Arvio: ECW Heat Wave 2000
Päivämäärä: 16.7.2000
Sijainti: Los Angeles, Kalifornia (Grand Olympic Auditorium)
Yleisömäärä: 5 700
Katso tapahtuma WWE Networkissa!
Heat Wave oli ECW:n perinteinen tapahtuma. Vuodesta 1998 lähtien se oli järjestetty ppv:nä, mutta tämä jäisi historian viimeiseksi ppv:ksi, sillä ECW:n elinaikaa oli jäljellä enää noin puoli vuotta. Karu totuus oli se, että ECW alkoi hautautua ongelmiinsa. Sen lisäksi, että he olivat tämän vuoden aikana menettäneet ME-nimistään muun muassa Sabun, Mike Awesomen, Ravenin ja viimeisimpänä Lance Stormin, alkoi firmalla olla huomattavan suuria ongelmia saada palkkoja maksettua painijoilleen. Firma jatkoi silti yrittämistä parhaansa mukaan. Tämänkin tapahtuman selostajina toimivat Joey Styles ja Cyrus.
Singles Match
Big Sal E. Graziano vs. Balls Mahoney
ECW oli siis menettänyt monia ME-nimiään, mutta tilalle he olivat saaneet joitakin WCW:stä lähteneitä alakortin painijoita, joille ei ollut enää käyttöä WCW:ssä. Yksi heistä oli WCW:ssä managerina heilunut Tony Marinara, joka teki debyyttinsä ECW:ssä Tony Mamalukena. Hän lyöttäytyi nopeasti yhteen Big Sal E. Grazianon kanssa. Big Salhan oli aikaisemmin manageroinut Guidoa, mutta nyt Guido oli eristäytynyt muista ja alkanut painimaan yksin. Niinpä Big Sal ja Mamaluke muodostivat ”uuden FBI:n”, jos sitä sellaiseksi haluaa kutsua. Jostain järjettömästä syystä tässä tapahtumassa kuitenkin kehään laitettiin Mamaluken sijaan ihrakasa Graziano. Toisaalta, eihän tämä mikään kunnon ottelu edes ollut. Show’n alussa nähtiin taas jo perinteeksi muodostunut yhteenotto Stylesin, Cyruksen ja Joel Gertnerin välillä. Sen jälkimainingeissa Big Sal ja Mamaluke saapuivat riehumaan kehään, ja yhtäkkiä Mahoney saapui paikalle tuolinsa kanssa. Ottelu oli valmis. Mitään taustatarinaa tällä ei tosiaankaan ollut.
Kuten jo sanoin, ei tämä ollut edes mikään kunnon ottelu. En periaatteessa tahtoisi mieltä tätä tapahtuman openeriksi, mutta tämä oli kyllä kaikilla virallisilla mittapuilla käyty ottelu, joten onhan tämä pakko huomioida ppv-raportissa. Pari nättiä bumppia, mutta siinäpä ne hyvät puolet tästä olivatkin. Turha squash.
½
Six Man Tag Team Match
Simon Diamond & Swinger & C.W. Anderson vs. Kid Kash & Danny Doring & Roadkill
Simon Diamond oli hiljattain luopunut huumori heel -statuksestaan ja alkanut yhdessä uuden yhteistyökumppaninsa Swingerin (tunnettu myöhemmin WWE:ssä Johnny Paris -nimisenä jobberina) kylvää tuhoa ECW:ssä. Avuksi tähän projektiin he saivat aikaisemmin Dangerous Alliancessa vaikuttaneen C.W. Andersonin, joka takasi Diamondin ja Swingerin ”Enforcerina” sen, ettei kukaan enää saattaisi heitä naurunalaisiksi. Diamond ja Swinger muodostivatkin tiiviin joukkueen, jonka ikuinen ongelma (”Simon has a problem”) alkoi näyttää ratkaistulta C.W. Andersonin ansiosta. Uskottavuutta lisätessään kolmikko oli kuitenkin myös saanut uusia vihamiehiä, kuten heitä tässä tapahtumassa vastaan asettuneet Kid Kashin, Danny Doringin ja Roadkillin.
En ollut ihan varma, mitä tältä kuuden miehen ottelulta sopisi odottaa, koska toisinaan nämä olivat mukavaa menoa mutta toisinaan laimeaa tv-ottelumeininkiä. Tämä ottelu oli kuitenkin selvä positiivinen yllätys, sillä oli tämä lähes tulkoon paras tällainen ECW:ssä nähty ppv-tason midcardereiden 6-Man Tag Team Match, jonka muistan nähneeni. Yleisö oli koko ottelun (oikeastaan koko tapahtuman) ajan hyvin mukana, ja erityisesti Kash ja Diamond väläyttivät todella hyviä otteita. Myös Anderson on vakuuttanut minut kerta toisensa jälkeen enemmän taidoillaan. Tämä oli lähes tulkoon niin lähellä yli kolmen tähden arvosanaa kuin voi olla pääsemättä sinne. Ongelmaksi muodostui lähinnä yleinen 6-Man Tag Team Matcheihin kuuluva sekavuus ja niistä seuraavat lyhyet vaisummat hetket. Se ei silti poista sitä, että tämä oli ehdottomasti hyvä ottelu ja hieno kunnollinen opener show’lle.
* * *
Singles Match
Steve Corino vs. Jerry Lynn
ECW:n yhtenä suurimmista storylineista oli edelleen ECW vs. Network, joka pohjautui kulissien takana jatkuvasti kasvaviin ongelmiin ECW:n ja tämän tv-show’ta lähettävän TNN:n kanssa. Storylinessä tilanne näkyi niin, että Networkin edustajaa esittävä Cyrus yritti sensuroida ECW:n tv-show’sta kaiken, jonka TNN ihan oikeasti halusi pois ECW:stä: muun muassa kiroilun, naisiin kohdistuneen väkivallan ja veren. Lisäksi Cyrus oli koonnut ympärilleen heel-painijoista koostuneen stablen, jonka yksi tärkeimmistä painijoista oli Steve Corino. Network oli pitkään yrittänyt saada ”New F’n Show” Jerry Lynniä Networkin puolelle, mutta Lynn oli kieltäytynyt jokaisesta tarjouksesta, sillä hän kunnioitti ECW:tä niin syvästi. Niinpä Lynnin ja Networkia edustaneen Corinon välille oli syntynyt hyvin henkilökohtainen vihanpito, joka oli tarkoitus selvitellä tässä ottelussa.
Tämä oli ehdottomasti illan paras ottelu. Steve Corino oli jo viime ppv:ssä Tajiria vastaan käydyssä ottelussa, kuinka rajuakin bumppia ja verenvuotoa hän on valmis ottamaan vastaan. Nyt homma vietiin vielä astetta syvemmälle, ja ottelu oli muutenkin painillisesti vielä astetta parempi. Tähän kun ympätään se, että ottelu sai aikaa viitisentoista minuuttia, puhumme selvästä huippuluokan ottelusta. Sekä Corino että Lynn täräyttivät mahtavia liikkeitä ja loivat oikeasti hienon tunnelman tälle ottelulle. Tämä on sitä, mihin ECW pystyi parhaimmillaan vielä vuonna 2000:kin. Onneksi kaikkien lähteneiden joukosta heillä löytyi myös näitä Corinon (ja Lynnin) tapaisia uudempia nimiä. Ilman Victoryn turhia sekoiluja tämä olisi voinut olla vieläkin parempi.
* * * *
Tag Team Match
The Baldies vs. Nova & Chris Chetti
Kyllä vain, Chris Chetti oli värjännyt hiuksensa. Se olikin melkeinpä mielenkiintoisin asia tässä ottelussa. Muuten homma oli taas samaa vanhaa huttua, joka oli juuri sitä puolta ECW:stä, jota en usko kenenkään kaivanneen ppv:eihin. Kaikki alkoi, kun kävelykepeillä paikan päälle saapunut New Jack alkoi promottaa, mutta Baldies keskeytti hänet ja hyökkäsi puolustuskyvyttömän New Jackin kimppuun. Tilanne pelastui, kun ikifacet Nova ja Chris Chetti saapuivat auttamaan New Jackia. Jack kieri nopeasti pois paikalta, ja meillä oli impromptu ottelu valmiina.
Tässäkään ppv:ssä ei nähty vilaustakaan ECW:n joukkuemestaruuksista, mutta täysin turhanpäiväinen joukkueottelu meille kyllä tarjottiin. En taas ymmärrä ollenkaan tätä buukkausta. Miksi lahjakasta Novan ja Chettin joukkuetta ei voitaisi laittaa mestareiksi puolustamaan vöitä jotain toista hyvää joukkuetta vastaan sen sijaan, että heitä buukataan tällaisiin turhiin lyhyihin pyrähdyksiin? Chetti ja erityisesti Nova väläyttivät kyllä pari oikein nättiä liikettä, ja sinänsä ottelu oli siis ihan siedettävä, mutta eipä tästä paljon mitään käteen jäänyt.
* ½
Four Corners Match
Little Guido Maritato vs. Psicosis vs. Yoshihiro Tajiri vs. Mikey Whipwreck
Psicosis oli tämän illan toinen WCW:stä ECW:hen siirtynyt painija. Itse asiassa Psicosikselle ECW-siirtyminen oli kotiinpaluu, sillä Psicosis oli aloittanut amerikkalaisissa promootioissa painimisen juurikin ECW:ssä vuonna 1995. Tuolloin Psicosis paini muun muassa Rey Mysterio Jr:n (tuolloin Rey Misterio) kanssa klassikko-otteluita, ja lopulta WCW nappasi heidät molemmat riveihinsä. Viime vuosina Psicosikselle ei ollut paljon tilaa WCW:n kasvavassa (ja heikkenevässä) CW-divarissa, ja niinpä hän palasi takaisin ECW:hen. Mitään muuta suurempaa taustatarinaa tässä ottelussa ei ollut. Neljän eri kansalaisuuden neljä taidokasta light heavyweight -painijaa pääsivät mittelemään paremmuudesta. Erityisesti Tajirilla ja Sinister Ministerin kanssa liittoutumisen jälkeen sekopäiseksi muuttunella Mikey Whipwreckillä oli ollut viime aikoina enemmänkin kränää.
Tämä oli malliesimerkki siitä, kuinka 2000-luvullakin olisi mahdollista tarjota hienoa, vauhdikasta ja jännittävää high flying light heavyweight -painia, jos promootio vain haluaisi. WCW ei selvästikään halunnut, mutta onneksi ECW halusi. Kaikki neljä (ehkäpä Whipwreckiä lukuun ottamatta) pääsivät väläyttämään upeita liikkeitään ja hienoja liikecomboja. Eliminoinnit tapahtuivat järkevässä tahdissa, ja ottelua oli oikeasti ilo silmälle seurata. Tällaista tämän LHW-painin pitäisi olla. Ainut suuri miinus tulee siitä, että ottelu ei kestänyt kymmentäkään minuuttia, joten tahti jouduttiin pitämään paikoitellen turhankin nopeana. Samalla tästä jäi semmoinen fiilis, että vielä enemmänkin olisi voitu nähdä. Niinpä tämä ei yllä ihan huippuarvosanoihin, mutta oli silti ensiluokkaisen viihdyttävä kamppailu.
* * * ½
ECW Television Championship
Rhino (c) vs. The Sandman
Tämä feud oli alkanut Networkia edustavan Rhinon ja ECW:n puolia pitävän Sandmanin välisenä Network vs. ECW -taisteluna ECW:n Television-mestaruudesta, mutta nyt oli kyse jo niin paljon enemmästä. Kuvio muuttui äärimmäisen henkilökohtaiseksi viimeistään Hardcore Heavenissa, jossa Rhino pisti Sandmanin vaimon Lori Fullingtonin apronilta tehdyllä Piledriverillä ringsidellä olleesta pöydästä läpi. Minuutti tämän jälkeen Rhino viimeisteli tilanteen iskemällä Sandmanin Gorella toisesta pöydästä läpi samalla, kun Sandman piti vaimoaan sylissään. Rhino oli jo ennen ppv:tä piinannut Sandmanin vaimoa promoissaan, mutta HH:n jälkeen tilanne muuttui koko ajan vain pahemmaksi. Sandman janosi kostoa enemmän kuin ikinä, ja nyt hänellä oli vihdoin mahdollisuus saada se. TV-mestaruus oli sivuseikka tässä kamppailussa.
Hardcore Heavenissa nähty ottelu jäi lähinnä ihan kivan tv-ottelun tasolle, sillä siinä pääosassa oli juurikin Lorin pistäminen Piledriverillä pöydästä läpi. Eivätkä nämä kaksi muutenkaan olleet ne firman *****-otteluiden ottelijat. Tämä ottelu oli kuitenkin jo selvästi astetta parempi, sillä ottelu oli paikoitellen juuri sellaista intenssiivistä hardcore-mättöä kuin tältä ottelulta ja näiltä painijoilta sopi odottaa. En silti innostunut siitä, että tähänkin oli tungettava ref bumppia ja Steve Corinon sekä Jack Victoryn sekaantumisia. Nämä välikuviot ottelussa veivät harmillisesti tunnelmaa pois, mutta muuten HC-painilliselta anniltaan tämä alkoi olla jo aika lähellä niin hyvää kuin nämä kaksi pystyisivät ylipäätänsä antamaan.
* * ½
Singles Match
Scotty Anton vs. Rob Van Dam
Periaatteessa Scotty Antonkin (WCW:ssä Scotty Riggs) kuuluu näihin vuoden 2000 aikana WCW:stä ECW:hen siirtyneisiin painijoihin. Anton oli kuitenkin ollut kuvioissa jo pidempään, sillä hän saapui firmaan suurin piirtein samoihin aikoihin, kun hänen oikean elämän ystävänsä Rob Van Dam loukkaantui pahasti. Niinpä Anton aloittikin ECW-uransa parhaan ystävänsä tukihenkilönä (tai buttmanina, kuten Cyrus kauniisti asian ilmoitti). Anton tuki RVD:tä tämän paluussa ECW-kehiin, mutta tilanteeseen saatiin shokeeraava käänne RVD:n comeback-ottelussa Hardcore Heavenissa Jerry Lynniä vastaan. Kyllä vain, saatoittekin ehkä jo arvata, että Anton kääntyi parasta ystäväänsä vastaan ja aiheutti tälle ensimmäisen tappion kahteen vuoteen – vieläpä RVD:n ikuista kilpakumppania Lynniä vastaan. Samalla ”American Male” Anton liittyi Cyruksen johtamaan Networkiin, joten tämäkin henkilökohtainen ottelu oli osa suurta Network vs. ECW -kuviota.
Scotty Anton oli siis ihan oikeasti RVD:n läheinen ystävä, mutta tämän ottelun jälkeen ymmärrän erinomaisesti, miksi RVD:stä tuli ECW:n tunnetuimpia painijoita ja Antonista/Riggsistä WCW:n alakortin painija. Toisella heistä oli suunnaton määrä karismaa ja kyky tehdä huippuvuosinaan mahtavia liikkeitä. Toisella taas… No, on sitä huonompiakin painijoita nähty kuin Anton. Sinänsä Anton toimitti tässäkin ottelussa muutaman oikein nätin liikkeen (erityisesti se yksi Bulldog suoraan teräskaiteeseen oli tosi raju) ja hoiti ylimielisen heelin roolinsa hyvin, mutta kokonaisen ottelun rakentamisesta hänellä ei tuntunut olevan hajuakaan. Onneksi RVD teki parhaansa tässä ottelussa ja täräytti näyttäviä liikkeitä ja yritti saada jotenkin ottelusta luotua toimivan kokonaisuuden. Silti tämä meni välillä harmillisesti semmoiseksi spotti, tauko, spotti, tauko -meiningiksi. Onneksi monet spotit olivat edes hienoja. Ei missään tapauksessa RVD:n uran kunniakkaimpia otteluita, mutta kaikesta huolimatta siis hyvä koitos, joka toi toimivan päätöksen henkilökohtaiseen feudiin. En minä silti näiden ystävysten otteluita halua nähdä enempää.
* * *
ECW World Heavyweight Championship
Stairway To Hell Match
Justin Credible (c) vs. Tommy Dreamer
Justin Crediblen ja Tommy Dreamerin feud oli ollut ECW:n yksi suurimmista tarinoista varmaan vähintäänkin viimeisen puolentoista vuoden ajan. Miehet ovat feudaneet sekä kahdestaan että joukkuekavereidensa kanssa ja otelleet sekä kunniasta että mestaruuksista. Viimeisin suuri käänne tähän vihanpitoon nähtiin huhtikuussa 2000. Tuolloin Tommy Dreamer voitti ECW:n päämestaruuden Tazilta, joka oli voittanut vyön viikkoa aikaisemmin Mike Awesomelta hyvin sekavien vaiheiden saattelemana (Awesome oli loikannut WCW:hen ECW:n päämestaruusvyön kanssa, ja Paul Heyman joutui lainaamaan WWF:ssä paininutta Tazia ottelemaan Awesomea vastaan mestaruudesta). Dreamerin mestaruusjuhlat eivät kuitenkaan kestäneet kauaa, sillä Justin Credible saapui haastamaan tuoreen mestarin heti Taz-ottelun jälkeen, ja Dreamer hävisi mestaruutensa Crediblelle, kun hänen managerinsa Francine kääntyi Dreameria vastaan ja auttoi Crediblen voittoon. Dreamer oli siitä lähtien janonnut kostoa ja odottanut uusintaotteluaan, ja nyt hän vihdoin sai sen. Ottelumuodoksi hän valitsi Stairway To Hell Matchin. Se on Ladder Match sillä erotuksella, että ottelu päättyy normaalisti selätykseen ja että mestaruusvyön sijaan katosta roikkuu iso rulla piikkilankaa, jota saa käyttää vapaasti, kun sen on poiminut ylhäältä. Dreamerin ringsidellä oli vielä yksi WCW-ECW-siirron tehnyt. George (posterissakin oleva nainen) esiintyi vuonna 1999 WCW:ssä Randy Savagen valettina Gorgeous Georgena.
Oletin, että tämä ottelu voisi olla parhaimmillaan todella viihdyttävä ja brutaali vihoviimeinen välienselvittely, jossa hardcore-meininkiä ja piikkilankaa ei säästeltäisi. Nämä kaksi olivat pystyneet aikaisemminkin hyvään otteluun, ja nyt ottelussa oli niin paljon enemmän panosta, että oletukset olivat syystäkin korkealla. Niinpä oli aika harmillista, että tämä(kään) Crediblen päämestaruuden puolustus ei pystynyt niitä vastaamaan. Ottelun pari ensimmäistä minuuttia meni yleiseen jahkailuun, jote varsinaista painiaikaa ottelulle jäi vain hieman reilut 10 minuuttia, mikä oli aika huono ratkaisu. Vielä huonompi ratkaisu oli se, että piikkilanka ja muu todellinen hc-meininki tuotiin otteluun vasta ihan viimeisillä minuuteille. Sittenkin piikkilangan käyttö oli todella vaisua ja ponnetonta. Muuten ottelun paini ja meno oli periaatteessa ihan kivaa, mutta kaikki ottelijoiden asenteesta yleistunnelmaan tuntui sopivan ennemmin puolivaloilla mentävään micard-otteluun kuin ppv:n Main Eventiin. Loppuratkaisuvaiheetkin olivat aika hätäisiä. Ihan kivaa ja vauhdikasta menoa siis, mutta odotin paljon enemmän. Illan ME oli taas suurin pettymys.
* * ½
Harmillista, mutta totta: ECW ei tosiaan ollut enää viimeisenä kokonaisena vuotenaan läheskään samassa vedossa kuin edellisenä vuotena. Toisaalta mitä muuta voisi olettaa, kun firma painii talousongelmissa ja menettää Main Event nimiään toinen toisensa perään? Siinä on vaikea suunnitella mitään pitkän tähtäimen kuvioita. Joka tapauksessa tässäkin show’ssa alakortti toimi taas hiton hyvin, ja sekä WCW:llä että jopa WWF:llä on tuntunut tuottavan vaikeuksia saada kasaan noin toimivaa alakorttimenoa. Toki sielläkin oli pari turhaa ottelua, mutta ne eivät ole kovin suuri ongelma. Paljon suurempi ongelma on se, että ECW:n Main Event -tarjonta ei ollut tässäkään show’ssa paljoa WCW:n vastaavaa parempaa. Parhaimmillaankin meno on vain aika mukavaa, ja kaikki ME-ottelut tuntuvat tuottavan vähintäänkin pienen pettymyksen. Erityisesti päämestaruuskuviot ovat pahasti retuperällä. Toivon ECW:ltä ryhtiliikettä viimeisten kuukausien aikana. Saa nähdä, kuinka käy. Tämä show oli hienon alakortin ansiosta sentään oikein mallikas Ok. Itse asiassa aika lähellä Hyvää.
Wikipedia: ECW Heat Wave 2000
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 13.5.2012
No Comment