Arvio: ECW Massacre on 34th Street
Päivämäärä: 3.12.2000
Sijainti: New York, New York (Hammerstein Ballroom)
Yleisömäärä: 2 600
Katso tapahtuma WWE Networkissa!
Massacre on 34th Street oli ECW:n uusi ja samalla vuoden viimeinen ppv. Kun ECW menetti televisiodiilinsä TNN:n kanssa lokakuussa, oli Paul Heymanin viimeinen idea promootion toiminnan elvyttämiseksi se, että firma alkaisi järjestää ppv:n joka kuussa. Käytännössä tuo idea ehti näkyä ainoastaan Massacre on 34th Streetin muodossa, sillä lokakuun jälkeen firma ehti järjestää enää kolme ppv:tä, joista kaksi (November To Remember ja Guilty As Charged) olivat vanhoja tuttuja. Tämä uusi ppv järjestettiin legendaarisessa Hammerstein Ballroomissa, joka siis sijaitsi New Yorkissa 34th Streetillä, minkä ansiosta tämä tapahtuma sai nimekseen Miracle on 34th Street -elokuvan nimestä tehdyn väännöksen. Selostajinamme ensimmäisen ottelun ajan Joey Styles ja Joel Gertner, ja siitä eteenpäin (onneksi) Styles ja Cyrus.
Tag Team Match
Simon Diamond & Swinger vs. Joey Matthews & Christian York
Tämä ottelu avasi myös edellisen ppv:n November To Rememberin, mutta silloin kyse oli paikan päällä syntyneestä impromptu-ottelusta. Tällä kertaa tässä ottelussa ei ollut mitään impromptua vaan puhdasta vihaa. Edellisen ottelun jälkeen näiden joukkueiden välit olivat huonontuneet entisestään, ja Diamond yhdessä joukkueparinsa Swingerin kanssa oli joulukuun saapuessa valmis tekemään selvää tästä nuorukaiskaksikosta, joka heidän mielestään yritti varastaa heidän valokeilansa. Matthews ja York eivät olleet jääneet yhteenotoissa vain kiltisti vastaantulijaksi, vaan Matthews oli muun muassa ehtinyt lyödä Diamondia kasvoihin niin rajusti, että hän oli joutunut käymään leikkauspöydällä.
Tämä muistutti aika lailla kaikella tapaa sitä November To Rememberin openeria, joka oli siis ottelu samojen joukkueiden välissä. Mikään ei ollut suuremmin muuttunut, vaikka nyt nelikon keskuuteen olikin viritelty ihan kunnollista juonikuvion tynkää. Kun aikaakaan ei siunaantunut käytännössä yhtään enemmän kuin November to Rememberissä, ei ole mitään syytä, miksi ottelun laatu olisi heilahtanut suuntaan taikka toiseen. Molemmat joukkueet vetivät taas tutulla varmuudella mukavan suorituksen, ja lopputuloksena oli viihdyttävä ja lyhyehkö show’n avaus, jossa ei ollut kuitenkaan mitään sen erityisempää.
* * ½
Singles Match
EZ Money vs. Balls Mahoney
EZ Money ja tämän johtama Hot Commodity -porukka oli jatkanut tuhon kylvämistä ECW:ssä November To Rememberinkin jälkeen. Kun porukka oli saanut feudinsa Danny Doringin ja Roadkillin kanssa päätökseen, oli ilmeisestikin seuraavaksi vastustajaksi noussut wanhan liiton ECW-painija Balls Mahoney, vaikka mitään syytä näiden kahden yhteenottoon ei tässä ppv:ssä annettukaan. Tai ehkä tämä oli vain filleri. Mistäpä minä voin tietää, kun ei nyky-ppv:issäkään tunnuta aina jaksavan selostaa otteluiden taustoja ollenkaan.
Tämä ottelu olisi mielestäni tarvinnut jonkinlaista taustatarinaa, joka olisi avannut tätä Mahoneyn ja EZ Moneyn hyvin kummallista paritusta. Money oli viimeisen päälle high flyer ja todella viihdyttävä sellainen, ja Mahoney taas niin perinteinen hc-brawlaaja kuin joku vain osaa olla. Näihin ennakkoasetelmiin nähden tämä ottelu oli jopa varsin hyvä, sillä ehdin jo pelätä, että tästä tulee ihan täysi sekametelisoppa. Molemmat kuitenkin sopeutuivat toistensa tyyliin varsin kivasti (ei siis huonolla tavalla: tässäkin nähtiin muutamia oikein nättejä lentelyitä Moneylta), ja lopputuloksena oli jo toinen kivasti viihdyttänyt alkukortin ottelu. Ei tämäkään kuitenkaan millään tavalla pyrkinyt mullistamaan painimaailmaa eikä tehnyt sitä edes vahingossa. Turhat sekaantumiset vähän ehkä myös häiritsivät ottelun sujuvaa kulkua.
* * ½
Singles Match
Julio Dinero vs. Nova
Vuorossa oli illan selvimmin tyhjästä nyhjäisty ottelu, joka sai alkunsa edellisen ottelun jälkimainingeista. Ottelun päätyttyä koko Hot Commodity yritti piestä täysin yksin olevan Mahoneyn porukalla, mutta silloin Nova saapui paikalle pelastamaan tilanteen. Nova oli ollut Chris Chetti -feudista lähtien kuin muuttunut mies. Aikaisemmin lähinnä vitsikäs ja hupaisa Nova oli nyt niin tosissaan kuin vain saattoi olla, ja tämäkin ottelu sai alkunsa, kun hän hyökkäsi todella intenssiivisesti Mahoneyta hakanneen Julio Dineron kimppuun.
Kivaa, että tätä viimeisten ECW-kuukausien aggressiivistakin Novaa saatiin ppv:ssä ruutuun ja vieläpä Julio Dineron kanssa. Minulle on jostain syystä jäänyt aina sellainen fiilis, että Dinero on varsin hyvä painija ja että olen viihtynyt hänen otteluitaan katsoessaan. Novan osalta sama lienee sanomattakin selvää, koska kaikki tietänevät jo, kuinka kova Nova-mark olen. Silti minunkin täytyy markkiudessani myöntää, että tämä ottelu ei lähtenyt lentoon oikein missään vaiheessa. Jotenkin tämä tuntui vähän turhan katkonaiselta, ja vaikka Nova ja Dinero kyllä tuntuivat yrittävän kovasti, lopputulos jäi siltikin vain ”ihan kivaksi”. Ehkä sitten tämä ei ollut heidän päivänsä tai tämä paritus ei vain ollut paras mahdollinen, mutta harmillisesti tämä jäi vähän pettymykseksi, vaikka painillisesti tässäkään ei mitään vikaa ollut.
* *
ECW Tag Team Championship
FBI (c) vs. Danny Doring & Roadkill
FBI:n hallinta ECW:n joukkuedivisioonassa jatkui jatkumistaan. Kun Big Sal E. Grazianon manageroima Maritato & Mamaluke -kaksikko oli onnistunut säilyttämään joukkuevyönsä useampaan otteeseen entisiä mestareita Mikey Whipwreckiä ja Yoshihiro Tajiria vastaan käydyissä otteluissa, heidän uusiksi haastajaksi nousi kenties ECW:n tämän hetken pitkäaikaisin joukkue Danny Doring & Roadkill. Doring ja Roadkill olivat kuukaudesta toiseen pyörineet aktiivisesti ECW:n kuvioissa, mutta mestaruusotteluihin heitä ei ollut hyväksytty missään vaiheessa kunnolla ennen tätä. Debyyttikään ei sujunut kovin leppoisasti, sillä ensimmäisessä ottelussaan FBI:tä vastaan Doring ja Roadkill olivat hävinneet, ja ottelun jälkeen Big Sal E. Grazianon johdolla FBI oli leikannut Doringin hiukset ja Roadkillin parran. On siis helppo ymmärtää, miksi Doring ja Roadkill olivat nyt kostoretkellä. Lisäksi he olivat joko niin vihaisia FBI:lle tai niin varmoja voitostaan, että he lupasivat ennen ottelua lähtevänsä ECW:stä, jos he eivät onnistuisi voittamaan mestaruusvöitä.
Tämä jos mikä oli Hyvä joukkuemestaruusottelu isolla H:lla. Homma toimi kuin junan vessa siihen aikaan, kun vessa vielä vedettiin poljinta painamalla niin, että jätökset tippuivat suoraan raiteelle. Kaikki neljä kaveria olivat oikein taidokkaita painijoita, ja isokokoinen Roadkill toi sopivaa vaihtelua muuten pienikoisempien ottelijoiden mäiskintään. Erityisesti Mamaluken ja Maritaton työskentelyä oli taas ilo katsoa, ja kyllähän se on vain tosiasia, että Doring ja Roadkillkin olivat todella mallikas joukkue, joka jotenkin aina vain tuppasi unohtumaan hyviä joukkueita listatessa. Mihinkään ensiluokkaisen yllättävään tämä joukkuemestaruusottelu ei venynyt, mutta eipä sen tarvinnutkaan. Se hoiti hommansa kunnialla läpi tälläkin tavalla.
* * *
Singles Match
C.W. Anderson vs. Tommy Dreamer
C.W. Anderson oli totaalisen kyllästynyt siihen, että hän ei ollut päässyt vieläkään sinne, jonne hän mielestään oli jo kuukausitolkulla kuulunut, eli ECW:n Main Eventiin. Anderson ei kuitenkaan jäänyt pelkästään itkemään asiasta, kuten useimmat heelit tekivät, vaan hän päätti tehdä asialle oikeasti jotain. Viimeisen päälle aggressiivinen ”Enforcer” oli varma, että hänen uusin suunnitelmansa ME:hen nousemisesta olisi aukoton: Anderson meinasi nimittäin käyttää useamman kuukauden ajan ECW:n painikehistä poissa ollutta Tommy Dreameria ponnahduslautanaan kohti Main Eventiä. Anderson oli vaatinut Dreameria nousemaan kehään vielä kerran ECW:hen, jotta hän voisi piestä tämän ja nousta vihdoin Main Event -kuvioihin. Koska Dreamer oli ikuinen underdog, ei hän voinut olla vastaamatta jykevän Anderson haasteeseen.
Olinkin etukäteen odottanut näiden miesten kohttamista, koska tiesin, että heidän feudinsa olisi luvassa ECW:n viimeisinä kuukausina. Jollakin tavalla tämä kaksikko kuulosti erittäin mielenkiintoiselta ottelijaparilta, vaikka Dreamer ei kieltämättä parhaassa iskussa tässä vuoden 2000 aikana ollut ollutkaan. Ehkä osittain Dreamerin ring rustin takia tai sitten vain muista syistä johtuen ottelu tuntui paikoitellen turhan sekavalta, joka söi harmillisesti viihtyvyyttä. Välillä tuntui, että kummallakaan ei ollut hajua, mitä he haluavat tehdä seuraavaksi kehässä. Mitä esimerkiksi se lopun kikkailu sen pöydän kanssa oli, kun se vain laitettiin maahan eikä asetettu pystyyn ollenkaan? En voi myöskään väittää nauttineeni Lou E. Dangerouslyn ja Paul Heymanin sekaantumisista turhan paljon, vaikka Heymania olikin mahtavaa nähdä. Näiden heikkojen puolien jälkeen onkin hyvä sanoa, että onneksi ottelu oli muuten niin viihdyttävää brawlausta sopivalla hc-mäiskinnällä höystettynä, että tätä voi huolella sanoa hyväksi otteluksi. Ehkä nämä kaksi ehtivät venyä vielä hiukan parempaankin?
* * *
ECW Television Championship
Rhino (c) vs. Little Spike Dudley
Lähes koko vuoden ajan Television-mestaruusdivisioonaa hallinnut Rhino oli alkuvuodesta murtanut Little Spike Dudleyn jalan todella rajussa yhteenotossa. Tuon seurauksena LSD oli joutunut pysymään kuukausien ajan poissa kehätoiminnasta. Loppukesästä Dudley otti haltuunsa ECW:n comissionerin tehtävän, mutta painikuntoon hän pääsi vasta marraskuussa, kun hän otteli paluumatsinsa November To Rememberissä. Tuon jälkeen Dudleyllä on ollut vain yksi asia mielessään: päästä kostamaan Rhinolle, joka oli häntä lähes kaksi kertaa suurempi. Dudley ei kokoerosta välittänyt, koska hän oli aikaisemminkin urallaan voittanut isokokoisempia vastustajia, kuten Bam Bam Bigelowin.
Tämä Rhinon TV-mestaruuskausi on kieltämättä ollut hieman ongelmallinen, koska kovin montaa klassikko-ottelua siihen ei ole mahtunut. Sinänsä se on ollut ihan mielenkiintoinen, mutta lukuun ottamatta sitä RVD:tä vastaan käytyä kamppailua ppv:ssä ei ole nähty yhtään mainittavan hienoa TV-mestaruusottelua Rhinon kauden aikana. Karu totuus on se, ettei tästäkään ottelusta ihan jo ennakkoasetelmiensa vuoksi voinut mitään huippuottelua syntyä, mutta kovan työn Dudley ja Rhino kuitenkin tekivät saadakseen aikaan aika lailla niin hyvän iso mestari vs. pieni haastaja -ottelun kuin vain oli mahdollista. Ilolla tätä katsoin, ja vaikkei tästä tosiaan millään mitään suurta painiottelua syntynytkään, oli tämä juuri niin viihdyttävä kuin ajattelin tämän parhaimmillaan voivan olla.
* * ½
Tag Team Match
Mikey Whipwreck & Yoshihiro Tajiri vs. Super Crazy & Kid Kash
Sinister Ministerin johtama henkisesti hyvin epätasapainoisten Mikey Whipwreckin ja Yoshihiro Tajirin joukkue oli ollut ECW:n joukkuedivisioonan mielenkiintoisin tapaus kuukausien ajan. November To Rememberissä Tajiri ja Whipwreck olivat todella lähellä voittaa mestaruuden ottelussa, jossa Whipwreck loukkaantui kesken koitoksen ja Tajirin entinen pitkäaikainen vihamies Super Crazy saapui aivan yllättäen ottamaan Whipwreckin paikan ottelussa. Crazyn ystävällinen ele johtikin siihen, että hän alkoi tehdä yhteistyötä Whipwreckin ja Tajirin kanssa, kunnes eräässä 6-Man Tag Team Matchissa hän aiheutti joukkueelleen tappion. Tuo herätti Tajirissa jälleen vanhat vihamielisyydet henkiin, ja Tajiri haastoi Crazyn saman tien 1 on 1 matchiin. Pitkän aikaa näytti siltä, ettei Whipwreck tietäisi, mitä tilanteessa pitäisi tehdä, mutta lopulta hän pysyi joukkueparinsa puolella. Yhdessä kaksikko pieksi Super Crazyn pahan kerran, ja näin kolmikon lyhytaikainen yhteistyö tuli tiensä päähän. Super Crazy sai kuitenkin mahdollisuuden päästä maksamaan samalla mitalla takaisin tässä ppv:ssä joukkueottelussa, jossa hän saisi valita joukkueparikseen kenet tahansa. Pitkän arvuuttelun jälkeen paljastui, että Crazyn joukkuepari oli ECW:n kuumin high flyer Kid Kash.
Lienee ihan turhaa edes sanoa, että tämä jos mikä oli aivan järjettömän kovaa high flying ja spotfest -meininkiä juuri siinä parhaassa muodossaan. On toki totta, että välillä (erityisesti) loppupuolella homma meni jopa ehkä turhan paljon spottailuksi niin, että varsinainen ottelun rakentelu jäi vähän puolitiehen. Toisaalta taas en minä voi tuota ottelua paljoakaan tuosta piirteestä moittia, koska se spottailu oli vain niin hemmetin viihdyttävää katsottavaa ensimmäisestä minuutista viimeiseen. Tajirin uskomattomat potkut, Kashin ja Crazyn järjettömät lennot ja Whipwreckin yleisesti hienot esitykset. Tämä oli loistava esimerkki siitä, kuinka ECW pystyi vielä ihan viimeisinä kuukausinaankin tarjoamaan tällaista painillista huippuantia. Oli myös hienoa, kuinka tähän oli tuotu pientä hardcore-säväystä mukaan, muun muassa lopetuksessa, joka oli hiton näyttävä. Ei ihan MOTY, mutta kirkkaasti MOTN.
* * * *
ECW World Heavyweight Championship
Steve Corino (c) vs. Jerry Lynn vs. Justin Credible
Steve Corino oli voittanut ensimmäisen ECW World Heavyweight -mestaruutensa November To Rememberin Double Jeopardy Matchissa, jossa oli mukana hänen lisäkseen Jerry Lynn, Justin Credible ja The Sandman. Tuon ottelun jälkeen Corino oli ehtinyt puolustaa mestaruuttaan onnistuneesti Sandmania vastaan, ja nyt olisi vuorossa sitten mestaruusottelu kahta muuta tuossa Double Jeopardyssa mukana ollutta painijaa vastaan. Sekä Lynn että Credible olivat pitäneet vyötä hallussaan viimeisen kolmen kuukauden sisällä, joten he ottaisivat sen mielellään takaisin harteilleen.
Ensimmäisenä täytyy mainita, kuinka syvästi pettynyt olen Hammerstein Ballroomin yleisöön tämän ottelun osalta. Joo joo, teille juuri tarjottiin upea light heavyweight -mäiskintä ja vaikka mitä, mutta luulisi teitä nyt kiinnostavan firman päämestaruusottelu edes sen verran, että ymmärtäisitte hurrata Jerry Lynnille, joka ne hurraukset todella ansaitsisi! Ei, ensin yleisö oli hiljaa kun mulkut häissä, sen jälkeen intoutui ikivanhoihin ”She’s got herpes” -huutoihin ja lopulta alkoi vaatimaan tuhat kertaa nähtyä Sandmania mukaan hommaan. Surkeaa. Toisaalta onhan se totta, ettei tämä ottelu ollut ihan se kaikkein mukaansatempaavin kohtaaminen. En oikeastaan tiedä, mikä tässä niin erityisesti mätti, kun nämä kaikki ovat otelleet keskenään hienoja otteluita ja November To Rememberinkin ihmeellinen Double Jeopardy oli oikein viihdyttävä mäiskintä, mutta jotenkin tämä ei vain klikannut. Ehkä kaikki oli vain jo nähty niin monta kertaa näiden osalta, ettei minuakaan jaksanut enää innostaa, ja painijatkin tuntuivat yrittävän jotain turhan erikoista yleisön seassa tappelemista, joka ei lopulta näyttänyt oikein miltään. Paikoitellen oikein viihdyttävää menoa mutta harmillisen paljon myös tylsiä välivaiheita. Aikaakin oltaisiin tältä päämestaruusottelulta voitu leikata ainakin vähän pois. En myöskään innostunut Sandmanin saapumisesta post match -karkeloihin.
* * ½
Näin saatiin vuoden viimeinen ECW-ppv pakettiin. Vahvastihan tässä näkyi kaikessa toiminnassa se, että loppu oli enemmän kuin lähellä. Siitäkin huolimatta mukaan mahtui yksi ensiluokkaisen kova ottelu ja muutenkin paikoitellen oikein mukavaa meininkiä. Kunniamaininta pitää myös antaa siitä, ettei kaikkien vaikeuksienkaan keskellä ppv:hen ruvettu buukkaamaan mitään täyttä kakkaa. Tästäkään ei alle kahden tähden otteluita löytynyt. Ihan kiva suoritus siis näillä edellytyksillä, mutta ei tämä mitenkään erityiseksi tapahtumaksi jäänyt. Kokonaisuutena Ok.
Wikipedia: ECW Massacre on 34th Street 2000
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 25.7.2012
No Comment