Viisi pointtia: FCF Wrestling Show Live (5.9.2020)

Päivämäärä: 5.9.2020

Sijainti: Helsinki, Suomi (Valkoinen Sali)

Osta tapahtuman jälkitallenne FCF Wrestlingin sivuilta!

Koronavirusepidemia ei ole ohi, mutta showpaini pyrkii palaamaan pikkuhiljaa takaisin myös Suomeen. FCF Wrestling sai uuden kautensa käyntiin viime lauantaina, ja uudelta se myös tuntui monella tavalla. Tapahtumapaikkana oli ensimmäistä kertaa Valkoinen Sali, näyttävä juhlatila Helsingin keskustassa, ja katsojat toivotti tervetulleeksi Koopran sijaan uusi kehäkuuluttaja Jonathan Katve eli Salomon Marttila – toinen Smarksiden perustajista. Uutuus oli myös videotallenne, jonka FCF Wrestling sai julkaistua jo tiistaina ulos. Tallenne lähetettiin kaikille niille, jotka ovat ostaneet tapahtumaan pääsylipun. Selostamossa Smarksiden ylläpitäjä Ville Vuohtoniemen vierellä debytoi niin ikään uusi ääni Mico Budde, joka on aiemmin analysoinut FCF Wrestlingin tapahtumia ääniaalloillamme. Lisäksi debyyttinsä teki uusi tuomari Riku Mikkonen, joka hänkin on Smarksiden sisällöntuottaja. Kehässä nähtiin kuitenkin harmillisen taantumuksellinen esitys, sillä uusi alku oli pitkälti vanhan toistoa – huonolla tavalla.

Ingressiä muokattu 19.9. kello 11.30. Poistettu tieto siitä, kuka esittää kehäkuuluttaja Jonathan Katvetta.

1. Buukkauskriisi voimistui entisestään

FCF Wrestlingin yhteydessä on käytetty viime aikoina sanaa buukkauskriisi, joka johtuu ennen kaikkea siitä, että tapahtumissa on nähty aivan liikaa räikeitä juonenkäänteitä, showpainitermein ”swervejä”. Ongelmana on ollut myös ylibuukkaus eli se, että yksittäiseen otteluun tungetaan liian paljon lisämausteita, kuten esimerkiksi sekaantumisia. Kun nämä vaivat yhdistyvät siihen, ettei valtaosa juonikuvioista noudata draaman kaarta, lopputuloksena on sekava sotku keskeneräisiä tarinoita. Yksi esimerkki on Talvisota XIV -tapahtuman pahamaineinen Ukonsilmä-ottelu, jossa ”Häijy” Heimo Ukonselän jo alun perinkin yllättävä mestaruuskausi katkesi ennen kuin se ehti kunnolla edes alkaa, ja uudeksi sankariksi kruunattiin varjoista noussut Ioni. Näin Vili Raadon tarina uhrattiin alttarilla, joka johti lopulta tähän tapahtumaan ja sen suurimpaan antikliimaksiin: Juhana ”King Kong” Karhulan mestaruusvoittoon, joka tuli – tietenkin – puskista.

Kriisi kietoutuu vahvasti myös Karhulan hahmoon. En tiedä, olisiko FCF Wrestlingillä voinut olla luonnollisempaa sankaria ja soihdunkantajaa kuin kansan aidosti rakastama Juhana Karhula, joka kykeni vieläpä dramaattisesti tekemään paluunsa kehään sen jälkeen, kun katsojat uskoivat, että miehen ottelut oli jo oteltu. Niinpä FCF Wrestling päätti tehdä Karhulasta antagonistin ja vieläpä kaikkein kulahtaneimman sellaisen: pahan, valta-asemaansa väärinkäyttävän toimitusjohtajan, joka on äärimmäisen väsynyt painihahmo 2020-luvulla. Nyt tämä äärimmäisen kulahtanut hahmo on myös FCF Wrestlingin mestari, jollaiseksi hän nousi nimenomaan valta-asemansa avulla ottelussa, joka kesti alle viisi minuuttia. Laiska tarinankerronta lopetti Ionin mestaruuskauden lyhyeen ja vähensi FCF-mestaruuden arvokkuutta entisestään. Eikä siitä ole todellakaan pitkä aika, kun StarBuck veti melko lailla samanlaista roolia FCF Wrestlingin mestarina Mikko Maestroa vastaan. Se myös toimi paremmin, koska yleisön on helpompi vihata StarBuckia kuin Karhulaa.

Suosittelisin FCF Wrestlingin päättäjiä lukaisemaan Aristoteleen Runousopin kannesta kanteen.

Sama kriisi näkyi ylipäätään vahvasti lauantain tapahtuman ensimmäisellä puoliskolla. Jo avausottelussa painettiin kaasu pohjaan, kun The Sanin ja Toni Tammisen joukkue hajosi ottelun aikana niin, että The Sanista tuli protagonisti. The San myös nousi uudeksi Pohjoismaiden mestariksi, mikä jäi kuitenkin Yhteisen Sävelen hajoamisen varjoon. Se on todella sääli, koska Stark Adderin mestaruuskausi oli parasta, mitä suomipainissa oli tapahtunut koko vuonna. Nyt tuo mestaruuskausi koki lopun, jollaista se ei olisi ansainnut. The San, niin taitava esiintyjä ja painija kuin onkin, sai mestaruusottelun täysin yllättäen, eikä hänen tarinansa edes keskity kyseiseen titteliin, vaikka mestaruuden pitäisi aina olla se, mikä painijoita ensisijaisesti motivoi. Nyt mestaruusvyö tuli kuin ohimennen The Sanin haltuun, vaikka ”oikea tavoite” eli Toni Tammisen päihittäminen on vielä saavuttamatta.

Seuraavassa ottelussa nähtiin toinen yllätys, kun painikehistä jo eläköitynyt Make Smooth asteli verhon takaa esiin ja näytti asettuvan vanhan ystävänsä Jami Aallon puolelle. Se, kuten arvannette, oli swerve – niin kuin mahdollisesti myös koko Smoothin eläköityminen, vaikka mies antoi aiheesta shoot-haastattelun alkuvuodesta. Smooth kävi Aaltoon käsiksi, liittyi takaisin Dynastiaan ja on ilmeisesti taas Prinssi Make. Tämä kaikki tapahtui parissa minuutissa ja sujahti ohi kuin luotijuna, vaikka tarinaa olisi voinut kypsytellä rauhassa vielä kuukausia.

Kuinka paljon Maken suuri paluu herätti keskustelua show’n jälkeen?

Sitten oli jo seuraavan swerven eli Karhulan mestaruusvoiton vuoro. Toinen puolisko oli sekin värikäs. Jake Luupää oli voittanut tätä iltaa ennen tasan yhden yksilöottelun uransa aikana ja senkin Sideways-festivaalin yhteydessä eli show’ssa, joka ei varsinaisesti ollut osa FCF Wrestlingin tarinankerronnan kaanonia. Nyt se Luupään ensimmäinen iso voitto tapahtui yhdeksässä sekunnissa ilman, että hänen olisi pitänyt taistella siitä. Huomionarvoista on, että Luupään ura alkoi jo yli kuusi vuotta sitten.

Pääottelussa sokka irtosi taas, kun sekä Karhula että Ioni sekaantuivat ottelun kulkuun, kuten osasimme jo ennakossamme aavistaa.

Räikeä tarinankerronta on hyvä tehokeino, ja siksi sitä pitäisi käyttää säästeliäästi. Ymmärrän, että se on helppo tapa herättää katsojissa tunteita ja esitellä lajin ominaispiirteitä uusille silmäpareille, mutta samalla se voi pudottaa paitsi kehätoiminnan myös tarinankerronnan laatua.

Mitä harvemmin yllätymme, sitä päräyttävämpää se on.

Mitä useammin yllätymme, sitä vähemmän se enää kiinnostaa.

2. Stark Adderin potentiaali hukattiin

Kuka olisi uskonut, että kotimaisen showpainin elävä legenda Stark Adder puhkeaisi todelliseen kukkaansa vasta 2020-luvun tienoilla? Tuskin kukaan, mutta näin on joka tapauksessa sattunut, ja Adder on omissa kirjoissani yksi vahvimmista ehdokkaista vuoden parhaimmaksi kotimaiseksi painijaksi. Paljon on toki kiinni buukkauksesta eli siitä, minkälaisia mahdollisuuksia painija saa.

Stark Adderin vuosi alkoi upouutena Pohjoismaiden mestarina, kun hän oli päihittänyt ex-mestari Salomon Stridin mainiossa ottelussa Talvisota XIV:ssä. Sitä seurasi voitonjuhla, joka oli kaunis ja katarttinen. Taisteleva mestari Stark Adder oli voittanut yleisön lopullisesti puolelleen, ja tarina jatkui kahdella hienolla ottelulla. Ensin Adder päihitti Jessica Loven ja Vili Raadon erittäin intensiivisessä kolminottelussa tammikuun Jatkosodassa, ja sen jälkeen Adder puolusti mestaruuttaan onnistuneesti myös Jami Aaltoa vastaan helmikuun Wrestling Show Live -tapahtumassa. FCF Wrestlingin lisäksi Adder puolusti Pohjoismaiden mestaruuttaan SLAM Wrestling Finlandissa, jossa hän on yksi rosterin vakiokasvoista.

Sitten kaikki päättyi kuin seinään. Toni Tammisen manageri Leo Lemmetty oli saanut jollakin konstilla hierottua ottelun, jossa Tamminen saisi otella ystävänsä The Sanin kanssa Stark Adderin mestaruudesta. Muistaako kukaan sellaista sanaa kuin logiikka, ja miksi Pohjoismaiden mestaruuden mystinen komitea suostuisi moiseen veljeilyyn Lemmetyn kanssa? Samaan syssyyn voisi kysyä, miksei Pohjoismaiden mestaruudella ole vieläkään mitään selvää identiteettiä, mutta se ei ole yksin FCF Wrestlingin ongelma.

Ratkaisun olisi voinut vielä painaa villaisella, jos kyse olisi ollut vain välipuolustuksesta – tavasta edistää The Sanin ja Toni Tammisen kuviota, vaikkei sekään olisi juuri Stark Adderia tai Pohjoismaiden mestaruutta vaatinut. Mutta kyse ei ollutkaan välipuolustuksesta, vaan Stark Adderin, suoraselkäisen, rakastetun sankarin, upean mestaruuskauden hämmentävästä lopusta, kun uudeksi mestariksi nousi toinen sankari – ja vieläpä sellainen, joka oli aina ennen tätä ottelua ollut antagonisti. Syntyi soppa, jota jopa paatuneen painifanin oli hankala niellä. Pitäisikö katsojan olla nyt onnellinen siitä, että The San, tuo entinen nilkki, nousi mestariksi ja näpäytti näin Toni Tammista – vai sittenkin surullinen siitä, että Stark Adderin koskettava renessanssi pysähtyi ja muuttui suolapatsaaksi?

Niin tai näin, lopputulos tukahdutti nuotion, joka oli vasta ehtinyt leimahtaa liekkeihin. Se harmitti eritoten siksi, että juuri Stark Adderin suoraviivainen mestaruuskausi pitkine voitonjuhlineen kaikkineen oli tuonut sitä todella kaivattua tasapainoa FCF Wrestlingin kaoottiseen buukkaukseen, jollaiseen se Adderinkin mestaruuskausi lopulta yhtyi.

3. Sisu8-finalistien kohtalo oli kummallinen

Swerve voi olla myös se, että ottelu päättyy yllättävään lopputulokseen. Näin tapahtui, kun vuosikausia tuuliajolla seilannut Johnny McMetal puski Sisu8-finalisti Viktor Tykin mattoon ja nappasi tästä Suomen kenties potentiaalisimmasta painijasta puhtaan voiton siitä huolimatta, että on antagonisti.

Miksi?

Se on mielestäni oikein hyvä kysymys. Tämä lopputulos on korkeintaan osoitus niin sanotusta even steven -buukkauksesta, jolla pyritään siihen, että hahmot ovat yhtä vahvoja. Se toimii joskus, jotta tarinankerronta muuttuu hivenen ennalta arvaamattomammaksi, mutta johdonmukainen ennalta-arvattavuus on myös yksi keskeisimmistä tarinankerronnan tukipilareista. Mitä Johnny McMetal on edes tehnyt viime aikoina (muuta kuin liittynyt täysin yllättäen Mustan Aukon jäseneksi ja ilmeisesti poistunut sieltä yhtä yllättäen)?

Minäpä kerron.

McMetal on voittanut vuoden 2015 jälkeen tasan neljä ottelua, joista yhden, Polar Pekon, diskauksella. Yksi voitto tuli Sideshow-tapahtumassa, toinen Sideways-festivaalilla.

Neljäs nähtiin lauantaina.

Samalla aikahaarukalla McMetal on hävinnyt 12 kertaa.

Kysyn siksi uudelleen: miksi?

Viktor Tykki sen sijaan voitti pelkästään viime vuonna jopa seitsemän ottelua. Kova nousu johti aina Sisu8-finaaliin, jossa hän hävisi lauantain joukkuetoverilleen Reimille.

Jos nyt vertaa McMetalia ja Tykkiä toisiinsa, on kuin Kiekko-Espoo olisi ottanut ohimennen voiton Jokereista. Se ei ole enää pelkästään ennalta arvaamatonta, vaan täysin käsittämätöntä – ja juuri vääränlaista even steven -buukkausta.

En tiedä, onko minulta mennyt jotakin ohi, mutten myöskään ymmärrä, mihin Reimin Sisu8-voitto on unohtunut. Tavallisesti Sisu8-pokaali on johtanut FCF-mestaruusotteluun, mutta Reimi ei ole sellaista saanut. Sen voi tietysti selittää tarinankerronnassa sillä kaikkein halvimmalla tavalla eli ilkeällä toimitusjohtajalla, joka ei halua antaa muille mahdollisuuksia, mutta se vain jyrsisi mainion Sisu8-turnauksen arvokkuutta ja kilpaurheilua jäljittelevän painiorganisaation logiikkaa.

Aivojani sen sijaan jyrsii Viktor Tykin tappio – siitä huolimatta, että pidän McMetalia oikein taitavana showpainijana ja itse asiassa hukattuna potentiaalina. Tämä uusi nousu tuli vain täysin väärällä tavalla, kaoottisen Musta Aukko -kohtauksen jälkilöylyissä.

P.S. Suomen potentiaalisimmista painijoista puheen ollen: missä on Polar Pekko?

4. Vähemmän on enemmän

Tässä tapahtumassa oli kuusi ottelua, joista yksi oli niin sanottu impromptu-ottelu eli mainostamaton ottelu, joka syntyi kesken tapahtuman. Siitä syystä vain yksi ottelu, Valentine vastaan Shemeikka, sai sopivasti pituutta; ottelu kesti yli 22 minuuttia. Pohjoismaiden mestaruuden kohtalo ratkesi seitsemässä minuutissa, FCF-mestaruuden kohtalo alle viidessä minuutissa. Luupää, kuten todettua, raivasi tiensä historialliseen voittoonsa alle kymmenessä sekunnissa. Jami Aallon, Kert Kukkin ja Nikitan ottelu Regina Rosendahlin johtamaa Dynastiaa vastaan oli yli 10-minuuttinen, mutta sekin olisi voinut kestää kuuden henkilön otteluna paljon kauemminkin, jotta siitä olisi voinut puristaa kaiken mehun irti.

McMetal selätti Tykin ajassa 7:49.

Kuten tiedämme, WWE:n johtaja Vince McMahon väittää, että enemmän on enemmän. Minä olen eri mieltä. Vähemmän on enemmän, ja siksi FCF Wrestling voisi mielestäni pohtia, kannattaako korttia sulloa näin täyteen otteluita, jos tapahtuma kestää vain pari tuntia. Kyllä, tapahtumia on vähän ja jokainen ottelu tärkeä painijan kehittymisen kannalta, mutta laatu korvaa tässäkin määrän. Ihanteellinen tilanne olisi se, ettei kortissa olisi McMetalin joukkueottelun kaltaisia tyhjästä nyhjäistyjä täytematseja, jotka voivat vielä päättyä älyttömällä tavalla, vaan jokainen ottelu olisi tärkeä ja odotettu koitos, jota käsitellään arvokkaasti ja joka on sidoksissa tarinankerrontaan. Keinotekoisen, päälle liimatun täytematsin sijaan painija voisi vierailla yleisön edessä pitämässä esimerkiksi puheen, joka itse asiassa rakentaisi hänen hahmoaan.

Painiottelu on se tuote, jota ihmiset tulevat katsomaan. Sen pitäisi silloin olla niin hyvä kuin mahdollista, ja siihen tarvitaan usein aikaa – paitsi kehässä myös sen ulkopuolella, jotta otteluun voidaan luoda mielenkiintoa. Se, että roiskaistaan painijoita tuosta vain kehään sen enempää selittelemättä, haaskaa äärimmäisen arvokasta aikaa, jona niitä hahmoja ja tarinoita voisi yleisön edessä kehittää. Jokainen minuutti, vartti ja tunti pitäisi hyödyntää tehokkaasti, koska niitä ei paljoakaan suomipainin vuodessa ole.

5. FCF-mestaruus on vajonnut pohjamutiin

Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun Pyöveli Petrov matkusti Ruotsiin, sulloi Valentinen arkkuun ja toi pojan kotiin.

Siihen päättyi FCF Wrestlingin historian paras mestaruuskausi, ja sen jälkeen kyyti on ollut pitkälti kylmää.

Petrovin kauhujen kausi jäi kaikkien onneksi lyhyeksi, kun kansansankari Karhula kukisti maskipäisen hirviön alta aikayksikön. Vielä paljon lyhyempi oli tosin Karhulan kausi, koska Ricky Vendetta (nyk. Salomon Strid) lunasti ”Money in the Bank -salkkunsa” ja nousi mestariksi heti Petrov-ottelun perään.

Jo tuolloin olimme soutaneet hyvin kauas niistä mahtavista vesistä, joihin Valentinen historiallisessa mestaruuskaudessa pääsimme.

Vendettan kausi jäi niin ikään melko lyhyeksi, kun oli jo Karhulan vuoro palata takaisin kukkulan kuninkaaksi. Nyt luvassa oli pidempi pätkä, 287 päivää, mutta hirveästi muistoja siitä ei kuitenkaan jäänyt. Karhula puolusti mestaruuttaan tuona aikana vain kolmesti. Ensimmäisessä ottelussa hän hävisi diskauksella Demolition Daviesille, toisessa päihitti painikehistä sittemmin kadonneen The Beastin ja kolmannessa jo hävisi tittelinsä StarBuckille.

Se, ehkä hieman yllättäen, johti parhaimpaan mestaruuskauteen sitten Valentinen. Karhulan odotettu sankaritarina ei kukoistanut yhtä upeasti kuin oli toivottu, mutta StarBuckin erinomainen heel-työskentely vakuutti enemmän ja enemmän kerta toisensa jälkeen. Ylimielinen mestari todella tuntui mestarilta, ja kuvio sai onnellisen lopun, kun Mikko Maestro lopulta pudotti vihatun nilkin valtaistuimeltaan tarinan kliimaksissa: Talvisodan pääottelussa.

Sen jälkeen on tultu vain ja ainoastaan alaspäin. Maestro hävisi vyön pian Sisu8-voittaja Vili Raadolle, jolloin titteli jäi Mustan Aukon varjoon. Sieltä se ei vapautunut oikeastaan koskaan, ja yhtäkkiä Raato hävisi mestaruutensa ”Häijy” Heimo Ukonselälle ottelussa, joka tuntui tyylipuhtaalta välipuolustukselta Talvisodan alla. Kyseessä siis oli, niin, swerve. Ukonselän kummallinen mestaruuskausi katkesi heti ensimmäisessä ja varsin sekavassa puolustuksessa, jossa voittajaksi nousi ottelun toinen sankari, Ioni.

Ioni säilytti mestaruutensa Valentinea vastaan Jatkosodassa ja hävisi sen sitten impromptu-ottelussa Karhulalle, ilkeälle toimitusjohtajalle, täysin epäreilussa tilanteessa.

Ja nyt odotettavissa on vain lisää sekoilua, kun mestaruusvyö tuollaisen hahmon hallussa on.

Tämä kaikki on kääntänyt asetelman päälaelleen niin, että Pohjoismaiden mestaruus on tuntunut huomattavasti FCF-mestaruutta arvokkaammalta titteliltä. Ehkä juuri siksi Stark Adderin mestaruusjuhla painui paljon vahvemmin mieleen kuin Ionin kruunajaiset Ukonsilmän päätteeksi.

Tämä kaikki saa myös toivomaan sitä, että mestaruuskuviot muuttuisivat tulevaisuudessa. Sopiva lääke voisi olla urheilupainotteinen presentaatio, jollaista myös FCF Wrestlingin oma Sisu8-turnaus on hienosti edustanut – tai ainakin voisi edustaa, jos sekin välttyisi vimmatulta ylibuukkaukselta. Tarvitsemme logiikkaa ja suoraviivaista tarinankerrontaa, joka koukuttaa katsojia ja kehittää hahmoja johdonmukaisesti.

Tämä nykyinen kaaos on yksinkertaisesti ollut huonoa buukkausta.

Ja ruoskin sitä vain ja ainoastaan siksi, että toivon sen muuttuvan paremmaksi.

FCF Wrestlingin tuote näyttää tällä hetkellä erinomaisen hyvältä. Jälkitallenne on loistava ja toivottu lisäys organisaation tarjontaan. Valkoinen Sali on mitä mainioin miljöö showpainia varten. Rosteri on parempi kuin koskaan aikaisemmin. Pöhinää on paljon ja potentiaalia sitäkin enemmän.

Siltikään kaikki ei ole täydellistä.

Tulokset:

The San voitti Toni Tammisen ja mestari Stark Adderin kolminottelussa ja nousi uudeksi Pohjoismaiden mestariksi ajassa 7:01. Arvosana: 6/10
Jami Aalto, Kert Kukk ja Nikita voittivat Regina Rosendahlin, Salomon Stridin ja Vangin diskauksella ajassa 10:22. Arvosana: 5/10
Juhana ”King Kong” Karhula voitti mestari Ionin ja nousi uudeksi FCF Wrestlingin mestariksi ajassa 4:29. Arvosana: 5/10
Jessica Love ja Johnny McMetal voittivat Reimin ja Viktor Tykin ajassa 7:49. Arvosana: 5/10.
Jake Luupää voitti HC Andersenin ajassa 0:09. Arvosana: N/A
Shemeikka voitti Valentinen Loser Leaves Town -ottelussa ajassa 22:22. Arvosana: 7/10

FCF Wrestling Show Live (5.9.2020) -tapahtuman arvosana: 5/10

survey services

Lisää...