Jos säännöt ovat arvottomia, niiden rikkominen ei merkitse mitään

Mustaa valkoisella on Smarksiden juttusarja, jossa suomalainen showpainituomari Teemu Kytösaari vastaa toimituksen tai lukijoiden kysymyksiin tuomarin näkökulmasta.

Tämänkertaisen Mustaa valkoisella -kirjoituksen aiheena on sääntöjen merkitys showpainissa. Kirjoitus sai alkunsa, kun Smarksiden sisällöntuottaja Lauri Makkonen kysyi tuomari Teemu Kytösaarelta syvempää analyysiä kyseisestä aiheesta.

Säännöt

Showpainiottelun säännöt ovat kaikista tärkein – ja samalla aliarvostetuin – työkalu showpainin työkalupakissa.

Aion nyt yrittää selittää tuon hurjan väitteen.

Ottelut ovat se perusta, jolle koko show rakennetaan. Kaikki muu spektaakkeli otteluiden ympärillä on totta kai tärkeää luomaan tunnelmaa ja jännitystä, mutta ottelut ovat kuitenkin kaiken hypen keskipiste ja tarinoiden huipentuma. Ilman otteluita ei ole mitään syytä koko show’lle.

Jos otteluiden perusta horjuu, horjuu koko show’n perusta.

Jokainen fani tietää varmasti sen tilanteen, kun show’n aikana kehässä tapahtuu jotain, joka rikkoo kayfaben. Se voi olla botchi, mutta vielä pahemmin kayfabea rikkoo se, kun ottelun sääntöjen noudattaminen ontuu.

Tässä vaiheessa joku todennäköisesti ajattelee, että ”ei sillä ole niin väliä, kaikki tietää, että se on feikkiä”. Itse väitän, että sääntöjen tarkka noudattaminen ja kunnioittaminen ovat todellisen ammattilaisen merkki.

Mitä vielä: ero siinä, onko jokin kirveellä veistetty tai suoritettu kirurgin tarkkuudella, kertoo – ei pelkästään painijan paneutumisesta tähän lajiin, mutta myös – siitä, että hän kunnioittaa faneja, jotka laittavat aikansa ja rahansa tullakseen katsomaan häntä.

Jos painija ei kunnioita ja välitä siitä, mitä hän tekee, niin miksi katsoja sitten tekisi niin?

Jos jotain kohdellaan tärkeänä, se on tärkeää. Siniristilipun kohtelu on laissa säädetty sen symbolisen arvon takia, vaikka todellisuudessa se on vain kangaspala. Tämä asioiden symbolinen arvo korostuu showpainissa vielä entisestään, sillä mestaruusvyöt, pokaalit ja muut showpainin elementit ovat täysin arvottomia, jos kayfabe särkyy; niiden arvo perustuu vain ja ainoastaan yleisön arvostukseen. Se on kuin ketjureaktio: arvottomat säännöt johtavat arvottomaan otteluun, joka johtaa arvottomaan panokseen ja arvottomaan tarinaan. Se on ero siinä, näkeekö yleisö kaksi atleettia verisessä ottelussa mestaruudesta, vai kaksi hassusti pukeutunutta tyyppiä leikkitappelemassa.

Vähemmän on enemmän: joukkueottelussa ottelijoilla on viisi sekuntia aikaa vaihtaa ottelija toiseen, kun vaihto on tapahtunut. Se yksi liike, mihin joukkue hyödyntää ne viisi sekuntia, on arvokkaampi kuin se kymmenen liikkeen sarja, joka kestää puoli minuuttia. Lopputulos näissä molemmissa tilanteissa on kuitenkin lopulta yleisön silmissä sama: ei johda selätykseen. Tämä estää painijoiden liikkeitä kärsimästä inflaatiota ja pitää heidät myös kauemmin terveinä, kun tarve ottaa isompia riskejä tai suorittaa entistä pidempiä ja monimutkaisempia liikkeiden sarjoja vähenee.

Jos säännöt ovat arvottomia, niiden rikkominen ei merkitse mitään. Huijaaminen suoraan tuomarin edessä on laiskaa ja laittaa parhaimmassa tapauksessa heatin tuomariin, joka ei sääntöjä valvo. Pahimmassa tapauksessa se rikkoo kayfaben, kun ottelijan hylkäämiseen johtanut rike joudutaan ohittamaan olankohautuksella, jotta ottelu saadaan sen suunniteltuun päätökseen.

Sääntöjen seuraamisessa tuntuu olevan eri koulukuntia: NJPW-tyyliin ottelut pitää päättyä selkeään selätykseen tai luovutukseen, ja sääntörikkeistä harvoin – jos koskaan – rangaistaan. Tietyllä tapaa tämä ajattelutapa on ihailtavaa, mutta samalla puhtaisiin päätöksin itsensä kiinni hirttäminen tekee hallaa show’n työkalupakille. Ottelun pättyminen diskaukseen, uloslaskuun, aikarajan päättymiseen tai tuomarin päätöksellä ovat kaikki työkaluja, jotka oikein käytettyinä toisivat vaihtelua ja maustetta show’n kulkuun ilman, että vesitetään ottelun sääntöjä.

Toinen ääripää tuntuu olevan russomaiset swervet, oma taiteen alalajinsa, jossa yritetään keksiä mahdollisimman epätodennäköinen syy, miksi ottelu ei pääty puhtaaseen suoritukseen. Se, että amerikkalaisesta patriootista ”Hacksaw” Jim Dugganista tulee yhtäkkiä kanadalainen Fall Brawlissa, ja hän auttaa Lance Stormin voittoon Bill DeMottia vastaan, on yksi, jota en voinut uskoa todeksi – tai kun WWE:n Mike Chioda Extreme Rulesissa 2013 päätti ensimmäistä kertaa showpainin historiassa katsoa videouusinnalla, mitä hänen selän takanaan oli tapahtunut, ja muutti päätöksensä sen perusteella rikkoen täysin showpainin sisäisen logiikan siitä, että tuomarit eivät käytä videouusintaa, vaan tuomitsevat ainostaan sen perusteella, mitä itse näkevät. Tällaiset epäjohdonmukaiset ideat voivat toki lyhyellä aikavälillä olla tehokkaita ja viihdyttäviä, mutta väärin käytettyinä yleisö väsyy ja alkaa jopa odottamaan näitä.

Sisäisestä logiikasta puheen ollen: johdonmukaisuus sääntöjen noudattamisessa ja valvonnassa on yhtä tärkeää kuin itse säännöt. Saako Cody käyttää painonnostovyötään aseena AEW:ssä? Kahdessa aiemmassa ottelussa se on sallittu tai ainakin tuomari katsonut läpi sormien, mutta Shawn Spearsin ottelussa tuomari Earl Hebner puuttuu peliin ja ottaa vyön pois. Hetkeä myöhemmin Spearsillä on toinen vyö kädessä ja iskee sillä Codya – ja Hebner vain katselee vierestä. Illuusio Hebnerin arvovallasta ottelun tuomarina kärsii kolauksen, ja katsojan immersio katkeaa sen seurauksena.

Nykyinen yleisselitys sille, kun tuomarit eivät reagoi rikkeisiin, on se, että tuomari haluaa antaa ottelun mennä selkeään päätökseen ja siksi joustaa sääntöjen valvonnassa, mutta itse en tykkää tuosta selityksestä. Ei aitajuoksussakaan sallita juoksijoiden töniä toisiaan, jotta saataisiin jännittävä kamppailu loppuun asti, vaan sääntörikkureita rangaistaan välittömästi. Koko kehätuomarin ideasta menee järki, jos hän ei yritä saada ottelijoita noudattamaan sääntöjä!

Toki tässä on ristiriita todellisuuden ja showpainin dramaattisen luonteen välillä, ja nojaaminen liikaa yhteen tai toiseen suuntaan on pahasta. Itse kuitenkin uskon, että tässä ei tarvitse olla ristiriitaa, jos sääntöjä rikkoo oikealla tavalla.

Sääntöja saa ja pitää rikkoa showpainissa, mutta se pitää tehdä salaa, luovasti ja vain tarpeen vaatiessa. Kuten muut narratiiviset välineet, se menettää tehonsa, jos sitä käyttää väärin ja liikaa.

Teemu Kytösaari, showpainituomari

Haluatko sinä kysyä jotakin Teemulta? Lähetä kysymyksesi osoitteeseen: info@smarkside.com