Smarkin sävel – 7/2017

Smarkin sävel on kuukausittain ilmestyvä juttusarja, jossa tutustutaan painimusiikkiin. Artikkeleissa esitellään lyhyesti yksi moderni ja vanhempi sisääntulokappale sekä nostetaan esiin jokin obskuuri tai kiinnostava painiaiheinen kappale historian hämäristä. Biiseistä koostetaan soittolista YouTubeen, jota päivitetään sitä mukaa kun juttusarjan uudet osat julkaistaan.

Rocky Romero feat. Beretta – ”RPG Vice Theme” (2015)

Tällä kertaa ensimmäisenä kuunnellaan kappale jonka tahdissa kehään saapuva joukkue on niittänyt mainetta niin Ring of Honorissa kuin New Japan Pro Wrestlingissä. Kun Rocky Romeron joukkuetoveri Alex Koslov päätti ripustaa painisaappaat naulaan 2015, tarvittiin Romerolle uusi partneri. NJWP lyötti Romeron yhteen ex-WWE painija Berettan kanssa, ja tuore joukkue ristittiin Roppongi Viceksi.

Roppongi on Tokion kaupunginosa joka on tullut tunnetuksi yöelämästään jossa viihtyvät niin paikalliset kuin turistitkin. ”RPG Vice Themen” Hip hop -biitit tuovatkin vahvasti mieleen neonvalot, yökerhot ja värikkäät cocktailit. Kappale on [Q]Brick -nimisen artistin tekosia, ja räppäyksen hoitaa itse Romero – myös Beretta on mukana, mutta hän keskittyy enemmänkin satunnaisiin taustahuuteluihin. Beretta mm. heittää hauskan viittauksen Terry Funkiin, ja kertoo kuinka RPG Vice ”dokaa hotellihuoneessa kuin hörhöt” ja painelee aamuyöllä japanilaiseen McDonald´siin. Ja toki myös kavereille heitetään ”shout outtia” kuten kunnon hip hop -biisissä kuuluukin – kappaleessa mainitaan paitsi Alex Koslov, myös Chuck Taylor jonka kanssa Beretta on paininut Best Friends nimisenä joukkueena. Romerolla on muuten myös omat Bandcamp-sivut joilta löytyy enemmänkin yhdessä Berettan kanssa tehtyä musiikkia. Samasta osoitteesta voi myös ostaa digitaalisena ”RPG Vice Themen” virallisen version.

Pakko tunnustaa että kun kuulin tämän kappaleen ensimmäistä kertaa, suorastaan inhosin sitä. Kappale tuntui junnaavan paikoillaan, enkä oikein tahtonut saada otetta Romeron tyylistä räpätä. YouTuben automaattitoisto kuitenkin laittoi kappaleen usein pyörimään kuunnellesani japanilaista painimusiikkia, ja hiljalleen aloin lämmetä sille enemmän ja enemmän. Pian huomasinkin biisin soivan päässäni usein, ja sain kiinni kappaleen juuri sopivalla tavalla hieman kieli poskessa etenevästä sykkeestä.

Harmillista että Roppongi Vicen taival yhdessä ilmeisesti tuli päätökseensä NJPW:n G1 Special in USA:ssa. Kaksikko hävisi The Young Bucksille, ja ottelun jälkeen Romero otti esille viisivuotissuunnitelman jonka he olivat tehneet aloittaessaan yhdessä joukkueena. Suunnitelmana oli IWGP Junior Heavyweight -joukkuemestaruuksien sekä Super J. Tag -turnauksen voittaminen, ja koska molemmat virstanpylväät oli jo saavutettu antoi Romero Berettalle siunauksensa lähteä kokeilemaan siipiään raskaansarjan divisioonassa.

Our Lady Peace – ”Whatever” (2002)

Kesäkuun loppupuolella tuli kuluneeksi kymmenen vuotta painimaailmaa järkyttäneestä tragediasta. 25.6.2007 Fayettevillessä, Georgiassa poliisit löysivät Chris, Nancy ja Daniel Benoitin ruumiit perheen kotitalosta. Chris Benoit oli kuristanut vaimonsa ja poikansa, sekä riistänyt itseltään hengen.

Chris Benoit ehti reilun parinkymmenen vuoden mittaisella painiurallaan niittää mainetta ja voittaa lukuisia mestaruuksia mm. NJPW:ssä, ECW:ssä, WCW:ssä ja lopulta myös WWE:ssä. Benoit tuli tunnetuksi paitsi tekniikkataiturina, myös fyysisenä ottelijana joka ei kaihtanut ottaa rajuja osumia. Hän kärsikin urallaan useita aivotärähdyksiä, joista johtuneita aivovammoja pidetään yhtenä merkittävistä tekijöistä jotka saivat Benoitin surmaamaan perheensä. Benoitin aivot muistuttivat niitä tutkineen lääkärin mukaan ”85-vuotiasta Alzheimer-potilasta”.

Mutta siirrytäänpä itse artikkelin aihepiiriin, eli musiikkiin. Benoitin ensimmäinen oma sisääntulokappale WWE:ssä oli ”Shooter” – WWE:n silloisen hovisäveltäjä Jim Johnstonin kynästä lähtenyt muutaman kitarariffin kierrätykseen pohjautuva, simppeli kappale. 2002 sen korvasi huomattavasti mehukkaampi kappale, kun kanadalaisyhtye Our Lady Peace jalosti Johnstonin sävellyksestä uuden version. Riffejä kiristettiin tiukemman kuuloisiksi ja kappaleeseen lisättin myös lyriikat. Biisi levytettiin yhtyeen Gravity (2002) -albumin äänityssessioissa, mutta kyseiselle albumille kappaletta ei otettu mukaan. Our Lady Peace esitti biisiä kuitenkin keikoilla vuoteen 2007 saakka, mutta pudotti sen repertuaaristaan sattuneesta syystä.

”Whatever” saatiin myös fyysiselle levylle kun WWF Forceable Entry (2002) -kokoelmalevy julkaistiin. Kyseinen albumi menestyi kaupallisesti hyvin, käväisten Billboard 200 -listan kolmannella sijalla sekä myi yli kultalevyyn oikeuttavan 500 000 kappaleen rajan.

Benoitin perheen tragedia jättää usein varjoonsa hienon painiuran, mutta ainakin itse tulen muistamaan ”Rapid Wolverinen” yhtenä historian parhaista kehätaitureista. Benoitin ja Kurt Anglen kaltaisille mattovelhoille altistuminen nuorena SmackDown! -fanina on suuri syy siihen miksi vielä nykyäänkin nautin täysin rinnoin kunnon varvaslukkoväännöstä.

Myös ”Whateverin” ikoninen alkuriffi tulee aina nostattamaan kylmät väreet pintaan.

”Hacksaw” Jim Duggan – ”USA” (1993)

Kuluvalla viikolla vietettiin Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivää, joten katsoin aiheelliseksi tarjoilla lopuksi aimo annoksen amerikkalaista patriotismia!

Harkitsin jonkin aikaa juttuun mukaan Hulk Hoganin sisääntulokappaletta ”Real American”, mutta päädyin lopulta tähän ei niin itsestäänselvään vaihtoehtoon. ”Hacksaw” Jim Dugganin tulkitsema, ytimekkäästi nimetty kappale ”USA” julkaistiin levyllä WrestleMania: The Album (1993). Kyseessä on albumin kolmas sinkkulohkaisu, ja se onnistui nousemaan Iso-Britannian singlelistalle sijalle 71 – itse albumi käväisi brittien albumilistalla sijalla kymmenen. Ironisesti jenkeissä menestys oli huonompaa, eikä albumi onnistunut edes nousemaan Billboard 200 -listalle.

Kappaleen sävellyksestä ovat vastuussa tuottajakolmikko Dave Ford, Mike Stock ja Peter Waterman. Viimeksi mainittu on tehtaillut biisejä mm. Kylie Minoguelle, Rick Astleylle, Bananaramalle sekä Donna Summerille, ja onkin onnistunut saamaan brittien singlelistan ykköseksi 20 tekemäänsä kappaletta. ”USA:n” säveltämisestä en onnistunut löytämään tietoa, mutta kappaletta kuunnellessa tulee väkisin mieleen että luomistyössä on ylitetty aita sen vähiten korkeasta kohdasta.

Dugganin ”lauluosuudet” kuulostavat ihan siltä kuin ne olisi leikattu suoraan jostain valmiista haastattelusta, kertosäkeen ”U-S-A!” huutoon on laitettu hieman efektiä ja taustalle on isketty soimaan RUN-DMC:n roskakorista ongittu jämäbiitti – ja tadaa! Biisi on valmis. Kappale onneksi onnistuu viihdyttämään ihan silkalla huonoudellaan, joten uhraa elämästi reilut kolme minuuttia ja mylvi mukana:

”U-S-A! U-S-A! HOOOO!”

Antoisia musiikkihetkiä, palataan asiaan taas ensi kuussa!