Arvio: NWA TNA Heinäkuu 2002

Päivämäärä: 3. – 24.7.2002

Sijainti: Nashville, Tennessee (Nashville Auditorium)

Heinäkuu oli TNA:lle aika rauhallinen. Promootio haki edelleen muotoaan, ja jokaisessa show’ssa debytoi useita uusia painijoita. Jotkut jäivät pysyvämmäksi osaksi ohjelmistoa ja jotkut vierailivat vain yhden kerran. Viikosta toiseen lähetyksissä esiintyi vain muutama harva painija, mestareiden lisäksi erityisesti Jeff Jarrett, K-Krush, Brian Lawler ja Malice, jotka tuntuivat muodostavan tällä hetkellä TNA:n ME-kaluston. Itse asiassa ME- ja erityisesti päämestaruuskenttä tuntui vielä hakevan muotoaan ja olevan osittain aika sekaviakin. Niistä tarkempaa analyysiä näissä arvosteluissa.

Suurin huomionaihe TNA:n osalta ensimmäisenä kokonaisena kuukautena oli se, ettei firman alku ollut sujunut taloudellisesti niin hyvin kuin olisi toivottu. TNA oli asettanut tavoitteeksi saada 55 000 ostajaa jokaista tapahtumaa kohtaan, mutta jo heinäkuun puolivälissä tavoitteet jouduttiin laskemaan 15 000 ostoon. Kahden kesäkuussa järjestetyn ensimmäisen ppv:n jälkeen TNA siirtyi järjestämään tapahtumansa heti heinäkuun ensimmäisen ppv:n kohdalla Nashvilleen, jossa myös TNA:n päätoimisto sijaitsi. Ensin tapahtumien areenaksi valittiin isompi Municipal Auditorium, mutta talousongelmien takia kuudennestä ppv:stä lähtien tapahtumat järjestettiin Nashville Fairgrounds Coliseum -areenalle, josta tuli TNA:n vakituinen tapahtumapaikka aina siihen asti, kunnes promootio muuttaisi vuonna 2004 Floridaan. Tuon areenan nimi muuttuikin nopeasti TNA Asylumiksi.

Selostajina edelleen jokaisessa tämän kuun tapahtumassa olivat Mike Tenay, Ed Ferrara ja Don West. Tästä kolmikosta West on tällä hetkellä kaikkein rasittavin.

Weekly PPV #3 (3.7.2002)

NWA World Tag Team Championship Tournament Semi Final Match
James Storm & Chris Harris vs. The Johnsons
* ½
Singles Match
Anthony Ingram vs. Monty Brown
½
NWA World Tag Team Championship Tournament Semi Final Match
Rainbow Express vs. Buff Bagwell & Apolo
* ½
Midget Hardcore Match
Puppet vs. Todd Stone
½
Singles Match
Francine vs. Taylor Vaughn
DUD
NWA World Heavyweight Championship Match
Ken Shamrock (c) vs. Malice
* ½
NWA X Championship Match
AJ Styles (c) vs. David Young
* * *
NWA Tag Team Championship Tournament Final Match
Rainbow Express vs. AJ Styles & Jerry Lynn
* * ½
Tag Team Match
K-Krush & Jeff Jarrett vs. Brian Christopher & Scott Hall
* *

Yhteenveto:

Show’n avasi NWA-presidentti Jim Millerin promo. Miller ei todellakaan ollut promomiehiä, ja onneksi hänen puheensa jäikin lyhyeksi. Miller ilmoitti, että ensi viikolla päämestaruusottelussa painii japanilainen Takao Omori. Myöhemmin illalla Miller esti Scott Hallin ja Jeff Jarrettin yhteenoton, mikä raivostutti Jarrettin. Tämän jälkeen Miller katosi mystisesti, kunnes illan lopussa hänet löydettiin takahuoneista puolialastomana, sidottuna ja ”FU” (isoon) vatsaan kirjoitettuna. Onko John Cena mystinen NWA-piinaaja?

Illan päähuomio oli NWA Tag Team -mestaruus”turnauksessa”, joka koostui peräti neljästä joukkueesta. Näistäkin yksi oli täysin random Buff Bagwellin ja Apolon yhteenliittymä, vaikka TNA:lla olisi ollut mahdollisuus Duppien ja Flying Elvisten kaltaisten joukkueiden käyttämiseen. Tässä näkyi hyvin se, kuinka TNA:n roster koostui liikaa heeleistä. Turnaus sai ikävän käänteen, kun viime viikolla toisensa löytäneet ja välieräottelunsa voittaneet James Storm ja Chris Harris löydettiin ennen finaalia takahuoneista tajuttomiksi piestyinä. Heidän paikkansa ottivat ilman mitään järkevää selitystä Jerry Lynn ja AJ Styles. Koko turnaus osoittautui järjestelyllisesti ja painillisesti aika flopiksi.

Joukkuemestaruuksien lisäksi illan aikana oteltiin myös NWA World Heavyweight- ja NWA X-mestaruuksista. AJ Styles paini siis kaksi kertaa illan aikana ja oli mukana show’n kahdessa parhaassa ottelussa, mikä ei tosin tällä viikolla tarkoittanut paljoa.

Muista nähdyistä juonikuvioista merkittävin oli ME-ottelussa nähty Scott Hallin ja Brian Christopherin feud Jeff Jarrettin ja K-Krushin kanssa. Krush jatkoi tässäkin show’ssa (ikävä kyllä) kaunaansa myös NASCAR-janareiden kanssa. Tällä viikolla paikalla oli vain Hermie Sadler, jonka promon skippasin suosiolla ja jonka Krush haastoi ensi viikolle otteluun. Lisäksi vanhat penisystävämme Johnsonit ajautuivat ongelmiin managerinsa Mortimer Plumtreen kanssa, ja päämestaruuskuvio Malicen ja Ken Shamrockin välillä jatkui ottelun lisäksi myös Shamrockin heikon promon ja backstage-taistelun muodossa.

Illan tärkein debytoija oli entinen NFL-pelaaja ja vuodesta 2000 lähtien indyjä kiertänyt Monty Brown, joka kohtasi debyyttiottelussaan Jonkun Jobberin Jonka Nimeä En Edes Muista. Lisäksi Brown ilmoitti saman tien halukkuutensa päästä ottelemaan ottelemaan päämestaruudesta.
Kokonaisuutena tämä heinäkuun ensimmäinen TNA-PPV oli selvästi heikoin tähän mennessä nähdyistä show’ista. Ainoastaan NWA X-mestaruusottelu ylsi edes hyvälle tasolle, ja sekin oli selvä tasonlasku edelliseltä viikolta. David Young tosin osoitti pystyvänsä tarvittaessa kivoihin otteisiin.

Joukkuemestaruusturnaus oli kokonaisuutena aikamoinen pettymys, ja ME:kään ei yltänyt toivotulle tasolle. ME:n lopussa nähty suuri juonikuviokäänne tuntui aika tyhmältä ja se oli rakennettu siten, että yksi neljästä näytti aivan liian vahvalta. Päämestaruusottelukin olisi voitu buukata paremmin. Tämän lisäksi show’hun piti taas tunkea jotain NASCAR-homoja. Vielä pahempaa olivat kuitenkin kääpiöpaini (jossa Puppetin vastustaja ei osannut ottaa bumppia ollenkaan), aivan kammottava naisten ”ottelu” ja Ed Ferrara käpälöimässä Francinea toisena viikkona putkeen. Kirsikkana kakun päällä tarjolla oli idioottimaisia storylinejä, jossa NWA-presidentti kaapataan backstagelle. Yhdeksän ottelua on aivan liikaa kahteen tuntiin. Tämä show oli selvästi Surkea. Ei lisää tätä.

Weekly PPV #4 (10.7.2002)

NWA Tag Team Championship Match
AJ Styles & Jerry Lynn (c) vs. Disciples of the New Church
* * *
Singles Match
Brian Lawler vs. Norman Smiley
* ½
Singles Match
K-Krush vs. Hermie Sadler
* ½
Tag Team Match
Mark & Jay Briscoe vs. Hot Shots
*
Tag Team Match
The Dupps vs. The Flying Elvises
* *
NWA World Heavyweight Championship Match
Ken Shamrock (c) vs. Takao Omori
* *
NWA X Championship Ranking Match
Low-Ki vs. Elix Skipper vs. Kid Romeo vs. Tony Mamaluke vs. Christopher Daniels vs. Jerry Lynn
* * * ½

Yhteenveto:

Viime viikolla mysteeriksi jäänyt NWA-viranomaisten piinaamiskuvio jatkui myös tällä viikolla. TNA:n pääbuukkaajan virkaa selvästi hoitanut Bill Behrens oli varma siitä, että kaiken takana oli Jeff Jarrett, joka vaati itselleen päämestaruusottelua useamman kerran show’n aikana. Lopussa nähtiin todella yllättävä käänne, kun myös Behrens löytyi backstagelta sidottuna, piestynä ja FU kirjoitettuna vatsaansa. Samalla Jarrett oli joutunut kahnaukseen ensin Nashvillen NFL-pelaajien ja sitten James Mitchellin johtaman Disciples of the New Churchin kanssa, sillä myös New Churchin Malice halusi yhä mestaruusottelun.

New Churchilla oli mahdollisuus myös joukkuemestaruuksien voittamiseen, kun he kohtasivat viime viikolla vyöt voittaneet AJ Stylesin ja Jerry Lynnin. New Churchia ottelussa edustivat vanha tuttu Slash ja uusi jäsen Tempest, jonka kaikki varmaan jo tuntevat joko Crowbarina tai Devon Stormina. Ottelu oli oikein mallikasta joukkuepainia, jossa Styles ja Lynn pääsivät taas näyttämään taitojaan. Myös Tempest ja Slash hoitivat osuutensa oikein toimivasti. Todellinen käänne nähtiin kuitenkin ottelun lopussa, kun ilman mitään ennakkopohjustusta yhtäkkiä Lynn raivostui Stylesille siitä, että tämä tahtoi ratkaista ottelun. Sen sijaan, että miesten välille olisi tästä alettu rakentelemaan kunnolla ja hitaasti erimielisyyksiä, päätti TNA pikakelata suoraan feud-vaiheeseen. Show’n loppupuolella nimittäin nähtiin, kuinka Lynn teki heel-turnin pieksemällä Stylesin backstagella ja iski hänet betonille Cradle Piledriverillä.

Lynn ei ollut ainut heel-turnin tehnyt, sillä toinen uusi merkittävä heel (heitä kun olikin liian vähän) oli Brian Christopher, joka oli edellisen show’n lopussa kääntynyt Scott Hallia vastaan ja piessyt yhdessä K-Krushin ja Jeff Jarrettin kanssa hänet tajuttomaksi. Tällä viikolla Hall ei ollut paikalla mutta lupasi puhelinhaastattelussa aloittavansa kosto-operaationsa ensi viikolla. Christopher puolestaan syytti heel-turnistaan isäänsä Jerry Lawleria, joka ei ollut koskaan huomioinut häntä. Tämä itseään toistanut Kingin mollaaminen jatkui niin pitkään, että Mike Tenay pääsi lohkaisemaan selostamossa oman mielipiteensä (”Is he going to sing Cats in the Cradle next?”). Lopuksi Christopher ilmoitti, ettei hän olisi enää mikään ”Jerry’s Kid” ja että tästä lähtien hänet tunnettaisiin Brian Lawlerina. Sen jälkeen hän otteli Norman Smileytä vastaan ihan ok:ssa mutta varsin yhdentekevässä ottelussa.

Edellä mainittujen juonikuvioiden lisäksi tälläkin viikolla oli esillä NASCAR-homostelu, kun wifebeateriin ja shortseihin pukeutunut Hermie Sadler kohtasi K-Krushin ottelussa, joka oli painillisesti yllättävän siedettävä mutta buukkauksellisesti aivan naurettava. Krush menetti ottelussa kaiken uskottavuutensa, sillä hän ei meinannut pärjätä autokuskia vastaan rehellisessä painiottelussa. Pehmoporno-osuus hoidettiin tällä viikolla in ring -anglella, jossa ECW:stä tuttu aikuisviihdetähti Jasmin St. Claire veti sylitanssin Jeremy Borashille samalla, kun Don West ja Ed Ferrara tulivat housuihinsa yhtäaikaa. Naisista tuli mieleen, että tälläkin viikolla jatkettiin muuten kuviota, jossa joku mieshenkilö ojentaa rahanipun nuoriille ja kauniille Alicelle ilman mitään selitystä. Tällä viikolla rahaa Alicelle antoi itse Japanin vieras Takao Omori.

Omorin ja Shamrockin ottelu oli ihan kiva koitos, mutta sen suurin ongelma oli lopetus, johon piti sekoittaa Jeff Jarrett. Muuten näiden kahden tyylit tuntuivat sopivan yllättävänkin hyvin yhteen. Shamrock työsti Omorin polvea tehokkaasti, ja Omori esitti näyttäviä otteitaan. Erityisen hienoja olivat Ax Bomber -lariat ja Bombs Away -niminen Top Rope Double Knee Drop. Silti ei tämä ok:ta paremmaksi noussut, koska kokonaisuutena kohtaaminen oli ehkä hiukan tylsän oloinen.

Uusina niminä tällä viikolla nähtiin Cassidy Riley, Chase Stevens, Briscoen veljekset, Tony Mamaluke, Kid Romeo, Elix Skipper ja Christopher Daniels. Riley ja Stevens muodostivat tässä show’ssa ”Hot Shots” -joukkueen, ja aikanaan heistä tulisi ihan TNA:n vakiokalustoa, tosin ei yhtenäisenä joukkueena. Briscoen veljekset olivat tässä vaiheessa aivan uransa alussa olevia nuoria 18-vuotiaita kavereita, ja heidän tulevaisuutensa varmaan kaikki tietävätkin. Näiden kahden joukkueen ottelu vaikutti aluksi tosi kivalta, mutta jätti lopulta harmillisen fiiliksen, sillä se päättyi aivan kesken, kun Malice hyökkäsi molempien joukkueiden kimppuun. Mamaluke on tuttu ECW:stä, Skipper ja Romeo WCW:stä ja Danielsista tulisi aikanaan yksi merkittävimmistä TNA-nimistä.

Nuo neljä viimeistä nimeä osallistuivat yhdessä Low-Kin ja Jerry Lynnin kanssa illan Main Eventiin ja samalla illan selvästi parhaaseen otteluun. Kyseessä oli siis kuuden miehen eliminointiottelu, jossa ratkaistiin haastajajärjestys X-mestaruudelle. Ottelun voittaja kohtaisi AJ Stylesin seuraavassa show’ssa. Ehdottoman hienosta tasosta huolimatta tämä ottelu ei silti ollut samanlainen klassikko-ottelu kuin pari viikkoa sitten nähty mestaruuskoitos. Hetkittäin ottelu meni liian monen osanottajan takia hieman sähläykseksi, ja erityisesti ensimmäinen eliminointi oli buukattu tosi tyhmästi. Ottelu kuitenkin parani koko ajan edetessään, ja erityisesti kahden viimeisen painijan välinen taistelu oli aivan klassikkokamaa. X Divari on ehdottomasti TNA:n valttikortti.

Show oli kokonaisuutena selvä parannus edellisviikosta ja oikeastaan paras TNA:n ppv tähän mennessä. Paljon on vielä parannettavaa, mutta oikeaan suuntaan ollaan silti menossa. Nostan hattua TNA:lle siitä, että he ovat rakennelleet juonikuvioita todella nopealla tahdilla, ja melkein kaikilla otteluilla on oikeasti joku syy. Ongelma on vain se, että kaikki juonikuviot eivät ole kamalan kiinnostavia ja että ne ovat turhan heel-painotteisia. Painilliselta anniltan tässä show’ssa oli jo kaksi mainittavan hyvää ottelua, ja yksikään ei ollut varsinaisesti huono. Vielä kun kaikki välityperyydet (kuten puolialastomat NWA-viranomaiset) saadaan pois, voidaan nousta Kehnosta korkeammalle.

Weekly PPV #5 (17.7.2002)

Ladder Match for the NWA World Heavyweight Title Shot
Malice vs. Sabu
* * *
Singles Match
K-Krush vs. Norman Smiley
* ½
Tag Team Match
The Flying Elvises vs. Chris Daniels & Elix Skipper
* * ½
Hardcore Match
Meatball vs. Puppet
½
Singles Match
Jasmin St. Claire vs. Francine
DUD
NWA X Championship Match
AJ Styles (c) vs. Lo-Ki
* * *
Singles Match
Brian Lawler vs. Scott Hall
* *

Yhteenveto:

Kokonaisuutena tämän viikon show tuntui aika välijaksolta. Sabun TNA-debyyttia lukuun ottamatta show’n aikana ei tapahtunut mitään suurta tai ihmeellistä. Storylinetkään eivät edenneet mainittavimmin. Miehiltä rahaa perinyttä Alicea ei tällä viikolla näkynyt ruudussa ollenkaan, ja viime viikolla kaapattu Bill Behrenskin oli saanut vaatteensa takaisin päälle show’n taas haltuunsa. Jim Millerille ei ilmeisesti ollut käynyt yhtä hyvin, koska häntä ei mainittu koko show’n aikana. Oikeastaan koko kaappaus-angleen ei puututtu muuten kuin, että Behrens hääti heti show’n alussa syyllisenä pitämänsä Jeff Jarrettin pois paikalta ja esti hänen pääsynsä ykköshaastajuusotteluun, johon hänet oli alun perin buukattu. Syynä ei tosin ollut kaappausepäilyt vaan Jarrettin epäurheilijimainen käytös ja tappelu backstagella Scott Hallin kanssa.

Suurin keskittyminen olikin tällä viikolla Scott Hallin kosto-operaatiossa. Illan aikana osansa saivat Jarrettin lisäksi myös K-Krush ja Brian Lawler, joista jälkimmäisen Hall kohtasi illan Main Eventissä. Se ei ollut mitenkään mainittavan erikoinen ottelu mutta olisi toisaalta voinut olla varmaan huonompikin. Hall ja Lawler keskaisivat sellaisen perusmäiskinnän, johon he turvallisesti pystyvät. Kyllähän tuon katsoi, mutta vähän tämä storyline alkaa tuntua puuduttavalta.

Puuduttavalta alkaa tuntua myös Disciples of the New Churchin ja erityisesti Malicen pyrkimykset nousta NWA World Heavyweight -mestariksi. Onneksi tällä viikolla ei tarvinnut katsoa Malicen ja Shamrockin yhteenottoa, sillä Shamrock näkyi show’ssa vain alkuhaastattelussa. Niinpä olin erittäin tyytyväinen, kun aivan uutena ja mielenkiintoisena hahmona näihin mestaruuskuvioihin tuotiin Sabu, joka toimi ykköshaastajuusottelussa Jarrettin yllätyskorvaajana. Sabu oli selvästikin motivoitunut ja suorastaan kantoi Malicen oikein viihdyttävään Ladder Matchiin. Olin suorastaan häikäistynyt siitä, kuinka hyvin Sabu otti vastaan rajua bumppia ja samalla loikki itsekin yllättävän näyttävästi. Sabu ei edes botchannut kertaakaan, mutta Malice sitten veti yhden sitäkin nolomman botchin. Kokonaisuutena ottelu oli silti positiivisimpia yllätyksiä TNA:n tähänastisessa historiassa, vaikka ei tämä nyt tosiaan mikään superottelu missään tapauksessa ollut.

Päämestaruuden lisäksi kuhina jatkui myös X- (ja Tag Team)-mestaruuksien ympärillä. Jos en ollut vakuuttunut siitä, miten AJ Stylesin ja Jerry Lynnin feudin kunnollinen aloitus buukattiin viime viikolla, en innostunut myöskään kuvion jatkosta. Homma toimi hyvin niin kauan, kun Styles vaati Lynniltä selityksiä tekoihinsa ja Lynn vastasi todella tylyllä promolla. Sitten buukkaajilta oli ilmeisesti taas päässyt kireä aivopieru, koska yhtäkkiä Styles hyökkäsi halpamaisesti takaapäin Lynnin kimppuun, vaikka häntä oli buukattu tähän mennessä face-osapuolena. Miten kahden huippupainijan feudia voidaan buukata näin köykäisesti? No, Stylesin statusta yritettiin ilmeisesti pelastaa sillä, että X-mestaruusottelun jälkeen Lynn hyökkäsi taas Stylesin kimppuun ja pieksi hänet brutaalisti. Itse mestaruusottelu oli muuten oletetusti hyvää, nopeaa ja säväyttävää painia mutta silti selvä pettymys minun silmissäni. Odotin nimittäin Stylesiltä ja Lo-Kiltä (niin herran nimi tällä viikolla kirjoitettiin) semmoista kakkosshow’n tasoista tajunnan räjäyttävää painia, mutta sen sijaan he vetivät vain hyvän ottelun. Ei mitään todella erikoista tai huikeaa sydämentykytystä aiheuttavaa. Ilmeisesti paukkuja säästeltiin johonkin suurempaan, mikä kieltämättä harmitti vähän. Silti perusvarma suorituskin riitti illan parhaaseen otteluun.

Muuta mainitsemisen arvoista: TNA jatkoi K-Krushin onnetonta buukkaamista, kun tällä hetkellä hän oli hätää kärsimässä Norman Smileyn kanssa. Tahdotteko te oikeasti pushata sitä Krushia? Jasmin St. Claire -kuvio jatkui, kun tällä viikolla hänen kimppuunsa kävi vanha tuttumme Francine. Mihin se Miss TNA Taylor Vauhgn on kadonnut? Ei kyllä sinänsä haittaa minua. Jasminen ja Francinen ottelu oli ihan hirveää menoa mutta loppui onneksi nopeasti, kun Jasmin poikaystävä Blue Meanie teki TNA-debyyttinsä ja hyökkäsi Francinen kimppuun. Tämä haiskahtaa Meanie vs. Ed Ferrara -ottelulta, mikä ei ole hyvä asia.

Hyvä asia ei ole myöskään se, että TNA jatkoi kääpiöpainin buukkaamista. Tällä viikolla Puppet kohtasi HC-ottelussa maailman lihavimman, rumimman ja törkeimmin kaljuuntuvan kääpiön Meatballin. Ei siis kääpiöpainijan vaan ihan pelkän kääpiön. Tällä tyypillä ei nimittäin ollut yhtään mitään painitaitoja (kävelytaitokin oli vähän niin ja näin), ja olisin antanut tälle ottelulle helpon DUDin, jos Puppet ei olisi oikeasti tehnyt hitosti työtä muun muassa hienolla Tornado DDT:llään. Silti kyseessä oli historian huonoin kääpiöottelu, ja Meatball on vahvasti ehdolla vuoden huonoimmaksi painijaksi. Sitten show’ssa taisi olla vielä ihan mukava X-Divareiden joukkueottelu, jossa buildattiin Siakin eroamista Flying Elviksistä. Kauanpa sekin joukkue kesti.

Kuten aluksi sanoin, aika välishow’lta tämä tuntui. Storylinet etenivät minimaalisesti, ja ne harvat edenneetkään eivät mitenkään mainittavan hienolla tavalla sitä tehneet. Päämestari ei ollut areenalla ollenkaan, mutta ensi viikolla sitten. Ei tämä ihan Surkea kuitenkaan ollut, koska show alkoi paljon viihdyttävämmin kuin olisin osannut toivoa, ja X-Divari oli pettymyksestä huolimatta taas hyvillä otteluillaan vahvasti esillä. Eikä se ME:kään mikään katastrofi ollut. Kyllä tämän siis helposti katsoi, mutta välillä voitaisiin koettaa päästä sieltä Kehnon tasolta pois. Jooko?

Weekly PPV #6 (24.7.2002)

Singles Match
Amazing Red vs. Lo-Ki
* * *
Tag Team Match
Hot Shots vs. Chris Harris & James Storm
* *
Singles Match
Apolo vs. Brian Lawler
* ½
NWA Tag Team Championship Match
AJ Styles & Jerry Lynn (c) vs. The Flying Elvises
* * *
Tag Team Match
Simon Diamond & Johnny Swinger vs. Monte Brown & Elix Skipper
* *
Singles Match
Bo Dupp vs. Ian Harrison
½
Ladder vs. Submission Match for the NWA World Heavyweight Championship
Ken Shamrock (c) vs. Sabu
* ½

Yhteenveto:

Tällä viikolla ei Scott Hallia nähty ollenkaan, joten suurimman huomion jaksossa sai Jarrett vs. NWA-Gubbet -kuvio. Jarrett oli aivan raivoissaan, sillä viime viikolla häneltä oli viety mahdollisuus otella ykköshaastajuudesta. Jarrett tahtoi kohdata Shamrockin heti show’n aluksi, ja samaa halusi ilmeisesti Ken Shamrock, joka lukitsi backstagelle kaikki TNA:n turvamiehet, jotka yrittivät pidätellä häntä. Bill Behrensillä ei tämmöinen spontaani kohtaaminen kuitenkaan käynyt, ja itse asiassa hän päätti hyllyttää Jarrettin 60 päiväksi. Jarrett vastasi tähän pieksemällä Behrensin kanveesiin. Illan aikana Shamrock ja Jarrett yrittivät jahdata toisiaan, mutta lopulta he pääsivät toistensa kimppuun vasta aivan ennen ME:tä.

Äh, minua ei kiinnosta tämä Jarrett vs. TNA:n pomot -feud eikä myöskään Jarrett vs. Shamrock.
Päämestaruus kiinnosti muuten taas monia muitakin kuin Jeff Jarrettia. Sabu pääsi tällä viikolla haastamaan Shamrockin mestaruudesta Main Eventissä, joka oli todella laimea ja sekava ottelu verrattuna viime viikon Ladder Matchiin. Shamrockin ja Sabun tyylit eivät sopineet ollenkaan yhteen, mikä teki ottelusta aika vaivaannuttavaa katsottavaa Sabun kovasta yrityksestä huolimatta. Tilannetta ei parantanut se, että ottelun loppuun piti sekoittaa vielä Malicekin. Eikö Malice voitaisi unohtaa nyt jo näistä päämestaruuskuvioista?

Päämestaruuskuvioiden ulkopuolella tärkein storyline oli tälläkin viikolla AJ Stylesin ja Jerry Lynnin tilanne, joka heitti taas vaihteeksi aivan häränpyllyä tällä viikolla. Voi tätä logiikkaa. Viime viikolla Lynn pieksi Stylesin lähes tulkoon hengiltä, ja nyt miehet ilmoittivat Mike Tenayn haastattelussa sopineensa erimielisyytensä ja aloittavan yhteistyön uudelta pohjalta. Tämän jälkeen he puolustivat joukkuemestaruuksiaan Flying Elvisejä vastaan. Elviksiä ottelussa edustivat Jorge Estrada ja paluunsa Japanin-kiertueelta tehnyt Jimmy Yang. Itse ottelu oli jopa pieni pettymys, koska jotenkin se ei tuntunut lähtevän käyntiin ihan toivotulla tavalla. Kyllä se show’n parhaaksi otteluksi nousi, mutta yli 15-minuuttiselta ottelulta näiden miesten välillä olisi toivonut jo huippulaatua. Nyt jäätiin vain hyvän tasolle, sillä erityisesti Elvisten hallintaosuudet olivat yllättävän vaisua katsottavaa. Ehkä tämän olisi pitänyt vain suosiolla olla lyhyempi ottelu.

Show’n toiseksi paras ottelu oli opener Lo-Ki’n ja Amazing Redin välillä. Amazing Red teki tässä show’ssa TNA-debyyttinsä ja esittikin ottelussa varsin vakuuttavia otteita. Ottelun suurin tähti oli kuitenkin Lo-Ki, joka loisti taas aivan upeilla potkuillaan, loikillaan ja submission-otteillaan. Hitto, Lo-Kistä on tällä hetkellä tullut suurempi suosikkini näitä show’ita katsellessa kuin AJ Stylesistä. Edelleen nostan hattua TNA:lle siitä, kuinka paljon he buukkaavat X-Divariaan esille.

Amazing Red ei ollut ainut TNA-debyyttinsä tässä show’ssa tehnyt. Ensimmäisen esiintymisensä tekivät myös ECW:stä tuttu parivaljakko Simon Diamond ja Johnny Swinger, järjetöntä turvamiesmöhkälettä esittänyt tuntematon brittiläinen Ian Harrison ja talk show -promon vetänyt Disco Inferno. Erityisesti Infernon debyytti lämmitti mieltäni, sillä hän promotti tosi hyvin. Jään innolla odottamaan Discon viikottaisia talk show’ita, jotka voivat tuoda sopivan lisän näihin TNA:n lähetyksiin. Myös Diamondia ja Swingeriä oli kiva nähdä, vaikka heidän ottelunsa Monte Brownia ja Elix Skipperiä vastaan ei ollut sellaista kivaa perusmatsaamista kummoisempi. Ian Harrison voi sen sijaan painua sinne, missä aurinko ei paista.

Diamondia ja Swingeriä vastaan paininut Monte Brown (joo, tästä show’sta lähtien hänen nimensä kirjoitettiin jostain syystä e:llä) oli ollut pari viikkoa poissa sen debyyttinsä jälkeen, mutta nyt hän oli palannut. Lisäksi Brown oli tehnyt täysin selityksiä vaillle jääneen face-turnin. Ilmeisesti TNA:kin oli tajunnut, kuinka vähän faceja heillä on. Ensimmäisessä esiintymisessään Brown oli esittänyt julmaa monsteria, joka oli jättänyt tiukan haasteen Ken Shamrockille, mutta nyt Brown auttoikin Shamrockia show’n avanneessa välikohtauksessa, ja myöhemmin hän alkoi viritellä feudia K-Krushin kanssa. Krush saapui nimittäin promoamaan kehään taas siitä, kuinka TNA syrjii häntä, koska hän on musta. Lisäksi Krush ilmoitti, että tästä lähtien hänen nimensä ei olisi K-Krush vaan The Truth. Truthin promo oli varsin turha, mutta feud Brownin kanssa voi olla ihan kivakin. Myöhemmin illalla Skipper puukotti Brownia selkään heidän joukkueottelunsa jälkeen, ja Truth saapui pieksemään Brownin.

Pitää vielä mainita, että Chris Harris ja James Storm tekivät tässä show’ssa paluunsa parin viikon poissaolon jälkeen. Heidän mystisiksi hyökkääjikseen paljastuivat show’n aikana ilman mitään selityksiä Chase Stevens ja Cassidy O’Reilly, eli Hot Shotsit. Hauskan tästä buukkauksesta tekee se, että Hot Shots esiintyi ensimmäisen kerran vasta viikko tuon Harrisin ja Stormin hyökkäyksen jälkeen. No, nämä neljä nuorta ja lahjakasta kaveria vetivät show’ssa ihan kivan joukkueottelun, mutta eipä siitäkään jäänyt paljon kerrottavaa jälkipolville.

Minua alkaa oikeasti häiritä se, kuinka sekava porukka tuon päämestaruuden ympärillä pyörii. Buukatkaa siihen nyt joku kantava storyline ja unohtakaa ne sivujuonet! Ehkä se pääkuvio on sitten Jarrett/Shamrock, jos vain vanhat parrat unohdettaisiin. Muutenkin TNA:lta puuttuu jotenkin semmoinen selkeä suunnitelmallisuus tästä touhusta. Miksi Hot Shotsit yhtäkkiä paljastuivat Harrisin ja Stormin pieksijöiksi? Miksi neljässä ensimmäisessä show’ssa miehiltä rahaa kerännyt Alice on kadonnut kuin tuhka tuuleen? Miksi yhdessä show’ssa paljon esillä olleista X-Divisioonan rankingeista ei puhuta enää mitään? Toisaalta jaksossa oli hyviäkin asioita: Painitaidottomat naiset ja kääpiöt oli jätetty pois, ja yhtä ottelua lukuun ottamatta kaikki matsit olivat vähintään katsottavia. Kehno.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 24.3.2013

Lisää...