WWE:n irtisanomat painijat palaavat pian markkinoille, mutta AEW:n kannattaa varoa TNA:n haamuja
”Viimeinkin meidän fanien toiveita kuunnellaan!”
”En malta odottaa, milloin tämä lahjakas painija debytoi, sillä se tulee olemaan mahtavaa!”
”Upeaa, että tämä lahjakas painija saa viimein näyttää taitonsa siellä missä häntä arvostetaan!”
Kuulostaako tutulta?
Näin nimittäin moni painifani ajatteli, kun WWE irtisanoi yli kolmekymmentä painijaa huhtikuun puolivälissä. Lähes jokaista irtisanottua toivottiin All Elite Wrestlingin riveihin, sillä iso osa heistä ei saanut ansaitsemaansa arvostusta WWE:ssä.
Kyseiset painijat voivat alkaa esiintyä kilpailevissa promootioissa 15. heinäkuuta alkaen.
Lue lisää: Kaikkien aikojen kevätsiivous – WWE irtisanonut ja lomauttanut kymmeniä painijoita ja työntekijöitä
Palataanpa kuitenkin muutama vuosi taakse päin.
WWE NXT oli silloin kuumin brändi ja palkkasi kuukausittain lahjakkaita indynimiä joukkoonsa.
Faneilta tuli aivan samanlaisia kommentteja: EC3:ltä, Cedric Alexanderilta, Bobby Roodelta ja Andradelta odotettiin suuria – olivathan he nyt siellä, missä heitä tullaan arvostamaan enemmän.
He katosivat kuitenkin marginaaliin, sillä WWE:n kahdeksan tunnin viikko-ohjelmasta huolimatta massiivisessa rosterissa ei yksinkertaisesti ole tilaa saati aikaa antaa kaikille valokeilaa.
Tietysti tästä voidaan syyttää WWE:n buukkausta ja sitä, kuinka Vince McMahon on täysin seniili ja ajastaan jäljessä.
Mutta sama tilanne on myös NXT:ssä.
Tähti tuodaan sisään suurien fanfaarien saattelemana, ja parin kuukauden päästä olen jo ehtinyt unohtaa, että kyseinen painija edes on WWE:n palkkalistoilla. Pian painija on jo kadonnut johonkin maan kamaralta, ja tilalle on saatu uusi tähti, joka on nyt se ”kuumin juttu koskaan”.
Tästä päästäänkin nykyhetkeen.
AEW:n palkkalistoilla on tällä hetkellä noin 80 painijaa. Monet heistä liittyivät mukaan samanlaisilla isoilla fanfaareilla – ja katosivat.
Tästä voisi tietysti syyttää globaalia pandemiaa, mutta tilanne oli aivan samanlainen jo ennen sitä. Painija tuotiin sisään isosti, ja sen jälkeen hän vain hävisi johonkin tai paini korkeintaan sivuohjelma Darkissa.
Joku voisi sanoa minulle, että minun pitäisi siinä tapauksessa katsoa Darkia, mutta vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja.
Otetaan tähän väliin ajatusleikki:
Kaikki WWE:stä huhtikuussa irtisanotut painijat liittyvät AEW:n riveihin. AEW:lla on siinä tapauksessa yli 100 painijaa.
WWE lähettää viikossa kahdeksan tuntia ohjelmaa, AEW kolme.
Kuinka kaikki päälle sata painijaa mahdutetaan kolmeen tuntiin niin, että se ei kuitenkaan ole isoilta kuvioilta pois?
Tässä päästäänkin sitten toiseen ongelmaan.
Jos näitä isoja muualta tulleita nimiä ruvetaan nostamaan ohituskaistalta mestaruuskuvioihin, niin miltä se saa alkuperäiset palkkaukset näyttämään?
Brodie Lee nostettiin välittömästi mestaruuskuvioihin, samoin Brian Cage, joka tosin tuli WWE:n sijaan Impact Wrestlingistä.
AEW:llä on laskutavasta riippuen reilu vuosi ikää, ja monet painijat ovat tehneet kovasti hommia pitääkseen Dynamiten katsojaluvut WWE NXT:n yläpuolella keskiviikon sodissa.
Ja sitten tulee isoja, tavallaan ulkopuolisia nimiä, jotka nostetaan suoraan mestaruuskuvioihin, koska ovat vakiintuneita ja valovoimaisia tähtiä. Siinä ei toki välttämättä ole mitään väärää, mutta tuoreessa muistissa on eräs firma, joka toimi täsmälleen samoin.
Se firma oli TNA.
Heti, kun WWE:stä vapautui joku vähänkään nimekäs painija, TNA:n kotikaupunki Orlandosta tuli välittömästi puhelua – ja päämestaruuskuviot olivat vain ajan kysymys.
Samoin tehtiin monille vähemmän nimekkäille painijoille.
“He ovat olleet WWE:ssä ja heillä on nimiarvoa. Näin saamme katsojia.”
Sen sijaan ne TNA:n painijat, jotka olivat tehneet vuosikausia työtä sen eteen, että kilpailu WWE:tä vastaan olisi edes teoriassa mahdollista, jäivät sivummalle.
Osa tyytyi rooliinsa statistina, osa puolestaan ryhtyi katsomaan mahdollisia työpaikkoja muualta.
Voi toki olla, että vetelen tässä vähän mutkia suoriksi, mutta meillä ei välttämättä olisi esimerkiksi SCU:ta, jos Christopher Daniels olisi saanut ansaitsemansa huomion, ja hänen taitonsa olisi tunnustettu TNA:ssa. Emmekä olisi nähneet AJ Stylesia NJPW:ssä, jos TNA olisi halunnut tukea omia tähtiään sen sijaan, että luotettiin ostokykyihin.
Takaisin AEW:hen.
#FTR eli Cash Wheeler ja Dax Harwood (Dash Wilder ja Scott Dawson) saapuivat AEW:hen ryminällä. Niin ryminällä, että debyytti noteerattiin Smarksiden Discordissa viiveellä vasta alkuillasta.
Tyhjä katsomo oli varmasti iso tekijä sille, että debyytti tuntui minusta hivenen vaisulta; maailmantilanteen vuoksi moni haluaa katsoa painia vasta sitten, kun paikalle on saatu oikeaa yleisöä.
Mutta tässä puhutaan meistä painifaneista, samoista, jotka eivät malttaneet odottaa näkevänsä FTR:ää paikassa, jossa he saavat arvostusta.
Sitten kun debyytti noteerattiin, se otettiin kuitenkin hyvin vastaan.
AEW:llä on riveissään neljä viidestä Amerikan mantereen parhaasta joukkueesta, nyt kun Wheeler ja Harwood sinne palkattiin. Onko kuitenkaan yksikään näistä parhaimpina pitämistäni joukkeista tällä hetkellä mestari?
Ei.
Kenny Omega ja Hangman Page ovat.
Omega ja Page ovat molemmat minulle lähtökohtaisesti lahjakkaita yksilöpainijoita, eivät joukkue. Mestaruusvyöt he voittivat vain, jotta isompaan kuvioon saadaan enemmän syvyyttä.
Kaksi lahjakasta yksilöpainijaa, joilla on jopa pientä kinaa keskenään, voittaa mestaruuden vakiintuneelta ja yhteen hitsautuneelta tiimiltä.
Tässä on jotain häiritsevän tuttua. Täsmälleen samalla viikolla Seth Rollins ja Buddy Murphy nimittäin voittivat joukkuevyöt Raw’ssa.
Arvatkaapa, kumpi mestaruusvoitto aiheutti enemmän kielteistä reaktiota?
En halua, että AEW on TNA tai WWE, vaan haluan, että AEW on AEW.
Haluan, että AEW on sitä, mitä minulle luvattiin: maailman parasta joukkuepainia uskomattoman lahjakkaalla divisioonalla.
Toivon, että FTR:n liittyminen mukaan aiheuttaa sen, koska mestaruuden pyörittäminen yksilöpainijoilla vakiintuneiden joukkueiden sijaan on jotain, mitä WWE tekee.
Olen suuri joukkuepainin ystävä, mutta viime vuoden parhaana joukkueena pitämäni Santanan ja Ortizin tiimi on Inner Circle -tallin myötä tulleesta näkyvyydestä huolimatta todella alikäytetty. Minulle ei tule mieleen yhtäkään hyvää normaalia joukkueottelua heiltä AEW:ssä.
Toinen alikäytetty joukkue on Pentagón Juniorin ja Rey Fénixin Lucha Bros., joka kyllä on saanut otella joukkuemestaruudesta ihan kiitettävästi, mutta laajan rosterin vuoksi on tuntunut, etteivät hekään saa tarpeeksi näkyvyyttä.
Maaliskuussa muodostunut Death Triangle -trio yhdessä PAC:n kanssa oli askel oikeaan suuntaan, mutta se jäi kesken pandemian vuoksi, sillä Pentagón ja PAC eivät päässeet paikalle.
Nyt tilanne näyttää toki valoisammalta, sillä Pentagón palasi ohjelmistoon, ja Fyter Festin massiivinen joukkueottelu kuulostaa paperilla oivalliselta.
Fyter Festin kortti on muutenkin hyvä, ja toivon, että kyseessä on kaksiviikkoinen, joka palauttaa uskoni AEW:hen.
Osalta faneista usko ei ole missään vaiheessa mennytkään, mutta itse olen välillä joutunut miettimään, että onko tämä nyt loppujen lopuksi katsomisen arvoista.
Toivottavasti pian ei tarvitse enää miettiä.
Seuraa meitä Twitterissä (@Smarkside). Osallistu keskusteluun Discordissa. Haluatko kirjoittaa showpainista? Ota yhteyttä ja kerro lyhyesti itsestäsi: info@smarkside.com.
No Comment