EnnakotNJPW

Ennakko: 104 (hyvää) syytä katsoa NJPW Wrestle Kingdom 14

Uusi vuosi, uusi vuosikymmen. Sama aika, sama paikka.

Painifanin vuosi alkaa parhaalla mahdollisella tavalla, kun NJPW järjestää perinteisen Wrestle Kingdom -tapahtumansa legendaarisessa Tokyo Domessa. Tällä kertaa tätä herkkua on tarjolla kahden päivän edestä, kun NJPW marssittaa tähtensä Tokyo Domeen sekä lauantaina 4.1. että sunnuntaina 5.1.

New Japanin vuosi 2019 kului The Eliten jättämien aukkojen paikkaamisessa, mutta uusi vuosikymmen aloitetaan todellisella ryminällä. Luvassa on kaksoismestarin kruunaaminen, legendan viimeiset ottelut, kaikki mestaruudet pelissä ja paljon muuta. Vaikka vuoden 2019 Ludvigejakaan ei ole vielä jaettu, niin Wrestle Kingdom tulee jälleen kisailemaan vuoden 2020 palkinnoista.

Sisällöntuottajamme Riku, Antti, Alfred, Jyri, Rasmus ja Semi kertovat kukin, miksi tätä tapahtumaa ei kannata missata! Samalla pääset tutustumaan tammikuun kuumimman painiviikonlopun korttiin ja kurkkaamaan New Japanin viralliset hypepaketit otteluista.

Wrestle Kingdomin ensimmäinen päivä alkaa Suomen aikaa lauantaina 4.1. klo 09.00. Sunnuntain osalta painit käynnistellään aamuvirkkujen iloksi jo klo 07.00.  Tapahtuma on katsottavissa suorana NJPW Worldin kautta.


Päivä 1

Wrestle Kingdomin ensimmäisenä päivänä nähdään kolme pre-show ottelua, joista ensimmäinen on merkittävin. Myös New Japanin omistava Bushiroad-yritys osti yhden Japanin johtavista naistenpainifirmoista Stardomin viime vuoden loppupuolella. Tämän johdosta Tokyo Domessa järjestetään Stardom Exhibition -ottelu, jossa Mayu Iwatani ja Arisa Hoshiki kohtaavat Hana Kimuran ja Giulian. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun naistenpainia nähdään Domessa sitten vuoden 2002. Silloin Manami Toyota ja Yumiko Hotta kohtasivat Kaoru Iton ja Momoe Nakanishin NJPW:n Toukon Memorial Day 30th Anniversary -tapahtumassa. Valitettavasti kirjoitushetkellä tilanne on se, että Stardom-ottelua ei näytetä NJPW Worldin lähetyksessä, vaan on nähtävissä vain paikan päällä ja mahdollisesti myöhemmin Stardomin omassa suoratoistopalvelussa. Syy moiselle kikkailulle on New Japanin ja Stardomin televisiosopimukset eri kanavien kanssa.

Eight Man Tag Team Match (Pre-show)

Yuya Uemura, Yota Tsuji, Tomoaki Honma & Togi Makabe vs Alex Coughlin, Clark Connors, Karl Fredricks & Toa Henare

Antti: Viime vuonna show alkoi Ibushin ja Ospreayn tykityksellä, mutta nyt ollaan palattu perinteisempään aloitukseen. Muutamat veteraanit ja kasa nuoria leijonia! Kysymys kuuluu, miten monta kertaa Makabe bumppaa?

Alfred: Ottelussa nähdään veteraanien parhaat hitit ja raivokasta leijonan karjuntaa, kun nuoret leijonat yrittävät jättää merkkinsä maailman.

Riku: Nuoret ulkomaanvahvistukset kohtaavat japanin kasvatit sekä kehäveteraanit. Luvassa melko yksinkertainen, mutta yleisöä viihdyttävä ottelu

Semi: Yhdysvaltojen ja Japanin nuorten leijonien kokoontumisajot ja nuoren viisikon ensimmäinen Dome-keikka saattaa antaa esimakua tulevan vuosikymmenen yläkortin vakionimistä.

Tag Team Match (Pre-show)

Hiroyoshi Tenzan & Satoshi Kojima vs Yuji Nagata & Manabu Nakanishi

Antti: New Japan Dadien kokoontumisajot. Näemme muutamat komeat liikkeet ja lariatit, mutta ei kannata odottaa tästä mitään klassikkoa.

Riku: NJPW:n kadonnut sukupolvi tarjoaa vanhan kunnan faneille mukavan alkupalan.

Semi: New Japanin pitkäaikaisille faneille mukava alkupala ja mahdollisuus nähdä legendoja vielä kehätoiminnassa, meille muille kyseessä on ottelu, jossa on kaksi painikuntoista miestä jäljellä.

Jushin Thunder Liger Retirement Match 1
Special Referee: Norio Honaga

Tiger Mask IV, The Great Sasuke, Tatsumi Fujinami & Jushin Thunder Liger vs Ryusuke Taguchi, Tatsuhito Takaiwa, Shinjiro Otani & Naoki Sano

Antti: Liger on kutsunut otteluunsa joukon vanhoja vastustajia uraltaan ja Taguchin. Tämä veteraanien kohtaaminen voi hyvinkin olla todella hauska ottelu, mutta muistakaa ottaa nessut esille, Ligerin toiseksi vika ottelu.

Alfred: Ehdoton legenda JUSHIN THUNDER LIGER kerää samaan otteluun muita yhtä ehdottomia nimiä ja parhaita vastustajiaan kautta aikain.

Jyri: Odotan Ligerin saavan suurta huomiota ja kunnioitusta, muuten perus kahdeksan hengen härdelli.

Rasmus: Illan kiinnostavin ottelu, tarjoaa varmasti tunteellista ja yllättävän hyvää vanhojen miesten painia.

Riku: Ligerin suurimmat vastustajat ja NJPW:n kovimmat junior heavyweightit kautta aikain tarjoilemassa hyvän mielen ottelun.

Semi: Tokyo Domen penkeillä ei montaa kuivaa silmäparia tämän jälkeen löydy, vaikka kehätoiminta ei tulekaan olemaan kuuden lumihiutaleen workrate-hurmosta. Tuoreempien fanien kannattaa pitää vähintään Wikipedia auki tai puroresuprofessori korvan juuressa.

Special Eight Man Tag Team Match

Los Ingobernables de Japon (EVIL, SANADA, BUSHI & Shingo Takagi) vs Suzuki-gun (El Desperado, Taichi, Zack Sabre Jr. & Minoru Suzuki)

Antti: LIJ kohtaa Suzuki-Gunin. Ensimmäinen näistä kahdesta ”laitetaan tallit vastakkain, jotta saadaan painijat korttiin” otteluista. LIJ on veudannut Suzuki-Gunin kanssa, joten tällä matsilla voi olla juuri siinä panoksia. Mitä jatkossa? Ja miksi Shingolla ei ole yksilöottelua Wrestle Kingdomissa?!

Alfred: Tässä filleriottelussa voidaan nähdä Minoru Suzukin viimeisiä otteluita Tokyo Domessa, huhuja väkivallan mestarin lähdöstä NJPW:stä on kuultu, myös saadaan esimakua seuraavan illan British Heavyweight Championship -otteluun.

Jyri: Huomattavasti laadukkaampi kahdeksan miehen härdelli, joka useimmille toimii lämmittelynä seuraavaan iltaan, mutta mahdollisesti myös Suzukin viimeisenä NJPW-otteluna hetkeen, mikä tietysti on HERENPASKAA!

Rasmus: Tämä voi olla ihan ottelu.

Riku: Lämmittelyottelu seuraavalle illalle, erityisesti SANADAn ja ZSJ:n kohtaamista silmälläpitäen.

Semi: Kyllä, kyseessä on kohtuullisen tavanomainen alakortin joukkuelämmittely, mutta saattaa povata suuria muutoksia tulevalle vuodelle. Jos huhuissa on vinha perä, näemmekö tänä vuonna Sabre-gunin tai Taichi-gunin?

Special Eight Man Tag Team Match

CHAOS (Yoshi-Hashi, Toru Yano, Tomohiro Ishii & Hirooki Goto) vs Bullet Club (Chase Owens, Yujiro Takahashi, Bad Luck Fale & KENTA)

Antti:  Toinen näistä kahdesta ”laitetaan tallit vastakkain, jotta saadaan painijat korttiin” otteluista. Kuten tuossa edeltävässä, en odota tältä paljoa. Miksi ihmeessä Ishiillä ei ole yksilöottelua Wrestle Kingdomissa?!

Alfred: Tässä filleriottelussa nähdään monta Chaosin jäsentä, jotka haluavat kostoa Bullet Clubista. Parin viime vuoden aikana ovat BC:n pojat ovat olleet piikkinä Chaoksen lihassa, ja jokainen Chaosin jäsen janoaa verta.

Jyri: Täytematsi tälle illalle, joka tulenee olemaan openerin tasoista mähinää, skippaa huoletta, sillä kiinnostavat nimet näet seuraavana iltana kunnolla toiminnassa (paitsi Ishiin, jostain kumman syystä).

Rasmus: Tässä nähdään varmasti useita karskeja painiliikkeitä.

Riku: Lämmittely seuraavalle illalle jatkuu, Kenta ja Goto ovat avainasemassa.

Semi: Tämä ottelu saa suuren kunnian olla kaksipäiväisen painispektaakkelin ainoa WC-tauko, toivottavasti Domen vessajono ei ruuhkaudu.

IWGP Heavyweight Tag Team Championship

Guerillas of Destiny (Tama Tonga & Tanga Loa) (c) vs Juice Robinson & David Finlay

Antti: FINJUICE TEKI SEN! He voittivat World Tag Leaguen ja saivat tämän ottelun. GoD vaikka kuinka övereitä ovat Briteissä, ovat olleet aika ”meh” nyt syksyllä, mutta FinJuicessa on pöhinää. Voittaako Juice Robinson ensiksi joukkuemestaruuden ja huomenna Yhdysvaltojen mestaruuden?

Alfred: David Finlay teki syksyllä paluun loukkaantumisen jäljiltä, ja on paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin! Voivatko likaiset heel-taktiikat päihittää tulikuuman World Tag League -voittajakaksikon!

Jyri: Kiroilevat pahaperseet kohtaavat flamboyantin Juicen ja kaikinpuolin solidin pikku Finlayn matsissa, josta ei kukkoilua varmastikaan tule puuttumaan.

Rasmus: Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen heavy-tagdivisioona saattaa saada uuden vakavasti otettavan joukkueen, let’s go Finjuice.

Riku: Pitkään hallinneet mestarit joutunevat väistymään nousevan parivaljakon alta.

Semi: FinJuice ei ole Aussie Openin tasolla, eikä Tokyo Dome nuole GoD:n saappaita samaan malliin kuin Lontoon yleisö, joten käsissämme on vähemmän yllättäen kädenlämpöinen joukkueottelu.

IWGP US Heavyweight Championship
Texas Death Match

Lance Archer (c) vs Jon Moxley

Antti: 2019 on ollut Lance Archerin vuosi. Hän on vihdoin päässyt näyttämään taitonsa ja vähän vahingossa päätyi Juice Robinsonia vastaan Yhdysvaltojen mestaruudesta myrskyn estäessään Moxleyn lennon. Moxley ei koskaan hävinnyt mestaruuttaan, joten hän on tullut ottamaan sen minkä hän tuntee hänelle kuuluvan. Tämä ottelu tulee olemaan brutaali ja täynnä toimintaa, kun kaksi isoa miestä mäiskivät toisiansa.

Alfred: Voi saatana mikä mähinä tulossa, Mox joka pääsee toteuttamaan itseänsä ja hulluuttansa, ja räjähtävä kuoleman sanansaattaja Archer ottavat tästä toivottavasti kaiken irti!

Jyri: Jos kukkoilua ei puutu edellisestä tag matsista, tulee tämä ottelu olemaan täyttä machoilua, kun järkälemäinen voltteja väläyttelevä miespeto Archer kohtaa ammattimaisen väkivaltapainin mestarin Moxleyn; mitä muuta voit haluta?

Rasmus: Molemmat ovat kuluneena vuonna huimasti parantaneita painijoita, uskon hardcore-riehumisen sopivan oikein hyvin hengähdystauoksi eeppisiä puroklassikoita täynnä vilisevään tapahtumaan.

Riku: Moxley ja Archer pääsevät riehumaan ympäri areenaa.

Semi: Kaikki kuolevat.

IWGP Jr. Heavyweight Championship

Will Ospreay (c) vs Hiromu Takahashi

Antti: Hiromu Takahashin niskavamma oli yksi viimeisten parin vuoden isoimmista takaiskuista, mutta nyt mies on takaisin. Ospreay on voittanut mestarina melkein kaiken ja tehnyt juniorina myös melkein kaiken, mutta Hiromua hän ei ole vielä kohdannut näin isoilla panoksilla. Pystyykö palannut Hiromu voittamaan 2019 Vuoden Painijan, vai onko hänen niskavamma hidastanut häntä. Tämä ottelu voi varastaa koko shown, ellei koko viikonlopun.

Alfred: Joka ikisen rakastama lentävä aikapommi on palannut murtuneen niskan jälkeen, ja valmistautuu haastamaan yhden showpainin hulluimpia, lentävämpiä ja parhaita, ellei jopa vuoden parhaan painijan!

Jyri: Tämä tulee olemaan päätön matsi, kunhan nyt kukaan ei kuolisi.

Rasmus: Kaksi NJPW:n parasta junioria varastavat koko show’n.

Riku: Ottelu, josta tulemme kuulemaan valitusta tietyissä podcasteissa. Ospreayn mahdollinen viimeinen junioriottelu ennen siirtymistä isompiin painiluokkiin.

Semi: Dome tulee syömään Takahashin kädestä, kun käsissämme voi hyvinkin olla avausillan kovin ottelu.

IWGP Intercontinental Championship

Jay White (c) vs Tetsuya Naito

Antti: Intercontinental mestaruus on kummitellut Tetsuya Naitoa jo vuosien ajan. Nyt hän on haastamassa vyöstä jälleen kerran, mutta tällä kertaa mukana on isommat panokset. Sillä tämän ottelun voittaja kohtaa toisena päivänä seuraavan ottelun voittajan. Onko 2020 Naiton vuosi vai pääsemmekö kuulemaan Gedon naurun, kun Jay White laittaa Naiton matalaksi?

Jyri: Se kaveri, joka kiusasi sinua koko yläkoulun ajan, mutta oli silti nörtimpi, urheilullisempi ja kaikinpuolin sinua parempi äpärä kohtaa sorrettujen kuninkaan, silmämunan korostamisen maailmanmestarin matsissa, joka päättää sen onko ilta numero kaksi paskaa vai ei.

Rasmus: Palaako Tokyo Dome maan tasalle Gedon vetäessä jälleen kerran maton LIJ-fanien alta?

Riku: Naiton tie huipulle vaatii iki-ihanan Jay Whiten päihittämisen. Odotettavissa monia läheltäpiti-tilanteita

Semi: Valehtelematta koko viikonlopun tärkein ottelu. Ovatko kaikki ”mielenkiintoiset” buukkauspäätökset viime vuosina olleet osa Gedon eeppistä suunnitelmaa nostaa Naito huipulle Japanin urheilun supervuotena 2020 vai pääseekö mies nauramaan partaansa Whiten haudatessa Naiton kultatoiveet ja saadessa Roman Reignsin go away -heatin kuulostamaan yksittäisen hikisen smarkin ulinalta.

IWGP Heavyweight Championship

Kazuchika Okada (c) vs Kota Ibushi

Antti: Okadan kausi mestarina on ollut hyvä, mutta ei loistava. Ibushi voitti G1:n ja haastaa Okadan, joka on voittanut kaikki vastustajansa. Pystyykö Ibushi toteuttamaan unelmansa ja voittamaan IWGP Heavyweight Championshipin, vai onko Rainmaker vain liian kova? Lisäksi tämän ottelun voittaja kohtaa toisena päivänä Intercontinental mestarin. Se on joko Okada tai Ibushi vastaan Jay White tai Naito.

Jyri: Kun NJPW:n kultapoika, sateentekijä, keisari kohtaa koko painimaailman ehkäpä parhaan artistin, taiteilijan ja kultaisen tähden matsissa, joka toivottavasti on viimein freelance kuninkaan NJPW-kruunajaiset; ainakin yhdeksi illaksi.

Rasmus: Yllättävän heikosti rakenneltu Wrestle Kingdom pääottelu, luotan tämän kuitenkin olevan varmaa Tokyo Dome -Okada tasoa.

Riku: Ibushin rakettimainen nousu kohtaa vuosikymmenen vahvimman mestarin. Vuoden alkuun luvassa uskomaton jännäri. Tämän voi voittaa kumpi vain.

Semi: Domen pääottelun kirkas kunnia ja valtava taakka asettuu ensimmäistä kertaa Ibushin vieterimäiselle niskalle. Kultainen tähti ja sateentekijä eivät huonoa ottelua ottele, mutta voiko kohtaaminen vetää vertoja edellisten vuosien klassikoille.


Päivä 2

NEVER Openweight Six Man Tag Champioship (Pre-show)
Gauntlet Match

Ryusuke Taguchi, Toru Yano & Togi Makabe (c) vs Robbie Eagles, Yoshi-Hashi & Tomohiro Ishii vs BUSHI, EVIL & Shingo Takagi vs Yoshinobu Kanemaru, El Desperado & Taichi vs Chase Owens, Yujiro Takahashi & Bad Luck Fale

Antti: NEVER kolmen miehen joukkuemestaruus ei ole kuollut! Iloitkaa, sillä tämä on ottelu! Mutta miksi Shingolla ja Ishiillä ei ole yksilöottelua!

Alfred: Matsi, jossa tullaan näkemään paljon monenmuotoista mähinää nopeatempoisesti ja näyttävästi!

Riku: Stablesodat jatkuvat, vyön nappaa joku.

Semi: Miehet mähisevät, minä nukun. Shingo ja Ishii ansaitsevat enemmän.

Jushin Thunder Liger Retirement Match 2

Naoki Sano & Jushin Thunder Liger vs Hiromu Takahashi & Ryu Lee

Antti: Saa itkeä aivan rauhassa. Liger liittoutuu vanhan vihollisensa ja kilpakumppaninsa Naoki Sanon kanssa Ryu Leetä ja Hiromu Takahashia vastaan. Tässä ottelussa kohtaavat menneisyyden juniorit, jotka omalla työllään kehittivät tyyliä ja mahdollistivat nykyajan juniorien kehittymisen ja olivat esikuvia. He olivat aikoinaan maailman parhaimpia junioreita ja nyt he kohtaavat nykyajan parhaimpia junioreita. Ryu Lee ja Hiromu ovat New Japanin junioreiden kirkas tulevaisuus, joten tämä kohtaaminen on todellinen soihdun eteenpäin laittaminen. Liger itsekkäästi olisi voinut vaatia yksilöotteluita eläköitymiseensä, mutta hän halusi painia ystäviensä ja kilpakumppaneidensa kanssa ja hän haluaa painia tulevaisuuden kanssa. Liger on epäitsekäs, kaikki kunnia Ligerille

Alfred: Ehdoton legenda JUSHIN THUNDER LIGER kohtaa viimeisessä Tokyo Domen ottelussaan tämän ottelun twitterissä varanneen, kaikkien rakastaman vaarallisen aikapommin. Mukana molemmilla on hyvä ystävä, jotka tuovat otteluun lisäväriä.

Jyri: Vaikka mitään tietoa ei ole Ligerin partnerista, niin osaa tämä kaveri silti sanoa, että kyseinen ottelu tulee olemaan, mitä luultavimmin viikonlopun sleeper hit.

Rasmus: Tämä on Jushin Thunder Ligerin viimeinen ottelu, pitääkö sitä nyt jotenkin perustella.

Riku: Liger antaa dojokaverinsa sekä ykkösvastustajansa kanssa pallon uuden sukupolven kannettavaksi

Semi: Minä itken, sinä itket, me kaikki itkemme, maggle.

IWGP Jr. Heavyweight Tag Team Championship

Taiji Ishimori & El Phantasmo (c) vs Roppongi 3K (SHO & YOH)

Antti: Tämä ottelu tulee olemaan vauhdikas. Kaksi New Japanin parasta junioritiimiä kohtaavat ties kuinka monennen kerran, mutta se ei haittaa, koska kyseessä on kaksi todella kovaa joukkuetta. Tämä ottelu tulee jäämään Ligerin viimeisen ottelun jalkoihin, mutta uskon heidän pystyvän omalla kehätyöskentelyllään herättämään yleisön takaisin.

Alfred: NJPW-estradille noussut El Phantasmo ja Taiji Ishimori ovat kummatkin uskottavia potentiaalisia yksilömestareita, ottavat haasteen vastaan nyt kolme kertaa peräkkäin Jr. Tag Leaguen voittaneilta SHOlta ja YOHlta. Voiko Roppongi 3K:ta pysäyttää?

Jyri: ELP ja Taiji Ishimori ovat niin taitavia kuin he ovat mulkkuja, kun taas Roppongin pojat ovat juniorijoukkuedivisioonan Okadat, joiden tulevaisuus on menossa ainoastaan ylöspäin.

Rasmus: Varmasti hyvää juniorimähinää, rehellinen 2v2-ottelu kolmen joukkueen sijaan on plussaa.

Riku: Juniorimähinä jatkuu kun Tokyo Domen ilmatila muuttuu vaaralliseksi.

Semi: Takuuvarma ottelu, joka tarjoaa huippuluokan joukkuetoimintaa ja komeita akrobaattisia temppuja siihen päälle.

RevPro Undisputed British Heavyweight Championship

Zack Sabre Jr. (c) vs SANADA

Antti: ZSJ kohtaa miehen, jolla on selvästi ura nousussa. SANADA ei ole voittanut yksilömestaruutta New Japanissa, mutta hänellä on mahdollisuus tehdä se nyt. Onko ZSJ:n voittaminen se lähtölaukaisu SANADA:lle isoihin yksilöotteluihin ja päämestaruuden voittamiseen? Vai Hurraa! Uusi Vuosi, Varmasti Tämä Tulee Olemaan Parempi Kuin Edellinen; Kehityksen Vääjäämätön Marssi Tulee Johdattamaan Meidät Kohti Onnellisuutta!

Alfred: SANADA, joka on tänä vuonna räjähtänyt fanien suosikiksi, haastaa usein aliarvioidun Zack Sabre Jr:n, joka on lähes omaksunut tämän mestaruuden osaksi itseään, eikä tule kyllä päästämään siitä irti ilman kiihkeää taistoa.

Jyri: Koko maailman pisimmät raajat omaava ZSJ yrittää pistää jokaisen NJPWn naisfanin unelman solmulle, mutta päätyykö SANADA jälleen kerran yllättämään ZSJ:n rollupilla?

Rasmus: Mielestäni molemmat painijat tässä ottelussa ovat toisensa parhaat vastustajat, ehdottomasti illan musta hevonen parhaaksi otteluksi.

Riku: Brittien rakastama SANADA haastaa Brittien rakastaman ZSJ:n. Kummalle annetaan lentolippu York Halliin?

Semi: Varvaslukkoja, varvaslukkoja kaikkialla. Vaikka SANADAn ja Okadan vuoden 2019 ottelut olivat mainiota unilääkettä, niin ZSJ:n tyyli repii irti parhaan mahdollisen Kylmäkallon.

IWGP US Heavyweight Championship

X (c) vs Juice Robinson

Antti: Moxley menetti vyönsä kiitos ison myrskyn ja Lance Archer sekä alkuperäinen haastaja Juice Robinson kohtasivat ottelussa. Archer tämän voitti ja nyt on Juice Robinsonin mahdollisuus mestaruushaastoon, jonka hän on jo kertaalleen hävinny. Onko vastassa Moxley vai Archer riippuu täysin edellisen päivän kohtaamisen tuloksesta ja onko Juice Robinson joukkuemestari? Voimmeko me nähdä ottelun päätteeksi Juicen kahden vyön kanssa?

Alfred: Juice Robinson on jahdannut ja pitänyt ja jahdannut uudestaan US mestaruutta nyt yli vuoden, ja kohtaa edellisenä iltana Deathmatchistä selviävän mestarin mestaruusottelussa.

Jyri: Tämä ottelu vastaa muun muassa kysymyksiin kuka selviytyy edellisillan ottelusta hengissä ja onko hänestä enää kakkosiltana vastusta aikuistuneelle Juicelle; tarinaa ja tunnetta ottelusta ei pitäisi puuttua.

Rasmus: Miksi tämä ottelu tapahtuu?

Riku: Juice pääsee näyttämään voimansa mysteerivastustajaa vastaan, joka on vuodattanut verta edellisenä iltana ympäri kuplahallia.

Semi: Mehumiehen ja Moxleyn ensikohtaaminen viime keväänä oli jo vallan mainio kohtaaminen ja revanssi voi olla ainoastaan maukkaampi. Ai niin, myös Archer voi voittaa edeltävänä iltana.

NEVER Openweight Championship

KENTA (c) vs Hirooki Goto

Antti: KENTA petti muut, monotti Shibataa päähän ja liittyi Bullet Clubiin. Hirooki Goto on yrittänyt kostaa kaverinsa Shibatan kohtalon kuitenkin siinä onnistumatta, mutta onko nyt se tilaisuus? Pystyykö Goto kanavoimaan muinaisten samuraiden taistelutahdon ja hengen ja voittamaan pahan KENTAn? Sitä emme tiedä, mutta tulemme näkemään kaksi miestä läiskimässä toisiaan ihan pirun stiffisti.

Alfred: KENTA, joka on jatkanut Bullet Clubin mulkkuuden perinnettä vahvasti kohtaa haastajansa Hirooki Goton joka ei voi antaa anteeksi Kentan mulkkuutta.

Jyri: MÄHINÄÄÄÄÄ, sitä oikeaa mähinää, mutta tuleeko tästä tapahtuman ottelu vai pettymys?

Rasmus: Wanha kunnon Wrestle Kingdom NEVER title -rymistely tekee odotetun paluunsa, ja saattaapa THE Painija myös näyttäytyä tämän ottelun yhteydessä.

Riku: Rajuja iskuja turbovaihteella. Mähinä.

Semi: Vaikkei Katsuyori Shibataa kehässä nähdäkään, on miehen henki vahvasti läsnä, kun Goto ja KENTA pyrkivät irrottamaan toistensa päät erinäisillä iskuilla ja heitoilla.

Special Single Match

X vs X

Antti: Eilen hävinneet mestarit kohtaavat toisensa ns. pronssiottelussa. Vaikka tässä ottelussa ei ole suoraa panosta, on voittaja selvästi korkeammalla haastamassa mestaruuksista uudestaan.

Jyri: Okada/White on oma veikkaus edellisillan luusereiden matsista, jossa arkkiviholliset kohtaavat toisensa.

Rasmus: White ja Ibushi uskoakseni kohtaavat tässä melko merkityksettömässä ottelussa joka voi kai olla ihan hyvä, ei Kota Ibushi vielä ole huonoa ottelua Wrestle Kingdomissa paininut.

Riku: Edellisillan häviäjät (veikkaus Ibushi ja White) saavat mahdollisuuden ponkaista takaisin mestaruuskuvioihin.

Semi: Jos tässä kohtaa nähdään revanssi G1 Climaxin finaalista, olen erittäin tyytyväinen ja kansalle tarjotaan mainio painiottelu. Muissa tapauksissa Gedon päätä sovitellaan jo kepin nokkaan.

Special Single Match

Hiroshi Tanahashi vs Chris Jericho

Antti: Tanahashin selkänahassa on ollut Jerichon muotoinen ilkimys. Jericho on pitänyt huolen ja muistuttanut Tanahashia olemassaolostaan ja nyt he kohtaavat oikeassa ottelussa. Hiroshi Tanahashi on NJPW:n Ässä, se parhaista parhain ja Chris Jericho on itseään jatkuvasti uudistava ja painibisneksen aallonharjalla kulkeva mestari, sillä onhan hän AEW:n päämestari kirjoitushetkellä. Tanahashi sanoi, että voitettuaan Jerichon hän tulisi haastamaan hänet vyöstään. Jericho itsevarmasti hyväksyi haasteen ja kummatkin AEW ja NJPW antoivat tälle siunauksensa. Jos Tanahashi voittaa, hän avaa kielletyn oven ja tulee kohtaamaan Jerichon uudestaan, mutta tällä kertaa panoksena ei ole vain kunnia vaan AEW:n päämestaruus!

Alfred: Chris Jericho, Le Champion of AEW, Painmaker, kohtaa oman tasoisensa legendan Hiroshi Tanahashin muodossa, unelmaottelu!

Jyri: Kaksi tämän hetken parasta veteraania tulevat tykittämään enemmän tunteella, kehäpsykologialla kuin puhtaalla atleettisuudella, mutta voivat parhaillaan toimittaa tunteiden vuoristoradan koko illan parhaassa trillerissä.

Rasmus: Toivon tämän olevan molemmille nykyään parhaiten sopiva tyyli, eli päätön luchabrawl-sekoilu.

Riku: Chris Jericho saapuu riehumaan, mutta vastassa on tällä kertaa absoluuttinen ässä. Tanahashin tehtävänä on näyttää NJPW:n voima jekkuilevalle Jericholle.

Semi: Tarjolla on joko kahden veteraanin keskenään luomaa magiaa tai viikonlopun kovin pettymys.

IWGP Heavyweight Championship &
IWGP Intercontinental Championship

X vs X

Antti: Meillä on muutamat vaihtoehdot tälle ottelulle. Okada vs Jay White, Okada vs Naito, Ibushi vs Jay White tai Ibushi vs Naito. Tämä ottelu on ehkä vuosikymmenen ellei heidän elämiensä tärkein ottelu. Voittaja saa kummatkin mestaruudet ja on NJPW:n parhain ja tärkein painija, joka johdattaa promootion Olympiavuoteen ja uuteen vuosikymmeneen. Onko se Okada, jonka viimeiset vuodet NJPW:n peräsimessä ovat olleet pelkkää menestymistä? Onko se Naito, joka ei ole Ingobernablena saavuttanut päämestaruutta? Onko se Ibushi, jonka unelma on olla maailman parhain painija ja NJPW:n päämestari? Vai loppuuko ilta Gedon nauruun, kun Jay ”Two Belts” White nostaa kummatkin vyöt ilmaan? Olkoon kuka tahansa se voittaja, tämä ottelu tulee jäämään historiaan.

Jyri: Yhdistääkö Naito viimein kaksi vyötä ja nappaa viimein NJPW:n ässän kruunun vai julistetaanko Ibushi uuden vuosikymmenen määrittäväksi kultaiseksi tähdeksi?

Rasmus: Tetsuya Naito voittaa vihdoin Tokyo Domen pääottelun ja johdattaa New Japanin entistä paremmalle vuosikymmenelle.

Riku: Ultimaattinen main event. Ottelussa ei ole kyse pelkästään mestaruuksista, vaan siinä päätetään NJPW:n ykköstähti vuodelle 2020. Vahvaa nousua tekevä Naito on ennakkosuosikki.

Semi: Gedo on nero tai Gedo on luopio. Illan päätteeksi meillä on yksi mestari. Painijakombinaatiosta huolimatta ottelu tulee olemaan ikimuistoinen ja yksi painivuoden 2020 suurimmista tapauksista.


Alfred tiivistää koko viikonlopun kestävän kaksoismestaruuden jahdin:

Kaikki alkoi Naiton unelmasta olla ensimmäinen Intercontinental ja Heavyweight -mestari NJPWssä. Nyt sen unelman haluavat toteuttaa kaikki.

Kahden illan aikana näemme kolme ottelua, jotka suoraan päättävät NJPW:n ehdottoman ykkösen, ja miehen joka kantaa tämän firman uuteen aikakauteen. Tässä on potentiaalia olla Okadan ja Naiton välisen tarinan loppuhuipennus, taikka Ibushin tai Whiten leimaus korkeimpien kastiin kertaheitolla. Miten tahansa tässä käy, niin tulee tästä historiallista ja upeaa.

Lisää...
Smarkside

Smarkside

Eläköön showpaini!

Previous post

Ludvig-palkinnot 2019: Smarkside palkitsee taas painivuoden parhaimmiston – äänestä suosikkisi voittoon

Next post

Ennakko: FCF Wrestling Jatkosota 2020 (4.1.)

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.