Arvio: TNA No Surrender 2006

Päivämäärä: 24.9.2006

Sijainti: Orlando, Florida (Impact Zone)

Yleisömäärä: 900

Viime vuonna No Surrender järjestettiin heinäkuussa, mutta nyt se sai kunnian olla viimeinen TNA:n ppv ennen vuoden suurinta tapahtumaa Bound For Glorya. Samalla se otti Unbreakablen paikan syyskuisena ppv:nä. Selostajina tiedätte kyllä ketkä. Backstage-haastattelijana tiedätte kyllä kuka.

Singles Match

Eric Young vs. A-1

Säälittävän ja siksi juuri sympaattisen Eric Youngin taistelu olemassaolonsa puolesta sen kuin jatkui. Young oli edelleen varma, että hänet erotettaisiin TNA:sta (itse asiassa hän oli varma, että tälle illalle luvattu suuri uutinen olisi se, että hän saisi potkut), ja fanit puolestaan olivat sataprosenttisesti tämän koomisen soturin puolella. ”Don’t Fire Eric” -chanttien saattelemana Young saapui areenalle ja sai tällä kertaa vastaansa entisen Team Canada -partnerinsa ja ilmeisesti nykyisen vihollisensa A-1:n. Ilmeisesti tämän ottelun taustalla oli lähinnä se, että Jim Cornette pisti Youngin edelleen osoittamaan, että hän oli tarpeellinen osa rosteria.

Mitä nyt taas TNA? Kenen mielestä tämä ottelu oli hyvä valinta illan openeriksi? Kenen mielestä A-1:n laittaminen Eric Youngin vastustajaksi oli hyvä idea? Kenen mielestä ylipäänsä A-1:n laittaminen koko korttiin oli hyvä idea? Näihin kysymyksiin kun saisi vastauksen, moni asia olisi helpommin. On nimittäin todella vaikea ymmärtää, että erinomaiseen painiin jatkuvasti pystyvä ja loistavan high flyer -divisioonan omistava promootio päättää toistuvasti avata ppv:nsä täysin yhdentekevillä otteluilla. Tällä kertaa tuo yhdentekevä ottelu oli vieläpä oikeasti varsin kehno, koska Eric Youngin vastustaja A-1 oli kehässä täysi turhake, josta ei ollut suorittamaan painikehässä mitään mielenkiintoista. No, EY yritti kuitenkin ottelussa parhaansa, mutta kovin pitkälle se ei riittänyt, kun vastassa oli Gene Snitskyyn ja Heidenreichiin verrattava kehävelho.

* ½

Singles Match

Petey Williams vs. Jay Lethal

Viime ppv:ssä nämä kaksi painivat Senshiä vastaan X-Divisioonan mestaruusottelussa, ja ilmeisesti heidän vihanpitonsa oli jatkunut viimeisen kuukauden aikana, vaikka molemmat olivat tippuneet mestaruuskuvioista. Williamsin ja Lethalin feudia paljon oleellisempi osa tämän ottelun taustatarinassa oli kuitenkin se, että Lethal, Sonjay Dutt ja Chris Sabin olivat muodostaneet kuluneen kuukauden aikana tiiviin kolmikon, joita yhdisti se, että he olivat hulluina uuteen Jackass-elokuvaan. Itse asiassa he olivat niin hulluina tuon sekopäisen stunttiporukan touhuihin, että he olivat alkaneet imitoida samoja temppuja TNA-meiningissä. Kolmikko oli muun muassa iskenyt Johnny Devinenin ostoskärryihin ja työntäneet tämän sisääntuloramppia alas päin kehää. Samalla kuin Lethal, Dutt ja Sabin olivat omaksuneet Jackass-meiningin, oli heidän keskittyminensä varsinaiseen kehätoimintaan jäänyt paljon vähemmälle. Tämän ottelun alkaessa Lethal hengaili muina miehinä backstagella kavereidensa kanssa, ja hän lähti kävelemään kehään vasta, kun X-Divisioonan konkari Jerry Lynn kävi huutamassa hänelle, että hänen sisääntulomusiikkinsa oli soinut areenalla jo hyvän aikaa.

Tämä oli paskaa. Siis ihan kirjaimellisesti. Aina toisinaan, kun TNA:lla on (tai siis oli, nyt koko firma on jo käytännössä historiaa) hyvä kausi ja se keskittyy pelkästään kovatasoisten otteluiden tarjoamiseen, alkaa jo miettiä, että miksi koko ”LolTNA”-tyyppinen firman buukkauksen dissausperinne on olemassa. Ja juuri silloin TNA taas tempaisee esille jonkun aivan käsittämättömän idean ja toteuttaa sen ilman minkäänlaista itsekritiikkiä. Tällä kertaa se käsittämätön idea oli se, että Lethal ja kumppanit olivat onnistuneet juottamaan Williamsille laksatiivia (Jackass-temppu tämäkin) ennen ottelua ja että Williamsille tuli kamala kakkahätä ottelun toisella minuutilla. Ei, en aio yrittää käyttää mitään sievisteleviä kiertoilmaisuja, kuten selostajat tekivät ottelun ajan, koska tästä hassunhauskasta ideasta tässä ottelussa oli suurimman osan ajasta kyse. Williamsia kakatti, ja siitä huolimatta hän yritti taistella loppuun Lethalia vastaan. Sitten Williams kakkasi housuun, kehässä alkoi jo ”haista kakalle”, ja kaikilla oli tosi hauskaa. Mitä v***n v***n v**tua? No, kaikesta huolimatta on todettava, että Lethal ja Williams toki painivat ihan kivasti (kaiken kakkanäyttelyn keskellä), mutta aika vähäiseksi se lopulta jäi kaiken muun keskellä. Farssi, sitä tämä oli.

* ½

No DQ Match

Abyss vs. Brother Runt vs. Raven

Team 3D oli jättänyt Brother Runtin oman onnensa nojaan vajaa kuukausi sitten lähdettyään Japanin-kiertueelle ja käskenyt Runtin pysyä kaukana ongelmista. No, ihan suunnitelman mukaan ei sitten touhu mennyt, sillä viime ppv:ssä Runt oli päätynyt painimaan Abyssia vastaan brutaalissa ottelussa. Runt oli kuitenkin saanut uudeksi mentorikseen Ravenin, joka oli jatkanut Runtin auttamista myös Hard Justicessa käydyn ottelun jälkeen. Raven oli jopa pelastanut Runtin, kun Abyss oli yrittänyt tiputtaa tämän brutaalisti sisääntulorampilta alas. Sen sijaan Raven onnistui itse tiputtamaan Abyssin suoraan nastapöytien läpi. Lopulta kuitenkin Runt päätti, ettei hän kaipaa Ravenin apua sen enempää kuin 3D-veljiensäkään. Niinpä eräässä Impactissa Runt kävi myös Ravenin kimppuun ja iski tälle Sliced Bread #2:n kehän ulkopuolella. Niinpä nämä kaikki kolme nyt käytännössä vihasivat toisiaan. Keskinnäinen paremmuudenselvittely hoidettiin tietenkin No DQ -stipulaatiolla käytävässä ottelussa.

Joo, ei tämä nyt oikein lähtenyt. Olen yleensä aina ollut arvosteluissani roskapainin puolestapuhuja, hyvän HC-mäiskinnän arvostaja ja ylipäänsä kivojen bumppien fanittaja. Nyt täytyy kuitenkin myöntää, että tätä ottelua katsoessa ymmärrän, kun jotkut sanovat, että joitain HC-otteluita katsoessa tulee turhautunut olo tai ”tämä on jo niin nähty” -fiilis. Oikeastaan aika sama fiilis vaivasi jo WWE:n SummerSlamissa nähdyssä Big Show vs. Sabu -ottelussa, ja nyt se tuli vain entistä vahvemmin esille. Sinänsä tykkäsin kyllä siitä, kuinka Abyss, Runt ja Raven pistivät taas kerran kroppansa likoon. Tykkäsin myös siitä, että ottelua varten oli kehitelty ainakin kaksi oikeasti aika oivaltavaa spottia. Harmi vain, että toinen niistäkin sitten botchattiin. En voi myöskään väittää, että tämän katselu olisi varsinaista tuskaa ollut. Ei, viihdyin ihan hyvin, ja hetkittäin huomasin olevani oikeasti kiinnostunut. Totta kai, onhan tällaista päätöntä rymistelyä aina tavallaan hauska katsoa. Silti tästä puuttui kokonaan se punainen lanka, eikä loppujen lopuksi mitään uutta saatu tarjottua. Pöytiä, roskapönttöjä, kendokeppejä, teräsketjuja… Joo, tutulta tuntuu. Ihan kiva, muttei yhtään enempää.

* * ½

NWA Tag Team Title Shot

8 Team Triple Chance Battle Royal Match

Participants: America’s Most Wanted, Naturals, Paparazzis, Shark Boy & Norman Smiley, Kazarian & Maverick Matt, Ron Killings & Lance Hoyt, Diamonds In The Rough, James Gang

Sitten oli vuorossa varsin erikoinen Battle Royal. Toisin kuin suurin osa TNA:n Battle Royal -otteluista, tätä ei käyty Gauntlet-säännöillä, vaan kaikki 16 painijaa todella aloittivat kehässä samaan aikaan. Erikoisuutena oli kuitenkin joukkuekuvioihin sidottu ”Triple Chance” -stipulaatio. Käytännössä se tarkoitti sitä, että joukkue ei olisi eliminoitu kuin vasta sitten, kun molemmat painijat oli heitetty ulos kehästä. Siihen saakka joukkueen eliminoitu puolisko sai odotella kehän ulkopuolella kohtaloaan. Ottelu nimittäin ratkeaisi vasta sitten, kun kaksi viimeistä painijaa olisivat jäljellä. Tuolloin heidän joukkueparinsa pääsisivät takaisin mukaan, ja ottelu ratkaistaisiin normaaleilla joukkuesäännöillä. Miksi tämä ottelu sitten itse asiassa käytiin? No, Shane Douglasin manageroima Naturals oli jo voittanut mestaruuksien ykköshaastajuuden, mutta tuota voittoa seuranneella viikolla he olivat hävinneet tavallisen ottelun Johnny Devinen ja Alex Shelleyn muodostamaa Paparazzis-joukkuetta vastaan. Perfektionisti-Douglas ei voinut sietää joukkueensa tappiota, joten hän pakotti Naturalsin luopumaan ykköshaastajuudesta ja panemaan sen likoon tähän otteluun. Jos Naturals ei voittaisi tätä ottelua, Douglasin ja Naturalsin yhteistyö olisi ohi. Naturalsin lisäksi erityisesti myös America’s Most Wanted oli ollut viime aikoina ongelmissa: keskinäiset ristiriidat uhkasivat taas kerran hajottaa AMW:n. Sen sijaan Kazarian ja Maverick Matt Bentley olivat löytäneet taas toisensa Kazarianin paluun jälkeen, ja myös Norman Smiley oli palannut TNA:han kolmen vuoden poissaolon jälkeen ja lyöttäytynyt taas yhteen Shark Boyn kanssa.

Tämä oli Battle Royal. Se on oikeastaan kaikkein tärkeintä, mitä tästä voi sanoa. Ikävä kyllä tässä tapauksessa se tarkoittaa nimenomaan sellaista kehnon Battle Royalin prototyyppiä, jossa puolet ottelusta menee siihen, kun kaikki vain pyörivät kehässä ilman mitään logiikkaa ja yrittävät vähän niin kuin vääntää toisiaan ulos kehästä. Pari hienoa spottia kyllä eliminoinneissa nähtiin. Erityisen näyttävä oli yhden painijan tyrkkääminen täydellä vauhdilla yläköydeltä pois kehästä niin, että tämä lensi pitkälle katsomoon. Suurin osa alkupuoliskosta oli kuitenkin pelkkää hieromista ilman mitään tavoitteellisuutta. Loppua kohtaan homma sitten parani hieman, mutta ikävä kyllä viimeinen eliminointi ennen varsinaista 2 vs. 2 -ottelua oli taas niin typerä ”yllätyshuijaus”, että itseä ainakin vitutti suunnattomasti. Onneksi sitten kaksi viimeistä joukkue pelastivat tilannetta painimalla ihan kivan pikkuottelun, mutta ei tällä kokonaisuudella silti tv-ottelutasoa paremmas päästä.

* *

TNA X Division Championship

Senshi (c) vs. Chris Sabin

Soturimainen Senshi oli hallinnut X-Divaria viimeiset kuukaudet tappavan varmalla tyylillään. Nyt hän sai vastaansa Chris Sabinin, joka oli noussut ykköshaastajaksi voitettuaan viime kuun Hard Justicessa ykköshaastajuusottelun. Sabin kuului Lethalin ja Duttin kanssa tähän sekopäiseen Jackass-fanittajaporukkaan, ja yleisö oli sen verran pahasti heitä vastaan, että alkoi vaikuttaa siltä, että koko Jackass-touhu tietäisi kolmikolle heel-turnia. Ainakin tässä ottelussa Sabin veti kuitenkin vielä face-roolia, ja samoin teki Senshi. Panoksena oli X-Divarin mestaruus ja aimo annos kunniaa.

Kuinka TNA osaakin parhaimmillaan tappaa innostuksen täydellisessä kohdassa? Juuri kun olin innostumassa tästä ottelusta niin paljon, että olin harkitsemassa neljän tähden antamista ottelulle, päättää TNA täräyttää taas idioottimaista Jackass-pelleilyä kasvoillemme ja pilata samalla jännittävän lopputaistelun. Pelleilyn hyväksi puoleksi pitää sanoa, että tällä kertaa se ei kestänyt kuin vajaan minuutin, mutta siinäkin oli ihan tarpeeksi. Kenen idiootin idea oli tuoda kuminen seksinukke kehään ja pistää Sabin sekä Senshi vielä pelleilemään sen kanssa idioottimaisesti? Ok, en keskity tähän sen enempää. Joka tapauksessa tämä lopetus pilasi ottelun ****-mahdollisuudet. Onneksi suurin ottelu oli oikeasti hienoa, intenssiivistä ja viihdyttävää X-Divarin painia. Ei voi kuin arvostaa Senshin jatkuvasti yllättäviä, näyttäviä ja monipuolisia potkuja. Todellinen huippuhetki oli silti Double Foot Stomp Sabinille, joka roikkui köysien päällä puoliksi ulos kehästä. Lopetuksen lisäksi ottelun toinen suuri ongelma oli se, että jotenkin tämä ei vain tuntunut suurelta tai merkittävältä ottelulta. Kunnon tarinaa ei upeasta kehätyöskentelystä huolimatta vain kehittynyt. No, oli tämä silti heittämällä illan paras ottelu tähän mennessä.

* * * ½

Singles Match

Christian Cage vs. Rhino

Hard Justice oli päättynyt yhteen tämän vuoden ennalta-arvattavimmista heel-turneista, kun Christian Cage oli päättänyt lopettaa hyviksenä teeskentelyn, iskenyt Stingiä ratkaisevalle hetkellä kitaralla päähän ja aiheuttanut tälle tappion NWA World Heavyweight -mestaruusottelussa Jeff Jarrettia vastaan. Koska tämä on TNA, jätetään toki huomioimatta se, että tuohon ratkaisevaan iskuun mennessä Cage oli auttanut Stingiä ottelun aikana noin kymmenen kertaa sellaisina hetkinä, jolloin Jarrett oli oikeasti hävitä ottelun. Samoin voimme kai jättää huomioimatta sen, että Cage ei suinkaan Hard Justicen jälkeen alkanut feudata Stingin kanssa, mikä olisi ollut liian loogista. Ei, Sting vetäytyi hetkeksi kuvioista kokonaan pois (ja hieman myöhemmin julistettiin, että hän kohtaisi Jeff Jarrettin rematchissa Bound For Gloryssa), ja Christian puolestaan alkoi feudata lapsuudenystävänsä Rhinon kanssa. Tämä tietenkin johtui siitä, että Rhino oli täysin järkyttynyt Cagen teoista. Niinpä Rhino alkoi saarnata Christianille kehässä, mutta Christian keskeytti hänet ja tarjosi hänelle mahdollisuutta lyödä häntä terästuolilla. Siihen Rhino ei suostunut, jolloin Christian itse nappasi terästuolin ja pahoinpiteli sillä yhden parhaista ystävistään täysin sumeilematta. Christian jopa iski Rhinolle Con-Chair-Ton ja aiheutti Rhinolle aivotärähdyksen, jonka vuoksi lääkärit kielsivät Rhinoa painimasta tässä ottelussa. Rhino ei kuitenkaan lääkäreistä välittänyt: hän halusi kostaa miehelle, joka oli pilannut koko heidän yhteisen historiansa.

Jostain syystä tämä ottelu ei oikein sytyttänyt missään vaiheessa sillä tavalla kuin TNA oli selvästi toivonut. Aikaa oli annettu reippaasti, ja huikeita near fallejakin nähtiin ottelun pitkän lopputaistelun aikana oikein roppakaupalla. Kaksikon annettiin ensin tapella pitkään katsomossa, ja lopussa nähtiin myös terästuolin käyttämistä. Paperilla siis tällä ottelulla oli kaikki edellytykset hienoon, väkivaltaiseen ja henkilökohtaiseen tappeluun, joka voisi olla lähellä jopa huippuarvosanoja. Joku kuitenkin tässä Christianin ja Rhinon kohtaamisessa vain mätti. Ehkä yleisö ei sitten ollut kiinnostunut toivotulla tavalla kahden ex-WWE:läisen välienselvittelystä. Ehkä tarina ei ollut vielä tarpeeksi kiinnostava ja henkilökohtainen. Ehkä Christian ei ollut vielä uskottava heel. Ehkä päivä ei vain ollut paras näille kahdelle, ja siksi kehätoiminta ei noussut toivotulle tasolle. Vaihtoehtoisia selityksiä on monia, mutta en ikävä kyllä osaa kertoa, mikä on oikea. Joka tapauksessa Christianin ja Rhinon paini oli kyllä hyvää, ja sitä katsoi ihan mielellään, mutta TNA:n ottelulle lataamiin odotuksiin tämä ei ikävä kyllä yltänyt.

* * *

NWA Tag Team Championship
Ultimate X Match

LAX (c) vs. AJ Styles & Christopher Daniels

AJ Styles ja Christopher Daniels olivat onnistuneet säilyttämään joukkuemestaruutensa latinojengiä LAX:ää vastaan Hard Justicessa, mutta pari viikkoa myöhemmin käydyssä uusintaottelussa LAX oli päihittänyt Stylesin ja Danielsin sekä napannut itselleen joukkuemestaruudet. Ottelu itsessään oli tosi brutaali, ja Homicide sekä Hernandez onnistuivat ennen kaikkea päihittämään konkarijoukkueen saatuaan ratkaisevan avun manageriltaan Konnanilta. Seuraavien viikkojen aikana nämä joukkueet sen kuin jatkoivat veristä feudiaan, ja authority-hahmo Jim Cornette päätti antaa Stylesille ja Danielsille hyvän mahdollisuuden mestaruuksien takaisin voittamiseen buukkaamalla No Surrenderiin historian ensimmäisen Tag Team Ultimate X Matchin. PPV:tä edeltävässä Impactissa Homicide, Hernandez ja Konnan hyökkäsivät sitten raukkamaisesti Danielsin ja Stylesin kimppuun kehässä, ja he pistivät ex-mestarit vuotamaan niin pahasti verta, etteivät Styles ja Daniels taatusti olleet tähän otteluun tultaessa elämänsä parhaassa kunnossa.

No niin, tämä ottelu ylittää minun silmissäni huippuarvosanan rajan. Samalla tämä on Slammiversaryn jälkeen ensimmäinen TNA:n ppv-ottelu, joka nousee huippuotteluiden joukkoon. Kulunut syksy on ollut aika hiljaista TNA:n tarjonnan osalta, mutta onneksi joukkuedivari on pitänyt promootiota jollain tavalla pystyssä. Viime kuussakin LAX:n ja Styles & Danielsin välinen taistelu oli illan paras ottelu, eikä tuo kohtaaminenkaan jäänyt kovin kauas huipputasosta. Nyt pistettiin pystyyn Ultimate X -stipulaatiota, vaihdettiin vielä astetta isommalle vaihteelle ja otettiin pari hullua bumppia. Siinäpä ne reseptit huipputason kohtaamiselle alkoivat ollakin jo näillä kavereilla. Tykkäsin myös ottelun innovatiivisesta lopetuksesta, joka oli sopivasti erilainen kuin yleensä Ultimate X Matcheissa. Silti tässäkin ottelussa oli ajoittain vielä pientä kömpelyyttä ja katkonaisuutta, minkä vuoksi ihan MOTYC-meininkiin ei ylletä. Ehkäpä ensi kerralla sitten…

* * * *

Fan’s Revenge Match

Samoa Joe vs. Jeff Jarrett

Jeff Jarrett oli siis selvinnyt Hard Justicesta NWA World Heavyweight -mestarina, mutta tällä kertaa hän ei joutunut puolustamaan mestaruuttaan ppv:ssä. Pian HJ:n jälkeen Sting oli nimittäin heittänyt Jarrettille uuden haasteen: hän haluaisi painia Jarrettia vastaan vielä kerran päämestaruudesta, ja hän oli valmis panemaan koko uransa panokseksi tuossa ottelussa. Jarrett suostui tuohon otteluun sillä ehdolla, että se käytäisiin Bound For Gloryssa: Jarrettin mestaruus vastaan Stingin ura. Stingiä ei ollut tuon sopimuksen jälkeen näkynyt viime viikkoina mainittavasti, ja Jarrett oli keskittynyt ongelmiinsa koko TNA:n fanikunnan ja Jim Cornetten kanssa. Cornetten mukaan Jarrett oli painihistorian vihatuin mestari, ja se oli varmaan aika lähellä totuutta. Koko Impact Zone vihasi Jarrettia. Erityisesti he vihasivat tätä sen takia, että Jarrett oli jatkuvasti käyttänyt huijauskonsteja noustakseen mestariksi. Lopulta syyskuun ensimmäisessä Impactissa Jim Cornette päätti selvittää valheenpaljastuskoneella, oliko Jarrett saanut apua Larry Zbyszkolta toimiinsa, kuten kaikki olettivat. Valheenpaljastuskoneen mukaan Jarrett ei ollut tehnyt yhteistyötä Christian Cagen tai Slammiversaryn ottelun ratkaisseen tuomarin Earl Hebnerin kanssa, mutta kone paljasti, että Jarrett oli todella tehnyt koko ajan yhteistyötä Zbyszkon kanssa. Niinpä rangaistuksi Cornette buukkasi Jarrettin tähän ppv:hen ”Fan’s Revenge” -otteluun, jossa 18 fania saivat seisoa ringsidellä nahkavöiden kanssa ja lyödä Jarrettia vöillä aina, kun Jarrett joutui kehästä ulos. Vastustajakseen Jarrett sai TNA:n nousevan ykköstähden Samoa Joen, jota ei ollut edelleenkään selätetty tai laitettu luovuttamaan TNA:ssa.

Olisi tämä varmaan voinut olla huonompikin ottelu. Varsinkin jos Jarrettin vastustajaksi olisi pistetty taas joku Jarrettin kamu 1990-luvun WCW:stä, niin lopputulos olisi ollut aivan täyttä kuraa. Nyt pitää antaa kunniaa TNA:lle sentään siitä, että Jarrettin vastustajaksi oli valittu TNA:n oma nouseva tähti ja että ottelun lopetuskin oli buukattu juuri niin kuin piti. Harmi vain, että muuten ottelu oli taas turhan paljon Jarrett-pelleilyä, eivätkä kehän laidalla olleet fanit tuoneet tähän otteluun kyllä mitään positiivista lisää. Enemmänkin ottelu kiinnittyi heihin aivan turhan paljon, ja Joe pääsi ottelussa esittelemään osaamistaan harmittavan vähän. Jarrettin hallintaosuus oli täysin turha ja ei millään tavalla mielenkiintoinen. Onneksi sitten Joe kuitenkin pelasti sen, mikä pelastettavissa oli, ja onnistui kantamaan Jarrettin ihan ok:hon otteluun. Ennemmin tämä olisi kuitenkin niin laadultaan, stipulaatioltaan kuin Non title -meiningiltäänkin sopinut Impactin kuin ppv:n Main Eventiksi.

* *

Ilta ei kuitenkaan päättynyt tuohon Main Eventiin, vaan ottelun jälkeen kehään käveli Jim Cornette, joka oli valmis kertomaan ison uutisen. Sitä ennen hän kuitenkin paljasti toisen tärkeän tiedon: Impact siirtyisi marraskuun puolivälissä Prime Time -slottiin. Se oli kuitenkin vasta esimakua varsinaisesta suurilmoituksesta, joka muuttaisi painin historian. Ja tuo ilmoitus oli tietenkin se, että… KURT ANGLE SAAPUISI TNA:HAN! Show päättyi siis lyhyeen videoon, jossa Angle seisoi TNA:n kehässä ja kertoi saapuvansa firmaan. ”It’s real, it’s damn real!” Ja kuten What aikanaan arvostelussaan kertoi, tämä todellakin oli jättiyllätys suurimmalle osalle faneista. Enemmistö nimittäin odotti, että uusi suuri nimi olisi todennäköisemmin Goldberg, joka oli pitkän aikaa käynyt neuvotteluja TNA:n kanssa. Sen sijaan Kurt Anglen piti olla fyysisesti täysin paskana, ja dirt sheetien mukaan hänellä oli mukamas viiden kuukauden kilpailukielto. Kumpikaan tieto ei sitten pitänyt paikkaansa, sillä Angle todellakin debytoi pian tämän ppv:n jälkeen TNA:ssa. Mutta siitä lisää Bound For Gloryn arvostelussa.

Okei, Kurt Anglen TNA-debyytti ilmoitettiin tässä ppv:ssä, ja lisäksi LAX ja Styles & Daniels painivat ****-ottelun. En silti ihan sulata sitä, kuinka myötämielisiä arvosteluja tämä ppv on pelkästään näistä kahdesta syystä saanut. Minulle Cage/Rhino oli pettymys, ja illan toinen onnistunut ottelu Senshi/Sabinkin jätti paskan maun suuhun idioottimaisen lopetuksen vuoksi. Näiden lisäksi koko kortti olikin täynnä vain ihan ok/kehno -tason otteluita, mukaan lukien Main Eventin. Jackass-pelleily oli ihan täyttä kuraa, eikä illan aloittaneesta tai lopettaneesta ottelusta tarvitse puhua paljoakaan. Kokonaisuutena kirkkaasti Kehno ppv, yksi vuoden heikoimmista. Jää selvästi WWE:n tapahtumien taakse.

Wikipedia: TNA No Surrender 2006

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 25.1.2016

Lisää...

Arvio: TNA No Surrender 2006