2000ArkistoTapahtumatWWF

Arvio: WWF WrestleMania 2000

Päivämäärä: 2.4.2000

Sijainti: Anaheim, Kalifornia (Arrowhead Pond of Anaheim)

Yleisömäärä: 19 776

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


Kaikkien aikojen 16. WrestleMania järjestettiin Anaheimissa, ja perinteisen roomalaisen numeroinnin sijaan se numeroitiin historiallisen vuosiluvun mukaan. Kaikki varmasti tietävät, mistä on kyse WM:ssä, joten ilman sen pidempiä puheita voin siirtyä show’n arvosteluun. Selostajina varmaakin varmemmat JR ja King. Lilian Garcia lauloi USA:n kansallislaulun ennen show’n alkua.

Tag Team Match

The Godfather & D’Lo Brown vs. Bull Buchanan & Big Boss Man

Varsin jännä tapa avata WrestleMania. D’Lo Brown oli yhdistänyt nyt voimansa Godfatherin kanssa. Mistään kovin pitkään kestäneestä kuviosta ei ollut kyse, mutta toisaalta ei Brownin (tai sen enempää Godfatherin) touhuissa ollut kuukausiin oikein mitään jatkumoa. Suurin ongelma Brownin uralla oli edellisenä syksynä sattunut erittäin valitettava botch, jossa monien sattumusten seurauksena Drozin ura päättyi Brownin botchattuun Powerbombiin. Brown ei koskaan antanut itselleen tuota botchia anteeksi, vaikkei se edes ollut varsinaisesti hänen vikansa. Lieneekö sattumaa tai ei, niin tuosta syksystä lähtien myös Brownin ura lähti selvään alamäkeen. Sitä ennen hän oli pyörinyt pitkään ja vahvasti European- ja IC-mestaruuskuvioissa, mutta nyt hän oli jämähtänyt turhahkoksi midcarderiksi. Brownin ja Godfatherin vastustajina olivat Bossman ja tämän uusi (Prince Albertin dumppaamisen jälkeen) yhteistyökumppani Bull Buchanan. Buchanan oli esiintynyt ensimmäisen kerran WWF:ssä Truth Comissionin Reconina vuosina 1997-1998. Sen jälkeen hänet palautettiin pariksi vuodeksi farmisarjaan, ja nyt oli uuden yrityksen paikka.

WWF on huolestuttavasti oppinut mallia WCW:stä siitä, kuinka buukataan täysin taustatarinattomia alakorttilaisen (joukkue)otteluita ppv:hen. Ei hyvä. Sinänsä ottelu oli ihan ok, jossa Brown oli varmaankin ottelun kirkkain tähti, vaikka hänkin on kaukana parhaista ajoistaan. Godfather, Buchanan ja Bossman saatiin buukattua siten, etteivät heidän heikkoutensa pomppineet silmille, joten siinä suhteessa ottelu kai täytti tehtävänsä. Epäselväksi jäi vain se, miksi heidät piti edes bookata ppv:hen piilottelemaan lahjattomuuttaan. Laadultaan ihan kivan tv-ottelun tasoa, ja siihen ei vuoden suurimman ppv:n openerin pitäisi tyytyä. Varsinkin silloin, jos taustatarinaa on vähemmän kuin normaalilla tv-ottelulla.

* * 

WWF Hardcore Championship

13 Man Hardcore Battle Royal

Participants: Crash Holly (c), Tazz, Viscera, Pete Gas, Joey Abs, Rodney, Hardcore Holly, TAKA Michinoku, Funaki, Headbanger Mosh, Headbanger Thrasher, Bradshaw, Faarooq

WWF:n Hardcore-mestaruutti puolustettiin ppv-tasolla viimeksi edellisen vuoden syyskuun Unforgivenissä. Tuon jälkeen Al Snow kantoi mestaruutta vielä kuukaudenpäivät ja jobbasi sen sitten Big Bossmanille, joka ei mestaruudella paljoa tehnyt Big Show -feudinsa aikana. Pian Show-feudin jälkeen Bossman jobbasi vyön Testille, josta ei myöskään kuoriutunut kummoista HC-mestaria. HC-vyö oli siis ottanut monenlaisia harppauksia edeltävinä kuukausina, mutta suurin oli silti se, että Crash Holly voitti vyön itselleen ja julisti samalla, että hän puolustaisi mestaruutta missä vain ja milloin vain. Tästä sai alkunsa legendaarinen ja paljon parjattu 24/7-sääntö HC-vyön ympärillä. Painija saattoi siis koska tahansa missä tahansa haastaa HC-mestarin mestaruudesta, kunhan hänellä oli tuomari mukana. Missä tahansa. Backstagella. Lentokoneessa. Kaupungilla. Ravintolassa. Painijan kotona. Tästä seurasi (joidenkin mielestä) hupaisia angleja ja samalla miljoonia mestaruudenvaihdoksia, jotka vähitellen romuttivat koko vyön arvon. Tässä vaiheessa niitä ei kuitenkaan ollut vielä nähty… Ennen tätä ottelua. WWF oli nimittäin kyhäillyt WrestleManiaan ainutlaatuisen HC Battle Royalin, joka kestäisi tasan 15 ja jossa voitaisiin nähdä kuinka monta ratkaisusuoritusta tahansa. Aina kun joku onnistuisi selättämään sillä hetkellä hallitsevan mestarin, hänestä tulisi uusi mestari. Se, kuka on mestari ajan päättyessä, pääsee paikalta pois vyön kanssa.

Jo ottelun idea kertoo mielestäni paljon siitä, kuinka kummoista ottelua tältä sopi odottaa. Heikkoa tilannetta vain vahvisti se, että ottelussa oli mukana Mean Street Possen ja Headbangersien kaltaisia tapauksia. Tämä ottelu jäi muuten viimeiseksi WWF:n ppv-esiintymiseksi koko MSP:lle, Headbanger Thrasherille ja TAKA Michinokulle. Ainoastaan Takaa jään kaipaamaan. Mutta siis itse ottelusta: se oli aika heikko. Muutamia ihan tyylikkäitä painiliikkeitä, joista vastasi lähes poikkeuksetta Tazz, ja pari oikeasti nättiä HC-rymäytystä. Muuten pääasiassa epätoivoista HC-heiluntaa ja jatkuvia mestaruudenvaihdoksia. Lisäksi lopetus oli todella surkeasti botchattu. En tajua, miten se saatiin epäonnistumaan näin surkeasti. Video spoilaa lopetuksen. Tämä ottelu näytti nyt pelottavan paljon WCW:n HC-divisioonan menolta. Ei näin.

* ½ 

Tag Team Match

Steve Blackman & Al Snow vs. T & A

Tässäpä taas mielenkiintoinen ottelu WrestleManiaan. Neljä alakorttilaista lisää painimassa toisiaan vastaan joukkueottelussa ilman taustatarinaa. Loistavaa WCW:n kopiointityötä, WWF! Sinänsä tämän ottelun taustalla oli kyllä mielenkiintoisia kuvioita, mutta ei varsinaisesti joukkueiden välillä. Al Snow oli viikkojen ajan yrittänyt tehdä uudesta kaveristaan Steve Blackmanista jollain tapaa mielenkiintoista persoonaa pelkän tylsän ja unettavan ”Lethal Weapon”-hahmon sijaan. Viimeisin Snow’n keksintö oli se, että hänen ja Blackmanin joukkueesta tulee Head Cheese, sillä Blackman on juuston suuri fani (mitä ihmettä?) Tätä sitten jatkettiin kaikinlaisilla juustokuvioilla, jotka muuttuivat hauskasta väsyttäväksi, ja tässä ottelussa heidän kehänlaidallaan oli juustopukuun pukeutunut kääpiö Chester McCheeserton. Attitude Era at its best. T & A oli puolestaan Testin ja Albertin uusi joukkue. Molemmat olivat olleet tuuliajolla kuukausien ajan (Test siitä lähtien kun hänen suhteensa Stephanien kanssa loppui ja Albert… ööö, koko uransa ajan), ja nyt heidät oli päätetty epätoivoisesti liittää joukkueeksi. Managerikseen he saivat äskettäin WWF-debyyttinsä tehneen Trish Stratuksen, josta kuulisimme vielä monta kertaa. Tässä vaiheessa Trish oli vielä vain aivoton povipommi-valet.

Tämä ottelu muistuttaa hyvin paljon show’n openeria. Snow teki kovasti töitä, eivätkä muutkaan olleet mitään surkeita tapauksia mutteivat toisaalta loistaneet mitenkään erityisesti. Kokonaisuutena semmoinen ihan kiva ja kohtuullisesti menevä ottelu, jossa parasta oli juurikin Snow’n paini yhdistettynä aina yhtä sujuvaan huumoriin. Tv-otteluna olisi toiminut, mutta vuoden suurimpaan tapahtumaan tällaisella ei pitäisi olla asiaa.

* * 

WWF Tag Team Championship
Ladder Match

Dudley Boyz (c) vs. Edge & Christian vs. Hardy Boyz

Nyt alkoi WWF:n joukkuemestaruusdivisioona olla tosissaan siirtynyt uudelle aikakaudelle, ja tämä ottelu oli viimeistään tuon uuden aikakauden läpimurto-ottelu. Dudleyt olivat siis voittaneet joukkuemestaruudet No Way Outissa, ja Edge & Christian olivat hankkineet ykköshaastajuuden epäselvässä tilanteessa, kun Hardy Boyzien manageri Terri kääntyi näitä vastaan. Niinpä ilmeisesti tästä (tai jostain monesta muusta) syystä Hardytkin liitettiin tähän mestaruusotteluun, ja samalla ottelusta tehtiin ennennäkemätön kolmen joukkueen Ladder Match. Dudleyt olivat jatkaneet tuhon kylvämistä aina WM:ään asti pistämällä mm. Mae Youngin pöydän läpi, mutta onko heistä säilyttämään joukkuemestaruusvyönsä tässä ottelussa?

Tämä ottelu oli mahtava. Jos tähän mennessä WrestleManian katselu oli tuntunut enemmän jonkun satunnaisen Raw’n tuijottelulta, niin nyt siihen tuli muutos. Tämä oli viimeistään se ottelu, jossa kaikki kolme joukkuetta osoittivat kuuluvansa WWF:n kärkikastiin. Toinen toistaan hurjempia spotteja, ja homma muuttui vain sekopäisemmäksi, kun mukaan otettiin vielä pöydät. Swanton Bomb todella korkeilta tikkailta pöydän läpi, järkyttäviä tiputuksia tikkailta maahan ja kaikkea muuta. Tämä oli lähes tulkoon TLC-ottelu ilman TLC-nimeä. Ainut heikkous oli se, että puhdas paini jäi aikamoisen vähille, mikä vähän häiritsi, kun homma tuntui menevän liialliseksi spottailuksi. Siitä huolimatta aivan ykkösluokan mahtava ottelu, ja selvää MOTYC-sarjaa.

* * * * ½ 

Cat Fight Match
Special Referee: Val Venis

Terri vs. The Kat

Uskokaa tai älkää, mutta tämä oli WrestleManian ainut 1 on 1 Match. Hienoa työtä WWF. The Kat ei ollut enää Women’s-mestari, sillä erinäisten vaiheiden (joihin kuului Harvey Whipplemanin lyhyt mestaruuskausi) jälkeen mestaruus päätyi Stephanie McMahonille. Niinpä tämä ottelu oli ilmeisesti ihan vain siitä, kumpi on kuumempi tai jotain yhtä oleellista ja tärkeää. Sitä ei turhaan avattu katsojille. Lisäksi taustalla oli myös Mae Youngin ja Fabulous Moolahin feud. Mae oli pian NWO:n jälkeen synnyttänyt kumikäden. Kyllä. Kumikäden. Synnyttänyt. Jos jostain syystä haluatte katsoa, sen voi tarkastaa tästä. Sen jälkeen Dudleyt olivat pistäneet Maen pöydästä läpi, ja Maen ollessa sairaalassa Fabulous Moolah ilmoitti, ettei häntä kiinnosta Youngin kohtalo ja että hän toivoo, ettei Young palaa enää koskaan. Hurjaa. Nyt he molemmat olivat sitten toisen nuoren leidin kulmauksessa. Cat Fightin voittaisi se, joka saisi ensin vastustajan ulos kehästä.

Tämä ottelu oli täyttä roskaa. En millään tavalla voi ymmärtää sitä, että joissain arvosteluissa on jotenkin puolustettu tätä sillä, että Ladder Matchin jälkeen tarvittiin joku rauhoittava ottelu. Joo, se on kyllä totta, mutta eikö rauhoittava ottelu olisi silti voinut olla hieman parempi kuin joku perkeleen Kat vs. Terri Cat Fight? Aaaargh. Tämä oli alusta loppuun täyttä kuraa niin painillisesti kuin buukkauksellisesti. Parasta oli Val Veniksen promo ennen ottelua.

DUD 

Six Person Tag Team Match

The Radicalz vs. Chyna & Too Cool

Radicalzit olivat siis jatkaneet feudiaan Too Coolin kanssa myös No Way Outin jälkeen, mutta nyt sekaan oli liitetty Chyna, jota Eddie oli alkanut häiritä flirttailullaan. Eddie oli siis suuresti sitä mieltä, että hän saisi hurmattua Chynan karismallaan, ja niinpä hän oli viikkojen ajan yrittänyt ahdistella Chynaa. Chyna ei ollut innostunut Eddien vikittelystä, vaan sen sijaan hän lyöttäytyi Too Coolin kanssa yhteen päästäkseen pieksemään Radicalzit ja erityisesti Eddien. Dean Malenkon olkapäillä näkyy muuten kuvassa WWF Light Heavyweight -mestaruus. WWF:n oma Goldberg-parodioija ja ikuinen jobberi Gillberg oli siis pitänyt vyötä koko edellisen vuoden, vaikka häntä ei ollut näkynyt firmassa loppuvuoden aikana kuukausiin. Lopulta hän saapui helmikuussa Heatiin jobbaamaan vyönsä Essa Riokselle, joka taas hävisi mestaruuden nopeasti eteenpäin Malenkolle.

Tämä oli kiva ottelu, mutta ei yltänyt mielestäni No Way Outin Radicals vs. Too Coolin tasolle. En edes itse asiassa osaa hirveän tarkasti sanoa, miksi tämä ei ollut niin hyvä koitos kuin kuukaudentakainen, mutta jotenkin tästä tuntui puuttuvan hieman semmoinen menevyys. Oli tämäkin silti mukava kuuden henkilön välienselvittely, mutta parempaa olisi WM:ssä tältä osanottajalistalta toivonut. Ehkä hommassa keskityttiin vähän turhan paljon Eddiehen ja Chynaan.

* * ½ 

WWF European & Intercontinental Championship
2 Falls Match

Kurt Angle (c) (c) vs. Chris Jericho vs. Chris Benoit

Tämän ottelun painijakuvat ovat muita hieman heikkolaatuisempia sen takia, että jostain kumman syystä minun WM-versiossani ei ollut tätä ottelua ollenkaan, ja jouduin katsomaan tämän sitten YouTubesta. Helileijaa. Joka tapauksessa tämän ottelun suurin taustatarina oli tietenkin se, kuinka Kurt Angle oli parin viimeisen kuukauden aikana onnistunut voittamaan sekä European- että Intercontinental-mestaruuden. European-vyön hän vei alkuvuodesta Val Venikseltä ja IC-vyön hieman myöhemmin Chris Jericholta. Jericho siis tietenkin janosi kostoa ja tahtoi ottaa omansa takaisin, mutta soppaan sekoittautui mukaan myös Radicalzien Chris Benoit, joka oli mielestään vaikka molempien vöiden arvoinen. Niinpä lopulta kävi niin, että hetken aikaa Anglen neuvonantajana toiminut Bob Backlund hyväksyi Anglen puolesta WM:ään ottelun, jossa Angle puolustaisi molempia mestaruuksiaan. Ensimmäisen ratkaisusuorituksen saaja voittaisi IC-vyön ja toisen ratkaisusuorituksen saaja European-vyön. Kun Anglelle selvisi, mitä Backlund oli tehnyt, sai tämä maksaa teoistaan.

Angle vs. Jericho vs. Benoit WrestleManiassa kuulostaa jokaisen IWC-smarkin märältä painiunelta. Silti minä en ole koskaan syttynyt mitenkään järjettömästi tälle ottelulle. Yksi suuri syy siihen on aika. Toki tämä sai melkein 15 minuuttia aikaa, mutta todellisen klassikon luomiseksi tarvittaisiin ehkä kuitenkin lähemmäs 20 minuuttia. Suurempi syy on kuitenkin se, että jotenkin kukaan näistä kolmesta ei vetänyt parasta suoritustaan tässä ottelussa. Se on aika harmi, sillä WM:n pitäisi olla juuri se tapahtuma, jossa kaikki ylittävät aikaisemman tasonsa, mutta nämä kolme jäivät jonkun verran parhaan tasonsa alapuolelle. Silti sellaisellakin suorituksella nämä kolme vetivät esimerkkillisen mallikkaan ja viihdyttävän ottelun, joka oli tähän mennessä helposti illan toiseksi paras. Näiden kritiikkien kohdalla onkin hyvä muistaa, että nyt puhutaan näiden kolmen ottelusta, joka ei koskaan voi olla oikeasti huono. Olisin vain toivonut sitä MOTYC-menoa. Sitä tämä ei ollut.

* * * ½

Tag Team Match

D-Generation X vs. Rikishi Phatu & Kane

Ihan niin kuin tässä WM:ssä ei olisi ollut jo tarpeeksi otteluita, jotka eivät ole ’Manian tasoisia. Tässä siis tosiaan vielä yksi lisää sopivasti edellisen ”ison” ottelun ja WM:n väliin. Kanen ja X-Pacin feudia oli nyt jo jatkettu pienen ikuisuuden ajan, ja viimeistään tuon No Way Outin ottelun olisi suonut lopettavan tämän feudin, sillä sen jälkeen tähän kuvioon ei ollut saatu enää mitään uutta. Mr. Ass oli loukkaantunut ja poissa pelistä, joten jäljelle jäänyt Road Dogg lyöttäytyi yhteen X-Pacin kanssa, ja Kane sai puolestaan avukseen Rikishin, jotta tästäkään ottelusta ei vain vahingossakaan tulisi 1 on 1 Matchia.

Minusta tuntuu hyvin vahvasti siltä, että koko tämän ottelun buukkaamisen funktio oli se, että WWF sai jatkettua kolmatta vuotta peräkkäin perinnettä, jossa Pete Rose saapuu hyökkäämään Kanen kimppuun, ja Kane pistää Rosen nippuun. Tämä fiilis minulle tuli ensisijaisesti sen takia, että Rosen ja Kanen välinen postmatch-angle kesti pidempään kuin itse ottelu. Koska ottelu oli tässä kuviossa sivuosassa, annan sen olla samassa roolissa myös arvostelussa. Ottelu oli ihan kivaa tv-ottelutasoa, eli ei sellaista, mitä ’Maniassa pitäisi nähdä.

* *

WWF Championship

Triple H (c) vs. Mick Foley vs. Big Show vs. The Rock

Ai miten niin McMahonit buukkaavat itseään ME-kuvioihin? Niin siis, tämä oli illan Main Event ja tämä yksinään piti sisällään käytännössä kaikki WWF:n tällä hetkellä käyttökelpoiset ME-painijat. Ei siis ihme, että kortissa oli pari filleriä. Koko ottelun tarina lähti liikkeelle siis Royal Rumblesta, jossa The Rock voitti Rumble Matchin. No Way Outissa hän kuitenkin hävisi ykköshaastajuusmahdollisuutensa Big Show’lle, kun Shane McMahon teki paluunsa WWF:ään ja auttoi Show’n voittoon Rockista. Samana iltana Cactus Jack hävisi Triple H:lle HIAC Matchissa, jonka panoksena oli, että Foley joutuisi eläköitymään, jos hän häviäisi. Niinpä WM:ään oli luvassa Triple H vs. Big Show, kunnes Rock sai suostuteltua Big Show’n vielä viimeiseen otteluun, jossa ratkaistaisiin se, kumpi todella pääsisi WM:n ME:hen. Tuon ottelun erikoistuomarina toimi Show’n uusi kaveri Shane McMahon, ja kaikki näytti olevan pedattu tämän voitolle, kunnes ottelun lopuilla Vince McMahon teki ensimmäisen esiintymisensä sitten Armageddonin, jossa hän hävisi Triple H:lle Stephanien käännyttyä isäänsä vastaan. Vince auttoi Rockin voittoon ja pieksi siinä samalla oman poikansa. Seuraavalla viikolla Shane julisti, että Rockin voitosta huolimatta Big Show ei olisi ulkona mestaruusottelusta vaan että ’Maniassa nähtäisiin Triple Threat Match. Nämäkin kuviot kuitenkin muuttuivat, sillä itse Linda McMahon saapui paikalle ja julisti peruvansa Mick Foleyn eläköitymisen yhden ainoan ottelun ajaksi. Tuo ottelu olisi Mickin unelmien mukaisesti WrestleManian Main Event, joka olisi siis Elimination Fatal 4-Way Match WWF-mestaruudesta!

Ottelun takana oli siis huikea monikäänteinen kuvio, ja kieltämättä itse ottelukin oli varsin jännittävä. Tätä ottelua on yleisesti IWC:n keskuudessa kai pidetty jonkinlaisena epäonnistumisena tai ei ainakaan kovin kummoisena WM:n ME:nä, mutta minun mielestäni tämä on todella hyvä ottelu. Ei nyt ihan mitään MOTYC-tasoa, mutta ei kovin kaukanakaan siitä. Tässä oli alusta loppuun asti tarjolla hemmetin kovaa ja vauhdikasta menoa ja monia oikeasti näyttäviä ja tyylikkäitä bumppeja. Mahtuihan siihen sekaan se Foleyn ilkeästi botchaama hyppy apronilta selostajanpöydällekin. Kokonaisuutena tämä oli siis vahva ja jännittävä mestaruusottelukoitos. Ottelun tasosta kertoo sekin, ettei tämä tuntunut pitkästyttävältä vaikka kesti lähes 40 minuuttia! Ottelun loppuratkaisuista voidaan olla montaa mieltä, mutta minusta se oli yllättävä, toimiva ja ennen kaikkea TUORE ratkaisu. Jotkut kritisoivat lopetusta siitä, että ”ei WrestleMania voi päättyä näin”, mutta miksi sen muka pitäisi päättyä aina sillä yhdellä samalla tavalla? Paskanmarjat sanon minä. Tämä oli hyvä tapa päättää WrestleMania.

* * * * 


Harmillista mutta totta: tämä oli tähän mennessä vuoden heikoin ppv WWF:ltä. Siitä huolimatta, että WrestleMania-tunnelma tuo aina oman pienen lisänsä touhuun, niin silti homma jäi hieman vaisuksi. Joukkuemestaruusottelu oli mahtava, ja WWF-mestaruusottelu hieno tapa päättää ’Mania, mutta muuten tarjolla oli monia harmillisia pettymyksiä ja ennen kaikkea aivan turhia otteluita. Miksi WM:ään pitää laittaa jotain midcardilaisten joukkueotteluita? Selitykseksi ei käy se, ettei ole enempää painijoita käyttää. Sitten hemmetti soikoon kehittäkää niitä feudeja ennen ’Maniaa ja buukatkaa vaikka joku huiman jännittävä Al Snow vs. Steve Blackman -ottelu Head Cheesen oikeuksista! Ennemmin minä olisin sitä katsonut kuin turhaa filler-joukkuepainia. Painijoiden määrää helpottaa myös se, jos kaikkia otteluita ei buukattaisi joukkueotteluiksi tai muiksi monen painijan matseiksi. Kaikesta kritiikistä huolimatta pitää todeta, että tämä oli noiden kolmen hienon ottelun ja muutenkin kivan tunnelmansa takia kuitenkin ehdottomasti oikein hyvä Ok ppv. Mitään suurempia heikkouksia ei kuitenkaan sitä yhtä Cat Fight Matchia lukuun ottamatta ollut.

Wikipedia: WWF WrestleMania 2000

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 19.2.2012

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WCW Uncensored 2000

Next post

Arvio: WCW Spring Stampede 2000

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.