Showpaini on suosituinta Japanissa, Meksikossa ja Yhdysvalloissa. Japanilainen showpaini (puroresu) on kuitenkin varsin erilaista kuin amerikkalainen showpaini, ja myös Meksikossa on oma tyylinsä (lucha libre).

Yhdysvalloissa showpaini keskittyy vahvasti hahmoihin ja tarinankerrontaan. Ottelut pohjautuvat juonikuvioihin, jotka voivat jatkua usean ottelun ajan. Amerikkalaisessa showpainissa tyypillisin tapaus on protagonistin (face) ja antagonistin (heel) välinen ottelu. Antisankareita ja neutraaleja hahmoja nähdään harvoin. Face-painijan voitto on katarsis, heel-painijan voitto tragedia. Amerikkalaisen showpainin hahmot ovat usein vahvoja ja yksiulotteisia, kuten esimerkiksi melodramaattinen slapstick-hahmo Doink the Clown. Face- ja heel-painijat eivät tule tarinankerronnan mukaan toimeen keskenään, vaan voivat hyökätä toistensa kimppuun lähestulkoon milloin tahansa. Hahmojen tarinat voivat kietoutua monimutkaisesti toisiinsa.

Myös meksikolaisessa showpainissa (lucha libre) on hahmoja ja tarinoita, mutta niitä painotetaan vähemmän kuin Yhdysvalloissa. Meksikolaiset painijat ovat tyypillisesti notkeampia kuin amerikkalaiset ja loikkivat näyttävästi kehässä siinä missä amerikkalaisessa painissa on painotettu enemmän voimaa vaativia heittoja ja iskuja. Ero juurtuu siihen, että showpaini alkoi kehittyä omaa polkuaan pitkin Meksikossa 1930-luvulla ja että höyhensarjan painijat ovat olleet suosituimpia painijoita meksikolaisessa painissa. Meksikolaisessa painissa hypitään paljon kehäköysiltä ja -kulmauksista ja käytetään monimutkaisia luovutusliikkeitä. Meksikolainen showpaini tunnetaan myös joukkuepainistaan, ja meksikolaisessa painissa joukkue muodostuu yleensä kolmesta painijasta toisin kuin amerikkalaisessa showpainissa, jossa joukkueeseen (tag team) kuuluu tavallisesti kaksi jäsentä.

Japanilainen showpaini (puroresu) pohjautuu niin ikään amerikkalaiseen showpainiin mutta on lähtenyt aikojen saatossa omille raiteilleen. Myös puroresussa voittajat ja häviävät päätetään etukäteen, mutta japanilainen showpaini muistuttaa representaatioltaan enemmän aitoa kamppailu-urheilua kuin niin sanottua amerikkalaishenkistä urheiluviihdettä. Puroresun tyyli muodostuu itsepuolustuslajien iskuista ja realistisista (shoot style) luovutusliikkeistä. Japanilaisessa showpainissa painotetaan painijan sisua (fighting spirit), ja ottelijan henkistä ja fyysistä kestävyyttä arvostetaan huomattavasti enemmän kuin ottelun teatraalisuutta. Moni japanilainen showpainija onkin aloittanut uransa itsepuolustuslajien parissa, ja toisaalta monet japanilaiset showpainijat ovat myöhemmin siirtyneet vapaaottelijoiksi. Japanissa on toisaalta myös sellaisia promootioita, joiden tyyli muistuttaa meksikolaista showpainia. Tämä puroresun ja lucha libren yhdistelmä tunnetaan nimellä lucharesu.

 

Meksikolaispainija La Sombra – eli WWE:stä tuttu Andrade – vastustajansa kimpussa. Kuva: Wikipedia

 


Teksti: Eetu Lehtinen

Lähde: Wikipedia