UutisetWWE

Kaikkien aikojen kevätsiivous – WWE irtisanonut ja lomauttanut kymmeniä painijoita ja työntekijöitä

WWE on irtisanonut kymmeniä painijoita ja lomauttanut suurimman osan tuottajistaan keskiviikkona 15. huhtikuuta.

WWE kertoi eilen verkkosivuillaan irtisanoneensa muun muassa Kurt AnglenRusevin, Drake Maverickin, Karl Andersonin, Luke Gallowsin, viime keväänä suomalaisten kulttisuosiosta nauttineen Rowanin sekä monia muita. Lisäksi WWE on lomauttanut kaksitoista tuottajan ja kouluttajan tehtävissä toiminutta henkilöä. Myös määrittelemätön lukumäärä muita WWE:n työntekijöitä, kuten käsikirjoittajia, on irtisanottu.

WWE on ensimmäinen showpainipromootio koronakriisin keskellä, joka on julkisesti irtisanonut painijoitaan.

Nyt irtisanotuista henkilöistä Anderson, Gallows sekä Maria ja Mike Kanellis allekirjoittivat uudet, viisivuotiset sopimukset vasta viime vuonna.

WWE:n historian pitkäaikaisin tuomari Mike Chioda on myös irtisanottujen listalla. Chioda toimi tehtävissään vuodesta 1989 asti.

Täyden listan irtisanotuista painijoista ja lomautetuista henkilöistä löydät tämän artikkelin lopusta. Pyrimme pitämään uutista ajan tasalla.


Irtisanomisten taustalla ovat ilmeisesti kulunleikkaukset.

WWE:n omistaja Vince McMahon piti työntekijöilleen keskiviikkona konferenssipuhelun, jossa kertoi promootion lähiaikojen leikkauksista. Irtisanomisten ja lomautusten lisäksi WWE leikkaa johtoryhmän ja yhtiön hallituksen palkkioita, lykkää muuttoa uusiin toimitiloihin Stamfordissa ja vähentää toimikulujaan.

Wrestling Observerin Dave Meltzerin mukaan irtisanomiset säästävät noin 700 000 dollaria kuussa. Wrestlenomicsin Brandon Thurstonin mukaan irtisanomiset ja muut säästötoimenpiteet eivät ole ratkaiseva tekijä, jotta WWE saavuttaisi tuottoa kalenterivuoden aikana. Thurstonin mukaan WWE pyrkii irtisanomisten avulla pysymään vuoden alussa määritettyssä tulosarviossa koronatilanteesta huolimatta.


WWE ja Vince McMahon ovat muutenkin olleet uutismyrskyn keskellä viikon ajan.

WWE jatkaa suorien lähetysten nauhoittamista Floridassa sijaitsevassa Performance Centerissään. Tämän mahdollistaa Floridan kuvernööri Ron DeSantiksen päätös siitä, että WWE lasketaan välttämättömäksi liiketoiminnaksi. Päätös tuli sen jälkeen, kun Linda McMahohin johtama super PAC (political action committee, Donald Trumpia tukeva poliittinen järjestö) kertoi käyttävänsä 18,5 miljoonaa dollaria Tampan ja Orlandon markkinoihin.

Lisäksi Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on nimennyt McMahonin yhdeksi työryhmän jäseneksi pohtimaan maan liiketoiminnan avautumista koronakriisin jälkeen. Samaan työryhmään kuuluvat kaikkien merkittävien amerikkalaisten urheiluliigojen omistajat.

Vince McMahonin omistama jalkapalloliiga XFL lopetti toimintansa virallisesti viime viikolla ja hakeutui maanantaina 13.4. konkurssiin.


WWE:n irtisanomat painijat ja muut urakoitsijat (päivitetty 18.4. kello 16):

  • Aiden English
  • Aleksandar Jaksic
  • Cezar Bononi
  • Curt Hawkins
  • Dan Matha
  • Deonna Purrazzo
  • Drake Maverick (Rockstar Spud)
  • EC3
  • Epico Colon
  • Eric Young
  • Heath Slater
  • Karl Anderson
  • Kassius Ohno (Chris Hero)
  • Kurt Angle
  • Lio Rush
  • Luke Gallows
  • Maria Kanellis
  • Mars Wang
  • Mike Chioda (tuomari)
  • Mike Kanellis (Mike Bennett)
  • MJ Jenkins
  • Nick Ogarelli
  • No Way Jose
  • Primo Colon
  • Rowan
  • Rusev
  • Sarah Logan (Crazy Mary Dobson)
  • Taynara Conti
  • Tino Sabbatelli
  • Zack Ryder

WWE:n lomauttamat tuottajat ja Performance Centerin valmentajat (päivitetty 16.4. kello 10):

  • Ace Steel
  • Billy Kidman
  • Dave ”Fit” Finlay
  • Kendo Kashin
  • Lance Storm
  • Mike Rotunda
  • Pat Buck
  • Sarah Stock
  • Serena Deeb
  • Scott Armstrong
  • Shane Helms
  • Shawn Daivari
Lisää...
Semi Salmikannas

Semi Salmikannas

Ammattimainen tyhjäntoimittaja, jonka elämässä showpaini on roikkunut mukana sitkeän torakan lailla yli vuosikymmenen ajan. Toimii vakioäänenä Smarksiden ääniaalloilla ja onnistuu unohtamaan velvoitteensa kirjoitetun sisällön tuottajana. Kaikin puolin stereotyyppinen paininörtti, jonka naama kelpaa vain ja ainoastaan radioon.

Previous post

Viisi pointtia: WWE WrestleMania 36 (4.4.-5.4.2020)

Next post

AWA:ssa painittiin ilman yleisöä jo 80-luvulla – Verne Gagnen epäonnistuneessa projektissa painijoita ja alusvaatemalleja kannustivat virtuaalikatsojat

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.