Arvio: Slammiversary 2015

Total Nonstop Action Wrestlingille eli tuttavallisemmin TNA:lle viime vuodet ovat olleet vaikeita. Yhtiö on ollut jatkuvasti kovissa talousvaikeuksissa, jotka ovat selkeästi näkyneet tuotteen laadussa. Monet ”entisen TNA:n” suosituimmista painijoista ovat lähteneet: AJ Styles, Chris Sabin, Samoa Joe, Kazarian, Christopher Daniels ja yhtiön perustaja Jeff Jarrett näin muutamia mainitakseni. Tätä nykyä Impact Wrestling lähetetään rankasti jälkinauhoitettuna, ja edellisestä suorasta maksutapahtumasta oli kulunut kokonainen vuosi. Kaikki nämä asiat ovat vieroittaneet itseni TNA:n seuraamisesta, ja viimeisenä muutamana vuotena se onkin ollut hyvin satunnaista. Aina silloin tällöin veri kuitenkin vetää takaisin, koska aikanaan TNA oli minulle hyvin rakas ja piti innostukseni lajiin elossa. Niinpä päätin antaa Slammiversarylle mahdollisuuden.

Paikkana tapahtumalla oli TNA:n entinen kotipesä, Impact Zone Orlandossa. Toisin kuin viikoittaislähetyksissä, selostajat olivat tällä kertaa paikan päällä kehän laidalla. Mukava yllätys oli, että myös Mike Tenay oli liittynyt selostustiimiin Josh Mathewsin ja ”The Pope” D’Angelo Dineron seuraan. Minun on edelleenkin hankala suhtautua TNA:han ilman professori Tenayn tuttavallista ääniraitaa. Mutta minkälaisia otteluita tämä TNA:n 13-vuotisjuhla tarjosi? Siihen pureudutaan seuraavaksi.

X-Division Championship
Three-Way Elimination Match

DJ Z vs. Manik vs. Tigre Uno (c)

Kun TNA alkoi kerätä painifanien huomiota reilu kymmenen vuotta sitten, suurimpana syynä oli juuri X-divisioona. Räjähtävät ja äärimmäisen urheilulliset ottelut olivat jotain ihan muuta kuin valtavirtapaini sinä aikana tarjosi. Vuosien kuluessa fokus siirtyi raskassarjalaisten supertähtien kohtaamisiin, ja X-divisioona jäi yhä enemmän sivurooliin. Kymmenen vuoden takaiseen loistoonsa divisioona ei ole koskaan palannut, mutta aina välillä se edelleen yllättää positiivisesti.

Meksikosta Yhdysvaltoihin ja TNA:han siirtynyt Tigre Uno oli voittanut mestaruuden aiemmin samalla viikolla, joten tämä oli hänen ensimmäinen mestaruuspuolustuksensa. DJ Z ja ilkeätä Revolution-tallia edustanut Manik kuuluivat rosterin konkareihin, vaikka nuoria miehiä edelleen ovatkin. Otteluna tämä oli varsin viihdyttävä ja sisälsi kaikkea mitä x-divisioonalta odottaakin. Jatkuvaa toimintaa, hienoja kierrehyppyjä ja jännittäviä tilanteenvaihtoja. Pelkästään hyvä tekninen suorittaminen ei kuitenkaan riitä, koska tästä uupui tunnetta ja tarinaa. Avausotteluna tämä kyllä ajoi asiansa, mutta ei tarjonnut mitään muisteltavaa.

Arvosana: 5/10

Singles Match

Jessie Godderz vs. Robbie E

Jessie Godderz on entinen Big Brother -kilpailija, jonka unelmana oli ammattipainijan ura. BB:n kautta saamansa julkisuuden myötä hän vuonna 2012 saikin tilaisuutensa TNA:ssa. Suurimman osan painiurastaan Godderz oli muodostanut varsin menestyneen joukkueen juurikin Robbie E:n ja DJ Z:n kanssa. Nyt kesällä 2015 hän oli kääntynyt entisiä ystäviään vastaan väittäen heidän olevan pelkkää turhaa painolastia. Kyseessä oli siis varsin tavanomainen tarina entisen menestyneen joukkueen välirikosta.

Tämän ottelun perustavanlaatuinen ongelma oli se, että Jessie Godderz on yksinkertaisesti kehno showpainija. Ulkonäköä on kuin Michelangelon veistoksella, mutta painijana Jessie on kömpelö, ja yliyrittäminen paistaa liiaksi läpi. Hänen toimintansa ei ole millään tavalla luontevan oloista. Ehkä hän vielä kehittyy, mutta juuri tällä hetkellä se on laiha lohtu. Kokeneempi ja rahtusen verran taidokkaampi Robbie E teki kyllä kaikkensa, mutta kokonaisuutena ottelusta jäi rikkonainen kuva. Kestoakin tällä oli liiaksi, minkä vuoksi se tuntui tylsältä.

Arvosana: 3/10

Street Fight

Bram vs. Matt Morgan

Englannista kotoisin oleva Bram aloitti TNA:ssa alkuvuodesta 2014, ja tähän Slammiversaryyn mennessä hän oli kerännyt maineen armottomana ottelijana, joka kukoisti eritoten hardcore-sääntöjen ollessa käytössä. Koska olen katsellut TNA:ta erittäin epäsäännöllisesti viime vuosina, Bramin taidot olivat minulle varsin kääntämätön lehti. Miehen vastustaja, Matt Morgan, oli puolestaan paljon tutumpi tapaus. Männävuosina jättiläismäinen Morgan kuului suosikkeihini, ja yhdessä vaiheessa olin varma, että miehestä tulee vielä iso tähti. Toisin kävi. Morgan vaipui varsin mitäänsanomattomaksi hahmoksi ja pari vuotta sitten jätti TNA:n. Nyt juuri Slammiversaryn alla Morgan oli tehnyt paluun ja pääsi saman tien haastamaan Bramin. Morganin pyynnöstä ottelu käytiin katutappelun säännöillä.

Ehkäpä olisi ollut parempi, ettei Morgan olisi palannut. Hänen painiurastaan on hyviäkin muistoja, mutta tämä ”one more match” oli varsinainen pettymys. Ottelu kun tuntui ikävästi vain laahaavan paikallaan, eikä tässä edes nähty mitään näyttäviä spottejakaan kompensoimaan asiaa. Huono ottelu.

Arvosana: 2/10

Singles Match

Austin Aries vs. Davey Richards

Nyt  sai luvan kanssa odottaa parempaa. Ariesin ja Richardsin mainiot painitaidot eivät ole mitään salaisuuksia. Tämä liittyi kesken olevaan joukkueturnaukseen. Aries ja Bobby Roode muodostivat ”Dirty Heels” -nimisen tiimin, Richards ja Eddie Edwards tunnetaan ”The Wolvesina”. Nämä joukkueet ottelivat parhaillaan paras viidestä -ottelusarjassa, joka oli tasoissa 2–2. Tämän Slammiversaryn yksilömatsin voittaja saisi valita mieluisensa stipulaation viidenteen ja ratkaisevaan matsiin, joka käytäisiin ensi viikon Impactissa.

Melko pian Slammiversaryn jälkeen saimme lukea, että Austin Aries jättää TNA:n monen muun jo aiemmin lähteneen tähden tapaan. Vaikka Aries todennäköisesti ratkaisunsa jo päänsä sisällä tiesi, niin ammattilaisena hän kuitenkin antoi täyden panoksensa tälle matsille. Ottelu ehkä alkoi turhan hitaasti, mutta loppua kohden alettiin nähdä tutumpaa Ariesia ja Richardsia. Komeat suicide divet kehän ulkopuolelle kummaltakin vuorollaan. Lisäksi lukuisia nopeita vastaiskuja ja läheltä piti -tilanteita. Selkeä tasonnosto ja piristysruiske vaisusti edenneeseen tapahtumaan, vaikka mistään huippuottelusta tässäkään ei vielä puhuta.

Arvosana: 6/10

3-on-2 Handicap Match

The Dollhouse vs. Awesome Kong & Brooke

Sympaattinen Taryn Terrell toteutti unelmansa viime vuoden syksyllä nousemalla Knockout-mestariksi. Keväällä hän ohitti Gail Kimin pitäen nyt hallussaan TNA:n historian pisintä Knockout-mestaruuskautta. Menestys oli kiistatonta, mutta keinot eivät. Aikaisemmin symppis Taryn oli kevään aikana muodostanut ilkeän Dollhouse-tiimin, jonka jatkuvan häirinnän vuoksi hän pystyi aina vain venyttämään mestaruuskauttaan. Dollhouse-apuriensa Jaden ja Marti Bellin kanssa kolmikko kohtasi Brooken ja Awesome Kongin tässä tasoitusottelussa. Ensi viikon Impactissa olikin sitten luvassa kolminottelu mestaruudesta Tarynin, Brooken ja Kongin kesken, joten yksi kysymys olikin se, kuinka hyvin kolmikko pystyisi keskittymään tähän.

Ylisanoihin ei ole tarvetta, koska tämä ottelu oli aivan liian tavanomainen jäädäkseen millään tavalla mieleen. Sellaista sujuvaa peruspainia, mutta ei yhtään sen enempää. Ei sytyttänyt.

Arvosana: 3/10

Non-sanctioned Match

Magnus vs. James Storm

James Storm on yksi niistä harvoista painijoista, jotka ovat jäljellä sieltä kymmenen vuoden takaisesta TNA:sta. Myös Magnus on tehnyt jo pitkän uran yhtiössä. Tässä ottelussa oli kyse tietynlaisesta kolmiodraamasta. Magnus on (myös tosielämässä) naimisissa Mickie Jamesin kanssa, ja heistä tuli aiemmin tänä vuonna isä ja äiti. James Storm ja Mickie puolestaan ovat vanhoja ystävyksiä, ja viime kuukausina Storm oli hivuttautunut varsin lähelle Mickieä ja tämän vauvaa. Aluksi Storm vaikutti varsin viattomalta, mutta ennen pitkää hänen todelliset motiivinsa tulivat esiin. Tilanne Magnusin ja Stormin kanssa räjähti. Kyseessä oli niin tulenarka asia, että TNA ei halunnut ottaa vastuuta siitä, mitä miehet toisilleen tekisivät. Ottelua ei sanktioitu, mutta joka tapauksessa se tulisi tapahtumaan.

Nyt nähtiin jo oikeasti kovatasoinen ottelu. Austin Aries ja Davey Richards olivat kyllä teknisesti taidokkaampia ja urheilullisempia, mutta tässä oli ihan eri tavalla tunnetta ja tarinaa takana. Ottelu rullasi mukavasti eteenpäin, ja muutamia varsin rajujakin spotteja nähtiin. Parhaiten jäi mieleen superplex kehään asetellun teräsaidan päälle. Varmasti sattui. Ehjä kokonaisuus, jossa korostui tärkeä tarinankerronnallinen puoli. Tapahtuman parasta antia tähän mennessä.

Arvosana: 7/10

Tag Team Match

Ethan Carter III & Tyrus vs. Mr. Anderson & Lashley

Mentäessä Slammiversaryyn Ethan Carter III eli EC3 oli kuumin nimi koko firmassa. Yli puolitoista vuotta oli kulunut miehen debyytistä, ja edelleenkään häntä ei oltu selätetty tai saatu luovuttamaan. Sen kuuluisan momentumin aallonharjalla ratsastaneella EC3:lla oli uransa suurin ottelu edessä ensi viikon Impactissa, kun hän haastaisi Kurt Anglen maailmanmestaruudesta. Ylimielinen ja suurisuinen EC3 oli kerennyt hankkimaan paljon vihollisia, mukaan lukien Lashleyn ja Mr. Andersonin. Ennen mestaruusmatsia Carterin täytyi kohdata nämä kaksi ongelmaa uskollisen apurinsa Tyrusin kanssa.

Kelataanpa kahdeksan vuotta taaksepäin, vuoteen 2007. Näytti vääjäämättömästi siltä, että Mr. Kennedy ja Bobby Lashley tulisivat olemaan pitkän aikaa isoja tähtiä WWE:ssä. Useiden eri asioiden summana näin ei käynyt, vaan kumpikin päätyivät TNA:han. Lashley on itse asiassa ”löytänyt uuden kevään”, mutta Andersonin ura on ollut tasaisessa laskusuunnassa jo vuosien ajan. EC3:lla oli myös taustaa WWE:stä taiteilijanimellä Derrick Bateman, mutta koskaan hän ei siellä menestystä saavuttanut. Tyrus taasen on vanha kunnon ”Funkasaurus” Brodus Clay.

Harhauduin kertomaan painijoiden taustoja, koska ottelussa itsessään ei paljoa kerrottavaa ole. Kyseessä oli hyvin tavanomainen joukkueottelu, joita mahtuu kolmetoista tusinaan. Ei mitään perustavanlaatuista vikaa, mutta ei mitään muistettavaakaan. Slammiversaryyn tällaisten ei mielestäni tulisi kuulua.

Arvosana: 4/10

King of the Mountain Match

Drew Galloway vs. Eric Young vs. Matt Hardy vs. Bobby Roode vs. Jeff Jarrett

 

King of the Mountain lienee Lethal Lockdownin ja Ultimate X:n ohella se tunnetuin TNA:n omista ottelutyypeistä. Kyseessä on tietynlainen käänteinen tikasottelu, jonka voittaa ripustamalla vyön kehän yllä olevaan koukkuun. Ottelun sääntöihin kuuluu myös paljon nyansseja, kuten jäähyboksi. Ottelumuoto oli unohdettu pitkäksi aikaa; edellinen nähtiin Slammiversaryssa vuonna 2009. Nyt oli otollinen hetki tuoda se takaisin, nimittäin TNA:n perustaja Jeff Jarrett voitti aikanaan ensimmäisen King of the Mountain -ottelun ja ansaitsi sitä myöten hienon lisänimensä ”King of the Mountain”. Jarrett oli tietenkin jättänyt TNA:n vuonna 2013 ja sittemmin perustanut uuden promootion Global Force Wrestlingin. Tänä iltana Jarrett palasi taloon, jota oli aikoinaan rakentamassa – otellakseen matsissa, jota oli aikoinaan luomassa.

Tämä siis rakentui pitkälti Jarrettin kertaluontoisen kotiinpaluun ympärille. Tarinahan sinällään on hyvä ja kaunis ja varmasti monille toimiva. Itse en vaan ole koskaan piitannut Jeff Jarrettista esiintyjänä, vaan olen pitänyt häntä onnekkaana ja yliarvostettuna. Sen vuoksi en kyennyt täysillä syttymään tähän otteluun.

Matsina tämä kyllä oli ihan mielenkiintoinen ja värikäs. Mieleenpainuneita spotteja olivat Eric Youngin suorittama ja Jeff Jarrettin vastaanottama piledriver tikkaiden päälle sekä Drew Gallowayn kaistapäinen hyppy jäähyboksin katolta. Kuten tuli todettua, niin matsi kertoi myös tarinan, mikä on aina plussaa. Itse en vaan piitannut siitä tarinasta, mikä tosin saattaa johtua pelkästään antipatiastani Jarrettia kohtaan. Ihan pääottelun veroinen matsi tämä oli, vaikka parempaakin olisi saattanut toivoa.

Arvosana: 6/10

Yhteenvetona Slammiversarysta jäi karvas maku suuhun. Kun TNA:n tilanne on tällä hetkellä se, että hyvällä tuurilla kerran vuodessa pystyvät tuottamaan suoran maksutapahtuman, niin eikö siitä pitäisi yrittää tehdä mahtavinta show’ta, jota ovat koskaan tehneet? Maalaisjärki sanoo, että kyllä. Tämä ei sitä ollut. Osassa otteluista ei ollut minkäänlaista taustatarinaa. Seuraavassa Impactissa oli luvassa mestaruusottelut sekä Knockout- että World Heavyweight -vyöstä. Minkä kumman takia niitä ei nähty tässä PPV:ssä, vaan televisiossa neljän päivän kuluttua? Välillä tuntui, että Slammiversaryn funktio oli mainostaa seuraavaa Impactia, mikä tuntui täysin järjenvastaiselta. Tuotantotiimilläkin oli vaikeuksia. Valaistuksen ja äänten osalta oli harmillisia ongelmia kesken lähetyksen. Jätti amatöörimäisen kuvan.

Parasta antia oli Magnusin ja Stormin tappelu, eivätkä Aries vs. Richards ja King of the Mountain nekään huonoja olleet. Isossa kuvassa tämä ei siltikään ollut sellainen mahtipontinen tapahtuma, jossa kaikki laitetaan peliin. Ei lähellekään. Paukkuja säästeltiin ja kuumimpia ottelupareja pantattiin televisioon. Miksi, sitä en voi käsittää. Näin ollen Slammiversary oli pettymys, eikä herättänyt uutta intohimoa TNA:n tuotetta kohtaan.

Tapahtuman arvosana: 4/10