FCF WrestlingHaastattelutSuomipaini

Sankari, jota tarvitsemme mutta emme ansaitse – Valentine: ”Kyllä minä tiesin, että osasin jotain, mutta en koskaan ajatellut, että olisin ollut niin hyvä”

ALKUPERÄINEN HAASTATTELU & ARTIKKELIKUVA (21.6.2016): Salomon Marttila

TEKSTI (7.12.2019): Eetu Lehtinen

KUVAT (WRESTLING SHOW LIVE 21.6.2016): Tomi Karppinen


Toukokuu, 2016. FCF:n mestari Valentine valmistautuu kohtaamaan rakkaimman vihollisensa, Juhana ”King Kong” Karhulan, vielä kerran. Mitä sen jälkeen tapahtuu – sitä ei tiedä kukaan. On vain kysymyksiä – ja haastattelu, joka on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan.


[Huom. Tämä haastattelu tehtiin 21. toukokuuta 2016 ennen Wrestling Show Liveä, jossa Valentine otteli siihen asti viimeisen kerran Suomessa Juhana Karhulaa vastaan. Artikkeli kirjoitettiin 7.12.2019, minkä myötä arkistoihin jäänyt haastattelu julkaistaan nyt ensi kertaa.]


Suomen kaikkien aikojen paras showpainija.

Se on meriitti, johon on vain muutama vaihtoehto – niistä vahvin kenties Valentine.

Se on myös mielipidekysymys, mutta yleisön vastaanotto puhuu puolestaan.

Siitä huolimatta, että Valentine näyttää meille kaikille keskisormeaan.


”Varmaan mun lapsuuden naapuri sai mut innostumaan painista. Millonkohan se ois ollu, joskus 2002.”


Vaaleanpunaiseen väriin verhoutuva irstas limanuljaska, joka väittää varastavansa naisesi ja puhuu kaiken lisäksi ruotsia, tuota onnekkaiden, rikkaiden ja ylimielisten kermaperseiden kieltä.

Sellainen on Valentine.

Samaa sorttia on myös mies, joka Valentinea esittää – antagonisti.

– Sanotaan näin, että mä olen aina ollut pahisten puolella. Mä muistan pienenä, kun porukka leikki He-Mania. Kaikki halusivat olla He-Man paitsi minä. Mä halusin olla Skeletor. Siinä on varmaan jotain siitä, että mä olen aina halunnut olla pahis ja aina ollut pahisten puolella. Mä olin aina Silppurin puolella Turtlesissa, Darth Vaderin puolella Star Warsissa, kaikkea tämmöstä. Se varmaan peilaa sitä roistomaisuutta, ja mä olen aina tykännyt, kun porukka on tarpeeksi ovela huijaakseen itselleen voiton.

Yhtä ovela on ollut Valentine, joka on voittanut FCF:n eli Suomen mestaruuden jopa viisi kertaa ja jonka nimissä on suomalaisen showpainin pisin mestaruuskausi: 644 vuorokautta ja iso liuta katsojia, jotka rakastavat vihata nerokasta roistoaan.

– Yritetään ärsyttää porukkaa. Kokeillaan rajoja, että paljonko porukka kestää vittuilua. Mä pystyn ottamaan vittuilua niin paljon kuin kuka vaan antaa, mä pystyn ottamaan sen leikkinä. Kunnes sitten huomaa jossain vaiheessa, että joku ottaa sen henkilökohtaisesti. Sitten vaan, että “okei, rauhoitu, mä vaan testaan sun rajoja”. Mulla on pari lapsuudenystävää, kenen kanssa mä en ollut kaveri, mä vaan vittuilin niille ja kiusasin niitä pienenä, ja sitten kun ne stood up, sitten meistä tuli kavereita. Semmonen testi, että kestätkö sä tätä mun kusipäisyyttä. 

Sama hornankattila kiehuu aina, kun Valentine kävelee kehään.

Katsojat, nuo sivistymättömät, rumat, läskit idiootit, saavat kuulla kunniansa – mutta antavat samalla mitalla takaisin.

Ja kaikki on oikein maailmassa.

– Mä en osaa ottaa hurrauksia. Mä en usko siihen. Se face run oli mukava kokeilla, mutta se ei lopulta edes tuntunut hyvältä. Se oli vaan sillai, että okei, ei ole mun juttu. Nykyään, kun mua buukataan, ja porukka kysyy, että “pystyykö sua buukkaamaan facena”, niin mä sanon, että pystyy, mutta mä en halua. Koomisen Valentinen mä pystyn tekemään, mutta facena – kyllä se varmaan onnistuu, mutta mä en vaan itse tykkää siitä.

Eivätkä todennäköisesti katsojatkaan.


”Se hiipui sen takia, koska Robert lähti, ja se veti maton FCF:n alta niin pahasti. Mä en osaa selittää, miten se hajosi.”


Suomen lisäksi Valentine on valloittanut eritoten Ruotsin kehiä. Se on myös Valentinen nykyinen kotimaa ja tehokas keino herättää suomalaiskatsojissa vihaa: ruotsalaisuus.

Nyt seuraa kuitenkin paljastus.

– Kyllä mä varmaan olen enemmän suomalainen nyt, kun ensimmäistä kertaa elämässäni asun Ruotsissa. Kyllä mä olen huomannut, että kyllä se on enempi sellanen suomalainen mentaliteetti, mikä mulla on. Eihän mun vanhemmat ole koskaan Ruotsissa asuneet, vaan mä olen suomenruotsalainen monen sukupolven kautta. Onhan se vähän erilaista. Suomessa mä olen se suomenruotsalainen ja Ruotsissa se suomalainen, joka osaa ruotsia.

Sama keino, josta suomalaiset ovat saaneet Valentinen takia kärsiä jo vuosia, ei toimi toisin päin.

Ruotsissa asenne on erilainen. Suomi tai suomalaisuus ei herätä vihaa, vaan pikemmin hupia.

– Ei mun tarvitse tuoda suomalaisuuttani erikseen esiin, kun ne kuulee sen mun ruotsin aksentista. Mä en “laula” niin kuin ne laulaa puhuessaan, vaan mulla on se “muumipeikkoruotsi”, mitä telkkarissa nähtiin. Ne ymmärtää suoraan, että okei, toi on suomalainen. Se on vaan sellasta “höhöö, muumipeikko”, ja mä oon vaan se sama ärsyttävä kusipää siellä, kuten täälläkin. Se menee yhtä overiksi siellä. Kyllähän ne huutelee, että “mee kotiin suomalainen” ja “saakelin muumipeikko”. Tämmöstä perusjuttua.

– En mä nyt sanoisi, että siinä mitään sen kummempaa on. Varmaan Ruotsin vihamielisimpiä juttuja on, että ne pelkää ryssiä ja vihaa Tanskaa jalkapallossa. Nämä ovat niitä heidän juttujaan. Ei ruotsalaisilla ole mitään sellaista asennetta suomalaisia kohtaan, Ruotsissa asuu niin paljon suomalaisia. Ne on vaan, että “aa, suomalainen”. Tavallaan se kuuluu niiden yhteiskuntaan, koska Suomihan on aina ollut osa Ruotsia, kunnes ne joutuivat sitten antamaan Suomen ryssille. Ei ne katso sitä minään sellasena kauheana konfliktina, että on suomalainen. Kyllä niillä vähän lätkässä on sellanen isoveli–pikkuveli-olo, mutta ei se ole samalla tasolla kun täällä Suomessa.

Ärsyttävä kusipää.

Sellaisena voi pitää myös FCF-painija H.C. Andersenia, joka riisuutuu vasten katsojien tahtoa ja käyttää kaikkia mahdollisia likaisia konsteja otteluissaan.

Ja houkutteli Valentinen showpainin pariin.

Elettiin vuotta 2002, kun nuoret naapurit katselivat yhdessä WWE:n Royal Rumble -tapahtuman.

– Siitä se sitten lähti. Mä muutin omaan kämppään, jossa oli kaapeliverkko, ja sieltä sitten näkyi smackdownit ja raw’t, ja sitten mä siitä innostun. Sitten mä kuulin, että Suomessa pidetään koulutusta, ja mietin, että jumalauta, mä haen sinne. Katotaan, mitä siitä tulee. Enhän minä tienny mistään muusta kuin WWE:stä silloin. Mä olin ihan ulkopuolinen verrattuna niihin muihin. Kaikki muut puhu Ring of Honorista ja IWA Mid-Southista ja kaikista mitä löyty. Mulla ei ollu hajuukaan, mitä ne on. Mä olin vaan, että “mistä ne puhuu”. Ei mulla ollu mitään tietoo siitä, mitä ne oli. Kaikki, mitä mä tiesin, oli SmackDown ja Raw.


”Jessica, Sly Sebastian, Karhula, Heimo ja Adder.”


Showpainija tarvitsee nimen, ja sen on syytä sopia painijan hahmoon.

Valentinen oma kietoutuu paitsi elokuva- myös pelimaailmaan.

– Se nyt oli vaan semmoinen. Mä mietin, mitä nimiä pysyy käyttämään. Palloilin nimillä, en muista niitä muita enää, siitä on niin kauan aikaa. Muistan, että Pulp Fictionissa oli joku Vincent, niin mä ajattelin, että “Vincent, Vincent, jotain, jotain”. Sitten Final Fantasy VII:ssä oli Vincent Valentine, ja sitten mä ajattelin sitä. ”VV, okei, venataan, katotaan, okei Vincent ei ole hyvä, Valentine, pystynkö mä painimaan vaan yhdellä nimellä, kuten vaikka Christian?” Mä olen kuitenkin aina ollut iso Christian-fani.

Niin iso, ettei Christianista löydy kritisoitavaa.

– Christian ja [Chris] Jericho, ne kaksi saivat mut mukaan painiin. En mä koskaan ollut Edge-fani niin kauheasti. Christian on ehkä most underrated superstar ever. Se ei ole mun tietääkseni koskaan vetäny huonoa matsia. Mä en oo koskaan nähny sen vetävän huonoa matsia. Vaikkei se nyt ole se niiden unelmapoika, mutta mun mielestä – mä tiedän, että mä ole varmaan yksin koko Suomessa tän mielipiteen kanssa – se osaa deliverata. Ja niin moni muukin painija on sanonut, että kun Christian veti indyjä vähän aikaa, niin siellä on monia tyyppejä, ketä on sanonu, että niiden suosikkimatsi on ollut Christiania vastaan, koska se jätkä tajusi ja osasi. Ne oli ne mun inspiraatiot. Ja sitten mietin, että Christian vetää vaan sillä nimellä, niin okei, kokeillaan. 

Näin syntyi Valentine, jolla ei loppujen lopuksi ollut mitään tekemistä Greg ”The Hammer” Valentinen kanssa.

– Ei, en mä edes tiennyt, kuka se oli silloin. En mä ollut seurannut wrestlingiä sillon. Ei mulla ollu mitään hajua, kuka se on. Se tuli sitten myöhemmin, kun mä tajusin, että ahaa okei. 

Ensimmäisen ottelunsa Valentine paini vuonna 2005, aikana ennen Fight Club Finlandia.

Pro Wrestling Finlandiassa oli silloin ottelu, jossa Valentine kohtasi Stark Adderin.

Vain vuotta myöhemmin syyskuussa 2007 nuori, 24-vuotias Valentine nosti Fight Club Finlandin mestaruusvyön ilmaan.

– Mä en ainakaan muista, että se ois kauheesti noussu päähän. Se oli vähän enemmän ehkä sellasena yllätyksenä, että mä sain sen. En mä tiedä, varmaan vasta 2010 mä tajusin, että porukka piti mua hyvänä. Kun en mä osaa ottaa sellasia henkilökohtaisia kommentteja, kun porukka tulee ja sanoo niin kun totena. Oon vaan sillai “joo, joo, whatever”. Mutta sitten varmaan 2010 mä luulen, että mä tajusin sen, kun mut lähetettiin Japaniin, ja mulle sanottiin että “you’re the best that we have”. Silloin mä tajusin, että okei, ehkä mä oon tarpeeksi hyvä. Mutta nyt kun mä katson taakse päin, niin en mä ollut valmis siihen Japanin keikkaan. Varmaan nyt mä tekisin niin paljon suuremman vaikutuksen.

– Tai mä tiedän, että mä tekisin niin suuren vaikutuksen, että ois varmaan keikkaa.

Japani oli yhtä kaikki saavutus, joka täytti Valentinen unelman. Se ei koskaan ollut esimerkiksi WWE:ssä, vaikka NXT:n käynnistyminen sai myös maailman suurimman showpainiyhtiön vaikuttamaan todenmukaisemmalta vaihtoehdolta.

– WWE ei koskaan ole ollut mun pääsääntönen unelma, vaan mun unelma täyttyi, kun mä pääsin Japaniin painimaan. Se oli aina se mun juttu. Mä sanoin mutsillekin, että sitten, kun mä oon käyny Japanissa painimassa, niin mä voin lopettaa, koska mutsi ei tykkää siitä, kun mä otan pataan kehässä. En sitten lopettanu. Hän muistutti kyllä sitten, kun mä olin käyny siellä Japanissa painimassa pari kertaa, että “nythän sä voit sitten lopettaa”. Mä sanoin että “juu, en”.

– NXT on kyllä viime vuosina ollut semmonen ehkä realistinenkin tavoite. Se on vaan niin paljon siitä kiinni, että mitä ne etsii just silloin. Tarviiko ne semmosta, ja sitten mä oon liian vanha siihen. Jos ei sulla ole world wide star poweria, niin silloin iällä on niille merkitystä. Että ne haluaa mieluummin tyyppejä, jotka on 27. 

Paljon on myös kiinni siitä, että sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Suomesta showpainin huipulle on pitkä ja kivinen tie, jota ei ole kulkenut oikeastaan kukaan.

– WWE on niin iso lafka, että ne vaan ottaa niitä sinne, mitä ne just sillon omasta mielestään tarvii. Jos ne haluu viikingin, niin ne hakee jonkun, joka näyttää viikingiltä. Ihan sama, osaako se painia vai ei. Vaikkei tää ihminen haluis painia, ei tiiä mitään painista, ei tuu koskaan osaamaan painia, mutta ne haluaa panostaa siihen. Vaikka niillä ois tyyppi vieressä, joka osais painii, on paininu, tietää miten bisnes toimii ja ois varmaan nopeempi saada kehään painimaan puolessa vuodessa tai vuodessa kuin se, että ne joutuu pistää viisi vuotta kouluttaakseen sitä uutta jätkää, joka ei ehkä ees halua olla siellä loppujen lopuksi. Se on niin paljon vaan siitä kiinni, että sun pitää olla se, mitä ne hakee.


Kuva: Tomi Karppinen


”En mä tiedä, mitä täällä nyt voisi sitten saavuttaa enää.”


Paljon kiteytyy Juhana ”King Kong” Karhulaan, kollegaan, josta kuoriutui myöhemmin vastustaja, jonka kanssa Valentine otteli suomalaisen showpainin parhaimmaksi matsiksi hehkutetun mestaruusottelun Talvisota X -tapahtumassa keväällä 2016.

Alkuun, silloin, kun painijat ottivat vasta uransa ensi askeleitaan, Karhula ja Valentine eivät kuitenkaan olleet niin paljon tekemisissä keskenään.

– Meistä tuli sitten parempia ystäviä vähän myöhemmin, että kyllä se ikäero ehkä oli siinä eka vähän semmonen. Kun se oli sellanen lapsennulikka sillon alussa. 

– Mutta sitten kun se siitä sitten vanheni, niin sitten rupes bondaileen enemmän. Tykättiin samoista jutuista ja wrestling yhdisti. Molemmat oli sen treeniryhmän eliittiä ja oltiin hyvissä väleissä. Siitä se sitten lähti eteenpäin. Tultiin ihan hyviks kavereiks wrestlingin ulkopuolellakin. Enimmäkseen pelailtiin lautapelejä ja tämmöstä.

Kemia näkyy myös kehässä. Kun Juhana ”King Kong” Karhula ja Valentine kohtaavat toisensa, luvassa on taikaa. Talvisota X:n moderni klassikko sai Töölön kisahallin väen haukkomaan happeaan tavalla, jota ei ole koskaan aiemmin Suomessa koettu.

Sekään ei tosin riitä, jos tavoittelee parasta.

– Mä oon ite vaan aina niin kriittinen. Joo, mulla oli erittäin hyvä fiilis siitä matsista, ja se yleensä riittää. Mä en ole nähnyt sitä vielä videolta, mutta mä tiedän, että kun mä näen sen videon, joo, mulla voi olla hyvä olo, mutta mä tiedän, että okei, tota, tota, tota ja tota kaikkee ois voinu tehdä paremmin. Mä en oo koskaan tyytyväinen, se on se, mikä on mun ongelma. Vaikka mä vetäisin maailman parhaan matsin, mä löydän aina jotain vikaa siitä kuitenkin.

Sellaista ottelua varten painija tarvitsee parhaimman mahdollisen vastustajan. Suomessa se saattaa olla Karhula, mutta Valentinen listalta löytyy myös muuan toinen nimi.

– Kenny Omegaa vastaan mä haluaisin vetää. Kuitenkin tavannut Kennyn ja jutellut hänne kanssaan, kun kävin Japanin DDT:ssä painimassa. Kävin Japanissa treenaamassa pari viikkoa Tajirin komppanian kanssa, sitä kautta kävin DDT:n tapahtumassa.


”Jos mä vaan yrittäisin, niin mulla ei varmaan olisi yhtäkään vapaata viikonloppua koko vuodessa.”


Showpainijana on mahdotonta tienata elantoaan Suomessa. Sama pätee Ruotsiin ja likipitäen kaikkiin maailman maihin. Poikkeukset voi laskea sormin, eikä se välttämättä ole sen väärti.

Siksi myös Valentinella on päivätyö, vaikka karismaattinen kehätaituri saa yleisön kuin yleisön syömään kädestään.

– En tiedä, jaksaisinko mä tehdä tätä seitsemää päivää viikossa. Se tarkoittaa sitä, että pitää mennä Japaniin, Jenkkeihin, Englantiin tai Meksikoon. Siellä on kyllä nyt ihan hyvät bisnekset, mutta en usko, että mun kroppa kestäisi sitä. Sanotaanko näin, että mä olen aika tyytyväinen, jos mä saan 40 viikonloppua vuodesta painia. 

Suomessa tapahtumia on kymmenkunta vuodessa. Jos haluaa painia enemmän, pitää käydä ulkomailla, kuten Ruotsissa, jossa Valentine otteli ensimmäisen kerran vuonna 2011.

Siellä Valentinea viehätti yleisö.

– Kyllä mä jo silloin olin yleisön kannalta sillä tavalla, että “oi, täällä olis siistiä”. Mutta se on viimeisen parin vuoden aikana ollu sillai, että sinne vois lähteä. Kun niillä on kuitenkin niin paljon enemmän mahdollisuuksia saada showpaini näkyväksi maansa sisällä. Tavallaan tulee sellainen olo, että haluaa olla mukana siinä ja auttaa niitä tulemaan paremmaksi, koska ei niiden taso ole läheskään sama kuin meillä.

– Ei siellä ole ruotsalaisista kuin ehkä kaksi jätkää, jotka tällä hetkellä oikeasti tajuaa sen jutun. Kyllä ne varmaan oppii kohta. Harley Rage on oppinut tosi hyvin, hän on yksi niistä. Toinen on sitten Steinbolt. Ne on ne, jotka tajuaa sen homman nimen. Muut on sitten vähän enemmän vaan mukana. Mutta pikkuhiljaa, kun mä niitä ärsytän koko ajan, että “nyt jumalauta jätkät saatte ruveta tekemään töitä tän eteen”.

Jos Suomi näyttää esimerkkiä kouluttamalla parempia showpainijoita, Ruotsi saa kiitosta siitä, kuinka ihmiset ottavat siellä showpainin vastaan.

– Se mun on vaan pakko sanoa, että Ruotsissa on vaan niin helvetin hyvä yleisö. Ne on oikeesti hiffannu sen alusta asti, että täällä pidetään hauskaa. Ne ei häpeä sitä, että ne tulee katsomaan wrestlingiä. Siellä on ihmisiä, se on aina loppuunmyyty. Aina 400–500 ihmistä katsomassa. Ainakin Göteborgissa, Malmössä on ehkä vähän huonommin. Kun ne on olleet Tukholmassa siellä on aina täyttä, mutta kun ne ovat olleet vähän Tukholman ulkopuolella, niin sinne tulee 100–150 ihmistä, mutta ne oikeesti pitää ääntä ja käsittää sen, mitä se on.

– Showpaini on kuitenkin vielä aika uutta siellä ja niin lapsen kengissä, mutta yleisö on erittäin hyvä. Heillä ei koskaan ole ollut ketään kouluttajaa, niin niillä on ollut tosi vaikeeta kehittyä. Siellä ei ole koskaan ollut mitään painikoulua. Mä en edes tiedä, miten ne on aloittaneet siellä. Ne on varmaan vaan katsoneet telkkarista ja alkaneet tekemään backyardia ja sitten perustaneet jotain sitä sun tätä. Nyt mä sitten yritän opettaa niille sen, mitä mä osaan, että ne sais vähä käsitystä siihen, mitä ne tekee. Omasta mielestäni olen saanut hyvän koulutuksen StarBuckilta aikoinaan, ja mä pystyn opettaman alusta asti porukkaa tajuamaan, että miten hommaa tehään. Siihen täytyy omistautua, jos haluaa tulla hyväksi.


Kuva: Tomi Karppinen


”Mä en tunne yhtään ihmistä, joka ois tullut katsomaan wrestlingiä ja ajatellu, että se oli ihan täyttä paskaa.”


Suomessakin, penkkiurheilun pyhässä maassa, on tapahtunut kehitystä 2010-luvulla. Valentine näkee, että Suomessa asenteelliset ongelmat juurtuvat juuri urheiluun – siihen, ettei showpainia kyetä hyväksymään urheiluna.

– Suomalaiset ovat nyt ehkä ymmärtäneet paremmin sen, että tämä on viihdettä. Mennään katsomaan, kun porukka menee tekemään jotain siistiä, pelataan tunteella. Se on vähän kuin menis katsomaan leffaa, leffakin on “feikkiä”. Ei kukaan siitä valita, kun menee teatteriin, että “öö, en mä haluu mennä kattoo, kun ei toi oo tapahtunu oikeesti”, vaan ne menee katsomaan sitä, kun ne haluaa viihtyä. Samalla tavalla ne menee katsomaan wrestlingiä, kun halutaan viihtyä.

Suurin ongelma Suomessa on Valentinen mukaan se, että täällä on hankala saada sponsoreita ja näkyvyyttä.

– Jos sä et ole voittanut jotain elintärkeätä, siitä ei kirjoiteta, mikä on mun mielestä niin paskaa. Wrestling on ehkä tällanen underground-juttu vielä, mutta se on kuitenkin akrobaattista urheiluviihdettä, niin kyllä siitä mun mielestä vois silti kirjoittaa ja sitä sponsoroida. 

– Sitä sanaa pitäis vaan yrittää saada levitettyä, ja me yritetään koko ajan, mutta jos ei ole mitään mediaa sen takana, niin se on niin helvetin vaikeata saada tässä maassa yhtään mitään aikaiseksi. On se vaikeata Ruotsissakin, mutta ne on vähän avomielisempiä siellä uusille jutuille. Tietenkin sekin auttaa, että siellä on paljon enemmän isoja kaupunkeja kuin mitä Suomessa. Täällä on Helsinki ja Tampere, sitten kaikki muut on tuppukyliä. Ruotsissa on kuitenkin Tukholma, Norrköping, Jönköping, Linköping, Göteborg, Malmö, Luulaja, siellä on kymmenkunta sellasta monen sadan tuhannen ihmisen kaupunkia, mitä ei Suomessa sitten ole niin montaa.

– Pitää se Ruotsissakin selittää ihmisille, mitä showpaini on. Lehdille pitää selittää, mutta ne kuitenkin pystyy sen hyväksymään enempi, ”ai tää on tällanen juttu, me halutaan tulla katsomaan”. Niitä ehkä kiinnostaa enemmän oikeasti tulla katsomaan. 

Suomessa vaakakupissa painaa Valentinen mukaan myös juomakulttuuri, joka ei ole showpainin tai ylipäätään viihdemaailman kannalta otollisin.

– Saatais joku mesta, joka saatais aina täytettyä, mielellään joku klubi tai jokin mihin ihmiset tulis juomaan, katsomaan wrestlingiä ja pitämään hauskaa. Show alkais joskus kasilta tai ysiltä illalla, porukka tulis pitämään esibileet ennen kuin lähetään itse baanalle. Mutta se nyt on niin vaikeata Suomessa, kun suomalaiset istuu himassa juomassa sitä viinaa, kunnes kello on yks, ja sitten ne lähtee baariin umpikännissä, ja sitten ne on puolitoista tuntia baarissa, ja sitten ne heitetään ulos, kun ne ei pysy jaloillaan enää. 

– Sekin on muuttunu viimeisen viidentoista vuoden aikana tämä Suomen juomiskulttuuri. Mä muistan sillon kun olin 18, niin mentiin baariin oikeestaan viimeistään kello 23, mutta sitten ihan pari vuotta myöhemmin se jo rupes menemään siihen, että vasta joskus kello 00 tai 01 mentiin baariin. Se on varmaan se, mikä pitäs saada muuttumaan, Suomen juomakulttuuri. Suomalaiset tulisivat lauantai-iltana, ei istuis himassa, vaan tulis just tällasille pre-festeille, ”mennään kattoo wrestlingiä, pidetään vähän hauskaa, juodaan pari bissee, katotaan vähän viihettä, sitten lähetään juomaan”.


”Silloin kun Robbie Brookside kävi Suomessa, niin hän oli maininnut nimiä, ketä hän voisi suositella, ja en tiedä pitääkö paikkansa, mutta mä ymmärsin, että mä olin yksi niistä nimistä.”


Voisi kuvitella, että showpainissa olisi mahdollista tehdä yhteistyötä yli maarajojen. Joskus onkin, mutta aina se ei ole helppoa.

Esimerkiksi Pohjoismaiden laajempi yhteistyö ei olisi Valentinen mukaan mahdoton ajatus, vaan ei myöskään itsestään selvä sellainen.

– Mä luulen että siinä on liian monta liikkuvaa osaa, joista suurin osa ei tajua, mistä wrestlingissä on kyse, ja joillain on vaan liian suuri ego siihen, että se onnistuisi. Jos ei sitä tehdä jonkun tietyn tyypin ehdoilla, niin se ei onnistu. Ja jos tää tyyppi ei saa sitä, mitä se haluaa, niin siitä ei tule mitään.

Suomessa showpainia tehtiin pitkään Michael ”StarBuck” Majalahden ehdoilla. StarBuck on kouluttanut käytännössä jokaisen kotimaisen painijan, myös Valentinen, joka ei oman näkemyksensä mukaan lukeudu Majalahden ”kultapoikien” joukkoon.

– En itse ainakaan ole käsittänyt sillä tavalla. StarBuckilla oli Pasi “Salama” Suominen, Kristian Kurki, Mikko Maestro ja sitten sillä on ollut Joey Impact. Nää on ollu niitä StarBuckin kultapoikia. Mitään kateutta ei ole, mutta mä en tiedä, ovatko muut nähneet sen sillai, että minäkin olisin ollut yksi hänen kultapojista. Koska mä en ainakaan itse saanut mitään tunnetta siitä, että mä oisin ollut. Se voi hyvin olla, että mä olen ollut tietämättäni, mutta se riippuu ihan siitä, miten muut on käsittäny asian. Mutta mä en ole itse sitä käsittänyt sillein.

– Ja jos mä olen ollut yksi niistä, niin mä olen ollut se, joka on varmasti miellyttänyt StarBuckia eniten, koska mä olen pysynyt koko ajan mukana wrestlingissä, ja mä olen tajunnut sen, mistä wrestlingissä on kyse, kun nää muut on taas lähteneet ja lopettaneet. 

StarBuck ei lukeudu myöskään niihin ihmisiin, joiden kanssa Valentine kertoo löytäneensä parhaimman yhteyden.

– En mä nyt tiedä. Oonhan mä Heimon kanssa paljon ollut tekemisissä ulkomailla ja tämmöstä. Ja Stark Adderin kanssa on helppo olla. En mä nyt loppujen lopuksi ole kauhean monen muun kanssa wrestlingin ulkopuolella tekemisissä, paitsi nyt Andersenin kanssa. Siinä ne nyt suunnilleen on. No Jessica, Sly Sebastian, Karhula, Heimo ja Adder.

Jos historia olisi mennyt toisin, Jessica Love olisi voinut olla Valentinen kaveri myös rapakon toisella puolen. Kun WWE:n kykyjenetsijä Robbie Brookside vieraili Suomessa vuosia sitten, hän innostui nimenomaan Jessicasta – ja ilmeisesti myös Valentinesta.

– Silloin kun Robbie Brookside kävi Suomessa, niin hän oli maininnut nimiä, ketä hän voisi suositella, ja en tiedä, pitääkö paikkansa, mutta mä ymmärsin, että mä olin yksi niistä nimistä.


Kuva: Tomi Karppinen


”Mä luulen, että meille on nyt tärkein juttu se, että me mennään sinne pitämään hauskaa. Katotaan, mitä tapahtuu.”


Molemmat jäivät kuitenkin Suomeen ja ovat nyt kotimaisen showpainin veteraaneja, joita on ylipäätään vain kourallinen.

– Tavallaan voin kutsua itseäni veteraaniksi, tavallaan en. Koska oonhan mä ollu kauan mukana, ja suurin osa Euroopassa ei oo paininu niin kauaa. Englannista niitä löytyy paljon, ja Saksassakin on pari, ja sitten on Ranskassa näitä 30–40 vuoden veteraaneja, mutta en mä tiiä, se on niin ihme käsite se veteraani, että sä voit olla veteraani, vaikka sä oisit vaan paininu viis vuotta, jos sä oot vaan niin paljon parempi kun suurin osa muista ja tajuut sen jutun paremmin. Löytyy tyyppejä, jotka on paininu 20–30 vuotta ja itteensä buffailee koko ajan eikä tajuu, mitä se tarkottaa eikä haluu tulla paremmaks, vaan ne luulee, et ne on jo tarpeeks hyvii. Aina pitää kehittyy, ja se on ollu mulla. Siks mäkin halusin vähän vaihtelua siihen, että mä en halunnu painia samoja jätkiä vastaan koko aika.

– Siitä on ehkä tullut sellainen mukavuusalue. Tottunut siihen, kenen kanssa painii. Sama tuttu ja turvallinen ympäristö ja fanikunta. 

Vaihtelua Valentine on etsinyt myös naamiosta. Silloin hän on esiintynyt kehässä mystisellä nimellä Angel Del Tormenta.

– Perkele, mä en muista tota. Mä en saakeli muista, mistä se idea lähti. Mä luulen, että mä halusin kokeilla painia maskissa, ja FCF:llä oli joku pula tyypeistä. Ja mä luulen, että StarBuck oli yhdessä vaiheessa sillain, että me tarvitaan joku vetämään näiden uusien kanssa matseja, että ne sais jonkun kokeneemman, kenen kanssa ne pystyis aina silloin tällöin vetämään matseja. Ne eivät halunneet pistää Valentinea sitä tekemään. Sitten mä mietin, että voisinhan mä nyt saatana vetää tällasen maskigimmickin, kun mä olin saanu vihreen valon siihen. Mä olin tosi kiinnostunu meksikolaisesta painista just siihen aikaan. Mä luulen, että se lähti siitä liikkeelle. Tarvittiin joku, joka ei ole Valentine mutta pystyy vetämään ketä tahansa vastaan matseja.

– Moni Suomessa sanoo, ettei ne olisi tunnistanu mua, mutta Ruotsissa taas porukka on sillein, että “öö, se oli ilmiselvää kuka siellä oli”. 

Toinen vahva hahmo, jota suomalaisyleisö ei unohda, on Bättre Folk -aikojen Valentine. ”Bättre Folk vinnar alltid”, uhosi ylimielinen FCF-mestari silloin, ja H.C. Andersen, Robert Holmström ja Barbie seurasivat perässä.

Kaikki kuitenkin loppuu aikanaan.

– Se hiipui sen takia, koska Robert lähti, ja se veti maton FCF:n alta niin pahasti. Mä en osaa selittää, miten se hajosi. Ja sittenhän mä muutin Ruotsiin, niin varmaan silläkin oli asian kanssa tekemistä, että ne ei enää panostaneet tarinan kertomiseen. Ja sitten Ioni ja Andersen löysivät tag teaminsa. Mä luulen, että se vika matsi taisi olla Beastin kanssa, kun Bättre Folk oli olemassa. Se oli hyvä juttu, ne Ruotsissakin sano, että toi on ihan helvetin hyvä storyline, mutta se vaan jotenkin hiipui. Varmasti Bättre Folk toimisi vieläkin, että jos sen vaan pistäis takaisin pystyyn, niin kyllä ihmiset varmaan muistaisi sen.


”Mulla ei ole ollut yhtään aivotärähdystä. Mä en tajua niitä ihmisiä, jotka ovat saaneet aivotärähdyksiä.” 


Painillisesti Valentine on saavuttanut Suomessa kaiken. Mestaruuskausia on viisi, joista viimeinen on noussut legendaariseen asemaan.

– Kyllä mä luulen, että kyllä mä nyt tällä hetkellä olen omastakin mielestäni parhaimmassa vedossa. Matsillisesti tää mestaruuskausi on ollut ainakin mun mielestä erittäin hyvä verrattuna niihin muihin. En mä varmaan ollut kauhean valmis silloin, kun sain ne kaksi ekaa mestaruutta. Varmaan Suomen skeneen mä olin valmis sen kolmannen mestaruuden aikana, ja storyline oli erittäin hyvä silloin Heimo Ukonselän kanssa.

– Sanoisin, että matsillisesti ja esiintymisen kannalta tää on ollut paras mestaruuskausi tähän mennessä. Vaikkei niitä puolustuksia ehkä ole ollut niin hirveästi sen takia, ettei meillä ole ollut niin paljon matseja Suomessa. 

Karhula-klassikon lisäksi Valentine nostaa esiin ottelunsa ranskalaispainija Jimmy Gavrochea vastaan.

Pressan alakerrassa Jatkosota 2015 -tapahtumassa oteltu mestaruusmatsi oli niitä ensimmäisiä, jolloin suomalaisyleisö alkoi toden teolla ymmärtää, kuinka kovatasoisesta painijasta Valentinessa on kyse.

– Se oli mun mielestä mukava matsi. Mä sain workata jotain uutta jätkää vastaan, kenen kanssa en ollut koskaan ennen vetänyt, eikä me tunnettu toisiamme sillein. Hyvät kemiat oli näköjään, ja saatiin hyvä matsi aikaiseksi. Se on kyllä semmonen, mikä on jäänyt mieleen. 

Haaveita Valentinella riittää silti, vaikka kaikki on jo saavutettu.

– Haaveena mulla on aina ollu, että kaikilla, jotka on cardissa, ois hyvät, pitkät storylinet. Mä en tykkää lyhyistä storylineista, jotka kestää vaan kaks–kolme tapahtumaa. Mä tykkään siitä, että on sitä, että tietää puoli vuotta tai vuoden, mitä odottaa. Nyt me tehdään tämmönen. Ja luotetaan siihen, että nyt me tehdään tää näin. Me halutaan tää, viekää se johonkin suuntaan, ja sitten jos ei se ehkä ole aina niin helvetin kiinnostava, niin antaa tyyppien silti viedä se loppuun. Eikä sillein vaan, että “ei niitä nyt varmaan kiinnostanu”. Annetaan mahdollisuus tyyppien viedä jutut loppuun, eikä sillein, että “keksitään tää, toi ois varmaan ihan hyvä, katotaan yks matsi, miten se menee”. Kun ei siinä pysty yhen matsin aikana päättää, tuleeks siitä hyvää vai ei.


”Kyllä mä tuun, jos mut buukataan. Ei se siitä ole kiinni.”


Showpainissa ei ole eläkeikää. Ottelijat voivat painia niin pitkään kuin keho kestää ja intoa riittää. Toisilla ura voi loppua lyhyeen. Aivotärähdykset, selkävammat ja muut ongelmat ovat yleisiä showpainissa.

Valentinella on käynyt paremmin.

– Mulla ei ole ollut yhtään aivotärähdystä. Mä en tajua niitä ihmisiä, jotka ovat saaneet aivotärähdyksiä. En tajua, mitä ne on tehny saadakseen niitä.

– Mä tajuan, jos joku muu on aiheuttanut sen. Se, että jos ne on itse tehneet jotain ja saaneet aivotärähdyksen, niin mä en tajua, miten ne ei ole kyenneet suojelemaan itseään. Se nyt on varmaan erilainen joka ihmisillä, mutta mulla on ollu sellanen “spider sense”, kuten Hämähäkkimiehellä. Aina, kun jotain vaaraa on, niin kroppa hälyttää. Mulla on ollu se hyvä, että mun kroppa on tajunnu, missä asennossa mä olen. Kun olen ilmassa ja tippumassa päälleni, olen onnistunut aina kääntämään sen sillain, että mä olen selvinnyt siitä.

Niinpä Valentine ei poissulje sitä, että ottelisi Suomessa myös jatkossa.

– Sehän nyt riippuu ihan FCF:stä itsestään, että haluaako ne. Kai ne haluaa. Mä olen avoin buukkauksille. Kyllä mä tuun jos mut buukataan. Ei se siitä ole kiinni.

Tänään kehässä seisoo Karhula, Valentinen arkkivihollinen.

Odotukset ovat katossa, koska Talvisota X:n klassikko ei ole poistunut muistoista.

Paineet pysyvät silti kurissa.

– Me vaan lähetään kattomaan, mä luulen. Otetaan vaan askel kerrallaan ja katotaan, mihin se vie. Ei meillä ole tarkotuksena tehdä tahallisesti parempaa matsia. Jos siitä tulee parempi, niin sitten siitä tulee parempi. Mä luulen, että meille on nyt tärkein juttu se, että me mennään sinne pitämään hauskaa. Katotaan, mitä tapahtuu.

– Kyllähän kaikkia optioita päässä pystyy pyörittämään. Mitä jos mä voitan ja vien mestaruusvyön mukanani?

– Miten suomalaiset sais sen takas?

Kuva: Tomi Karppinen


Valentine ottelee Juhana ”King Kong” Karhulaa vastaan tänään 7. joulukuuta 2019 Talvisota XIV -tapahtumassa Teatteri Forumissa. Kyseessä on Valentinen ensimmäinen ottelu Suomessa sitten toukokuun 2016.


KATSO videokoosteemme Wrestling Show Live! 21.6.2016 kohokohdista.
LUE MYÖS: 
King Kong Karhula: ”Tavoitteeni on WWE”

Eetu "Enska" Lehtinen

Eetu "Enska" Lehtinen

Smarkside-universumin ylläpitäjä, joka rakastaa laadukasta showpainia.

Previous post

Ennakko: FCF Talvisota XIV (7.12.2019)

Next post

MÄHINÄCAST #3

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *