Arvio: OTT Homecoming 2

Päivämäärä: 17.2.2019

Sijainti: Dublin, Irlanti (National Basketball Arena)

Katsojamäärä: 1 500

Katso tapahtuma OTT On Demandissa!

---

Irlannin Over The Top Wrestling on jatkanut tasaista kasvuaan sen jälkeen, kun katsastin edellisen kerran promootion meiningin loppuvuodesta 2017. National Stadium on ehditty täyttää kerran jos toisenkin, irlantilaisen painin seuraava sukupolvi jatkaa kasvamistaan ja yläkortissa Jordan Devlinin kansansuosio hakee vertaistaan. NXT UK:n lisätessä pökköä pesään sitovilla sopimuksilla, on OTT mielenkiintoisessa tilanteessa. Promootio tuo edelleen paikan päälle ison luokan nimiä New Japanista, mutta samalla saa käyttää vielä NXT UK:n puolelle sidottuja avainnimiään.

OTT on suuntaamassa kohti vuoden suurinta tapahtumaansa, viidettä ScrapperManiaa kohti, joka häämöttää jo nurkan takana. Viimeisellä etapilla ennen merkkishow’ta ratkottiin mestaruuksien kohtaloita, nähtiin unelmaotteluita ja haudattiin yhden ystävyyden muistot.

Winner Gets WALTER

David Starr vs Jordan Devlin

Jordan Devlin ja David Starr olivat löytäneet yhteisen sävelen nopeasti tutustuttuaan toisiinsa Fight Club Pron tapahtumassa. Miehistä oli tullut hyviä ystäviä Starrin viettäessä yhä enemmän aikaa Euroopassa. Devlin oli valinnut juuri Starrin rinnalleen taistelemaan hirviömäistä Walteria vastaan. Starria ei tähän taistoon tarvinnut suostutella. Walter oli voittanut Starrin yli kaksikymmentä kertaa ympäri maailmaa ja Walterin voittaminen alkoi lähestyä pahasti pakkomiellettä. Devlin oli puolestaan menettänyt sekä liki kaksivuotisen voittoputkensa, että OTT:n mestaruuden Itävallan murskaajan käsissä. Niinpä Starr ja Devlin kohtasivat Ringkampfin marraskuun Redemption-tapahtumassa. Helvetillisen taiston jälkeen Devlin saa nostettua Walterin ilmaan ja iskettyä brutaalin Package Piledriverin. Tuomari ja yleisö laskevat.

“I’m the one who needs to beat Walter, not you, Jordan.”

Starr vetää tuomarin pois kehästä ja maksaa ystävälleen voiton vain oman pakkomielteensä vuoksi. Hetkiä myöhemmin Ringkampf poistuu paikalta voittajina. Samalla Devlinin ja Starrin ystävyys särkyy. Keskinäisen ottelun panokseksi käy vain yksi asia. Voittaja saa kohdata Walterin OTT:n mestaruudesta vuoden tärkeimmässä tapahtumassa, ScrapperManiassa. Suosittelen muuten katsomaan yllä olevan hypevideon, kyseessä on ainakin paras tämän vuoden puolella tehty video missään liigassa.

Yleisö (ja minä) olivatkin puulla päähän lyötyjä, kun illan tärkein ottelu tarjotaan nenän eteen heti ensimmäisenä. Tunnelma oli lievästi ilmaistuna tulikuuma. Devlin on koko saaren kirkkaasti suosituin painija ja yleisö elää miehen mukana jokaisessa hetkessä. Devlinin jäätävä kansansuosio hakee vertaistaan koko maailmassa. Vastaavasti Starr on vain muutamalla esiintymisellä noussut täysin halveksutuksi konnaksi. Mökä vaan kasvaa, kun Starr paljastaa Irlannin väreissä olevat painihousunsa. Plussana irlanninkielinen uskollisuutta tarkoittava “dílseacht” kirjailtuna trikoisiin ja paidassa kuva hymyilevistä ja halaavista Devlinistä ja Starrista.

Eihän näistä lähtökohdista voi saada muuta aikaan kuin vallan mainion kohtaamisen. Intensiivinen taisto yleisön seassa päätyi vihdoin kehään, jossa Starr pääsi väläyttelemään mainiota heel-työskentelyään. Rakastin erityisesti vastaiskujen loogisuutta. Totta kai Starr tietää ystävänsä tavaramerkit. Yleisö pysyi tulikuumana alusta loppuun. Erityiskehuja pitää antaa selostaja Aonghus McAnallyn tunteen palolle aina Devlinin taistellessa. Devlin saattaa olla pieni palanen jääkylmää NXT UK:ta, mutta saa samalla paukuttaa maailmanluokan otteluita kotikonnuillaan. On myös ihme, jos Starr ei löydä itseään jostain isommasta firmasta vuoden loppuun mennessä. Tämä ottelu vaan toimi. Illan paras kohtaaminen tarjottiin heti kättelyssä.

9/10

Singles Match

Shigehiro Irie vs Ilja Dragunov

Yleisölle ei anneta armoa vaan seuraavaksi luvassa oli illan kansainvälisten tähtien kohtaaminen. Shigehiro Irie on Japanin DDT:n kasvatteja ja voitti siellä vuosikymmenen aikana useita mestaruuksia. Miehen siirtymä pääottelijaksi viime vuonna oli kuitenkin jokseenkin epäonnistunut, joten hän päätti suunnata maailmalle freelancerina. Viimeiset kuukaudet hän onkin vaikuttanut lähinnä Iso-Britannian maaperällä, matkaten kuitenkin jopa Tanskan Bodyslam Wrestlingiin tässä kuussa. Vastassa olikin sitten ehkäpä Euroopan ehkäpä kuumin painija, hiljattain NXT UK -sopimuksen alle siirtynyt Ilja Dragunov. Saksan wXw:n avainnimiin kuuluva Dragunov oli ehtinyt valloittaa maailmaa verrattomalla intensiteetillään ja fyysisellä kehätyylillään. Luonnollisesti kyseessä oli ensikohtaaminen.

Körmyt kyllä lätkivät toisiaan kovaa, mutta homma ei vaan klikannut aivan täysin. Yleisön verrattainen vaisuus edelliseen otteluun verrattuna ei ainakaan auttanut. Kummatkin olivat verrattain uusia tuttavuuksia irlantilaisyleisölle, olihan kyseessä Irien debyytti ja Dragunovin toinen esiintyminen. Tämä oli myös itselleni ensimmäinen kerta, kun näin Irietä tositoimissa. Tiivis voimapakkaus ei vielä onnistunut täysin vakuuttamaan, vaikka kykyjä selkeästi on. Ehkäpä vaan trikoiden jatkuva korjaaminen rasautti. Dragunov oli pitkälti oma itsensä, intensiivisyyden perikuva, mutta ei tämäkään ollut parasta Iljaa. Jostain syystä Dragunov tuntuu vetävän Saksan ulkopuolella puolivillaista heel-roolia, vaikka onkin kotimaassaan rakastettu tuhoutumaton tsaari. En tiedä, itselleni tästä syntyy tietynlainen mielikuva hahmon dissonaatiosta.

Itse ottelu noudatteli aika perinteistä puroresu-kaavaa kovine iskuineen ja näyttävine heittoineen. Se viimeinen tunnelataus ja täysin terävin suorittaminen vaan uupui.

5/10

Singles Match

Walter vs PAC

Seuraavaksi yleisö sai vetää oluensa väärään kurkkuun, kun jo kolmannessa ottelussa siirryttiin unelmakohtaamisen pariin. Alle 48 tuntia sen jälkeen, kun PAC oli kohdannut Will Ospreayn Lontoossa, hän asteli nyt kohtaamaan ehkäpä maailman parhaan raskassarjalaisen. Walter oli tullut räjähtävästi Irlantiin tuhoamalla ensi töikseen Jordan Devlinin ja jatkanut samalla linjalla nousten liigan mestariksi. Walter ei vaan kunnioittanut mestaruutta pätkääkään, vaan potki sitä kuin puolityhjää jalkapalloa. Kyseessä oli todellinen unelmaottelu… taas. Yleisökin heräsi ottelun mittaisesta horroksestaan.

PAC sai todellisen sankarin vastaanoton ja myös jatkoi sankarin roolin vetämistä läpi ottelun. Piristävä yllätys, sillä kaikissa muissa näkemissäni esiintymisissä PAC on vetänyt tutuksi tullutta heel-rooliaan. Oli mahtavaa nähdä, että painovoiman unohtama veikkonen osasi edelleen kerätä yleisön tuen taakseen kuin vuosi olisi 2014.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan putkeen. Kuvankaunis Phoenix Splash päättyi lopulta ikävästi, kun PAC laskeutui periaatteessa Double Stompilla Walterin vatsaan ja onnistui vielä jotenkin laskeutuessaan saamaan sormensa sijoiltaan. PAC repäisi kauhistuttavassa kulmassa sojottaneen sormensa takaisin paikalleen ja päätti jatkaa ottelua, saaden mylvivät suosionosoitukset. Samalla kädestä tuli ottelun keskipiste, sekä tarinallisesti että fyysisellä tasolla. Walter alkoi murjoa kättä likaisesti ja sormen sijoiltaan meno vaikutti selkeästi PACin kehätyöskentelyyn. Sitten se meni vielä kertaalleen sijoiltaan. Sormi iskettiin vielä toisen kerran paikoilleen ja ottelu vedettiin kunnialla loppuun asti.

Olihan tämä loppujen lopuksi sitä mitä halusin. Walter murjomassa PACin kehon mustelmille ja PAC iskemässä vastaan kaikella mitä hänestä irtosi. Toisin kuin Devlin tai Will Ospreay, PAC pystyi pistämään vastaan myös fyysisesti järisyttävillä voimaliikkeillä. Dynaaminen koitos vaan parani vanhetessaan…

Ja sitten se lopetus.

Voi nyt sentään, ei tämä ollut samanlaista kuraa kuin RevProssa, mutta arvostaisin, jos PACin ottelut Euroopassa voisivat loppua jotenkin muuten kuin sekavaan härdelliin. Noh, saatiinpa tässä rakennettua vielä ScrapperManian pääottelua. Samalla se sai minut janoamaan PACin ja Jordan Devlinin ottelua Irlannissa…

8/10

Six Man Tag Team Match

Charlie Sterling & Anti-Fun Police vs More Than Hype

Ensimmäisen tunnin tykityksen jälkeen oli aika hieman rauhoittua. Charlie Sterling on OTT:n kiintiöbritti, jonka hommana on lähinnä hehkuttaa Englannin mahtavuutta. Yleensä hän on osa The Rapture-joukkiota Zack Gibsonin ja Sha Samuelsin kanssa, mutta ilmeisesti kaksikolla on ollut parempaa tekemistä, kun heitä ei tässä tapahtumassa näkynyt. Niinpä kavereiksi oli naarattu Anti-Fun Police. Huumoriduon muodostavat naamiotu pallero Los Federales Dos Santos Jr sekä Pete Dunnen karismaattisempi veli (Damian) Chief Deputy Dunne.

Vastassa oli trio Irlannin seuraavan sukupolven nimiä. Ehdin edellisessä OTT-arviossani hehkuttaa Legit 100 -joukkoa, mutta he olivat vain kolme yhteen heitettyä yksilöottelijaa. More Than Hype on taas alusta asti ollut kolmen miehen tehotrio, joka on noussut Contenders-tapahtumista nopeasti yleisön suosioon. Nuoret LJ Cleary, Nathan Martin ja Darren Kearney ovat vielä niin tarkkaan pidettyjä salaisuuksia, etteivät edes omaa Cagematch-sivuja. Käsittääkseni kaikki ovat vielä alle parikymppisiä kavereita.

Olisin voinut kuvitella, että tämä on täysi komediaottelu heel-kolmikon takia. No ei ollut. Anti-Fun Police on ollut erittäin toimiva joukkue lähes aina heitä nähdessäni, mutta tässä ottelussa kaksikko ei tehnyt juurikaan mitään. Kohokohta oli toki Santosin massiivinen Tope Suicida. Sterling oli taas, noh, kiltisti sanottuna keskinkertainen. Mies saa toki halpaa reaktiota yleisöstä laulamalla Englannin kansallislaulua, mutta ei ainakaan mutten herättänyt itsessäni hirveästi positiivista sanottavaa. Harmi sinänsä, sillä Hype-pojat painivat hemmetin sulavasti joukkueena yhteen aina saadessaan siihen edes hetkisen mahdollisuuden. Kolmikko sopisi mahdollisesti jopa Dragon Gate -muottiin! Jos kolmikko jatkaa kehittymistään, on Irlannin painilla seuraava huippukattaus valmiina siinä vaiheessa, kun Devlin vääjäämättä lentää pesästä lopullisesti.

4/10

Gender Neutral Championship

Mark Haskins(c) vs Andrew Everett vs Terry Thatcher

En tiedä, miksi Gender Neutral -mestaruus on vielä olemassa. Mestaruus tuotiin firmaan vitsinä, vaihtoi omistajaa muutaman eri huumoripainijan välillä ja päätyi lopulta haudanvakavan Mark Haskinsin käsiin. Kai tämä toimittaa nyt keskikortin vyön roolia, josta saavat haastaa myös naiset. Ei kuitenkaan tässä tapahtumassa. Mark Haskins oli kääntynyt heeliksi myös OTT:ssa viime vuoden aikana ja viettänyt aikaa lähinnä keskikortissa. Hallussaan hänellä oli kuitenkin mystinen salkku, joka voi olla vain ja ainoastaan Money in the Bank -kopio. Illan haastajina olivat kaksi miestä, jotka ansaitsivat mestaruusottelun koska syyt. Terry Thatcher (ei sukua Timothylle) oli yli vuosikymmenen veteraani, joka oli saanut uralleen uuden elämän Contenders-tapahtumien kautta ja noussut uudeksi No Limits -mestariksi noin vuosi takaperin. Peräänantamaton altavastaaja oli noussut yleisön suosioon taistoillaan ulkomaan mörköjä vastaan.

Tämän ottelun kolmas mies, oli myös ulkomailta, muttei suinkaan mörkö. Andrew Everett tunnetaan varmaan parhaiten vierailuistaan Impact Wrestlingin riveissä vuosina 2016 – 2018. Taidokas 26-vuotias lenturi on kuitenkin joutunut taistelemaan erityisesti polvivammojen kanssa viime vuosien ajan ja onkin kirjoitushetkellä suuntaamassa jälleen leikkaukseen painittuaan usean kuukauden polvi hajalla. Suurempi mysteeri on kuitenkin se, miksi Everett kuulutettiin tässä ottelussa paikalle Andre the Giantin poikana. Kotipaikkansa Ranskan Grenobleksi vaihtanut Andrew “The Giant” Everett yritti uskotella kaikille olevansa kaksimetrinen ilmestys. Selvähän se.

No joo, eipä tästä ottelusta jäänyt nyt hirveästi käteen. Heel-statuksestaan huolimatta Haskins sai tästä selkein kovinta reaktiota. Haskins vaan näytti niin perhanan vakuuttavalta tässä ottelussa kilpakumppaneihinsa verrattuna. Jokainen liike oli tarkoituksenmukainen ja iskut mukavan aggressivisia. Olen erittäin iloinen, että Haskins saa nyt toivottavasti Ring of Honorissa mahdollisuuden näyttää kyntensä maailmalle. Vastaavasti Everett näytti tässä kovinkin kankealta, vaikka väläyttikin muutaman komean voltin. Se tietty kepeys liikkeistä oli vaan poissa ja en voinut olla irvistämättä Everettin hapuillessa polveaan jokaisen liikkeen jälkeen. Thatcher, noh, lähinnä oli. Olin saanut miehestä OTT:n trailereiden perusteella paljon paremman kuvan. Kokemuksesta huolimatta Thatcher paini kuin pelkäisi koskevansa vastustajaansa. Haskins piti tämän paketin kasassa, vaivoin.

4/10

Tag Team Match

Will Ospreay & Scotty Davis vs Besties in the World

Niin, kun kerta RevPron tapahtuma oli ollut vain paria päivää aiemmin, oli OTT saanut myös käsiinsä muutaman kyseisessä tapahtumassa esiintyneen ulkomaalaisvahvistuksen. Kertauksen vuoksi Matt Fitchett ja Davey Vega muodostavat Besties in the World -joukkueen, Yhdysvaltojen keskilännen indyduon, jonka läpimurto isompaan firmaan tuntuu olevan vain ajan kysymys. Vastapuolen WIll Ospreay ei kummemmin esittelyjä kaipaa. Nuori britti on räjähtänyt supernovan lailla maailman eliittiin ja nauttii parhaillaan kovasta nosteesta New Japanissa, kantaen mukanaan NEVER Openweight -mestaruutta. Valokeila kuitenkin keskittyi ottelun nuorimpaan osanottajaan. Vasta 18-vuotias Scotty Davis on noussut kiistatta Irlannin kirkkaimmaksi lupaukseksi. Entinen amatööripainija on löytänyt tiensä myös Ospreayn siiven alle, ollen mukana tämän Frontline-promootion “nuoria leijonia.” Tämän piti olla lämmittelyä ScrapperManiaa varten, jossa Ospreay ja Davis olisivat kohdanneet yksilöottelussa, mutta Ospreay joutui vetäytymään Japanin velvoitteidensa vuoksi.

Saatiinhan sitten käsiimme vielä päräyttävä joukkueottelu. Ottelu vaan soljui pirun hyvin eteenpäin. Tämä jätti lopulta paremman maun suuhun kuin Bestiesien RevPro-ottelu, mutta vielä ei kuitenkaan phuta huipputason kohtaamisesta. Ospreay huokui tähteyttä jokaisesta huokosestaan ja oli selkeästi aivan toisella tasolla kaikkiin muihin verrattuna. Poissa on se hermostuneen näköinen nuori mies, jonka läpimurtoa sain seurata hetki hetkeltä neljä vuotta sitten. Tilalla on mies, joka omistaa tilan pelkällä läsnäolollaan. Mutta yritetään nyt keskittyä muihinkin osallistujiin. Besties jäi vähän jyrän alle kotikonnun sankareiden alla, mutta saivat silti väläytellä karismaattisia sutkautuksiaan ja sulavaa joukkuetyöskentelyään. Vega myös taisteli upeasti loppuun väännettyä polvensa loppupuolella Ja sitten meillä oli Scotty Davis. Mies, jota selostamo hehkutti kuin Jeesuksen toista tulemista. Davis muistuttaa paljon muutaman vuoden takaisesta Tyler Batesta. Lahjoilla pakattu nuori mies, joka tarvitsee yhden illan tullakseen tähdeksi. Batelle tuo ilta oli ensimmäinen WWE UK -turnaus. Voiko Davisin hetki olla edessä häämöttävä ottelu legendaarisen Jushin Thunder Ligerin kanssa…

7/10

Tag Team Match

Justy & MJF vs Angel Cruzers

Kaipasitteko huumorisekoilua? No, sitä tarjoiltiin seuraavaksi. Angel Cruzers oli siis Angel Cruzin ja B Coolin muodostama sekoilukaksikko, joka oli saanut keskinäiset erimielisyytensä ratkottua ja jatkoivat jälleen koomista taivallustaan Cruzin managereiden Team PRICKIN (Peter ja Rick) kanssa. B Coolin menneisyydestä oli kuitenkin noussut mätänevä ruumis kiusanhengeksi. Justin Shape, nykyään vaan Justy, oli Coolin entinen joukkuetoveri Gymnasties-joukosta ja kääntynyt häntä vastaan vuosia takaperin. Viime vuoden lopulla Justy oli tehnyt eeppisen paluunsa, tavoitteenaan ilmeisesti tuhota Angel Cruzers. Joukkuepariksi oli saapunut Maxwell Jacob Friedman, MJF kavereiden kesken. MJF hautasikin yleisön brutaalisti, toivoen että perunarutto olisi viimeistellyt mokoman saaripahasen 1800-luvulla.

Kyllähän tässä oli tarvetta välipalaottelulle. Ei tässä mitään maata mullistavaa koitosta tarvittukaan. Komediasekoilu toimi hyvin neljän kohtuullisen karismaattisen kehäesiintyjän kanssa. Kestoa ei ollut yhtään liikaa, vaan homma pidettiin tiiviinä pakettina. Kohokohtina Justy esitteli mystistä Justy-jitsuaan, joka koostui lähinnä vyön alle kohdistetuista iskuista sekä Cruz kuristamassa Friedmania tämän omalla huivilla samalla kuin teki Old Schoolia Team PRICKin tukemana. Ottelun loppuun saatiin vielä jäätävä swerve, jonka ratkaisua pitkäaikaiset fanit voivat jäädä vain odottamaan vesi kielellä.

5/10

OTT Women’s Championship

Raven Creed(c) vs Yuu

Ilta lähestyi loppuaan, joten oli aika pistää naisten mestaruus peliin. Raven Creed oli myös yksi Irlannin painikentän lupaavista tulokkaista ja oli noussut naisten mestariksi Defiant-tapahtumassa, Irlannin ensimmäisessä puhtaasti naispainille pyhitetyssä show’ssa. Paikallisiakin vastustajia olisi riittänyt, mutta TJPW:n riveistä haastajaksi asettui tomera voimapakkaus Yuu, joka on reissannut nyt Irien mukana Euroopassa. Kummempaa pureskeltavaa ottelun taustalla ei ollut.

Voihan naisten vallankumous sentään, tästä ei kyllä jäänyt mitään käteen. OTT:n naisilla (yhtä lukuunottamatta) tuntuu olevan vakava ongelma saada yleisö puolelleen näissä suuremmissa tapahtumissa. Tässäkin yleisö jäi aika vaisuksi. Kehässäkään ei annettu suurempia syitä kannustaa neitejä taistelemaan ikuisesti. Tarina oli yksinkertainen Yuun dominoidessa voimallaan ja Creedin iskiessä vastaan nopeudellaan. Valitettavasti yhdistelmä kielimuurta ja kömpelyyttä johtivat useisiin kömpelöihin siirtymiin eri liikkeiden välillä. Muutama kiva iskujenvaihto ja Yuun napakka judo-heitto eivät riittäneet pelastamaan tätä ottelua.

3/10

OTT Tag Team Championshps
2 vs 3 Steel Cage Handicap Match

Lads from the Flats & Session Moth Martina vs Kings of the North(c)

Pääottelussa ratkaistiin tietenkin joukkuemestaruuden kohtalo teräshäkin sisällä. Kings of the North -joukkio, Damian Corvin, Bonesaw ja ja Dunkan Disorderly, olivat olleet joukkuesivisioonan kulmakiviä, mestareita, lähes koko liigan olemassaolon ajan. Nyt Corvin ja Bonesaw marssivat jälleen Dublinin sydämeen puolustamaan mestaruutta. Kaksikko oli jossain vaiheessa taas muuttunut konniksi lopetettuaan feudin brittien muodostaman Rapturen kanssa. Vastassa oli kuninkaiden vanha vastavoima, Lads From The Flats, eli Paddy M ja Workie, alkoholia rakastavat hupiveikot ja heidän ryyppykaverinsa Session Moth Martina. Lads ja Kings olivat olleet tukkanuottesilla vuosien ajan tasaisin väliajoin, joten vanhoja kaunoja oli hyvä kaivella pitkästä aikaa esiin. Jostain syystä tämä ottelu käytiin tasoitussäännöin ja ensimmäisenä pakoon ehtinyt joukkue voittaisi. Koko viisikkoa ei myöskään laskettu välittömästi kehään, vaan War Games -tyyliin muutaman minuutin välein. Teräshäkki oli muutenkin harvinainen stipulaatio OTT:ssa, sillä häkki oli nähty vain kerran aiemmin. Myös silloin sisään oli lukittu pohjoisen kuninkaat.

Ensimmäiset minuutit saivat jo pelkäämään show’n loppupuolen täydellistä lässähtämistä. Vaikka Paddy ja Bonesaw olivat selostuksen hehkutuksen perusteella Irlannin painiskenen sitkeimpiä veteraaneja, ei se heijastunut väsyneen yleisön mölinässä. Onneksi kaljaa oli ehditty tankata ainakin häkin pystyttämisen ajan. Yleisö heräsi kuitenkin henkiin, kun molemmat joukkueet olivat kokonaisuudessaan sisällä, jolloin ottelusta kehkeytyi ihan mukava mättö. Kaikki ottivat kovaa bumppia vastaan lentäessään häkin huipulta takaisin kanveesiin. Erityisen suuri kiitos ottelun laadusta lankeaa Martinan hartioille, joka teki töitä kuin riivattu ja piti yleisön mielenkiinnon ottelussa loppuun asti. Erityisesti lopputaistelu oli hyvin toteutettu, vaikka sisälsikin pakollista häkin ulkopuolella sekoilua sekä nykyaikaisten häkkiotteluiden suurimman murheenkryynin… eli oven. Kaikesta huolimatta toimiva loppu koko paketille.

6/10

---

Kokonaisarvio:

Ei herranjestas, miten voi tapahtuman ottelujärjestys olla näin epäintuitiivinen? Kyllä, kävi järkeen, että Devlin halusi Starrin pään vadille välittömästi. Kyllä, kävi järkeen, että Walter ja PAC eivät olleet pääottelussa, kun kerta mestaruus ei ollut pelissä. Kyllä, käy järkeen, että illan mestaruusottelut olivat viimeisenä. Mutta yleisö vaimeni huomattavasti ensimmäisen tunnin jälkeen. Tästä yhdeksän ottelun kortista olisi voinut helposti karsia yhden pois (Gender Neutral -mestaruus) ja oltaisiin saatu kasaan edes hitusen tiiviimpi paketti.

Kohokohdat maistuivat erittäin hyvin (Devlin/Starr, Walter/PAC, Besties/Ospreay&Davis) ja olivat tapahtuman selkeät kohokohdat. Pääottelu toimitti tarpeeksi hyvin. Komediaottelu ja kuuden hengen joukkueottelu olivat hyviä hengähdystaukoja. Triple Threat oli turha, Dragunov/Irie jäi pettymykseksi ja naiset jättivät täysin kylmäksi. Siitä huolimatta nautin koko show’sta ihan kohtuullisesti. Hype (kirjoitushetkellä jo tapahtunutta) ScrapperManiaa kohti nousi muutamalla pykälällä. Pureudutaan toivottavasti sen pariin,jos alkuvuoden muusta painivuoresta selviän. Katson sinua, 16 Carat Gold…

Koko tapahtuman arvosana: 7/10

---