SLAM Wrestling FinlandSuomipainiUutiset

Slamageddon siirtyi taas, mutta SLAM ei pysähdy – Marty Jones, 74, pitää seminaarin Suomessa, ja Boot Camp tulee saamaan jatkoa

SLAM Wrestling Finland on joutunut siirtämään suuren Slamageddon-tapahtumansa jo toisen kerran.

Slamageddonin piti alun perin toteutua toukokuussa, kunnes se siirrettiin lokakuulle. Nyt tapahtuman uusi päivämäärä on lauantai 19. joulukuuta. Paikka on edelleen sama eli Helsingin Apollo Live Club.

Siirrot johtuvat koronaviruspandemian aiheuttamista matkustusrajoituksista, jotka hankaloittavat ulkomaisten painijoiden saapumista Suomeen.

”Meille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin siirtää vuoden isoin tapahtumamme eteenpäin”, SLAM Wrestling Finland kirjoitti Facebookissa.

Tapahtumaan mainostettiin alun perin useita kansainvälisiä nimiä, kuten WWE:stä tuttua yhdysvaltalaispainija MVP:tä. Listalta löytyivät myös muun muassa All Elite Wrestlingissä painineen portugalilaisen Shannan, jättimäisen skotlantilaisen KUMAn ja SLAM Wrestling Finlandin Mega Launch -tapahtuman pääottelussa painineen britin Tiny Ironin nimet.

Nyt tilanne on epäselvä.

”Osa Slamageddonin painijoista ovat epävakaita, koska asuvat maissa, joissa on matkustuskielto omilla kansalaisilla. Jos tilanne ei raukea, joudumme joitakin painijoita muuttamaan, mutta aika ei ole vielä kypsä nimien tiputteluun ja mainintoihin”, SLAM Wrestling Finlandin perustaja Michael ”StarBuck” Majalahti sanoo Smarksidelle.

Slamageddonin kohtalosta huolimatta SLAM Wrestling Finland on järjestänyt muutaman tapahtuman koronaviruspandemian aikana. Ensimmäinen niistä oli nimeltään Quarantine Combat ja järjestettiin vain kutsuvieraille. Tapahtuman ottelut julkaistiin myöhemmin SLAM Wrestling Finlandin Youtube-kanavalla.

Quarantine Combatin jälkeen SLAM Wrestling Finland järjesti PowerSLAM in Põltsamaa -nimisen tapahtuman Virossa 15. elokuuta. Tuoreimmat tapahtumat nähtiin lauantaina 29. elokuuta, kun SLAM Wrestling Finlandin painijat ottelivat jopa kahdessa paikassa samana päivänä: Porvoossa ja Helsingissä.

Porvoossa SLAM Wrestling Finland oli osa paikallisen Borgå Boxing -nyrkkeilyseuran syyskauden avajaisia. Helsingissä taas oli SLAMFEST! – One Night Riot -niminen tapahtuma Konepaja Biergartenissa, Vallilassa.

Mielenkiintoista oli, että molemmissa tapahtumissa nähtiin erityinen ottelu: Timo-Tuomas ”TT” Suosalo vastaan Dylan Broda. Kumpikaan painija ei ollut otellut aikaisemmin yleisön edessä, joten ilta oli heille ikimuistoinen.


Kuuntele lisää: Kellonsoiton jälkeen #4 – Timo-Tuomas Suosalo


Sekä Suosalo että Broda osallistuivat tänä kesänä SLAM Wrestling Finlandin ensimmäiseen painikoulutukseen, Boot Campiin. Tähtioppilaina he saivat kunnian otella kokelaista ensimmäisinä yleisön edessä.

Boot Camp on pikkuhiljaa loppumassa. Onko painikoululle luvassa jatkoa tulevaisuudessa?

”Boot Campeja tulee jatkossakin. Kasvatamme SLAM Wrestling Finlandista Baltian laajuisen operaation tulevina vuosina”, Majalahti sanoo.

Pääsevätkö Boot Campin painijat, kuten Suosalo, kehään myös jatkossa SLAM Wrestling Finlandin tapahtumissa?

”Kouluttamani painioppilaat saavat valmistauduttuaan mahdollisuuksia SLAMin korteilla, joissa heille ilmenee sopiva rako ja buukkausmahdollisuus”, Majalahti kertoo.

Kun SLAM Wrestling Finland perustettiin, Majalahti painotti, että kyse on ammattipainin myyntipalvelusta eikä tavanomaisesta tapahtumia järjestävästä promootiosta. Nyt tapahtumia on kuitenkin järjestetty jonkin verran itse.

Onko SLAM Wrestling Finland yhä ensisijaisesti myyntipalvelu?

”Toimimme edelleen myyntipalveluna mutta tuotamme myös joitain omia tapahtumiamme – erityisesti tämän poikkeuksellisen koronavirustilanteen aikana”, Majalahti sanoo.

”Kaikki korttimme ovat erilaisia toimintamallimme ansiosta, ja jokainen tapahtumamme on räätälöitävissä muun muassa alueen, maan ja sijainnin osalta.”

Tapahtumien ja Boot Campin lisäksi SLAM Wrestling Finland tekee uuden aluevaltauksen reilun viikon päästä, kun brittipainin legenda Marty Jones, 74, saapuu Suomen pitämään painiseminaarin.

SLAM Wrestling Finlandin sivuilla kerrotaan, että Jones valmentaa WWE NXT:n painijoita ja pitää kolmipäiväisen leirin Espoossa 19.–21. syyskuuta.

”Tällaista valmennusta et löydä mistään muualta”, SLAM Wrestling Finlandin sivuilla sanotaan.

Miksi juuri Marty Jones pitää SLAM Wrestling Finlandin harjoitteluleirin?

”Marty Jones on yksi parhaimmista koskaan Euroopasta. Hänen vertaisryhmänsä, muun muassa Finlay, William Regal ja Robbie Brookside, tunnustavat sen. Marty on myös yksi portinvartijoista NXT UK:n osalta”, Majalahti sanoo.

Seminaariin voi osallistua ottamalla yhteyttä SLAM Wrestling Finlandiin.


Smarkside käyttää jatkossa SLAM Wrestling Finlandin yhteydessä sanaa ”ammattipaini”. Muutoin jatkamme sanan ”showpaini” käyttöä entiseen tapaan.

Eetu "Enska" Lehtinen

Eetu "Enska" Lehtinen

Smarkside-universumin ylläpitäjä, joka rakastaa laadukasta showpainia.

Previous post

Jälkipyykkinaru #88: FCF Wrestling Show Live! (5.9.2020)

Next post

Viisi pointtia: FCF Wrestling Show Live (5.9.2020)

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *