Arvio: TNA Sacrifice 2005

Päivämäärä: 14.8.2005

Sijainti: Orlando, Florida (Impact Zone)

Yleisömäärä: 775

Katso tapahtuma ImpactPlus-palvelussa! 

---

TNA eli Slammiversaryn jälkeen aikamoista välivaihetta. Firman tv-diili oli päättynyt juuri ennen Slammiversarya, ja nyt viikottaiset Impactit lähetettiin ainoastaan netissä TNA:n kotisivuilla. Myös buukkauksellisesti elettiin pientä suvantovaihetta, koska Slammiversaryn jälkeen päähuomio oli jo hitaasti alettu suunnata kohti historian ensimmäistä TNA:n WrestleManiaa, eli Bound For Glorya. Tuo tapahtuma koittaisi lokakuussa, joten tämä loppukesän meininki oli vähän sellaista BFG:n build upin odottelua. Välikauden fiilis voimistui entisestään, kun Sacrificen pre show’ssa julistettiin, että TNA oli kovan työnteon päätteeksi saanut solmittua uuden tv-diilin Spike TV:n kanssa ja että Impact alkaisi näkyä Spikellä nimenomaan lokakuussa. Tätä väli-ppv:tä selostivat tietenkin DW ja Professor.

Six Man Tag Team Match

Diamonds In The Rough vs. Sonjay Dutt & Chris Sabin & Shark Boy

Simon Diamond oli saanut rekrytoityä uuteen hylkiöistä koostuvaan porukkaansa David Youngin lisäksi nyt myös Elix Skipperin, jonka ura oli ollut aikamoisella tuuliajolla sen jälkeen, kun Skipper oli hävinnyt entiselle Triple X -parilleen Christopher Danielsille Lockdownissa. Samalla porukka oli saanut virallisen nimen: Diamonds In The Rough. Liityttyään Diamondin porukkaan Skipper oli myös kääntynyt takaisin heeliksi, mikä tuntui sopivan Prime Timella huomattavasti paremmin kuin väkinäinen face-rooli. Kuluneen kuukauden aikana Diamonds In The Rough olikin kerännyt muutamia merkittäviä voittoja: Simonin porukka oli muun muassa voittanut America’s Most Wantedin, tosin Team Canadan avustuksella. Nyt heel-kolmikko kohtasi varsin fillerimäisessä openerissa kolme X-Divarilaista, joilla ei ollut mitään muutakaan tekemistä. Sabin toimi ilmeisesti jonkinlaisena tuon porukan johtajana.

Jälleen TNA aloitti ihan kivalla openerilla. Ei millään tavalla erityisen hyvällä tai mieleenpainuvalla, mutta kuitenkin ihan kivalla. Kai pitää olla siis tyytyväinen siihen, että asiat voisivat olla huonomminkin. Tässäkin ottelussa suurin tähti oli Chris Sabin, joka painii kieltämättä aika eri luokassa kuin suuri osa muista ottelun ikuisista midcardereista. Sabin on kuitenkin ollut suurimman osan urallaan TNA:n X-Divisioonan tärkeimpiä nimiä, ja edes näinä suvantovaiheinaan hän ei vetänyt yhtään huonompia suorituksia kehässä. Toki myös muun muassa Dutt, Diamond ja Skipper hoitivat osuutensa varsin kunniakkaasti, mutta ei sitten sen enempää silti. Kokonaisuutena tätä ottelua vaivasi juuri se, että mitään kovin erikoista ei tapahtunut. Ihan vauhdikasta painia, ihan näyttäviä liikkeitä ja ihan toimiva kokonaisuus. Ei silti mitään kummoista tarinaa, ikimuistoisia hetkiä tai säväyttävää lopputaistelua. Yhteenvetona siis unohdettava mutta ihan kiva opener.

* * ½

Singles Match

Alex Shelley vs. Shocker

Alex Shelley oli tehnyt TNA-comebackinsa Slammiversaryssa, jolloin hän oli kohdannut TNA:n ykkös-luchadoren Shockerin tasaväkisessä ja hyvin teknisessä X-Divisioonan ottelussa. Shocker oli vienyt tuolloin voiton niukasti, mutta Shelley ei ollut tuota tappiota sulattanut. Lopulta Shelley sai uuden mahdollisuuden Shockerin päihittämiseen, kun miehet kohtasivat toisensa Super X Cup -turnauksen ensimmäisellä kierroksella. Tällä kertaa tasaväkisen ottelun voitti Shelley. Miesten välisessä kamppailussa tilanne oli siis 1-1, ja kun kumpikin oli edelleen sitä mieltä, että pystyisi koska tahansa päihittämään toisen, oli ppv:hen buukattava niin sanottu Rubber Match. Tämän ottelun lopputulos ratkaisisi viimein Shelleyn ja Shockerin välisen kiistattoman paremmuuden.

Shelley ja Shocker jatkavat sillä samalla viihdyttävällä linjalla, jolla he aloittivat jo Slammiversaryssa. Kieltämättä TNA oli löytänyt tästä kaksikosta erittäin toimivan otteluparin, jonka puhtaasti keskinäiseen paremmuuteen keskittyvä painillinen feud oli juuri sopiva lisä X-Divarin alakorttiin. Itse asiassa tätä Shelleyn ja Shockerin ottelua olisi katsonut pidempäänkin, koska nyt tällaisenä alle 10-minuuttisena kohtaamisena tämä tuntui jäävän hieman harmillisesti kesken. Siitäkin huolimatta ottelu oli jälleen Slammiversary-tapaan hyvä alakortin X-Divarin mittelö. Juuri tällaisia katsoo mielellään enemmänkin. Varsinkin kun sekä Shocker että Shelley tuntuvat motivoituneelta näyttämään parasta osaamistaan. Verrattuna Slammiversaryn otteluun tässä oli vähän vähemmän teknistä painia (tosin Shockerin lukot olivat pirun näyttäviä) ja enemän vauhdikasta high flyingia. Kokonaisuutena kuitenkin aika lailla yhtä vahva suoritus. Lisää tätä.

* * * 

Singles Match

Abyss vs. Lance Hoyt

Viime kuussa Abyss oli taistellut Ravenia vastaan NWA World Heavyweight -mestaruudesta, mutta tuo ottelu oli lopulta päättynyt Abyssin tappioon. Uuden managerinsa James Mitchellin kanssa liikkuva monsteri Abyss ei ollut ottanut tuota tappiota kovin hyvin, vaan seuraavissa Impacteissa hän oli tuhonnut täysin yksi toisensa perään satunnaisesti valitsimiaan painijoita. Kukaan ei ollut pystynyt asetuttamaan Abyssia vastaan, kunnes Abyss valitsi uhrikseen TNA:n fanikunnan kulttisuosikin Lance Hoytin. Se oli virhe, koska kovassa nosteessa oleva Hoyt ei niin vain suostunut satunnaisen uhrin rooliin. Sen sijaan Hoyt asettui Abyssia vastaan ja kävi seuraavalla viikolla Abyssin kimppuun. James Mitchell yritti selittää Hoytille, että Abyssin hyökkäyksessä ei ollut mitään henkilökohtaista, mutta Hoytia ei tällainen selittely kiinnostanut. Niinpä kaksi isokokoista brawleria otti yhteen Impactissa, ja sen jälkeen Mitchell ilmoitti, että Hoyt itse oli tehnyt hyökkäyksellään tästä feudista henkilökohtaisen. Nyt siitä ei olisi enää mahdollista perääntyä.

Oho, tämähän oli positiivinen yllätys! Etukäteen ajattelin, että Abyss ja Hoyt rymistelisivät parhaimmillaan ihan ok:n brawlin, joka luultavasti päättyisi vielä aika nopeasti. Sen sijaan näille kahdelle korstolle annettiin ihan kunnolla aikaa, ja lopputuloksena oli oikeasti hyvä painiottelu. Ennen kaikkea pitää nostaa hattua Hoytille, joka todellakin teki tässä ottelussa kaiken mahdollisen. Hoyt oli selvästi päättänyt, että ottelu Abyssia vastaan olisi hänen näytönpaikkansa TNA:n buukkaajille. Niinpä Hoytilta nähtiin muun muassa Slingshot Crossbody kehästä ulos, tavallistakin näyttävämpi Moonsault ja perhanan hieno Shane McMahonin Coast to Coast -tyylinen loikka, jolla Hoyt iski terästuolin suoraan Abyssin päähän. Toki Abyss hoiti myös oman osuutensa varsin moitteettomasti: Abyss oli tosiaan tässä vaiheessa uraansa vielä paljon ketterämpi ja taitavampi kuin myöhemmin urallaan, joten Hoytin tapaisen hyvän vastustajan kanssa Abysskin sai helposti aikaan hyvän ottelun. Myös tunnelma oli ihan kohdillaan, ja ottelussa oli jopa vähän jännitystä, joten kokonaisuutena oli oikein toimiva paketti.

* * * 

Special Referee: BG James

Kip James & Monty Brown vs. 3 Live Kru

Hoh hoijaa, mitäköhän tästä paikallaan junnaavasta 3LK vs. Kip James (& Monty Brown) -feudista pitäisi oikein sanoa? Viime ppv:ssä nähdyn ottelun lopussa BG James ilmestyi ringsidellä ihmettelemään kavereidensa ja entisen joukkueparinsa tappelua, mutta ei edelleenkään puuttunut tilanteeseen vaan tyytyi seuraamaan sitä sivusta. Nyt BG:n oli kuitenkin pakko osallistua toimintaan, koska kukaan TNA:n tuomareista ei enää suostunut tuomaroimaan tätä 3LK:n ja James & Brownin uusintaottelua. Tuomareiden kieltäytyminen ei johtunut siitä, että koko feud ja kaikki sen ottelut olivat täyttä kuraa, vaikka minä olisin kelpuuttanut senkin syyn. Oikea syy oli se, että 3LK:n ja Kip Jamesin välienselvittelyissä oli viime aikoina niitattu niin paljon tuomareita kanveesiin, että työturvallisuuteensa vedoten he eivät enää halunneet ottaa uusintaottelua tuomaroitavakseen. Niinpä mestaruuskomitean puheenjohtaja Larry Zbyszko määräsi hommaan BG Jamesi, jotta vihdoin saataisiin selville myös se, kenen puolella BG oikein on.

Oikeasti, minulla ei ole enää paljon mitään uutta sanottavaa tästä feudista tai varsinkaan tämän nelikon kohtaamisista. Viime ottelussa oli No DQ -stipulaatio, mutta tässä ei ollut edes sitä. Toisaalta viime ottelussa minua jopa ihan pikkaisen harmitti se, kuinka vähän aikaa Monty Brownin ja Ron Killingsin ihan lupaava yhteenotto sai (toisaalta taas harmitti se, kuinka paljon liikaa aikaa Outlaw’n ja Konnanin kamala könyäminen sai). No, tällä kertaa tämän ottelun aivan kiistatta ainoat mielenkiintoiset painijat Brown ja Killings pääsivät painimaan keskenään vähän enemmän kuin No Surrenderissa, minkä ansiosta tämä ei ollut ihan täyttä paskaa vaan tasoltaan suurin piirtein samanlainen kuin NS:n ottelu. Outlaw’n ja Konnanin hieromista oli vähän vähemmän kuin NS:ssä mutta vastapainona BG Jamesin typerää pyörittelyä oli taas aivan liikaa. Summa summarum: huono ottelu, jonka Killings ja Brown pelastivat täydeltä kuralta.

* ½ 

Singles Match

Christopher Daniels vs. Austin Aries

TNA:n X-Divisioonan mestari Christopher Daniels oli kuluneiden kuukausien aikana päihittänyt kaikki vastustajat, joita hänen tielleen oli asetettu. Viikko Sacrificen jälkeen hän ohittaisi Petey Williamsin tekemän ennätyksen ja nousisi näin ollen TNA:n historian pitkäaikaisimmaksi X-Divisioonan mestariksi. Ennätyksen rikkoutuminen oli käytännössä varmaa sen takia, että tällä kertaa Danielsin ei tarvinnut puolustaa mestaruuttaan. Painimaan hän kuitenkin pääsi, mutta kyseessä oli varsin poikkeuksellinen ottelu. Näihin aikoihin TNA ja ROH tekivät tosiaan tiivistä yhteistyötä, ja suuri osa TNA:n tähdistä (mm. Daniels, Joe ja Styles) painivat myös ROHissa. TNA puolestaan hyödynsi tasaisesti ROHin uusia tähtiä, ja nyt oli kyseessä todellinen yleisön herkkupala. Ennen tätä ppv:tä katsojat olivat nimittäin saaneet äänestää, kenet nelikosta Austin Aries, Roderick Strong, Jay Lethal ja Matt Sydal he haluaisivat nähdä painimassa ppv:ssä Christopher Danielsia vastaan. Aries voitti äänestyksen ylivoimaisesti, ja näin ollen tämän ajan yksi suurimmista indytähdistä teki tässä ppv:ssä TNA-debyyttinsä. Daniels oli julistanut ennen ottelua, että hän tuhoaisi Ariesin täysin.

Aikaa alle 10 minuuttia, mutta silti aivan perhanan tykki suoritus. Vaikka arvosana onkin sama kuin monilla muilla Danielsin mestaruuskauden otteluissa, tässä oli nyt sellaista tulisuutta ja yllättävyyttä, mitä olen kaivannut pitkään. Ongelma olikin tällä kertaa buukkauksessa: Ariesille ja Danielsille olisi pitänyt antaa vähintään 5 minuuttia lisää aikaa, niin olisi puhuttu jo takuuvarmasta huippuottelusta. Erityisesti Aries oli aivan liekeissä, ja miksipä ei olisi ollut? Mies pääsee TNA-debyytissään räjäyttämään heti potin X-Divarin mestarin kanssa. Toki oli vähän harmi, ettei TNA sitten ollut voinut buukata tätä mestaruusotteluksi, koska sellainen tietty nimellinen jännitys puuttui, kun kyseessä oli vain näytöskohtaaminen. Joka tapauksessa Aries veti kyllä debyyttinsä juuri niin lapaan kuin vain kuuluu, eikä X-Divarin mestarin työskentelyssä ollut edelleenkään mitään moitittavaa. Hienoa TNA. Lisää Ariesin otteluita, niin pysymme tyytyväisinä.

* * * ½ 

Singles Match

Sean Waltman vs. Jerry Lynn

Tällä ottelulla jos millä oli historiaa. Sean Waltman ja Jerry Lynn olivat nimittäin 1990-luvun alussa (mm. Brian Pillmanin lisäksi) yksiä ensimmäisiä pohjoisamerikkalaisia painijoita, jotka toivat pienikokoisten ja nopeiden cruiserweightien lucha-tyylisen painin Pohjois-Amerikan suurpromootioihin. Aivan uransa alkuaikoina Lynn ja Waltman olivat painineet tiiviisti yhdessä ja toimineet jopa joukkueina, mutta sen jälkeen elämä oli kuljettanut heidät aivan eri suuntiin, eivätkä he olleet kohdanneet toisiaan ennen kuin vasta nyt. Jerry Lynn oli tosiaan tehnyt paluunsa hieman ennen No Surrenderia tuomaroidakseen entisten ystävien AJ Stylesin ja Sean Waltmanin välisen ottelussa. Tuon ottelun lopussa Lynn puuttui Waltmanin likaisiin temppuihin, minkä ansiosta Styles voitti ottelun. Tätä Waltman ei voinut sulattaa, vaan hän kävi röyhkeästi Lynnin kimppuun ja haastoi tämän otteluun Sacrificeen. Lynn suostui kuin suostuikin, mikä tarkoitti sitä, että Jerry ottelisi ensimmäisen ottelunsa noin vuoden tauon jälkeen ppv:ssä omaa pitkäaikaista ystäväänsä vastaan. Nyt oli aika selvittää, kumpi näistä veteraaneista oli todella X-Divisioonan pioneeri.

Huh huh. Ei voi muuta kuin taas kerran nostaa hattua Sean Waltmanille ja pitkästä aikaa tehdä niin myös Jerry Lynnille, joka teki järisyttävän comebackinsa tässä ottelussa. Olisi kai se pitänyt jo uskoa viime kuussa nähdyn Styles vs. Waltmanin jälkeen, että Syxx-Pac oikeasti pystyi TNA:ssa tällä aikakaudella hyviin X-Divari-tyylisiin otteluihin, mutta oletin silti vielä No Surrenderin kohdalla, että kyse oli ennen kaikkea Stylesin hyvyydestä. Nyt en ollut etukäteen lopputuloksesta ollenkaan varma, kun vastassa oli jo kohtuullisen ikääntynyt ja juuri pahasta loukkaantumisesta toipunut Lynn, mutta pelko oli aivan turhaa. Lynnissä ei ollut havaittaivissa pienintäkään ring rustia, vaan sen sijaan äijä painoi kehässä aivan samalla tavalla kuin TNA:n debyytin aikoihin. Waltman puolestaan oli taas kiskaissut työsaappaat jalkaan ja paransi vieläpä otteitaan mitä pidemmälle ottelu eteni. Verrattuna esim. äskeiseen X-Divarin otteluun tässä meno oli tietyllä tavalla paljon hitaampaa eikä ehkä niin näyttävää, mutta toisaalta jokainen spotti merkitsi paljon enemmän. Lisäksi nähtiin muutamia tosi rajuja heittoja, kuten Lynnin Suplex Waltmanille kehästä ulos. Lynn myös myi olkapäävammaansa erinomaisesti, joten tämä ei ollut edes kaukana huippuottelusta. Ainoastaan lopetus jätti hieman laimean fiiliksen. Paremmalla lopetuksella nämä kaksi olisivat voineet yltää neljään tähteen.

* * * ½ 

Eight Man Tag Team Match

Team Canada vs. America’s Most Wanted & The Naturals

TNA:n joukkuedivari oli näihin aikoihin varsin stabiilissa tilassa, ja tässä ottelussa olivat mukana kaikki kolme joukkuedivisioonan tärkeintä joukkuetta. Jimmy Hartin manageroima Naturals piti edelleen joukkuevöitä hallussaan, ja heidän kaksi tärkeintä haastajaansa olivat keskinäiseen sopuun päässyt America’s Most Wanted ja ilman Scott D’Amorea pärjäilevä Team Canada. Ilman D’Amoreakin kanadalaiset olivat viime aikoina pyrkineet dominoimaan taas koko TNA:n joukkuedivisioonaa, ja niinpä he olivat ottaneet silmätikuikseen sekä AMW:n että Naturalsit. Tämä oli puolestaan johtanut siihen, että keskinäiset vihamiehet AMW ja Naturals olivat ajautuneet tekemään yhteistyötä päihittääkseen kanadalaisporukan. Tässä ppv:ssä AMW ja Naturals joutuivat otelemaan samalla puolella, mikä oli ensimmäinen kerta TNA:n historiassa.

TNA jatkaa tasaisen varmaa suorittamista läpi illan (jos siis idioottimaista 3LK vs. Kip James -höttöä ei nyt edes oteta enää huomioon). Vaikka joukkuekuviot itsessään eivät ole harmillisesti tarjonneet mitään uutta lähes koko vuonna, on otteluiden taso pysynyt silti tasaisen viihdyttävänä. Niistä parhaiden aikojen huippuottelutasosta ollaan toki tultu hieman alaspäin, mutta nyt taas koko Team Canada, AMW ja Naturals vetivät yhdessä perhanan toimivan kahdeksan miehen rymistelyn. Ei mitään ennennäkemätöntä tai muuten käsittämättömän huikeaa, mutta silti kokonaisuutena oikein viihdyttävä taistelu. Lähes tulkoon kaikki pääsivät hallitsemaan ottelua juuri sen verran, että pääsivät näyttämään parasta osaamistaan. Kun tähän vielä lisää pari oikeasti erittäin nättiä spottia, kuten Harrisin Crossbodyn kehästä ulos kaikkien päälle ja Stormin Hip Tossin Williamsille kehästä ulos, oli meillä kasassa juuri sellaista joukkuepainia, jota joukkuemestaruusdivarissa kuuluu olla.

* * * 

TNA X Division Title Shot
Super X Cup Tournament Final Match

Samoa Joe vs. AJ Styles

Kuluneen kuukauden aikana TNA:n suurin huomio Main Event -kuvioiden ohella oli keskittynyt Super X Cup -turnaukseen, jossa kahdeksan X-Divarin parasta painijaa taisteli turnausmuotoisessa sarjassa huikeasta pokaalista ja ennen kaikkea oikeudesta päästä haastamaan Christopher Daniels X-Divisioonan mestaruudesta syyskuussa järjestettävässä Unbreakable-ppv:ssä. Edelleen TNA:ssa voittamaton Samoa Joe oli päihittänyt aikaisemmilla kierroksilla Sonjay Duttin ja Alex Shelleyn. Hänen vastustajansa ja koko TNA:n X-Divisioonan isähahmo AJ Styles oli puolestaan voittanut Matt Bentleyn ja Petey Williamsin. Ja toden totta nyt nämä kaksi, kenties TNA:n paras painija Styles ja kovimmassa nosteessa oleva tähti Samoa Joe, kohtaisivat ensimmäistä kertaa TNA-urallaan otelussa, jonka voittaja kohtaisi Christopher Danielsin kuukauden päästä. Daniels oli seuraamassa ottelua selostamosta.

Mitäpä tästä voisi sanoa? TNA-historian ensimmäinen ottelu tämän Dream Match -parin kanssa. Täytyy tässä vaiheessa todeta, että olen aina suhtautunut jotenkin nihkeästi Joehen, enkä koskaan oikein innostunut äijästä edes tämän huippuvuosina. En tosin katsonut silloin TNA:ta paljon ollenkaan, mutta tsekkasin silti miehen kaikkein eniten kehutut TNA-ottelut. Silti jotenkin Joesta jäi aina vaisu fiilis. Nyt ensimmäisen kerran tämän projektin ansiosta olen vasta oppinut kunnolla tykkäämään huippuvuosien intenssiivisestä Joesta. Korstosta, joka pystyy kehässä käytännössä ihan samaan kuin kaikki muut X-Divarilaiset mutta vielä paljon enempään. j******ta, kyllä tämä mies on tosiaan parhailta vuosiltaan ansainnut kaiken mahdollisen suitsutuksen. Sitten tästä itse ottelusta: näki selvästi (erityisesti tietenkin lopetuksesta), että TNA ei halunnut pistää kaikkia munia samaan koriin, vaan osa parhaista jutuista säästeltiin vielä tulevia otteluja varten. Silti jo tässäkin sekaannuslopetuksella kaunistellussa 15-minuuttisessa ottelussa Styles ja Joe saivat aikaan aivan kirkkaasti huippuottelun. Ja samalla kaikille kävi selväksi, että oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan näillä kahdella olisi mahdollisuuksia vielä paljon enempäänkin.

* * * *  

No DQ Match

Rhino & Jeff Jarrett vs. Sabu & Raven

Sitten illan Main Eventiin, joka sekään ei ollut mestaruusottelu, minkä ansiosta tämä oli miesmuistiin ensimmäinen näkemäni ppv, jossa ei ollut yhtään mestaruusottalua. Todellista väli-ppv:n hurmaa. No, se siitä. Jeff Jarrett oli vihdoin palannut takaisin kehätoimintaan No Surrenderin jälkeen. Tuohan ppv päättyi siis järkyttävästi, kun TNA-debyyttinsä tehnyt Rhino ei käynytkään Jarrettin kimppuun vaan liittoutui tämän kanssa. Impactissa Jarrett sitten selitti, että hänen pelkonsa WWE:stä saapuvien tähtien hallinnasta on edelleen todellinen, mutta onneksi hän oli saanut puhuttua Rhinolle ”järkeä” ja käännettyä hänet puolelleen. Nyt yhdessä uuden bodyguardinsa kanssa Jarrett kävi tietenkin NWA World Heavyweight -mestari Ravenin kimppuun, koska Jarrett tahtoi takaisin vyön, josta hän oli ollut erossa aivan liian kauan. Mikä parasta, Jarrett oli varma, ettei hylkiömäisellä Ravenilla olisi TNA-rosterissa yhtään ystävää, joka auttaisi häntä taistelussa Jarrettia ja Rhinoa vastaan. Jarrettin aavistus näytti ensin osuvan aivan oikeana, mutta sitten tapahtui jotain: kaikista maailman ihmisistä Ravenin vihamies ja viime vuoden pitkäaikainen feud-kumppani Sabu teki noin tuhannennen TNA-comebackinsa (Sabu oli siis TNA:n Sting ennen Sting-aikakautta) ja pelasti Ravenin hyökkäykseltä. Raven ja Sabu yhdistivät siis voimansa, ja Raven selitti tätä sillä, että toisinaan on käännyttävä vihamiehensä puoleen, jos ystäviä ei enää ole jäljellä. Nyt Raven ja Sabu sitten taistelivat Jarrettia ja Rhinoa vastaan ottelussa, jossa oli kovat panokset. Jos Jarrett selättäisi Ravenin, hän saisi mestaruusottelun Unbreakablessa. Jos Raven selättäisi Jarrettin, tämä ei saisi mestaruusottelua seuraavaan 365 päivään.

Heh, tämä otteluhan muistutti hyvin paljon Rhinon ja Sabun vain pari kuukautta aikaisemmin One Night Standissa käymää 1 on 1 -ottelua. Luultavasti TNA tavoittelikin juuri tuota näpäytystä (ainakin osittain) tällä ottelulla, ja kieltämättä onnistui siinä hyvin. Rhino ja Sabu olivat nimittäin ottelun kaksi isointa onnistujaa. Rhino näytti aivan perhanan hyvältä, ja häneltä myös nähtiin monta ensinnäkin monta rajua power-liikettä ja toiseksikin pari järisyttävää Gorea. Vain Rhinodriver jäi puuttumaan, mikä harmitti hieman. Myös Sabu oli taas elementissään: ei turhia botcheja vaan sen sijaan juuri Sabun tyylille sopivia rämäpäisiä spotteja yhdisteltynä vieläpä pariin oikeasti hienoon Hurracanranaan. Raven hoiti oman osuutensa aika rutiinilla ilman yllätyksiä, ja jopa Jarrett onnistui olemaan siedettävä ottaessaan lähinnä iskuja vastaan ja bleidatessaan varsin miehekkäästi. Kokonaisuutena tämä oli yllättävän toimiva hardcore-tyylinen Main Event, joka oli kokonaisviihdyttävyydeltään aika lailla samaa tasoa kuin NS:n Main Event Ravenin ja Abyssin välillä. Lopussa otteluun sekaantunutta Jeff Hardyakin oli kiva nähdä, vaikka TNA oli kivasti spoilannut miehen comebackin julistamalla, että tätä odotettiin paikalle illan aikana.

* * *

---

Huolimatta siitä, että tämä tapahtuma oikein huusi väli-ppv:n leimaa itselleen sillä, ettei illan aikana nähty yhtään mestaruusottelua, oli Sacrifice kokonaisuutena hämmästyttävän hyvin onnistunut ppv. Dusty Rhodesin lähdön jälkeinen hyvä putki siis jatkuu – toivottavasti vielä pitkään. Mihinkään supersuoritukseen ei tämä ppv sentään yltänyt, mutta lähes kaikki ottelut olivat vähintään viihdyttäviä, joten kasassa oli helposti Hyvä ppv.

Wikipedia: TNA Sacrifice 2005

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 10.5.2015