ErikoisartikkeliEsittelyt

AWA:ssa painittiin ilman yleisöä jo 80-luvulla – Verne Gagnen epäonnistuneessa projektissa painijoita ja alusvaatemalleja kannustivat virtuaalikatsojat

Koronavirus pysäytti koko maailman. Liveurheilu ja massatapahtumat ovat käytännössä pysähtyneet ja nämä vaikutukset näkyvät myös showpainissa. Valtaosa painifirmoista on pysäyttänyt toimintansa määrittelemättömäksi ajaksi, kun taas muutamat – WWE ja AEW pääosin – ovat pitäneet viikoittaiset ohjelmansa tyhjillä areenoilla vaihtelevalla menestyksellä.

Vaikka showpaini onkin ennen kaikkea livekokemukseksi tarkoitettu viihdemuoto, niin silti esimerkiksi tyhjille penkeille järjestetyt väkivaltaiset empty arena matchit ovat olleet toisinaan eräänlainen syötti saada ihmiset katsomaan territorion TV-ohjelmaa.


Lue lisää – Maanantainmatsi – Terry Funk vs. Jerry Lawler 1981, Empty Arena Match


Sitten taas on AWA. Vuonna 1989 AWA:n suosio oli jyrkässä syöksylaskussa, eikä maksavia asiakkaita tuntunut riittävän täyttämään yleisöä. AWA oli aina ollut hidas reagoimaan showpainin villityksiin. Seitsemän vuotta aikaisemmin AWA olisi voinut tehdä Rocky 3:n myötä megasuosioon nousseesta Hulk Hoganista mestarin, mutta päättikin pitää tittelin 48-vuotiaalla Nick Bockwinkelilla. Näin Hogan valui heidän sormistaan WWF:ään ja mullisti koko painibisneksen. Näin vuosia myöhemmin AWA, joka oli aikanaan ollut paikoin jopa USA:n isoin painiliiga, oli täysin tekohengityksessä. Imagonmuutos oli ehdottomasti paikallaan.

Vuosikymmenen lopuksi AWA päätti kokeilla jotain täysin uutta ja ihmeellistä. He kuvasivat syksyn 1989 markkinoille pilotin nimeltään AWA Team Challenge. Intron perusteella tämä uusi pilotti lupaisi heavy metalia, vähäpukeisten naisten nyrkkeilyä ja vähemmänpukeutuneiden naisten cheerleadingia. Ilmeisesti painiakin oli tarkoitus olla jossain välissä?

verne gagne ja koira

Mikään ei sano ”raikkaat uudet tuulet”, kuin 63-vuotias ikinuori Verne Gagne, joka on intron jälkeen ensimmäinen asia, mitä potentiaaliset katsojat näkevät.

Team Challengen ideana oli jakaa AWA:n ohut rosteri kolmeen osaan ja pistää nämä kisaamaan toisiaan vastaan. Otteluita voittamalla sai pisteitä, mutta voittotavalla oli merkitystä. Selätyksellä sai esimerkiksi enemmän pisteitä kuin diskauksella. Joukkueiden kapteeneina olivat pitkän linjan AWA-painijat: Sgt. Slaughter luotsasi Slaughter’s Sniperseja, Baron von Raschke Baron’s Blitzersia ja AWA-mestari Larry Zbyszko taas johti Larry’s Legendseja.

runkosarja

Onko tämä lähimpänä showpainin runkosarjaa?

Pilotin juontajina ja selostajina toimivat Ralph Strangis ja Verne Gagnen poika, Greg Gagne. Ralph Strangiksen nuorekas olemus toi mieleeni WWF:n Todd Pettengillin, joskin minään matkimisyrityksenä tätä ei voi pitää – Pettengill ei vielä muutamaan vuoteen tulisi olemaan WWF:n palveluksissa. Greg Gagne taas näytti siltä, että hän häpeäisi sitä, että hän on mukana tämän pilotin tuottamisessa. Noin muuten minulla ei ole mitään valitettavaa selostusduosta. Gagne on toki äärimmäisen karismaton ja tylsä, mutta toisaalta hänen kuivassa tyylissä on ihan oma ilonsa. Erityisesti verrattuna nuoreen Ralph Strangisiin, jonka lapsellinen radiojuontajapersoona oli juuri sopiva vastakohta Gagnelle.

strangis ja gagne

Ralph Strangis (vas.) ja Greg Gagne juonsivat tämän pilotin ”satelliittihuoneesta” käsin.

Pilotin ensimmäisenä otteluna näemme Tommy Jammerin kohtaamassa jobberin. Heti alkuun on selvää, että jotain on pahasti pielessä. Jammer kävelee pitkin käytävää kuin suoraan tieteiselokuva Tronista. Ympärillä on venytettyä ja nopeutettua kuvaa jostain yleisöstä jossain mutta ei ainakaan mistään Jammerin lähettyviltä. Ja mikä parasta, yleisö on molemmilla puolin tismalleen sama, ainoastaan venytetty toisesta päästä. Ja mikä vieläkin parempaa, tämä sama yleisön animaatio toistetaan jokaisen sisääntulon kohdalla tässä pilotissa.

tommy jammer tietokoneen sisällä

Tommy Jammer saa uransa kovimmat suosionosoitukset.

On selvää, että tämä kuvattiin jossain pimeässä TV-studiossa, eikä paikalla ollut ketään. AWA kuitenkin jostain kumman syystä yrittää uskotella, että paikalla olisi vaikka kuinka paljon ihmisiä. Ennaltanauhoitettua yleisön melua soitatetaan otteluiden aikana (joka, hämmentävää kyllä, kuulostaa paremmalta kuin WWE-imurit 25 vuotta myöhemmin), ja otteluiden aikana leikataan sekaan yleisöreaktioita henkilöistä, jotka ovat jossain satunnaisessa ravintolassa kaukana muualla. WWE saa nykyään paljon kritiikkiä siitä, että he kuvaavat yleisöä kesken otteluiden ja segmenttien, mutta sentäs se yleisö on paikalla.

realistista yleisöä

Onneksi WWE ei ole vielä keksinyt kuvata yleisöreaktioita ennakkoon.

Seuraavan ottelu on joukkueottelu The Destruction Crew’n ja Ricky Ricen ja tulevan WCW/ECW/WWF/TNA/ROH-legenda Jerry Lynnin välillä. The Destruction Crew tunnettaisiin muutama vuosi myöhemmin WWF:n Beverlyn veljeksinä. Sitä ennen he olivat kuitenkin AWA:ssa purkujenginä. Tämän osion paras hetki tulee ennen ottelua, kun The Destruction Crew hakkaa lekoilla takanaan olevaa green screeniä ja rakennukset hajoavat.

destructioin crew

Pystyykö Triple H tähän?

Seuraava ottelu onkin naisten välinen nyrkkeilyottelu. AWA:lla oli ihan oikea naisdivisioona, muun muassa Madusa Micelli ja Wendi Richter painivat aktiivisesti AWA:ssa näihin aikoihin. Jostain syystä tätä pilottia ei kuitenkaan yritetty myydä naistenpainilla vaan seksikkäällä “foxy boxing” -nyrkkeilyllä. Eikä kyseisiin seksikkäisiin nyrkkeilymatseihin tietenkään käytetty juuri näitä rosterin painijoita, vaan AWA päätti palkata kasan malleja ja pistää nämä nyrkkeilemään keskenään. Ja jottei yksi tyhjä studio olisi tarpeeksi, niin AWA löysi jostain toisen tyhjän studion, jossa tämä nyrkkeilyottelu kuvattiin. Luonnollisesti samoilla ravintolassa kuvatuilla yleisöreaktioilla, joita ripoteltiin sekaan sinne tänne. Tämä studio on paljon valoisampi kuin se, missä varsinaiset painiottelut kuvattiin, joten luodakseen illuusion yleisöstä loput palkatuista bikinimalleista pistettiin heilumaan kehän reunalle.

Nyrkkeily suplex

Jopa FCF:n tuomarit pitävät painijat paremmin kurissa.

Arvatenkin nyrkkeilyn laatu ei ole se, millä tätä yritettiin myydä. Touhu hajoaa käsiin nopeasti naisten siirtyessä tuomarin silmien edessä painiliikkeisiin ja managerin sekaantumisiin. Tuomarin auktoriteetti on miinuksella, ja selostajatkin ihmettelevät, että miten säännöt loppujen lopuksi toimivat tässä. Kokeellisia kikkailujakin nähdään – muutaman kerran ottelua kuvataan ensimmäisestä persoonasta. Tätä temppua Kevin Dunnkin on päässyt kokeilemaan.

POV Boxing

Ihan kuin olisin osana actionia!

WWE kokeili samaa kuvakulmaa Halftime Heat -ohjelmassaan vuonna 1999.

Pilotin viimeiset ottelut sitten liittyvätkin tähän “AWA Team Challenge” -kisaan. Baron’s Blitzersiä edustava Paul Diamond (tulevaisuuden Max Moon) kohtaa Sgt. Slaughterin tiimissä olevan Colonel DeBeersin, joka korkeammasta arvonimestään huolimatta ei ole joukkueensa kapteeni. DeBeers oli AWA:n yksi 80-luvun vihatuimpia heelejä, sillä hän oli avoimesti rasisti Etelä-Afrikan armeijan upseeri. Tämä ottelu on jostain kumman syystä “King of the Mountain” -säännöillä, joka on siis kahden hengen rumble-ottelu, mikä on oikeastaan koko ohjelman kiinnostavin kokeilullinen idea. Ottelun päätteeksi paha DeBeers yrittää idioottina piledriveria kehäköysien lähellä, ja siitäkös Diamond nostaa DeBeersin kehästä helposti ulos.

col debeers

Keltapaitaisella miehellä on vieläkin vaikeuksia pysyä tuolillaan.

Pilotin viimeinen ottelu on Sgt. Slaughterin ja The Terminatorin välillä. The Terminator on Marcus Laurinaitis – John Laurinaitiksen ja Road Warrior Animalin se toinen veli. Sgt. Slaughter tarjoaa koko touhun parhaan osan huutamalla “I can’t hear you” niille jossain kaukana ajassa ja avaruudessa oleville yleisön jäsenille.

Lyhykäisen mähistelyn jälkeen Slaughter voittaa. Hän kertoo haastattelijalle – joka on kuin onkin itse Eric Bischoff – kuinka hän on elämänsä kunnossa. Samalla kun hänestä vuotaa Niagaran verran hikeä.

greatest shape

Tältä näyttää mies, joka on elämänsä kunnossa.


MITEN SITTEN MENI?

Kuten arvata saattaa, niin tätä AWA:n uutta ohjelmaa ei yksikään kanava halunnut ottaa tarjontaansa. AWA:lla toki oli yhä ESNP:llä ja paikallisilla kanavilla vanha ohjelmansa. Näissä he jatkoivatkin Team Challengea, joskin paljon maltillisemmalla tuotannolla. Jaksojen kuvaamista jatkettiin pienten yleisöjen edessä, jos niitä löytyi. Ainakin yhden toisenkin kerran AWA kuitenkin joutui nauhoittamaan jaksojaan tyhjän yleisön edessä, mutta sillä kerralla he olivat rehdisti tyhjässä pinkissä studiossa yrittämättä lainkaan huijata yleisön hurmosta.

XFL

XFL:n beta-versio.

Erikoisuutta näissä lopunajan AWA-ohjelmissa alettiin hakemaan ottelumuodoilla. Oli niin ikään rehtiä kreikkalaisroomalaista painia ja teipattuja nyrkkejä, mutta sitten myös kummallisuuksia kuten football clash (käytännössä kahden miehen jenkkifutisottelu painikehässä) ja Turkey on a Pole -ottelu, joka nimenomaan oli ottelu siitä, että kumpi saa revittyä kalkkunan ensimmäisenä paalun päältä.

Team Challenge päättyi Zbyszkon joukkueen voittoon viimeisessä AWA:n TV-nauhoituksessa syksyllä 1990. Tämän jälkeen AWA:n ESPN-ohjelma muuttui täysin vanhojen kohokohtien klippishow’ksi, kunnes lopulta koko AWA kuihtui pois. Verne Gagne yritti vielä pientä paluuta 1994 ja 1995, mutta se jäi erittäin puolivillaiseksi yritykseksi. Lopulta Gagne eläköityi täysin ja päätyi lopulta WWE:n Hall of Fameen vuonna 2006 – sattumoisin samoihin aikoihin, kun hän myi oikeudet AWA-kirjastoon.

Monet tässäkin spesiaalissa esiintyneet lahjakkuudet siirtyivät piakkoin isompiin ja tärkeimpiin hommiin. Eric Bischoff siirtyi WCW:hen ja haastoi Vince McMahonin legendaarisessa maanantai-iltojen sodassa. Sgt. Slaughter nousi alkuvuodesta 1991 WWF:n mestariksi surullisenkuuluisassa Irak-vaiheessaan. Ralph Strangisista taas tuli Dallas Starsin vakiselostaja NHL:ään.

Eric Bischoff muisteli näitä aikoja AWA:ssa podcastissaan 83 Weeks vuoden 2019 alussa.

Tämä pilotti oli unohtunut täysin historian havinaan, sillä tätä ei oltu koskaan näytetty julkisesti missään. Tämä kuitenkin muuttui, kun vuonna 2018 WWE Network kaivoi tämän arkistoistaan esille. Mikäli omistat WWE Network -tilauksen, niin tämä on lähestulkoon pakko nähdä.


Katso AWA Team Challenge WWE Networkista!

Pauli K.

Pauli K.

Mystinen P-alkuinen herrasmies Pirkanmaalta, jonka sydäntä lähellä on showpainin laaja historia ja unohduksiin jääneet triviatiedot.

Previous post

Kaikkien aikojen kevätsiivous - WWE irtisanonut ja lomauttanut kymmeniä painijoita ja työntekijöitä

Next post

Eläköön Humpuuki! #23: Kaikkien aikojen kevätsiivous, Vince McMahonin hullu viikko, Howard Finkelin kuolema

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *