Arvio: NWA TNA Lokakuu 2002

Päivämäärä: 2. – 23.10.2002

Sijainti: Nashville, Tennessee

Lokakuu oli TNA:lle vakiintumisen aikaa. National Wrestling Alliancen kanssa meni varsin vakaasti, ja vähitellen show’ssa nähtyjen NWA-patujen määrä alkoi vähentyä. Kuluneiden kuukausien aikana on screen -buukkausvaltaa olivat käyttäneet NWA-hemmoista ainakin Jackie Fargo, Ricky Steamboat, Bill Behrens, Jim Miller ja Bob Armstrong. Tästä kolmikosta Fargoa, Steamboatia ja Milleriä ei enää nähty tämän kuukauden aikana, ja Behrensin sekä Armstrongin esiintymiset jäivät aika minimiin. Ehkä TNA alkaa saada jotain selkeyttä on screen -omistajuuteensa.

On screen -omistajuudessa on ehkä vielä pieniä epäselvyyksiä, mutta todelliset omistajuussuhteet olivat selkiytyneet lopullisesti lokakuun aikana. Dixie Carterin isän omistama Panda Energy osti Jerry Jarrettilta enemmistön TNA:sta, mikä oli välttämätön toimenpide, jotta TNA:n toiminta voisi ylipäätänsä jatkua. Nyt Panda Energy voisi alkaa syytää rauhassa rahaa yhtiöön. Sitä se myös tulisi tekemään tulevien vuosien aikana.

TNA:n pääomistaja oli tähän asti ollut Jerry Jarrett, mutta nyt tilanne oli muuttunut. Samalla tämä tiesi uudenlaisia kriisejä TNA:n buukkaustiimiin. Kuten ensimmäisissäni TNA-teksteissä mainitsin, Vince Russo oli ollut alusta asti mukana TNA:n buukkaustiimissä. Russo ei kuitenkaan nauttinut olostaan erityisen paljon, koska hän ei saanut tehdä suuria päätöksiä itse ja koska Jerry Jarrett ei ollut kovin innoissaan monistakaan Russon buukkausideoista (mm. Jeff Jarrett tuhoamassa koko X-Divisioonan yhdessä jaksossa ja Ku Klux Klan -painijan buukkaaminen Truthin vastustajaksi). Jarrett oli tähän mennessä perunut monia Russon buukkausideoita ja pariin kertaan päättänyt buukata jakson yksin, koska Russon ideat eivät miellyttäneet häntä. Nyt kun TNA:n omistajasuhteet olivat kokeneet suuren muutoksen, olivat Russon ja Jarrettin välit kiristyneet entisestään. Erityisesti lokakuun viimeistä show’ta buukatessa he olivat lähes tulkoon ilmiriidoissa, mikä luultavasti näkyi myös show’n buukkauksessa.

Weekly PPV #14 (2.10.2002)

Singles Match
Amazing Red vs. Shark Boy
* * ½
NWA World Heavyweight Championship Match
The Truth (c) vs. Low-Ki
* * * ½
NWA Tag Team Title Shot Match
Spanish Announce Team vs. The Flying Elvises
* * *
Singles Match
Sonny Siaki vs. David Young
* * ½
NWA Tag Team Championship Match
Chris Harris & James Storm (c) vs. Ron Harris & Ashley Hudson
* *
Ladder Match for the NWA X Division Championship
Jerry Lynn (c) vs. AJ Styles
* * * ½
Tag Team Match
Brian Lawler & Jeff Jarrett vs. BG James & Syxx-Pac
* *

Yhteenveto:

Tässä show’ssa nähtiin useita comebackeja ja yksi debyytti. Shark Boy esiintyi yhdessä jaksossa noin kuukausi sitten, mutta nyt hän pääsi ottelemaan ensimmäisen Singles-ottelunsa. Jimmy Yang teki taas paluun muutaman viikon kestäneen Japanin-kiertueensa jälkeen. David Young puolestaan ehti olla poissa jo pidemmän aikaa. Edellisen kerran Youngia nähtiin PPV #3:ssa, jossa hän otteli X-mestaruusottelussa. Tuon jälkeen hän oli ilmeisesti kierrellyt maailmalla, laihtunut 10 kiloa, dumpannut turhan managerinsa Bobcatin ja kääntynyt faceksi. Tässä show’ssa hän näytti paljon paremmalta kuin aikaisemmin, vaikka ottelu Siakin kanssa jäikin vähän vähäiselle huomiolle. Comebackaajiin kuului myös ensimmäisissä ppv:eissä The Johnsonien managerina toiminut Mortimer Plumtree, joka vaani nyt sisääntulorampilla kaikkien X-Divarilaisten otteluiden aikana.

Tämän viikon debytoija oli Ashley Hudson, joka oli nimestään huolimatta miespuolinen painija. Tarkalleen ottaen hän oli australialainen painija, joka toimi tällä viikolla Ron Harrisin joukkueparina mestaruusottelussa, koska Harris oli edellisen viikon epäonnistumisen jälkeen dumpannut Brian Leen. Itse mestaruusottelu oli parannus viimeviikkoisesta, vaikkei tämäkään mikään erityinen kohtaaminen vielä ollut. Nyt oltiin kuitenkin taas kiinni semmoisessa perusvarmassa **-suorittamisessa. Hudson vaikutti olevan paremmassa iskussa kuin Brian Lee.

Illan kaksi parasta ottelua olivat NWA World Heavyweight- ja NWA X Division-mestaruusottelut. Jälkimmäiseltä nyt ei mitään muuta sopinut olettaakaan, ja siksi oli jopa ehkä hienoinen pettymys, ettei Lynnin ja Stylesin tikapuuottelu yltänyt huipputasolle. Toisaalta olisin luultavasti antanut tälle ottelulle neljä tähteä, ellei ottelun lopetus kaikkine Dusty finisheineen olisi ollut niin idioottimainen. Lynn ja Styles vetivät jälleen yhden hienon ottelun, jossa tikkaitakin käytettiin muutamassa kohtaa todella nerokkaasti. Toisaalta on todettava, että hetkittäin ottelun meno oli yllättävän kankeaa. Joka tapauksessa hieno ottelu, jonka huippustatuksen pilasi idioottimainen buukkaus. Ja on kyllä totta, että vähitellen tämä Styles/Lynn-ottelupari alkaa pursuta korvista ulos.

Low-Ki sen sijaan pääsi haastamaan tuoreessa otteluparissa The Truthin päämestaruudesta, koska hän oli aiheuttanut Truthille viime viikolla tappion Jerry Lynniä vastaan käydyssä ottelussa. Tuosta raivostunut Truth antoi Low-Ki’lle mahdollisuuden otella päämestaruudesta, ja lopputuloksena olikin kirkkaasti paras TNA:n päämestaruusottelu tähän mennessä. Ki ja Truth sopivat yhteen paljon paremmin kuin Lynn ja Truth. Kaksikko veti intenssiivisen ja mielenkiintoisen ottelun, jossa Ki vakuutti taas potkuillaan ja loikillaan ja Truthkin pääsi näyttämään pari todella hienoa liikettä. Hyvä ottelu, jonka jälkeen Truthin kimppuun hyökkäsi valkoiseen huppariin ja valkoiseen maskiin pukeutunut hyypiö.

Päämestaruudesta onkin hyvä lopuksi huomioida varsinainen Main Event -kuvio, jossa tapellaan päämestaruuden ykköshaastajuudesta. Vähitellen alkaa tuntua siltä, että tuosta vyöstä pääsevät ottelemaan kaikki muut ennen Jeff Jarrettia. Mutta siis: Jarrett, Brian Lawler, Elix Skipper ja itse maailmanmestari The Truth olivat ilmeisesti muodostaneet jonkinlaisen yhtenäisen heel-poppoon, mikä on edelleenkin aivan älytöntä, koska vasta pari viikkoa sitten Lawler oli koko ajan Jarrettin kurkussa kiinni ja Jarrett puolestaan himoaa Truthin vyötä. No, tässä show’ssa Jarrettin, Lawlerin ja Skipperin oli tarkoitus kohdata kolme firman pääfacea BG James, Syxx-Pac ja Scott Hall, mutta Hall oli ilmeisesti ajautunut taas kerran juomakierteeseen, ja häntä ei tässä show’ssa nähty. Lopputuloksena oli ME:n muuttaminen joukkueotteluksi, joka oli ihan kiva perusveto näiltä neljältä kaverilta, muttei mitään ennennäkemätöntä. Sinänsä tämä storyline on ihan ok:sti buukattu, mutta vähän turhan vahva on tämä WWF- ja WCW-rejectien edustus siinä.

Tämä oli tasaisen vahva suoritus TNA:lta ja ehdottomasti yksi parhaimmista viikottaisista ppv:eistä tähän mennessä. Suurin syy show’n vahvuudelle oli se, että ainakin yhdeksi viikoksi TNA oli taas ymmärtänyt luopua kaikkein pahimmista kuraosuuksista. Dupp Cup on ilmeisesti lopullisesti historiaa (Luojan kiitos), mutta myös Brucen Miss TNA -sekoilu ja kaikki muutkin typerät ja turhat osuudet oli jätetty tästä show’sta pois. Näiltä tyhjäksi jäänyt aika oli korvattu monilla X-Divisioonan otteluilla, joista huonoimmatkin olivat laadultaan mukavia väliotteluita. Hyvä suoritus TNA:lta. Tasonsa osalta saattaisi ehkä jäädä juuri ja juuri Kehnoksi, mutta käännyn Ok:n puolelle palkinnoksi siitä, että kaikki turha kura loisti poissaolollaan. Huonoinkin ottelu oli **-tasoinen.

Weekly PPV #15 (9.10.2002)

6-Man Tag Team Match
The Truth & Jeff Jarrett & Brian Lawler vs. BG James & Syxx-Pac & Curt Hennig
* * ½
NWA Tag Team Championship Match
Chris Harris & James Storm (c) vs. Spanish Announce Team
* * *
15 Minute Iron Man Match
Kid Kash vs. Tony Mamaluke vs. Ace Steel vs. Low-Ki
* * *
NWA Tag Team Title Shot Match
Ron Harris & Sonny Siaki vs. Chris Michaels & Rick Michaels
* * ½
NWA X Division Title Shot
Ace Steel vs. Low-Ki
½
Ladder Match for the NWA X Division Championship
Ace Steel vs. Kid Kash vs. Tony Mamaluke vs. Joel Maximo vs. Jose Maximo vs. AJ Styles
* * * ½

Yhteenveto:

Tälläkin viikolla eniten tapahtui X-Divarin ympärillä. Alun perin tässä show’ssa piti nähdä uusintaottelu edellisviikon Ladder Matchista AJ Stylesin ja Jerry Lynnin välillä. Tuo ottelu oli päättynyt siihen, että Styles voitti ottelun Sonny Siakin suurella avustuksella, mutta ottelun jälkeen Bob Armstrong ilmoittikin, että tällainen peli ei vetele. Lynn sai vyönsä takaisin ja joutuisi puolustamaan sitä uudestaan tässä ppv:ssä. Tuota ottelua ei kuitenkaan nähty koskaan, koska jo show’n alkupuolella Lynn saapui kehään raivoamaan Sonny Siakille. Lynn ilmoitti, että Siaki onnistui edellisviikon tempullaan suututtamaan hänet pahasti ja että ensi viikolla hän ottelisi Siakia vastaan, kunhan on ensin puolustanut vyötään Stylesiä vastaan onnistuneesti. Siaki vastasi tähän promoon saapumalla paikalle ja pieksemällä Lynnin lopulta niin pahasti, että Lynn jouduttiin kuljettamaan ambulanssilla pois paikalta.

Lynn ei siis todellakaan ollut painikunnossa, kun illan Main Event koitti. Niinpä jälleen kerran paluunsa TNA:n päätöksentekijöiden joukkoon tehnyt Bill Behrens saapui paikalle ja ilmoitti, että heidän on NWA:n sääntöjen mukaan pakko järjestää X-Divarin mestaruusottelu, koska sitä on mainostettu etukäteen. Näin ollen vyö vakatoitiin ja Behrens ilmoitti, että AJ Stylesiä vastaan mestaruusottelussa painii Ace Steel, joka oli aikaisemmin illalla voittanut (hyvin kyseenalaisesti) neljän X-Divisioonan painijan 15 Minute Iron Man Matchin. Tuolloin paikalle kuitenkin saapui Low-Ki, joka oli ollut tuossa ottelussa ratkaisevan kyseenalaisen ratkaisusuorituksen vastaanottaja. Ki ja Steel haastoivat riitaa tovin, kunnes Bob Armstrong saapui paikalle ja buukkasi miesten välille ykköshaastajuusottelun. Tuokin päättyi täyteen sekamelskaan (jossa Ki loukkasi jalkansa pahasti), ja niinpä Armstrongin viimeinen ratkaisu oli, että hän julisti illan Ladder Matchin avoimeksi kaikille X-Divisioonan painijoille. Kuka tahansa saattoi osallistua illan päättävään mestaruusotteluun.

Itse tuo ottelu oli todellinen spotfestien spotfesti. Toisaalta pitäisi olla suorastaan idiootti, jos mitään muuta tuollaiselta kohtaamiselta edes ottaisi. Minä viihdyin suuresti tuota koitosta katsoessani, vaikka hetkittäin joitain pieniä epäloogisuuksia ja harmillisia botchejakin nähtiin. Kokonaisuutena ottelu oli kuitenkin todella viihdyttävä ja menevä. Tykkäsin myös ottelun yllättävästä lopetuksesta. Samaan hengenvetoon voitaneen sanoa, että tykkäsin myös aikaisemmin illalla nähdystä 15 Minute Iron Man Matchista, jonka lopussa paljastui siis se, että Mortimer Plumtree oli valinnut manageroitavakseen X-Divarilaisekseen Ace Steelin, joka näytti illan aikana todella hyvältä. Silti todellinen supertähti näissä molemmissa otteluissa oli Kid Kash, joka esitti taas aivan huikeita otteita. 15 Minute Iron Man Matchin suurin heikkous oli pahasti botchattu lopetus, joka näytti niin typerältä (aika ehti loppua ennen ratkaisevaksi tarkoitettua lopetusta), että se rokottaa puolikkaan ottelun arvosanasta pois.

X-Divisioonan ulkopuolella show’n suurin uutinen oli heti ppv:n alussa nähty Curt Hennigin TNA-debyytti. Scott Hallin TNA-esiintymiset olivat ilmeisesti nyt taas historiaa joksikin aikaa, ja niinpä Jarrettia, Lawleria, Truthia (ja Skipperiä) vastaan taisteleva face-porukka tarvitsi uuden suurnimen, ja Curt Hennig oli tuossa tilanteessa mies paikallaan. Suurena Hennig-markkina innostuin tästä ratkaisusta todella paljon. Heti Hennigin debyyttianglen jälkeen nähtiin myös hänen in ring -debyyttinsä, kun kolme ME-facea kohtasivat kolme ME-heeliä varsin mukavassa avausottelussa. Ei mitään erityisen huikeaa tai säväyttävää, mutta tunnelma oli todella hyvin kohdillaan, ja kokonaisuutena tästä jäi ihan kiva fiilis. Ottelun jälkeen Truthin kimppuun hyökkäsi jo viime viikolla nähty valkohupparinen ja -maskinen mies, jonka selässä luki tällä viikolla Mr. Wrestling III.

Openerissa nähdyt Jeff Jarrett ja BG James ehtivät illan aikana moneen, sillä myöhemmin illalla heidät nähtiin samassa anglessa Brucen ja Hermie Sadlerin kanssa. Voi kyllä vain. Ainut hyvä asia tässä oli varmaan se, että TNA oli ymmärtänyt tunkea kaksi raivostuttavaa tyyppiä (Brucen ja Sadlerin) samaan angleen, jotta he veisivät vähemmän aikaa. NASCAR-jantteri Sadler oli taas siis kehässä promoamassa, kunnes Bruce saapui paikalle aukomaan hänelle päätään. Yllättäen Brucen avuksi saapui myös Jeff Jarrett, joka jostain syystä kantoi suurta kaunaa Sadleria kohtana. Lopulta Bruce ja Jarrett hyökkäsivät Sadlerin kimppuun, mutta tällöin BG James saapui pelastamaan hänet. Jee. Osaatteko sanoa Tag Team Match?

Onneksi TNA:n joukkuepaini ei kuitenkaan nojaa pelkästään Hermie Sadlerin ja Brucen varassa, vaan promootiolla on myös ihan oikea joukkuedivisioona. Sen edustajina tällä viikolla Chris Harris ja James Storm puolustivat vyötään SAT:tä edustavia Jose & Joel Maximoa vastaan ottelussa, joka oli kiistatta tähän mennessä paras Harrisin ja Stormin mestaruuskauden aikana nähty joukkuemestaruusottelu. Lisää tätä, niin olen tyytyväinen. Lisäksi illan aikana nähtiin myös ykköshaastajuusottelu, jossa edelleen oikeaa paria etsivä Ron Harris liittoutui tällä viikolla Sonny Siakin kanssa. Vastaansa he saivat indyveteraanit Chris ja Rick Michaelsin, jotka eivät kuitenkaan ole sukua toisilleen (tai sille yhdelle Shawnille). Ottelu oli ihan mukava välipala, ja Michaelsit näyttivät yllättävän hyviltä.

Kokonaisuutena jo toista viikkoa peräkkäin TNA tarjosi varsin kivan kokonaisuuden. Ihan viime viikon tasolle ei ylletty, ja kun tuo PPV #14:kin keikkui juuri ja juuri Ok:n puolella, on tämän tyydyttävä Kehnon arvosanaan. Siitä huolimatta show oli varsin kelvollinen ja historian 3. paras TNA:n ppv tähän mennessä. X-Divisioona loisti taas hyvillä otteluilla, ja myös ME-kuviot alkoivat saada uutta kiinnostavuutta Hennigin debyytin ansiosta. Harmi, että Shamrock, Sabu ja Hall taitavat olla historiaa. Ja mihin helkkariin on kadonnut Disciples of the New Church? Entä Apolo? En ymmärrä ihan tätä henkilöstöpolitiikkaa. Edelleen kaipaisin sitä selvää asetelmaa päämestaruuskuvioissa, koska tällä hetkellä vähän kaikki tuntuvat haluavan mestaruusottelua, ja sitten niitä jaellaan ilman mitään logiikkaa.

Weekly PPV #16 (16.10.2002)

Singles Match
David Young vs. Brian Lawler
* *
Singles Match
Sonny Siaki vs. Jorge Estrada
* *
Singles Match
Derek Wylde vs. Ace Steel w/ Mortimer Plumtree
* ½
Tag Team Match
Jeff Jarrett & Bruce vs. BG James & Hermie Sadler
*
Singles Match
Norman Smiley vs. Ron Harris
*
NWA Tag Team Championship Match
Chris Harris & James Storm (c) vs. Chris Michaels & Rick Michaels
* *
NWA X Division Championship Match
Syxx-Pac (c) vs. AJ Styles
* * *
NWA World Heavyweight Championship Match
The Truth (c) vs. Curt Hennig
* ½

Yhteenveto:

En yleensä tykkää käyttää liikaa englanninkielisiä termejä, jos suomesta löytyy vastaava sana, mutta nyt on pakko todeta, että tämä show oli todellinen clusterfuck. Alusta loppuun pelkkiä pettymyksiä ja täyttä roskaa. Ensimmäiset viisi alakortin ottelua olivat kaikki joko turhia tai huonoja tai useimmissa tapauksessa molempia. En oikeastaan tahtoisi eritellä niitä edes kovin tarkasti, mutta yritetään vähän. Opener oli yksinkertaisesti turha. Flying Elvis -feudin päätösotteluna toiminut Siaki vs. Estrada sisälsi aivan järkyttävän määrän hukattua potentiaalia. Alan menettää uskoni Estradaan. Wylde vs. Steel olisi voinut olla pidempänä oikeasti hyvä. Nyt se oli vain idioottimainen. James & Sadler vs. Jarrett & Bruce oli todellinen hirveys, jonka pelasti ainoastaan Jarrettin kova työnteko. Heittäkää nyt ne Sadler ja Bruce kauas pois. Jooko? Ja sitten oli vielä Norman Smileyn paluuottelu, jossa hän kohtasi Ron Harrisin. Aivan turha kohtaaminen, jollaisia ei pitäisi nähdä edes tv-otteluissa tai viikottais-ppv:eissä. Harrisitkin voisi haudata jonnekin maan alle.

Sitten meillä oli vielä kolme mestaruusottelua, jotka nekin olivat kaikki pettymyksiä. Michaelsit olivat paljon heikommassa vedossa kuin viime viikolla. Harris ja Storm yrittivät toki taas kovasti tehdä töitä, mutta tällä hetkellä heidän urakehityksensä oli aika paikallaan. Ottelut muistuttivat viikko toisensa jälkeen liikaa toisiaan, eikä yleisöäkään kiinnosta.
X-Divisioonan mestaruusottelu oli illan paras ja myös kiinnostavin, mikä on aikamoinen osoitus show’n tasosta. Syxx-Pac oli siis yllättänyt kaikki viime viikolla saapumalla viime hetkellä mukaan X-Divarilaisten mestaruusotteluun ja voittamalla koko paskan. Nyt hän puolusti vyötään AJ Stylesiä vastaan ottelussa, joka oli ihan hyvää meininkiä. Ei lähellekään mitään X-Divarin parasta meininkiä, mutta ihan kiva paketti. Pac pysyi kohtuullisen hyvin Stylesin menossa mukana. Lopetuksesta en tykännyt yhtään, mutta ei kai sitä liikaa voikaan odottaa.

Illan pahin pettymys oli Main Event, jolta odotin kunnon hienoa NWA World Heavyweight -mestaruustaistoa. Hennig oli aivan huikeassa vedossa alkuvuodessa palatessaan WWF:ään, ja viime viikolla hän oli vaikuttanut ihan hyvältä, joten minulla oli lupa odottaa paljon. Sen sijaan meille tarjoiltiin todella heikko esitys, jolle olisin antanut varmaan vielä puolikkaan huonomman arvosanan, ellen olisi niin kova Hennig-mark. Ottelun alkupuoli oli vaisua painia, jossa ei ollut mitään mieleenpainuvaa. Sitten otteluun tungetaan joku 10 painijan joukkosekaantuminen, Bob Armstrong ja Bill Behrens. Ja saatiinhan se maskipäinen Mr. Wrestling III:kin paikalle. Sitten kun ottelu on alkamassa uudelleen, se päättyy saman tien vielä yhteen sekaantumiseen. Ei j******ta näin.

Mitäs muuta tästä show’sta pitäisi sanoa? Kuten ottelulistasta huomaatte, myös AJ Styles liittyi tällä viikolla Mortimer Plumtreen X-Divaristableen. Harris-veljesten välille on muuten viikkokaupalla rakennettu jotain suurta blow-offia, joka ei voisi minua vähempää kiinnostaa. Don Harris on siis edelleen TNA:n Head of Security, ja hän on viikkojen ajan saapunut rauhoittelemaan veljeään aina tämän otteluiden jälkeen, kun Ron on alkanut riehua. Kerroin tämän nyt sen takia, että jossain vaiheessa nähdään pahimmassa tapauksessa Don vs. Ron, ja sillä on siis oikeaa taustaa. Sitten tässä show’ssa nähtiin myös Jerry Lynnin paluu. Lynn ei ollut vielä painikunnossa, mutta hän haastoi Sonny Siakin ensi viikolle Grudge Matchiin. Kuulostaa ihan hyvältä.

Paljon muu ei tässä show’ssa tosiaan kuulostanutkaan hyvältä. Harvoin on TNA:kaan saanut aikaiseksi näin ankeaa pakettia. Oikeastaan olen niin pettynyt, että julistan tämän olevan Surkea ja samalla huonoin TNA:n ppv tähän mennessä. Todellinen tasonlasku kahdesta edellisestä viikosta. Ymmärrykseeni ei ihan oikeasti riitä, miksi TNA:n on tungettava viikosta toiseen esimerkiksi joitan Harriksia ja Bruceja ruutuun, kun rosterissa on kauhea määrä laadukkaita painijoita, jotka pääsevät esiintymään vain kerran tai kahdesti kuussa. Onko osalla oikeasti kestosoppari ja toisilla vain pay-per-appearance -tyylinen diili? Jos on, miksi hitossa esimerkiksi Harriksilla on kestosoppari? Tämä on liikaa minulle.

Weekly PPV #17 (23.10.2002)

NWA X Division Title Shot Match
Amazing Red vs. Kid Kash vs. Jose Maximo vs. Joel Maximo vs. Elix Skipper
* * *
NWA Tag Team Championship Match
Chris Harris & James Storm (c) vs. Hot Shots
* * ½
Singles Match
Sonny Siaki vs. Jerry Lynn
* * ½
Singles Match
Scott Hall vs. Jeff Jarrett
* *
Singles Match
Brian Lawler vs. BG James
*
No DQ Match for the NWA X Division Championship
Syxx-Pac (c) vs. AJ Styles
* * *
Singles Match
Ace Steel vs. Jorge Estrada
* *
NWA World Heavyweight Championship Match
The Truth (c) vs. Curt Hennig
*

Yhteenveto:

Tämän viikon TNA-pläjäys tarjosi varsin vähän mitään uutta tai ennennäkemätöntä. Pääpaino tuntui olevan BG James/Syxx-Pac/Curt Hennig/Scott Hall -faceporukan ja Jeff Jarrett/Brian Lawler/The Truth -heelporukan välienselvittelyssä. Toisistaan mittaan ottavat parivaljakot vaihtelivat jälleen hiukan, mutta perustarina pysyi samana. Scott Hall teki tällä viikolla taas paluunsa TNA:han oltuaan henkilökohtaisista syistä (…ryyppyreissusta) poissa viimeisen kuukauden. Tälläkin viikolla kuvioihin sotkettiin myös viikkoja Truthin otteluihin sekaantunut Mr. Wrestling III, joka tosin tällä viikolla tuntui enemmänkin auttavan Truthia kuin olevan tälle haitaksi. Edelleenkään ei paljastettu, kuka tämä mystinen maskimies on, eikä se minua edes oikeastaan pahemmin kiinnosta. Niin ja yksi lisäkäänne tässä kokonaiskuviossa oli se, että tällä viikolla Brian Lawlerin pahimmat painajaiset kävivät toteen, kun hänen tyttöystävänsä April saapui sisääntulorampille imuttelemaan Syxx-Pacin kanssa kesken Lawlerin ottelun. Myöhemmin illalla April selitti Lawlerille, että Pac oli pakottanut hänet tuohon ja että hän oikeasti rakasti edelleen Lawleria. Lopulta Lawler ja Pac pieksivät toisiaan kehässä Aprilin seuratessa kaaosta tyytyväisenä. Mitä mieltä tästäkin pitäisi olla?

Kokonaisuutena tämän edelläkuvatun ME-kuvion ottelut olivat varsin heikkoa laatua tällä(kin) viikolla. Kovasta Perfect-markkauksestani huolimatta minun on todettava, että Hennigin otteet heikkenevät viikko toisensa jälkeen ja alkavat olla jo aika kamalalla tasolla. Missä on se Royal Rumblessa parhaita otteita vuosikausiin väläytellyt Hennig? ME oli viimeviikkoistakin heikompi, ja samalle puhtaasti huonolle tasolle jäi BG Jamesin ottelu Brian Lawleria vastaan. Sen sijaan Scott Hallin paluuottelu oli paljon parempi kuin odotin, ja hän yhdessä Jeff Jarrettin kanssa raapaisi kasaan jopa **-ottelun. Aikaakin oli yli 10 minuuttia, mikä ei tuntunut yhtään liian pitkältä. En silti toivo näkeväni enää yhtään lisäottelua näiltä kahdelta.

Jos ME-kuviot junnasivat paikallaan, ei X-Divisioonankaan tilanne ollut tällä hetkellä kaikkein paras. Samat jätkät vetivät samantyylisiä otteluita viikosta toiseen. Opener oli vielä hyvä ja viihdyttävä, mutta Siaki/Lynn oli kieltämättä pettymys ja Steel/Estrada tuntui tuhansia kertaa nähdyltä. Varsinaisia juonikuvioitakin oli turhan vähän, ja myös logiikka loisti poissaolollaan. Jerry Lynn teki paluunsa parin viikon loukkaantumisen jälkeen, ja tietenkin hän tahtoi ensimmäisenä otella vihamiestään ja loukkaantumisensa aiheuttajaa Sonny Siakia vastaan. Siinä ei ole mitään epäloogista, mutta sen sijaan olisi kiinnostavaa tietää, aikooko Lynn joskus palata X-Divarin mestaruusjahtiin, sillä hän ei koskaan virallisesti hävinnyt vyötään, vaan se riistettiin häneltä.

X-Divisioonan (ja illan) paras ottelu oli taas itse mestaruusottelu, joka ei tosin ollut mainittavasti openeria parempi. Syxx-Pac ja AJ Styles olivat kieltämättä hyvässä iskussa ja saivat aikaan ihan kehuttavan vauhdikkaan ottelun. Olisin kuitenkin mielelläni katsonut tuota koitosta paljon pidempään ja jättänyt lopun turhat sekaantumiset pois. Tuolla reseptillä olisi voitu päästä jo hienoon ja oikeasti erilaiseen X-Divisioonan mestaruusotteluun. Nyt lopputuloksesta jäi hiukan halpa fiilis, ja kiinnostus X-Divaria kohtaan ei ainakaan noussut ratkaisun ansiosta.

Hauskaa huomata, että yhtä lukuunottamatta kaikki illan aikana nähdyt ottelut ja anglet liittyivät joko tuohon WWE & WCW -rejectien ME-kuvioihin tai vaihtoehtoisesti X-Divisioonan meininkeihin. Poikkeuksen teki tälläkin viikolla joukkuemestaruuskuviot, jossa superhyvikset Chris Harris ja James Storm puolustivat tällä kertaa vöitään pitkäaikaisia vihollisiaan Hot Shotteja vastaan. Cassidy O’Reilly ja Chase Stevens tekivät taas paluunsa muutaman viikon tauon jälkeen viime show’ssa, jossa he hyökkäsivät Harrisin ja Stormin kimppuun mestaruusottelun jälkeen. Tällä viikolla Hot Shotit saivat itse mahdollisuuden otella joukkuemestaruusottelussa, ja lopputulos oli ihan kohtuullisen viihdyttävä koitos.

Tämän show’n pelasti Surkealta arvosanalta vain ja ainoastaan se, että tästä oli taas vaihteeksi pyyhitty kokonaan pois kaikkein pahimmat Bruce, Hermie Sadler ja Harris vs. Harris -tyyliset roskat. Muuten homma tuntuu kuitenkin junnaavan pahasti paikallaan ja tarvitsevan jotain piristysruisketta. X-Divisioonassa on toki paljon elämää, mutta senkin meininki alkaa kieltämättä tuntua saman vanhan toisolta. Joukkuemestaruudet ovat ihan sympaattinen lisä, mutta toistaiseksi ne ovat tuntuneet aika turhilta. Pahimmalla retuperällä on edelleen NWA World Heavyweight -mestaruus, jonka tavoittelussa ja ykköshaastajuusjärjestelyssä ei ole yhtään mitään logiikkaa. Koko mestaruus ja mestari ovat arvoltaan aika pohjamudissa. Nyt tarvittaisiin selkeää keskittymistä päämestaruusmeininkiin ja joku pitkäaikainen sekä kiinnostava feudi tuosta vyöstä. Ja se feud ei saa olla Hennig vs. Truth tai Mr. Wrestling III vs. Truth. Myös mestaruuksien ulkopuolisiin feudeihin saataisiin keskittyä vahvemmin. Enemmän Siaki vs. Lynn -tyylisiä kuvioita ja vähemmän Syxx-Pac vs. Lawler -tyylisiä sohelluksia. Tämä show oli vaivoin Kehno.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 13.5.2013

Lisää...