EsittelytNJPW

G1 Climax – vuoden kuumin turnaus

G1 Climax on japanilaisen NJPW:n eli New Japan Pro Wrestlingin järjestämä turnaus, joka nähtiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1991. G1 Climaxia on pidetty eritoten viime vuosina turnauksena, jossa nähdään lähestulkoon varmuudella koko painivuoden paras tai jopa parhaimmat matsit. Painijat ottelevat jokaisessa matsissa kuin WrestleManian main eventissä konsanaan, ja otteluiden laatu ainoastaan nousee turnauksen edetessä. Turnauksen voittaja ansaitsee itselleen arvokkaan pokaalin sekä mahdollisuuden otella Wrestle Kingdomin – NJPW:n oman ”WrestleManian” – pääottelussa seuraavan vuoden tammikuussa.

Tämän vuoden G1 Climax alkaa heinäkuun 20. päivänä ja päättyy vasta elokuun puolivälissä. Kyseessä on siis liki kuukauden kestävä turnaus, jonka aikana nähdään yhteensä 19 eri tapahtumaa. Turnauksen malli on sellainen, että painijat on jaettu kahteen lohkoon (A- ja B-lohkoon). Lohkon painijat ottelevat toisiaan vastaan kertaalleen, minkä jälkeen lohkojen voittajat kohtaavat toisensa turnauksen finaaliottelussa. Kyseessä on siis hyvin urheilullinen turnaus, mistä kielii myös sen pisteytys: voitosta saa kaksi pistettä, tasapelistä pisteen ja tappiosta nolla pistettä.

Tänä vuonna mukana on yhteensä 20 painijaa, joista 15 on japanilaisia. Viisi muuta painijaa ovat ”ulkopuolisia” eli gaijineita (Styles, Gallows, Anderson, Elgin ja Fale). G1 Climaxin pitkässä historiassa vain kaksi gaijinia on onnistunut nousemaan turnauksen finaaliin, mutta milloinkaan gaijin ei ole onnistunut voittamaan G1 Climaxia. Toinen näistä finaaliin asti nousseista gaijineista oli ”Ravishing” Rick Rude vuonna 1992, toinen sen sijaan tässäkin turnauksessa otteleva Karl Anderson vuonna 2012. Tämä on merkittävä taustatieto siksi, että tänä vuonna gaijinin voitto on jopa todennäköinen asia; A.J. Styles on noussut todella kovaan suosioon Japanissa ja saattaa mahdollisesti olla ensimmäinen ulkomaalainen painija, joka ansaitsee G1 Climaxin voiton. Se olisi saavutus, johon esimerkiksi Big Van Vader (1991), Steve Austin (1992), Ric Flair (1995) tai William Regal (1997) eivät aikoinaan kyenneet. Yrittipä myös muuan Tony Halme nousta G1 Climax -voittajaksi samana vuonna kuin Austin, mutta Halmeen matka tyssäsi heti ensimmäiseen otteluun, jonka hän hävisi Masahiro Chonolle (turnaus oli silloin rakenteeltaan erilainen). G1 Climaxin historiassa on siis ollut suomalainen osallistuja, mikä on kerrassaan hieno fakta.

Tässä tämän vuoden osallistujat ja tietoa jokaisesta. Numero nimen perässä tarkoittaa sitä, kuinka monta kertaa painija on osallistunut G1 Climax -turnaukseen.

A-lohko:

A.J. Styles (1)
TNA:sta tuttu A.J. Styles varasti Japanin kansan sydämen viime vuoden G1 Climaxissa, jossa hän otteli ilmiömäisesti mm. Minoru Suzukia vastaan. Styles nousi niin kovaan suosioon, että NJPW alkoi jopa lisätä hänen kuviaan tapahtumiensa postereihin, mikä on harvinaisen suuri saavutus gaijinilta. Kuten todettua, A.J. on Bullet Clubin kultakimpaleena ja entisenä IWGP-mestarina ennakkosuosikki koko turnauksen voittajaksi.

Bad Luck Fale (1)
Bullet Clubin muskelimies, Fale, ei tule turnausta voittamaan, mutta hän on isokokoisena jättiläisenä mielenkiintoinen vastustaja painijalle kuin painijalle. Erityisen kiinnostavalta tuntuu Falen matsi A.J. Stylesiä vastaan, sillä he molemmat kuuluvat Bullet Clubiin.

Doc Gallows (1)
Myös Doc Gallows (eli WWE:stä tuttu Luke Gallows tai Festus) on Bullet Clubin jäsen ja jo siksi kiinnostava ottelija tässä lohkossa. Voittajaksi hänestä ei kuitenkaan ole; Gallows on lähinnä joukkuepainijan roolissa.

Hiroshi Tanahashi (13)
Tanahashi, ”Japanin John Cena”, on jo legendaarinen painija ja yksi koko NJPW:n suurimmista tähdistä. Hän on aina varteenotettava ennakkosuosikki ja pääsee takuuvarmasti turnauksessa pitkälle. Tanahashi on voittanut G1 Climaxin kerran – vuonna 2007.

Hiroyoshi Tenzan (19)
Kukaan muu ei ole osallistunut G1 Climaxiin yhtä monesti kuin Hiroyoshi Tenzan, jolle tämä on siis jo 20. turnaus. 44-vuotias Tenzan ei ole enää yhtä vetreä kuin ennen, mutta kykenee silti vuodesta toiseen ylittämään itsensä G1 Climaxissa.

Katsuyori Shibata (2)
Shibata on musta hevonen, jota yleisö kannustaa rakkaudella mutta jonka rahkeet eivät tunnu riittävän kirkkaimpaan kärkeen saakka. Shibata on paininut hienoja G1-matseja mm. Tanahashia ja Shinsuke Nakamuraa vastaan, ja tänä vuonna erityisesti ottelu A.J. Stylesiä vastaan kuulostaa hyvältä.

Kota Ibushi (1)
Ibushi osallistui G1 Climaxiin vuonna 2013 ollessaan vielä DDT:n painija. Ibushi paini tuolloin niin hyvin, että hän ansaitsi NJPW-sopimuksen, mutta mies ei kyennyt osallistumaan viime vuoden G1 Climaxiin loukkaantumisen takia. Tänä vuonna Ibushi on yksi voittajasuosikeista ja saattaa edetä jopa finaaliin asti.

Tetsuya Naito (3)
Naito on osallistunut G1 Climaxiin kolmesti ja voittanut sen kerran (v. 2013). Hän on tällä hetkellä hyvin kiinnostava hahmo siksi, että miehestä saattaa tulla pahis miten ja milloin tahansa. Naito on Stylesin, Tanahashin ja Ibushin tavoin vahvoilla.

Togi Makabe (11)
NEVER-mestari Makabe on G1 Climax -veteraani, joka nousi turnauksen voittajaksi vuonna 2009. Makabe ei ole todennäköinen voittajaehdokas, mutta hän saattaa siitä huolimatta päihittää kenet tahansa turnauksen aikana.

Toru Yano (9)
Yano on Hiroshi Tanahashin vihamies, jolla on samanlainen rooli kuin Makabella: tuskin nousee finaaliin asti, mutta voi voittaa kenet tahansa. Yanolla on tapana yrittää voittaa ottelunsa mahdollisimman nopeasti ja keinolla millä hyvänsä.

B-lohko:

Hirooki Goto (7)
Goto on hallitseva IWGP Intercontinental -mestari. Se tarkoittaa sitä, että ne painijat, jotka onnistuvat Goton voittamaan, tulevat todennäköisesti ansaitsemaan häntä vastaan mestaruusmatsin myöhemmin tänä vuonna. Goto tuskin voittaa G1 Climaxia, mutta hän tullee painimaan erinomaisia matseja mm. Tomoaki Honmaa ja Michael Elginiä vastaan.

Karl Anderson (5)
Anderson on siis toinen niistä kahdesta gaijinista, jotka ovat onnistuneet nousemaan G1 Climaxin finaaliin. Anderson on myös Bullet Clubin johtaja, joten häntä on syytä pitää silmällä. Painijana hän lienee parhaimmillaan Hirooki Gotoa ja Kazuchika Okadaa vastaan.

Kazuchika Okada (3)
”The Rainmaker” Kazuchika Okada on hallitseva IWGP World Heavyweight -mestari eli käytännössä NJPW:n suurin tähti. Okadan suuruudesta kielii myös hänen menneisyytensä G1 Climax -ottelijana: mies on osallistunut turnaukseen kolmesti ja voittanut sen kahdesti. Tänä vuonna Okada tuskin turnausta voittaa, sillä se tuntuisi vähän samalta kuin se, että WWE-mestari voittaisi Royal Rumble -ottelun, mutta mies pääsee mestarina varmasti pitkälle ja ottelee ketä tahansa vastaan hyvän matsin.

Michael Elgin (0)
Esimerkiksi Ring of Honorista tuttu Michael Elgin on todellinen villikortti, sillä mies ei ole koskaan otellut NJPW:ssä – tai Japanissa ylipäätään! Voittajaksi hänestä ei keltanokkana kaiken järjen mukaan ole, mutta tietynlaisena tulikokeena turnaus on Elginille erinomainen. Nyt miehellä on nimittäin paikka näyttää, kuinka hyvä painija hän oikeastaan on.

Satoshi Kojima (13)
44-vuotias Kojima on yksi turnauksen kokeneimmista painijoista ja entisenä G1 Climax -voittajana (2010) legendaarinen tähti. Miehen voitto on epätodennäköinen, mutta hän tulee painimaan kovia matseja mm. Okadaa ja Yuji Nagataa vastaan.

Shinsuke Nakamura (12)
B-lohkon suosikkina pidetty Nakamura on entinen G1-voittaja vuodelta 2011. Moni ennustaa, että seuraavassa Wrestle Kingdomissa nähdään Nakamuran ja Okadan välinen taistelu IWGP World Heavyweight -mestaruudesta, minkä vuoksi Nakamuraa siis pidetään tämän turnauksen suosikkina. Nakamura on vahvoilla myös siksi, että NJPW pyrkii laajentamaan tuotettaan myös Japanin ulkopuolelle, ja Nakamura on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu tähti.

Tomoaki Honma (1)
Kun Kota Ibushi loukkaantui ennen viime vuoden G1 Climaxia ja joutui jäämään turnauksesta pois, Tomoaki Honma sai hänen paikkansa. Honma jäi turnauksessa nollille eli hän hävisi joka ikisen ottelunsa, mutta samalla hänestä kuoriutui todella rakastettu altavastaaja. Tänä vuonna jännittävää onkin se, saako Honma tälläkään kertaa ainuttakaan pistettä koko turnauksessa. Varmaa on se, että katsojat kannustavat miestä voittoon jokaisessa ottelussa.

Tomohiro Ishii (2)
Ishii paini ensimmäisen ottelunsa NJPW:ssä jo vuonna 2004, mutta tämä on siitä huolimatta vasta hänen kolmas G1 Climax -turnauksensa. Ishii on äärimmäisen rämäpäinen tappelija, joka laittaa jokaisessa matsissa aivan kaikkensa likoon ja ottaa runsaasti iskua vastaan. Toivottavasti mies ei siis loukkaannuta itseään kesken turnauksen.

Yuji Nagata (16)
Nagata on legendaarinen G1 Climax -ottelija, jolle tämä on jo 17. perättäinen turnaus. Hän on voittanut turnauksen kerran, vuonna 2001. Mies on 47-vuotiaana tämänvuotisen turnauksen vanhin painija, mutta kykenee silti erinomaisiin matseihin. Erityisen kiinnostavana moni pitää hänen otteluaan Okadaa vastaan, sillä Nagata ja Okada eivät ole kohdanneet toisiaan koskaan aikaisemmin.

Yujiro Takahashi (5)
Bullet Clubin ensimmäinen (ja ainakin vielä tässä vaiheessa ainoa) japanilaisjäsen, Takahashi, ei ole maailman paras painija, mutta mies on kuitenkin kykeneväinen painimaan menetteleviä matseja erinomaisia vastustajia, kuten Okadaa tai Nakamuraa, vastaan. Voittajaksi Takahashi ei tule nousemaan.

Todennäköisintä lienee se, että Shinsuke Nakamura voittaa B-lohkon, kun taas A-lohkon voitosta taistelevat A.J. Styles, Hiroshi Tanahashi ja Kota Ibushi. Kaikki on kuitenkin mahdollista, joten ketään ei kannata sulkea pois.

NJPW lähettää jokaisen G1 Climax -ottelun suorana lähetyksenä omassa ”WWE Networkissaan” eli NJPW Worldissa. Japanin aikavyöhykkeen vuoksi tapahtumat tulevat suomalaisittain hyvään aikaan: suurin osa lähetyksistä alkaa klo 12.30. Tapahtumat on mahdollista katsella myös jälkikäteen.

Lähteet: PWInsider, Wikipedia.

Lisää...
Eetu Lehtinen

Eetu Lehtinen

Toimittaja sekä harjoitteleva äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka rakastaa showpainia. Woooooo!

Previous post

Arvio: Slammiversary 2015

Next post

Nitro vs. Raw II (15.1.1996)

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.