrestling Alliancessa, joka omi World Heavyweight Wrestling -mestaruuden historian nimiinsä. World Heavyweight Wrestling -mestaruuden historia on yhtä kaikki ollut sidoksissa myös AWA World Heavyweight -mestaruuteen, WCW World Heavyweight -mestaruuteen, ECW World Heavyweight -mestaruuteen, Impact World -mestaruuteen, WWE-mestaruuteen ja WWE:n maailmanmestaruuteen. Esimerkiksi TNA teki alun perin yhteistyötä NWA:n kanssa, ja TNA tunnettiin alun perin nimellä NWA-TNA. TNA sai silloin käyttöönsä NWA:n maailmanmestaruuden. Myöhemmin TNA loi oman maailmanmestaruutensa, TNA World Heavyweight -mestaruuden, jonka nimi muutettiin vuonna 2018 muotoon Impact World -mestaruus. Mestaruuden historia on kuitenkin edelleen sama kuin TNA-aikoina.
Teksti: Eetu Lehtinen
Lähde: Wikipedia