Kolumnit

Kolumni: Parturin perintö

Joulukuun toinen päivä vuonna 1991 on ehkäpä yksi painihistorian merkittävämmistä päivistä. Tuntuu ehkä hassulta rinnastaa moinen sangen merkityksettömältä kuulostava päivä muiden rinnalle. Ensimmäinen WrestleMania, 31. maaliskuuta 1985. Montreal Screwjob, 9. marraskuuta 1997. 4. tammikuuta, päivä joka on vakiintunut New Japanin vuoden suurimman tapahtuman päivämääräksi jo vuodesta 1992. Tai vaikkapa vanha kunnon 19. toukokuuta. Mutta mikä oli niin ihmeellistä tuona joulukuisena päivänä vuonna 1991. Tuona päivänä Shawn Michaels heitti joukkueparinsa Marty Jannettyn parturin ikkunasta lävitse, hajotti The Rockers -joukkueen ja tietämättään tulisi vaikuttamaan joukkueiden urakehitykseen seuraavaksi neljännesvuosisadaksi.

Lokakuun neljästoista päivä vuonna 2017, Wrestling Show Live, Pressa: terästuoli iskeytyy pahaa aavistamattoman Tohtori Ionin selkään. Vain lyhyttä hetkeä myöhemmin H.C. Andersen upottaa terästuolin myös Ionin otsaan, päättäen Liigan kaksivuotisen matkan. Noin kuukautta aikaisemmin, Progress Chapter 55, Alexandra Palace, Lontoo: Mark Andrews nousee ykköshaastajaksi. Andrewsin pitkäaikainen joukkuetoveri Eddie Dennis hyökkää Andrewsin kimppuun ja päättää FSU:n. Kesäkuun 19. päivä, WWE Raw, Indiana: Big Cass potkaisee Enzo Amorea helvetillisesti päähän. London Riots, #DIY, A4, Chris Jericho & Kevin Owens, Jimmyz… esimerkkejä löytyy pelkästään tältä vuodelta useita.

The Rockersien hajoaminen ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen merkittävä joukkueen hajoaminen. Legendaarinen Rock n’ Roll Express ”ehti” ensin hajotessaan aiemmin vuonna 1991, mutta Jannettyn pään iskeytyessä ikkunasta lävitse, ei lasi tai Jannettyn sydän ollut ainoa asia joka särkyi. Myös Vince McMahonin käsitys joukkueista särkyi lopullisesti. Ja se vaikutti samalla lähes koko painimaailmaan.

Kuinka monta kertaa olet vertaillut joukkueen jäseniä keskenään ja miettinyt, kumpi heistä on se Jannetty. Kumpi on tuomittu jäämään pelkäksi sivumaininnaksi historian kirjoihin toisen noustessa parrasvaloihin? Todellisuudessa hyvin usein molemmista tulee Jannettyjä. Auttoiko Cryme Timen hajottaminen ketään? Muistaako kukaan New Age Outlawsien keskinäistä feudia? Voiko joku selittää, miksi ihmeessä Hart Dynasty piti erottaa toisistaan? Lukijalle itselleen voi tulla useampi kymmenen vastaavaa joukkuetta mieleen.

 

Jimmyz on vain yksi tänä vuonna hajonneista joukkueista. Kuva: Dragon Gate.

 

Hajoaminen tapahtuu lähes aina samaa kaavaa noudattaen. Toinen parivaljakosta tulee kateelliseksi toverinsa suosiosta, ei pidä tämän muuttuneesta käytöksestä tai sitten tekee sen vaan huvikseen ja selitykseksi riittää puolivillainen kädenheilautus. Onko huolestuttavaa, että mieleeni tulee vain muutama hyvä erilainen esimerkki joukkueen hajoamisesta. Dragon Gatessa joukkueet ja tallit ovat päättymättömässä taistossa toisiaan vastaan ja joukkueen hajoaminen on aina koko promootiota värisyttävä tapahtuma. Viimeisen tällainen tapaus sattui syksyllä promootion toiseksi pitkäikäisimmän tallin, Jimmyz, hävitessä katkeran ”Losing Team Disbands” -ottelun. Kukaan ei pettänyt joukkuetta viime hetkellä voidakseen promottaa seuraavana iltana ”I didn’t sell out, I bought in!” Kukaan ei pistänyt henkilökohtaista agendaansa joukkueen edelle. Koko joukkue taisteli verisesti viimeiseen mieheen, kunnes Jimmy Susumu eliminoitiin viimeisenä. Kukaan ei hyökännyt tovereidensa kimppuun ottelun jälkeen syyttäen näitä ”heikkoudesta.” Koko kuusikko polvistui ja kiitti toisiaan ja yleisöä menneistä vuosista. Yksi vuoden, hitto, Dragon Gaten historian muistettavimmista hetkistä oli siinä. Muistaako kukaan enää The Corren hajoamista? Muistaako kukaan Corren OLEMASSAOLOA?

Yksi erilaisimmista joukkueen hajoamisista nähtiin muutama vuosi sitten. WWE ei varmaan itsekään tajua tehneensä tätä. Johtuen varmaan siitä, että tämä tapahtui Superstars-ohjelmassa. Ryback oli tehnyt vastikään paluunsa televisioon liittyen mukaan yläkortin Authority-kuvioon vuonna 2014. Samalla Rybaxel-joukkuetoveri Curtis Axel kynti alakortissa lähes… noh, jobberina. Kaksikko tapaa takahuoneissa, vaihtavat kuulumiset, sopivat lähtevänsä yksilöurille, mutta lupaavat palaavansa vielä yhteen, kuten kaikki suuret joukkueet. Saatat ihmetellä mitä ihmeellistä tuossa oli? Rybaxel oli joukkue, joka ei aloittanut välitöntä verifeudia keskenään. Axel ei tullut kateelliseksi Rybackin suosiosta. Ryback ei alkanut kadehtia Axelin uskomattomia painikykyjä. Kaksikko erosi ystävinä. Miksi ihmeessä yhdessä vuosia matkustaneet ja vapaa-aikansa viettäneet kaverukset olisivat yhtäkkiä alkaneet vihata toisiaan? Kunhan unohdetaan Rybackin selittämätön hyökkäys Social Outcastien kimppuun noin puolisen vuotta myöhemmin, eikö niin?

En sano, että joukkueiden hajoaminen olisi aina huono juttu. Oikein tehtynä kuvio voi olla aivan mahtava. Mikä on yksi viimeisen kymmenen vuoden kehutuimpia juonikuvioita WWE:n ulkopuolella? Aivan oikein, Steenericon hajoaminen ja sitä seurannut useita vuosia jatkunut taistelu promootiosta ja vuodesta toiseen. Minun ongelmani on syvemmällä. Parhaassa tapauksessa kaksi joukkueparia täydentävät toisiaan täydellisesti. Toinen on täynnä karismaa ja toinen puolestaan pystyy kantamaan kehätoiminnan harteillaan. Pari täydentää toisiaan. Tekevät toisistaan parempia. Yksilötoiminnassa heikkoudet paljastuvat. Karisman kuninkaan momentum ei kannakaan ilman kehätaitoja. Kehätaituri jää kyntämään alakorttiin ilman sidettä yleisöön. Voi olla että ainoa joukkue, joka on turvassa Vincen hajottamishimolta, ovat Uson veljekset. Vain siksi että he ovat identtisiä kaksosia. Miten se muka toimisi? Älkää muistuttako Bellojen välisestä kiistasta, olen pyyhkinyt sen mielestäni…

Miksi joukkueita sitten hajotetaan? Koska yksilöpainijoiden oletetaan tekevän rahaa ja kantavan pääotteluita. Kuinka monta kertaa muistat joukkuemestaruuksien olleen pelissä illan pääottelussa viimeisen kymmenen vuoden aikana? Et varmaan kovinkaan montaa. Yksilömestaruuksia arvostetaan joukkuemestaruuksia korkeammalle. Kuinka monta kertaa olet nähnyt kahden yksilömestarin voittavan hallitsevat joukkuemestarit? Miksei joukkuepainiin erikoistunut kaksikko pystyy voittamaan kaksi yksilöpainijaa, jolla on minimaalisesti kokemusta toistensa kanssa toimimisesta? Ja luoja paratkoon, jos yksi painija pystyy päihittämään joukkuemestarit tasoitusottelussa! Katson sinua, Randy Orton

Joukkueet tarjoavat uniikkeja tarinankerrontamahdollisuuksia. Veteraani ottaa nuoren painijan siipensä alle, koko uransa yhdessä paininut parivaljakko saa vihdoin mahdollisuutensa isoissa liigoissa, kaksi toisiaan vihaavaa painijaa pakotetaan toimimaan yhdessä. Myös kehässä tarinankerronnan mahdollisuudet ovat rajattomat. Tästä todisteena vaikka tämänvuotinen wXw:n World Tag League, jossa jokainen joukkue oli uniikki. Jokaisella oli oma tyyli, oma taktiikka, omat heikkoudet, omat vahvuudet ja jokainen osa-alue yhdistyi kovaksi kolmipäiväiseksi tapahtumaksi. Kolmen illan ajan lähes kaikki huomio oli joukkueissa ja se oli mahtavaa. Vaikka yksi joukkueista olikin Spirit Squad.

Vince McMahonin mielessä joukkueessa voi olla vain yksi tähti. Marty Jannettystä ei koskaan tullut mitään, mutta Shawn Michaelsista tuli. Tämän täytyy päteä kaikkiin joukkueisiin! Toisaalta joukkueessa on yhden rikkoutuvan osan sijaan kaksi rikkoutuvaa osaa. Jos toinen loukkaantuu, niin mitä toinen sitten tekee. Tämä kohtalo on sattunut yhdelle maailman parhaista joukkueista. Revival on ollut poissa televisiosta lähes koko vuoden molempien osapuolien vuoroittaisten loukkaantumisten takia. Sen sijaan että toiselle olisi keksitty tekemistä, niin toinen parivaljakosta on lähinnä paininut Main Event -ohjelmassa ja dark matcheissa.

Mitä yritän tällä pitkällä ja sekavalla tekstillä ilmaista… Joukkuepainin ei tarvitse olla keskikortin täytettä. Joukkueiden ei tarvitse vain olla ponnahdusalusta seuraavalle kuukauden ihastukselle. Joukkuepaini voi kantaa kokonaisia tapahtumia ja promootioita. Terve joukkuedivisioona on tärkeä osa koko shown rakennetta. Joukkueet voivat hajota, mutta Ryback sanoi sen parhaiten:

 

All the great tag teams come back together. The Barbarians. The Legion of Doom. The New Age Outlaws. DX. The nWo. Barry Horowitz and Maven. Bastion Booger and Earthquake. They all get back together and so will we.

 

Kuva: WWE.

Lisää...
Semi Salmikannas

Semi Salmikannas

Jokelainen painifani vasta vuodesta 2008 ja journalismin opiskelija. Kyyninen smarkki, jonka kylmää sydäntä lämmittävät vain spotfestit, puroresu ja brittipaini.

Previous post

#MaanantainMatsi – Tajiri vs. StarBuck (2014)

Next post

Sinivalkoiset kehäköydet – muistoja suomipainin historiasta

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.