ArviotDDTPuroresu

Arvio: DDT Ultimate Party 2023 (12.11.2023)

Semi Salmikannas — 24.11.23
0 0
Kuva: DDT Pro Wrestling

Katso tapahtuma WrestleUniversesta

Kohtaan joka vuosi saman tilanteen. Haluaisin katsoa DDT:ltä jonkun kokonaisen tapahtuman, mutta promootion kaikki suurimmat tapahtumat ovat kuusituntisia megamammutteja, jotka saavat persposkeni tuskastumaan jo pelkästä ajatuksesta. Niinpä päädyn yleensä katsomaan vain ne muutamat kehutuimmat ottelut sekä simahdan jättitapahtuman puolivälissä painiähkyn keskellä.

Tämä vuosi oli poikkeus, kun selvitin tieni läpi DDT:n vuoden suurimmasta tapahtumasta, Ultimate Partysta. Toki se vaati viikon ja kolme sessiota, mutta selvisinpä kuitenkin! On siis aika pyyhkiä kirjoituskoneesta pölyt ja kirjoittaa marraskuisesta mähinästä. Nyt kun kerta koko Suomen painikansa on napannut itselleen WrestleUniverse-suoratoistopalvelun tilauksen Regina Rosendahlin TJPW-keikkaa varten ja unohtanut perua sen, niin tässäpä on oiva tilaisuus maistella myös DDT:n tarjontaa!

Tapahtuma ei valitettavasti lähtenyt vahvimmalla mahdollisella jalalla liikkeelle. On toki japanilaiselle painitapahtumalle tyypillistä avata ilta monen henkilön joukkueotteluilla, mutta tällä erää niistä jäi kovin vähän kirjoitettavaa. Avausottelussa olivat jo kovat panokset pelissä, kun Soma Takao ja Shota puolustivat KO-D joukkuemestaruutta veteraanikaksikko Antonio Hondaa ja Masahiro Takanashia vastaan. Mestaruudesta huolimatta itse ottelu oli lähinnä kädenlämpöinen. Honda pääsi toki heittämään kestovitsejään, mutta englanninkielinen selostus ei saanut oikein kikattamiseltaan kerrottua, mitä alatyylistä sketsiä tällä kertaa väännettiin ennen vastapuolen silmien tökkimistä. Muistan olleeni ihan vakuuttunut Takaon otteista joskus vuonna 2019, mutta kaveri ei ainakaan tässä lyhyessä huumoripainotteisessa ottelussa näyttänyt juuri miltään.

Seuraavat joukkuemestaruuden ykköshaastajat ratkottiin seuraavaksi viiden joukkueen Rumble-tyylin eliminaatio-ottelussa. Valokeila oli lähinnä Burning ja DAMNATION T.A. -tallien välienselvittelyssä, kun kerta hieman myöhemmin tallien nokkamiehet ottaisivat miehestä mittaa. Kiinnostavinta seurattavaa olivat nuoriso-osaston otteet sekä Dragongate-veteraani Naruki Doin pikainen esiintyminen. Nuoret Toi Kojima, Yuya Koroku ja Yuki Ishida ovat varmasti nimiä, joiden varaan DDT voi tulevina vuosina toivottavasti luottaa. Heidän sijaansa oman huomioni nappasi vilkasliikkeinen Kazuma Sumi, joka viiletti ympäri kehää Doin joukkueparina. Eikä ihme, onhan Sumi yksi monista painijoista, jotka ovat huuhtoutuneet ulos Dragongaten dojosta ja löytäneet tiensä painijaksi jotain toista kautta. Tällaisenaan ottelu oli lähinnä harmiton välikevennys.

Harmittomat kevennykset jatkuivat illan TJPW-tarjonnan merkeissä. DDT:n sisarorganisaatio lähetti tällä kertaa Sumo Hallin valoihin kuusi lupaavanpuoleista painijaansa suurempien tähtiensä sijasta (toki kaksi TJPW-tähteä tähdittivät yhtä illan tärkeimmistä otteluista, mutta siitä myöhemmin lisää). Jos kärsit allergiaoireita liiallisista hyppypotkuista, tämä ei ole ottelu sinulle. Kukaan kuusikosta ei nyt räjäyttänyt pankkia, mutta alkukankeuksien jälkeen kasassa oli sangen passeli joukkueottelu.

Perinteistä DDT-sekoilua oli tarjolla kahdeksan hengen joukkueottelussa, jossa ainoa tapa voittaa oli saada vastustajajoukkueen jäsen pyytämään anteeksi. Ei ihmekään, sillä ottelun kiintopisteenä oli DDT:tä vuosikausia perversioillaan terrorisoinut Danshoku Dino. Viimeiset vuodet kauhua herättänyt Pheromones-talli oli saatu vastikään hajotettua, mutta erittäin överiä (ja varmasti monenkin mielestä mautonta) homoseksuaalia hahmoa vetävää Dinoa ei noin vain pysäytetä. Tähän sekoiluun ottivat sitten osaa muun muassa firman omistaja Sanshiro Takagi, diaesityksistään tunnettu Super Sasadango Machine, painiva nukke ja elävä legenda Yoshihiko sekä jostain syystä Yoshitatsu. Juuri tällaisista komediasekoiluista DDT tunnetaan, niin hyvässä kuin pahassa.

Englanninkielistä selostusta voi kiittää siitä, että kotisohvallakin ymmärrettiin, minkälaisella lahjonnalla, kiristyksellä ja uhkailulla Dinoa yritettiin saada pyytämään anteeksi. Dino-huumori vaatii kuitenkin jonkinasteista sietokykyä eikä tosiaankaan ole kaikille. Jos minuuttitolkulla vilkkuvat paljaat persaukset sekä penikseen kohdistuvat luovutusliikkeet eivät ole sinun juttusi, Dinon pelihetket kannattaa jättää suosiolla väliin. Harmikseni tämän ottelun focus oli niin vahvasti Dinossa, että siinä jäivät Yoshihikon, Makoto Oishin, Sasadangon, Takagin ja legendaarisesta IPPON Lighttube -ottelusta muistettavan Akiton kaltaiset oivat huumoriveikot pahasti sivurooliin.

Komediaotteluiden kepeämpää ja salonkikelpoisempaa laitaa edusti onneksi seuraava ottelu. Kuroshio TOKYO Japan tunnetaan paremmin vanhalla nimellään “Ikemen” Jiro Kuroshio, mutta vanha nimi oli saanut jäädä pölyttymään floridalaiseen lokerikkoon tapahtumaköyhän NXT-visiitin jälkeen. Nimenvaihdos ei kuitenkaan estänyt yleisöä, selostajia eikä myöskään minua kutsumasta miestä vaan yksinkertaisesti Ikemeniksi. Vastapuolelle asettui DDT:n seuraava uusi toivo, supertulokas Takeshi Masada, jota ei tule missään nimessä sekoittaa lähes samannimiseen deathmatch-tähteen Masashi Takedaan. Vasta hieman yli vuoden paininut Masada on kohonnut pikaisesti DDT:n nuorisokaartin kärkijoukkoihin ja vaikuttaa istuvan promootioon äärimmäisen luontevasti. Piileekö Masadassa seuraava HARASHIMA tai Konosuke Takeshita? Aika näyttää. DDT:ssä painikykyjen lisäksi tulee löytyä myös koomista tilannetajua ja muutaman ottelun otoksella sitä myös Masadalta löytyy. Ikemenia vastaan tarvitsi toki lähinnä tyytyä hoitamaan vakavamman vastaparin roolia Ikemenin hoitaessa leijonanosan perseilystä.

Itse ottelu oli ehkä rahtusen liian pitkä ottaen huomioon, että jokainen Ikemenin ottelu huipentuu jo sisääntulossa. Mutta mikä sisääntulo se onkaan! Ympäri Sumo Hallia juokseva, takkiaan esittelevä ja kehää viimeiseen asti välttävä Ikemen sai yleisön mukaansa heti kättelyssä ja sai yhden illan suuremmista popeista lähtiessään takahuoneisiin musiikkinsa lakattua. Jos ottelu olisi loppunut siihen, olisi pöytään lätkäisty viisi lumihiutaletta, mutta valitettavasti tätä huipennusta seurasi täysin passeli ottelu.

Alakortista jäi mainitsematta vielä DDT-joukkojen yhteentörmäys AJPW:tä edustavan Voodoo Murders -tallin kanssa. Noin, nyt se on mainittu.

Jos nyt muutama sananen pitää lausua, niin DDT-ikonia HARASHIMAa ja legendaarista Jun Akiyamaa on toki mukava nähdä vanhemmalla iälläkin (ja Akiyama olikin tämän ottelun kohokohta), mutta kun muu nelikko koostuu isoista pökkelöistä Yukio Nayasta sekä Saiton veljeksistä sekä umpitylsästä Toshizosta, ei kehusanoihin ole juurikaan aihetta.

Kortin varsinaiset isot ottelut käynnistettiin pitkään kiehuneella kohtaamisella Burning-johtaja Tetsuya Endon ja DAMNATION T.A. -nokkamiehen Daisuke Sasakin välillä. Entisen Damnation-tallin kaksi päällikköä olivat päätyneet jälleen törmäyskurssille kevään aikana ja nyt vanhat kaunat oli hyvä sovitella yksilöottelun merkeissä. Satunnaiskatsojan piti tosin hieraista silmiään muutamaan otteeseen, sillä olin elänyt siinä käsityksessä että kaksikko olisi kääntynyt toisiaan vastaan jo joskus vuonna 2019, mutta Damnation oli hajonnutkin vasta vuonna 2021.

Jokin Tetsuya Endon yleisessä habituksessa hiertää minua jatkuvasti. Mies vetää kauniita liikkeitä vaivattoman näköisesti, on veistetty kuin kreikkalainen patsas ja kuuluu käsitykseni mukaan DDT:n suurimpiin tähtiin. Vuonna 2019 Endon ja Takeshitan välinen kohtaaminen oli yksi sen vuoden suosikkejani. Vuonna 2023 entistä lihaksikkaampi Endo kuitenkin näyttää silmiensä takana kuolleelta ja henkii gonahtanutta asennetta kilometrien päähän. Katosiko kipinä Katsuhiko Nakajiman tyrmätessä miehen viime kesänä kehässä vai ovatko koronavuodet kohdelleet miestä kovin ankarasti?

Itse ottelu ei siis omakohtaisesti kohonnut ihan hyvää paremmaksi. Hienoja yksittäisiä hetkiä toki nähtiin, kuten Sasakin sairas Elbow Drop kehän ulkopuolelle tai Endon täydellinen 450 Splash samaan suuntaan, mutta koherenttia ja mukaansa kaappaavaa kokonaisuutta tästä ei aivan syntynyt. Sasaki toki lieromaisena konnana toimitti tuttuun tyyliin, mutta Endo ei aivan kyennyt vastaamaan huutoon.

Yksi Ultimate Partyn tämän vuoden suuria vetonauloja oli Saki Akain eläköitymisottelu. Näyttelijästä painijaksi siirtynyt Akai oli päättänyt ripustaa saappaat naulaan vuosikymmenen uran jälkeen. DDT:n ainoana vakituisena naispainijana ja yhtenä TJPW:n vetonauloista Akai oli saanut taisteltua itsensä fanien sydämiin, joten ison profiilin eläköitymisottelu oli ilmiselvää. Eruption-tallitovereidensa Yukio Sakaguchin ja Hideki Okatanin rinnalla viimeisessä taistossa vastaan asettuivat TJPW-ässä Miyu Yamashita, ex-Eruption-jäsen Kazusada Higuchi sekä Akain unelmavastustaja, NOAH-legenda Naomichi Marufuji.

On varmaan sanomattakin selvää, etten ole ihan oikea kaveri puhumaan tästä ottelusta. En ole hirvittävän paljoa Akain otteita nähnyt ja DDT:n aktiiviseuraajilla on huomattavasti vahvempi side Akaihin ja ovat samalla emotionaalisesti investointuneempia kuin allekirjoittanut. Ottelun tunnelatausta ei kuitenkaan käy kieltäminen. Vaikka Akai ei kiltisti sanottuna ole muiden ottelijoiden tasolla, selvitti hän kuitenkin viimeisen reissunsa kunnialla maaliin asti. Vaikka ottelun kehätoiminnalliset kohokohdat olivat Higuchin ja Sakaguchin lyhyt keskinöinen turpasauna tai yllättävän vetreän Marufujin kohtaamiset Eruption-poikien kanssa, nuo hetket eivät olleet niitä joista tämä ottelu muistetaan.

Akai oli luonnollisesti tämän ottelun sydän ja sielu. Kyynisinkin smarkki heltyy hieman Akain ottaessa turpaan kovaotteisilta vastustajiltaan ja taistellessaan vastaan viimeiseen tippaan asti. Tunteet olivat pinnassa itse kullakin ja se tosiaankin välittyi myös tänne asti. Kaunis päätös Akain uralle oli samalla yksi illan ehdottomia kohokohtia.

Kellonsoiton jälkeen saatiin sitten varsinainen eläköitymisseremonia tuttuine kukkineen, kiitoksineen, puheineen ja videoterveisineen. Jopa kivikasvoisella Sakaguchilla oli vaikeuksia pitää kyynelkanavansa tukossa. Videoterveiset saatiin Hiroshi Tanahashilta, Togi Makabelta, Genichiro Tenryulta sekä jopa Shinsuke Nakamuralta. Ilmeisesti WWE on kuitenkin hankkinut tavaramerkit Nakamuran naamaan ja ääneen, sillä kotisohvalla saimme vain ihastella Akain shokeraantuneita reaktioita painisankarinsa terveisiin ääniraita mykkänä.

Sitten jotain aivan muuta.

DDT Ironman Heavymetalweight -mestaruus on painimaailman pahamaineisin mestaruus. Ympärivuorokautisesti puolustettava mestaruus on kirjoituspäivään mennessä netonnut 23 vuoden aikana lähes 1600 mestaruuskautta. Valtaosa kausista toki kestää sen muutaman häviävän hetken ennen kuin seuraava haastaja nappaa tiukan roll-upin. Ex-mestareista löytyy muun muassa Big Japanin rekka, tikapuut, Vince McMahonin Walk of Fame -tähti, DDT:n YouTube-kanavan tilaajat sekä mestaruusvyö itse. On sanomattakin selvää, että huumori on homman nimi. Kun vyö on pelissä, on turha odottaa varvaslukkoja. Vyön oli tällä kertaa kaapannut haltuunsa NJPW-tähti Hiromu Takahashi, joka oli muutenkin vuoden aikana kiertänyt aktiivisesti Japanin muita promootioita, rantautuen kiertueellaan tällä kertaa DDT:n puolelle. Haastajana oli ex-mestari, DDT:n komediapainin kruunaamaton kuningas, Kazuki Hirata ja stipulaationa mysteerinen rulettiottelu.

Kuten olen varmankin ennenkin kirjoittanut, niin vitsi vanhenee parhaiten kun sen selittää auki. Niinpä tyydyn vaan toteamaan, että Takahashin ja Hiratan välinen farssi on parasta todistaa omin silmin. NJPW:n kehässä hassuttelijalta vaikuttava Takahashi ei voinut aavistaakaan mihin liemeen joutui, kun tiskiin isketään tanssistipulaatio, Yoshihiko sekä Danshoku Dino.

Jos pipo kiristää päätä, pysy loitolla. Jos älyvapaa sekoilu kiinnostaa, niin Takahashin ja Hiratan ottelu oli illan ehdoton kohokohta. Jos aikasi ei riitä kuin yhden ottelun jäljittämiseen, niin pidä huolta että se ottelu on juuri tämä.

Olin jo kirjoittamassa että illan sekoilut loppuivat siihen, mutta olinkin unohtanut Matt Cardonan ja MAOn välisen ottelun Universal-mestaruudesta.

Kyllä vain, “Indyjumala” Cardona oli ulottanut tahmaiset näppinsä myös Japaniin. Valitettavasti esimerkiksi GCW:ssä hyvin toiminut hahmo ei välity rapakon takana aivan samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa, jossa on helppo saada yleisön vihat niskaansa kertomalla olevansa ECW-originaali. Tässä ottelussa Cardona nojasi lähinnä toistuvaan “fuck you” -huuteluun yleisölle sekä Steph De Landerin jatkuviin sekaantumisiin. No DQ -stipulaation myötä tätä ottelua voisi lähinnä käsitellä parodiana isosta WWE-tyylisestä HC-stipulaatiolla varustetusta pääottelusta. Vain kendokepin kanssa heiluminen ja heel-mestarin palvominen selostajien toimesta jäivät uupumaan.

Ottelussa oli toki hetkensä. Yoshihikon illan kolmas palkkapussi ansaittiin varatuomarin roolissa ja nuken lyhyt visiitti olikin ottelun parasta antia. Myös MAOlle on annettava kehut. MAO on omasta mielestäni DDT:n “uuden” aallon painijoista se potentiaalisin, sillä painitaitojen lisäksi löytyy sitä luovaa hulluutta… sekä myös ihan varsinaista hulluutta, mistä kertonee toistuva into lentää tavaramerkkiaseensa, muovilaatikon, lävitse. MAO otti tässäkin ottelussa osumaa, lensi komeasti ilmojen halki ja sai yleisöä mukaan touhuun.

Ei tämä nyt niin huono ollut kuin ennakkotiedot antoivat ymmärtää, vaan lähinnä täysin passeli, mutta samalla kohtuullisen unohdettava kevyt HC-hassuttelu. Toki ottelulla oli myös ikävä paikka olla kortin neljän parhaan ottelun välissä puristuksessa.

AEW:n ja DDT:n näennäisestä yhteistyöstä oli muistuttamassa illan toiseksi viimeinen ottelu, jolle olisi varmaan suoraan voinut antaa tittelin AEW Offer Match.

Chris Jericho ja Konosuke Takeshita olivat ehtineet olla AEW:ssa tukkanuottasilla Don Calliksen suosiollisella avustuksella, mutta kaksikon ensimmäinen yksilökohtaaminen nähtiin kuitenkin Takeshitan kotipromootiossa. Samalla kyseessä oli Jerichon DDT-debyytti ja ensimmäinen vierailu Japanissa sitten vuoden 2020 Wrestle Kingdomin. Takeshitakaan ei enää DDT:ssä vakiokalustoon kuulu AEW-velvoitteidensa (Calliksen vieressä seisomisen) vuoksi, joten samalla yleisö sai nähdä nykyään harvinaisen esiintymisen moninkertaiselta KO-D Openweight -mestarilta.

Jericho oli tosiaan ottanut lennolle työsaappaat mukaan. Painilegendan vuodessa ei liiakseltaan huippukaliiberin yksilöotteluita ole ollut, joten oli sangen mukava yllätys nähdä Jericho antamassa kovia kokeneesta ruhostaan 101 prosentin panoksen tiskiin. Kovia iskuja ei vältelty, kun Jericho otti osumaa kehän ulkopuolella kuin vuosi olisi 1995. Etenkin kaamea Brainbuster kehän ulkopuolella pisti niskavillat pystyyn.

Takeshita puolestaan oli yhtä vakuuttava kuin ennenkin. Vaikka mies ei tänä(kään) vuonna hätyyttele vuoden painija -palkintoja, johtuen osittain vähäisestä ottelumäärästään, on mies kerännyt kaikessa hiljaisuudessa sangen kunnioitettavan määrän huippuotteluita. TV-ottelut Bryan Danielsonia ja MJF:a vastaan, PPV-kohtaaminen Kenny Omegan kanssa, kehutut ottelut Yuki Uenoa vastaan sekä BOLA-kohtaaminen Speedball Mike Baileyn kanssa muodostavat jälleen sangen tasokkaan portfolion.

Sangen klassisessa puroformaatista ei jäänyt suurempaa puristeltavaa, vaan kaksikko piti yleisön otteessaan kovilla otteillaan läpi parikymmenminuuttisen koitoksen. Jos Hiratan ja Takahashin massapsykoosi jätetään pois laskuista, kamppailee tämä ehdottomasti illan ottelun tittelistä, vaikka lopetus ei ihan omaan makuun ollutkaan. Makuasioita, sanoi smarkki lumihiutaleista.

Illan pääottelu oli luonnollisesti varattu päämestaruuskamppailulle, kun Chris Brookes puolusti KO-D Openweight -mestaruuttaan haastajaansa ja hyvää ystäväänsä Yuki Uenoa vastaan. Brookes oli hiljalleen kohonnut DDT-vuosiensa aikana joukkuespesialistista ihan päämestariksi asti, liittyen El Genericon, Kenny Omegan ja Sami Callihanin rinnalle vasta neljäntenä gaijin-mestarina KO-D Openweight -mestaruuden historiassa. (Callihan toki hädin tuskin lasketaan, mies voitti vyön viikon ajaksi kesken Shigihiro Irien USA-kiertueen eikä koskaan paininut DDT:n kehässä, mutta meneepähän miehen nimi hyvänä knoppitietona!) Uenoa oli myöskin kypsytelty erinomaisesta Nautilus-joukkueesta yksilötähdeksi asti, haastaen nyt neljättä kertaa päämestaruudesta.

Ja olihan se nyt melkoinen pääottelu.

Vertaan Uenoa lähes joka kerta Kota Ibushiin, enkä vain pelkästään lähes samanlaisten pöksyjen takia. Jotain samaa virtuoosimaista sulavuutta atleettisista liikkeistä löytyy, hulluusruuvia on vaan väännetty huomattavasti löysemmälle (tai annettu kokonaan MAOn haltuun). Mielikuvia ei vähennä yhtään parvelta loikattu Moonsault. Hervottoman loikan lisäksi nähtiin lukematon määrä kauniita spotteja, kuten Rana kehästä ulos, Brookesin kaunis pyörähdys Octopus Holdiin ja monia muita hetkiä, joita on liikaa mainittavaksi kuvitteellisen merkkirajan sisällä.

Omakohtaisesti fiilistä latistaa asteen verran lopputaistelu. Olihan se nyt aivan jäätävää tykistystä ja paradoksaalisesti myös ottelun parasta antia Uenon loistaessa toden teolla myydessään saamaansa rökitystä. Samalla lipsahdettiin kuitenkin niin pahasti lopetusliikespammin puolelle, mikä sai allekirjoittaneen lähinnä pudistelemaan päätään.

Kokonaisuutena pääottelu oli kuitenkin onnistunut, sillä molemmat näyttivät paikkansa arvoisilta suorittajilta ja yleisö säilyi lämpimänä läpi ottelun.

Tapahtuma ei kuitenkaan huipennu kehään, vaan mestarin juhliin takahuoneissa kaikkien DDT:n painijoiden kanssa. Loppusanojen jälkeen ja serpentiinien paukkuessa jää päällimmäisenä hyvä mieli. Samaan tapahtumaan mahtuu kalpeiden ahtereiden ja elämänilonsa menettäneiden ex-lupausten lisäksi psykoottista painihuumoria, suuria tunteita sekä sitä tärkeintä, kovalaatuista painia.

Tätä on DDT.

Kokonaisuutena DDT Ultimate Party 2023 oli kritiikistä huolimatta hyvä ja tasavahva tapahtuma. Alakortissa oli oikeastaan vain yksi oikeasti heikko ottelu ja muut olivat lähinnä harmittomia. Jos alakortista poimii Ikemenin ja Masadan taiston kuuden kärkiottelun rinnalle, niin kasassa on tiukka ja tiivis päälle nelituntinen rykäisy! Ei tämä nyt rehellisesti vuoden ehdottomiin kärkitapahtumiin kuulu, mutta mukava ja ajantasainen kurkistus uutispimennossa oikeastaan läpi vuoden olleeseen promootioon.

Kyllä tämä Jake Leen katsomisen voittaa!

DDT-aktiiviseuraajalta Antilta irtosivat myös lyhyet kommentit:

DDT IS BACK!

Tai no ehkä melkein. Itselläni ei ole lisättävää Semin sepustuksiin itse tapahtumasta, mutta tällaisena ”katso jokainen pahainen DDT:n house show” -sickona Ultimate Party 2023 oli erittäin hyvä show. Nyt vihdoinkin shown alusta loppuun oli se tunne, että DDT johon rakastuin vuonna 2019 on palannut.

Ehkä…

Melkein…

Pandemia oli myrkkyä DDT:lle. Promootio, joka vaatii kuuman, nauravan, hykertelevän ja hauskaa pitävän yleisön oli paikoitellen erittäin kuollutta katsottavaa, kun yleisö ei saanut tehdä muuta kuin taputtaa aneemisesti. Hiragana Muscle -tapahtumissa valiteltiin ettei DDT:n painijat voineet naurattaa yleisöä liikaa, koska muuten heille olisi tullut satikutia.

Ja tällaista DDT:tä oli meille tarjolla se kolme vuotta.

Yleisömäärät romahtivat todella paljon, tapahtumat olivat kylmiä, ilman draamaa ja naurua. Paikoitellen kysyin itseltäni, että miksi katson tätä vielä? DDT oli todella väljähtynyt tuote, jopa House of Torture oli kiinnostavampi asia. Käytännössä 2021 helmikuun jälkeen DDT oli ollut kylmä promootio, jossa vain harvoin oli valonpilkahduksia. DDT tarvitsi sen piristysruiskeen, joka on täyttä tislattua dramaattista unelmaa.

Ja tämän he saivat.

Kazuki Hirata, joka on ollut jo vuosien ajan DDT:n paras huumoripainija, on ollut liekeissä ja voitti DDT Extreme -mestaruuden kaupan päälle. Chris Brookes, joka saapui promootioon 2019 ja on fanien toimesta adoptoitu yhdeksi DDT:n kantavista voimista, voitti KO-D Openweight mestaruuden. Loppukesän DDT Wrestle Peter Pan ja Chrissy B juhlimassa yleisössä oli se alkusysäys sille tunteelle, että ehkä DDT on takaisin?

Syksyn muutamat Korakuenit ja Ota Ward Gymnasiumin tapahtumat olivat käypiä, mutta eivät räjäyttäneet vielä pankkia. Jokaisessa tapahtumassa vielä kummitteli se pandemia-ajan DDT.

Kunnes Ultimate Party 2023 tapahtui. Syksyn epävarmuus väistyi, alusta loppuun Ultimate Party oli toimivaa DDT:tä: huumoria, hyvää painia ja mikä tärkeintä, omat painijat niissä isommissa rooleissa. Joo, Matt Cardonalla voi heittää vesilintua ja AEW Offer Match tapahtui, mutta se ei poista Kazuki Hiratalta tai Chris Brookesilta yhtään mitään pois. Yuki Uenon vuosia kestänyt rakentaminen huipentui ja vihdoinkin mies on päämestari 4785 henkisen yleisön edessä, mikä on DDT:n paras yleisömäärä sitten 2019 Ultimate Partyn.

DDT:llä on seuraavaksi edessä D-Ou Gran Prix, eli heidän vuosittainen round robin -turnaus, josta Uenolle löydetään se ensimmäinen haastaja. Kunhan he saavat tämän taputeltua onnistuneesti kasaan ja vuoden alun Korakuenit ovat täynnä ihmisiä, niin sitten voin sanoa DDT:n olevan täysin takaisin. Sitä ennen tulen olemaan vielä vähän varovainen etten lyö DDT:n paluuta täysin lukkoon.

No, kuitenkin.

Ellei DDT sössi asioita aivan täysin, on firma täysin erilaisessa fiiliksessä kuin vuosi tai kaksi sitten. Nyt heissä on eloa ja sitä dramaattista unelmaa, joka on heistä puuttunut.

INTO THE LIGHT!

Kuva: Weekly Pro Wrestling

PS. Kuka tarvitsee Chris Heron paluuta painikehiin, kun TJPW:n puolella 15-vuotias Runa Okubo iskee parempia kyynärpäitä kuin puolet jenkki-indyjen janttereista. Ostakaa hänen osakkeitaan!

Lisää...
Tags:,,,,,,,,,,,,,,,
Semi Salmikannas

Semi Salmikannas

Ammattimainen tyhjäntoimittaja, jonka elämässä showpaini on roikkunut mukana sitkeän torakan lailla yli vuosikymmenen ajan. Toimii vakioäänenä Smarksiden ääniaalloilla ja onnistuu unohtamaan velvoitteensa kirjoitetun sisällön tuottajana. Kaikin puolin stereotyyppinen paininörtti, jonka naama kelpaa vain ja ainoastaan radioon.

Related Posts

AEWJälkipyykkinaruPodcast

Jälkipyykkinaru #162: AEW Double or Nothing 2024

02.06.24
0
ArviotNaispainijatPuroresu

Arvio: Marigold Fields Forever – Kukkakedon kutsu

21.05.24
0
ArviotIndyt ja muutPuroresuROH

Bloodsport-viikonlopun jälkilöylyt

18.04.24
0
JälkipyykkinaruNaispainijatPodcastPuroresu

Jälkipyykkinaru #156: TJPW Grand Princess 2024

04.04.24
0
Eläköön humpuuki!Podcast

Eläköön Humpuuki! #60: WrestleMania-viikonloppu ennakossa, WWE/Grant-päivitykset, ensimmäiset Stardom-loikkaukset

03.04.24
0
AEWArviotJälkipyykkinaruPodcast

Arvio & Jälkipyykkinaru #155: AEW Revolution 2024

07.03.24
0
Previous post

WWE- & AEW-veikkaus 2023: AEW Full Gear

Next post

WWE- & AEW-veikkaus 2023: WWE Survivor Series

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *