2001ArkistoTapahtumatWWF

Arvio: WWF Royal Rumble 2001

Päivämäärä: 21.1.2001

Sijainti: New Orleans, Louisiana (New Orleans Arena)

Yleisömäärä: 17 137

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


Ensimmäiseksi täytyy mainita, että tapahtuman poster saattaa joidenkin silmiin näyttää tutulta sen takia, että WWF oli aikoinaan vuosina ’91 ja ’92 käyttänyt samantyylisiä postereita (joissa siis painijat marssivat tuolla tavalla porukassa). Omasta mielestäni nämä ovat yksiä hienoimpia postereita, joten tämä vuoden 2001 retroilu toimii pirun hyvin. Royal Rumblen historiasta tai ppv:n perusideasta tarvinnee tuskin edes sanoa mitään enää tässä vaiheessa. Tästä se tie WrestleManiaan alkaa taas kerran. Selostajina Good Ol’ JR ja Jerry ”The King” Lawler.

WWF Tag Team Championship

Edge & Christian (c) vs. Dudley Boyz

Edge ja Christian olivat ottaneet WWF:n joukkuemestaruudet jälleen kerran haltuunsa edellisen vuoden lopuilla. Sen jälkeen kanadalaiset veljekset olivat pitäneet vöistään tiukasti kiinni, eivätkä he halunneet hävitä niitä ainakaan kahdelle Dudleyn veljekselle, jotka ovat olleet jatkuvasti piikkinä E & C:n lihassa. Ylimieliset kanukit eivät varsinaisesti parantaneet asiaa tekemällä pilkkaa Dudleyiden vanhemmista. Niinpä Dudleyt tekivät lopulta sen, mitä kaikki olivat toivoneet: paiskasivat kaksikon pöydistä läpi. Mestaruusottelun alkusoinnut oli sävelletty, ja viimeiset soinnut soitettiin Con-chair-tona, kun Edge ja Christian iskivät tällä tuhoisalla liikkeellä molempien Dudleyiden tajut kankaalle ppv:tä edeltävässä Smackdownissa backstagella.

Edge & Christian ja Dudleyt olivat tässä vaiheessa Hardyjen ohella WWF:n joukkuedivisioonan tärkeimmät tukipilarit, ja heidän keskenäisiä mestaruusotteluitaan ei voisi olla koskaan liikaa. Sitä paitsi kanadalaisveljekset ja Dudley-veljekset olivat tainneet otella 2 on 2 -ottelussa vain kerran aikaisemmin ppv-tasolla, joten johan oli aikakin toiselle kohtaamiselle. Ottelusta itsestään voi sanoa, että se oli oikein malliesimerkki perinteisestä Attitude Eran aikaisesta toiminnantäyteisestä ja viihdyttävästä joukkuemäiskinnästä. Tällaisia nähdään nykyisin WWF:ssä ihan liian vähän. Mitään sinänsä ainutlaatuista tai erityisen huikeaa tässä ei nähty, mutta oli juuri semmoinen vauhdikas ja mukaansatempaava joukkuetaisto, jonka katsoi mielellään. Hoiti siis openerin roolin mitä parhaiten. Lopetusta edeltävinä hetkinä oli vähän kummallista sekoilua, mutta loppujen lopuksi tästä jäi oikein hyvä fiilis.

* * * 

WWF Intercontinental Championship
Ladder Match

Chris Benoit (c) vs. Chris Jericho

Voi kyllä vain. Chris Jericho ja Chris Benoit olivat jälleen kerran toistensa kurkussa kiinni. Päällimäisenä syynä voitaneen pitää sitä, että Chris Benoit oli voittanut Intercontinental-mestaruuden hieman ennen vuodenvaihdetta, ja Chris Jericho oli edelleen vakaasti sitä mieltä, että hän ansaitsisi tuon vyön paljon ennemmin kuin Benoit. Nämä miehethän olivat käyneet samasta syystä useita kovan luokan otteluita jo vuoden 2000 keväällä, mutta sittemmin kun mestaruusvyö oli ajautunut muille teille, olivat miehet siirtyneet muihin feudeihin (vaikkakin kohtasivat toisensa vielä SummerSlamissa). Nyt kun vyö oli takaisin Benoit’lla, oli ”Y2J” Chris Jericho taas valmis riistämään sen maanmieheltään. Tällä kertaa Chris Jericho sai päättää ottelumuodon, ja hän valitsi Ladder Matchin. Tästä sitten seurasi useita kovia tikasyhteenottoja jo ennen ppv:tä. Yhdessä niissä Benoit teloi Jerichon käden pahan kerran jyräämällä sen tikkaiden väliin.

Chris Benoit. Chris Jericho. Ladder Match. Tarvitseeko minun oikeasti edes sanoa muuta vai ymmärrettäkö ihan jo noista sanoista, että kyseessä on kiistaton huippuottelu? Minun on tosin tuotettava pettymys tämän ottelun kaikkein suurimmille faneille, sillä ei tämä mielestäni kuitenkaan mikään viiden tähden ottelu ollut, kuten jotkut hurjapääarvostelijat ovat väittäneet. Joo, tässä nähtiin muun muassa Walls of Jericho tikkaiden päällä, aivan hiton julma terästuolin isku suoraan Benoit’n päähän kesken tämän Suicide Diven ja hurja Diving Headbutt tikkaiden päältä. Tämän lisäksi homma oli muutenkin hiton viihdyttävää painia useilla kovilla spoteilla varusteltuna. Silti mielestäni tämä ei ollut millään mikään täydellinen ottelu. Erityisesti alkuvaiheet tuntuivat vähän turhan vaisuilta, ja aluksi tikkaidenkin kanssa oltiin turhan arkoja. Ei paini siis tuossakaan vaiheessa ollut millään tavalla huonoa, mutta ei ERINOMAISTA. Pidemmälle edetessään homma sitten parani huomattavasti, ja lopputulos oli tosi kova. Lopetus tuli tosin vähän sellaisessa tilanteessa, jonka en olisi osannut odottaa päättävän ottelun. Nämä heikkoudet olivat siis perusteluita sille, miksi tämä ottelu oli ”vain” neljän tähden arvoinen. Kaikkihan tietävät kyllä syyt siihen, miksi Jerichon ja Benoit’n ottelu on taattua huippulaatua.

* * * * 

WWF Women’s Championship

Ivory (c) vs. Chyna

Nyt oli tarjolla jotain todella erikoista: Chyna painimassa Women’s-mestaruudesta! Debyytistään lähtien ”9th Wonder of the World” oli paininut vain miehiä vastaan ja voittanut pari miesten ensisijaisesti hallussa pitämää mestaruutakin. Nyt tilanne oli kuitenkin muuttanut ratkaisevasti, ja syynä oli yksi Spike Piledriver, joka lähes tulkoon päätti Chynan uran (kayfabessa). Chynahan oli jo pidemmän aikaa feudannut Right To Censorin kanssa, ja pian Armageddonin jälkeen RTC päätti käyttää kovia otteita, ja porukan kaksi jäsentä teloitti Chynan todella rajulla Spike Piledriverillä. Seurauksena oli se, että Chynan niska jouduttiin operoimaan, jotta hän voisi enää koskaan painia. RTC ei Chynan kivuista välittänyt, vaan Ivory alkoi saman tien pilkata loukkaantunutta Chynaa ja lopulta jopa haastoi tämän Women’s-mestaruusotteluun Royal Rumbleen, koska oli varma, ettei Chyna pystyisi vastaamaan tuohon haasteeseen. Toisin kuitenkin kävi, sillä Chyna teki tohtorien ohjeiden vastaisesti paluunsa ppv:tä edeltäneessä Smackdownissa, hyökkäsi Ivoryn kimppuun ja otti haasteen vastaan. Ivory oli kauhuissaan, sillä hänen toiveensa selviytyä lähes kaksi kertaa isompaa Chynaa vastaan olivat olemattomat.

Tämä kamppailu on ottelu lähinnä nimellisesti ja ensisijaisesti storylineä jatkanut angle. Jotkut ovat kritisoineet tätä paljon, koska ottelun lopetus ei heidän mielestään näyttänyt tarpeeksi dramaattiselta ja post match -storylinekuviot toivat vakavassa esiintymistavassaan liikaa mieleen oikean elämän Owen Hart -tragedian. Minun mielestäni tuota ”Owenin muistoa ei kunnioiteta” -korttia on melkein yhtä helppo heilutella kuin sitä kuuluisaa N-korttia, eikä tällä kuvion ”vakavuudella” tarvitse olla yhtään mitään tekemistä sen kanssa. Juonikuvio itsessään oli mielestäni ihan mielenkiintoinen, ja juuri yllättävän päätöksen takia tämä jätti itselleni suun oikeasti pyöreäksi silloin, kuin joitain vuosia sitten näin tämän ensimmäisen kerran. Muusta kuin lopetuksesta on paha antaa plussaa, koska Chynan dominointi oli harmillisen tylsän oloista.

½ 

WWF Championship

Kurt Angle (c) vs. Triple H

Tämän ottelun taustatarina olikin taas varsin erikoinen. Aluksi lienee paikallaan mainita, että Triple H:n ja Kurt Anglen välit eivät edelleenkään olleet varsin kummoiset viimesyksyisen Stephanie-kuvion seurauksena. Vaikka sittemmin Stephanie olikin valinnut Triple H:n ja luopunut kaikesta yhteistyöstä Kurtin kanssa, ei Anglesta ja HHH:sta ollut tullut mitään parhaita ystäviä. Ystävystymistä ei avittanut sekään, että Angle piti hallussaan Triple H:n himoitsemaa mestaruusvyötä. Ykköshaastajuutensa HHH oli ansainnut täysin tuosta vain, sillä HHH:n appiukko Mr. McMahon oli kaikessa ylimielisyydessään ilmoittanut vain eräässä Raw’ssa, että Triple H:sta tuli uusi ykköshaastaja. Ratkaisusta eivät pitäneet fanit eikä erityisesti HHH:n kanssa edelleen verisesti feudannut Steve Austin, jonka mestaruusvoiton HHH oli estänyt alkuvuodesta. Oman säväyksensä tähän otteluun toi Stephanien ja Kurtin uuden bisnes-partnerin Trishin välillä kytenyt erimielisyys. Stephanie ei pitänyt siitä, kuinka läheisissä tunnelmissa Trish oli viihtynyt Vincen kanssa sen jälkeen, kun Mr. McMahon oli ilmoittanut haluavansa eron Lindasta ja Linda oli kyyditetty laitoshoitoon.

Tässä ottelussa kuultiin ensimmäistä kertaa Triple H:n nykyinen entrance-theme! Ja vaikka tämän heel vs. heel -mestaruusottelun taustatarina ei varsinainen kunkinkaallinen mestariteos ollutkaan, niin HHH ja Angle paikkaavat paljon kehätoiminnallaan. Triple H osoitti tässä ottelussa taas, kuinka hemmetin hyvää puhdasta painia hän pystyy parhaimmillaan vetämään oikean vastustajan kanssa. HHH työsti koko ottelun ajan hiton vakuuttavasti Anglen jalkaa oikeasti tuskaisen näköisillä liikkeillä, ja Angle puolestaan myi kaiken kurituksen todella vakuuttavasti. Muutenkin näiden miesten painia oli oikein ilo katsella (muun muassa upea Anglen Moonsault). Oikein perinteinen hiton hienosti ja rauhassa rakenneltu tasaisesti kohti loppuhuipennusta etenevä päämestaruusottelu. Tällaisesta saataisiin nykypainissa (tai 2000-luvun WCW:ssä) ottaa paljon mallia. Edes heel-heel asetelma tai pitkä aika (25 minuuttia) eivät haitanneet: tämä ottelu tuntui yllättävän lyhyeltä. Tämä olisi saattanut yltää jopa huippuottelutasolle, ellei otteluun olisi pitänyt sotkea idioottimaista Trish/Stephanie/Vince -tappeluhetkeä ja lopun sekaantumisia. Muuten hieno kamppailu.

* * * ½ 

WWF Championship Title Shot

30 Man Royal Rumble Match

Participants: Jeff Hardy, Bull Buchanan, Matt Hardy, Faarooq, Drew Carey, Kane, Raven, Al Snow, Perry Saturn, Steve Blackman, Grand Master Sexay, Honky Tonk Man, The Rock, The Goodfather, Tazz, Bradshaw, Albert, Hardcore Holly, K-Kwik, Val Venis, William Regal, Test, Big Show, Crash Holly, Undertaker, Scotty 2 Hotty, Steve Austin, Billy Gunn, Haku, Rikishi

Kaikki varmasti tietävät RR-ottelun taustan ja tarinan, joten siitä ei tarvinne sanoa yhtään mitään. Sen sijaan muutama sana jollain tavalla poikkeuksellista osanottajista. Drew Carey ei tietenkään ollut mikään oikea painija vaan kaikkien tuntema amerikkalainen koomikko, jonka Vince sai backstagella huijattua tähän otteluun. Honky Tonk Man teki ensimmäisen esiintymisensä WWF:ssä sitten vuoden 1997, jolloin hän oli manageroinut uutta musiikkitähteä Rockabillya (Billy Gunn). Tämä esiintyminen jäi yhden illan jutuksi. Big Show teki tässä show’ssa paluunsa pitkän tauon jälkeen. Viimeksi ppv:ssä hän oli esiintynyt toukokuussa 2000, ja tässä välissä hän oli käynyt mm. OVW:ssä laihtuakseen hieman. Haku teki tässä show’ssa paluunsa WWF:ään. Viime vuodethan Haku oli viettänyt WCW:ssä ja paininut siellä Meng-nimellä. Viime kuukaudet hän oli kuitenkin paininut ilman uutta sopimusta, ja niinpä WWF:n oli helppo napata riveihinsä Haku, joka oli kaappaushetkellä myös WCW:n Hardcore-mestari. Lisäksi tämä Rumble-ottelu jäi muutamalle painijalle (mm. Steve Blackman) viimeiseksi ppv-otteluksi WWF:ssä.

Olen tainnut jossain aikaisemminkin sanoa, että tämä vuoden 2001 Royal Rumble on yksi kaikkien aikojen Rumble-suosikkejani, ja siihen on useita syitä. Ottelu lähtee heti alussa hauskasti liikkelle, sillä Hardy-veljesten yhteenottoa oli alussa hauska seurata, vaikkakin Jeff Hardyn harmillisen näkyvät botchailut vievät siitä osan ilon pois. Sitten tuleekin jo Drew Careyn komediaosuus, jonka jälkeen alkaa koko Rumblen ajan mielenkiintoisena pysynyt Kane-show. Kane oli ehdottamasti tämän ottelun tähti. Oman lisänsä tuovat seuraavaksi HC-painijat, jotka tarjoavat Rumble-ottelussa ennennäkemätöntä hardcore-mäiskintää. Sitten on tarjolla toinen komedianumero Honky Tonk Manin muodossa, ja sitten saadaankin kehään jo toinen supertähti (The Rock), jonka yhteenottoa Kanen kanssa on mielenkiintoista seurata, vaikka tässä välivaiheessa homma ehtiikin olla vajaan 10 minuutin ajan sitä harmillisen tylsää isojen miesten Rumble-halailua. Ei tämäkään siis mikään ”non stop action rumble” ole, vaikka jotkut niin väittävätkin. Onneksi sitten saadaan kehään K-Kwikin ja Regalin tapaisia taidokkaita kavereita, ja sitten tuleekin jo yllätyspalaaja Big Show. Loppu-Rumble onkin sitten juuri sitä supertähtien ja toiminnan täyteistä tykitystä ja oikeasti jännittävää (jos en siis tietäisi voittajaa) meininkiä. Hienoja hetkiä ja oikeasti kovia bumppeja (ja bleidausta), joita harvoin nähdään Rumblessa. Tämä Rumble on loistavaa viihdettä jo ihan pelkästään monivaiheisuutensa takia. Jonkun verran tässäkin on niitä tylsiä hetkiä mutta paljon vähemmän kuin useimmissa muissa.

* * * * 


Olisiko uusi vuosi voinut paljon paremmin alkaa WWF:n osalta? Kaksi huippuluokan ottelua, yksi ***½-koitos ja vieläpä hyvä opener. Ainut muu ottelu oli enemmänkin angle kuin oikea ottelu, joten kyllähän tämä aika lailla putkeen meni. Jos vain Jericho/Benoit olisi ollut vähän enemmän MOTYC-kamaa tai Rumblesta olisi jätetty ne vähäisetkin tylsät hetket pois, tämä olisi ollut ehdottomasti Loistava. Nyt tämä jää hiuksenhienosti Hienoksi, koska ihan sellaista Loistavaan kuuluvaa fiilistä ei tästä jäänyt. Eipä silti, tämä olisi saattanut olla vuonna 2000 vuoden ppv. Puhumattakaan vuodesta 1999.

Wikipedia: WWF Royal Rumble 2001

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 26.8.2012

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WCW Sin 2001

Next post

Arvio: WOW Unleashed

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.