Arvio: Payback 2016

Päivämäärä: 1.5.2016

Sijainti: Rosemont, Illinois (Allstate Arena)

Yleisömäärä: 13 250

Katso tapahtuma WWE Networkissa!

WWE mainostaa siirtyneensä uudelle aikakaudelle, joka alkoi WrestleManian jälkeen. Payback 2016 oli siis ensimmäinen ”uuden aikakauden” maksulähetys, mutta vaihtuiko tuote aidosti parempaan suuntaan, vai olivatko mainospuheet vain suurten sanojen helinää?

Kickoff-lähetys
Singles Match

Baron Corbin vs. Dolph Ziggler

Illan ensimmäinen yllätys oli se, että tämä Baron Corbinin ja Dolph Zigglerin välinen ottelu nähtiin jo Kickoff-lähetyksessä. Se oli periaatteessa hyvä seikka, sillä matsi olisi voinut tuntua tylsältä Kaliston ja Rybackin nopeatempoisen ja tapahtumarikkaan kohtaamisen jälkeen.

Tylsältä tämä toisaalta tuntui yhtä kaikki, koska ottelun kaava oli juuri sellainen, kuin olin ennakossani pelännyt: räväkkä alku, puuduttava keskikohta ja räväkkä loppu. Yleisökään ei ollut tässä riittävän hyvin mukana, mikä tosin johtui kukaties siitä, että osa ihmisistä oli todennäköisesti vasta saapumassa katsomoon ottelun aikana. Osasyynä saattoi olla myös se, että Ziggler on pahasti momentumia vailla.

Illan toinen yllätys oli se, että Corbin hävisi tämän ottelun. Jälkeenpäin ajateltuna Zigglerin voitto oli periaatteessa looginen, sillä nyt Corbinilla on syy muuttua vihaisemmaksi. Pidin myös siitä, että Zigglerin voitto oli tarinallisesti järkeenkäypä; nouseva tähti teki amatöörin virheen, jonka veteraani kykeni heti hyödyntämään. En kuitenkaan ole järin innoissani siitä, että tämä kuvio jatkunee Extreme Rulesiin saakka – Corbin on kiinnostavamman vastustajan tarpeessa.

6/10

Kickoff-lähetys
WWE United States Championship

Kalisto (c) vs. Ryback

Myös tässä ottelussa oli yksi yllätys – Kaliston voitto. Se yllätys oli mielestäni oikein mukava, vaikka alun perin toivoinkin Rybackin voittoa. Kyseessä nimittäin oli todella viihdyttävä matsi, jonka aikana Kalisto vaikutti juuri oikealta mieheltä United States -mestariksi.

Uumoilin jo ennakossani, että tästä voisi kuoriutua illan ”sleeper match” (eli paljon parempi kuin monet odottavat) – ja juuri sellainen tästä myös kuoriutui. Nopea tempo yhdistyi näyttäviin voltteihin ja vesiselvään tarinaan, jota seurasi mielenkiinnolla. Tämä on oikeastaan sellainen ottelu, jonka voisin näyttää henkilölle, joka ei tiedä showpainista mitään. Vihainen kehonrakentaja taistelemassa vikkelää maskimiestä vastaan – tilanne, joka avaa lajin taian kenelle tahansa.

Todella hyvä ottelu, joka olisi ansainnut paikkansa maksulähetyksessä. Eritoten Ryback oli liekeissä CM Punkin – eli siis kotiyleisön suuren suosikin – maneereja matkiessaan. Nautin myös hänen painonnostovyöstään, jossa luki hauskasti ”pre-show stopper”. Kaiken kruunasi ottelun suurin spotti, kun kehäkulmauksen päällä seissyt Ryback nosti Kaliston suorille käsille ja loikkasi alas. Se todellakin oli ”the mother of all military presses”, niin kuin selostaja Mauro Ranallo totesi.

8/10

#1 Contenders’ Match

Enzo Amore & Colin Cassidy vs. The Vaudevillains

Showpaini on vaarallinen laji, jossa voi tapahtua mitä tahansa. Tämä ottelu toimii ikävä kyllä esimerkkinä siitä, sillä matsi päättyi Enzo Amoren rajuun aivotärähdykseen.

Pysäyttävä tilanne, joka vaikutti todella pahalta. Enzo oli sisääntulonsa aikana niin tohkeissaan ensimmäisestä PPV-ottelustaan, että miehen kohtalo tuntui entistä kauheammalta. Hän onnistui kuitenkin välttymään vakavalta loukkaantumiselta ja pääsi jo samana yönä sairaalasta pois, mikä on tietenkin mainio juttu.

Tapahtumaan tämä tragedia jätti kuitenkin jälkensä, ja hetken areenan atmosfääri toi mieleen vuoden 1999 Over the Edge -tapahtuman. On hyvin hankalaa olla ajattelematta pelottavaa onnettomuutta, vaikka kehässä nähtäisiin erinomaista viihdettä – ja vielä hankalampaa on varmasti olla viihdyttämässä sitä yleisöä, kun oma ystävä on matkalla sairaalaan.

N/A

Singles Match

Kevin Owens vs. Sami Zayn

Kevin Owens on Enzo Amoren hyvänä kaverina mies, jolle epätietoisuus Enzon kohtalosta oli varmasti todella kova paikka. Niinpä on todennäköistä, että hänellä oli taatusti vaikeuksia pystyä keskittymään tähän otteluun. Onneksi Owens sai vastaansa miehen, joka on hänen rakkain vihollisensa ja jota vastaan hän ei voi otella huonosti missään tilanteessa.

Owens ja Zayn – jin ja jang – näyttivät jälleen kerran, että he sopivat yhteen. Ottelu oli, kuten olettaa saattoi, hieno koitos, joka tarjosi upeita spotteja ja sai Enzon loukkaantumisesta huolestuneen yleisön taas äänekkääksi. Erityisesti Owens oli liekeissä läpi ottelun, vaikkei Zayn sen huonommin esiintynyt. Valokeilassa oli kuitenkin Owens, joka alisti tuomaria hauskasti ja oli ylipäätään koominen. Eräs hienoimmista hetkistä oli se, kun Owens löi Zaynin kanveesiin ja haki selätystä huutaen samalla: ”I beat him with a chop!”

Matsi ei kaikesta huolimatta ollut erinomainen, vaan fiilis oli se, että tässä säästeltiin paukkuja tulevaisuuden jättipottia varten. Se jättipotti nähdään ehkä jo Extreme Rulesissa, jos Owens ja Zayn kohtaavat silloin toisensa jossakin rankassa matsimuodossa, kuten esim. ”I Quit” -ottelussa. Hieno matsi joka tapauksessa, muttei se moderni klassikko, jota olin uskaltanut odottaa. Owens oli kyllä ottelun jälkeen mahtava Byron Saxtonia kiusatessaan. Käy sääliksi Saxtonia, jota kyykytetään show’sta toiseen. Ehkä hän vielä jonain päivänä napsahtaa ja käy Owensiin käsiksi?

8/10

WWE Intercontinental Championship

Cesaro vs. The Miz (c)

Modernina klassikkona ei voinut pitää tätäkään ottelua, joka ehkäpä hieman yllättäen alitti odotuksensa. Matsin ongelmana oli oikeastaan se yksi ja sama ongelma, joka vaivaa The Miziä liian usein – se, että hän näyttää liian vahvalta kehässä. Miz on elementissään silloin, kun hän juoksee vastustajaansa jatkuvasti pakoon ja käyttää kaiken maailman kepulikonsteja hyväkseen kuin NJPW:n Toru Yano konsanaan. Tasaväkisenä ottelijana hän ei viihdytä, koska hän ei yksinkertaisesti ole viihdyttävä painija. Esiintyjänä hän kuitenkin on eliittiä, joten on sääli, ettei häntä aina käytetä oikein.

Ehkäpä parasta tässä koko ottelussa oli vierailevana selostajana toimineen Kevin Owensin käytös, mutta muutoin matsi ei tuntunut tarpeeksi hyvältä. Paremmin tämä olisi toiminut niin, että Cesaro olisi riepotellut ja nöyryyttänyt Miziä mielensä mukaan ja saanut Marysen paniikkiin. Nyt ottelu tuntui oikeastaan sellaiselta, jonka voisi helposti kuvitella näkevänsä Raw’ssa – ei maksulähetyksessä. Ei silti surkea matsi, mutta pettymyksenä tätä kyllä pidän.

6/10

Singles Match

Chris Jericho vs. Dean Ambrose

Tämä ottelu ei sen sijaan ollut pettymys, sillä aavistelin jo ennakossani, ettei Jericho ole välttämättä paras mahdollinen vastustaja Ambroselle. Se osoittautui mielestäni todeksi; matsi ei syttynyt missään vaiheessa liekkeihin, vaan kyseessä oli hyvin keskinkertainen koitos, joka oli liian pitkä ja tavanomainen. Ottelussa olisi yksinkertaisesti tarvinnut olla jotakin ainutlaatuista, jotta se olisi voinut jättää hyvän maun suuhun. Nyt matsi oli kuin mikä tahansa unohdettava ottelu, josta tokko muistaa yhtään mitään enää vaikkapa vuoden päästä. Oikeastaan ainut uniikki spotti oli se, kun Jericho heitti Ambrosen selostuspöydän päältä ajanottajan alueelle. Muutoin ottelu oli kuin tasapaksua taikinaa, eikä matsin lopputaistelu säväyttänyt erityisemmin. Toivottavasti tämä kuvio on nyt ohi, koska Ambrose tarvitsee erilaisen vastustajan, kuten esim. Baron Corbinin tai Roman Reignsin.

6/10

WWE Women’s Championship

Natalya vs. Charlotte (c)

Tässä vaiheessa toivoin, että Charlotte ja Natalya kykenisivät räjäyttämään pankin. Ennakossani nimittäin uskoin, että tästä kaksikosta voisi olla ainesta kaikkien aikojen parhaimpaan naispainijoiden väliseen WWE-otteluun, mutta lopputulos oli kuitenkin jotain muuta – jälleen kerran keskinkertainen matsi ja pienoinen pettymys.

Eräs ongelma oli yleisö, joka syyttä suotta latisti tunnelmaa huutamalla ainakin Sasha Banksin ja Bayleyn nimeä matsin aikana. Tuntui myös siltä, ettei Bret Hart ollut erityisen vahvasti ottelussa mukana toisin kuin Ric Flair, joka on aina koko sydämellään läsnä. Charlotte ja Natalya kyllä yrittivät molemmat paljon, eikä ottelu ollut painillisesti millään lailla kehno, mutta suuren matsin tunnelma tästä auttamatta puuttui. Se viimeinen niitti oli sitten täysin älytön lopetus, joka tuntui käsittämättömältä. Kyllä, ottelua tuomaroi Charles ”Little Naitch” Robinson, joka on todella suuri Ric Flair -fani ja voisi siksi viilata Natalyaa linssiin, mutta Montreal Screwjob -ratkaisut ovat tuntuneet kulahtaneilta jo todella kauan. Ehkä ainut poikkeus on Montrealissa järjestetyn Breaking Point -tapahtuman ottelu, jossa CM Punk ”voitti” The Undertakerin, mutta muutoin nämä ratkaisut tuntuvat aina antikliimakseilta. Erityisesti nyt, kun olin odottanut matsilta paljon enemmän.

6/10

WWE World Heavyweight Championship

Roman Reigns (c) vs. AJ Styles

Jäljellä oli enää pääottelu. Olisiko AJ Stylesista ja Roman Reignsistä pelastamaan keskinkertaiselta tuntuvaa show’ta?

Tuntui kieltämättä absurdilta nähdä AJ Styles ottelemassa WWE:n mestaruudesta. Samalla ajattelin, kuinka hienoa olisi se, että AJ onnistuisi tekemään saman tempun kuin NJPW:ssä – voittamaan maailmanmestaruuden heti ensimmäisen tilaisuutensa tullen (jos Royal Rumble -ottelua ei lasketa). Se olisi jotain suurta ja uutta, jotain ilmiömäistä.

Sitä ei kuitenkaan tapahtunut, vaan voiton vei Reigns. Harmillinen homma, jota tosin osasin kyllä odottaa. Stylesin voitto olisi nimittäin ravisuttanut WWE:tä niin, että lähitulevaisuus olisi muuttunut kertaheitolla kiinnostavammaksi. Toisaalta tämä tulos teki hyvää Reignsille, josta on muodostumassa oikein mielenkiintoinen hahmo. Samaten Stylesista saattaa tulla lähiviikkoina mielenkiintoisempi kasvo, jos hän ryhtyy kaveeraamaan Luke Gallowsin ja Karl Andersonin kanssa entistä tiiviimmin.

Lopputulos ei siis ollut kamala pettymys, mutta jokin tässä ottelussa tökki. Matsi ei mielestäni ollut lähimainkaan niin hyvä kuin Reignsin ottelu Daniel Bryania vastaan, mikä johtuu rikkonaisesta rakenteesta, joka teki hallaa matsin flow’lle. Ideana toki oli käynnistää Stephanien ja Shanen yhteistyö ja samalla saada Styles näyttämään voitokkaalta, mutta mielestäni katkot tekivät ottelusta ja sen tunnelmasta vain huonomman. Paremmin tämä olisi toiminut Stylesin ja Reignsin välisenä koitoksena, jossa he olisivat yksinkertaisesti ottaneet toisistaan mittaa mies miestä vastaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut erilainen ylibuukkaus, joka olisi kasvattanut jännitystä askel askeleelta.

En siis tykännyt siitä, minkälaiseksi matsi oli suunniteltu, mutta painillisesti ottelussa nähtiin kyllä hienoja hetkiä, kuten Stylesin uskomaton Phenomenal Forearm selostuspöydän päälle. Uskoni Stylesiin ja Reignsiin parivaljakkona on siis vahva, ja odotan kyllä innolla kaksikon revanssia, joka nähdään Extreme Rulesissa. Toivon vaan, että silloin ottelu suunnitellaan paremmin.

7/10

---

Kokonaisuudessaan Payback 2016 oli pettymys, mutta syy ei ole yksin WWE:n. Enzo Amoren onnettomuus teki tapahtumasta vaikean sekä yleisölle että painijoille, eikä tapahtuma oikein lähtenyt enää lentoon avausottelun jälkeen. Voi vain kuvitella, kuinka hyvä tästä show’sta olisi voinut tulla, jos ilta olisi käynnistynyt Enzon ja Cassin voitolla ja jatkunut sellaisella Zaynin ja Owensin ottelulla, jota ei olisi varjostanut epätietoisuus Enzon kohtalosta. Toisaalta illan aikana nähtiin hieman kyseenalaista buukkausta, joten kaikkea ei voi pistää huonon onnen piikkiin. Esimerkiksi jo Cesaron voitto ja eri lailla suunniteltu Ambrosen ja Jerichon välinen matsi olisivat voineet tehdä tapahtumalle paljon hyvää.

Tapahtuman arvosana: 6/10