Arvio: WCW Starrcade 1999

Päivämäärä: 19.12.1999

Sijainti: Washington, D.C (MCI Center)

Yleisömäärä: 8 582

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 

---

Starrcade oli WCW:n vuoden suurin tapahtuma, eli oma WrestleMania, ja sillä oli jopa pidempi historia kuin tuolla kilpailevan promootion maineikkaalla tapahtumalla. Ensimmäinen Starrcade oli nimittäin järjestetty jo vuonna 1983, ja siitä lähtien joka vuosi ensin Jim Crockett Promotionsien alla ja ’80-luvun lopulta lähtien World Championship Wrestlingin nimellä painifaneille yritettiin tarjota mahdollisimman suurta ja mahtavaa menoa. Toisinaan onnistuttiin paremmin ja toisinaan huonommin. Pari viimeisintä vuotta eivät olleet kovin suuria onnistumisia. Ehkä tämä olisi se kerta. Selostajinamme Tony Schiavonen ja Bobby Heenanin lisäksi täysin tuore naama Scott Hudson. Hudson oli itse asiassa jopa yllättävän toimiva selostaja, mutta silti kaipailen Mike Tenayta. Miten olisi Tenay Schiavonen paikalle?

Tag Team Match

Disco Inferno & Lash LeRoux vs. Johnny The Bull & Big Vito

Tavallaan aika mielenkiintoinen avaus WCW:n suurimmalle ppv:lle. Disco Inferno oli siis ollut parin kuukauden ajan WCW:n Cruiserweight-mestari, ja tuossa reilu kuukausi sitten mestarin seuraan lyöttäytyi italialainen mafiooso Toni Marinara. Vähitellen paljastui, että Infernolla ja Marinaralla oli pidemmän puoleista historiaa: Inferno oli ilmeisesti velkaa suuria summia Marinaran mafiapomoisälle Big Daddy Marinaralle. Inferno päätti pelastaa tilanteen ottamalla suuria riskejä ansaitakseen tarvittavat summat. Mayhemissä Inferno kohtasi Evan Karagiasin CW-mestaruusottelussa, jossa oli mestaruuden panoksena lisäksi suuri summa rahaa. Suunnitelma kuulosti hyvältä niin kauan, kunnes lopussa Inferno tyrmäsi mestaruusvyöllään Karagiasin sijaan Marinaran ja hävisi ottelun. Inferno yritti pyydellä anteeksi ja selitellä tilannetta, mutta mikään ei enää auttanut. Infernon oli aika maksaa takaisin tavalla tai toisella, ja toiseksi tavaksi paljastui se, että Marinara toi Italiasta kaksi mafia bodyguardia Johnny The Bullin ja Big Viton, joiden tarkoitus oli tehdä Infernon elämästä hyvin tuskaista. Onneksi Infernon ei sentään tarvinnut taistella aivan yksin koko mafiajengiä vastaan, vaan hän sai tähän Starrcaden otteluun avukseen entisen CW-mestaruusvastustajansa Lash LeRouxin.

Kutsukaa minua idiootiksi, mutta minä tavallaan tykkäsin tästä mafioosofeudista. Tämä oli sinänsä ihan toimivaa ja jopa mielenkiintoista midcard-meininkiä, ja ennemmin minä tällaista katson kuin jotain Lex Lugerin ja Mengin turhanpäiväisiä vääntöjä. Toki kukaan tämän ottelun ottelijoista ei ollut mikään supermies kehässä, mutta kokonaisuudessaan tästä paljastui jopa ihan kiva avaus vuoden suurimmalle show’lle. Olen aina fanittanut Johnny Stambolia, eivätkä ne muutkaan huonosti tässä vetäneet. Kaikki neljä pistivät varmaan niin parastaan kuin edes pystyivät, mikä on oikein, kun kyseessä on se vuoden suurin tapahtuma. Hyvän fiiliksen avaus show’lle.

* * ½

WCW Cruiserweight Championship

Evan Karagias (c) vs. Madusa

Muistatteko, millä tavalla Cruiserweight-mestaruudesta oteltiin Starrcadessa 1998? Jos ette, haluan muistuttaa teitä siitä. Ensin Kidman, Juventud Guerrera ja Rey Mysterio Jr. ottelivat mestaruudesta loistavan ****-ottelun, ja heti perään Kidman puolusti mestaruutta vielä Eddie Guerreroa vastaan hienossa ***½-ottelussa. Nyt voimme pitää hiljaisen hetken noiden muistojen kunniaksi.

….

Noniin. Ja sitten tähän. TÄHÄN. Tähän on CW-divisioona WCW:ssä mennyt. En vaan voi millään ymmärtää, miten Vince Russon mielestä saattoi olla hyvä idea tuhota se ainut v***n divisioona, jolla WCW niin selvästi erottui WWF:stä? En väitä, että enää viimeisenä Bischoffin aikoinakaan, eli alkuvuodesta ’99, CW-divisioonaa olisi käytetty mitenkään erityisen hyvin, mutta tämä on nyt jo jotain uskomatonta paskaa. Taidoton high flyer Evan Karagias voitti siis CW-mestaruuden Mayhemissa ja alkoi pian mestaruusvoittonsa jälkeen flirttailla Nitro Girl Spicen kanssa vaikka seurusteli Madusan kanssa. Madusa ei asiasta tietenkään pitänyt, vaan dumppasi Karagiasin ja päätti osoittaa, että hän on myös Karagiasia selvästi parempi kehässä. Niinpä tästä syntyi köyhän miehen Chyna-kuvio, kun Madusa nousi haastamaan entisen poikaystävänsä WCW:n Cruiserweight-mestaruudesta. Jippii.

Jos otteluun johtanut kuvio oli täyttä roskaa, niin samaa sontaa oli itse ottelukin. Täytyy toki myöntää, että Karagias väläytti pari jopa oikeasti hienoa hyppyä ja että onhan Madusa ollut aina naispainijaksi oikein taidokas, mutta eivät nämä asiat ihan hirveästi tässä aivopierussa pelastaneet. Ottelu oli ensinnäkin tosi lyhyt (mikä oli toisaalta hyväkin), ja toiseksikin se päättyi niin idioottimaisesti kuin mikään vain voi päättyä. Oikeasti. Mitä helvettiä?

*

WCW Hardcore Championship
Hardcore Match

Norman Smiley (c) vs. Meng

On se tosi hyvä juttu, että saatiin WCW:henkin Hardcore-mestaruus, sillä me emme olisi todellakaan selvinneet ilman tämänkaltaisia täysin turhia otteluita vuoden suurimmassa tapahtumassa! WWF:ssä HC-mestaruus oli vielä hauska ajoittaisesta paskuudestaan huolimatta, koska homma oli lähtenyt sieltä liikkeelle, mutta WCW:n identtinen plagiointi HC-divisioonasta vielä huonommilla HC-painijoilla ei vain kiinnosta minua millään tavalla. No, Norman Smiley oli siis Hardcore-mestari, ja nyt hän sai vastaansa Mengin. Miksi? En tiedä, eikä minua edes kiinnosta.

Tämän ottelun alkupuoli vaikutti vielä siedettävältä perus backstage-rymistelyltä, jossa ei siis ollut mitään erityistä kehuttavaa mutta jonka pystyi katsomaan ilman suurempia tuskia. Sitten homma kuitenkin muuttui vielä surkeammaksi, kun yhtäkkiä paikalle ryntäsivät Fit Finlay ja Brian Knobbs, ja ottelu muuttuikin Meng vs. Smileystä käytännössä Meng vs. Finlay & Knobbsiki. En tiedä muista katsojista, mutta minua koko tämän loppupuolen buukkaus hämmästytti todella suuresti, eikä se ollut millään tavalla kiinnostavan näköistä. Lopulta Finlay ja Knobbs poistuivat, ja saimme onnettomalle HC-mestaruusottelulle onnettoman lopetuksen.

*

Eight Person Tag Team Match

Revolution (Shane Douglas & Dean Malenko & Perry Saturn & Asya) vs. Jim Duggan & Mike Rotunda & Kevin Sullivan & Rick Steiner

En voi uskoa tätä todeksi. WCW:llä on käytettävissä porukka, johon kuuluvat Shane Douglas, Dean Malenko ja Perry Saturn. Mitä he tekevät? Laittavat koko köörin feudaamaan JIM DUGGANIN kanssa. Dugganin, joka ei ollut kiinnostava edes vuonna 1989! Tämä firma tappaa aivosoluja. No, Revolution oli siis pilkannut Duggania ja tämän isänmaallisuutta, ja niinpä lopulta Starrcadeen buukattiin ottelu Revolutionin ja Dugganin sekä Dugganin valitseman kolmen partnerin välille. Panokset olivat kovat, suorastaan huikeat. Jos Dugganin joukkue häviäisi, Duggan joutuisi seuraavassa Nitrossa pilkkaamaan Yhdysvaltoja. Jos Revolution häviäisi, joutuisivat he liittoutumaan Dugganin kanssa tai jotain vastaavaa. Ottelun suurin jännitysmomentti oli se, ketkä olisivat Dugganin joukkuekaverit. Pitkän odottelun jälkeen paljastui, että Duggan oli valinnut joukkuekavereikseen Mike Rotundan, Kevin Sullivanin ja Rick Steinerin. Todellinen kulttuuriteko Russ… Dugganilta, sillä nämä kolmehan olivat otelleet ’80-luvun lopulla WCW:ssä Varsity Club -nimisenä stablena, ja ovelana buukkaajana Russo päätti palauttaa heidät sitten tässä yhteen. Mahtavaa. Rick Steiner teki siis tuosta vain face-turnin, ja Sullivan & Rotunda tekivät comebackin, jota tuskin kukaan oli kaivannut.

Tämä ottelu oli täyttä kuraa. Tahdon antaa tälle puolikkaan sen takia, että Dean Malenko ja Perry Saturn näyttivät kaikesta huolimatta yrittävän. Voin vain kuvitella, kuinka korkealla heidän motivaatio oli tällaiseen roskaan joutuessa, mutta ammattimaisesti he yrittivät hoitaa homman silti kunnialla läpi. Harmi vain, että yhdestäkään heidän vastustajistaan ei ollut siihen. Samoin oli harmi, että ottelun buukkaus oli aivan järkyttävää paskaa. Harmi oli varmaan myös se, että selostajia kiinnosti Rotundan, Sullivanin ja Steinerin tapauksessa enemmän heidän uusi managerinsa cheerleader Leia Meow kuin itse ottelutapahtumat. Aaaaargh. En tahdo kirjoittaa tästä enempää. Eteenpäin.

½

Singles Match

Vampiro vs. Dr. Death

Mayhemissa Vampiro kohtasi Berlynin Chain Matchissa ilman mitään kummempaa syytä. Vampiro voitti ottelun, ja ottelun Jim Rossia parodioiva Oklaholma ja tämän apuri legendaarinen ”Dr. Death” Steve Williams hyökkäsivät Vampiron kimppuun. Tässä lyhykäisyydessään tähän otteluun johtava tarina. En tiedä, mitä viimeisten viikkojen aikana näiden välillä oli käynyt, mutta varmaankin jotain brutaaleja yhteenottoja. Oklaholma oli tämän ottelun aikana häkissä, jottei hän pääsisi häiritsemään menoa. Jos Vampiro voittaisi, hän pääsisi pieksemään Oklaholmaa viiden minuutin ajan.

Surullista mutta totta: tämäkin ottelu oli aika onnetonta meininkiä. Vaikka kuinka markitankin Vampiroa, täytyy minun myöntää, ettei hänestä ole varsinaisesti kantamaan ketään huippuotteluihin. Steve Williamsista siihen olisi ehkä joskus ollutkin, mutta nyt hänkin alkoi olla jo aikamoisen vanha. Lopputuloksena oli varsin mitäänsanomatonta mäiskintää viiden minuutin ajan. Ei painillisesti mitään ihan järkyttävintä paskaa, mutta menoa heikenti entisestään se, että ottelu oli buukattu aivan idioottimaisesti. Miksi face piti saada näyttämään heeliltä ja heel facelta?

* 

Ottelun jälkimainingeissa nähtiin sitten Vampiron ja Oklaholman yhteenotto, joka oli vielä edeltävääkin ottelua typerämpää menoa. Se tosin saattoi olla arvattavissakin, koska Oklaholma ei varsinaisesti ollut mitään painijan tapaistakaan. Huonoa buukkausta, turhia Misfitsejä ja muutenkin vain ärsyttävää menoa. En kuitenkaan laske tätä oikeaksi otteluksi. Tässä vaiheessa tahtoisin muuten huomauttaa, että illan viidestä oikeasta ottelusta tasan yksi oli saanut yli yhden tähden arvosanakseen.

WCW Tag Team Championship Title Shot
3 on 2 Handicap Match

Creative Control (Gerald & Pat) & Curt Hennig vs. Harlem Heat (Booker T & Midnight)

Tässä ottelussa on niin moni asia väärin jo lähtökohdiltaan. 1) Creative Controlin (eli Harris Brothersien eli 8-Ballin ja Skullin) mukanaolo joukkuemestaruuden ykköshaastajaottelussa. Itse asiassa CC oli ollut jo lyhyesti joukkuemestareinakin, joten ei hyvältä tämä WCW:n joukkuemestaruusdivisioona vuoden lopussa näytä. 2) Curt Hennig oli hävinnyt Retirement Matchin Mayhemissa ja oli jo nyt takaisin painikehissä, vieläpä täysin yhdentekevässä roolissa. Mitä helvettiä. 3) Joukkuemestaruusottelusta piti otella 6 Man Tag Team Matchissa… 4) …Mutta koska Stevie Ray päättyi kääntyä Booker T:tä vastaan ja olla tulematta otteluun, siitä oteltiin 3 on 2 Handicap Matchissa. 5) Vaikka Harlem Heatia siis edustivat Booker T ja heidän uusi manageri Midnight, silti ottelun voitto tietäisi sitä, että Booker T ja Stevie Ray saisivat mestaruusottelun. 6) Harlem Heat oli palannut takaisin yhteen vasta pari kuukautta sitten, ja nyt kaksikko päätettiin kääntää taas toisia vastaan. 7) Tällä ottelulla ei ollut edes mitään kunnon tarinaa taustallaan. 8) Miksi joukkuemestaruusottelusta edes painitaan vuoden suurimmassa tapahtumassa? 9) Varsinkin kun itse mestaruudesta ei tapahtumassa otella. 10) WCW oli taas hassusti päättänyt pilkata WWF:ää nimeämällä Vincentin Shaneksi ja antamalla Creative Controlin äijille nimiksi Gerald ja Pat. En kestä tätä.

Jos ottelun lähtökohdat olivat karmeat, niin ei se lopputuloskaan paljoa parempi ollut. Toisaalta täytyy minun todeta, että tämä pääsi sentään yli yhden tähden ja ansaitsi arvosanakseen jopa huikeat puolitoista tähteä. Booker T yritti pelastaa tässä sen, minkä pystyi, ja Hennigkin oli ihan siedettävä. Lopputuloksena joten kuten katseltavaa joukkuerymistelyä, jossa huonoimpia olivat oletetusti Creative Controlin Pat & Gerald.

* ½

Bunkhouse Brawl Match

Dustin Rhodes vs. Jeff Jarrett

Dustin Rhodes oli tehnyt paluunsa WCW:hen pari kuukautta sitten dumppaamalla debyytissä hänelle hehkutetun Seven-gimmickin rikkomalla tyylikkäästi kayfabea. Video tästä löytyy Mayhemin arvostelusta. Debyytissään Rhodes lupasi, että tästä lähtien hänet tullaan muistamaan Rhodesina eikä minään Goldustina tai muuna pellenä. Ensimmäisenä Rhodes alkoikin feudata Powers That Be -kaksikon kanssa, sillä koko Seven-gimmick oli storylinessä heidän ideansa. Samalla feudiin liittyi PTB:n apujoukkoihin kuuluva Jeff Jarrett, ja niinpä Mayhemissa Rhodes pilasikin Jarrettin huijausvoiton mestaruusturnauksessa ja auttoi Benoit’n voittoon ottelussa. Mayhemin jälkeisessä ppv:ssä Jarrett sai itselleen päämestaruusottelun, mutta jälleen Rhodes pilasi voiton. Tämä alkoi riittää Jarrettille, ja niinpä seuraavina viikkoina nähtiin rajuja yhteenottoja Jarrettin ja Rhodesin välillä. Lopulta tilanteen selvittämiseksi ei ollut muuta ratkaisua kuin ottelu Starrcadessa. Ottelumuodoksi valittiin Bunkhouse Brawl, jonka alun perin kehitti Rhodesin isä Dusty, joka oli nyttemmin saanut jo kenkää WCW:stä.

Jes! Yli kahden tähden ottelu! Vieläkään ei tosin ratkaisevaa kolmen tähden rajaa ylitetty, sillä taas kerran lopetus oli sen verran heikkoa kamaa. Muuten tämä oli oikeasti viihdyttävä ja toimiva HC-mättö. Tällaista WCW:n hardcore-divisioonankin meiningin pitäisi olla, mutta sen sijaan se on vain puolivillaista pyöriskelyä. Tämä jopa toimi ihan oikeasti, ja sekä Jarrett että Rhodes näyttivät yllättävän hyviltä, vaikkeivat tosiaankaan ole mitään huippupainijoita. Tämä kuuluu ehdottomasti illan harvoihin positiivisiin yllättäjiin.. Ja kyllä, kyseessä oli tosiaan **½-ottelu, mutta kaiken todellisen roskan keskellä ei tätä uskalla edes pahemmin kritisoida, vaikka aihetta toki on.

* * ½ 

Crowbar On A Pole Match

Diamond Dallas Page vs. David Flair

En ole enää ollenkaan varma siitä, kumpi näistä kahdesta todella oli heel, koska David Flair alkoi olla ollut viimeistään Mayhemin jälkeen niin pahasti sekaisin, että hän näistä kahdesta enemmän vaikutti heeliltä. DDP oli siis pistänyt Halloween Havocissa Davidin isän Ricin pitkälle sairaslomalle, ja tämän jälkeen David oli mennyt täysin sekaisin ja piessyt DDP:n sorkkaraudalla myöskin sairastuvalle. DDP kuitenkin palasi kesken Mayhemissa nähdyn Kimberly vs. David Flair -ottelun, ja pieksi siinä Davidin pahasti, kunnes Arn Anderson saapui auttamaan ystävänsä poikaa. David ei tuosta avusta kiittänyt, vaan pieksi itse Double A:n ja jatkoi tämän jälkeen kostoretkeään. Täysin järkensä menettänyt David, joka oli ollut pitkään täysi pelle WCW:n rosterissa, oli yhtäkkiä buukattu niin vaaralliseksi, että Diamond Dallas Pagenkin piti pelätä häntä, ja niinpä heidän välilleen buukattiin ottelu Starrcadeen. Ennen ottelua David oli edeltävissä Nitroissa piessyt sorkkaraudallaan sekä Bam Bam Bigelowin että Chris Kanyonin. Niinpä tämän ottelun tyypiksi buukattiin legendaarinen X On A Pole Match. X:nä toimi tällä kertaa tietenkin sorkkarauta.

Täytyy todeta, että tämä oli David Flairin vuoden paras singles ppv-ottelu. Se ei tosin tarkoita käytännössä yhtään mitään, kun kaikki edeltävät ovat tainneet olla ½/DUD-tasoa. Ei tämäkään siis tosiaan ollut lähelläkään mitään hyvää ottelua, mutta tämä oli hyvä ja siinä roolissa ihan siedettävä kähinä. DDP myi sorkkaraudan iskut ihan mukavasti, ja muuten homma oli varsin peruskauraa. Vähän sorkkaraudan tavoittelua, vähän toisen mätkintää ja vähän loppukahinoita. Aikamoisen onnetontahan tämä oli, koska Davidista ei ollut miksikään painijaksi, ja DDP ei tosiaan ollut oikea henkilö kantamaan ketään hyvään otteluun, mutta pelkäsin vielä jotain pahempaa.

* ½

Singles Match

The Total Package vs. Sting

Tämä ottelu oli storylinellisesti kaikkein pahinta mahdollista paskaa. The Total Package oli hävinnyt Mayhemissa ottelunsa Mengiä vastaan, koska Elizabeth oli vahingossa ruiskuttanut hiuslakalla Mengin sijaan Lugerin silmiin. Jo Mayhemissa ja seuraavassa Nitrossa Package vaati Elizabethia tilille teoistaan, mutta naisparka ei uskaltanut kohdata häntä. TP ei kuitenkaan luovuttanut, vaan yritti päästä kostamaan Elizabethille, jolla oli yhä sitova managerisopimus Lugerin kanssa, kunnes Lugerin vanha ystävä ja vihamies Sting saapui paikalle auttamaan Elizabethiä. Sting asettui siis Elizabethin puolelle Packagea vastaan, ja niinpä Starrcadeen buukattiin ottelu miesten välille. Jos Sting voittaisi, Elizabethin sopimus Total Packagen kanssa olisi historiaa. Ai mikäkö tässä nyt oli sitä kamalinta paskaa sitten? No, minäpä selitän.

Ainakin omaan korvaani jo koko tämä kuvio itsessään kuulosti (WCW:n tuntien) niin selvältä ”hahaa nyt hämätään ovelasti katsojia sillä että Elizabeth olisi kääntynyt Lugeria vastaan vaikkei olekaan” -swerveltä, ettei minulta löytynyt minkäänlaista kiinnostusta tätä ottelua kohtaan, kun tiesin Elizabethin jossain välissä kusettavan Stingiä. Pahinta kuitenkin ottelussa oli se, että näköjään myös Vince Russo tajusi kaikkien katsojien osaavan olettaa Elizabethin turnia, ja niinpä Elizabethin hyppääminen Packagen puolelle kesken ottelun toteutettiin aivan ilman mitään selittämistä tai mitään shokkihetkeä, koska ”kyllähän kaikki sen tietävät”. SIIS MITÄ HEMMETTIÄ? Et sinä voi Vince Russo buukata yhtään turnia päin p***että sen takia, että oletat kaikkien osaavan odottaa niitä! Kyllä ne buukataan silti ihan kunnolla, että tyhmimmillekin tulee selväksi. Tai parhaimmassa tapauksessa ei buukata ollenkaan, jos ne ovat niin päivänselviä. Nyt Stingkin näytti tässä todella tyhmältä, koska hän oli storylinessä osannut odottaa tätä turnia. Miksi hän oli edes lähtenyt mihinkään Elizabethiä puolustavaan otteluun, jos hän tiesi, mitä on tulossa? Aaargh? Ja miksi Sting osannut odottaa lopun tapahtumia? En kestä tätä. Ottelu itsessään oli yksinkertaisesti huono, mutta ei aivan järkyttävää paskaa, mistä voi kiittää Stingiä. Hän teki Lugerin kanssa sen, mitä pystyi.

*

Powerbomb Match

Sid Vicious vs. Kevin Nash

Ahhahhaa. Tämä on SE feud, johon kuuluu Sid Viciousin legendaarinen ”And I have half the brain that you do”-promo. Kannattaa katsoa. Huippusettiä. Muuta hyvää tässä feudissa ei sitten oikeastaan olekaan. Sid Vicious ja Outsidersit olivat koko Sid-Goldberg feudin ajan tehneet yhteistyötä, mutta tuon feudin päätyttä yhteistyö oli ohi. Vicious kääntyi faceksi ja päätti auttaa WCW:tä Outsidersien ulossavustamisessa. Sidin ja Nashin yhteenottoa ruvettiinkin buukkaamaan legendaarisena kohtaamisena, jossa kaksi WCW:n isointa miestä ottaisivat yhteen. Koska molempien miesten finisher oli Powerbomb, päätettiin ottelumuodoksi buukata Powerbomb Match, jotta nähtäisiin, kumpi todella pystyisi tekemään tuon liikkeen toiselle. Viikkoja ennen Starrcadea nähtiin Sidin huippupromon lisäksi monia yhteenottoja, ja mm. angle, jossa Nash esitti Sidiä. Ainiin, Nash oli muuten jälleen kerran joukkuemestari Scott Hallin kanssa. Tervetuloa vuoteen ’96.

Tämä ottelu oli kaikella tapaa niin surkuhupaisa, että minun täytyy antaa ihan vain tuolle huvittavuudelle puolikas tähti. En ihan oikeasti ymmärrä, miten WCW:n on ollut mahdollista buukata tällaista kuraa heidän vuoden suurimpaan tapahtumaan. Tuskin kukaan saattoikaan odottaa, että Nash ja Vicious painisivat millään tavalla hyvää ottelua, ja sitä he eivät vahingossakaan todellakaan tehneet. Lopputuloksena on todella heikko ottelu, jonka parasta antia on kuitenkin ref bumpista lähteneet loppukuviot, jotka päättyvät aivan järkyttävän idioottimaiseen lopetukseen. Hyvää työtä WCW.

½ 

WCW United States Heavyweight Championship
Ladder Match

Chris Benoit (c) vs. Jeff Jarrett

Illan yhdestoista (kahdestoista, jos Oklaholma vs. Vampiro lasketaan) ottelu, ja tämän jälkeen on vielä ME tulossa. Vähempi ei nyky-WCW:lle riitä. Muutenhan saatettaisiin joutua vaikka karsimaan turhia otteluita ja antamaan hyville otteluille enemmän aikaa. Ai niin, ensin pitäisi kai olla niitä hyviä. No, tässä nyt vihdoin on se ensimmäinen. Tämänkin ottelun piti olla alun perin Ladder Match Chris Benoit’n ja US Heavyweight-mestari Scott Hallin välillä, mutta Hall ei pystynyt saapumaan paikalle, joten mestaruus luovutettiin heti illan alussa Benoit’lle. Benoit’lle ei kuitenkaan tällainen halpamainen mestaruusvoitto kelvannut, ja hän julistikin, että hänen mukaansa mestaruus olisi yhä vakantti, kunnes joku ottaisi Hallin paikan Ladder Matchissa ja ottelisi Benoit’ta vastaan US-mestaruudesta. Lopulta kun oli ottelun aika, paikalle saapui jo Mayhemissa Benoit’ta vastaan otellut Jeff Jarrett, joka päätti huipentaa iltansa US Heavyweight-mestaruusjuhliin.

Tämä ottelu oli kaikessa yksinkertaisuudessaan oikein hyvä. Ainut paha sanottava tästä on se, että lyhyeksihän tämä ottelu kieltämättä jäi, mutta mikäpä ottelu ei jäisi 13 ottelun cardissa. Lisäksi Jeff Jarrettille pitää nostaa nyt ihan oikeasti hattua. Tämä WCW-siirto oli vissiin saanut häneen oikeasti jotain uutta virtaa (tai ehkä se on vain oikeat vastustajat), sillä jo Mayhemissa mies esitti virkeitä otteita, ja nyt hän oli saman illan aikana mukana kahdessa illan parhaassa ottelussa. Benoit’n loistavuus nyt ei ole enää edes mikään mainitsemisen arvoinen asia vaan puhdas fakta. Tässä ottelussa nähtiin oikeasti oikein näppärrää tikkaiden hyödyntämistä ja pari yllättävänkin karskia bumppia. Kokonaisuudessaan siis oikeasti hieno US-mestaruusottelu. Ajanpuutteensa (johon liittyy myös lopputaistelun uupuminen) takia ei kuitenkaan huipputasoa, vaikka Tony Schiavone toki ehti julistaa tämän jo Match of the Yeariksi. Jep jep, Tony.

* * * ½ 

WCW World Heavyweight Championship
No DQ Match

Bret Hart (c) vs. Goldberg

Jos jotain kiinnostaa, niin tämä oli illan kuudes ottelu, jossa ei ollut diskauksia. Puolet tapahtuman otteluista olivat siis No DQ-koitoksia. Hienoa työtä Russo. Tämän ottelun storylinessä ei periaatteessa ole mitään moitittavaa. Heti kun Bret Hart oli voittanut päämestaruuden, asetti hän haasteen Goldbergille. Viimeisen päälle rehti mestari ei ollut unohtanut sitä, että hän oli voittanut Goldbergin turnauksen ensimmäisellä kierroksella ainoastaan Outsidersien sekaantumisen takia, ja niinpä hän tahtoi kohdata Goldbergin vuoden suurimman tapahtuman Main Eventissä, jossa he voisivat todella selvittää keskinäisen paremmuutensa. Ennen suurta ottelua miehet pysyivät ihan oikeasti rehdeissä väleissä ja ehtivät jopa voittaa joukkuemestaruudet hetkeksi. He hävisivät mestaruudet Outsiderseille ppv:tä edeltävässä Nitrossa, koska Hartin jalka oli telottu niin pahasti. Nyt saatiinkin jännittää, olisiko Hartista voittamaan Goldbergiä puolittaisella jalalla.

Ensimmäisenä täytyy mainita, että kyllä: tämä oli se surullisenkuuluisa ottelu, jossa Goldberg aiheutti Bret Hartille uran lopettamiseen johtavan aivotärähdyksen. Tuon potkun lisäksi Hart koki ottelun aikana pari muutakin pienempää aivotärähdystä, ja näin ollen tämä jäi Hartin viimeiseksi ppv-esiintymiseksi painijana ennen vuotta 2010. Harvinaisen onneton tapa siis päättää muutenkin surkea ppv ja surkea vuosi WCW:ltä. Itse ottelussahan Hart teki kaiken minkä pystyi, jotta hän saisi tästä ottelusta ainakin ok:n aikaiseksi. Vaikka buukkaus olikin pitkin ottelua kaikkien typerien ref bumppien takia aika onnetonta, niin silti tämä olisi varmasti ollutkin ok, ellei sitten ottelun lopetus olisi ollut niin naurettavan idioottimainen. En vain yksinkertaisesti voi millään tajuta, miten kenestäkään WCW:ssä tämä saattoi olla hyvä tapa päättää vuoden suurimman ppv:n Main Event. Ei herranjumala. Powers That Be oli luvannut show’n aikana jotain shokeeraavaa, mutta tämä oli vielä pahempaa kuin olin pelännyt. Surullista, todella surullista. Bret Hartille todella suuret kiitokset kaikesta, mitä hän teki painin eteen aktiivivuosinaan ja kaikista huippuotteluista, joita hän tarjosi yleisölle vuosien varrella. Hart oli ehdottomasti tämän projektin alkuvuosina Shawn Michaelsin ohella se kirkkain tähti. Tämänkin ottelun arvosanan pääsystä edes tälle tasolle voi kiittää ainoastaan Hartia.

* ½

---

Mitä tästä nyt ihan oikeasti sanoisi. Surkeaa. Surkeaa. Ei minulla ole paljon muuta sanottavaa. Jos vuoden päätapahtuman 12(/13) ottelusta 3 pääsee yli kahden tähden, kovin montaa asiaa ei ole voitu tehdä oikein. Ennen WCW:ssä ainoastaan ME-kuviot imivät paskaa, mutta nyt samaa tekevät lähes kaikki midcard-kuviot. Miten tämä firma oli oikeasti onnistunut ajautumaan tähän tilanteeseen? Ja parannusta ei tosiaan ollut tiedossa. Varsinkaan kun vuoden 2000 alussa firman lahjakkaimmat painijat kyllästyisivät lopultakin tähän paskameininkiin ja vaihtaisivat työnantajaa. No, WWF kiittää. Heiltä on tulossa huippuvuosi. Samaa ei voi sanoa WCW:stä. Nytkin Benoit oli Jarrettin ohella ainut hienosti hommansa hoitanut painija. Mitä WCW tekee, kun he joutuvat luopumaan Benoit’stakin? Niin, tämä oli siis tietenkin Surkea. Eikä siltikään vuoden huonoin ppv WCW:ltä, sillä Bash At The Beach oli vielä hieman huonompi. Ainut ero on se, että tämän piti helkkari soikoon olla vuoden kohokohta.

Wikipedia: WCW Starrcade 1999

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 7.12.2011