Arvio: TNA No Surrender 2007

Päivämäärä: 9.9.2007

Sijainti: Orlando, Florida (Impact Zone)

Yleisömäärä: 900

Oi voi. Spoilasin näköjään edellisessä TNA:n ppv-arvostelussani ”suuren yllätyksen”, jota TNA oli säästellyt tähän tapahtumaan. TNA oli nimittäin luvannut etukäteen, että Mike Tenay paljastaisi tässä tapahtumassa jonkun suuren salaisuuden, joka liittyisi TNA:n tulevaisuuteen, ja niinpä tässä ppv:ssä Tenay nousi ennen Main Eventiä kehään – kerrtoakseen, että TNA:n viikottainen pääshow Impact lähetettäisiin lokakuusta prime time -aikaan KAKSITUNTISENA lähetyksenä aikaisemman tunnin lähetyksen sijaan. ”AIVAN MAHTAVAA”, sanoi Don West. ”Ok”, sanoivat katsojat. Tämä ilmoitus kuuluu selvästi kategoriaan, jotka merkitsivät enemmän firmalle itselleen kuin katsojille, vaikka TNA kuinka kovasti yritti markkinoida tätä koko TNA:n tulevaisuutta muuttavana ilmotuksena.

Selostajina DW ja Tenay. Haastattelijan viime ppv:ssä debyyttinsä tehnyt Crystal.

TNA World Tag Team Championship

Kurt Angle & Sting (c) vs. Team Pacman

No niin, ilta avattiin hyvin erikoisella joukkueottelulla, joka vaatii hieman pohjustusta. Hard Justice oli siis päättynyt Kurt Anglen ja Samoa Joen väliseen otteluun, jossa olivat olleet panoksena KAIKKI mestaruudet: Kurt Anglen hallussaan pitämät TNA World Heavyweight ja IWGP Heavyweight -mestaruudet sekä Samoa Joen hallussaan pitämät TNA X Division ja TNA World Tag Team -mestaruudet. Kun sitten Hard Justicen Main Eventin päätteeksi Kurt Anglen ja hänen vaimonsa Karen Anglen riita paljastui pelkäksi kusetukseksi, jolla Karen Angle auttoi miestään voittamaan ottelun Joeta vastaan, lopputulos oli selvä. Kurt Angle piti nyt hallussaan kaikkia TNA:n mestaruusvöitä. Lopputulos oli suuri pettymys erityisesti kaikille TNA:n HC-faneille, jotka olivat seuranneet Joen nousua Main Event -kuvioihin jo kahden vuoden ajan ja odottaneet hetkeä, jolloin Joe nousisi firman päätähdeksi. He olivat odottaneet, että tuo käänne tapahtuisi nyt vihdoin Hard Justicessa, mutta toisin kävi. Angle voitti jälleen Joen, ja Joe jäi nuolemaan näppejäään.

Sitten tähän otteluun. Edellisessä ppv:ssä TNA-debyyttinsä oli nimittäin tehnyt hyvin kiistanalainen Adam ”Pacman” Jones, joka oli luvannut debyyttipromossaan nousta TNA:n uudeksi ”tähtijoukkuepelaajaksi” – kunnes Jonesin promon oli keskeyttänyt katkera Ron ”The Ruth” Killings. Killinhgsin mukaan oli nimittäin väärin, että kaikki huomio kiinnitettiin Jonesiin, kun rosterissa oli Killingsin kaltaisia alusta asti firmassa painineita työmyyriä. No, Killingsin ja Jonesin ensikohtaaminen päättyikin pahaan suukopuun, ja myöhemmin illalla Jones löytyi backstagelta pahasti piestynä. Suuri osa oletti, että Killings oli hyökännyt Jonesin kimppuun, mutta näin ei ollutkaan. Sen sijaan Killings houkutteli ”ultimaattiseksi tiimipelaajaksi” itsensä profiloineen Jonesin uudeksi joukkueparikseen, ja yllättäen Jones suostui tähän pyyntöön. Kenties vieläkin yllätävämpää oli se, että TNA:n komissaari Jim Cornette päätti, että Team Pacman -nimen ottaneet Killings ja Jones kelpaisivat uusiksi joukkuemestaruuden ykköshaastajiksi, ja niinpä jenkkifutiksen tähti Adam ”Pacman” Jones tekisi tässä ottelussa kehädebyyttinsä haastamalla Stingin ja Kurt Anglen joukkuemestaruuksista yhdessä joukkueparinsa Ron Killingsin kanssa. Nyt Team Pacmaniksi kutsuttu joukkue pääsi sitten haastamaan TNA:n niin kutsutun ”Dream Teamin”. Kurt Angle oli siis joutunut luovuttamaan toisen joukkuemestaruuksistaan TNA-legendalle Stingille sen jälkeen, kun Sting oli voittanut AJ Stylesin, Samoa Joen ja Christian Cagen nelinottelussa. Nyt sitten Anglella ja Stingillä oli paikka osoittaa, miten firman kaksi suurinta tähteä pärjäisi keskenään joukkueottelussa.

Hämmentävä tapa avata show, koska jo etukäteen kaikille oli varmastikin selvää, että näiden joukkueiden välillä ei nähtäisi mitään erityisen kummoista painiottelua. Se johtui ensinnäkin siitä, että tämä oli tarkoitettu ensisijaisesti vain pohjustamaan Anglen ja Stingin feudia, ja toiseksi siksi, että Adam Jones ei ole millään tavalla painikykyinen henkilö. Kun siis nämä asiat otetaan huomioon, niin kaiketi tämä oli ihan ok suoritus. Ennen lopetusta nähtiin kuitenkin Ron Killingsin ja Kurt Anglen sekä Ron Killingsin ja Stingin välillä parin minuutin ajan ihan kunnon painia, minkä jälkeen siirryttiin sitten storyline-vaiheeseen. Sekin olisi varmaan voitu hoitaa vielä paljon kamalamminkin, vaikka täytyy myöntää, että Karen Anglen jatkuvat kurkusta alas työntäminen näissä kuvioissa ei kiinnosta ihan kamalasti. Mutta jos Karen Anglesta ja Pacman Jonesin idioottimaisuudesta pääsee yli, oli tämä omassa roolissaan ihan siedettävä kokonaisuus. Sitä en silti ymmärrä, miksi tämän tarvitsi olla illan avausottelu.

* ½

Singles Match

James Storm vs. Rhino

James Stormin ja Rhinon feud oli jatkunut edelleen sen jälkeen, kun edellisen ppv:n ottelussa oli nähty yllättävä käänne. Rhino oli siis saapunut tuohon otteluun aivan viime tingassa, ja kesken Bar Room Brawl -ottelun Rhino oli päättänyt alkaa kumota tarjolla olleita viinoja kurkusta alas. Tämä ei ollut hyvä asia, koska Rhino oli alkoholisti, ja juuri tämän ongelman ympärillä koko Stormin ja Rhinon feud oli pyörinyt. Lopulta sitten ottelu oli päättynyt siihen, että omille demoneilleen antautunut Rhino oli hävinnyt ottelun – ja katui nyt tapahtunutta hyvin vahvasti. Niinpä hän halusi vielä yhden mahdollisuuden päästä kostamaan James Stormille kaikki edellisen kuukausien tapahtumat, ja nyt hän sai sitten siihen mahdollisuuden viimeisessä Stormin ja Rhinon välisessä 1 on 1 -ottelussa.

”This is awesome”, chanttasi joku osa Impact Zonen yleisöstä tälle ottelulle matsin lopussa. Jos joku on tätä ennen vielä ajatellut, että kyllä Impact Zonen yleisö on ihan järjissään ja mainettaan parempi, niin tämä viimeistään osoitti sen, että kyllä he ovat ihan puhtaita idiootteja. Ja en tarkoita nyt tätä kommenttia dissatakseni Rhinoa ja James Stormia. Ei, tämä oli ehdottomasti hyvä ottelu: hyvää entertainment brawlia ja viihdyttävää rymistelyä alusta loppuun. Pari viimeisintä spottia (kuten Cutter yläköydeltä terästuolien päälle) olivat pirun näyttäviä ja toteutettu hyvin. Kokonaisuudessaan tämä oli aika lailla samaa tasoa kuin Rhinon ja Stormin kaksi edellistä ottelua, ehkä ihan hitusen verran parempi. Mutta… Että tämä olisi ollut ”This is awesome” -chantin arvoinen ottelu? No, ei ollut. Sen sijaan tätä ottelua katsoessa tuntui siltä, että toivottavasti ppv:ssä ei nähdä enää yhtään Stormin ja Rhinon ottelua, vaikka ne hyviä ovatkin olleet. Liika toisto on liikaa.

* * *

Singles Match

Robert Roode vs. Kaz

Edellisessä ppv:ssä Robert Roode oli vielä kohdannut vihamiehensä Eric Youngin, mutta nyt ainakin hetkellisesti tuo vihanpito oli ohi. Sen sijaan Roode oli alkanut entistä enemmän syyttää viime kuukausien epäonnestaan manageriaan Ms. Brooksia, jonka hän itse oli noin vuosi sitten palkannut managerikseen monien hyvien vaihtoehtojen joukosta. Rooden mielestä oli nimittäin nyt selvää, että juuri Ms. Brooks aiheutti hänelle epäonnea, ja niinpä Rooden mielestä oli täysin oikeus ja kohtuus kohdella Brooksia todella huonosti. Tämä puolestaan ei käynyt päikseen firman uudelle hyvikselle Kazille, joka yllättäen nousi puolustamaan Ms. Brooksin oikeuksia ja hyökkäsi Rooden kimppuun. Brooks ei kuitenkaan uskaltanut edelleenkään olla täysillä Kazin puolella, vaan hän oli edelleen nimellisesti Rooden manageri, koska hän oli Rooden palkkalistoilla, vaikka oli jo pitkään ollut kyllästynyt Rooden tarjoamaan huonoon kohteluun. Yhtä kaikki, Roode halusi nyt tehdä selvää uudesta kenkkuilevasta nimestä Kazista, ja se onnistui tietenkin parhaiten mies vastaan miestä -ottelussa.

Perhana, tämä oli kova ottelu! Eri mieltäkin osa arvostelijoista varmasti on, mutta minä nautin tästä perhanan paljon. Robert Roode on ollut ehdottomasti yksi TNA:n keskikortin ilahduttavampia nimiä kuluneen vuoden aikana, vaikka todellista murtautumista Main Event -kuvioihin ei lupaavuudesta huolimatta ole Roodelta vielä nähtykään. Rooden ottelu Jeff Jarrettin kanssa keväällä oli hämmästyttävän hyvä, ja vaikka feudi Eric Youngin kanssa alkoi toistaa itseään aika pahasti, parhaimmillaan nekin ottelut olivat paljon odottamaani parempia. Nyt Roodea vastassa oli sitten vielä ihan eri kaliiberin painija kuin Eric Young tai Jeff Jarrett, ja lopputuloksena olikin pirun hieno ottelu. Kaz oli tullut selvästi tähän matsiin todistamaan, että hän on parhaimmillaan perhanan kova painija, ja sen hän todellakin osoitti. Matsissa nähtiin Kazilta muun muassa jumalaisen hieno Flip Dive, Vertabreaker ja lopussa todella ilmava Top Rope Leg Drop. Roode myi kaikki Kazin liikkeet täydellisesti, hoiti oman heel-roolinsa upeasti ja tarjosi myös näyttäviä liikkeitä. Kun matsi oli vieläpä buukattu täydellisesti ilman mitään typerää LOLTNA-sekoilua, tämä oli todella ilahduttava ottelu alusta loppuun. Hieno matsi!

* * * ½

TNA X Division Championship

Kurt Angle (c) vs. Jay Lethal

Kuten jo openerin kohdalla totesin, Kurt Angle oli voittanut Hard Justicessa kaikki TNA:n mestaruudet. Se kuitenkin johti siihen, että komissaari Jim Cornetten käskyllä ylimielinen Angle joutui tässä Hard Justicessa puolustamaan kaikkia mestaruuksiaan. X-Divarin mestaruuden ykköshaastajuudesta käytiin kova vääntö sen jälkeen, kun Christopher Daniels oli voittanut Victory Roadissa järjestetyn 10 miehen Gauntlet-ottelun ykköshaastajuudesta mutta entinen X-Divisioonan mestari Jay Lethal oli puolestaan selättänyt Danielsin edellisen kuukauden Victory Roadissa nähdyssä kolmen joukkueen ottelussa. Lopulta TNA oli päätynyt siihen, että Lethal nousi ykköshaastajaksi päihitettyän Danielsin, ja niinpä nyt sitten ”Black Machismo” Lethalilla oli mahdollisuus voittaa mestaruus, jonka hän oli karvaasti hävinnyt heti ensimmäisen mestaruusvoittonsa jälkeen.

Tämä ottelu on jäänyt itselleni jostain syystä todella vahvasti mieleen, kun katsoin tämän tapahtuman tuoreeltaan vuonna 2007. En tiedä, johtuiko se ehkä siitä, että katsoin näihin aikoihin hyvin vähän TNA:n ppv:eitä. Tai ehkä siitä, että ”Black Machismo” Jay Lethal oli mielestäni vain mahtava hahmo näihin aikoihin. Vai ehkä kaikkein eniten kuitenkin siitä, että ottelun lopetus, lopputulos ja post match -meininki oli niin upea feel good -moment. Kerrankin täydellisesti buukattu X-Divarin mestaruusottelu. Varmaan syy oli kaikkien näiden yhteissumma, koska mielikuvissani tämä oli vielä parempi ottelu kuin nyt tällä katselukerralla totesin tämän olevan. Tämä ei siis missään nimessä tarkoita, että tämä olisi ollut huono ottelu. Ei todellakaan. Tämä oli HIENO ottelu, yksi vuoden parhaista X-Divisioonan matseista, ja näen tässä paljon yhtymäkohtia legendaariseen Angle vs. Mysterioon vuodelta 2002. Tätä oli ilo katsoa, mutta silti väitän, että joku se ihan viimeinen silaus tästä jäi puuttumaan, että tämä olisi noussut sille kuuluisalle huippuottelun tasolle. Ehkä olisi tarvittu vielä joku viimeinen kierre, joku juttu, mikä olisi yllättänyt todella paljon… Jotain. Tämmöisenäänkin tämä oli kyllä illan paras ottelu tähän mennessä, hienoa työtä.

* * * ½

No DQ Match

Chris Harris vs. Black Reign

Chris Harrisin ja Black Reigniksi muuntautuneen Dustin Rhodesin feud oli saanut oikein lentävän lähdön edellisessä ppv:ssä, kun pahuuden keisari Reign oli salakavalasti hyökännyt Harrisin kimppuun takaapäin, piessyt häntä muutaman minuutin ajan ja lyönyt Harrisia lopuksi uudella aseellaan, joka oli jonkinlainen pampun näköinen esine, jonka päässä oli terävä piikki. Tuo teko oli liikaa ottelun tuomarille, joka diskasi Reignin. Se ei toki paljon lämmittänyt veristä Harrisia, joka makasi kanveesissa ottelun päätteeksi. Niinpä ei ole yllättävää, että Chris Harris halusi nyt No Surrenderissa uusintaottelun Reigniä vastaan. Tällä kertaa ottelu kuitenkin käytäisiin No DQ -säännöillä, jotta varmasti kaikki erimielisyydet saataisiin selviteltyä. Ennen ottelua nähtiin vielä backstage-angle, jossa tämä Black Reign -sekoilu meni entistä erikoisemmaksi, kun Dustin Rhodes esitteli uuden ”apulaisena”, lemmikkirotta Mistyn, jota Black Reign kantoi nyt mukanaan kehään mustassa häkissä.

Öyh, en enää edes yritä ymmärtää tätä feudia. Sen vielä jotenkin tajusin, että viime ppv:ssä Black Reign buukattiin hyökkäämään Chris Harrisin kimppuun takaapäin, minkä jälkeen tämä uusi brutaali Dustin Rhodesin alter-ego pieksi Harrisia niin kauan kuin hänet diskattiin. Mutta mikä oli tämän ottelun pointti? Miksi Harrisin ja Reignin välille oli buukattu No DQ -ottelu, joka oli sitten ohi alle viidessä minuutissa ennen kuin mitään kunnollista No DQ -menoa ehti edes tapahtua? Miksi varsinainen vähänkin rajumpi meno oli säästetty post match -meininkeihin? Ok, sekin sitten päättyi kyllä idioottimaiseen Misty-rotalla pelleilyyn, että ei sekään kovin hyvä suunta ollut. Nyt tämä oli tällainen nopea rykäisy, jossa Harris teki kyllä parhaansa kantaakseen Reignin kohtuulliseen otteluun, mutta aika paljon enemmän olisin kyllä tältä odottanut. Erityisen typerää on se, miten ottelu päättyi, kun se ei sopinut YHTÄÄN siihen ottelun tarinaan, että Harris halusi piestä Rhodesin veriseksi mössöksi. Blah.

* ½

TNA World Tag Team Title Shot

20 Man Tag Team Gauntlet Match

Participants: AJ Styles, Christopher Daniels, Homicide, Chris Sabin, Havok, Petey Williams, Brother Devon, Jimmy Rave, Brother Ray, Raven, Shark Boy, Sonjay Dutt, BG James, Hernandez, Tomko, Elix Skipper, Alex Shellley, Lance Hoyt, Kip James, Eric Young

TNA:n joukkuemestaruuksien ykköshaastajuudesta käytiin mielenkiintoinen ottelu, kun kymmenen joukkuetta osallistuivat tähän 20 miehen Gauntlet-otteluun. Käytännössä ottelun säännöt menivät siis niin, että kyseessä oli normaali Gauntlet-ottelu, jossa kaksi miestä aloitti kehässä ja aina minuutin välein kehään juoksi seuraava osanottaja. Eliminoinnit tapahtuivat heittämällä vastustajan kehäköyden yli. Tämä matsi ei kuitenkaan ollut puhtaasti ”kaikki kaikkia vastaan” -säännöillä, koska mukana oli kaksi osanottajaa kymmenestä eri joukkueesta. Joukkueet eivät saapuneet samaan aikaan kehään, vaan jokaiselle osanottajalle oli arvottu oma sisääntulonumero, mikä tarkoitti sitä, että joukkueen toinen osapuoli saattoi tulla kehään vasta siinä vaiheessa kun toinen oli jo eliminoitu. Lopulta kun kehässä oli jäljellä enää kaksi painijaa, pääsivät heidän joukkueparinsa myös palaamaan kehään, ja tämän jälkeen alkoi normaali joukkueottelu, jonka voittaja nousisi ykköshaastajiksi.

Mukana olevat joukkueet olivat AJ Styles & Tomko, Triple X (Daniels & Skipper), LAX, Motor City Machine Guns, Serotonin (Raven & Havok), Petey Williams & Sonjay Dutt, Team 3D, Jimmy Rave & Lance Hoyt, Shark Boy & Eric Young ja Voodoo Kin Mafia. Ihan kova kokoonpano TNA:n joukkuedivarissa näihin aikoihin oli kyllä. Erityisesti Stylesin ja Tomkon joukkue oli viime kuukausina tehnyt kovaa nousua, ja näihin aikoihin Tomko oli myös alkanut kantaa harteillaan IWGP Tag Team -mestaruusvyötä, jota hän piti NJPW:ssä (tässä tapauksessa siellä vanhassa kunnon NJPW:ssä, ei Inokin uudessa firmassa) yhdessä Giant Bernardin kanssa. Niin ja paluunsa TNA:han parin vuoden poissaolon ja ROHissa painimiseen keskittymisen jälkeen teki Jimmy Rave, joka muodosti heti comebackissaan joukkueen Christy Hemmen manageroiman Lance Hoytin kanssa. Tästä kaksikosta kuultaisiin myöhemmin lisää.

Olen lukemattomia kertoja todennut tämän saman asian arvosteluissani, mutta todettakoon jälleen kerran: olen suuri Royal Rumble ja Gauntlet-otteluiden ystävä. Niinpä tämä 10 joukkueen Gauntlet-ottelu oli minulle suurta viihdettä – varsinkin kun suurin osa ottelun joukkueista oli erittäin kiinnostavia. Ottelussa oli ilahduttavan paljon X-Divisioonan painia, josta vastasivat sellaiset nimet kuin AJ Styles, Christopher Daniels, Elix Skipper, Alex Shelley ja Homicide. Vaikka ottelun keskivaiheilla matsin tempo tippui selvästi alemmas ja matsi alkoi muistuttaa hieman enemmän brawlausta, tuokin vaihe toimi kokonaisuuden kannalta hyvin, koska loppuvaiheet oli taas buukattu erinomaisesti. Kun tähän vielä lisätään se, että kaksi viimeistä joukkuetta oli valittu juuri oikein ja että heidän välillään nähtiin vielä hieno ja intensiivinen lopputaistelu, niin täytyy sanoa, että tämä oli mielestäni erittäin onnistunut kokonaisuus.

* * * ½

Singles Match

Christian Cage vs. Samoa Joe

Tämä Christian Cagen ja Samoa Joen välinen feud oli kytenyt pinnan alla jo pidempään, koska Joe ja Cage olivat molemmat sitä mieltä, että heille kuuluisi mahdollisuus nousta TNA:n päämestariksi. Joe oli tietenkin katkera siitä, miten häntä oli kusetettu Hard Justicen mestaruusottelussa. Cage oli puolestaan vihainen siitä, miten hänet oli nyt yhtäkkiä tiputettu kokonaan mestaruuskuvioiden ulkopuolella. Tämä mestaruuteen liittyvä vihanpito oli kuitenkin muuttunut viime viikkojen aikana paljon henkilökohtaisemmaksi, kun Joelle katkera Cage oli päättänyt Impactissa hyökätä Joen ”sukulaispoikien” kimppuun. Joen sisääntuloissa oli siis viime aikoina nähty tämän ”samoalaisia sukulaisia”, jotka olivat ennen Joen sisääntuloa esittäneet samoalaisen perinnetanssin samoalaisen perinnemusiikin soidessa. Cage oli päättänyt mennä Joen ihon alle hyökkäämällä näiden Joen sukulaispoikien kimppuun brutaalisti, ja Joe oli tietenkin tästä hyökkäyksestä aivan raivoissaan, ja nyt todella vihainen Joe janosi kostoa Cagesta.

Christian Cage ja Samoa Joe ovat aivan kiistatta yksi vuoden parhaista ottelupareista. Alkuvuodesta nähty mestaruusottelu oli tähän mennessä vuoden paras TNA:n 1 on 1 Main Event -ottelu. Nyt tarjolla olisi ollut vähintään samantasoinen ottelu, mutta storyline-syistä ottelun lopetus päätettiin buukata sitten sellaiseksi sekoilumeiningiksi, että se väkisin söi tämän ottelun laadukkuutta. Toki tämä oli juonikuvion ja jatkuvuuden kannalta hyvä asia, koska matsin lopetus sai yleisön odottamaan entistä enemmän Joen ja Cagen suurta No DQ -henkistä ottelua. Se ei silti poista sitä, että tämä ottelu olisi ollut huippuottelutasoa, jos tällä olisi ollut parempi lopetus. Tällaisenaan tämä oli hieno, intensiivinen ja erittäin viihdyttävä mäiskintä, jossa erityisesti Joe loisti jälleen kerran. Silti tämä jätti odottamaan vielä enemmän näiltä kahdelta, ja se kaiketi oli TNA:n tarkoitus. Ottelun jälkeen nähtiin kehässä sitten Matt Morganin TNA-ppv-debyytti. TNA:n komissaari Jim Cornette oli siis hiljattain tuonut WWE:stä tutun Morganin henkivartijakseen, ja kun Joe sekosi täysin tämän ottelun jälkimainingeissa, Cornette marssi paikalle Morganin kanssa rauhoittelemaan Joeta. Tällä kertaa Joe rauhoittui eikä käynyt Morganin kimppuun.

* * * ½

TNA World Heavyweight Championship

Kurt Angle (c) vs. Abyss

Illan kolmas Kurt Angle -ottelu oli samalla illan Main Event. Päämestaruudesta toisensa kohtasivat siis Angle ja Abyss, ja hieman yllättäen tämän ottelun taustalla ei ollut oikeastaan mitään kummempaa tarinaa. Abyss oli selättänyt AJ Stylesin viime ppv:ssä nähdyn Doomsday Chamber of Blood -ottelun päätteeksi, mikä tarkoitti sitä, että hän ansaitsi mestaruusottelun tähän ppv:hen. Ehkä hieman yllättäenkin TNA ei päättänyt tehdä tämän lupauksen toteuttamisesta mitenkään monimutkaista sekoilua, vaan konkarimainen ”Monster” Abyss sai nyt mahdollisuuden voittaa takaisin TNA:n päämestaruuden, jonka hän oli hävinnyt tämän vuoden alussa.

Huh, tästä ottelusta on pakko nostaa hattua erityisesti Kurt Anglelle, mutta toki myös Abyssille. Etukäteen Anglen ja Abyssin normaali Singles-ottelu maailmanmestaruudesta kuulosti sellaiselta matsilta, joka olisi hyvin väkinäinen välimestaruuspuolustus ilman minkäänlaista kiinnostavuutta tai tunnelmaa. Toisin kuitenkin kävi, koska Angle ja Abyss päätyivät tarjoamaan suorastaan oppikirjamaisen esimerkin siitä, miten täydellisesti rakennetaan Main Event. Älkää käsittäkö väärin: ei tämä siis toki ollut täydellinen Main Event, koska painillinen anti ei nyt kuitenkaan ollut millään MOTYC- tai edes huippuottelutasolla. Tämä oli kuitenkin rakenteeltaan täydellinen Main Event -ottelu, ja tässä oli ensiluokkaista tarinankerrontaa alusta loppuun, kun Abyss yritti hallita ottelua tuhoisilla voimaliikkeillään ja Angle teloi Abyssin jalkaa heti alusta alkaen. Molemmat myös myivät toistensa likkeet erinomaisesti. Ja mikä parasta: kaikenlainen LOLTNA-sekoilu puuttui tästä täysin – kunnes post match -meiningeissä päästiin ”itse asiaan”. Mutta sitä ennen todettakoon siis vielä, että ottelu oli hieno mestaruusmatsi, yksi TNA:n vuoden onnistuneimmista Main Eventeistä. Ja siis post match -meiningistä: No, juuri kun show näytti olevan ohi ja Abyss seisoi kehässä yksin, sisääntulorampin yläpuolella olevalle screeenille ilmestyi pirullinen James Mitchell. Mitchelll alkoi nauraa ja sanoi luvanneensa, että Abyssille koittaisi tuomiopäivä. Ja tuo tuomiopäivä koittaisi NYT. Tämän jälkeen kehäkanveesiin ilmestyi yhtäkkiä reikä, jonka läpi tunkeutui KÄSI, joka alkoi kiskoa Abyssia kehän sisälle eli SUORAAN HELVETTIIN. Tähän näkyyn päättyi tämä ppv, ja yleisö chanttasi tietenkin show’n päätteeksi ”Fire Russo”.

* * * ½

Ai että, olipa ilahduttavaa katsoa PITKÄSTÄ AIKAA ppv, joka oli kokonaisuutena varsin vahva suoritus. Tässä oli peräti viisi Hienoa ottelua, minkä vastapainoksi nähtiin toki pari todella typerryttävää matsia, koska olihan kyse TNA:sta. Silti kokonaisfiilis jäi ehdottomasti myönteisen puolelle, ja jos vain edes yhteen otteluun olisi päätetty panostaa niin paljon, että sen olisi annettu nousta huippuottelun tasolle, tämä ppv olisi ollut ehdottomasti Hyvä. Nyt jäädään juuri ja juuri Ok:n puolelle, mutta yksi vuoden parhaista tapahtumista silti.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 10.5.2020

Lisää...

Arvio: TNA No Surrender 2007