2000ArkistoECWTapahtumat

Arvio: ECW Guilty as Charged 2000

Päivämäärä: 9.1.2000

Sijainti: Birmingham, Alabama (Boutwell Memorial Auditorium)

Yleisömäärä: 4 700

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


ECW oli järjestänyt edellisenä vuonna ensimmäistä kertaa Guilty As Charged -nimisen ppv:n heti vuoden alussa. GAC oli tuolloinkin vuoden ensimmäinen ppv. Tällä kertaa se oli jopa vuosituhannen ensimmäinen ppv. Koska vuosi 2000 oli vielä aivan alussaan, ei ECW:ssä ollut paria pienempää muutosta lukuun ottamatta tapahtunut vielä suuremmin kummia, mutta vuosi 2000 tulisi olemaan hyvin vaikea tälle sinnikkäälle promootiolle. Selostajinamme jälleen Joey Styles ja Cyrus.

Singles Match

Mikey Whipwreck vs. C.W. Anderson

Suurimmat roster-muutokset tulivatkin esille heti tässä show’n openerissa. Mikey Whipwreck oli siis palannut ECW:hen varsin epäonnistuneelta WCW:n jaksoltaan ja teki nyt ppv-comebackinsa. C.W. Anderson puolestaan teki ppv-debyyttinsä uuden Dangerous Alliancen jäsenenä. Tuota uutta stablea johti ennen Dudleyn suvun hiljaisena vesana tunnettu Sign Guy Dudley, joka oli vuodenvaihteen aikoihin alkanut puhua ja muuttanut nimensä Paul Heymanin WCW- (ja varhaista ECW-)aikaista gimmickiä parodioivaksi Lou E. Dangerouslyksi. Nimen lisäksi Dangerously muistutti aikoinaan Paul E. Dangerouslynä tunnettua Heymania todella paljon myös ulkonäöllisesti. Gimmickin lisäksi Lou E. ryösti myös aikoinaan Heymanin WCW:ssä johtaman Dangerous Alliance -stablen. Lou E. siis perusti kyseisen stablen uudestaan ECW:hen. Mukana ei tosin ollut yhtään alkuperäisjäsentä, mutta ”Enforcer” C.W. Anderson toimi alkuperäisessä stablessa olleen Arn Andersonin korvikkeena ja ”Beautiful” Bill Wiles Bobby Eatonin korvikkeena. Yhtä kaikki, tämä uusi Dangerous Alliance ei ollut onnistunut toistaiseksi voittamaan yhtään ottelua. Nyt Anderson sai koettaa onneaan moninkertaista mestaria Mikey Whipwreckiä vastaan.

Harmi, että taas opener oli niin lyhyt, että tästä ei millään ehtinyt tulla niin hyvää kuin olisi kenties voinut tulla. Se reilu 4 minuuttia, mitä tämä ehti kestää, oli nimittäin mielestäni oikein hyvän ja vauhdikkaan oloista painia. Whipwreck on osannut aina painia hyvin, eikä C.W. Andersonkaan näyttänyt tässä ollenkaan huonolta. Lupaili siis hyvää koitosta, mutta ajanpuutteen takia jäi vain kivan tv-ottelun tasoiseksi matsiksi.

* * 

Six Person Tag Team Match

Simon Diamond & Danny Doring & Roadkill vs. Nova & Kid Kash & Jazz

Heelien kehän laidalla ollut Mitch oli Simon Diamondin uusi hännystelijä, hänen oma kehäkuuluttajansa. Elektra oli puolestaan uusi paljastavissa asusteissa esiintyvä povipommi, joka oli tehnyt debyyttinsä Doringin ja Roadkillin valettina. Tämä ottelu oli kai lähtenyt ensisijaisesti Novan ongelmista Doringin ja Roadkillin kanssa. Doring ja Roadkill olivat hankkineet otteluun avuksi Simon Diamondin, ja Nova puolestaan ppv-debyyttinsä tässä tehneen Kid Kashin ja pitkään Diamondin kanssa feudanneen Jazzin. Novan oman joukkueparin Chris Chetti piti olla yhä loukkaantunut, joten siksi Nova ei voinut valita häntä joukkueeseensa.

Tämä oli hauska vaikkakin osittain aika sekava koitos. Alkuottelusta nähtiin viihdyttävää, vauhdikasta ja toimivaa kuuden tyypin joukkuepainia. Sitten puolet painijoista lähti pois, ja homma muuttui Handicap Matchiksi, kunnes alun perin otteluun edes kuulumaton henkilö saapui yksin jääneen tyypin avuksi ja paini tämän kanssa loppuottelun perus joukkueotteluna. Saattaa kuulostaa hyvin kummalliselta, mutta näin homma ECW:ssä oli aina toiminut. Ei ollut ihan niin tarkkaa, miten ottelun osanottajasäännöt oikein menevät. Sekoilu ei siis sinänsä haitannut, mutta ei tästä kaikkien hieman katkonaisten vaiheiden takia mitään erityisen hyvää ottelua ehtinyt rakentua, vaikka ihan kiva koitos saatiinkin aikaiseksi. Kid Kash vakuutti debyytissään hienoilla high flying -liikkeillään, Nova oli oma loistava itsensä ja ottelun tuomari väläytti upealla hypyllä yli kehäköysien. Kyllä, luitte oikein. Ottelun tuomari.

* * ½ 

Tag Team Match

Yoshihiro Tajiri & Super Crazy vs. Little Guido & Jerry Lynn

Yoshihiro Tajirin ja Super Crazyn ikuinen taistelu keskimäisestä paremmuudesta oli jatkunut nyt noin vuoden ajan. Tässä ppv:ssä miesten oli tarkoitus kohdata toisensa joukkueottelussa, jossa he saavat valita itselleen joukkueparit. Homma meni kuitenkin aivan uusiksi, kun Tajirin kanssa yhteistyötä tekevä Steve Corino ilmoittikin valinneensa Tajirin joukkuepariksi Super Crazyn! Hetken aikaa kukaan ei tiennyt, mitä tästä seuraisi, kunnes paikalle ilmaantui Little Guido valittamaan siitä, ettei Corino valinnut häntä Tajirin pariksi. Corino ilmoitti, ettei häntä kiinnosta Guidon valitus, sillä hän johtaa show’ta täällä, ja että Guidolla ei olisi ottelua tänä iltana. Tällöin paikalle saapui Paul Heyman, joka kutsui Corinoa mulkuksi ja muistutti häntä siitä, että Heyman on yhä tämän firman johdossa. Tämän sanottuaan Heyman ilmoitti, että Guidolla olisi hyvinkin ottelu tänään, koska Guido ottelisi yhdessä Jerry Lynnin kanssa Tajirin ja Crazyn joukkuetta vastaan.

Noniin, nyt oltiin tultu tässä ECW:n LHW-divisioonan keskinäisissä taisteluissa siihen vaiheeseen, että kaikki neljä firman parasta näissä kuvioissa pyörivää ottelua oli laitettu samaan otteluun. Ei tosin ihan siihen perinteiseen joukkueotteluun, sillä ottelijaparit olivat varsin hullunkuriset. Yhtä kaikki, ottelu itsessään oli jälleen kovaa kamaa, kuten sopi odottaakin. Kaikki neljä esittivät taas taitojaan parhaalla mahdollisella tavalla, ja eihän lopputuloksena voinut olla muuta kuin jännittävää ja näyttävää kevyensarjan painia. Juuri tämä ECW:ssä osattiin hiton hyvin. Olisin voinut antaa muuten tälle jopa huippuarvosanan, mutta ensimmäisenä ongelmana oli se, ettei ottelu kuitenkaan kestänyt kuin reilut 12 minuuttia. Isompana ongelmana oli se, että ottelun lopetus oli yksinkertaisesti typerä ja ainakin minulle iso pettymys. Harvoin joudun näin sanomaan ECW:stä, mutta nyt ei voi mitään. Niinpä tämä sai ”vain” kolme ja puoli tähteä.

* * * ½ 

Singles Match

Angel vs. New Jack

New Jackin feud kaljujen Da Baldiessien kanssa jatkui yhä. November To Rememberissä jengin johtaja Angel oli onnistunut selättämään New Jackin, vaikka Jack, Axl Rotten ja Balls Mahoney olivat hallinneet suurinta osaa ottelusta. Tuon jälkeen Jack oli piessyt Viton ja Newsin pois ECW:stä, mutta heidän tilalleen porukkaan oli liittynyt (Vic) Grimes. Yhtä kaikki nämä Baldiessit olivat onnistuneet tekemään sen, mitä lähes kukaan ei ECW:n historiassa ollut saanut aikaan. He olivat suututtaneet New Jackin pahan päiväisesti. Sen he olivat onnistuneet tekemään hyökkäämällä viikko toisensa jälkeen Jackin kimppuun pelkurimaisesti. Viimeisimpänä temppunaan Angel oli muun muassa iskenyt konenitojalla New Jackia p*****seen. Nyt New Jack oli saanut tarpeekseen kaikesta tästä ja tahtoi päästä toden teolla kostamaan Angelille.

Olen jo useasti kirjoittanut siitä, kuinka nämä New Jackin iänikuiset roskapainiottelut eivät enää pidempään aikaan olleet tarjonneet varsinaisesti mitään uutta, mutta sanotaan se nyt vielä kerran, sillä niinhän asia vain on. Ei sillä, tietynlaisena roskapainifanina aina jaksan katsoa nämä, ja tässäkin oli pari aika karun näköistä bumppia plus tietenkin jälleen aivan uskomattoman korkea loikka New Jackilta. On hankala ymmärtää, miten mies pystyy pistämään kehonsa tuolla tavalla likoon. Tämän ottelun suurin ongelma oli kuitenkin buukkaus, sillä muuten viihdearvoltaan tv-ottelua muistuttavaa ottelua ei tosiaankaan parantanut se, että lopetus oli tässä(kin, mikä ECW:tä vaivaa?) täysin epälooginen ja typerrystä aiheuttava.

* ½ 

ECW Television Championship

Rob Van Dam (c) vs. Sabu

Haa, vihdoin oli tämän kaksikon välienselvittelyn huipennuksen aika. Ensin pitää kuitenkin todeta, kuinka harmillista oli kuunnella RVD:n promoa siitä, että vuosi 2000 tulisi olemaan Van Damin vuosi, sillä katsojat tulisivat näkemään häntä joka viikko tv:ssä. Niin ei tosiaan ollut, vaan Van Dam jäi pian tämän ppv:n jälkeen koko loppuvuodeksi pois pahan loukkaantumisen takia. Rob Van Damin ja Sabun erimielisyyksien rakenteluhan oli ollut yksi ECW:n ikuisuusprojekti, ja homma oli saanut alkunsa jo vuonna ’97, kun kaksikko liitti voimansa yhteen ja Bill Alfonso alkoi manageroida molempia kavereita. Hyvin nopeasti kävi selväksi, että RVD:tä ei ollut egonsa vuoksi tarkoitettu tiimipelaajaksi, ja niinpä hän muisti jatkuvasti korostaa sitä, kuinka hän on joukkuekaveriansa parempi. Ensimmäisen kerran Sabu kyllästyi tähän keväällä ’98, jolloin he ottivat yhteen ratkaisemattomaksi jääneessä TV-mestaruusottelussa, jota Bill Alfonso yritti parhaansa mukaan estää. Tilanne kuitenkin rauhoittui, kun RVD ja Sabu voittivat joukkuemestaruudet ja alkoivat puolustaa vöitään aktiivisesti. Samalla RVD alkoi nousta järkyttävän suureksi yleisön suosikiksi, ja molemmat kaksikosta tekivät face-turnin. RVD jatkoi pitkin vuotta ’99 piikittelyään siitä, kuinka Sabu oli heidän joukkueessaan aina heikompi. Keväällä he pitivät vielä joukkuemestaruuksia, mutta joutuivat sittemmin luopumaan niistä. Sabu oli myös useamman kuukauden ajan pois loukkaantumistensa takia, mutta lopulta hän palasi loppuvuodesta ja oli vihdoin valmis kohtaamaan Rob Van Damin. Nyt oli aika vihdoin ja viimein selvittää se, kumpi näistä kahdesta oli todella parempi ja RVD:n kantaman TV-mestaruuden arvoinen. Sabu oli luvannut lopettaa uransa, jos hän häviäisi tämän ottelun.

Tämä ottelu oli loistava. RVD:n ja Sabun keskinäisistä otteluista on aina voitu olla monta mieltä, ja tiedän, etteivät kaikki arvostele tuota Wrestlepalooza ’98:nkaan kohtaamista yhtä korkealle kuin minä. Annoin tuolle ottelulla arvosanaksi siis ***½, koska ottelu päättyi varsin laimeasti. Nyt en ole enää ihan varma, olisinko antanut tuotakaan, sillä monista huippuhetkistä huolimatta ottelussa oli omat heikkoutensa sujuvuuden kanssa. Tässä ei sen sijaan ollut minkäänlaisia sujuvuusongelmia. Kaksikko oli parantanut selvästi keskinäistä kemiaansa, ja lopputuloksena oli upea ottelu. Ei tämäkään toki mikään täydellinen koitos ollut, sillä ei tästäkään tullut ihan sellaista mahtavaa fiilistä, mutta eivät nämä kaksi keskenään ikinä mitään *****-ottelua painikaan. Hyvin harvat painijat painivat. Tämä oli kuitenkin jo ehdottomasti huippulaatua kaikessa jännittävyydessään, vauhdikkuudessaan ja huikeiden spottien tarjoavaisuudessaan. Kaikin puolin upea tapa päättää upea storyline. Kiitos RVD ja Sabu.

* * * * 

ECW Tag Team Championship

Tommy Dreamer & Raven (c) vs. Impact Players

Voi olla aika väärin merkitä Ravenia faceksi, mutta kun ei hän tässä ottelussa osoittanut mitään heelin merkkejä vaan toimi ihan rehdisti Dreamerin joukkueparina heel-kaksikkoa vastaan, niin en nähnyt mitään syytä häntä heeliksikään merkitä. Impact Players oli siis feudannut joukkuemestarikaksikkoa Dreameria ja Ravenia vastaan usean kuukauden ajan puhtaasti sen takia, että he halusivat nuo mestaruusvyöt itselleen. Toki Dreamerilla oli ollut aikoinaan omat pitkät feudinsa Crediblen kanssa, mutta tässä oli kyse puhtaasti bisneksestä. Impact Players tahtoi nousta ECW:n huipulle voittamalla joukkuemestaruusvyöt, jotka sattuivat olemaan ECW-legendojen Dreamerin ja Ravenin hallussa.

Tämä oli hyvä ja toimiva joukkuemestaruuskamppailu, mutta ei mitään sen erityisempää. Tällaiset ottelut ovat juuri sellaisia, joita katselee mielellään ppv:issä, koska näistä ei jää varsinaisesti mitään pahaa sanottavaa. Ei ottelu tosiaan ollut mitään huippulaatua, jota pääsisi vuoden koostepostauksessa muistelemaan, mutta oman osuutensa tämä hoiti oikein mallikkaasti ja tarjosi katsottavaksi viihdyttävän taiston joukkuemestaruuksista. Kaikki neljä hoitivat roolinsa oikein hyvin. Hyvää työtä.

* * * 

ECW World Heavyweight Championship

Mike Awesome (c) vs. Little Spike Dudley

Hoho, kyllä vain. ”Giant Killer” Little Spike Dudley oli totta tosiaan ECW:n ppv:n Main Eventissä päämestaruuden haastajana. Eikä tämä ollut mikään vitsi vaan totisinta totta, jonka ECW oli vieläpä buukannut ihan uskottavasti. Mike Awesome oli hallinnut ECW:n Main Event -kenttää tehokkaasti mestaruusvoitostaan lähtien (vaikka hän hävisikin joulukuun aikana mestaruutensa viikon ajaksi Masato Tanakalle ennen kuin voitti sen takaisin), ja yhtäkkiä hänen haastajakseen nousi Dudley-perheen ainoaksi edustajaksi jäänyt Spike Dudley, joka uskoi pystyvänsä päihittämään Awesomen. Dudley oli voittanut urallaan muun muassa One Man Gangin, Mabelin ja Bam Bam Bigelowin, joten hän uskoi myös Awesomin voittamisen olevan mahdollista. Awesome ei osannut suhtautua LSD:hen vakavasti otettavana haastajana, kunnes eräässä ECW:n show’ssa Awesome teki Clotheslinen Dudleyn uudelle tyttöystävälle. Clotheslinen takia Dudleyn tyttöystävän kasvot täyttyivät suusta pulppuavasta verestä, kun hänen etuhampaansa irtosivat kokonaan. Awesome ei tietenkään tuntenut minkäänlaista sääliä Dudleyn naista kohtaan, ja tämä kaikki herätti Dudleyn sisällä pedon. Dudley oli käynyt tuosta lähtien aivan raivona, ja mestaruusvoiton sijaan hän janosi ennen kaikkea sitä, että pääsee antamaan selkäsaunan melkein puolet isommalle Awesomelle. Tämä Little Spike Dudley ei ollut leikkisä ja hauska kaveri vaan puhtaasti Mike Awesomelle tuskaa toivova painija.

Aluksi vaikutti siltä, ettei tästä ottelusta tule mitään todellista vaan että tämä jää pelkäksi squashiksi. Niin ei kuitenkaan käynytkään, vaan ottelua alettiin rakennella yllätyksekseni ihan tosissaan. Aluksi tuo rakentelu hieman ontui muutaman harmillisen botchin takia, mutta vähitellen tästä kuoriutui aivan yllättäen oikeasti jännittävä päämestaruusottelu. Yhtäkkiä huomasin olevani tilanteessa, jossa en ollut ollenkaan varma siitä, kumpi tämän todella voittaisi. Jännittävyyden lisäksi tämä oli vieläpä painillisestikin varsin hyvä ottelu, sillä molemmat painijat ottivat hurjaa bumppia ja tarjosivat todella näyttäviä hetkiä. Kovan kamppailun päätteeksi ottelu päättyi myös hienoon lopetukseen. Alun heikkouden takia tämä ei ole enempää kuin hyvä mutta se on hyvä suoritus silti näin erikoiselta kuulostavalta Main Eventiltä.

* * *


Vuoden avaavia ppv:itä on aina aika vaikea arvostella, koska kunnollista vertailupohjaa ei ole tarjolla. Silti minun täytyy todeta, että ECW ei ainakaan vuosituhannen avaus-ppv:ssän yltänyt huippuvuoden ’99 tasolle. Oli tämä laadullisesti hitusen edellisen vuoden Heat Wavea parempia mutta ikävä kyllä kaikkia muita heikompi. RVD:n ja Sabun ottelu oli huipputasoa ja neljän LHW:n joukkueottelu oikein hyvä koitos, mutta muuten mikään ei ollut mitenkään hirveän erityistä. Toki kaksi viimeistäkin ottelua hoitivat hommansa hyvin mutta varsinkin ME hyvyydestään huolimatta jätti hieman huonolla tavalla oudon fiiliksen. Toki uudet kasvot ME:ssä ovat aina hyvästä, mutta… Spike Dudley? Todella jännä valinta. No, eipä siinä. Alakortti oli tuota joukkueottelua lukuun ottamatta aika vaisua tai ei ainakaan mitään hirveän erityistä. Silti täytyy huomioida, että missään vaiheessa show’ta ei nähty oikeasti huonoa ottelua ja että kyllä tämän katsoi oikein mielellään. Oli tämä siis ehdottomasti Ok ppv eikä jäänyt hirveän kauas hyvästäkään. Ihan kiva aloitus siis ECW:ltä kaikesta kritiikistä huolimatta. Ehdin vain vuonna ’99 tottua ECW:ltä parempaan. Saa nähdä, kuinka harvinaiseksi Ok:t ppv:t jäävät todella vuonna 2000.

Wikipedia: ECW Guilty as Charged 2000

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 1.1.2012

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WCW Starrcade 1999

Next post

Arvio: WCW Souled Out 2000

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.