2004ArkistoTapahtumatWWE

Arvio: WWE Survivor Series 2004

Päivämäärä: 14.11.2004

Sijainti: Cleveland, Ohio (Gund Arena)

Yleisömäärä: 7 500

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


Survivor Series oli WrestleManian jälkeen WWE:n toiseksi vanhin ppv-perinne. Ensimmäisen kerran SurSer järjestettiin vuonna 1987, ja nyt oli vuorossa jo kaikkien aikojen 18. Survivor Series. Selostajinamme tässä kunniakkassa tapahtumassa Raw’n puolelta JR ja King, Smackdownin puolelta Michael Cole ja Tazz.

WWE Cruiserweight Championship

Spike Dudley (c) vs. Rey Mysterio vs. Billy Kidman vs. Chavo Guerrero

Illan openerissa Chavo Guerrero teki ppv-comebackinsa. Chavo oli ollut pari kuukautta poissa kuvioista jäätyään syksyn alussa Billy Kidmanin bochaaman Shooting Star Pressin alle. Tuosta botchatusta SSP:stähän alkoi kokonainen juonikuvio Kidmanin ja hänen tuolloisen joukkueparin Paul Londonin välille. Kuvio päättyi siihen, kun heel-turnin tehnyt Kidman tuhosi Londonin sairaalakuntoon No Mercyssä. Chavo oli loukkaantuessaan vielä heel, mutta kun hänet tuotiin lokakuun lopussa takaisin ruutuun, oli hänet pakko kääntää kertaheitolla faceksi, koska hänet sairaalakuntoon telonut kaveri oli nyt pahis. Chavo siis janosi kostoa Kidmanilta, ja muun muassa Michael Cole oli yhtäkkiä varma, että Kidman oli alusta lähtien tarkoittanut teloa Chavon sairaslomalle. Aikamoinen hahmonkehitys siis yhdestä botchatusta liikkeestä. Nyt Chavo ja Kidman pääsivät kohtaamaan toisensa ppv-tasolla, mutta lisäksi heillä oli mahdolisuus voittaa CW-mestaruus, joka oli yhä ”The Boss” Spike Dudleyn vyötäisillä. Neljänneksi pyöräksi otteluun lisättiin Rey Mysterio, joka oli tehnyt yhteistyötä Chavon kanssa siitä lähtien, kun tämä oli tehnyt comebackinsa.

Vaikka olenkin viime aikoina puolustellut Spikeä aika paljon, nyt on annettava ansaittua kritiikkiä. Tässä ottelussa Dudley oli nimittäin aivan kiistattomasti se osapuoli, joka hidasti ottelua ikävästi. Jos kyseessä olisi ollut Triple Threat Match Rey Mysterion, Chavo Guerreron ja Billy Kidmanin välillä (ja jos ottelu olisi saanut edes viisi minuuttia enemmän aikaa), kyseessä olisi ollut aivan ehdottomasti vähintään hieno ottelu – todella kovalla menolla jopa huippuluokan kohtaaminen. Nyt Dudley oli kuitenkin ns. pakollisena osapuolena menossa mukana, eikä hän sopinut siihen oikein millään tavalla. Chavo tarjosi jo sitä teknisempää painia sekä power-meininkiä vastapainoksi Reyn ja Kidmanin spottailulle, joten Spike oli lähinnä hidastamassa ottelua tarpeettomasti. Tosin paljon Dudleyta isompi ongelma oli jälleen kerran ottelun rajallinen aika: Spikenkin kanssa tämä ottelu olisi ollut helposti hieno ja ehkä jopa huippuottelu, jos vain sitä aikaa joskus uskallettaisiin antaa 15 minuuttia CW-divisioonalle. Tällä hetkellä WWE:llä on itse asiassa yllättävän sama ongelma kuin TNA:n X-Divarilla. Potentiaalia olisi, mutta aikaa tulee liian vähän. Joka tapauksessa hyvä ottelu ja todella mainio avaus illalle. Erityisesti Mysterio veti pari aivan käsittämätöntä spottia, kuten Hurracanranan yläköydeltä kehästä ulos Kidmanille.

* * *

Tässä välissä nähtiin maailman homoeroottisin backstage-angle kahden herrasmiehen Gene Snitskyn ja Heidenreichin välillä. Minulla ei ole oikeastaan mitään sanottavaa tästä anglesta. Ei yhtään mitään. Näin 10 vuotta jälkeenpäin ei voi olla kuin nauramatta räkäisesti sille ajatukselle, että WWE tosissaan piti näitä kavereita tulevaisuuden tähtinä. Heidenreichin huippuangleista lisää tässä arvostelussa.

WWE Intercontinental Championship

Shelton Benjamin (c) vs. Christian

Shelton Benjamin oli voittanut Chris Jericholta uransa ensimmäisen singles-mestaruuden, ja Benjamin oli myös onnistunut säilyttämään vyönsä rematch-ottelussa entistä mestaria vastaan. Tuon rematchin jälkeen Benjamin joutui kuitenkin uuden haastajan hyökkäyksen kohteeksi, kun Christian ryntäsi kehään, iski Benjaminille Unprettierin ja juhli kehässä IC-mestaruus kädessään. Tuo uljas teko teki GM Eric Bischoffin mielestä Christianista uuden ykköshaastajan, joten Benjamin joutui valmistautumaan Survivor Seriesissä käytävään mestaruusotteluun kuumeisesti. Tilanteesta teki erityisen vaikean se, että Christianilla oli käytössään ”Problem Solver” Tyson Tomko. Eräässä ppv:tä edeltävässä Raw’ssa Tomko oli kuitenkin poissa, ja Benjamin yritti päästä 1 on 1 -taisteluun Christianin kanssa. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska Christian oli palkannut yhden illan henkivartijakseen Visceran, joka pieksi Benjaminin kehässä rajusti. Seuraavalla viikolla Benjamin sai hieman hyvitystä painimalla paluunsa tehnyttä Tomkoa vastaan ja voittamalla hänet rehdisti.

Benjamin näytti tässä ottelussa paremmalta kuin koskaan aikaisemmin – ja se on paljon sanottu, koska Benjamin on ollut vakuuttava aina. Ehkä pieni tauko oli oikeasti tehnyt Sheltylle hyvää, koska tässä ottelussa hän oli juuri siinä parhaassa iskussa, joka sai taatusti kenen tahansa WWE:ssä uskomaan, että Benjaminista voisi olla vakavasti otettavaksi ME-kaveriksi. Sittemmin toki karisman ja mikkitaitojen puute tulivat Benjaminin urakehityksen tielle, mutta tämä oli hieno esimerkki siitä, miten parhaimmillaan Benjamin teki pelkillä kehätaidoillaan karismaattisesta ja myös erittäin taidokkaasta Christianista puhtaasti statistin. Yleensä hehkutan paljon Christianin otteita, eivätkä ne varmasti olleet tässäkään ottelussa huonoja, mutta Benjamin tajuttoman vauhdikkaan, monipuolisen ja innovatiivisen liikkumisen keskellä Christianin perussuoritus näytti jopa hieman tylsältä. Loppua kohti toki Christiankin pääsi vielä paremmin Benjaminin tahtiin mukaan, ja yhdessä kaksikko sai aikaan hemmetin hienon IC-mestaruusottelun. Huipputasolle ei kuitenkaan päästä puhtaiden klassikkohetkien poissaolon takia, mutta Benjaminille iso plussa tästä matsista.

* * * ½ 

Survivor Series Elimination Match

Kurt Angle & Luther Reigns & Mark Jindrak & Carlito Caribbean Cool vs. Big Show & Rob Van Dam & Eddie Guerrero & John Cena

Tämän ottelun päätarina liittyi Team Anglen taisteluun Big Show’ta ja Eddie Guerreroa vastaan. Apureidensa kanssa Angle oli piinannut erityisesti Show’ta, mutta lisäksi Anglen porukalla oli edelleen lopullinen kana kynimättä Eddien kanssa. Niinpä Angle, Jindrak ja Reigns olivat NM:n jälkeen yrittäneet tehdä Eddielle samaa temppua kuin Big Show’lle eli ajaa tämän pään kaljuksi. Show oli kuitenkin saapunut pelastamaan Eddien viime hetkellä. Seuraavina viikkoina Guerrero ja Show yhdistivät voimansa, ja Survivor Seriesiin buukattiin 4 vs. 4 -ottelu Anglen ja Eddien joukkueiden välille. Anglen joukkueeseen kuuluivat tietenkin Jindrak ja Reigns. Eddien joukkueeseen puolestaan kuuluivat Eddien ystävät RVD ja Rey Mysterio sekä uusi yhteistyöpari Big Show. Seuraavalla viikolla kuitenkin Teddy Long buukkasi Mysterion CW-mestaruusotteluun, joten molemmissa joukkueissa oli yksi paikka jäljellä – ja juuri tähän liittyy ottelun toinen kuvio.

John Cena oli siis voittanut NM:ssä US-mestaruusvyön takaisin itselleen, mutta NM:n jälkeisessä Smackdownissa hänen juhlintansa keskeytti debytoiva painija Carlito Caribbean Cool. Tämä ylimielinen ja röyhkeä tulokas aukoi päätään Cenalle ja sylki lopulta omenat tämän naamalle, kuten hänen trademark-lausahduksensa antoi ymmärtää (”I Spit At The Face Of People Who Don’t Want To Be Cool”), ja niinpä miesten välille buukattiin illan päättävä mestaruusottelu – jonka Carlito kaikkien yllätykseksi voitti iskemällä Cenaa tämän omalla teräskejtulla. Seuraavalla viikolla Teddy Long ilmoitti, että Cena olisi poissa kuvioista, koska häntä oli puukotettu baarissa (oikeasti Cena oli kuvaamassa muuan The Marine -elokuvaa). Carlitoa tietenkin syytettiin puukotuksesta, mutta Carlito vakuutti, että hänellä ei olisi mitään tekemistä asian kanssa. Hieman myöhemmin Carlito toi WWE:hen henkivartijansa Jesuksen, joka paljastuikin lopulta olevan Cenan puukotuksen taustalla. Angle kaappasi tämän lahjakkaan nuorukaisen joukkueensa neljänneksi jäseneksi, mutta Eddie Guerrero päätti vastata kunnon yllätyksellä ilmoittamalla, että hänen joukkueensa neljäs jäsen olisi paluunsa tekevä John Cena.

Illan ensimmäinen Survivor Series -ottelu oli harmillisen unohdettava. Asiaan toki vaikutti paljon se, että Carlito oli mennyt loukkaantumaan juuri ennen tapahtumaa, minkä takia Carlito jouduttiin pelaamaan ottelusta ulos ennen sen alkamista. Samalla koko kamppailusta katosi suuri osa jännityksestä, kun jäljellä oli käytännössä Angle kahden apurinsa kanssa neljää Smackdownin kovaa upper card -kaveria vastaan. Aikaan saatu ottelu oli sinänsä näitä lähtökohtia mietiskellessä ihan mukava, mutta ei kuitenkaan mitään, mistä olisi jälkeenpäin paljon kerrottavaa. Koko homma eteni vieläpä aika odotetulla kaavalla, ja erityisesti heel-porukan hallintaosuudet jäivät tylsähköiksi. Onneksi sentään facet, erityisesti RVD ja Eddie olivat liekeissä, ja heidän ilottelunsa ansiosta tästä siis kuoriutui kokonaisuutena sellainen ihan mukava SurSer-ottelu, joka ei kuitenkaan missään tapauksessa tulisi jäämään matsimuodon klassikkokohtaamisen listalle. Harmi, potentiaalia olisi ollut enempäänkin.

* * ½ 

Singles Match

Heidenreich vs. The Undertaker

Syksy 2004 oli ollut todellista hirviödebyyttien aikaa. Suurin piirtein samaan aikaan kun Raw’ssa päärosteriin oli noussut Gene Snitsky, oli Smackdownissa paikkansa ottanut Paul Heymanin manageroima Heidenreich. Heidenreichista on tosin sanottava, että (huomattavasti vähemmän sekopäistä roolia vetänyt) Jon Heidenreich pyörähti tosin lyhyesti Smackdownissa jo syksyllä 2003 (käväisi myös jossain ppv:ssä), ennen kuin hänet lähetettiin takaisin OVW:hen. Alkusyksystä Heidenreich kuitenkin teki paluunsa, kun Paul Heyman esitteli hänet uutena suojattinaan. Puhtaasti sekopäinen, väkivaltainen – ja jostain syystä runoutta rakastava – Heidenreich aloitti saman tien SD:n painijoiden piinaamisen ja tuhoamisen. Yksi ikimuistoisimmista angleista on hetki, kun Heidenreich kaappasi Michael Colen ja alkoi lukea tälle backstagella runojaan. Puhdasta kultaa. Todellisen impaktin Heidenreich kuitenkin aiheutti No Mercyssä, jossa hän ilmestyi ME:n aikana ruumisautosta, huumasi Undertakerin ja aiheutti tälle tappion. NM päättyi siihen, kun Heidenreich ajoi monsteriautolla päin ruumisautoa, jonka takakontissa Undertaker oli. Tämä kaikki sen takia, että Heidenreichin manageri Heyman edelleenkin vihasi Undertakeria, ja Heyman oli vannonut lopettavansa Undertakerin uran keinolla taikka toisella. Yliluonnollisilla voimillaan Taker oli kuitenkin selvinnyt iskusta, mutta häntä ei ollut nähty SD:ssä NM:n jälkeen. Samaan aikaan Heidenreich yritti saada Takerilta vastausta otteluhaasteeseen joka viikko Smackdownissa. Tilanne kävi henkisesti niin rasittavaksi Heidenreichille, että tämä sekopää kävi jopa yhden fanin (oikeasti siis tietenkin näyttelijän) kimppuun – minkä takia hän joutui nyt pitämään pakkopaitaa aina, kun hänellä ei ollut ottelu käynnissä. Vihdoin eräässä ppv:tä edeltävässä Smackdownissa Heyman oli onnistunut löytämään tiensä Undertakerin mystiseen piilopaikkaan, jossa hän kävi Takerin kanssa neuvottelut ottelusta. Neuvotteluiden päätteeksi Taker suostui otteluun, jossa hän lupasi teloittaa Heidenreichin.

Tämä ottelu suoriutui tehtävästään varsin mallikkaasti siihen nähden, että etukäteen minulla ei ollut yhtään minkäänlaisia odotuksia Undertakerin ja Heidenreichin ottelusta. Itse asiassa tämä intenssiivinen mäiskintä oli jopa ihan mukavaa katsottavaa. Varsinkin sitten, kun kävi selväksi, että tästä ei tulisi vain tyypillinen Undertakerin hallintaottelu vaan että Heidnreich pystyisi pistämään paljon enemmän kampoihin kuin keskimääräinen Takerin vastustaja. Toki oli sinänsä hieman harmi, että vakuuttavan lookin omaava ja kohtuullisesti myymisen taitava Heidenreich ei ollut viitsinyt opetella montaakaan oikeaa painiliikettä, koska vähintään 90 prosenttia hänen offensivestaan koostui nyrkiniskuista ja polvella potkimisesta. Se kyllä sinänsä sopi Heidenreichin aggressiiviseen ja sekopäiseen hahmoon, mutta jossain vaiheessa homma kävi vähän tylsäksi, kun UT:kin intoutui nyrkkikarkeloihin. Onneksi Taker sentään tarjoili myös oikeasti näyttäviä liikkeitä, kuten upean Flying Clotheslinen kehän toiseen päähän saakka. Ja on Heidenreichinkin kunniaksi myönnettävä, että Heidykin iski pari ihan näppärää power-liikettä. Kokonaisuutena siis yllättävän kiva ottelu, joka ei käynut pituudestaan huolimatta puuduttavaksi. Ihan mukavaa paremmaksi tämä ei kuitenkaan nouse, ennen kuin Heidenreich opettelee lisää painiliikkeitä.

* * ½ 

WWE Women’s Championship

Trish Stratus (c) vs. Lita

Lita oli käytännössä ollut sivussa painikehistä koko vuoden ajan hyvin monien erinäisten syiden takia. Nyt kuitenkin oli vihdoin aika palata painimaan, ja syykin oli yksinkertaisen selvä. Nämä kaksi naista olivat käytännössä koko WWE:n naisten divisioonan ydinnimet, mutta heidän välisiä erimielisyyksiään ei ollut koskaan selvitelty kunnolla loppuun sen jälkeen, kun Trish teki alkuvuodesta shokeeraavan heelturnin. Nyt Trish itse alkoi lämmitelle sotaa pilkkaamalla Litaa tämän viime kuukausien epäonnesta ensin backstagella ja seuraavalla viikolla kehässä saakka. Trish kutsui Litaa ”kuoleman suudelmaksi”, koska Trishin mukaan Lita oli tuhonnut kaikki ne henkilöt, joille hän oli tarkoittanut hyvää. Trish oli koostanut asiasta jopa videopätkän, jossa korostettiin tietenkin Matt Hardya, Kanea ja keskenmenoon kuollutta lasta. Tämä oli liikaa Litalle, joka yritti hyökätä Trishin kimppuun, mutta jäi alakynteen, kun Gail Kim saapui auttamaan Stratusta. Nämä naiset todellakin vihasivat toisiaan, ja siitä ei ollut epäselvyyttä. Harmillisesti Trish oli murtanut nenänsä ennen tätä ottelua, joten hän ei ollut parhaassa painikunnossa.

Harmittaa vietävästi, että tässä ppv:ssä ei vielä nähty sitä huippuluokan naisten mestaruusottelua, joka meillä oli oikeus nähdä vielä vuoden 2004 aikana. Tässä otteluparissa oli nimittäin kaikki kohdillaan: kaksi WWE:n tuon aikakauden – ehkä jopa kaikkien aikojen – kuuminta (monessakin mielessä) diivaa ottelemassa toisiaan vastaan huikean pitkän taustatarinan päätteeksi. Mikä parasta, Trish ja Lita olivat oikeasti aivan pirun lahjakkaita painijoita, joten oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan heillä olisi edellytyksiä painia vaikka MOTYC-ottelu. Ja sen he myös tekivät – mutteivat kuitenkaan tässä Survivor Seriesissä. Tämä kohtaaminen jätettiin nimittäin ratkaisevan ottelun pohjustukseksi, käytännössä pelkäksi angleksi. Sinänsä tämä väkivaltainen minipyrähdys onnistui siinä kyllä erinomaisesti, koska tuskin koskaan yleisö odotti ratkaisevaa ottelua yhtä suurella mielenkiinnolla. Tämän arvostelun voisi tiivistää siis oikeastaan siihen, että katsokaa se joulukuun 2004 Raw’ssa nähty Litan ja Trishin mestaruusottelu. Se on ehkäpä paras näkemäni naisten ottelu ikinä.

½ 

WWE Championship

JBL (c) vs. Booker T

Muistatte ehkä, kuinka Booker T otteli vielä No Mercyssä heelinä US-mestaruusottelussa. Vaikka Booker hävisi tuon ottelun, hän oli noin kuukaudessa noussut päämestaruuden ykköshaastajaksi – ja tehnyt samalla kertaa vieläpä face-turnin. Oikeastaan minulla ei ole hajuakaan, miten Booker T:n face-turn perusteltiin vai perusteltiinko sitä ollenkaan. NM:n jälkeisessä SD:ssä hän nimittäin otteli RVD:n ja Rey Mysterion kanssa JBL:ää, Rene Dupreeta ja Kenzo Suzukia vastaan. Tuossa ottelussa Booker sitten yllätti kaikki tekemällä jotain, mihin kukaan ei ollut pystynyt WrestleMania XX:n jälkeen, eli selättämällä JBL:n. Seuraavalla viikolla Booker selätti JBL:n ”Chief of Staff” Orlando Jordanin ja nousi samalla virallisesti JBL:n ykköshaastajaksi. Lisäjuonena tässä kuviossa nähtiin JBL:n ja Orlandon kärhämä Smackdownin haastattelijan Josh Matthewsin kanssa. JBL oli pitkän aikaa pilkannut Matthewsia haastatteluissa, mutta lopulta Matthews oli saanut tästä tarpeekseen ja noussut tätä kaksikkoa vastaan. Matthews sai avukseen Bookerin, joka nyt ilmeisesti puolusti kaikia heikompia. Booker jopa otteli Matthewsin kanssa Jordania ja JBL:ää vastaan. Kun Matthews oli selättänyt Jordanin pienoisella Bookerin avustuksella, JBL ilmoitti, että hän ei enää ikinä esiintyisi Smackdownissa, jos hän häviäisi vyönsä Survivor Seriesissä.

Booker T todellakin teki p**se ruvella töitä siinä vaiheessa, kun hänellä oli annettu mahdollisuus otella päämestaruudesta Survivor Seriesissä. Myöhempinä vuosina Bookeria toki nähtäisiin ihan kyllästymiseen saakka päämestaruuskekkuloinneissa, mutta tässä vaiheessa Bookerin nimi oli kuitenkin ollut aikamoinen harvinaisuus firman tärkeimmän mestaruuden otteluissa. Olihan Booker toki saanut mahdollisuutensa WrestleMania XIX:ssä (jossa hänen myös dirt sheetien mukaan oli tarkoitus voittaa ottelu, kunnes Triple H käytti backstage-valtaansa), ja tuolloinkin oli puhtaasti Bookerin ansiota, että ottelusta tuli hieno – vaikkakin törkeästi aliarvostettu – koitos. Mutta se WM XIX:stä. Tämä ottelu oli hyvää menoa, ja suurimpana sankarina oli tosiaan Booker, joka käytännössä paini kahta miestä vastaan. Bookerilta nähtiin ottelussa jopa tässä vaiheessa harvinaisuudeksi muuttuneet Missile Dropkick ja Houston Hangover. Kokonaisuutena siis huomattavasti virkeämpää työskentelyä kuin US-mestaruuskuvioissa. Toki JBL myös tarjosi oivan silauksen otteluun sopivilla eleillään, myymisellään ja tarinankeronnallaan. Harmillisesti ottelun lopetus oli vähän turhan ylibuukattu, mutta siitä (ja painillisista vajaavaisuuksistaan) huolimatta tämä säilyy juuri ja juuri hyvän arvosanan keräävänä WWE-mestaruusotteluna.

* * * 

Survivor Series Elimination Match

Chris Benoit & Chris Jericho & Randy Orton & Maven vs. Batista & Triple H & Gene Snitsky & Edge

Tähän otteluun oli aika hyvin tiivistetty koko Raw’n Main Event -kenttä. Ottelun tarina alkoi siitä, kun Taboo Tuesdayssa nöyryytetty GM Eric Bischoff ilmoitti TT:tä seuranneessa Raw’ssa saaneensa tarpeeksi ja lähtevänsä kotiin kesken show’n. Näin koko Raw jäi painijoiden pyöritettäväksi, mikä tarkoitti sitä, että Raw’n voimakkain porukka Evolution päätti saman tien ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa Raw’ta haluamallaan tyylillä. Tuo dominanssi päättyi hyvin lyhyeen, kun kaikki Raw’n facet asettuivat Evolutionia vastaan ja häätivät lopulta koko porukan paikalta. Facejen ydinporukan muodostivat nimenomaan Randy Orton, Chris Benoit, Chris Jericho ja heidän avukseen noussut, pitkän aikaa alakortissa pyörinyt Maven. Seuraavassa Raw’ssa Maven onnistui ylättämään kaikki selättämällä Batistan (kyllä), minkä jälkeen Evolution yritti piestä hänet, mutta Jericho ja Benoit pelastivat hänet. Randy Orton puolestaan hävisi Ric Flairille ottelun, jonka panoksena oli se, että hävitessään Orton ei enää ikinä voisi otella World Heavyweight -mestaruudesta niin kauan, kun Triple H oli päämestari. Orton oli silti kovassa iskussa tultaessa SurSeriin: hän oli mm. onnistunut päihittämään Batistan kahtena peräkkäisenä viikkona Raw’ssa.

Kun Bischoff oli seurannut tarpeeksi kauan tätä Evolutionin ja facejen taistelua, hän ilmoitti lähtevänsä Survivor Seriesin jälkeen kuukauden mittaiselle lomalle. Niinpä hän buukkasi SurSeriin 4 vs. 4 -ottelun, jonka voittava joukkue saisi hallita Raw’ta seuraavat neljä viikkoa. Face-joukkue oli jo kasassa, mutta heel-porukkaan liitettiin Triple H:n ja Batistan lisäksi Edge sekä Gene Snitsky. Heel-turnin lopullisesti TT:ssä tehnyt Edge piti edelleen joukkuemestaruuksia Chris Benoit’n kanssa, mutta lopulta he hävisivät ne La Resistancelle, kun Edge jätti taas Benoit’n painimaan yksin. Tuosta alkoi verinen sota Benoit’n ja Edgen välillä, mikä johti ppv:tä edeltävän Raw’n Main Eventissä käytävään Edge vs. Benoit -otteluun. Tuo ottelu päättyi kaikkien kahdeksan miehen joukkotappeluun. Edgen ja Snitskyn liittäminen heel-joukkueeseen ei onnistunut ihan mutkattomasti, koska seuraavina viikkoina Triple H:lle kävi selväksi, että Edge ja Snitsky eivät todellakaan ajaneet Evolutionin etua vaan puhtaasti omaa parastaan. Molemmat miehet ilmoittivat, että heidän johtamallaan viikolla he haastaisivat HHH:n päämestaruudesta. Sekopäinen Snitsky oli muuten telonut Mavenin aikaisemmin illalla tajuttomaksi, ja ottelun alussa kehässä olikin vain seitsemän miestä. Verinen ja siteisiin kääritty Maven saapui kuitenkin otteluun sen ollessa puolivälissä.

Harmillisesti tämä ottelu ei lunastanut kaikkea sitä potentiaalia, mitä sillä oli käytettävinään. Takana oli nimittäin perhanan toimiva tarina, ja ottelun panos oli oikeasti iso ja merkittävä. Tämä onkin varmaan melkein viimeinen kerta, kun näitä sanoja voi käyttää kuvaillessa Survivor Seriesin eliminointiottelua. Toki vielä vuonna 2005 tultaisiin näkemään ihan hyvin rakenneltu Survivor Series -ottelu, mutta eipä siinäkään kummoista panosta olisi. Tässä sen sijaan oli. Lisäksi kehä oli täynnä taitavia painijoita… ja oli sinne joku Snitskykin raahattu. Loppujen lopuksi Snitsky oli itse asiassa ottelussa aika harmiton, ja hän vastasi ottelun brutaaleimmasta chairshotista, jonka Maven otti todella urhoollisesti vastaan. Muuten ottelussa oli kyllä runsaasti viihdyttävää painia, ja erityisesti Benoit oli ottelun alkupuolella liekeissä. Lopputaisteluissa puolestaan Orton ja Edge loistivat, joten ehdottomasti täytyy myöntää, että viihdyin tätä katsoessa. Silti ottelu oli kokonaisuutena turhan sekava, siinä oli liikaa monen miehen rymistelyä samaan aikaan kehässä, eikä tuomari edes yrittänyt pitää kokonaisuutta hallinnassa. Niinpä paras terä jotenkin hioutui pois, ja hienon tarinankerronnan sijaan meille tarjottiin vain oikein viihdyttävä sekametelisoppa. Lopputaistelu oli kyllä buukattu erinomaisesti, vaikkakin hiukan kliseisesti.

* * * ½


Suurinta osaa WWE:n vuoden 2004 ppv-antia on vaivannut täsmälleen sama ongelma kuin tätä Survivor Seriesiä. Ihan kivaa menoa, paljon mukavia otteluita ja vain hyvin vähän täyttä paskaa, mutta ei siten kuitenkaan semmoisia tajunnanräjäyttäviä hetkiä tai upeasti säihkyvää kokonaisuuta, jota jaksaisi hekumoida jälkikäteen. Vähän vaisu fiilis jää kovasta yrityksestä huolimatta. Ok:n puolella tämä vielä taipuu.

Wikipedia: WWE Survivor Series 2004

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 26.10.2014

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: TNA Victory Road 2004

Next post

Arvio: TNA Turning Point 2004

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.