Selostuksen sudenkuopat
Showpaini on audiovisuaalinen laji. Sisääntulomusiikit, kehäkuulutukset ja backstage-haastattelut edustavat sitä audiopuolta kaikki, mutta kotikatsojalle läheisin on tietysti selostus ja kommentointi. Käsittelen tässä selostusta ja selostajia lähinnä WWE:n näkökulmasta, mutta mainitsen myös muitakin ainakin nimeltä.
Selostusta ovat jotkut (minä mukaan lukien) pitäneet pitkään Raw’n heikoimpana lenkkinä. En tiedä, onko syy ollut kolmihenkisessä selostustiimissä vai henkilökemioissa, mutta se on ollut todella kauan aika puuduttavaa kuunneltavaa. Viime aikoina selostajia on vähän vaihdettu ristiin rastiin eri ohjelmien välillä ja hyvä niin – yhtiökin on luultavasti tiedostanut ongelman. Täydellistä kombinaatiota saa ja pitääkin hakea. En ole oikein koskaan ymmärtänyt, mikä tarkoitus kolmen henkilön selostustiimillä on, mutta jos WWE on päättänyt, että näin on hyvä, niin kai se sitten on. Ajatuksena lienee se, ettei homma mene pelkäksi kahden ihmisen rupatteluksi, vaan mukana on myös yksi henkilö, joka seuraa matsia. Ongelman lähtökohdaksi väitän kuitenkin sitä, että vuosia sitten WWE yritti korjata sitä, mikä ei ole rikki, sekoittamalla toimivat selostustiimit uusiksi. Nyt ei muistella kuitenkaan menneitä, vaan katsellaan nykyhetkeen ja tulevaan.
Michael Colella on kyseenalainen kunnia olla palkittu viidesti Wrestling Observer Newsletterin vuoden huonoimpana selostajana – osin syystä, osin syyttä. Ensimmäinen meni puhtaasti kokemattomuuden piikkiin, mutta muut eivät välttämättä ole mielestäni ihan oikeutettuja. Colella oli vain liian suuret saappaat täytettävänään. Jim Ross on mielestäni edelleen maailman paras selostaja ja tunnelmanluojana ihan ykkönen, mutta perustelut hänen korvaamisekseen ovat pitävät. Hän on nyky-WWE:hen auttamattoman vanhanaikainen. Sama pätee Jerry “The King” Lawleriin, joka onneksi on ainakin toistaiseksi siirretty syrjään Raw’n selostustiimistä. King on ollut parhaimmillaan JR:n kanssa kaksistaan, ja tuntuukin siltä, että King on hoitanut hommansa viime vuodet puolella teholla, heitellen välillä eetteriin samoja vitsejä, joita hän kertoili jo parikymmentä vuotta sitten. Tähän samaan toistoon sortuvat tosin kaikki muutkin, mutta heillä se ei ole jostain syystä yhtään niin häiritsevää. Tämän hetken Raw’n selostajajoukko kuitenkin toimii paljon paremmin yhteen kuin monet aiemmat. Colen henkilökemiat tuntuvat toimivan JBL:n kanssa paljon paremmin kuin Kingin. Byron Saxton toimii kolmantena pyöränä, ja häntä kuuntelee oikein mielellään. Kaikkein mieluiten näkisin kolmantena osapuolena kuitenkin Renee Youngin, sillä hänen, Colen ja JBL:n vetämä YouTube-show osoitti sen, että heidän henkilökemiansa ovat ainakin kunnossa. Aina voidaan spekuloida, onko maailma vielä valmis naiseen, joka selostaa miehistä viihdemuotoa, mutta minä sanon, että kyllä on.
NXT:n selostajat eivät ole tulla toimeen Kevin Owensin kanssa.
Menneistä selostajista on pakko nostaa vielä esille Matt Striker. Striker on hahmo, joka jakaa mielipiteitä. Osaa hänen tyylinsä ärsytti, ja osa taas näki hänessä uusia raikkaita tuulia. Strikerillä kyllä oli joitain ärsyttäviä maneereja, mutta kenelläpä nyt ei olisi? Striker oli WWE:ssä selostaessaan ehkä liian “smark”, ja se ärsytti joitakuita, mutta nykyiseen ilmapiiriin hän olisi mitä mainioin lisäys. Lisäksi hänen selostuksiaan Lucha Undergroundissa (ja Wrestle Kingdom 9:n selostusta JR:n kanssa) kuunnellessaan huomaa, että hän on kasvanut ihmisenä. Striker ei enää leuhota “tietämyksellään” lajista ja sen historiasta, vaan keskittyy siihen, mihin hänet on palkattu: tunnelman luomiseen ja tarinankerrontaan.
NXT on hyvä farmi niin tuleville supertähdille kuin muulle henkilökunnallekin, sijoitus tulevaan. Selostus ei häiritse, mutta siitä puuttuu suuruuden tuntu. Monet isot hetket ovat vuosien saatossa tuntuneet paljon isommilta sen takia, että selostuspöydän takana on oltu kartalla tilanteesta. Siinä missä Michael Cole on nykyään itseoikeutetusti “WWE:n ääni”, meiltä puuttuu selkeä “NXT:n ääni”. Rich Brennanista, Tom Phillipsistä tai Byron Saxtonista ei ainakaan vielä tähän tehtävään ole. He ovat kuin Josh Matthews tai Todd Grisham: korvattavissa koska vain, jos palkkatoiveet tai pärstäkerroin eivät miellytä. NXT:n selostustiimistä ainoa selkeästi erottuva ja omanlaisensa hahmo on Corey Graves. Hänellä on vielä painiura tuoreessa muistissa vieläpä samojen jannujen kanssa, joiden otteluita hän nyt kommentoi. Nuorena kaverina hänessä on selkeää potentiaalia, joka on syytä hyödyntää.
Vaikka puhutaan farmiliigasta, niin Triple H on tehnyt tavoitteensa selväksi: hän haluaa NXT:stä vahvan brändin. Tähtivoimaa kyllä löytyy enemmän kuin mistään muualta, ja NXT on paikka, minne jopa päärosterista halutaan, mutta TakeOver-spesiaalit eivät vain tunnu niin suurilta kuin päärosterin tapahtumat. Joku selittäisi tämän ajalla, toinen liigan ja kohdeyleisön pienuudella ja kolmas jollakin muulla. Itse sanon, että selostus on yksi syy tähän. Selostuspöydän takana ollaan kyllä kiinnostuneita, innokkaita ja osaavia, mutta jokin tästä vain puuttuu. Joku vertasi taannoin NXT:tä tunnelmaltaan 90-luvun ECW:hen, ja vertaus on aika lähellä todellisuutta. Mutta kuka olisi keltaisen brändin Joey Styles?
Mitä mieltä sinä olet WWE:n selostajista – ja selostajien roolista painissa ylipäätään? Osallistu keskusteluun täällä!
