EsittelytHaastattelut

Spandex Sapiens – Tarina rakkaudesta, ääripäistä ja showpainista

Teksti: Ville Vuohtoniemi, Eetu Lehtinen, Salomon Marttila

Kuvat: Ville Vuohtoniemi, Emerald Gate Industries


 

Helsingin Maxim-elokuvateatterissa on mahdollista päästä todistamaan äärimmäisen mielenkiintoista maailmanensi-iltaa torstaina 5. marraskuuta, kun suomalaisen showpainin isähahmosta Michael “StarBuck” Majalahdesta kertova dokumentti Spandex Sapiens projektoidaan vihdoin valkokankaalle. Elokuva kuuluu Pohjoismaiden suurimman kauhu-, fantasia- ja kulttielokuvafestivaali Night Visionsin tämänvuotiseen ohjelmistoon.

Tarinan punaisena lankana on alfauros Michaelin ja Euroopan ainoan transsukupuolisen painijan Jessica Loven keskinäinen mittelö – niin fyysisellä kuin ideologisella tasolla. Painikehissä ja sen ulkopuolella tapahtuvan kamppailun lisäksi päästään kurkistamaan itsepintaisen Majalahden sielunmaisemaan, kun hän joutuu punnitsemaan vihaa ja rakkautta värikkäässä elämässään.

Pitkään ja hartaasti tehdystä elokuvasta on lyhyttä synopsista ja traileria lukuun ottamatta herunut vain vähän tietoa julkisuuteen, joten Smarkside otti yhteyttä dokumentin tekijään valottaakseen tuotannon taustoja.

 

Espressopannu porisee Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevassa työtilassa, ja ohjaaja Oskari Pastila istahtaa nahkasohvalle kertoakseen, miten projekti sai alkunsa.

– Sama firma, jolle tuli tehtyä toi korisjuttu (Täynnä tarmoa, 2009), oli kuvannut painitapahtumia. Mulla ei itselläni siinä kohtaa ollut tuotantoyhtiötä. Joku vaan mainitsi, että tämmöistä on. En ollut edes tietoinen siitä, että Suomessa on wrestling-skeneä.

Pastila kiinnostui suomalaisesta showpainista ja otti yhteyttä taiteilijanimellä “The Rebel” StarBuck esiintyvään Majalahteen. He tapasivat, ja keskustelun jälkeen kaksikko ajatteli ottaa koekuvauksia.

 

Michael Majalahti eli "The Rebel" StarBuck valmistautumassa painiotteluun.

Michael Majalahti eli ”The Rebel” StarBuck valmistautumassa painiotteluun.

 

– Michael oli tosi messissä siinä heti, että ”joo, ilman muuta”. Siitä se sitten lähti pikkuhiljaa eteenpäin. Sieltä alkoi löytyä kiinnostavia juttuja painin ulkopuoleltakin, henkilöistä ja Michaelista erityisesti.

Aiemmaksi wrestling-faniksi tai lajin tuntijaksi Oskari ei tunnustaudu. Lapsena hän katseli painiohjelmia Eurosport-kanavalta muttei koskaan uppoutunut lajiin erityisemmin.

– Se on ollut vaan yksi juttu muiden joukossa. Joitain yksittäisiä matseja olen saattanut katsoa, mutta sitten taas ei välttämättä pitkään aikaan mitään.

Michael Majalahti tunnetaan pitkälti omapäisenä miehenä, joka tekee asiat juuri niin kuin haluaa. Ohjaaja pitää tätä hyvänä asiana, vaikka hän myhäillen myöntää ymmärtävänsä esitetyn pointin. Pastilan kanssa Michael oli kuitenkin todella yhteistyökykyinen ja kokeilunhaluinen kaiken suhteen, eikä ongelmia ilmennyt minkään kanssa.

– Päinvastoin. Michael oli mukana, jos tuli jotain ideoita.

 

“Hahmoa ei tainnut edes vielä ollakaan ihan kuvausten alkuvaiheessa”

 

Päähenkilöllä on tarinassa myös selkeä antagonistinsa, transseksuaalinen painija Jessica Love. Vastakkainasettelu juontuu heidän jyrkistä ideologisista eroavaisuuksistaan. Love on vapaamielisenä normien ja rajojen rikkojana kaikessa kontrastissaan hyvin luonteva vastaenergia konservatiiviselle, vanhoja arvoja vaalivalle tosimiehelle. Tällaista avainhenkilöiden välistä asetelmaa ei kuitenkaan alun perin tietoisesti haettu.

– Se tuli siinä matkan varrella. Metodi oli vähän semmoinen, että lähdetään aluksi koekuvaamaan ja samalla tutustutaan siihen maailmaan, jotta tyypit tottuvat kameroihin. Eihän sitä hahmoa tainnut edes vielä ollakaan ihan kuvausten alkuvaiheessa.

Jessica tunnettiin aivan tuotannon alkuaikoina – ennen sukupuolenkorjaustaan – nimellä Jesse the Kidd. Eräässä tapahtumassa Jesse otti vastaan mojovan iskun päähänsä, ja juonenkäänteenä luuli tällin seurauksena olevansa nainen. Pastila ajatteli, että kyseessä olisi ollut vain kertaluontoinen tarinaelementti, mutta muutos eteni todellisuudessa paljon pidemmälle. Jessestä tuli pysyvästi Jessica, ja elokuva otti tästä suuntaa.

– Se sitten löytyi siinä matkan varrella, että ne ovat niin vastakohtia – Michael ja Jessica – kaikessa mahdollisessa mielessä, mitä nyt voi vaan suunnilleen keksiä. Siitä tulee aika luontevasti sitten se vastakkainasettelu. Mutta ei se tosiaan ihan aluksi ollut mielessä.

 

Jessica Love (vas.) osana pride-kulkuetta.

Jessica Love (vas.) osana pride-kulkuetta.

 

Kun projektia aloiteltiin, sen lopputuloksesta ei ollut tarkkaa visiota. Myös tarina oli hyvin erilainen siinä kohtaa. Elokuvaa käytännössä käsikirjoitettiin koko tuotannon ajan ihan tarkoituksella ja mietittiin, miten siitä saadaan kiinnostava nimenomaan tarinavetoisesti. Päähenkilö Michael oli tiedossa alusta asti, mutta tärkeimmät sivuhenkilöt vaihtuivat matkan varrella.

– Se on toisaalta aika yleistä ainakin tämäntyyppisissä dokkareissa, joita tehdään monta vuotta. Se on siinä myös se kiinnostava juttu. Stoori elää, ja sitä pystyy koko ajan ikään kuin muokkaamaan ja kehittämään.

Spandex Sapiens onkin ollut tuotannossa jo vuodesta 2009, ja julkaisu venähti jonkin verran. Elokuva olisi Pastilan mukaan voinut periaatteessa valmistua jo aikaisemmin, mutta sen ideaa on oltu myymässä (eli “pitchaamassa”) myös ulkomailla, mikä erinäisten työvaiheiden odotteluineen on osaltaan hidastanut prosessia. Viimeisen vuoden aikana elokuvaa ei ole varsinaisesti kuvattu yksittäisten juttujen lisäksi enää ollenkaan. Lähes kaikki materiaali saatiin kasaan jo reilu vuosi sitten, ja jäljelle on enää jäänyt käänteiden sanelemia täydennyksiä, eikä niitäkään enää hetkeen.

Elokuvaa ehdittiin tehdä sen verran pitkään, ettei julkaisun suhteen ollut Pastilan mukaan paniikkia. Sopivaa tilaisuutta odotettiin, ja sellainen tuli Night Visions -festivaalien myötä. Samaan yhteyteen päätettiin järjestää kokonainen tapahtuma, jossa elokuvan päähenkilöt kohtaavat jälleen luonnollisessa ympäristössään eli painikehässä. Elokuvanäytöksen jälkeen Spandex Sapiens jatkuu siis heti perään livenä – lihassa ja veressä – Helsingin Gloriassa.

– Night Visionsin tyypit ovat olleet tuttuja, joten tuli idea, että tehdään tällainen ensi-ilta, johon yhdistetään jälkibileet ja painishow. Saa sellaisen kokonaisuuden siitä.

 

“Eiväthän nuo painijat ihan mitään perusveijareita ole

 

Avainhenkilöiksi oli eri vaihtoehtoja, mutta äärimmäiset vastakappaleet Michael ja Jessica valikoituivat rooleihin käytännön ja tarinan tähden. Fight Club Finlandin rivistössä riittää Pastilan mielestä muitakin kiinnostavia hahmoja, joista moni on elokuvassa näkyvillä pääasiallisen kaksikon lisäksi. Kun ohjaaja katseli painia ensimmäistä kertaa osana yleisöä, häntä miellytti erityisesti se, kuinka hahmojen välillä oli myös dialogia osana vastakkainasettelua – herjan heittoa ja muuta.

– Se oli varsinkin ihan tuoreeltaan hauskaa. Eiväthän nuo painijat ihan mitään perusveijareita ole. Taustalla varmasti riittää kaikenlaista tarinaa monellakin.

Vaikka elokuva vaikuttaa pitkälti showpainiaiheiselta, laji ei ole Pastilan aiempien tuotantojen teemojen (koripallon ja rockmusiikin) tapaan teoksen päällimmäinen juttu. Keskiössä on tarina yksittäisistä ihmisistä ja heidän välisistä suhteistaan, mikä kiinnostaa muitakin kuin painifaneja.

– Enemmänkin se on aina konteksti siinä tarinassa.

Kohteena voisi periaatteessa olla ihan mikä tahansa yhteisö, mutta Pastila pitää wrestlingiä ylipäätään kiinnostavana ilmiönä muun muassa siksi, että se on Suomessa niin nuori. Hänen mielestään voi myös olla ihan hyvä juttu, ettei ole itse mikään hirveä wrestling-fani, jotta on siinä mielessä pystynyt tekemään elokuvaa objektiivisesti. Muuten sisältö saattaisi helposti mennä liiallisen hehkutuksen puolelle, Pastila toteaa.

 

Michael (oik.) rukoilee isänsä ja äitinsä kanssa ennen ateriaa.

Michael (oik.) rukoilee isänsä ja äitinsä kanssa ennen ateriaa.

 

Ohjaajan edellinen elokuva Knucklebonehead (2013) yhdisteli dokumenttia ja draamaa, ja samantapainen tyyli on läsnä myös Spandex Sapiensissa – joskin vähemmässä suhteessa fiktion osalta. Vaan vaikka elokuvaa on käsikirjoitettu, suurin osa kohtauksista on siitä huolimatta aitoja tilanteita. Pastila sanoo omaperäisen tyylivalinnan olevan projektikohtainen, eikä hän sitä väkisin hae. Fiktion ja faktan rajapinta kuitenkin kiinnostaa; dokkari on aina jonkun näkökulma asiaan eikä siis välttämättä objektiivinen totuus.

– Onhan tässä myös fantasiaelementtejä läsnä, kun mennään vähän kuin Michaelin pään sisään. Mutta nytkin mulla on käynnissä yksi proggis, joka on ihan täysin seurantaa ja jossa ei ole oikeastaan mitään syytä tehdä tällaista. Se ei palvelisi tarinaa, joka on tärkein.

Myös ohjaajan ensimmäinen elokuva, Täynnä tarmoa, oli kokonaisuudessaan seurantaa ilman lavastettuja kohtauksia. Tällaisessa tyylissä tärkeintä on nähdä, että ollaan paikalla asioiden tapahtuessa. Pastila ei usko, että lähtisi muuttamaan mitään, jos tekisi elokuvan uusiksi.

”Tällaista väkivaltaa, eihän tässä voi olla mukana!”

 

Elokuva on Suomen elokuvasäätiön ja Ylen rahoittama. Haasteita syntyi eri tekijöiden runsaasta määrästä sekä pitkään jatkuneesta tuotannosta, kun elokuvasäätiön miehistö ehti tuona aikana osittain vaihtua. Tilanteessa ilmeni myös erilaisten arvomaailmojen kohtaamisia – elokuvan teemoille uskollisesti. Säätiön rahoittajaksi tuli nimittäin henkilö, joka vaikutti edustavan toista äärilaitaa. Hän oli elokuvasta kauhuissaan.

– ”Tällaista väkivaltaa, eihän tässä voi olla mukana”, suurin piirtein. Silleen vähän puoli leikillään.

Pastila joutui myymään uudestaan koko idean. Rahoittajalle piti selittää, ettei ajatuksena ole väkivallan ihannointi ja että taustalla on aivan toisenlainen tarina. Rahoitus ei ollut itsestäänselvyys myöskään Ylen osalta, vaan vaati omat selityksensä ja suostuttelunsa. Loppua kohden molemmat tahot kuitenkin innostuivat projektista nähtyään elokuvasta konkreettista materiaalia.

Vuonna 2013 elokuvalle julkistettiin ensimmäinen traileri, joka toimi myös musiikkivideona Disco Ensemble -yhtyeen kappaleelle “Eartha Kitt”. Yhtyeen rumpali Mikko Hakila on ohjaajan vanha kämppäkaveri, ja he olivat suunnitelleet tekevänsä joskus yhteistyötä. Niin vain Disco Ensemble olikin videota vailla, Pastilalla elokuvaprojekti juuri käynnissä ja molempien materiaali sellaista, joka sopi keskenään yhteen. Kappaletta oli tarkoitus käyttää itse elokuvassakin, mutta sen tyyli ei lopulta istunut teokseen.

– Nuo musakuviot ovat vähän vaihtuneet matkan varrella, mutta oli kyllä ajatuksena mahdollisesti käyttää. Ei sitten päädytty siihen.

 

 

Projekti kulki alkujaan työnimellä Babyface, joka on tuttu termi painifaneille. “Babyface” – tai lyhyesti vain “face” – on tarinan hyvä hahmo, sankari, jonka vastakohtana on tietenkin paha eli “heel”. Nimestä kuitenkin luovuttiin, koska sen uskottiin olevan liian vieras muille kuin lajin seuraajille. Oivaltavan Spandex Sapiens -nimen keksi elokuvan käsikirjoittaja Ilja Rautsi.

– Koska tätä ei tosiaan ole tehty vain painityypeille, se Babyface alkoi tuntua hankalalta. Mietittiin vaikka mitä, ja tuo nykyinen sitten jotenkin jäi.

Painiaiheisia dokumentteja on tehty maailmalla lukuisia, mutta Spandex Sapiens on ensimmäinen täyspitkä suomalainen elokuva, jossa laji ja eritoten sen kotimainen skene ovat kunnolla edustettuina. Eräälle henkilölle Spandex Sapiens ei ehkäpä yllättäen ollutkaan ensimmäinen painiaiheinen elokuva, jota hän oli mukana rahoittamassa. Dokumenttiprojektissa vuodesta 1998 tuottajana toiminut Iikka Vehkalahti nimittäin hankki heti ensimmäisenä työnään taloon tullessaan kanadalaisesta Bret Hartista kertovan dokumentin Hitman Hart: Wrestling With Shadows (1998, esitetty TV2:lla 6.1.1999). Hän itse valitsi elokuvan ohjelmapaikalle. Vehkalahti jäi eläkkeelle vuoden vaihteessa, eli käytännössä hänen ensimmäinen ja viimeinen projektinsa olivat showpainiaiheisia.

– Se oli hauska yksityiskohta rahoittajan puolelta.

 

“Koko stoori on tietyssä mielessä rakkaustarina

 

Pastilan mielestä on hankala sinänsä sanoa, kuinka puoleensavetävä aihe showpaini on myös ulkomaiden elokuvamarkkinoita ajatellen. Painifaneja hän uskoo dokkarin kiinnostavan joka tapauksessa, mutta muita kohdeyleisöjä houkuttelevat kenties teoksen yleisesti samaistuttavat teemat, kuten rakkaus.

– Yhdellä tasolla toi koko stoori on tietyssä mielessä tällainen rakkaustarina, joka nyt on – olit sä minkälaisessa maailmassa tahansa – aika universaali teema, jonka sinällään olettaisi kiinnostavan ihmisiä. LGBT-yhteisöä varmasti kiinnostaa, etenkin koska Jessica on mukana. Suomessahan paini on tietty vielä pientä, mutta jossain muualla iso juttu, kuten Pohjois-Amerikassa esimerkiksi.

 

Michaelin ja Jessican konflikti ajautuu kauas kehästä.

Michaelin ja Jessican konflikti ajautuu kauas kehästä. Elokuvassa on paljon myös visuaalista tyylittelyä.

 

Showpaini nauttii kulttisuosiota myös muualla Pohjoismaissa. Ohjaaja tekikin mielenkiintoisen huomion Ruotsin Göteborgissa, jonne Spandex Sapiensin kuvaukset hänet veivät. Paikallista GBG Wrestlingin tapahtumaa todistaessaan Pastila pisti merkille sen, kuinka paljon paikalle kerääntyi ihmisiä – hyvän kokoinen halli vedettiin täyteen, vaikka liputkin olivat puolet kalliimpia kuin Suomessa normaalisti. Erityisesti hän kuitenkin huomioi sen, kuinka erilaista paikallinen yleisö oli suomalaiseen verrattuna.

– Siellä fanikunta on oikeastaan sellaista hipsterijengiä, joka ehkä näkee lajin snadisti eri lailla. Paini onkin Ruotsissa myös markkinoitu vähän toisin. Huumorielementtejä viljellään ehkä vielä laajemmin kuin Suomessa. Tehdään tietyssä mielessä pilke silmäkulmassa, mikä mun mielestä toimii. En tiedä onko se sitten syynä, koska eihän Göteborgissa nyt ole enempää ihmisiä kuin pääkaupunkiseudulla, niin ei tämä selity ihmisten määrälläkään. Tukholmassa en ole käynyt, mutta kuulemma vetää yleisöä sielläkin kohtalaisen hyvin. Mutta jännää, että yleisöt ovat vähän erityyppiset, vaikkeivät Suomi ja Ruotsi nyt niin kaukana toisistaan ole.

Night Visions -festivaalinäytöksen jälkeen edessä on elokuvan varsinainen levitys. Ensi vuoden puolelle ollaan kaavailemassa teatterilevitystä sekä VOD (Video on Demand) -suoratoistopalveluihin lisäämistä. Elokuva lähetetään televisiossa aikanaan Yleltä, ja lisää festarinäytöksiä voi myös olla luvassa. Fyysisten formaattien status on epävarma. DVD:stä ei ole päätetty, koska sen menekki alkaa olla laskusuhdanteessa.

Kansainvälisen levityksen suhteen ei vielä ole tiedossa mitään konkreettista, mutta kiinnostusta elokuvaa kohtaan löytyy ainakin festareiden suunnalta. Ulkomaalaisilla rahoitusfoorumeilla ja leffafestareilla käydessä on tavattu tv-ihmisiä tai teatteriporukkaa ja käyty keskusteluja ainakin Pohjois-Amerikan ja Kanadan suuntaan. Tutkassa on myös muita maita, kuten Japani, jossa Michael ja Jessica ovat molemmat aiemmin tehneet nimeä. Japani on kuitenkin myös leffa- ja tv-puolella kulttuurisesti niin erikoinen maa, että ohjaajan on vaikea sanoa, löytyisikö sieltä jokin slotti, johon Spandex Sapiens sopisi – vaikka kiinnostusta olisi.

 

Oskari Pastilan työhuonetta komistavat aiempien tuotantojen mainosjulisteet.

Oskari Pastilan työhuonetta komistavat aiempien tuotantojen mainosjulisteet.

 

Elokuvaa Pastila suosittelee kaikille showpainista kiinnostuneille jo siksi, ettei aiheesta ole tehty Suomessa tällaista koskaan aiemmin, mutta muistuttaa dokumentin soveltuvan myös lajista tietämättömille. Niinpä hän kehottaa Smarksiden lukijoita levittämään sanaa Spandex Sapiensista kavereilleen, jotta uusia ihmisiä saataisiin mahdollisesti kiinnostumaan lajista. Puhtaasti showpainiaiheinen elokuva ei siis ole, ja universaalisti kiinnostavia teemoja löytyy – rakkaustarinaa ja ääripäiden vastakkainasettelua.

Ohjaajan seuraava tuotanto keskittyy talviolympialaisiin, jotka järjestetään Etelä-Koreassa vuonna 2018. Pastila tulee taltioimaan isäntämaan jääkiekkojoukkueen matkaa altavastaajana kohti kisoja. Koska Etelä-Korea ei todellakaan ole mikään vahvin kiekkomaa, paikallisen edustuksen oli ryhdyttävä toimenpiteisiin tasonsa nostamiseksi jo kauan ennen koitoksen alkua.

– Eräs paikallinen suuryritys osti Kiekko-Vantaan Suomesta, ja tänne lähetettiin korealaisia opettelemaan jääkiekkoa. Siellä päässä puolet lätkänpelaajista – joita ei kovin montaa edes ole – pistettiin armeijan joukkueeseen vain niitä olympialaisia varten. Tavallaan siis seurataan sitä prosessia, johon liittyy erilaisia käänteitä. Esimerkiksi Juhani “Tami” Tamminen tavoitteli joukkueen päävalmentajan pestiä muttei lopulta sitä sitten saanut. Kyseessä on siis aika perinteinen dokkari. Tuli myös oltua Burning Man -festareilla, joihin liittyen on yksi proggis alkuvaiheissa.

Voit seurata Oskari Pastilaa Twitterissä ja Instagramissa.

 

Spandex Sapiens ensi-illassa Helsingissä 5.11. elokuvateatteri Maximissa klo 17.45 osana Night Visions 2015 -festivaalien ohjelmistoa. Lippuja myy Finnkino.

Elokuvanäytöstä seuraa Fight Club Finlandin järjestämä painitapahtuma kulttuuriareena Gloriassa klo 21. Huom! Saat sisäänpääsystä viiden euron alennuksen esittämällä Spandex Sapiens -näytöksen pääsylipun Glorian ovella. Tapahtumasivu Facebookissa. Lisätietoa: wrestling.fi.

Lisää...
Smarkside

Smarkside

Eläköön humpuuki!

Previous post

Fave Five – 10/2015

Next post

WWE:n pornoistuminen vuosina 1996–2002

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.