Talvisota XII: Karhulan kaatuminen
TEKSTI Eetu Lehtinen
KUVAT Marko Simonen
Helsinki, 2.12.2017. Synkän Yrjönkadun kylkeen on muodostunut jono, joka odottaa sisäänpääsyä ylellisen Teatteri Forumin uumeniin kuin sotilaskomppania käskyä lähteä sotaan – ja kun ovi lopulta aukeaa, ihmiset marssivat narikan kautta saliin, jossa ei ole koskaan aikaisemmin saatu nauttia siitä taiasta, jota vain showpaini voi tarjota.
Kolpakot kilisevät, toverit tervehtivät toisiaan, ja kaiken keskellä on kehä, jonka on määrä toimia tänä iltana paitsi suurenmoisena taistelutantereena myös vallankumouksen näyttämönä.
Mutta kelataan ajassa noin 150 vuotta taakse päin, historian ensimmäiseen suomenkieliseen romaaniin.
Heidän isäänsä, joka oli ankaran innokas metsämies, kohtasi hänen parhaassa iässään äkisti surma, kun hän tappeli äkeän karhun kanssa. Molemmat silloin, niin metsän kontio kuin mies, löyttiin kuolleina, toinen toisensa rinnalla maaten verisellä tanterella. Pahoin oli mies haavoitettu, mutta pedonkin sekä kurkku että kylki nähtiin puukon viiltämänä ja hänen rintansa kiväärin tuiman luodin lävistämänä. Niin lopetti päivänsä roteva mies, joka oli kaatanut enemmän kuin viisikymmentä karhua.
(Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä, 1870.)
Takaisin nykypäivään. Keskustelu käy kuumana kuin kiuas Smark Night -saunaillassa. Joko ”The Rebel” StarBuck ripustaa saappaansa naulaan tai Juhana ”King Kong” Karhula lähtee WWE:hen, sanotaan, mutta mikään ei ole yhtä kaikki selvää. Pääottelu, jota FCF Wrestling on tituleerannut ”Suomen showpainihistorian suurimmaksi otteluksi”, vie siten valokeilan – kuten pitääkin.
Sillä mahdollista on, että Valhalla Nordic Wrestling -mestari StarBuckin ja FCF-mestari Karhulan kohtaamisessa käy kuin Impivaaran korvessa – ja kotimaisen showpainin isää, StarBuckia, tuota ankaran innokasta painimiestä, kohtaa äkisti surma, kun hän tappelee äkeän karhun, Karhulan, kanssa.
Sitä saamme kuitenkin odottaa pitkän tovin, sillä StarBuckin ja Karhulan kohuttu koitos on illan viimeinen ottelu – ja vain yksi taistelu tässä pitkässä Talvisodassa. Ennen kuin painijat pääsevät poistumaan poteroistaan on kuitenkin aika nousta seisomaan ja tehdä kunniaa sata vuotta täyttävälle Suomen tasavallalle. Talvisota XII alkaa näet erittäin myönteisellä yllätyksellä, kun Teatteri Forumin lavalle astelee Idols-ohjelmasta tuttu Diija, joka laulaa kajauttaa show’n ja Suomen kunniaksi Maamme-laulun – WWE-spektaakkeli WrestleManian ja suuren urheilujuhlan hengessä.
Talvisota XII alkoi juhlavasti Maamme-laululla.
Teatteri Forumissa olivat huikeat puitteet showpainitapahtumalle.
Sitten se syttyy ja räjähtää kuin tynnyri, joka on ruutia täynnä. Musta Aukko, tuo Suomen synkin ryhmä, valuu lavalle pahat mielessään. Pahansuopa Herra Tapaturma, verenhimoinen Pyöveli Petrov ja suorastaan hirvittävä Möykky riehuvat pian kehässä, ja huomioni kiinnittyy ennen muuta Möykyn t-paitaan, jossa on piirrettynä terästuoli sekä Möykyn entisen joukkuekumppanin – ja nykyisen vihamiehen – Shemeikan irtonainen pää. Se on selkäpiitäni karmiva viesti.
Varjo, joka tekee Teatteri Forumista hetkellisesti synkän paikan Mustan Aukon sisääntulon myötä, siirtyy kuitenkin syrjään ja katoaa sillä sekunnilla, kun ruotsalaispainija Timmy Forcen energinen musiikki paukahtaa soimaan. ”Timmyyyy!” huutaa yleisö, joka näkee hallitsevan Tukholman-mestarin nyt kolmatta kertaa Suomen maaperällä ja on jo tietoinen siitä, mihin kyseinen äärimmäisen taitava ja 1980-luvun taisteluelokuvien sankareita muistuttava nuorukainen kykenee. Lopullinen sinetti on kuitenkin Shemeikan sisääntulo, jossa on ripaus sitä samaa WrestleMania-henkeä kuin show’n aloittaneessa kansallislaulussakin: Shemeikan sisääntulomusiikin intron soittaa nimittäin sähkökitaristi, joka esiintyy lihassa ja veressä Teatteri Forumin lavalla. Se sytyttää yleisön liekkeihin.
Ruotsalaisen Timmy Forcen sisääntulo villitsi yleisön.
Sama energia jatkuu ottelussa, jossa Shemeikan ja Timmy Forcen vauhdikas ja taitava joukkue villitsee yleisöä heti ensimmäisistä sekunneista alkaen. Möykyn ja Petrovin synkkä kaksikko toimii sen sijaan vastavoimana, jonka tavoitteena on pilata meidän kaikkien iltamme – ja kurittaa vastustajiaan sydämettömästi. Sen saa kokea eritoten Force, joka jää pitkäksi aikaa hirviöiden kynsiin.
Se, mikä on Herra Tapaturman tavoite, jää sen sijaan pimentoon: Mustan Aukon kummallinen manageri tekee nimittäin varsin arvaamattoman teon ja suutelee ottelun tuomaria kesken matsin. Miksi? Kenties saadakseen tuomarin pasmat sekaisin, mutta se kantaa mätää hedelmää. Shemeikka pääsee kaikesta huolimatta irti, ja pian sen jälkeen Möykky jo löytääkin itsensä matosta.
Illan ensimmäisessä ottelussa riitti vauhtia. Kuvassa Shemeikka suorittamassa jalkasaksia Pyöveli Petroville.
Tilanne eskaloituu lopulta niin, että sekopäinen Tapaturma ottaa nyrkkiraudan esiin ja yrittää puuttua ottelun kulkuun. Rauta kumahtaa kuitenkin Möykyn kalloon, ja pian Shemeikka yllättää nemesiksensä salamannopealla selätysliikkeellä – ja voittaa ottelun! Möykky, joka hävisi Shemeikalle myös lokakuun Wrestling Show Live -tapahtumassa, on lyöty nyt toisen kerran, eikä hän niele sitä mukisematta. Ei, vaan syyttää tappiostaan muita – kääntäen samalla selkänsä Mustalle Aukolle. Talvisodan ensimmäinen taistelu päättyy siis melkoiseen pommiin, räjähdykseen, joka kukaties tuhoaa Mustan Aukon kokonaan. Siitä on kiittäminen paitsi Shemeikkaa myös Timmy Forcea, nuorta ruotsalaislupausta, joka vastikään äänestettiin vuoden parhaimmaksi vierailijaksi Smarksiden Ludvig-palkinnoissa.
”Suomen lahjakkain, atleettisin ja työteliäin painija” Toni Tamminen, on vielä varsin nuori ja tuore kasvo FCF Wrestlingin riveissä. Stark Adder, ”soturi, jonka veri on metallia”, on toista maata – yksi kotimaisen showpainin legendoista. Siksi olisi iso paukku, jos nuori Tamminen kykenisi kaatamaan vanhan Adderin ”kaikkien tapahtumien isoisässä”, Talvisodassa.
”Rauman lukko!” huutaa yleisö melkein kuin transsissa, kun Tamminen nousee kehään. Eikä Tamminen ole ikävä kyllä yksin, vaan hänen kannoillaan kulkee limanuljaskamainen Leo Lemmetty – tuo FCF:n kyseenalainen toimitusjohtaja, joka on ottanut ylimielisen raumalaisen likaisten siipiensä suojaan. Stark Adderin Lemmetty on sen sijaan ottanut silmätikukseen, ja se selittää myös sen, miksi Adder marssii sotaan iloisen purkkapopin tahtiin. Se on toimitusjohtajan tahto.
Lemmetyn psykologiset pelit eivät kuitenkaan tunnu porautuvan kovinkaan syvälle kokeneen Adderin aivoihin, koska nuori Toni Tamminen joutuu tekemään kaikkensa pysyäkseen suomipainin legendan kyydissä kehäköysien sisäpuolella. Kaksikon tekninen taistelu on lähes yhtä laskelmoitua kuin jokin vaikea matemaattinen kaava, ja pian raumalainen alkaa vahingoittaa Adderin jalkaa – miksi, sitä emme voi tietää, mutta systemaattinen hyökkäys saa Adderin pinteeseen.
Se piina katkeaa kuitenkin pian, ja kohta osat ovat jo toisin päin. ”Aah!” kiljuu Tamminen kivusta, kun Adder lukitsee hänet, no, kukaties ”Pekingin lukkoon”. Nuori raumalainen ryhtyy jopa anelemaan armoa Adderilta, joka on nyt ottanut ottelusta niskalenkin isännän elkein. Hetken päästä Stark Adderin, tuon suomalaisen painin uranuurtajan, pääkoppa kolahtaa Tammisen kasvoihin, ja FCF:n päätuomari Teemu laskee kolmeen.
Stark Adder koulutti nuorta haastajaansa Toni Tammista.
Samalla Tammisen nenä ja suu peittyvät verestä, jota valuu pitkin kanveesia. Raumalainen on saanut maistaa paitsi tappion karvasta kalkkia myös omaa vertaan, ja vaikkei Stark Adder liene minkään sortin sadisti, tuo näky tyydyttänee hänen sieluaan yhtä kaikki. Etenkin siksi, että iljettävästi käyttäytyvän Leo Lemmetyn silmät joutuvat tuijottamaan sitä samaa tuskaa.
Adder kiittää ja kumartaa, ja voimme vain toivoa, että kylmäsydäminen Lemmetty jättää hänet tästä lähtien rauhaan.
Piano pimputtaa hyytävästi kuin jossakin synkässä kauhuelokuvassa.
H.C. Andersen saapuu lavalle – yksin.
Eikä hän ole täällä lukemassa mitään miellyttävää iltasatua.
”Turvat tukkoon siellä! En kysynyt teiltä yhtään mitään!” Andersen karjuu yleisölle, joka ryhtyy buuaamaan vihaisesti. Kylmäverinen miekkonen kertoo, että hän on pettynyt siihen, kuinka yleisö suhtautuu häneen. Yleisö ei kuitenkaan ole ainut, johon Andersen on pettynyt.
”Uskokaa mua! Sitä jätkää ei enää ikinä tulla näkemään FCF:n tapahtumissa!” hän huutaa – viitaten vanhaan toveriinsa ja nykyiseen vihamieheensä Tohtori Ioniin.
Ioniin, jonka musiikki paukahtaa soimaan sillä sekunnilla, kun Andersen saa suljettua suunsa!
Kuumottava kaasunaamari on vaihtunut iloiseen ja energiseen katseeseen, ja kliinisen laboratorioasun sijaan Ionin yllä ovat rennon tavalliset kuteet: farkut ja t-paita. ”Tajua! Tajua! Tajua! Tajua!” huutaa yleisö, joka on puolensa valinnut.
Tohtori Ioni oli vaihtanut laboratorioasun katuvaatteisiin.
Andersen vaikenee käärmemäinen ilme kasvoillaan.
”Neljä vuotta sitten mää muutin Oulusta tänne. Jätin kaikki sinne sen takia, että mää saisin seisoa tässä kehässä. Alusta asti mulle on työnnetty jotain tyhmiä laseja ja kaasunaamareita ja valkosia takkeja, ja mää olen ne kaikki ottanut ja tuottanut niistä täyttä kultaa. Mutta nyt liigat on pelattu ja lääkärileikit loppunu – puolen Suomen painija on täällä!” julistaa uudestisyntynyt Ioni ja kertoo sen jälkeen ensi töikseen lataavansa ”Ioni-kanuunansa” täyteen ja iskevänsä sen niin kovaa Andersenin naamaan, että tämän mustavalkoinen maali lentää kaaressa aina Haukiputaalle asti.
Se olisikin hävytön tälli, sillä välimatkalaskurin mukaan Andersenin kasvomaali lentäisi siinä tapauksessa 557 kilometrin matkan; Haukiputaa kun sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, Ionin kotiseudulla.
”Luuletteks te, että tolla miehellä on mitään toivoa mua vastaan?!” rääkyy Andersen rumasti kuin lokki, mutta Teatteri Forumin mielipide on erittäin yksipuolinen. Kansa on asettunut Ionin taakse, eikä Andersenia kannata kuin muutama hassu hajaääni yleisön siimeksessä.
Taistelu saa kuitenkin odottaa, sillä Ioni ja Andersen ovat Talvisodassa tulitauolla. Ottelu, joka otellaan Andersenin vaatimuksen mukaan hänen omilla säännöillään, nähdään vasta helmikuussa, FCF:n seuraavassa Wrestling Show Live -tapahtumassa.
Puolen Suomen painija on poistunut paikalta, ja nyt yleisön edessä seisoo niin sanottu suomipainin messias – siis Salomon Strid.
FCF:n entinen mestari silmäilee yleisöä vihaisesti, ja ilmassa leijuu pahan veren katku. Se voimistuu entisestään, kun Stridin ylimmäksi vihamieheksi kasvanut Make Smooth tanssahtelee kehäalueelle ystävänsä Jami Aallon kanssa.
Kaikki alkoi jo toukokuussa, kun Make Smooth yllätti koko FCF-universumin selättämällä ennakkosuosikki Salomon Stridin historian ensimmäisen Sisu 8 -turnauksen avauskierroksen ottelussa. Se viilsi Stridin sieluun haavan, josta on vuotanut siitä saakka verta – ja suolaa siihen haavaan kaatoi Smoothin ystävä Jami Aalto, joka kykeni ystävänsä tavoin päihittämään ylimielisen Stridin lokakuun Wrestling Show Live -tapahtumassa.
Viimeisen sanan on silti saanut suivaantunut Strid, joka on kiduttanut Smoothia ja Aaltoa milloin missäkin. Strid ei siis ole ainoa, joka on saapunut Talvisotaan kalavelat takaraivossaan. Myös Make Smooth janoaa kostoa – ja kunnioitusta. Kyseessä onkin paitsi verenhimoinen taistelu myös eräänlainen miehuuskoe, jossa Smooth luo nahkaansa vakavasti otettavana ottelijana ja kukaties mahdollisena tulevaisuuden FCF-mestarina.
Siksi Strid ei pääse helpolla. Ei, vaikka vedonlyöjä voisikin uskoa sokeasti tilastoihin, joiden perusteella Smooth on vesiselvä altavastaaja: lyhyempi, heikompi ja kokemattomampi painija. Smooth on nimittäin löytänyt jotain uutta ja vierasta itsestään, sitä kuuluisaa tiikerin silmää. Strid dominoi ja laskelmoi, mutta silti Smooth pysyy kuin ihmeen kaupalla ottelun juonessa mukana – ja kykenee aina aika ajoin yllättämään väkivaltaisen vihollisensa jollakin oljenkorrella, joka ilmestyy kuin ässä hihasta.
Joskus se ilmestyy myös kehän laidalta, sillä Make Smoothin kaveri Jami Aalto aikoo pitää huolen siitä, ettei Salomon Strid luikertele huijaten voittoon. Niinpä ”Lapin luchador” häiritsee Stridiä aina sopivan tilaisuuden tullen, ja se on sallittua niin kuin kaikki sodassa ja rakkaudessa konsanaan. Se myös käy Stridin hermoille, ja yhtäkkiä ”suomipainin messias” jo löytääkin itsensä kanveesista Make Smoothin lopetusliikkeen, Make Overin, kynsistä.
Salomon Strid kidutti Make Smoothia suoraan Jami Aallon silmien edessä.
Ei kuitenkaan kestä kuin puolisen minuuttia, ja kaikki on ohi. Strid, joka pelastautui piinaavasta Make Overista kehäköysien avulla, on iskenyt vihamiehensä otsan kanveesiin brutaalilla Longinuksen keihäällä, eikä nuorella keravalaisella ole enää polttoainetta tankissaan.
Strid siis voittaa ja saa verikostonsa, mutta hopea ei ole tässä tapauksessa häpeä. Make Smooth, joka nähtiin pitkään pelkkänä joukkueottelijana ja hupiveikkona, on viimeistään nyt jättänyt pysyvän jäljen kaikkiin FCF:n faneihin painijana, joka on syytä ottaa tosissaan.
Voisi siis sanoa, että Make Smooth hävisi ottelun – mutta läpäisi kokeen. Tämän jälkeen kenelläkään ei ole enää syytä aliarvioida sitä, mihin Smooth kehässä kykenee.
Ei varsinkaan Salomon Stridillä, joka toivottavasti oppi tästä traagisesta saagasta jotakin.
”Kuinka moni on sitä mieltä, että siitä on todella pitkä aika, kun Suomessa on edellisen kerran nähty naispainia?” kysyy FCF:n kehäkuuluttaja Koopra, ja Teatteri Forumin väki vastaa kuuluttajan kysymykseen innokkaalla huudolla, joka voimistuu entisestään, kun Regina marssii tyytyväisen näköisenä kehään – valmiina painimaan.
Reginalla onkin melkoinen kana kynittävänään, muttei vastustajansa, vaan itsensä kanssa. Regina ei nimittäin kanna kaunaa Jessica Lovelle, jota vastaan hän tänä iltana taistelee, vaan nuoren naisen mieltä kaivertaa ajatus siitä, ettei hän ole voittanut yhtäkään ottelua pitkään, pitkään aikaan.
Kello soi, ja historian ensimmäinen Reginan ja Jessica Loven välinen ottelu käynnistyy rajuilla iskuilla – ensin rintakehään, sitten poskeen. Painijat tekevät heti ensi sekunneista alkaen selväksi sen, että heistä molemmat saapuivat Talvisotaan nimenomaan voittamaan. Niinpä likaisetkin keinot sallitaan, mikä realisoituu Jessican työntäessä kyynärpäätään Reginan naamaan selätysvoittoa yrittäessään.
Regina koetti kaikkensa Jessicaa vastaan, niin kuin Talvisodassa pitääkin.
”Let’s go, Regina!” huutaa osa yleisöstä, ”Let’s go, Jessica!” toinen osa yleisöstä. Teatteri Forumin väki on siis jakautunut kahtia, ja pian Regina loikkaa kulman päältä Jessican päälle ja rupeaa potkimaan Jessican ylävartaloa kuin WWE-tähti Daniel Bryan konsanaan. Sitten nähdään myös puskuja, ja lopulta Jessica paukauttaa rajun pyykkinarun Reginaa päin – ja voittaa ottelun yllättävän helposti!
Se tarkoittaa siis sitä, että Regina häviää. Taas.
Nuori nainen ei kuitenkaan raivostu, vaan kykenee pitämään tunteensa kurissa. Tappio – ja tappioputki – tuntuu varmasti ikävältä, mutta ottelu oli kuitenkin loppupeleissä rehti taistelu, eikä Jessica tehnyt mitään väärää. Siksi Regina suostuu kättelemään Jessicaa ottelun jälkeen ja…
…napsahtaa sen jälkeen täysin!
Regina, joka on tähän asti niellyt jokaisen tappionsa rationaalisesti, napsahtaa täysin ja käy Jessican päälle hyeenan lailla. Järkyttävän hyökkäyksen sinetöi sairaalloinen potku, joka osuu suoraan sateenkaariprinsessan päähän.
Regina lienee palannut juurilleen. Kunnioitetusta sankarista on kuoriutunut se sama uhkaava olento, joka antoi ensimmäisen myrskyvaroituksensa Talvisodassa 2015.
Eikä Regina aio hävitä enää.
Ensin heitä oli kahdeksan.
Nyt vain kaksi.
Suomen painikansa sai iloisen uutisen toukokuussa, kun FCF tiedotti järjestävänsä pitkän, Sisu 8 -nimisen turnauksen, jonka palkintona on iso ja komea pokaali. Kyseinen turnaus käynnistyikin jo saman kuukauden Wrestling Show Live -tapahtumassa, jossa oteltiin turnauksen puolivälieräottelut. Möykky peittosi Jami Aallon ja Make Smooth Salomon Stridin, mutta jatkon kannalta ratkaisevinta oli, että kansan rakastama Mikko Maestro päihitti Tohtori Ionin ja kylmäverinen Vili Raato Shemeikan.
Turnaus jatkui syyskuun Wrestling Show Live: Alkuräjähdys -tapahtumassa, jossa Raato sai vastaansa Smoothin ja Maestro Möykyn. Kumpikin taistelu oli tiukka, mutta lopulta tiensä finaaliin raivasivat nimenomaan Vili Raato ja Mikko Maestro, jotka ajautuivat saman tien riitasille ja syvensivät vihanpitoaan lokakuun Wrestling Show Live -tapahtumassa.
Niinpä historian ensimmäisen Sisu 8 -turnauksen finaali on kaikkea muuta kuin hyvän urheiluhengen mukainen kamppailu kehän kuninkuudesta. Raato, joka paljasti itsestään uuden, äärimmäisen synkän puolen Talvisota XI -tapahtumassa, on monesti uhannut jopa tappaa vastustajansa, ja nytkin hän julistaa, että Sisu 8 -turnaus voitetaan ”raa’alla väkivallalla”.
Vili Raato on paitsi väkivaltainen myös luova painija. Se on pelottava yhdistelmä.
Se, riittääkö raaka väkivalta voittoon, jää nähtäväksi, mutta raaka väkivalta joka tapauksessa tekee tuhoa Mikko Maestron kropalle, jota Raato rääkkää monipuolisine hyökkäyksineen. ”Mik-ko Maest-ro! Mikko Maestro!” laulaa Teatteri Forum toistuvasti sankariaan kannustaen, mutta Raato on saanut Maestron kuristukseensa kuin hengenvaarallinen käärme – ja luonut Mikon polvesta maalitaulun, jota hän ei päästä vihaisista silmistään. Raato onkin kuin taiteilija, joka käyttää taulunaan hänen vastustajaansa ja väreinään taas vastustajansa verta, ja saattaa olla, että Mikko Maestrosta tulee kyseisen taiteilijan mestariteos – siis klassikko.
”Suutu jo!” huutaa yleisö, eikä tarvitse arvata, kummalle painijalle se on osoitettu. Vili Raato on nimittäin vihainen ympäri vuorokauden, kun taas Maestro suuttuu vain tosipaikan tullen. Sellaisia paikkoja Mikko ”Klassikko” on joutunut kokemaan muun muassa ”Häijy” Heimo Ukonselän, hirviömäisen Harley Ragen ja suorastaan karmaisevan Mark Kodiakin kuumottavissa kynsissä, ja niistä piinapenkeistä Maestro ammentaa nyt voimaa, sisua, Sisu 8 -turnauksen jännittävässä loppuottelussa.
Pian Maestro iskeekin Raadon mattoon kuin Jussi kuokan suohon, ja pienen hetken näyttää siltä, että Raato on menettämässä kylmän otteensa ottelun hallinnasta. Silloin tuomari saa kuitenkin osumaa, ja Raato tajuaa tilaisuutensa tulleen. Kehässä onkin sen jälkeen terästuoli ennen kuin katsoja ehtii ”raatoa” sanoa. Maestro on kuitenkin valppaana, väistää iskun ja junttaa Raadon mattoon idolinsa Dwayne ”The Rock” Johnsonin lopetusliikkeellä, Rock Bottomilla.
Se ei tosin auta, jos tuomari näkee tähtiä.
Eikä tilannetta auta sekään, että Raato nousee pian kulman päälle ja lentää taivaalla kuin lepakko. ”Viimeinen niitti” – eli WWE-tähti Finn Bálorin lopetusliike Coup de Grâce – ei kuitenkaan osu kohteeseensa eli Mikko Maestroon, ja sen jälkeen loppu on sitä kuuluisaa historiaa. Rock Bottom ravisuttaa taas Teatteri Forumin rakenteita, ja tajuihinsa palannut tuomari suorittaa selätyksen kolmeen.
Mikko Maestro on historian ensimmäinen Sisu 8 -voittaja!
Mikko Maestron voitto sai yleisön hyvälle tuulelle.
Maestro, joka oli ollut ensin ”Häijy” Heimo Ukonselän kidutettavana, taistellut sen jälkeen hirviömäisiä olentoja vastaan ja ollut tukkanuottasilla oppi-isänsä StarBuckin kanssa, on vihdoin noussut Suomen huipulle ja kaivertanut nimensä historiaan. Pitkä ja piinaava Via Dolorosa on ohi, ja nyt Maestro nostaa ikionnellisen näköisenä Sisu 8 -pokaalin ilmaan rakkaiden faniensa edessä.
Vili Raato sen sijaan luikertelee takaisin takahuoneisiin kuin käärme pimeään pesäänsä.
”Molemmat silloin, niin metsän kontio kuin mies, löyttiin kuolleina, toinen toisensa rinnalla maaten verisellä tanterella”, kirjoitti siis Aleksis Kivi 1860-luvulla.
Nyt, noin 150 vuotta myöhemmin, tuo sama kohtalokas virke on kuin profetia, joka saattaa hyvinkin todennäköisesti toteutua Teatteri Forumin lavalla tänä kylmänä joulukuisena iltana.
Sen voi lukea jo ”The Rebel” StarBuckin silmistä, joissa ei ole ripaustakaan armoa tai empatiaa. StarBuck, mies, joka kantoi showpainin käsissään Pohjois-Amerikasta Suomeen, seisoo omassa kehässään, omalla tantereellaan, Pohjoismaiden mestaruus olkapäällään.
Eikä hän luo ainuttakaan katsetta vihollisensa Juhana ”King Kong” Karhulan naamaan tämän astellessa verhojen takaa esiin, vaan kääntää kylmästi selkänsä vastustajalleen. Se on viesti, jossa on voimaa.
”King Kong! King Kong!” laulaa kuitenkin yleisö, joka on tehnyt Karhulasta Suomen rakastetuimman painijan. Eli siis rakastetumman kuin siitä miehestä, joka rakensi kotimaisen painin vankan ja tukevan kivijalan – ja se, hyvät lukijat, värjää StarBuckin sydämestä pikimustan.
Se, mitä katsojat ajattelevat, ei kuitenkaan ole StarBuckin suurin murhe.
Se on ajatus siitä, että Juhana ”King Kong” Karhula suorittaisi tänä iltana vallankumouksen – ja kirjoittaisi StarBuckin suunnitteleman FCF:n perustuslain uusiksi.
Valhalla Nordic Wrestling -mestari ”The Rebel” StarBuck.
FCF:n mestari Juhana ”King Kong” Karhula.
”King Kong Karhula!” jatkaa yleisö voimakkaasti, ja voimaa nähdään myös kehässä. Ottelu, joka on eittämättä koko kotimaisen showpainihistorian suurin sellainen, alkaa kuin shakkiottelu, jonka jokainen siirto, jokainen taklaus, merkitsee jotakin. Pian draama nousee suurenmoisiin sfääreihin, kun painijat koettavat iskeä lopetusliikkeitään. Piledriver-yritys katkeaa kuitenkin seinään, eikä Karhula onnistu pudottamaan StarBuckia kanveesiin lopetusliikkeellään Karhunkaatajalla.
Painijat huokaisevat helpotuksesta. Ratkaisu voi syntyä milloin tahansa, ja ratkaisu tulee olemaan ikimuistoinen sellainen. Toisesta tulee paitsi Suomen myös Pohjoismaiden mestari, kun taas toinen jää tyhjin käsin – vailla vöitä ja valtaa.
Ottelu, joka alkoi rajulla nyrkkitappelulla, siirtyy pian mattoon, jossa StarBuck ja Karhula mittaavat voimiaan. Karhulan hartiavoimat eivät kuitenkaan auta, kun vanha ja viekas kettu StarBuck työntää sormensa FCF:n mestarin silmään. Sisukas Karhula saattoi siis astua StarBuckin asettamaan karhunrautaan, mutta sellainen ansa ei riitä sammuttamaan King Kong Karhulan sisällä roihuavaa liekkiä. Ei tänä iltana.
Tunnelma Teatteri Forumilla oli käsin kosketeltavissa, kun suomipainin isä kohtasi suomipainin pojan.
Sen sijaan se, että StarBuck potkaisee Karhulaa päähän niin, että FCF-mestari iskee samalla otsansa rajusti kehätolppaa päin, saattaa sammuttaa helvetillisenkin roihun. Karhula, joka ei näytä elonmerkkejä, makaa liikkumattomana kehän ulkopuolella niin kuin halvaantuneena, ja FCF:n päätuomari aloittaa uloslaskun kymmeneen.
StarBuck, joka seuraa tilannetta kehästä kuin haukka, on edelleen armoton – ja verenhimoinen.
Karhula nousee kuitenkin viimeisellä mahdollisella sekunnilla pystyyn ja sukeltaa takaisin kehään katkaistakseen tuomarin mekaanisen uloslaskun. Suomen showpainihistorian suurin ottelu ja historian ensimmäinen Suomen maaperällä oteltu ”The Rebel” StarBuckin ja Juhana ”King Kong” Karhulan taistelu, ei lopu uloslaskun kaltaiseen ratkaisuun, sillä tässä on tosi kyseessä.
Nyt ratkaistaan, kuka on FCF Wrestlingin johtaja.
Ja lopulta, läpi tulen ja veden, Karhula herää kuin mesikämmen talviuniltaan – ja StarBuck on se, joka näkee tähtiä!
”Oi! Oi!” huutaa yleisö, kun Karhula lataa voimiensa takaa StarBuckia turpaan niin, että Valhalla Nordic Wrestling -mestarin hampaita lentää kaaressa yleisöön. Silloin Karhula maistaa Pohjoismaiden mestaruuden ja ottelun voiton niin kuin karhu hunajan ja hyökkää vihollisensa kimppuun niin järisyttävällä pyykkinarulla, että koko Teatteri Forumin perustukset tärisevät kuin maa sodassa.
Mutta StarBuck ei kaadu. Ei tänä iltana. Ei – ainakaan yksin.
Lopulta ottelijat ovat niin väsyneitä, niin kärsineitä, että he joutuvat jo ryömimään toisiaan kohti – ”toinen toisensa rinnalla maaten verisellä tanterella”.
Ja StarBuck iskee Karhulan pään mattoon. Piledriver, tuo useita vihollisia kaatanut liike, pysäyttää yleisön.
Ja kaataa karhun.
Teko, joka sinetöi ottelun voiton StarBuckille.
Talvisota XII -tapahtuman pääottelu loppui ”The Rebel” StarBuckin juhlaan.
Kehäkello soi, ja kuuluttaja Koopra julistaa, että ”The Rebel” StarBuck on voittanut ottelun – ja on tästä lähtien paitsi Pohjoismaiden myös Suomen mestari.
Vallankumous on peruttu.
Ja sekös hymyilyttää vanhaa veteraania, kotimaisen painin isää, joka on pudottanut karhun kokoisen apinan selästään. Hymyilyttää niin, että virnettä miehen kasvoilla voisi kuvailla melkeinpä sairaalloiseksi.
Karhulan kasvoille kaivertuu sen sijaan erilainen ilme.
Ilme, joka ei enteile hyvää.
Silloin Koopra ojentaa Karhulalle mikrofonin.
”Sori”, sanoo Karhula melkein kuiskaten painaen samalla katseensa maahan.
Sitten tapahtuu jotain sellaista, mitä tuskin kukaan osasi odottaa.
”Tää on ollu mun elämäni vaikeimmat kolme kuukautta, koska… sanotaan näin, että mä en tiedä, mitä tulevaisuus tuo”, Karhula jatkaa, ”mutta musta tuntuu, että mun painit oli tässä.”
”Ei!” huutaa yleisö järkyttyneenä.
”Tää hartia on oikeastaan vain roikkunut mun mukana viimeiset kolme kuukautta, enkä mä oo suoriutunut sillä tasolla kuin mä olen halunnut. Mä en sano, että tää on vika kerta, kun me nähdään, mutta toistaiseksi… tää on hyvästit.”
Sen lisäksi, että Karhula menetti FCF:n mestaruuden, hän siis menetti myös unelmansa. Sen, minkä eteen hän on tehnyt töitä teini-iästään saakka.
Nauhat lähtevät saappaista, ja saappaansa Karhula riisuu keskelle FCF:n kehää.
Kulmauksessa istuu Karhulan kaveri ja vanha kilpakumppani Jessica Love kyyneleet silmissään.
Emme tarvinneet toista sankaria, vaan kuninkaan – mutta nyt kuningas on poissa.
Ehkä me siis tarvitsemme kuin tarvitsemmekin sen toisen sankarin?
Juhana ”King Kong” Karhula poistui lavalta – viimeisen kerran.
No Comment