2002ArkistoTapahtumatTNA

Arvio: NWA TNA Weekly PPV #7

Päivämäärä: 31.7.2002

Sijainti: Nashville, Tennessee (Nashville Auditorium)


Heinäkuussa järjestettiin yhteensä viisi TNA:n viikottaista ppv:tä. Homma oli lähtenyt käyntiin varsinaisella rytinällä, vaikka vaikkeuksiakin oli, kuten edellisessä arvostelussa totesin. Tämä oli nyt toinen ppv, joka järjestettiin Tennessee State Fairgrounds Coliseumilla, joka vakiintui TNA:n tapahtumapaikaksi aina Floridan-muuttoon asti ja joka myöhemmin tultaisiin tuntemaan TNA Asylum -nimellä. Selostajinamme jälleen Mike Tenay, Ed Ferrara ja Don West.

NWA X Championship

AJ Styles (c) vs. Elix Skipper

Elix Skipper oli tehnyt viime viikolla heel-turnin autettuaan The Truthia Monty Brownin pieksemisessä. Tämä oli varsin hyvä asia, sillä TNA:n X-Divisioonassa ei tässä alkuvaiheessa ollut mitenkään liikaa heelejä. Huonompi asia puolestaan oli se, että ilmeisesti tuo teko riitti syyksi sille, että Elix Skipper ansaitsi nyt itselleen aivan tyhjästä mestaruusottelun. En muuten edes valittaisi tästä päätöksestä, mutta hieman ottaa pattiin se, ettei TNA:lla ollut selvästi mitään aikomusta käyttää hyväksi sitä X-Divisioonan ”rankingia”, jonka he saivat luotua sillä parin viikon takaisella kuuden miehen ottelulla. Tuossa ottelussa Skipper sijoittui vasta kolmanneksi, mutta silti hän sai mestaruusottelun ennen Chris Danielsia, jonka vuoron olisi pitänyt olla Lo-Ki’n jälkeen. Miksi sitä ottelua piti edes mainostaa minään ranking-otteluna, jos millään muulla kuin voittajalla ei ollut väliä? Aaargh. Stylesin ringsidellä oli hänen joukkueparinsa Jerry Lynn, jonka kanssa Stylesillä meni vaihteeksi taas varsin hyvin.

Tämä oli ensimmäinen ottelu, jossa Styles käytti jonkinlaista muunnelmaa siitä legendaariseksi muodostuneesta sisääntulomusiikistaan. Aikaisemmin käytössä oli ollut joku hirveä Bruce Springsteen -muokkaus. Ottelu itsessään oli hieno X-Divisioonan kamppailu ja paras Stylesin singles-mestaruuspuolustus tähän mennessä. Ottelu sai tarpeeksi aikaa, ja molemmat miehet pääsivät näyttämään parasta osaamistaan. Tykkäsin myös siitä, että edellisten viikkojen hullun spottailun vastapainoksi tässä kerrottiin kunnon tarinaakin, kun Skipper työsti tehokkaasti ja todella rajun näköisesti Stylesin niskaa. Vastapainona oli sitten myös hulluja loikkia ja nopeita suunnanmuutoksia. Erittäin upea opener. Juuri sellainen, jollaisen toivoisi näkevän joka show’n alussa.

* * * ½ 

Show oli aloitettu X-Divisioonalla, joten oli luonnollista, että seuraavaksi ääneen päästettiin Jeff Jarrett, joka kävi edelleen veristä taistelua NWA:n johtoporrasta vastaan. Viime viikolla Bill Behrens oli hyllyttänyt Jeff Jarrettin 60 päiväksi, mutta tämä ei Jarrettia paljon kiinnostanut, sillä hän täräytti Behrensiä terästuolilla kalloon. Kun samassa show’ssa nähtiin vielä, kuinka Ken Shamrock lukitsi koko TNA:n turvamiesporukan, TNA:n johtoa edustavan Bob Armstrongin ja pääturvamiehen Don Harrisin lukkojen taakse, oli NWA:n johto saanut tarpeekseen. TNA oli jo kuukauden jälkeen muuttumassa painimaailman villiksi länneksi, ja niinpä NWA oli nimittänyt tälle viikolle Ricky Steamboatin ottamaan vastuun koko show’sta. Ensitöikseen Steamboat oli poistanut Jarrettin hyllytyksen tältä illalta, koska Scott Hall oli vaatimalla vaatinut ottelua Jarrettia vastaan. Samoin Steamboat oli palauttanut NWA World Heavyweight -mestaruuden takaisin Ken Shamrockille, jolta Malice sen varasti edellisen ppv:n lopussa. Shamrockia ei tosin koko tässä ppv:ssä nähty…

…Mutta Jeff Jarrettia sen sijaan nähtiin. Ja näköjään mukavan viikon tauon jälkeen mukana olivat taas kääpiöt, joista Jarrett oli kaapannut yhden (Todd Stonen) ja pistänyt hänet niin sanottuun body bagiin. Jarrett kantoi pussissa olevaa Stonea olallaan ja päästyään kehään ilmoitti tekevänsä sen, mitä NWA:n johtoporras häneltä vaati: työskentelevänsä tien pohjalta huipulle. Jarrettin käsitys pohjalta aloittamisesta oli kääpiön piekseminen, ja niinpä meillä oli luvassa hyvin vaivaannuttava esitys, jossa Jarrett muun muassa teki maailman rumimman Stroken Todd Stonelle. Tämä oli kuitenkin vasta pientä verrattuna siihen älyttömyyteen, mitä seuraavaksi oli luvassa. Paikalle nimittäin saapui ”Midget Killer” Puppet, joka jostain käsittämättömästä syystä uhkaili Jarrettia käsiaseella. Kyllä. Painishow’ssa. Way to go TNA. Tilanne saatiin purettua, kun turvamiehet saapuivat paikalle, ja Jarrett täräytti myös Puppetin tajuttomaksi. Tämän jälkeen vihdoin paikalle saapui Steamboat, joka julisti pistävänsä TNA:n kurin aivan uuteen uskoon. Jarrett tietenkin aloitti Steamboatin kanssa sanasodan, joka oli yltyä jopa otteluksi asti, sillä Jarrett haastoi Steamboatin astumaan kehään kanssaan. Tämä klassikko-ottelu jäi meiltä kuitenkin näkemättä, sillä Scott Hall saapui viime hetkellä paikalle ja latoi Jarrettia turpaan. Jippii. Aikamoinen sekametelisoppa-angle.

Singles Match

Slash vs. Sonny Siaki

Disciples of the New Church -stablen Slash pääsi ottelemaan TNA-uransa ensimmäisen singles-ottelun tässä ppv:ssä. James Mitchell oli luvannut, että tällä viikolla New Church ottaisi aivan uuden intenssiteetin kylvääkseen mahdollisimman paljon tuhoa TNA:ssa. Kaikki jotka eivät liittyisi New Churchiin, joutuisivat kohtaamaan tuhonsa. Ensimmäisenä esimerkkinä Mitchellin mukaan tulisi toimimaan Sonny Siaki, joka oli varsin mielenkiintoinen valinta Slashin vastustajaksi. Siaki oli nimittäin yhtä selvästi heel kuin Slashkin oli. Lisäksi hänellä oli ollut viime viikoilla aivan oma kuvionsa, jossa hän oli ilmoittanut olevansa Flying Elvis -kumppaneitaan parempai painija ja esiintyjä. Nyt hän saapui kohtaamaan Slashin aivan yksin.

Tämähän oli yllättävän hyvä ottelu. Etukäteen oletin, ettei heel vs. heel -kohtaamisesta tulisi kummoista, mutta yleisö oli tässä kamppailussa yllättävän hienosti mukana, kiitos molempien painijoiden nopean liikkumisen. Slashkin onnistui kehäotteissaan paljon paremmin kuin olisin osannut odottaa, ja Siaki vakuutti jälleen kerran taidoillaan. Siaki on todella lupaava nuori painija. Kokonaisuudessaan sujuva, tasainen ja mielenkiintoinen kamppailu. Ei kuitenkaan mikään superottelu, mutta ihan pätevä välikohtaaminen. Ottelun lopun post match -kohellukset kaikkine ”mystisine” veritemppuiluineen ja Slashin erikoisine lamauttavine huppuineen eivät sitten innostaneetkaan mainittavan paljon. Tämä on jo nähty monta kertaa WWE:n puolella.

* * ½

Seuraavaksi promottamaan saapui nykyisin The Truthina tunnettu entinen K-Krush. Truth jatkoi samaa valittamistaan kuin viime viikolla. Hänen mukaansa ”He” eivät antaneet hänen loistaa samalla tapaa kuin muiden TNA:n painijoiden. Syykin oli selvä, ja Truth antoi ymmärtää jo toisena viikkona peräkkäin, että kyse oli tietenkin rasismista, vaikka tuota R-sanaa ei selvästikään suorassa televisiolähetyksessä saanut sanoa. Jotenkin tämä rasismivalitus on jo niin vanhaa kuraa, etten oikein jaksanut kiinnostua. Onneksi Monty Brown saapui keskeyttämään Truthin, mutta Truth pieksikin Brownin varsin vakuuttavasti. Tämän jälkeen paikalle saapui Ricky Steamboat, joka ensin antoi Truthille (jota hän kutsui Ron Killingsiksi) kurinpalautuksen mutta päätyi lopulta antamaan Truthille mestaruusottelun ensi viikolle osoittaakseen, että hänelläkin on yhtälainen mahdollisuus menestyä TNA:ssa. Mitä hittoa? Nyt myös Truth on mukana mestaruuskuvioissa? Mitä hän on tehnyt ansaitakseen tuon ottelun? Valittanut ja jobbaillut NASCAR-kuskeille? TNA:lla on nyt useita tyyppejä kiinni päämestaruuskuvioissa, mutta kukaan (ehkä epämääräisessä tilanteessa olevaa Jarrettia lukuun ottamatta) ei näytä erityisen vahvalta. Ei hyvä.

Singles Match

Malice vs. Apolo

Disciples of the New Churchin jäsenistä myös Malice pääsi ottelemaan singles-kohtaamisessa. Ilmeisesti Malicen ura päämestaruuskahinoissa alkoi virallisesti olla ohi, mikä oli kieltämättä ihan hyvä asia. Malice toimi kohtuullisesti ensimmäisenä uhkaavana haastajana, mutta ei hänestä kovin pitkään mestaruuskuvioon riitä kyllä kiinnostavuutta. Nyt Malice kohtasi Apolon, jota toistaiseksi kukaan ei ollut onnistunut TNA:ssa voittamaan singles-ottelussa ja jolle oli aikaisemmin luvattu mestaruusottelu Ken Shamrockin kanssa, mutta ilmeisesti se siirtyy jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Vähän nyt järjestäytyneisyyttä tähän touhuun, TNA.

Yllättävän kiva isojen miesten ottelu. Etukäteen en odottanut tältä kohtaamiselta yhtään mitään, mutta loppujen lopuksi tästä kuoriutuikin ihan kiva tv-ottelu. Paikoitellen ottelu tuntui junnaavan ikävästi paikallaan, mutta erityisesti keskivaiheilla meno oli yllättävän vauhdikasta ja viihdyttävää. Täytyy nostaa hattua Apololle siitä, kuinka kovasti hän tuntuu joka viikko yrittävän, jotta pääsisi korkealle kortissa. Tällä viikolla mies säväytti hienolla loikalla ulos kehästä. Hienoa, että jaksaa tehdä töitä kehässä, vaikkei olekaan mikää Mr. Personality. Malice taas hoiti oman osuutensa aika rutiinilla. Ottelun jälkeen pääturvamies Don Harris saapui keskeyttämään New Churchin epämääräisen riitin, ja sen seurauksena hän ajautui tappeluun Malicen kanssa.

* * 

Singles Match

Taylor Vaughn vs. Bruce

Miss TNA Taylor Vaughnia ei ollut näkynyt useaan viikkoon lähetyksissä, mikä ei minun mielestäni ollut minkäänlainen menetys. Nyt hän oli kuitenkin tehnyt paluunsa, ja Don Westin oli tarkoitus haastatella häntä kehässä. Tämä promojumalien kokoontuminen päättyi kuitenkin lyhyeen, kun heidät saapui keskeyttämään Rainbow Expressin Bruce, jota ei myöskään ollut nähty useaan viikkoon. Brucen mukaan TNA harjoitti Brucen ja koko Rainbow Expressin kohdalla samanlaista rasis… siis, mahdollisuuksien kieltämistä kuin The Truthin tapauksessa, koska TNA ei hyväksynyt heidän elämäntapaansa. Kukaan ei tiennyt, mistä mahdollisuuksista Bruce edes puhui, kunnes hän vaati saada otella Taylor Vauhgnia vastaan ottelussa, jossa oli panoksena Vauhgnin Miss TNA -titteli. Ei ole totta. Ei hyvä Luoja. No, Brucellehan tämä ottelu myönnettiin mielellään, ja luvassa oli painimaailman huippukohtaaminen.

Voi hyvää päivää. Mitä helkkarin sieniä Vince Russo ja muut buukkaajat ovat taas porukalla vetäneet? Ihan niin kuin niissä kaikissa aikaisemmissa painitaidottomien naisten pyristelyissä ei olisi ollut jo tarpeeksi, niin nyt tämä Miss TNA -sotku on viety vielä aivan uudelle ulottuvuudelle. Ottelusta täytyy tosin sanoa, ettei se ollut samanlaista kuraa kuin naisten keskinäiset ottelut ovat olleet TNA:ssa. Brucen ansiosta tässä nähtiin jopa pari oikeaa painiliikettä! En voi silti väittää erityisemmin viihtyneeni tätä katsoessa.

½ 

Singles Match

Lo-Ki vs. Jerry Lynn

TNA oli näköhään vakiinnuttanut Low Ki’n nimen kirjoitusasuksi tuon Lo-Ki viritelmän. Olipa nimi mikä hyvänsä, niin Ki oli tähän mennessä tehnyt todella vakuuttavaa jälkeä TNA:n X-Divisioonassa. Ainoastaan se kirkkain kruunu oli saamatta, sillä Ki oli hävinnyt juuri ratkaisevassa ottelussa mestaria AJ Stylesiä vastaan. Lo-Ki oli kuitenkin voittanut viime viikolla Amazing Redin, ja kenties hän saisi uuden mahdollisuuden otella mestaruudesta, jos hän nyt päihittäisi Stylesin joukkueparin Jerry Lynnin.

Olipa monivaiheinen ottelu omien fiilisteni osalta. Ensimmäiset hieman vajaat 10 minuuttia olivat hyvää painia, jota katsoessa viihdyin suuresti ja jossa erityisesti alkuvaihe oli todella kovaa menoa. Vähitellen kuitenkin alkoi tuntua siltä, että ottelu on jäänyt temmoltaan yllättävänkin rauhalliseksi ja ettei tästä taida kuoriutuakaan ihan toivomaani huippuottelua. Kuitenkin juuri tuolloin Lynn ja Ki sitten tempaisivat hieman ennen 10 minuutin rajapyykkiä aivan uuden vaihteen silmään ja rupesivat tarjoamaan aivan mahtavaa X-Divisionalaisten painiviihdettä. Loppujen lopuksi ottelu oli siis sittenkin rakennettu juuri oikein: vauhdikas alku, ehkä hieman liian pitkäksi venynyt rauhallinen keskivaihe ja aivan huikean hieno lopputykitysosuus. Loppuvaihe oli niin viihdyttävää settiä, ettei vastaavaa ollut singles-kohtaamisissa aikaisemmin vielä TNA:ssa nähty ainakaan montaa kertaa. Olin jo jo antaa tälle huippuarvosanan, mutta ikävä kyllä ottelun lopetus oli buukattu niin typerästi ja ärsyttävästi, että ei tämä sittenkään yllä huipputasolle. Spoilerina mainittakoon siis, että Styles teki ottelun lopussa heel-turnin puukotettuaan Lynniä selkään.

* * * ½

Ennen Main Eventiä oli luvassa ensimmäinen Disco Infernon talk show Jive Talkin’, jota Inferno oli saapunut viime viikolla hehkuttamaan. Viime viikon promon perusteella oli lupa odottaa paljoa, mutta lopputulos oli todellinen pannukakku. Oikean painijan tai muun oikeasti merkittävän henkilön sijaan Inferno oli kutsunut show’nsa vieraaksi TNA:n haastattelijan ja entisen country-laulajan Goldielocksin, jota ei selvästikään kiinnostanut olla Infernon vieraana. Asiaa ei parantanut se, että Inferno ahdisteli Goldielocksia ja vaati tätä näyttämään tissinsä. Lopulta Goldie sai tarpeekseen ja kävi Infernon kimppuun, kunnes ilmeisesti WWE:n Tough Enoughista tuttu Paulina (ei sano mitään minulle) saapui pelastamaan Discon ja pieksi Goldien maahan. Todella vaivaannuttava angle ja oikeastaan Miss TNA -ottelun ohella selvästi show’n huonointa antia.

Singles Match

Scott Hall vs. Jeff Jarrett

Tällä ottelulla oli ainakin kunnon tarina taustalla. Nämä miehet olivat olleet toistensa kimpussa heti ensimmäisestä TNA:n ppv:stä lähtien, ja he olivat ehtineet kohdata toisensa useaan otteeseen aikaisemminkin sekä fyysisessä kamppailussa että sanan säilän mittelyn muodossa. Lisäksi Jarrett oli toissaviikolla pistänyt Hallin sairaalakuntoon niin, ettei hän pystynyt olemaan ollenkaan viime show’ssa paikalla. Nyt Hallilla oli vihdoin mahdollisuus päästä kostamaan Jarrettille kaikki kokemansa kipu ja kärsimys. Ottelulla oli myös kunnon panos: Jos Jarrett voittaisi, hänen hyllytyksensä olisi historiaa.

Tässä ottelussa suuri kunnia pitää antaa Hallille ja Jarrettille, jotka pystyivät vetämään yllättävän viihdyttävän ja toimivan mäiskinnän. Ottelun hyvyydessä auttoi paljon se, että tämä oli ilmeisesti epävirallisesti No DQ Match, sillä äijät mäiskivät toisiaan ympäri areenaa ja käyttivät kaikenlaisia apuvälineitä. Tuo oli kuitenkin ratkaiseva apu ottelun laadulle, sillä tällaisella stipulaatiolla Jarrett ja Hall pystyivät toimittaan yllättävän pätevän entertainment brawlin. Olisin voinut antaa tälle jopa peruskivaa paremman arvosanan, ellei loppuvaiheita olisi pitänyt pilata täysin kaikenlaisilla naurettavilla sekaantumisilla. Loppuminuuttien aikana otteluun sekaantui yhteensä noin 10 eri tyyppiä, ja erityisesti loppuratkaisut olivat todella typerää pelleilyä. Lähellä oli, etten tiputtanut arvosanaa alle kahden tähden, mutta olkoon tällä kertaa, sillä Hall ja Jarrett hoitivat osuutensa yllättävän kunniakkaasti.

* * 


Tämä oli omasta mielestäni toistaiseksi paras TNA:n viikottainen ppv. Suurin kunnia siitä täytyy oletetusti antaa X-Divisioonalle, joka hallitsi show’n tarjontaa ja vastasi myös kahdesta ***½-tasoisesta ottelusta. Lisäkiitosta pitää myös antaa siitä, että ainoastaan yksi ottelu oli täyttä kuraa, ja muut olivat yllättävän toimivia. Suurin osa jopa yllätti positiivisesti. Otteluiden osalta tämä oli siis jo ihan mukavaa kamaa, mutta suurempi ongelma on juonikuvioissa. Edelleen tietynlainen loogisuus on erityisesti mestaruuskuvioissa aivan hukassa. Tykkäsin siitä, että Ricky Steamboat tuotiin tällä viikolla pistämään kuriin täysin älyttömäksi yltynyttä meininkiä. Steamboat voisi jäädä pysyvämmäksikin osaksi show’ta, sillä hänellä on enemmän karismaa kuin kaikilla NWA-pieruilla yhteensä. Oikeaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa, ja ainakin kaikkein turhimmista jutuista, kuten NASCAR-kuskeista painikehässä on jo ymmärretty luopua. Kehno silti edelleen. Tv-show -fiiliksestä on vaikea päästä yli näissä viikottaisissa lähetyksissä.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 31.3.2013

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: NWA TNA Heinäkuu 2002

Next post

Arvio: WWE SummerSlam 2002

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.