Arvio: WWF Rebellion 2000

Päivämäärä: 2.12.2000

Sijainti: Sheffield, Englanti (Sheffield Arena)

Yleisömäärä: 11 077

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 

---

Kuten on moneen kertaan tullut jo näissä arvosteluissa todettua, WWF oli vuodesta 1997 lähtien järjestänyt kerran tai kaksi vuodessa Brittein mantereella näitä pelkästään brittiyleisön tilattavissa olevia ppv:itä. Ensin oli kaikenlaisia One Night Onlyja, Capital Carnageja ja No Mercyjä, mutta sittemmin näiden britti-ppv:eiden nimiksi vakiintuivat (ensimmäistä kertaa tänä vuonna nähty) Insurrextion ja nyt toista kertaa järjestetty Rebellion. Näillä ppv-nimillä jatkettaisiinkin sitten niin kauan, kun näitä britti-ppv:itä yleensä nähtäisiin. Tämä oli ensimmäinen ppv sitten WrestleMania XV:n, jossa King ei ollut selostamossa ollenkaan. Lawler ei ollut ilmeisestikään mukana tällä Britti-kiertueella, sillä hänet korvasi selostuspöydän takana Tazz, joka oli tässä vaiheessa uraansa ensisijaisesti vielä aktiivipainija mutta totutteli selvästi jo tulevaan rooliinsa painibisneksessä. Tässä vaiheessa Tazzin selostustyyli oli vielä selvästi hakusessa.

Elimination Tables Match

T & A vs. Edge & Christian vs. Dudley Boyz

Kun show oli avattu comissioner Mick Foleyn, WWF-mestari Kurt Anglen ja kaikella tapaa täysin promo-kyvyttömän lt. comissionerin Debran ihan kivalla promottelulla, saatiin show lopulta painin osaltakin alkuunsa. Tässä oli tietenkin taustalla Edgen ja Christianin ikuiset erimielisyydet Dudley Boyzien kanssa, ja rehellisyyden nimissä eivät Dudleyt hirveän hyvin tulleet toimeen myöskään Testin ja Albertin kanssa. Onhan siinä jo aika paljon syytä pistää pystyyn taas yksi Tables Match näiden kolmen joukkueen välille. Historian aikana IWC on valittanut monien ottelumuotojen arvon laskemisesta, mutta tässä Dudleyiden suurimman pöytäaikakauden aikana Tables Matcheja nähtiin kieltämättä ehkä turhan paljon. Ottelu käytiin elimination-säännöillä, eli viimeinen pöydän läpi joutumisen välttänyt joukkue voittaisi.

Samalla kun Tables Matcheja oli alettu nähdä lähes joka ppv:ssä, niiden erikoisuus oli kadonnut aika tehokkaasti. Ehkä joidenkin mielestä ottelun viihdyttävyyteen edelleen riitti vain se, että painijoita pistettiin pöydästä läpi, mutta minun silmissäni homma ei toimi ihan niin. Royal Rumble 2000:n ensimmäinen Tables Match Dudleyiden ja Hardyjen välillä oli juuri siksi niin hiton viihdyttävä, että siinä oli paljon enemmän kuin pelkkiä pöytiä. Tässäkin oli hetkittäin oikein kivaa menoa, josta suurin kiitos kuuluu aivan ehdottomasti Edgelle ja Christianille, jotka tekivät kovasti töitä. T & A:kin täräyttivät pari ihan kivaa power-liikettä, mutta kokonaisuutena tämä jäi kuitenkin aika laimeaksi ja tasoltaan lähinnä sitä kivaa tv-ottelua muistuttavaksi aloitusmäiskinnäksi.

* * 

WWF Women’s Championship Match

Ivory (c) vs. Lita

Ivoryn ja Litan feud oli jatkunut senkin jälkeen, kun Ivory oli säilyttänyt vyönsä Survivor Seriesissä pistettyään Litan vuotamaan verta todella karun näköisesti. Ivory ja Right To Censor eivät voineet edelleenkään sietää Litan asennetta ja pukeutumistyyliä, johon kuului se, että Litan alushousut näkyivät aina kirkkaasti. Ennen tätä ottelua Ivory piti promon siitä, kuinka hän ei halunnut satuttaa Litaa SurSerissä eikä haluaisi tehdä sitä nytkään, jos Lita vain ymmärtäisi lopettaa törkeän käyttäytymisensä ja ottaa opikseen Right To Censorin ohjeista. Litaa eivät nämä ohjeet kuitenkaan kiinnostaneet, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi väkivallan käyttäminen – puolin ja toisin.

Tämä ei yltänyt samalle tasolle kuin Survivor Seriesin ottelu. Verta ei vuodatettu (ei sillä, että oikeasti haluaisin sitä suuremmin nähdä naisten otteluissa), ja ottelu ei kestänyt kuin puolet SurSerin ottelun ajasta. Eipä siinä, Ivory ja Lita olivat silti tämän WWF:n uudelleen hitaasti ja varmasti syttyvän naisten divisioonan niitä lupaavimpia tapauksia, joten ei tämä surkea ottelu ollut. Harmillisen lyhyeksi tämä silti jäi, joten ei tästä ole paljoakaan sanottavaa.

* ½ 

WWF Hardcore Championship
Hardcore Match

Steve Blackman (c) vs. Perry Saturn

Steve Blackman oli dominoinut WWF:n hardcore-divisioonaa alkusyksystä lähtien. Kuukausien aikana hänen tieltään olivat kaatuneet monet haastajat. Nyt hänen vastustajakseen nousi Radicalzeja edustava Perry Saturn, joka oli itsekin entinen HC-mestari. Saturn oli vakuuttunut siitä, että hän saisi piestyä Blackmanin maanrakoon ja vietyä vihdoin ja viimein tältä Hardcore-mestaruuden. Saturn uumoili, että tästä ottelusta tulee niin brutaali, että hän ei tahtonut tuoda naisystäväänsä Terriä ollenkaan ringsidelle katsomaan ottelua.

Karu totuus on se, ettei tämä nyt niin erikoisen brutaali ottelu tosiaankaan ollut. WWF:kin on vakiintunut näissä HC-otteluissaan tähän turvalliseen parin tähden tv-ottelutasoon, joka tarkoittaa sitä, että ottelussa mäiskitään ihan kivasti aseilla ja täräytetään pari ihan nättiä bumppia, mutta mitään sen erikoisempaa ei ole tarjolla. Ei siinä, ikuisena roskapainifanina tykkään aina näistä ihan kivoistakin HC-mäiskinnöistä, mutta olisihan se kiva nähdä välillä jotain erikoisempaakin tämän divisioonan osalta.

* * 

WWF European Championship

William Regal (c) vs. Crash Holly

Englantilaissyntyinen European-mestari William Regal oli päässyt kotimaahansa, mutta kotiinpaluu ei ollut sujunut tässä ppv:ssä kovin hyvin, sillä Brittein saarten ylistämisen sijaan Regal mollasi koko maata ja kaikkia paikallaolevia katsojia ja kertoi olevansa ainut asia, josta Englanti voisi olla ylpeä. Lopputulos oli se, että kotimaan sankarin sijaan yleisön suuren suosion tässä ottelussa keräsi puoleensa sympaattinen haastaja Crash Holly. Survivor Seriesissä Regalin haastajaksi oli noussut Crashin serkku Hardcore Holly, ja koska Bob ei ollut saanut hommaa suoritetuksi, tahtoi nyt Crash testata mahdollisuuksiaan.

Nämä Regalin WWF-comebackin jälkeiset ottelut ovat olleet vähän harmillisia. Kieltämättä hänen vastustajatkaan eivät ole olleet ihan sieltä parhaasta päästä, mutta jotenkin näissä otteluissa ei ole ollut mitään sellaista, mikä saisi minut toivomaan seuraavaa Regalin ottelua, ellen tietäisi, että luvassa olisi tulevina vuosina vaikka minkälaisia klassikoita. Tämäkin ottelu jäi loppujen lopuksi hyvin laihaksi, mutta siitä voi vaisun painin lisäksi syyttää myös kömpelöä buukkausta, jossa keskityttiin turhan paljon yleisön taunttaamiseen ja ringsidella heiluneeseen Molly Hollyyn. No, Regal (ja Crash) yritti(vät) parhaansa, mutta aika laimea maku tästä ottelusta jäi kieltämättä suuhun.

* ½ 

Tag Team Match

Radicalz vs. Chyna & Billy Gunn

Ensimmäisenä täytyy mainita, kuinka Chyna näytti tässä ottelussa hyvin erilaiselta kuin aikaisemmin ja samalla myös poikkeukselisen hyvältä. Lisää tällaista, Chyna! Itse ottelun taustatarinahan lienee jo kaikkien tiedossa, sillä sitä oli rakennettu käytännössä helmikuusta lähtien. Eddien ja Chynan rakkaus syttyi hitaasti, mutta lopulta se roihahti liekkeihin, kunnes Eddien mustasukkaisuus ja muut ongelmat alkoivat sabotoida liittoa. Eddie muun muassa huijasi itselleen Chynan voittaman Intercontinental-mestaruuden. Eddie silti vakuutti rakastavansa Chynaa ja kosi tätä, mihin Chyna lopulta suostui vaikka oli meinannut jo jättää Eddien. Kaikki kuitenkin mureni, kun paljastui, että Eddie oli pettänyt Chynaa todella julmasti. Tämänkin jälkeen Eddie oli vielä anellut Chynan armoa, mutta heidän liittonsa oli lopullisesti ohi. Samaan aikaan paluunsa oli tehnyt Mr. Ass, sittemmin ”The One” Billy Gunn, joka alkoi puolustaa loukatun ystävänsä kunniaa. Gunn ja Chyna ottivat yhteen rajusti Eddien kanssa, ja lopulta Eddie sai tähän ihmissuhdesotaan apuun myös Radicalz-kumppaninsa. Hieman ennen tätä Rebellionia ”The One” oli onnistunut viemään rakkaan IC-mestaruuden Eddieltä.

Kieltämättä tämä feud oli pyörinyt jo niin kauan, että se voisi vähitellen vaikkapa saada jo lopetuksensa. Tämä ottelu sitä lopetusta tuskin tarjosi, koska a) se käytiin brittiyleisölle eksklusiivisessa ppv:ssä ja b) ottelu itsessään oli aika perus tv-kamaa. Oikeastaan koko tästä show’sta oli tähän mennessä huokunut todella vahva tv-show’n fiilis. Niin on tosi usein näissä britti-ppv:issä, mutta jotenkin tällä kertaa tuo fiilis oli vielä paljon tavallista voimakkaampi. Mikään ei vihjannut siihen suuntaan, että käynnissä olisi oikea ppv. Tämäkin oli semmoista ”ihan kivaa” painia, jossa kukaan ei selvästikään vetänyt täysillä valoilla vaan päällä oli parhaimmillaankin pelkät parkit. Malenkon ja Guerreron tapaiset painijat saavat toki puolittain vetäessäänkin aikaan aina katsottavaa painia, mutta olisin minä tältä kieltämättä enemmän toivonut, erityisesti kun se Survivor Seriesin ottelu oli varsin hyvä.

* * 

Singles Match

Kane vs. Chris Jericho

Tämä oli edelleen se sama feud, joka lähti liikkeelle siitä, että Jericho läikytti kahvit Kanen päälle. Kahvien läikyttämisestä oltiin päästy nopeasti siihen, kuinka Kane ei voinut sietää sitä, että nyky-yhteiskunnassa kaikki Jerichon tapaiset hyvännäköiset ihmiset voisivat tehdä mitä tahansa ja pitää Kanen tapaisia vääristyneitä tapauksia pelkkinä friikkeinä. Kane tahtoi tehdä Jerichosta ennakkotapauksen ja piestä hänet niin perinpohjaisesti, että Jerichokin joutuisi suojaamaan kasvonsa loppuelämänsä ajaksi maskilla.

Jostain syystä minä olen tykännyt tästä otteluparista selvästi enemmän kuin keskivertoarvostelijat. Ehkä se on vain se, että olen niin Jericho-mark, että fanitan sokeasti hänen otteitaan myös heikommissa otteluissa, mutta minun mielestäni Jericho hoiti tässäkin ottelussa osuutensa aivan kultaisesti ja oli selvästi show’n kirkkaimpia tähtiä. Kane puolestaan ei mihinkään kovin erikoisiin suorituksiin yltänyt, ja kieltämättä tämä ottelu ei, tv-show-meiningille uskollisesti, yltänyt Survivor Seriesin ottelun tasolle. Siitä huolimatta tämä oli tähän mennessä illan viihdyttävin ottelu.

* * ½ 

WWF Tag Team Championship

Right To Censor (c) vs. Hardy Boyz

Right To Censorin Bull Buchanan ja The Goodfather olivat voittaneet WWF:n joukkuemestaruudet Hardy Boyzeilta hieman ennen Survivor Seriesiä, ja he olivat pitäneet vöitä hallussaan siitä lähtien. Apunaan vöidensä puolustamisessa RTC oli käyttänyt sekä mitä alhaisimpia konsteja että Val Veniksen ja Steven Richardsin apua. Buchanan ja Goodfather olivat jyrkästi sitä mieltä, ettei Hardy Boyzien kaltaiset nuorisolurjukset olleet ollenkaan sopivia tapauksia edustamaan WWF:n joukkuedivisioonaa. Nyt Hardyilla oli kuitenkin mahdollisuus voittaa vyönsä takaisin.

Niin vain tämäkin ottelu jatkoi samaa hyväksi havaittua tv-ottelutasoisten otteluiden sarjaa. Hardyt olivat olleet vuoden 2000 aikana mitä moninaisemmissa hienoissa joukkuemestaruusväännöissä, mutta tämä ei ikävä kyllä millään tasolla lukeudu niiden joukkoon. Tämä oli juuri sellaista perustoimivaa joukkuepainia, josta ei ole mitään valittamista mutta jota parempaan joukkuedivisioonan mestaruusotteluissa pitäisi helposti yltää. Ilmeisesti brittiyleisö ei kuitenkaan ansainnut tätä parempaa tällä kertaa. Tai ehkä Buchanan/Goodfather-kaksikosta ei vain ole parempaan. Kieltämättä he tuntuvat aika outolinnuilta tässä muuten hyvin tasokkaassa mestaruusdivarissa.

* * 

Singles Match

Chris Benoit vs. Undertaker

Tämä oli ensimmäinen illan kahdesta suuresta ottelusta. Radicalzien Chris Benoit oli jo kuukausien ajan roikkunut Main Eventin nurkilla ja käynyt pariin otteeseen WWF-mestaruusotteluissa, mutta se todellinen läpimurto odotti yhä itseään. Nyt Benoit oli päättänyt saada läpimurron vihdoin ja viimein aikaan pieksemällä yhden WWF:n kaikkien aikojen suurimmista koirista tämän omalla pihalla. Benoit oli siis valinnut Undertakerin kohteekseen, mutta ’Taker ei niin vain alistunut kohtaloonsa Rabid Wolverinen ponnahduslautana kohti suuruutta. Luvassa oli hyvin fysikaalinen ottelu, jota ei pehmittänyt se, että koko Radicalz-porukka hyökkäsi Undertakerin kimppuun backstagella juuri ennen tämän ottelun alkua.

Vaikka Radicalzit olivat siis piesseet Undertakerin toisen jalan muussiksi, hän raahautui silti kehään hyökätäkseen Benoit’n kimppuun. Kieltämättä tämä on ollut ihan toimiva ratkaisu, että Undertakerin kimppuun on hyökätty juuri ennen ottelua, jolloin ’Takerilla on hyvä syy liikkua hitaammin ja jolloin hän voi samalla myydä loukkaantunutta jalkaansa uskottavasti. Osittain tuon myymisen mutta ennen kaikkea Benoit’n aivan hemmetin hienon kehätyöskentelyn ja -psykologian ansiosta tästä tulikin illan paras ottelu. Ikävä kyllä tässä ppv:ssä se ei tarkoita kovinkaan paljoa, sillä tässäkin ottelussa oli omat ongelmansa. ’Taker ei ollut paluunsa jälkeen vieläkään siinä kunnossa, missä hän tulisi parin vuoden päästä olemaan. Tuolloin hän painisi tekniikkataitureiden kanssa aivan ensiluokkaisen kovia otteluita, mutta nyt otteluiden taso jäi vielä painin vajavaisuden takia vain hyväksi. En silti lähtisi syyttelemään ’Takeria niin rajusti kuin jotkut muut ovat intoutuneet, sillä kyllä ’Taker olisi huippuvireessä jo viimeistään WM X-Sevenin ottelussa Triple H:ta vastaan. Silti, tämä oli hyvä ottelu, ja siitä ehdottomasti suuri kiitos kuuluu kovan työn tehneelle Benoit’lle. Lopetuskin oli paljon parempi kuin esimerkiksi kevään Angle-Undertakerissa.

* * * 

WWF Championship
No DQ Match

Kurt Angle (c) vs. Rikishi vs. The Rock vs. Steve Austin

Kurt Angle joutui mestaruuskautensa toistaiseksi pahimpaan paikkaan, kun hän joutui puolustamaan vyötään ottelussa, jossa häntä vastassa olisi kolme palavasti mestaruutta hamuavaa miestä. Rock oli se, jolta Angle oli mestaruuden vienyt. Rikishi oli tehnyt kaikkensa viime kuukausina päästäkseen Main Event -kuvioihin mukaan. Austin puolestaan oli ihan oma lukunsa kokonaan: hän oli halunnut mestaruutta siitä lähtien, kun hän ei päässyt ottelemaan tuosta vyöstä Survivor Series ’99:ssä, jossa Rikishi ajoi hänen päällensä. Show’n alussa Mick Foley saapui kertomaan, että tämä olisi No DQ ja No Count Out -ottelu, jotta Angle ei saisi säilytettyä vyötään millään halpamaisilla keinoilla, mutta niinhän nämä monen painijan ottelut ovat aina? Näinkö tyhmänä WWF piti todella brittikatsojiaan? Vähän hölmistynyt olo ainakin itselleni tuli tuon ilmoituksen jälkeen.

Tämä oli viimeisen päälle energistä ja toimminantäyteistä entertainment-brawlia, jossa Rockin ja Austinin kaltaiset painijat olivat aivan elementissään. Suurin ongelma oli se, että ottelu ei kestänyt edes kymmentä minuuttia, joten mihinkään järjettömään suuriin painijuhliin ei tuossa ajassa yksinkertaisesti millään ylletty. Eipä siinä, ottelu oli silti hyvä ja tarjosi kivan päätöksen show’lle, vaikka lopetus oli taas sotkettukin turhan monella sekaantumisella. Post matchissa nähdyt Rockin ja Austinin kaljoittelut jättivät hyvän mielen varmasti kaikille.

* * * 

---

Kun show’n paras ottelu saa arvosanakseen kolme lumihiutaletta, aletaan puhua WCW-tasoisesta ppv:stä. WCW-tasoisuuden lisäksi tämä show oli tosiaan, kuten monesti jo totesinkin, todella vahvasti tv-showtasoinen. Jos tämä olisi ollut vaikkapa Briteistä lähetetty Raw, tämä olisi varmasti ollut mielestäni hyvää viihdettä. Ppv:nä taas… Ei. Kyllä minä odotan paljon, paljon enemmän ppv:ltä. Erityisesti WWF:ltä tässä 2000-luvun alussa. Ehkä tässä onkin syy siihen, miksi WWF aikanaan siirtyi Briteissä järjestetyistä ppv:istä Briteissä järjestettäviin tv-ohjelmiin. Tämä tv-ohjelmappv oli tasoltaan Kehno ja menee samaan sarjaan WCW:n vuoden parhaimpien ppv:eiden kanssa.

Wikipedia: WWF Rebellion 2000

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 22.7.2012