2005ArkistoTapahtumatWWE

Arvio: WWE Judgment Day 2005

Päivämäärä: 22.5.2005

Sijainti: Minneapolis, Minnesota (Target Center)

Yleisömäärä: 12 000

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


Raw’lla oli Backlash, ja SD:llä oli tuttuun tapaan vastineena ensimmäiseksi WM:n jälkeiseksi ppv:kseen Judgment Day. Selostajaparina Cole ja Tazz.

WWE Tag Team Championship

MNM (c) vs. Charlie Haas & Hardcore Holly

Smackdownin joukkuemestaruusdivisioonassa oli tapahtunut suuria muutoksia WM:n jälkeen. Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun joukkuemestareiden toinen puolikas Rey Mysterio oli vieraana Carliton uudessa talk show -segmentissä Carlito’s Cabanassa. Jutustelun nimittäin keskeytti MNM-niminen porukka, joka teki samalla päärosteridebyyttinsä porukkana. Kolmikosta Nitro oli tehnyt pari esiintymistä WWE:n ppv:eissä jo vuosina 2003 ja 2004, ja Joey Mercury oli puolestaan tuttu Joey Matthews -nimellä ECW:stä ja TNA:sta. Melina oli oikeastaan näistä kolmesta siis ainut, jota ei näissä arvosteluissa ollut nähty koskaan aikaisemmin. Hollywood-tähtien roolia vetänyt ja paparazzien saartama kolmikko ilmoitti saapuneensa Smackdowniin tuodakseen vähän tasokkuutta ohjelmaan. Lisäksi Johnny Nitron ja Joey Mercuryn manageri Melina ilmoitti, että MNM aikoisi viedä joukkuemestaruudet Rey Mysteriolta ja Eddie Guerrerolta. Sen he myös todella tekivät, sillä debyyttiottelussaan he päihittivät Mysterion ja Guerreron, jonka keskinäiset ongelmat olivat muuttuneet koko ajan suuremmiksi. MNM nousi siis vajaassa kuukaudessa koko SD:n joukkuemestaruusdivarin huipulle, mutta helpolla he eivät paikkaansa saisi säilyttää. Heidän ensimmäiseksi ppv-vastustajikseen nousivat nimittäin Charlie Haas ja Hardcore Holly, jotka olivat jo jonkun aikaa painineet joukkueena. Kun Holly päihitti Mercuryn Singles Matchissa, oli ottelu sinetöity.

Huh huh, WWE sen kuin jatkaa positiivisia yllätyksiään näillä opener-otteluilla. Ei tämä joukkuemestaruusottelu toki sentään Benjamin vs. Jerichon tai Guerrero vs. Mysterion tasolle yllä, mutta kyseessä oli ehdottomasti vähintään samantasoinen joukkueottelu kuin No Way Outin Guerrero & Mysterio vs. Basham Brothers. Ehkä jopa parempi. Vertailussa tämä päihittää myös Hard Justicessa nähdyn AMW vs. Naturalsin, joten kyseessä oli kaikin puolin perhanan pätevä avaus illalle. Etukäteen en ollut odottanut tällaiselta filleriltä haiskahtavalta MNM:n ppv-debyyttiottelulta paljon mitään, mutta j******ta sentään: kaikki neljä pistivät ottelussa todellakin parastaan, ja kaiken lisäksi yleisö oli aivan liekeissä alusta loppuun. Erityisesti Haasin liikkumista oli ilo seurata. En edes muista, milloin mies on liikkunut yhtä pirteästi WWE-urallaan. Kirsikkana kakun päälle Haasilta nähtiin huikea Suicide Dive kehäköysien yli MNM:n päälle. Vastaavaa ei ole Haasilta nähty koskaan. Kaikkein älyttömintä oli kuitenkin se, että myös HC Holly oli ottelussa hämmästyttävän pirteä. MNM:n kaksikko teki juuri niin vakuuttavan joukkuedebyytin kuin sopi toivoa. Kokonaisuutena siis hyvä avaus illalle ja hyvää nostetta SD:n joukkuedivarille.

* * * 

Singles Match

Carlito vs. Big Show

Carlito Caribbean Cool (joka oli nyt lyhentänyt kutsumanimensä pelkäksi Carlitoksi) alkoi vihdoin WM:n jälkeen olla taas painikunnossa. Sen kunniaksi hän alkoi, kuten äskeisen ottelun taustatarinassa mainitsin, pitää Smackdownissa omaa talk show’taan, jonka nimeksi tuli Carlito’s Cabana. Seuraavien viikkojen aikana Carlito pilkkasi SD:n faceja ja auttoi heelejä talk show’ssaan, minkä seurauksena Carlitolla oli niin paljon vihamiehiä, että hän tarvitsi mielestään oman henkivartijan. Tuota paikkaa Carlito tarjosi toukokuun alussa nähdyssa Cabanassa Big Show’lle, mutta iso jätti ei ollut kovin otettu siitä, että hänen pitäisi ryhtyä ylimielisen nuorukaisen apuriksi. Niinpä Show nappasi Carliton kädestä tämän tavaramerkkiomenan ja alkoi pureskella sitä sylkäistäkseen omenat Carliton naamalle samalla tavoin kuin Carlito oli tehnyt monille painijoille. Show ei kuitenkaan ehtinyt sylkeä omenaa Carliton kasvoille, kun hän alkoi voida pahoin kesken omenan pureskelun ja tuupertui lopulta maahan. Tämän jälkeen Carlito paljasti myrkyttäneensä käsissään olleen omenan, koska hän tiesi, ettei Show suostuisi hänen tarjoukseensa. Carlito päätti anglen sylkemällä Show’n naamalle myrkyttömän omenan. Seuraavalla viikolla Carlito toi mukanaan Matt Morganin, joka teki WWE-comebackinsa Carliton uutena henkivartijana. Kuten tämän ajan aktiivikatsojat muistanevat, Morgania oli siunattu henkivartijan roolin lisäksi idioottimaisella änkyttäjägimmickillä. Kauan tuosta herkusta ei ehditty kuitenkaan nauttia, sillä Morgan erotettiin WWE:stä kesällä, joten tämä jäi hänen viimeiseksi WWE-esiintymisekseen.

Tämä oli aika vähän ottelu ja aika paljon angle, ja jälkimmäisessä roolissa tämä toimi oikein mallikkaasti. Oikeastaan tämä oli ehkäpä parasta mahdollista buukkausta, mitä sairaslomaltaan palanneelle ja kehätatsia hakevalle Carlitolle saatettiin tähän väliin kehitellä. Carlito ei kovin hyvin oikein sopinut nyt mihinkään muuhun isompaan kuvioon, ja hän kaipasi semmoista pientä lisäbuustia uskottavuudelleen, kun ensimmäinen run katkesi niin ikävästi heti alkuun loukkaantumisen vuoksi. Big Show puolestaan oli WM:stä lähtien ajelehtinut taas täysin päämäärättömästi, mutta hänellä oli edelleen sopivan paljon uskottavuutta, jota hän pystyisi siirtämään tässä helposti Carlitolle. Ottelu ehti kestää tosiaan vain muutaman minuutin, eikä siinäkään nähty ihan älyttömästi painia, mutta ei siitä painillisestakaan annista ole mitään kovin pahaa sanottavaa. Show’n hallinta on aina nätin näköistä, ja Carlito myi iskut kiitettävällä omistautuneisuudella. Kokonaisuutena siis roolinsa oikein hyvin hoitanut väliottelu, joka ei kuitenkaan vähäisen painiannin takia saa kummoista arvosanaa.

* ½ 

WWE Cruiserweight Championship

Paul London (c) vs. Chavo Guerrero

Paul London oli vihdoin saavuttanut unelmansa voitettuaan WWE Cruiserweight -mestaruuden WrestleManiaa edeltävässä Smackdownissa käydyssä Cruiserweight Battle Royalissa. Tuosta lähtien ex-mestari ja koko CW-divarin pitkäaikaisin hallitsija Chavo Guerrero oli kantanut kaunaa Londonille ja vaatinut rehellistä uusintaottelua mestaruudesta. Juuri ennen ppv:tä Chavo oli päässyt niskan päälle tässä kamppailussa selätettyään Londonin 6-Man Tag Team Matchissa, joten Chavo oli varma siitä, että JD:ssä hän nousisi jälleen kerran CW-mestariksi.

No nyt, nyt oli jo WWE:llä vähän yritystä näyttää TNA:lle, että kyllä tälläkin puolella osataan tarjota vauhdikasta kevyensarjalaisten painia. Täytyy silti todeta heti alkuun, että jos tämä olisi ollut TNA:n X-Divisioonan ottelu, olisin aloittanut arvostelun krisitoimalla sitä, että tarjonta jäi aika perinteiseksi ja että mitään suuria yllätyksiä ei ottelussa nähty. Niin se vain on, että X-Divarin taso on parhaimmillaan niin pirun kova, että WWE:n CW-divarin oli lähes mahdoton yltää samaan – varsinkin kun WWE:llä ei tuntunut olevan suurta mielenkiintoa satsata divariinsa. Ehkä siinä onkin sitten syy siihen, että koko divari kuopattiin parin vuoden päästä tästä, ja ehkä niin tosiaan on myös parempi. No, joka tapauksessa nyt London ja Guerrero vetivät aivan kiistatta hyvän ottelun, jonka erityisesti alkuminuutit ja lopputaistelu olivat oikeasti pirun näyttävää meininkiä. London väläytteli muutaman upean high flying -liikkeen ja liikkui muutenkin pirun nopeasti. Chavo veti oman roolinsa rutiinilla, mikä ehkä vähän aiheutti tylsistymistä keskivaiheen Chavo-hallinnan aikana, mutta ei sekään huonoa painia ollut. Yllätyksetöntä vain. Niinpä tämä ei nouse mihinkään historiallisten CW-mestaruusotteluiden listalle, mutta oli pätevä suoritus näiltä kahdelta silti.

* * * 

Singles Match

Kurt Angle vs. Booker T

WM:n Dream Matchin ja siellä napatun voiton jälkeen Kurt Angle siirtyi parissa viikossa yhteen viime vuosien häiritsevimmistä juonikuvioista. Kaikki alkoi täysin viattomasti siitä, kun Booker T aiheutti Kurt Anglelle tappion Smackdownissa käydyssä päämestaruuden ykköshaastajuusottelussa. Angle ei pystynyt sulattamaan tuota, sillä hänen ainoa tavoitteensa oli nousta jälleen WWE:n päämestariksi. Niinpä seuraavalla viikolla Kurt Angle nappasi backstagella kiinni Booker T:n vaimon Sharmellin, joka oli tullut kannustamaan miestään tuona iltana backstagelle (Sharmell teki tässä samalla debyyttinsä WWE:n on screen -hahmona). Angle ilmoitti Sharmellille, että JD:ssä hän pieksisi Bookerin, ja myöhemmin illalla Booker hyväksyi Anglen haasteen. Angle ei kuitenkaan tyytynyt Bookerin kiduttamiseen, vaan kesken tappelun hän kävi käsiksi Sharmelliin ja nappasi hänet Ankle Lockiin. Seuraavalla viikolla kuvio meni kuitenkin täysin sekopäiseksi, kun Angle ilmoitti haluavansa harrastaa perverssiä seksiä Sharmellin kanssa. Angle myös kutsui Sharmellia gutter slutiksi ja kertoi, että hänellä oli aina ollut fetissi gutter sluteja kohtaan. Booker tietenkin raivostui aivan täysin Anglen puheista, ja myöhemmin illalla miehet ottivat taas yhteen kehässä. Angle kuitenkin pakeni kesken tappelun ja tunkeutui Bookerin ja Sharmellin pukuhuoneeseen, jossa hän pakotti itsensä Sharmellin päälle. Seuraavalla viikolla Angle oli bannattu areenalta siihen asti, että hän pyytäisi anteeksi tekojaan satelliitin välityksellä. Lopulta Angle pahoittelikin asiallisesti Bookerilta, mutta kesken pahoittelun hän ilmoitti huomanneensa, että oikeasti Sharmell oli nauttinut koko heidän lemmenhetkestään. Angle kutsui Sharmellia jälleen gutter slutiksi ja jatkoi perverssejä puheitaan vielä hetken aikaa. Ennen tätä ottelua Booker oli ppv:n aikana yrittänyt löytää Anglen backstagelta, mutta sen sijaan hän oli löytänyt vain mm. Hardcore Hollyn, Charlie Haasin ja viimeisen WWE:n ppv-esiintymisensä tässä tehneen Billy Kidmanin.

Häiritsevän juonikuvion painillinenkaan anti ei noussut niin kummoiseksi, että sillä olisi jotenkin pelastettu feudin käsittämätöntä paskuutta. Harmittaa aika paljon, miten käsittämättömän suunnan Anglen ura otti tässä WM:n ja draftin välisenä aikana. Draftin jälkeen tilanne onneksi normalisoitiin, mutta tämä lyhyt pätkä on kyllä sellainen ajanjakso, jonka ihan mielellään unohtaa puhuttaessa Anglen urasta. Varsinkin kun Angle ja Booker T eivät otteluparina ole ikinä olleet mikään dream match -kaksikko. Jo etukäteen mietiskelin, saavatko konkarit toisistaan välttämättä kovinkaan paljon irti, ja tosiaan aika peruspainiksi tämä jäi. Yllättävää sinänsä, koska Angle on kyllä pystynyt heikompienkin vastustajien kanssa muistettaviin otteluihin, mutta ehkä sitten kemiat Bookerin kanssa eivät vain natsanneet. Vielä ottelun alkuminuuteissa oli semmoista intenssiteettiä, mitä tällaisen feudin ottelu tarvitsikin, mutta sitten ottelu muuttui rauhalliseksi peruspainiksi, ja erityisesti lopetus oli varsin vaisu. Kaikesta kritiikistä huolimatta kyseessä oli silti Anglen tähdittämä ottelu, joten tarjolla oli paljon hyvää painia, minkä vuoksi arvosanakin nousee kuitenkin kolmeen tähteen. Paljon enempään olisi vain Anglella potentiaalia.

* * * 

WWE United States Championship

Orlando Jordan (c) vs. Heidenreich

Voi kyllä vain. Sekopäinen Heidenreich oli alkanut kääntyä faceksi alkukevään aikana, ja nyt toukokuussa hän oli jo todellinen yleisönsuosikki, joka keräsi hieman sarkastisia ”Hei-den-reich” -chantteja yleisöltä. Kaikki oikeastaan alkoi varsin huomaamatta, kun Heidenreich alkoi lukea kehässä runoja, joiden teemat olivat paljon iloisempia ja ystävällisempiä kuin aiemmin. Samalla Heidenreich alkoi katua aikaisempia tekojaan, ja vaikka hän ei edelleenkään ollut mieleltään kovin tasapainoinen, keräsi hän kuitenkin faneja erityisesti lapsikatsojien joukoissa typerän näköisellä marssimistyylillään. Niinpä Heidenreich alkoi ennen otteluitaan kutsua aina jonkun lapsikatsojan vieraakseen ringsidelle – tässä ottelussa tuo onnekas fani oli nuori tyttö nimeltä Alex. Kaiken muun hyvän lisäksi Heidenreichin face-turn oli tiennyt myös uutta nostetta hänen uralleen. Heidenreich oli jopa voittanut non title -otelussa US-mestari Orlando Jordanin, jonka ura oli ollut täysin tuuliajolla sen jälkeen, kun JBL oli hävinnyt WWE-mestaruutensa ja The Cabinet oli hajonnut. Kieltämättä tämä SD:n kakkosvyön divari ei tässä vaiheessa ollut ihan samalla tasolla kuin Raw’n vastaava.

Harmi, että Orlando Jordanilla ei ollut käytännössä minkäänlaista karismaa. Muuten miehestä olisi voinut tulla varsin toimiva ja uskottava midcard-heel, koska painijana OJ ei missään tapauksessa ollut huonoimmasta päästä. Itse asiassa tässä ottelussa Jordan todisti, että hän pystyi vetämään Heidenreichin kanssa paremman ottelun kuin Booker T No Way Outissa. Siihen nähden on aika jännää, että tämä on itse asiassa Jordanin ensimmäinen ppv-ottelu sitten Vengeance 2003:n, jolloin hän oli juuri debytoinut. Koko Cabinet-aikana OJ ei ollut siis paininut ppv:ssä kertaakaan, mutta nyt siihen tuli vihdoin muutos. Helppoa tehtävää Jordan ei saanut hoitaakseen, koska ottelu Heidenreichin kanssa kuulosti etukäteen kieltämättä aika katastrofilta, mutta loppujen lopuksi nämä äijät pistivät pystyyn ihan ok:n tv-ottelutasoisen koitoksen. Ei missään tapauksessa mitään ikimuistoista tai jälkipolville kerrottavaa, mutta odotuksiin nähden hämmästyttävän ok ottelu, joka ei säväyttänyt suuremmin muttei tuottanut yhtään suurta epätoivonkaan hetkeä. Itse asiassa Heidenreichin myynti Jordanin Back Suplexiin ja DDT:hen oli hämmästyttävän hyvää.

* * 

Singles Match

Eddie Guerrero vs. Rey Mysterio

Huh, tämä feud oli saanut aikamoisen käänteen sitten WM:n, jolloin nämä kaksi olivat vielä kaksi keskinäisestä paremmuudesta mittelevää kaverusta. Lopullinen käänne oikeastaan alkoi MNM-feudista ja siitä, kun Eddie ei ollut paikalla auttamassa Mysteriota, kun MNM pieksi tämän Carlito’s Cabanassa. Hävittyään joukkuemestaruudet Mysterio ja Guerrero syyttivät toisiaan ja olivat jo käydä toistensa kimppuun, mutta he saivat kuitenkin sovittua välinsä ja haastoivat MNM:n uusintaotteluun mestaruuksista. Tuossa ottelussa Eddie sitten teki virallisen heel-turninsa jättämällä Reyn painimaan yksin MNM:ää vastaan ja katselemalla ringsideltä, kun Mercury ja Nitro pieksivät Mysterion henkihieveriin. Seuraavalla viikolla Mysterio saapui vaatimaan Eddieltä selitystä, mutta kehään kävellyt Eddie ei sanonut mitään Mysteriolle. Ei, vaikka tämä haastoi Guerreron otteluun JD:hen ja lopulta läimäisi tätä kasvoihin. Sen sijaan Mysterio päätyi ottelemaan SD:ssä Street Fight -ottelussa toista Guerreroa (Chavoa) vastaan, ja ottelun jälkeen MNM ja Chavo pieksivät Mysterion yhdessä. Tuolloin paikalle juoksi Eddie, joka hääti paikalta sekä MNM:n että veljenpoikansa. Hetken näytti siltä, että kaikki olisi sittenkin hyvin – kunnes Eddie tempaisi Mysterion kanveesiin rajulla Clotheslinelle, repi tämän maskin kappaleiksi ja iski Mysterion lopulta teräsportaiden päälle Brainbusterilla. Mysterio jäi ringsidelle verisenä mössönä, eikä häntä ollut nähty sen jälkeen ennen tätä ppv:tä. Sen sijaan Eddie veti seuraavalla viikolla legendaarisen ”Why Eddie why” -promonsa, jossa hän piteli käsissään Mysterion maskia ja ei suostunut selittämään tekojaan mutta uhkasi tappaa Mysterion, jos tämä ilmestyisi heidän välille buukattuun otteluun JD:hen. Eddie uhkaili myös Mysterion lasten kohtalolla, ja lopulta hän pieksi kehässä jobberin, jolle hän oli kiskonut Mysterion maskin päähän.

Tämä ottelu oli rakennettu kertomaan niin iso tarina, että juuri sen takia tämä ei ottelullisesti ollut mikään ikimuistoinen koitos. Ehkä hieman vaikea selittää ajatusta tuon virkkeen takana, mutta tarkoitan siis sitä, että tämän ottelun oli ensisijaisesti tarkoitus kertoa tarina siitä, kuinka sairas ihminen Eddie on ja kuinka paljon hän vihaa entistä ystäväänsä Reytä. Toissijainen tehtävä oli jatkaa Reyn ja Eddien vasta-alkanutta feudia, ja vasta kolmantena tehtävänä oli tarjota hyvä ottelu. Eddie ja Rey ovat onneksi sen tasoisia kavereita, että he vetäisivät hienon kamppailun keskenään vaikka puoliunissaan, mutta tässä ottelussa heidän piti keskittyä niin paljon tuohon tunnelman luomiseen, hahmojen muokkaamiseen ja muuhun tarinan kertomiseen, että puhtaalle painilliselle hyvyydelle ei yksinkertaisesti ollut erityisemmin aikaa. Ja kaikesta tästä huolimatta tämä oli siis illan paras ottelu tähän mennessä ja kaikin puolin hieno kamppailu, mutta klassikko-ottelut ovat vasta tulossa.

* * * ½ 

WWE Championship
”I Quit” Match

John Cena (c) vs. JBL

John Cena oli todellakin noussut Smackdownin päämestariksi WrestleManiassa, eikä ex-mestari JBL:llä ollut käytössään automaattista rematch-mahdollisuutta. Teddy Long nimittäin ilmoitti WM:n jälkeisessä SD:ssä, että hän oli ottanut tuon oikeuden pois JBL:ltä, koska tämä oli ollut 100-prosenttisen varma voitostaan WM:ssä. JBL sai kuitenkin mahdollisuuden ansaita uusintaottelunsa muiden painijoiden tapaan, ja lopulta JBL todella voitti ykköshaastajuusturnauksen. Samaan aikaan Cena nautti suosiostaan, julkaisi paskuudessaan klassisen Bad Bad Man -musiikkivideon ja muutti WWE-mestaruuden ulkonäön bling bling -spinnervyöksi, joka oli käytössä tästä lähtien vuosien ajan hieman muokattuna versiona. Vanha WWE-mestaruusvyö ei palannut enää ikinä käyttöön (vaikka tähän aikaan siitä oltiin vielä ihan varmoja). JBL kylläkin kantoi vanhaa mestaruusvyötä vielä mukanaan, sillä hän oli varma siitä, että WWE:n fanit eivät oikeasti halunneet päämestarikseen Cenan kaltaista mestaruusvyötä pyörittelevää huligaania vaan oikeasti arvostettavan perinteisen amerikkalaisen, kuten JBL:n. Noustuaan ykköshaastajaksi JBL julisti, että hän ei luovuttaisi ikinä mestaruustaistossa, jolloin Cena saapui kehään ja sanoi, ettei hänkään aikoisi luovuttaa ikinä. Niinpä heidän mestaruusottelunsa Judgment Dayssa olisikin ”I Quit” Match, jotta katsojille selviäisi, kumpi oli valmis antamaan periksi ensimmäisenä. Ennen ppv:tä JBL pieksi SD:ssä Scotty 2 Hottyn ja pisti tämän huutamaan ”I quitia”.

Kuten jo WrestleManian arvostelussa sanoin, WM:ssä nähdyn Cena vs. JBL:n heikko taso harmitti paljon juuri siksi, että tiesin varsin hyvin, että tämä kaksikko pystyy paljon parempaan. Toisaalta oli ihan hyvä ratkaisu WWE:ltä säästää edes jostain ’Manian ottelusta paukkuja vasta WM:n jälkeiseen aikaan, mutta eikö sitten WM:ssä JBL olisi voinut vaikka vielä säilyttää mestaruutensa jollain kierolla tavalla, jotta Cena olisi saanut unelmiensa täyttymyksen vasta sitten tässä huikeassa HC-ottelussa? Täytyy tosin sanoa, että kovasta HC-painin fanituksestani huolimatta en ehkä pitänyt tästä ottelusta aivan niin paljon kuin osa muista arvostelijoista. Tälle on annettu jopa MOTYC-arvosanoja, ja vaikka tämä minunkin kriteereilläni on aivan kiistaton huippuottelu, joudun jonkun verran rokottamaan arvosanaa siitä, että Cena ja JBL tuntuivat jatkuvasti unohtavan ottelun stipulaation. Tämä olisi ollut täydellinen No Holds Barred Match tai Street Fight, mutta nyt kun tämän piti olla väkisin ”I Quit” Match, olisi tämä kaivannut enemmän sitä, että JBL ja Cena olisivat oikeasti yrittäneet saada toisiaan sanomaan nuo kaksi sanaa. Varsinkaan Cena ei oikeastaan tehnyt tätä ottelun aikana ollenkaan, ja se söi ottelun viihdyttävyyttä vähän. Onneksi vastapainona nähtiin sitten niin pirun kovaa HC-painia, bleidausta ja älyttömiä bumppeja, että ottelu oli kiistaton huippuottelu ja yksi JBL:n uran kohokohdista.

* * * *


WWE on onnistunut yllättämään positiivisesti molemmilla WM:n jälkeisillä väli-ppv:eillään. Tämä oli vielä asteen verran Backlashia parempi, koska tässä nähtiin jopa yksi huippuluokan ottelu. Silti hieman tasapaksun alakortin takia tämä ei aivan nouse Hyvän tasolle, mutta on silti lähellä sitä. Ok.

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: TNA Hard Justice 2005

Next post

Arvio: ECW One Night Stand 2005

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.