Arvio: WCW Sin 2001

Päivämäärä: 14.1.2001

Sijainti: Indianapolis, Indiana (Conseco Fieldhouse)

Yleisömäärä: 6 617

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 

---

Edellisen arvostelun alussa kirjoitin pitkästi ECW:n lopun tarinasta, sillä vuoden 2001 ensimmäinen ppv Guilty As Charged jäi firman viimeiseksi, ennen kuin se ajautui konkurssiin. Samanlaiseen tarinaan ei ole vielä aihetta WCW:n kanssa, koska tällä ennen niin mahtavalla promootiolla oli vielä pari kuukautta armonaikaa jäljellä. Hyvin ei WCW:llä silti mennyt. Se oli käytännössä konkurssikypsä, koska (kuten jo jonkun toisen arvostelun kohdalla totesin) firma oli tehnyt vuoden 2000 aikana 60 miljoonaa dollaria tappiota. Ilman Ted Turnerin rahoja ja tv-diilejä tämä firma olisi ollut jo tiensä päässä. Ja nyt rahatkin alkoivat olla lopussa. WCW:n johtokunta oli valmis myymään firman parhaiten tarjoavalle.

Kilpailu WWF:n kanssa oli enää pelkkää utopiaa. Tämä Sin, WCW:n vuoden ensimmäinen ppv, sai buyratekseen 0.15, kun WWF:n Royal Rumble sai samaan aikaan luvukseen 1.35. Ppv:eiden nimeämiset uusiksi oli siis ilmeisesti yksi WCW:n epätoivoinen yritys uudistaa profiiliaan, ja siksi ennen tammikuussa nähdyn Souled Outin sijaan saimme nyt Sinin. Sitä selostivat Tony Schiavone ja Scott Hudson. Olimme vihdoinkin päässeet Maddenista!

WCW Cruiserweight Championship

Chavo Guerrero Jr. (c) vs. Shane Helms

Tämän CW-mestaruusottelun taustatarina lähti liikkeelle Starrcadessa käydystä kolmen JOUKKUEEN välisestä ykköshaastajuusottelusta, jossa idena oli se, että vain jonkun joukkueen toinen osapuoli voisi voittaa ottelun. 3 Count (Shannon Moore ja Shane Helms) yritti kuitenkin kiertää tuota sääntöä hakemalla sopimuksen yhtä aikaa katosta, mutta Chavo Guerrero Jr. ei suostunut puolustamaan vyötään molempia vastaan, koska sellaisesta ei ollut sovittu. Niinpä Helms ja Moore ottelivat keskenään siitä, kumpi saisi kohdata Chavon. Helms voitti ottelun, ja Moore hyväksyi tappionsa rehdisti ja toivotti joukkuekaverilleen onnea Chavoa vastaan. Halpamainen Chavo oli hyökännyt Helmsin kimppuun Nitrossa ennen ppv:tä.

Surullisen johdatustarinan jälkeen on hienoa todeta, kuinka upealla ottelulla WCW aloitti vuoden 2001 painitarjontansa. En ole varma, nähtiinkö yhtään näin hyvää ottelua vuoden 2000 aikana WCW:n ppv:ssä. Toki saattaa olla mahdollista, että olen ihan kevyesti yliarvostellut tämän ottelun, koska olen niin suuri Shane Helms -mark, mutta kyllä tämä ihan oikeasti oli helkkarin viihdyttävä cruiserweight-ottelu. Juuri tällaista tämän divisioonan olisi pitänyt aina olla, mutta ikävä kyllä tässä välissä oli lähes puolitoista vuotta kestänyt suvantokausi. Nyt se oli vihdoin päättymässä, ja WCW ymmärsi tarjota taas yleisöä oikeasti kiinnostavia hienoja CW-otteluita. Chavo ja Helms olivat viimeisen päälle sitä WCW:n uutta sukupolvea, joka pisti tässäkin ottelussa perseensä likoon aivan sataprosenttisesti. Molemmat tarjoilivat hemmetin näyttäviä liikkeitä ja spotteja ja ennen kaikkea törkeän toimivia liikesarjoja, joita oli selvästi mietitty etukäteen. Lisäksi ottelussa oli ihan oikea kunnon tarina, ja todella jännittävä lopetus, jossa ei yhtään osannut ennustaa, mikä isku on ratkaiseva. Yleisökin oli heel vs. heel -asetelmasta huolimatta hyvin mukana. Pidemmällä ajalla olisi voinut nousta jopa huippuotteluksi. Nyt tämä ei kuitenkaan sinne asti yltänyt. Hieno avaus illalle silti.

* * * ½ 

Singles Match

Big Vito vs. Reno

Veljesten Big Viton ja Renon taistelu KroniKia ja heidät palkannutta mysteeristä henkilöä vastaan päättyi Starrcadessa kaikkein tylsimmällä mahdollisella tavalla, kun KroniKin palkanneeksi henkilöksi paljastui Reno! Reno, joka oli siis jo koko syksyn ajan käynyt rajua taistelua veljensä Big Viton kanssa, oli palkannut KroniKin hyökkäämään ensin Viton kimppuun, jotta hän voisi tulla pelastamaan veljensä ja esittämään tämän pelastajaa. Seuraavaksi hän oli palkannut KroniKin hyökkäämään itsensä kimppuun, jotta Vito saapuisi pelastamaan hänet! Todella loogista! Kaikki tämä vaiva oman veljen kanssa sopuunpääsemisestä ja jopa siskon Marien tuomisesta mukaan kuvioihin vain sen takia, jotta Reno pääsisi Starrcadessa uudestaan hyökkäämään veljensä kimppuun ja pettämään tämän luottamuksen. Erinomainen syy maksaa suuria setelinippuja KroniKille. Välillä toivoisin näihin WCW:n kuvioihin edes hitusen järkeä. No, nyt Vito oli tietenkin raivoissaan siitä, kuinka Reno oli pettänyt hänet, ja niinpä hän janosi kostoa.

Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että tämä ei ollut mikään Owen vs. Bret -tasoinen veljesten taistelu, mutta en minä silti voi lähteä tätä ottelua oikeastaan pahemmin mollaamaan. Oletusarvona ennen ottelua oli nimittäin, että tämä on täyttä kuraa, jossa ei ole mitään lähellekään viihdyttävää painia. Niinpä oli oikeasti ilo huomata, kuinka nämäkin kaksi tekivät täysillä töitä saadakseen aikaan toimivan ottelun. Mistään tarinankerronnasta, kehäpsykologiasta tai jatkuvasta myymisestä näillä kavereilla ei ollut kummemmin hajua, mutta ei se ihan älyttömän paljon haitannut, kun kaksi äijää rymisteli pitkin kehää ja ringsideä ja pieksi toisiaan varsin viihdyttävällä ja monipuolisella tavalla sen minkä vain ehtivät. Kokonaisuutena siis viihdyttävä tv-ottelun tasoinen brawlailu, eli varmaan niin hyvä ottelu kuin mihin nämä kaksi vain pystyvät.

* * 

Tag Team Match

Jung Dragons vs. Jamie Knoble & Evan Karagias

Tämä ottelu oli niin sanottu nykypäivän impromptu-ottelu, jota ei siis ollut alun perin kortissa ollenkaan ja joka oli lisätty mukaan ilman sen kummempia perusteluita. Tämmöisten otteluiden kohdalla en pistä ollenkaan pahakseni impromptu-otteluiden buukkausta. Sitä paitsi olihan näillä kahdella joukkueella ihan oikeaakin tarinaa, sillä he olivat otelleet yhdessä 3 Countin kanssa parin viimeisimmän ppv:n joukkuekamppailuissa. Knoblella erityisesti oli historiaa Jung Dragonsin kanssa, sillä hän oli alun perin ollut osa tuota ryhmää maskipäisenä Jamie-Sanina, kunnes oli paljastunut, ettei hänellä olekaan itämaista alkuperää ja että hän on oikeasti ihan perusjenkki.

Ensin täytyy mainita ennen ottelua nähdyissä sisääntuloissa tarjoillusta WCW:n tuotantoryhmän hienosta osaamisesta. Ruutuun tullessa Knoblen ja Karagiasin ”nimikyltissä” luki Evan Knoble and Jamie Karagias. Hyvää työtä! Onneksi itse painijat osasivat oman hommansa vähintään tuhat kertaa paremmin kuin tuotantoryhmä, ja lopputuloksena oli jo toinen ensiluokkaisen hieno cruiserweight-ottelu, joka oli tasoltaan vähintäänkin openerin veroinen. Opener oli enemmän sellainen oikean tarinan kertova hieno CW-kamppailu. Tämä puolestaan oli ihan puhdas spottailu, jollaisia myös nähtiin WCW:n CW-divisioonan kulta-aikana. Spottailuna tämä oli vielä saakelin viihdyttävääkin, koska hommassa ei nähty edes kuin yksi ainut näkyvä botchi, ja sekin saatiin näyttämään hyvältä ottelun etenevyyden kannalta. Kaikki neljä painijaa tempoivat hemmetin hienoja loikkia ja muita upeita liikkeitä. Erityinen hatunnosto pitää antaa Evan Karagiasille, joka on oikeiden vastustajien kanssa kehittynyt sähläävästä ja mitäänsanomattomasta painijasta ihan oikeaksi spottiapinaksi. Muun muassa Karagiasin 450 Splash oli helkkarin hieno. Tätä menoa olisi mielellään katsonut kauemminkin. Silloin tämä olisi voinut nousta huippuotteluksi. Nyt jäätiin suunnilleen samalle tasolle kuin Guilty As Chargedin 3-Way Tag Team Match.

* * * ½ 

Singles Match

Mike Sanders vs. The Cat

Luulin näiden kahden feudin olevan jo ohi. No, näköjään Cat olikin parin viime kuukauden ajan otellut muuten vain yhdentekevissä otteluissa mm. Shane Douglasin ja Lance Stormin kanssa, ja tämä oli se feud, mihin hän oli oikeasti keskittynyt. The Cathan oli siis WCW:n edellinen comissioner, jolta Mike Sanders oli vuoden 2000 syksyllä riistänyt paikan promootion johtoportaasta. Siitä lähtien Cat oli janonnut tuota paikkaa takaisin, ja myös yleisö oli toivonut, että WCW saisi johtoonsa takaisin mukavan ja hauskaapitävän Catin sen sijaan, että johdossa hääri idioottimainen Mike Sanders. Nyt Catilla oli tilaisuus ottaa paikkansa takaisin, sillä tässä ottelussa oli panoksena WCW:n comissionerin titteli. Lisäpanoksena oli Sandersin vaatimuksesta se, että ottelun voittaja saisi Catin hurmaavan managerin Ms. Jonesin itselleen. Ennen ottelua Sanders oli käynyt maksamassa palkkasoturikaksikko KroniKille, jotta he auttaisivat hänet voittoon.

Noniin. Johan tässä olikin kolmen ottelun ajan melkeinpä pelkästään kehuttu WCW:n tuotetta, joten olisi ollut jo itsetutkiskelun paikka, jos väliin ei olisikin saatu jotain täydeltä sonnalta tuntuvaa. Välillä kyllä täytyy ihmetellä WCW:tä, koska en vain millään voi ymmärtää, miksi tällaisia Sandersin ja Catin tapaisia painitaidoiltaan hyvin vajavaisia kavereita oli pakko bookata painimaan ppv-tasolla kuukaudesta toiseen. Tämä ottelu oli kaikessa yksinkertaisuudessaan huono, koska kumpikaan ei hallinnut painia millään järkevällä tavalla, eivätkä nämä kaksi tuntuneet edes yrittävän rakentaa mitään järkevää aikaiseksi. En oikeasti muista yhtään merkittävää hetkeä koko ottelusta – ellei sitten lasketa lopetusta, joka oli merkittävä pelkästään kaiken sekavuutensa ja huonoutensa vuoksi. Malliesimerkki kaikella tapaa heikosta painiottelusta. Ei kuitenkaan täyttä kuraa, koska sekin olisi vaatinut jotain muistettavampaa paskuuden muotoa.

½ 

Penalty Box Match
Special Referee: Jim Duggan

Team Canada vs. Filthy Animals

Ihan niin kuin WCW olisi ihan oikeasti kuunnellut (yli 10 vuotta jälkeenpäin) esittämiäni toiveita bookkauksen osalta. Sen sijaan, että Team Canada ja Filthy Animals laitettaisiin feudaamaan joitain paskasäkkejä vastaan, heidät voidaan laittaa keskenään käytävään painiotteluun. Hienoa! Team Canada oli siis vahvistunut viime näkemältä, kun Mike Awesome oli vihdoin luopunut idioottimaisesta ’That 70’s Guy’ -gimmickistään ja ilmeisesti vaihtanut kansalaisuutensa luontevasti kanadalaiseksi liittyäkseen Stormin porukkaan. Ylimielinen Team Canada ei tullut hyvin toimeen yleisön suosiossa olevan katujengin Filthy Animalsien kanssa, ja niinpä porukoiden oli parasta selvitellä välinsä painiottelussa. Ottelun erikoistuomarina oli Team Canadan entinen jäsen Jim Duggan ja erikoisstipulaationa oli Penalty Box Match. Se tarkoitti sitä, että tuomarilla oli oikeus laittaa sääntöjä rikkovia joukkueiden jäseniä ennalta määrämättömäksi ajaksi ringsidellä odottaviin jäähyaitoihin! Ah, näitä WCW:n ihania stipulaatio-otteluita ei voi olla rakastamatta.

On tosiaan harmi, että tämä ottelu piti järjestää WCW:ssä, koska se sitten tässä tapauksessa tarkoitti a) Jim Duggania hääräämässä koko ottelun ajan todella häiritsevästi ja b) idioottimaisia jäähykopisähläyksiä. Onneksi kehässä oli kuitenkin Billy Kidmanin, Rey Mysterio Jr:n ja Lance Stormin kaltaisia tekijöitä, jotka onnistuivat saamaan ottelusta viihdyttävän jopa typerästä stipulaatiosta huolimatta. Yli-ihmisiä hekään eivät olleet, joten jäähyboksin hetkittäinen liian suuri rooli ja ottelun yleinen sekavuus rokottavat kyllä huomattavasti viihtyvyyttä, mutta kokonaisuus oli silti ihan mukava paketti juuri sen ansiosta, että tietyt painijat tekivät kaikkensa viihdyttääkseen katsojia näyttävillä painiotteillaan.

* * ½ 

WCW Hardcore Championship
Hardcore Match

Terry Funk (c) vs. Meng vs. Crowbar

Terry Funk oli ollut Crowbarin suurin idoli siihen saakka, kun Funk vei Crowbarin hallussa olleen Hardcore-mestaruuden itselleen Starrcadessa käydyssä mestaruusottelussa. Tuon jälkeen Crowbar katkeroitui ja kävi usean kerran halpamaisesti Funkin kimppuun janoten kostoa ja vaatien mestaruutta takaisin itselleen. Oman säväyksensä vaatimuksiin toi Crowbarin tyttöystävä Daffney, joka oli henkisesti hyvin epätasapainoisen oloinen. Crowbar ei kuitenkaan ollut ainut, joka oli iskenyt silmänsä HC-mestaruuteen, sillä usean kuukauden tauon jälkeen paluunsa tehnyt samoalainen tuhoaja Meng oli heti paluussaan päättänyt ottaa HC-vyön itselleen hinnalla millä hyvänsä. Niinpä Meng oli käynyt sekä Funkin että Crowbarin kimppuun kesken näiden keskinäisen yhteenoton ja ottanut mestaruusvyön haltuunsa. Terry Funk oli siis virallisesti mestari, mutta vyö oli Mengillä. Ja sitä ei niin vain häneltä otettaisikaan pois.

Tässäkin oli taas painijoista riippumatonta Botchamania-materiaalia, kun Hudson ilmoitti Crowbarin haluavan Cruiserweight-tittelinsä takaisin. Ottelu itsessään oli taas hieno näytös WCW:n Hardcore-divisioonalta. Jotenkin mahtavaa nähdä, kuinka tämäkin homma elpyi sitten viimeisien kuukausien aikana sellaiseksi menoksi, jota tältä olisi toivonut koko ajan kaiken maailman Brian Knobs -otteluiden sijaan. Funk, Crowbar ja Meng tiesivät oikeasti, mitä tehdä. Vaikka ottelun alku olikin hieman sekavaa säätämistä ja vanhanaikaista takahuoneissa mäiskintää, niin parin ensimmäisen minuutin jälkeen päästiin ihan oikeaan menoon ja kunnollisten bumppien äärelle. Kokonaisuudessaan tämä olikin hieno esimerkki hyvästä roskapainiottelusta. Ei näiden kuulukaan olla mitään vuosisadan parhaita otteluita vaan hiton toimivaa mäiskintää, jota on ilo katsoa ja jossa olisi tarjolla pari uutta bumppia. Sellaista WWF:nkin HC-divisioona parhaimmillaan oli. Tässä nähtiin muun muassa hieno Guillotine Leg Drop, näyttävä Suplex turvakaiteen päälle ja brutaaleja chair-shotteja. Jos alku olisi ollut toimivampi, tämä olisi ollut lähellä jo roskapainin huippuarvosanaa (***), mutta nyt siitä jäädään vielä hiukan. Hieno ottelu silti.

* * ½ 

WCW Tag Team Championship

The Insiders (c) vs. Natural Born Thrillers

DDP:n ja Kevin Nashin taistelu Natural Born Thrillersien porukkaa vastaan oli jatkunut jo kolmisen kuukautta. Starrcadessa DDP ja Nash saivat vihdoin vyöt ansaitusti itselleen, mutta välienselvittely ei kuitenkaan päättynyt siihen. Nitrossa nähtiin nimittäin suuri Tag Team Battle Royal, jonka voittajajoukkue nousisi mestaruuksien ykköshaastajaksi, ja tuon ottelun voitti koko Natural Born Thrillers -nelikko (Chuck Palumbo, Shawn Stasiak, Sean O’Haire ja Mark Jindrak) yhdessä. Comissioner-Sandersin siunauksella NBT saikin pimittää aina Siniin asti tietoa siitä, ketkä kaksi näistä neljästä todella kohtaisivat Insidersit mestaruusottelussa. Lopulta paljastui, että tällä kertaa DDP:n ja Nashin haastajiksi ei nousisi Perfect Event (Stasiak & Palumbo), vaan Chuck Palumbo ja Sean O’Haire, eli omat kaksi lempipainijaani näistä neljästä NBT-jannusta. Hienoa.

Kuten kaksi edellistäkin Insiders vs. NBT -ottelua, myös tämä koitos oli oikein viihdyttävää joukkuepainia, jossa oli varma ja toimiva perusrakenne ja jossa kaikki neljä tiesivät, mitä tehdä. Kun tunnelmakin oli taas kerran oikein kohdallaan, ei tästä ole mitään valitettavaa. DDP ja Nash tiesivät todellakin, miten hoitaa tätä varman päälle toimivaa face-roolia. Ihme, ettei näitä kahta ollut tajuttu laittaa joukkueeksi jo aiemminkin. Samoin kuin kahdessa edellisessä ottelussa, suurin ongelma tuli taas lopetuksessa, johon oli turhaan sekoitettu kaiken maailman sekaantumisia ja muita sähläämisiä. Annan tälle ottelulle kuitenkin puolikkaan paremman kuin kahdelle edelliselle joukkuemestaruusottelulle, koska tällä kertaa sählääminen ja sekaantuminen eivät harmittaneet niin paljon, sillä Sean O’Haire oli niin helkkarin hienossa vedossa taas ottelun aikana. On niin sääli, ettei O’Hairesta tullut koskaan mitään suurta.

* * ½ 

WCW United States Heavyweight Championship
Chain On A Pole First Blood Match

General Rection (c) vs. The Franchise

The Franchise ei ollut luovuttanut, vaikka hän ei ollut voittanutkaan US-mestaruutta General Rectionilta ensimmäisellä yrittämällä. Starrcaden jälkeen miehet olivat ottaneet yhteen backstagella ja post match -kuvioissa entistä rajummin, ja kun Franchisen naisystävä Torrie Wilson ei ollut vieläkään palannut kuvioihin Rectionin iskun jäljiltä, oli homma mennyt entistä henkilökohtaisemmaksi. Niinpä Siniin bookattiin MIA-johtaja Rectionin ja Franchisen välille Vince Russon oppikirjan alkeista repäisty Chain On A Pole First Blood Match. Tällä kertaa ottelu muuten päättyi jopa ihan oikeasti veren vuotamiseen, eikä esimerkiksi selätykseen, kuten välillä oli WCW:n otteluissa nähty…

…Tosin tällä kertaa se ottelun päättänyt veren vuotaminen oli sitten niin onnetonta, että minä en sitä edes nähnyt ennen kuin sitten post match -kuvioissa. Mutta eipä se ollut ottelun suurin ongelma, jos hardcore-stipuloidun ottelun suurin osa koostuu tylsistä restholdeista ja mitään sanomattomasta vääntelystä. Liian kovaa menoahan tämä tähän mennessä olikin ollut. Franchise kyllä osasi edelleen hoitaa heelin roolinsa, mutta mihinkään muuhun hän ei tuntunut ainakaan Rectionin kanssa pystyvän. Eikä Rectioninkaan otteissa tosiaan ollut mitään kehuttavaa. Näiden kahden parittaminen keskenään oli pahan luokan virhe. Virheitä olivat myös kaikki aivopierut buukkaajien päässä. Miksi ihmeessä tässä ottelussa otettiin TIKKAAT käyttöön vain siksi, että sen avulla saatiin haettua korkeuksista joku kämäinen KETJU sen sijaan, että olisi käytetty niitä tikkaita aseina? Paitsi, että niitähän käytettiinkin yhden kerran, mikä oli tuomarin mielestä ihan ok, mutta sitten taas toisen (ei katosta roikkuneen) teräsketjun käyttäminen oli kiellettyä. Näissä säännöissä ei ole mitään v***n järkeä. No, pari kivaa tikaskikkailua pelastivat ottelun täydelliseltä surkeudelta, mutta heikoksi jäi US-vyön edustus tässä ppv:ssä.

* 

No DQ Match

Totally Buff vs. Dewayne Bruce & Goldberg

Goldbergin ja Lex Lugerin feud sen kuin jatkuu. Kuvio oli saanut uuden käänteen Starrcadessa, kun facena esiintynyt Buff Bagwell saapui auttamaan Goldbergiä, mutta kääntyikin lopussa Goldbergiä vastaan. Tästäkin huolimatta Goldberg onnistui voittamaan Starrcaden ottelun ja jatkamaan streakiaan (nyt 44), jolla olisi tosin pitkä matka vielä alkuperäisen streakin pituuteen (173). Stipulaatio Goldbergin otteluissa oli edelleen sama: jos hän häviäisi ennen 173 voitetun ottelun putkea, hänen uransa WCW:ssä päättyisi. Jos hän saavuttaisi tuon putken, hän saisi mestaruusottelun. Nyt Goldbergillä oli uransa jatkon kannalta poikkeuksellisen vaarallinen tilanne, sillä hän ei ollut yksin, vaan hän joutuisi ottelemaan Bagwellin ja Lugerin uutta Totally Buff -joukkuetta vastaan. Goldbergin joukkuekaveri oli ringrustista kärsivä ja painikehistä eläköitynyt Power Plant -kouluttaja Dewayne Bruce alias Sgt. Buddy Lee Parker. Luger (ja sittemmin myös Bagwell) olivat keskittyneet Goldbergin piinaamisen lisäksi Brucen pieksemiseen (he olivat mm. murtaneet tämän käden), joten jo eläkkeellä ollut Bruce palasi tähän otteluun antaakseen heille köniin. Paha asia tässä Goldbergin kannalta oli se, että hänen uransa päättyisi, vaikka Bruce olisi häviävä osapuoli.

Voi pyhä isä näitä Goldbergin otteluita. Ei näissä ole mitään tolkkua. Sinänsä kyllä Goldbergin rymistely oli viihdyttävämpää kuin hänen kahdessa edellisessä ppv-ottelussaan ja ottelun aikana nähty Double Buff Blockbuster oli oikeasti pirun hieno liike, yksi hienoimmista illan aikana nähdyistä. Siihen kuitenkin jäävät positiiviset asiat tästä ottelusta. Yksi huonoimmista puolista tässä ottelussa oli se, että WCW:n toimitusjohtaja Ric Flair oli tehnyt illan aikana ottelusta No DQ Matchin, mutta tuota stipulaatiota ei sitten hyödynnetty mitenkään. Ja vielä pahempaa oli ottelun idioottimainen buukkaus. Miksi Goldberg vaihtoi yksikätisen ja muutenkin ikivanhan Brucen kehään, kun hän hallitsi ottelua ylivoimaisesti, vaikka tiesi, että hänen joukkueensa joutuisi alakynteen ja samalla koko ura vaakalaudalle? Ja miten h****tissä Dewayne Bruce ei tajua alkeellisimpiakaan asioita loukkaantumisen myymisestä? Äijä mäiski Lugeria ja Bagwellia KIPSISSÄ OLEVALLA KÄDELLÄÄN kuin vettä vaan! Siis mitä ihmettä? Ja tietenkin ottelun lopetus oli aivan idioottimainen. Samalla se jätti kuitenkin pohtimaan tulevaisuutta, joten oli tämä kaikesta kamaluudestaan huolimatta hiukan parempi kuin täysin yhdentekevät Goldberg-Lugerit. Ja se Double Buff Blockbuster oli hiton hieno.

*

WCW World Heavyweight Championship

Scott Steiner (c) vs. Jeff Jarrett vs. Sid Vicious vs. Mystery Man

Vuorossa oli illan Main Event, joka oli jatkoa Scott Steinerin ja Sid Viciouksen feudille. Steiner oli säilyttänyt mestaruutensa Starrcadessa, jossa Jeff Jarrett oli saapunut auttamaan Steineria säilyttämään vyönsä. Vicious janosi edelleen mestaruutta itselleen, ja hän onnistuikin hankkimaan uuden mestaruusottelun. Tällä kertaa kyseessä ei olisi kuitenkin 1 on 1 match, sillä myös Jeff Jarrett oli voittanut itselleen ykköshaastajuuden. Lisäksi toimitusjohtaja Flair ilmoitti, että ottelussa nähtäisiin neljäs painija, jonka henkilöllisyys olisi yllätys. Tämä mysteerimies pyöri Flairin mukana kokonaan peitetyssä asussaan (katso kuva) parissakin WCW:n lähetyksessä ennen Siniä. Samaan aikaan Jeff Jarrett vakuutti, että häntä ei tässä ottelussa edes kiinnostaisi mestaruuden voittaminen, vaan hänen uuden ystävänsä Scott Steinerin auttaminen voittoon. Sid ja Steiner vannoivat voittavansa ottelun, ja mysteerimieheltä itseltään ei ollut kuultu ennen ottelua mitään. Itse asiassa ottelun ollessa valmis alkamaan Flair ilmestyi sisääntulorampille ilmoittamaan, että mysteerimies liittyisi otteluun vasta kesken kamppailun.

Kuten voitte taustatarinasta päätellä, tämä kuvio oli aivan hemmetin sekava. Samalla tämä oli osoitus siitä, mitä paljon kehumalleni Jarrettille käy, kun hänet laitetaan umpipaskoihin kuvioihin. Koko tämä ottelu oli aivan täyttä kuraa. Jarrett kyllä tuntui yrittävän jonkun verran, mutta siitä ei ollut mitään apua, koska Steiner esiintyi paljon tavallista heikommin, ja Sid Vicious oli juuri niin p**ka kuin saattoi pelätä. Ottelun ensimmäiset viisi minuuttia olivat yhdentekevää brawlailua liitettynä Jarrettin kohtuullisella yrittämisellä, ja tälle olisin voinut antaa ehkä yhden tähden. Sitten alkoi kuitenkin todellinen paskuus, kun mysteerimiehen saapuminen paikalle alkoi.

Samalla hetkellä, kun kuviin tuli video mysteerimiehen kävelystä backstagelta kehäalueelle, itse kehässä nähtiin painihistorian brutaalein loukkaantuminen. Sid Vicious mursi jalkansa sillä tavalla, että tekee ihan oikeasti pahaa katsoa. Ei tarvinne kertoa, että Sid ei palannut painikehiin kuin vasta usean vuoden tauon jälkeen. Tuon loukkaantumisen jälkeen kaikki toivo ottelun järkevästä rakentelusta oli vedetty vessanpöntöstä alas, sillä ottelun ratkaisun oli tarkoitus liittyä niin pitkälti Sidiin. Selostajatkaan eivät tienneet yhtään mitään sanoa, ja koko tämän katastrofin keskellä mysteerimiehen paikalle saapuminen ja Vince Russon etukäteen hurjaksi suunnittelema swerwe näytti aivan tajuttoman idioottimaiselta, kun Sid oli kitunut reilun minuutin ajan kehässä kykenemättä mihinkään. Tämä ottelu olisi ollut huono, vaikka kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, mutta tuo Sidin loukkaantuminen teki tästä ottelusta täysin katselukelvottoman. Huonoin Main Event miesmuistiin.

DUD 

---

Niinhän siinä sitten kävi, että WCW onnistui järjestämään ppv:lleen ennätysmäisen huonot kolme viimeistä ottelua. Siihen asti tämä show olikin (sitä yhtä Cat vs. Sandersia lukuun ottamatta) ollut hämmästyttävän hyvä. Minun pitää ihan oikeasti kehua sitä, kuinka hyvin kaikki CW-divarin kaverit, HC-ottelussa painineet ja muissakin alakortin otteluissa esiintyneet painijat vetivät roolinsa. Kaikki olivat kiskoneet työkengät jalkaan, ja se näkyi myös lopputuloksessa. Useita kivoja ja pari oikeasti hienoa ottelua, jotka olivat parempia kuin yksikään viime vuoden WCW-ppv:ssä nähty ottelu. Siinä mielessä olikin sitten niin harmi, että Main Event -osasto oli pahinta kuraa pitkään aikaan ja että illan viimeinen ottelu oli aivan historiallisen järkyttävä. Lisäksi WCW:lle koitui kahdesta viimeisestä ottelusta taas niin paljon ongelmia, ettei ole mikään ihme, että tästä ei tullut mitään uuden aikakauden alkua. Siltikin täytyy hyvän alakortin ansiosta sanoa, että tämä oli ehdottomasti Kehno ja edes hieman paremmalla ME-osastolla olisi voinut olla Ok. Nyt WCW oli oppinut laittamaan hyvät painijat keskenään vastakkain. Vielä kun he poimisivat mm. Booker T:n ja Stingin pelastamaan tuota ME-osastoa.

Wikipedia: WCW Sin

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 19.8.2012