#maanantainmatsiJuttusarjat

#MaanantainMatsi – Super Liger vs Koji Kanemoto (1997)

#MaanantainMatsi on viikoittainen juttusarja, jossa Smarksiden toimitus esittelee lyhyesti jonkin kiinnostavan ottelun YouTubesta.


 

Chris Jericho tekee paluunsa New Japaniin ja Tokyo Domeen tammikuun neljäs päivä kohdatessaan Kenny Omegan suuresti odotetussa ottelussa. Mutta mitä tapahtui Jerichon edellisessä esiintymisessä legendaarisessa Domessa kaksi vuosikymmentä sitten?

 

WCW:llä ja New Japanilla oli keskenään yhteistyösopimus 1990-luvun puolivälin tienoilla. Sitä kautta WCW:tä edustanut Jericho päätyi painimaan New Japaniin vuonna 1997. Eikä vaan missä tahansa tapahtumassa, vaan New Japanin vuoden suurimmassa tapahtumassa noin 50 000 ihmisen edessä. Eikä siinä vielä kaikki, sanottaisiin ostos-TV:ssä. Jerichosta leivottiin Jushin Thunder Ligerin paha peilikuva, Super Liger! Vastassa oli Koji Kanemoto, entinen kolmas Tiger Mask ja tuleva junioridivisioonan legenda.

 

Ottelun jälkeen New Japanin virkailijat ottivat puvun takaisin Jericholta ja lupasivat viedä sen ”turvalliseen säilöön.” Super Ligerista ei kuultu sen koommin. Jericho kertoi kirjassaan A Lion’s Tale ettei hän nähnyt naamionsa takaa juuri mitään. Olihan kyseessä ensimmäinen kerta, kun nuori kanadalainen paini naamion kanssa. Lopputuloksen näette tässä…

 

Super Liger vs Koji Kanemoto (NJPW 4.1.1997)

Lisää...
Semi Salmikannas

Semi Salmikannas

Jokelainen painifani vasta vuodesta 2008 ja journalismin opiskelija. Kyyninen smarkki, jonka kylmää sydäntä lämmittävät vain spotfestit, puroresu ja brittipaini.

Previous post

#MaanantainMatsi - Kazuchika Okada vs Tetsuya Naito (2007)

Next post

Ludvig-palkinnot 2017 – Äänestys käynnissä!

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.