EnnakotNJPW

Ennakko: Invasion Attack 2016

Lähetys: 10.4 (klo 10.00-14.00)

Sijainti: Tokio (Ryōgoku Kokugikan)

Katso tapahtuma NJPW Worldissa!

Invasion Attack on vuonna 2013 ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma, joka on verrattain lyhyen historiansa aikana tarjonnut ikimuistoisia hetkiä kerta toisensa jälkeen. Ensimmäisessä Invasion Attackissa ”Rainmaker” Kazuchika Okada onnistui pitkän uurastuksen jälkeen päihittämään arkkivihollisensa Hiroshi Tanahashin ja voittamaan toisen IWGP Heavyweight -mestaruutensa eräässä kyseisen vuoden parhaista otteluista. Vastikään WWE:n NXT:ssä debytoinut ”King of Strong Style” Shinsuke Nakamura nappasi huippumatsin päätteeksi kolmannen IWGP Intercontinental -mestaruutensa vuonna 2014, ja viime vuoden ikimuistoisessa pääottelussa AJ Styles kohtasi Kota Ibushin ensimmäistä kertaa ikinä. Kevään suurin puroresu-tapahtuma ei varmasti ole tälläkään kertaa jättämässä ketään kylmäksi. Show’n merkittävyydestä kertoo myös se, että tänä vuonna siihen on saatavilla englanninkielinen selostus ROH:sta tuttujen Kevin Kellyn ja Steve Corinon tarjoamana. Japanilaista painia vähemmän seuranneille tämä on siis hieno mahdollisuus tutustua NJPW:n tarjontaan ilman kielimuuria.

Tag Team Match

Bullet Club (Bad Luck Fale & Yujiro Takahashi) vs. Juice Robinson & Ryusuke Taguchi

New Japanin vakiohassuttelija Ryusuke Taguchilla on ollut jo pidemmän aikaa pahaa verta Bullet Clubin kanssa, ja Invasion Attackin avausottelussa hänelle tarjoutuu mahdollisuus napata Juice Robinsonin (NXT:stä tuttu CJ Parker) avustamana tärkeä erävoitto kahdesta Bullet Club -pahisryhmän avainjäsenestä. Voitto ei kuitenkaan varmasti tule lohkeamaan helpolla, kun vastassa ovat viekas Yujiro Takahashi ja yksi tallin ansioituneimmista jäsenistä: 145-kiloinen Bad Luck Fale. Totta puhuen Bullet Clubin voitto tuntuu jopa huomattavasti todennäköisemmältä vaihtoehdolta, mutta ehkäpä kevyempi ja vikkelämpi hyviskaksikko pääseekin yllättämään? Mitään mestariteosta tästä matsista ei kannata odottaa, mutta se varmasti onnistuu tekemään tehtävänsä show’n avaajana ja saamaan Sumohallin yleisön kuumaksi.

6-Man Tag Team Match

CHAOS (Kazushi Sakuraba, Toru Yano & YOSHI-HASHI) vs. Jushin Thunder Liger, Satoshi Kojima & Yuji Nagata

Tämä on rehellinen täyteottelu – mutta todennäköisesti viihdyttävä sellainen. CHAOS-ryhmän jäsenillä on aina hyvä joukkuekemia, ja myös heitä vastaan asettuva veteraanikolmikko on edelleen kovassa vedossa. Satoshi Kojimalla on yhä hampaankolossa nolo tappio Toru Yanolle New Japan Cupissa, joten meno saattaa heidän osaltaan äityä jopa kehän ulkopuolelle leviäväksi nyrkkitappeluksi. Yuji Nagatalta ja MMA-legenda Sakurabalta on odotettavissa rajuja lukotuksia, kun taas Ligerilta ja Yoshi-Hashilta nopeaa ja lennokasta painitaituruutta. Tältäkään matsilta ei kannata odottaa liikoja, mutta tämä voi siitä huolimatta olla jopa yllättävän hyvä mittelö.

Tag Team Match

CHAOS (Hirooki Goto & Tomohiro Ishii) vs. Los Ingobernables de Japon (BUSHI & EVIL)

njpw_invasion-attack-2016_ennakko_goto-ishii_bushi_evil

Los Ingobernables de Japon -ryhmän BUSHI ja EVIL sekaantuvat jatkuvasti johtajansa Tetsuya Naiton otteluihin. Räikeimpänä tapauksena New Japan Cupin finaaliottelu, jossa he aiheuttivat Hirooki Gotolle tappion, minkä lisäksi he jatkoivat hänen pieksentäänsä vielä useita minuutteja matsin jälkeenkin. Hallitseva IWGP-mestari Kazuchika Okada kuitenkin pelasti hänet varmalta sairaalareissulta, ja sen seurauksena Goto päätti viimein liittyä CHAOS-tallin jäseneksi. Myös Tomohiro Ishii on ollut pitkään tukkanuottasilla Los Ingobernablesin kanssa, ja Invasion Attackissa heille koittaa mahdollisuus tehdä loppu hämäräperäisen ryhmän touhuille. Tämä matsi on myös illan pääottelua ajatellen erittäin tärkeässä asemassa: Jos Goto ja Ishii saavat piestyä vastustajansa riittävän huonoon kuntoon, he voivat sillä varmistaa, ettei IWGP Heavyweight -mestaruusotteluun tulla sekaantumaan.

Tässä ottelussa on niin paljon pahaa verta taustalla, ettei häviävä joukkue voi millään kävellä kehästä omin jaloin pois. Matsissa on neljä varmaa suorittajaa, joten tämä tulee varmasti olemaan tapahtuman parhaimmistoa. Goto, Ishii ja EVIL ovat kaikki kovaotteisia tappelupukareita, kun taas BUSHI tuo oman mausteensa otteluun lucha libre -tyylinsä ansiosta.

IWGP Junior Heavyweight Tag Team Championship

Ricochet & Matt Sydal (c) vs. Roppongi Vice (Beretta & Rocky Romero)

njpw_invasion-attack-2016_ennakko_ricochet_sydal_roppongi-vice

Tämä on siis ensimmäinen show’n kuudesta mestaruusottelusta. Sydal ja Ricochet voittivat IWGP Junior -joukkuevyöt helmikuun The New Beginning -tapahtumassa ja saavat ensimmäisessä puolustuksessaan vastaan Roppongi Vicen, joka on pitänyt samoja mestaruuksia hallussaan kerran aiemmin. Sattumalta Beretta ja Romero nousivat mestareiksi juuri viime vuoden Invasion Attackissa, joten nähtäväksi jää, kykenevätkö he uusimaan temppunsa tuoreita mestareita vastaan. On varsin piristävää, että kevytsarjalaisten joukkuevöitä puolustetaan välillä ihan perinteisellä kaksi kahta vastaan -asetelmalla. Useamman joukkueen rymistelyt ovat toki nekin viihdyttäviä mutta jäävät lähes aina tarinankerronnan puolesta heikoiksi. Loogisesti ajateltuna vastikään kruunatut mestarit tulevat todennäköisesti säilyttämään tittelinsä, mutta jos Ricochetin WWE-huhut pitävät paikkansa, saattavat vyöt hyvinkin vaihtaa omistajaa jo tässä vaiheessa.

IWGP Junior Heavyweight Championship

KUSHIDA (c) vs. Will Ospreay

njpw_invasion-attack-2016_ennakko_kushida_ospreaay

22-vuotias, neljän vuoden painikokemuksen omaava brittiläinen Will Ospreay solmi viime kuussa sopimuksen NJPW:n kanssa ja joutuukin heti ensimmäisessä ottelussaan varsinaiseen tulikokeeseen, kun hän haastaa hallitsevan IWGP Junior Heavyweight -mestarin. KUSHIDA voitti Junior-sarjan mestaruuden kolmatta kertaa urallaan Wrestle Kingdom 10:ssä ja on puolustanut vyötään menestyksekkäästi niin Japanin kuin Yhdysvaltojenkin maaperällä. Mestaruusvoitto New Japan -debyytissä on lähes ennenkuulumatonta, mutta Ospreayn kykyihin on selvästi paljon luottoa. KUSHIDA taas on yksi maailman parhaita painijoita ja täysin oikeutetusti nykyisessä asemassaan oman painoluokkansa ykkösnimenä, mutta hän on jo kohdannut lähes jokaisen Junior Heavyweightin joita NJPW:llä on tarjota, joten uuden mestarin kruunaaminen toisi kaivattua vaihtelua ja tuoreutta kuvioihin. KUSHIDA painii poikkeuksetta huippumatseja, ja jos Ospreay kykenee pistämään parastaan loppuunmyydyn Sumohallin edessä, saattaa tämä ottelu yltää jopa koko show’n parhaaksi.

NEVER Openweight Six Man Tag Team Championship

Yoshitatsu, Michael Elgin & Hiroshi Tanahashi vs. Bullet Club (The Young Bucks & Kenny Omega) (c)

njpw_invasion-attack-2016_ennakko_yoshitatsu_elgin_tanahashi_young-bucks_omega

Junior Heavyweight -skeneä vuoden ajan dominoinut Kenny Omega ilmoitti tammikuussa siirtyvänsä raskaaseen sarjaan ja nappasikin helmikuun The New Beginning -tapahtumassa uransa tähän mennessä suurimman voiton selättämällä Hiroshi Tanahashin avoimesta IWGP Intercontinental -mestaruudesta. Viikkoa myöhemmin hän voitti NEVER Openweight Six Man Tag Team -mestaruuden Elite-kumppaniensa Young Bucksin kanssa. Omegan tähti on koko vuoden ajan noussut raketin lailla, ja mies sopeutuu päivä päivältä paremmin rooliinsa Bullet Clubin johtajana.

Sen sijaan Hiroshi Tanahashille vuosi 2016 on ollut karu. Hän on kärsinyt kolme isoa tappiota kolmessa kuukaudessa ja joutuukin taistelemaan kynsin hampain, mikäli haluaa vielä nousta takaisin korkeimmalle huipulle. Kuuden miehen joukkuemestaruuden voittaminen olisi kiva lisä Tanahashin jo valmiiksi laajaan mestaruuskokoelmaan, mutta Omegan tiimin päihittäminen olisi ennen kaikkea henkinen voitto kovia kokeneelle sankarille. Voitto ei tule jäämään haaveeksi ainakaan heikkojen joukkuetoverien vuoksi, sillä Tanahashin kanssa hynttyyt lyövät yhteen hurjassa nousukiidossa oleva ”Unbreakable” Michael Elgin sekä WWE:stäkin tuttu Yoshitatsu. Tatsu palasi New Japaniin loppuvuodesta 2014, mutta mursi niskansa silloisen Bullet Club -johtaja AJ Stylesin käsittelyssä. Tämä tulee siis olemaan hänen ensimmäinen ottelunsa yli vuoteen, ja Tatsu on koko tämän ajan kantanut Bullet Clubille kaunaa loukkaantumisestaan.

Tämän ottelun lopputulosta on vaikeaa lähteä veikkaamaan, mutta takuuvarmasti hieno matsi on luvassa. Elitellä on koko painimaailman viihdyttävin joukkuedynamiikka, kun taas Tanahashi ja Elgin ovat aina mahtavia. Ottelun kysymysmerkki onkin Yoshitatsu. Onko vakavasta niskavammasta toipunut Tatsu enää entisensä, vai ovatko taidot päässeet ruostumaan lähes puolentoista vuoden mittaisen poissaolon aikana?

NEVER Openweight Championship

Katsuyori Shibata (c) vs. Hiroyoshi Tenzan

njpw_invasion-attack-2016_ennakko_tenzan_shibata

Katsuyori Shibata voitti uransa ensimmäisen yksilömestaruuden, kun hän selätti Tomohiro Ishiin ja nousi NEVER Openweight -mestariksi Wrestle Kingdom 10:ssä. Taistelevaksi mestariksi vannoutunut Shibata onkin puolustanut kovaotteisesti vyötään jo pariin otteeseen, viimeisimpänä selätysvoitto legendaarisen Tencozy-joukkueen Satoshi Kojimasta. Tencozy koostuu siis Kojiman lisäksi Hiroyoshi Tenzanista, ja kaksikko on mahtavien yksilösaavutusten lisäksi kerännyt runsaasti mainetta myös joukkueena, voittaen muunmuassa IWGP-joukkuemestaruuden peräti viiteen otteeseen. Tenzan ei tietenkään niellyt joukkuetoverinsa tappiota vaan haastoi Shibatan välittömästi mestaruusotteluun Invasion Attackissa. Tenzan ja Shibata kohtasivat viimeksi viime vuoden G1 Climax -turnauksessa, jolloin Tenzan nappasi vakuuttavan voiton Anaconda Vice -kuristusotteella – liikkeellä, jonka hän itse on kehittänyt. Veteraani on luvannut laittaa Shibatan jälleen kerran unten maille, kun taas mestari potkaisee päähän jokaista tiellensä asettuvaa. Tästä saattaa tulla rumaa jälkeä.

IWGP Tag Team Championship

Great Bash Heel (Togi Makabe & Tomoaki Honma) (c) vs. BULLET CLUB (Tama Tonga & Tanga Roa)

njpw_invasion-attack-2016_ennakko_makabe_honma_tonga_roa

AJ Stylesin, Karl Andersonin ja Doc Gallowsin lähtiessä NJPW:stä oli fanien keskuudessa pohdintaa siitä, tulisivatko jotkut Bullet Clubin vähemmän huomiota saaneet jäsenet nostamaan osakkeitaan ja täyttämään kolmikon jättämän tyhjiön. New Japan Cupin avauserässä Tama Tonga teki selväksi, ettei aio enää tyytyä asemaansa ryhmän rivimiehenä, kun hän nappasi uransa isoimman voiton selättämällä Togi Makaben täysin puhtaasti. Tonga kiusoitteli jonkin aikaa uudella Bullet Clubin jäsenellä, joka lopulta paljastui hänen omaksi veljekseen, Tanga Roaksi (WWE:ssä tunnettu myös nimellä Camacho). Veljesten muodostama uusi joukkue, ”Guerrillas of Destiny”, haastoikin joukkuemestarit Invasion Attackiin, ja niin tämä ottelu oli valmis.

Tämänkään ottelun lopputulosta on vaikea lähteä arvaamaan, mutta mestarijoukkueen suosio tulee taatusti pitämään yleisön alusta loppuun kuumana. Makabe ja Honma ovat haastajiaan huomattavasti kokeneempia, mutta veljesten etulyöntiasema tulee olemaan se, että he ovat tunteneet toisensa koko ikänsä.

IWGP Heavyweight Championship

Kazuchika Okada (c) vs. Tetsuya Naito

njpw_invasion-attack-2016_ennakko_okada_naito

Elokuu 2007. New Japanin kehässä seisoo ”Young Lion” -tyyliin ominaisesti kaksi mustissa speedoissa painivaa nuorta tulokasta. Kyse on 19-vuotiaan Kazuchika Okadan NJPW-debyyttiottelusta. Hänen vastustajanaan on hiljattain New Japanissa aloittanut Tetsuya Naito, joka on myös täysin tuore nimi painikehissä. Vajaan kymmenminuuttisen väännön jälkeen hieman kokemattomampi Okada joutuu tamppaamaan mattoa luovuttamisen merkiksi. Naiton Boston Crab riitti tällä kertaa voittoon.

Palataan takaisin tähän päivään. Okada ja Naito ovat ensimmäisen kohtaamisensa jälkeen raivanneet tiensä New Japanin huipulle, jossa he ovat kohdanneet toisensa useita kertoja. ”Rainmaker”-nimikeellä itseänsä tituleeraava, itsevarma ja pröystäilevä Kazuchika Okada on ylimielisestä asenteestaan huolimatta voittanut fanit puolelleen ja onkin monien mielestä nykyään koko New Japan Pro-Wrestlingin kasvot. Matka on ollut pitkä, mutta hän pitää IWGP Heavyweight -mestaruutta hallussaan jo kolmatta kertaa urallaan.

Myös Naito on päässyt urallaan pitkälle: Hän on voittanut sekä yksilö- että joukkuemestaruuksia eri painoluokissa – ja tietysti uran suurimpana saavutuksena G1 Climax -voitto vuodelta 2013. Sitä kaikkein kirkkainta palkintoa Naito ei kuitenkaan ole onnistunut voittamaan, vaikka lähelle hän on päässyt useita kertoja. Kaksikko on kohdannut toisensa kahdesti IWGP Heavyweight -mestaruudesta, jolloin molemmilla kerroilla Okada on täpärästi säilyttänyt vyönsä. Tämän lisäksi he ovat kohdanneet G1 Climaxissa niin ikään kahdesti, jolloin Naito on kummallakin kerralla ollut voitokas osapuoli. Otteluparin viimeisin matsi nähtiin loppuvuoden 2014 King of Pro Wrestling -tapahtumassa, jolloin Okada onnistui kynsin hampain säilyttämään silloisen ykköshaastajuutensa IWGP-mestaruuteen.

Naitolla on ollut kaikki tarvittava noustakseen NJPW:n ykkösnimeksi, mutta kerta toisensa jälkeen tilaisuus on lipunut hänen käsistään ratkaisevalla hetkellä. Kova ja rehellinen uurastus ei ole riittänyt saavuttamaan Naitolle sitä korkeinta huippua, kun taas mulkerosti käyttäytyvä Okada on saanut urallaan kaiken haluamansa. Kesällä 2015 Naiton asenne muuttui. Hän ei enää välittänyt tippaakaan fanien miellyttämisestä, vaan päätti viimein tehdä jotain itseään varten. Hän liittyi häijyyn Los Ingobernables -ryhmään ja jätti taakseen kaiken kunnioituksen ja rehellisyyden, joiden nimeen hän oli aiemmin vannonut. Naito on vakuuttunut, että jonkinlainen salaliitto häntä vastaan on pitänyt hänet erossa IWGP-mestaruudesta ja syyttää kaikesta NJPW:n omistajaa Takaaki Kidania ja firman pääbookaajaa Gedoa – joka myös sattumoisin on Kazuchika Okadan manageri. ”Stardust Genious” on nyt vaarallisempi kuin koskaan aiemmin ja samalla Okadan tähänastisen mestaruuskauden ylivoimaisesti suurin uhka.

Tähän tarinaan saadaan Invasion Attackissa seuraava ja ehkäpä ratkaiseva luku, kun tämä kaksikko kohtaa illan pääottelussa IWGP Heavyweight -mestaruudesta, ja jompikumpi poistuu Tokion Sumohallista voittajana. Kaikki keskinäinen kunnioitus on heitetty romukoppaan ja kumpikin tulee tekemään aivan kaikkensa kukistaakseen vastustajansa. Tämä taistelu tulee takuuvarmasti olemaan yksi vuoden parhaista otteluista.

Mikko Taussi

Mikko Taussi

Opiskelija Etelä-Suomesta. Showpainia tullut seurattua vuodesta 2003. Aasialainen pop-kulttuuri ollut intohimon kohteena lähes yhtä kauan, ja se näkyy myös painifanituksessa.

Previous post

WrestleMania 32 – Livereportaasi

Next post

Kuinka WrestleMania 32 olisi pitänyt toteuttaa

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *