1998ArkistoTapahtumatWCW

Arvio: WCW Starrcade 1998

Päivämäärä: 27.12.1998

Sijainti: Washington, D.C (MCI Center)

Yleisömäärä: 16 066

Katso tapahtuma WWE Networkissa!


Starrcadella oli painihistorian pisimmät perinteet, sillä tämä tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1983, eli kaksi vuotta ennen ensimmäistä WrestleManiaa. Tapahtumasta tulikin ensin NWA:n ja myöhemmin WCW:n, kun WCW oli irrottautunut NWA:sta, vuoden suurin tapahtuma. Vielä vuonna ’97 Starrcade olikin koko painivuoden kohokohta, kun WCW oli selvästi WWF:ää edellä Monday Night Warseissa, mutta vuodessa oli ehtinyt tapahtua paljon. WCW oli jäänyt pysyvästi WWF:n taakse ratings-sodassa. Toki taisto oli tiukkaa loppuun asti, mutta viimeisen kerran Nitro pieksi Raw’n ratingseissa Halloween Havocin jälkeisessä Nitrossa (jossa ei nähty Warriorin ja Jeff Jarrettin kivespussitainnutusottelua, vaikka Phenomenom saikin niin jo kaikki uskomaan). Se Warriorin kiveksistä, ja sitten varsinaiseen asiaan. Starrcadeakin selosti Bobbyn, Tonyn ja Miken muodostama tuttu porukka. Tämä oli sitten vuoden ’95 ensimmäinen Starrcade, jossa ei nähtäisi Hollywood Hogania. Hogan oli kadonnut WCW:stä Warrior-feudin jälkeen, ja hän oli ehtinyt jo julistaa eläköityvänsä painin parista. Niinpä niin.

WCW Cruiserweight Championship
Triangle Match

Kidman (c) vs. Juventud Guerrera vs. Rey Mysterio Jr.

Tämä taisi olla ensimmäinen (ja ainut) kerta vuonna ’98, kun CW-mestaruusottelu avasi WCW:n ppv:n. Ennen tuo oli ennemminkin sääntö kuin poikkeus, ja minusta paras paikka CW-mestaruusotteluille olikin melkeinpä show’n alussa. World War 3:ssahan Juvi oli kääntynyt heeliksi, kun paljastui, että hän oli liittynyt Eddie Guerreron johtamaan lWo:hon. Hän kuitenkin hävisi tuossa samaisessa tapahtumassa CW-vyön takaisin Kidmanille, jolta hän oli mestaruuden vain pari viikkoa aikaisemmin voittanut, kun lWo:n jäsen Rey Mysterio Jr. aiheutti Guerreralle tappion. Rey oli katkera siitä, että Eddie ei ollut antanut hänelle mahdollisuutta voittaa vyötä, vaan oli luovuttanut tuon tilaisuuden uudelle Guerreralle. Tästä tietenkin syntyi sota lWo:n entisen ja uuden jäsenen välille, ja koska molemmat havittelivat yhä myös CW-mestaruutta, oli Kidmankin sotkettu soppaan varsin luontevasti.

Olipa hieno tapa avata show. En tykännyt tästä ihan niin paljon kuin jotkut muut arvostelijat, jotka olivat antaneet tälle jopa neljää ja puolta tähteä. Jotenkin tästä vain minusta puuttui semmoinen aivan ykkösluokkainen mahtavuus ja verinen taistelu, jota tuo arvosana minun mielestäni edellyttää. Silti oli tämä minunkin mielestäni huipputaitavaa, vauhdikasta ja ennen kaikkea viihdyttävää CW-menoa, jossa kaikki kolme laittoivat parastaan. Vielä hippusen verran parempi kuin WW3:n CW-mestaruusottelu, vaikka sekin aivan huippumenoa oli. Jos WCW:llä joku asia on kunnossa täydellisesti, se on heidän CW-divisioonansa.

* * * * 

WCW Cruiserweight Championship

Kidman (c) vs. Eddie Guerrero

Tällä kertaa WCW päätti tarjota makeaa mahan täydeltä, sillä ensimmäisen CW-mestaruusottelun jälkeen heti perään tarjottiin toinen. Kun Juventud oli epäonnistunut Guerreron antamassa tehtävässä voittaa CW-mestaruus takaisin lWo:lle, tuli Eddie tietenkin läksyttämään häntä henkilökohtaisesti. Lisäksi Eddie raivosi Reylle siitä, kuinka tämä oli typerillä temppuilullaan hankaloittanut kaikkien elämää huomattavasti. Lopulta hän päätti, että hänen on itse tehtävä se, mihin muut eivät pysty, eli voitettava CW-mestaruus lWo:lle. Kun Eddie oli uhonnut hetken kehässä, saapui CW-mestari Kidman takaisin paikalle ja sanoi suostuvansa Eddien haasteeseen – jos ottelu käytäisiin heti. Guerrero yritti ensin änkyttää, ettei ole valmis näin yhtäkkiä sovittuun otteluun, mutta lopulta hänelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin kohdata samantien Kidman, jolla oli takana jo yksi pitkä ottelu.

Ihan ensimmäisen ottelun tasolle ei tämä kamppailu yltänyt, mutta tosi hyvää menoa tämäkin oli. Lähinnä ongelma minulla tuntui tämän kanssa olevan se, että Kidman teki jo kaikki huikeat temppunsa ja enemmänkin ensimmäisessä ottelussa, eikä tähän hänelle jäänyt mitään suurempaa uutta annettavaa enää. Eddie toki teki taas esimerkillisen suorituksen kehässä vetäessään roolinsa loistavasti ja väläyttäessään samalla vielä loistavia kehätaitojaan. Hieno ottelu siis, mutta kärsi ehkä vähän ensimmäisen ottelun varjoon jäämisestä.

* * * ½ 

Singles Match

Norman Smiley vs. Prince Iaukea

Kaksi ensimmäistä ottelua antoivat siis ymmärtää, että tästä voi tulla todella kovatasoinen ppv, jossa nähtäisiin useampiakin hienoja alakortin feudihuipennuksia, vaikka itse ME-ottelut eivät kovin herkulliselta kuulostaneetkaan. Sitten WCW:n vuoden suurimman ppv:n kolmannessa ottelussa vastakkain asettuivat alakortin täysin mitäänsanomattomat painijat Norman Smiley ja Prince Iaukea. Tiedän, että osa WCW:n painijoista kärsi tässä kohtaa loukkaantumisista, mutta kyllä se roster olisi ollut silti pullollaan painijoita, jotka olisivat saaneet aikaan huippuotteluita oikealla pohjustuksella tai vaikka ilmankin – ja silti vuoden tärkeimmässä tapahtumassa yleisölle kehdataan tarjota jotain Smileyn ja Iaukean ottelua, joka ei toimisi edes WCW Saturday Nightissa. Uskomatonta. Tässä kohtaa ajatuksissani oli lähinnä toive, että ”ehkä tämä on vain hetken tauko ennen suurempia otteluita”. En yritä edes selittää ottelun taustaa, koska en tiedä siitä mitään, eikä se minua kiinnosta. Smiley oli kai tehnyt heel-turnin. Tai jotain.

Itse ottelu oli puhtaasti tylsä. Olen tainnut jossain arvostelussa jo aikaisemminkin sanoa, että periaatteessa Smiley on ihan taidokas, ja kyllä hän tässäkin submission-taitojaan kovasti yritti esittää. Harmi vain, että minua ei kiinnostanut yhtään, eikä yleisökään mitenkään riemusta hyppinyt tätä katsellessa. Iaukea alkoi tässä kohtaa olla menettänyt kaiken kiinnostavuutensa, jota hänellä oli vuoden ’97 alkupuolella, vaikka nyt hän oli hankkinutkin uuden naurettavan hiustyylin. Ottelu ei siis painillisesti ollut mitään uskomatonta kuraa, mutta todella turha se oli. Kummallakaan näistä kahdesta ei ollut mitään hajua, miten saada yleisö kiinnostumaan heidän ottelustaan.

* ½

Ennen illan seuraavaa ottelua saapui Scott Hall vetämään lyhyen promon. Hall esiintyi ihan vakuuttavasti, ja uskoni alkoi vähitellen palautua siihen, että ehkä sen kamalan alkoholisti-kuvion jälkeen Hallista osattaisiin repiä vielä jotain irti. Hall lupasi, että vuosi 1999 olisi hänen, vaikka loppumaisillaan vuosi olikin mennyt aika penkin alle häneltä.

Singles Match

The Cat vs. Perry Saturn

Nyt en enää tiennyt, pitäisikö tässä itkeä vai nauraa. WCW ei ollut tarjonnut monessa vuoden ’98 tavallisessa ppv:ssäänkään näin turhia alakortin otteluita, joilla ei pitäisi olla mitään asiaa ppv-lähetyksiin, ja nyt he sitten työntävät niitä useamman kappaleen voimin katsojien kurkusta alas vuoden tärkeimmässä tapahtumassa. Surullista. Todella surullista. Saturnin look oli muuten erittäin häiritsevä. Näillä kahdella oli kai jotain ”feudia”, koska he olivat olleet World War 3:ssakin samassa joukkueottelussa. Silloin tosin luulin, että he olivat enemmänkin sivuroolissa Sonny Onoon ja Kaz Hayshin feudissa, mutta ehkäpä Onoon ja Hayshin ottelu olisi ollut turhan suuren luokan kamppailu Starrcadeen.

Sen lisäksi, että Catin ja Saturnin kohtaaminen oli tylsä, kuten tätä edeltäväkin ottelu, alkoi tämä olla myös puhtaasti huono. Cat ei yksinkertaisesti voisi minua vähempää kiinnostaa, ja homma vain pahenee, kun puolet hänen ottelustaan on turhaa pakoon juoksemista höystettynä parilla varsin heikonnäköisellä potkulla. Saturn yritti selvästi pelastaa sen, mikä pelastettavissa oli, mutta oli tämä aika vaisu suoritus häneltäkin. En tosin voi syyttää Saturnia, ettei hänen motivaatio ollut ehkä kaikkein korkeimmillaan. Voitto suuresta feudista Ravenia vastaan oli vienyt vain roppakaupalla alemmas kortissa. Hienoa buukkausta, WCW.

Tag Team Match

Brian Adams & Scott Norton vs. Fit Finlay & Jerry Flynn

Tarjolla lisää laadukasta WCW:n alakortin painijoiden otteluita! Mihinpä niitä midcardereita ja muita tarvitaankaan, kun heidän ottelunsa voi Starrcadessakin korvata yhdentekevillä jobbereiden keskinäisillä kähinöillä. nWo Hollywoodin, joka alkoi tässä vaiheessa lähennellä jo tulevaa asemaansa nWo B-Teamina, yhdentekevät painijat Adams ja Norton (tosin jostain syystä markitin Nortonia erityisesti tuolla lookilla) kohtasivat siis tässä ottelussa Fit Finlayn, joka oli lyhyen TV-mestarikautensa jälkeen vajonnut näkymättömiin, ja Jerry Flynnin, joka ei siis ollut Jerry Lynn, vaan WCW:n yleinen jobber. Onneksi heille annettiin ottelu Starrcadessa. Mike Tenay yritti epätoivoisesti puolustella tämän ottelun roolia selittämällä näidän neljän koitoksista Japanissa, mutta miksi USA-fanien pitäisi olla mitenkään kiinnostunut niistä? Miten olisi tämän tilalla ollut vaikka hmm… joukkuemestaruusottelu? Eeeeei.

Hankalaa on tätäkään ottelua suuremmin kehua, vaikka kuinka haluaisi. Finlay hoiti hommansa hienosti veteraanin tavoin, ja minulle uusi tuttavuus Flynn ei ollut kehässä ollenkaan niin kamala, kuin hänen lookinsa oli antanut ymmärtää. Lisäksi en vain voinut olla markittamatta Scott Nortonia, joka tuolla lookilla edustaa kaikkea, mitä ajetaan takaa termillä ”bad ass”. Suurin ongelma ottelulla oli se, että se oli turhan pitkä, ja nWo:n hallintajaksot olivat Nortonin lookista huolimatta erittäin tylsiä. Flynn ja Finlaykaan eivät ok-otteillaan tästä mitään painijuhlaa tehneet, joten heikoksi jäi kokonaisuus tässäkin.

* ½

WCW Television Championship

Konnan (c) vs. Chris Jericho

Ennen illan kolmea suurta ottelua, joilta oli kadonnut kaikki kiinnostavuus viimeistään tämän täysin epäonnistuneen midcardin takia, oli tarjolla vielä yksi ottelu, joka oli jo selvä edistysaskel kolmeen edelliseen otteluun verrattuna. Tätä saattoi nimittäin jopa kutsua joten kuten ppv-tason otteluksi, ja kyllä tämä olisi varmaan ihan huomaamattomasti mennyt muiden joukossa Starrcadessakin, jos tätä ennen ei olisi ollut tunnin jaksoa, jonka aikana luuli katsovansa ppv:n pre-show’ta. Ottelun tarina oli lyhykäisyydessään se, että nWo Wolfpackin Konnan oli onnistunut voittamaan ylimieliseltä Chris Jericholta tämän Television-mestaruuden, ja nyt Jericho tahtoi voittaa tuon vyön takaisin itselleen – tai ei itse asiassa konkreettista vyötä, koska siitä hän ei ollut missään vaiheessa luopunut, sillä pian mestaruustappionsa jälkeen hän varasti mestaruusvyön takaisin itselleen.

Minusta tämä oli ihan hyvä ottelu. En tiedä, onko tämä mielipide osittain sitten senkin ansiota, että tätä edeltävissä kolmessa ottelussa ei paljoa kehuttavaa ollut, mutta oli tämä ihan mukava koitos. Konnan on minusta ollut aina erittäin tylsä, enkä tajua, miksi WCW edelleenkin pushasi tuota meksikaania väkisin, mutta täytyy myöntää, että oikean vastustajan kanssa hän pystyi hyvään otteluun. Parhaimpana päivänään Jericho olisi ollut täydellinen vastustaja, mutta jonkinlainen motivaation puute tuntui häntäkin vähän vaivaavan, eikä tämä ollut missään tapauksessa Jerichon kirkkaimpia esiintymisiä. Silti rutiinisuorituksellaankin Jericho sai kannettua Konnanin ihan viihdyttävään otteluun, jossa sai paikoitellen jopa hieman jännätä lopputulosta. Ei mitään, mistä puhuisin työpaikan kahvihuoneessa, mutta parannusta edeltäviin silti selvästi.

* * ½

Singles Match

Eric Bischoff vs. Ric Flair

Tämä oli helposti koko Starrcaden pohjustetuin ottelu. Kyllä, TÄMÄ. Taustalla oli Flairin ja Bischoffin ihan oikean elämän ”feud”. Ric Flairia ei oltu nähty ppv:ssä sitten tammikuussa nähdyn Souled Outin, mikä johtui siitä, että Flair oli kadonnut ruudusta alkukeväästä, kun Bischoff oli haastanut hänet oikeuteen Flairin tehtyä no-show’n. Homma saatiin kuitenkin selvitettyä, ja Flair palasi syksyllä ruutuun ja muodosti Four Horsemanin vielä kerran yhdessä Chris Benoit’n, Steve McMichaelin ja uuden jäsenen Dean Malenkon kanssa. Hommaan tuotiin kuitenkin mukaan Bischoff, joka (nyt storylinessä) yritti estää Flairin paluuta kaikin mahdollisin keinoin onnistumatta kuitenkaan tässä. Ennen Starrcadea feudi vietiin äärimmäisen henkilökohtaiseksi, kun Bischoff pieksi Nitrossa Flairin pojat ja suuteli väkisin Flairin vaimoa. Huippua.

En yhtään ihmetellyt, ettei yleisöä tuntunut mitenkään häikäisevästi kiinnostavan tämä verinen feud non-wrestlerin ja parhaat päivänsä ohittaneen legendan välillä. Siltikin selostustiimi yritti saada tätä kuulostamaan todella suurelta ottelulta, ja olihan tämä suuri toki siltä kannalta katsottuna, että tässä oli kunnon juonikuvio taustalla. Muiden Starrcade-otteluiden pohjustamisen WCW oli jättänyt aika vähäiselle, vaikka CW-otteluissa nyt ihan hyvin taustaa olikin. Ottelun laadusta ei tarvinne paljon sanoa, sillä tuskin kukaan tältä mitään kunnollista odottikin. Flair oli jopa yllättävän virkeä ja liikkui aika hyvin, mutta ei se paljoa pelasta, kun kunnon paini puuttui tyystin. Pienet kehut Flairille, muuten roskaa.

*

Singles Match

The Giant vs. Diamond Dallas Page

Illan toiseksi viimeinen ottelu, ja Giantkin näytti olevan vielä hommassa mukana, vaikka siirtyisikin parin kuukauden päästä WWF:ään. Diamond Dallas Page oli vielä World War 3:ssä US Heavyweight -mestari, mutta pian tuon ppv:n jälkeen hän hävisi mestaruuden takaisin Bret Hartille, kiitos The Giantin. DDP oli jo voittaa ottelunsa Hartia vastaan samoin kuin hän voitti WW3:ssa, mutta nWo Hollywoodin jäsen Giant saapui auttamaan nWo-kaveriaan ja tuhosi DDP:n niin, että Hart pystyi vain selättämään Pagen. Tämän jälkeen DDP on janonnut kostoa Giantista, ja otettuaan useamman kerran turpaan Giantilta hänellä oli viimein mahdollisuus saada kostonsa.

Tämä oli ehdottomasti illan positiivisin yllätys. Olin jo aika lailla luovuttanut tämän Starrcaden osalta, eikä tämäkään kohtaaminen etukäteen kuulostanut kovin hyvältä. Epäluulojani kasvatti se, ettei Giant ollut enää useaan kuukauteen esittänyt mitään kaksisia otteita kehässä, mikä ei ollut toisaalta mikään ihme, koska hänen motivaationsa ei varmaankaan ollut kovin kummoinen. Tässä ottelussa Giant esitti kuitenkin parhaita otteita kuukausiin, mutta todellinen tähti oli silti DDP, joka sai yleisön syttymään tähän otteluun, eikä DDP mitenkään huono kehässäkään ollut. Nyt kehujen keskellä pitää muistaa, ettei kumpikaan näistä ollut mitään todellisia painitaitureita, joten ei tämä erityisen hyvä ottelu ollut, mutta mukava yllätys kuitenkin. Molemmat pistivät peliin ainakin lähes parastaan, ja lopputuloksena oli ihan mukava semi-ME, josta tosin osan hyvän fiiliksestä pilasi Bret Hartin turha sekaantuminen.

* * ½

WCW World Heavyweight Championship
No DQ Match

Goldberg (c) vs. Kevin Nash

WrestleMania VI:ssä oli Hulk Hogan vs. Ultimate Warrior. Starrcade 1998:ssa oli Goldberg vs. Kevin Nash. Ei, en usko itsekään tuohon rinnastukseen. Ehkä yksi tärkeimmistä eroista oli se, että Hogan-Warrioria oli pohjustettu lähes vuoden, ja se tuntui oikeasti kahden suurimman facen kohtaamiselta. Tämä taas… No, tämä oli saanut alkunsa siitä, että Kevin Nash voitti World War 3:n Battle Royalin. Ei tuo kuukausi nyt vain yksinkertaisesti riitä vuoden suurimman ottelun pohjustukseksi. Ei varsinkaan silloin, jos feudin luonteeksi otetaan ”nämä kaksi fanien suosikkia kunnioittavat toisiaan ja mittelevät nyt keskinäisestä paremmuudestaan” -asetelma. Tuo asetelma vaatii kunnon tunnelmaa, ja se puuttui tästä koitoksesta täysin. Lisätunnelmaa feudiin oli yritetty luoda sillä, että ECW:stä WCW:hen marraskuussa loikannut Bam Bam Bigelow oli jatkuvasti Goldbergin kimpussa, ja lopulta Nash ja Goldberg kävivät molemmat Bam Bamin kimppuun. Tulokset tunnelman kohottamiseksi olivat laihoja.

Tunnelman puuttuminen näkyi ottelussa ehkä parhaiten siten, että yleisen kohinan, suurten hurrauksien tai muiden reaktioiden sijaan ottelussa kuultiin yhden kerran kova ”Goldberg sucks” ja yhden kerran kova ”Nash sucks” -chantit. Ei ehkä ihan toivottavaa reaktiota. Plussaa sen sijaan täytyy antaa Nashille ja Goldbergille siitä, että he jopa tuntuivat yrittävän tässä ottelussa, ja molemmat väläyttivät pari ihan näyttävää ja harvoin nähtyä power-liikettä. Muuten ottelu olikin sitten aika hampaatonta ja valjusti buukattua menoa, eikä No DQ -stipulaatio tuonut lopetusta lukuun ottamatta otteluun mitään lisää. Lopetuksesta sitten voi sanoa sen verran, että olipahan taas järkyttävän huono tapa päättää vuoden suurimman show’n pääottelu, mutta en muuta oikeastaan odottanutkaan. Plussaa Nashille ja Goldbergille työnteosta ja muutamista näyttävistä liikkeistä. Miinusta surkeasta buukkauksesta, valjusta tunnelmasta, kehäpsykologian täydellisestä uupumisesta jne.

* ½


Mm, tulipas taas aika negatiivissävytteinen arvostelu. Siitä voi syyttää ennen kaikkea sitä, että Starrcade lupasi paljon alkaessaan loistavasti kahdella hienolla CW-mestaruusottelulla mutta ei sen jälkeen lunastanut lupauksiaan ollenkaan. En edelleenkään voi ymmärtää, mitä Jerry Flynnin, Norman Smileyn, The Catin tai Brian Adamsin tapaiset lower cardilaiset tekevät firman suurimmassa show’ssa, kun samalla kasa taidokkaita tai edes nimekkäitä painijoita loistaa poissaolollaan: Chris Benoit, Dean Malenko, Bret Hart, Steinerin veljekset, Booker T, Buff Bagwell, kovassa pushissa ollut Wrath, ECW:stä hypännyt Bam Bam Bigelow tai vaikka Lex v***n Luger näin muutama nimetäkseni. Kyllä, katsoisin mielummin Starrcadessa Lex Lugeriakin kuin näitä täysin turhia no-nameja. Sitten toki rosterista löytyi vielä kaikkia Stingistä ja Ravenista Randy Savageen ja Curt Hennigiin, mutta he olivat joko lomalla tai loukkaantuneena. Miksi esimerkiksi Raven ja Sting otettiin pois ruudusta juuri Starrcaden alla?

Kaikesta tästä negasta huolimatta on huomioitava, että tämä show ei ollut pelkkää roskaa. Ppv alkoi juuri niin kuin vuoden suurimman show’n pitää alkaakin, ja vaikka sen jälkeen homma läsähtikin kasaan, varsinkin DDP:n ja Giantin yllättävän onnistunut semi-ME pelasti edes vähän. Samoin Konnan ja Jericho vetivät ihan kivan ottelun. Ei nämä asiat silti muuta sitä, että tämä ppv oli selvästi Kehno, mutta ei tämä vuoden huonoimpiin kuulunut. Se ei tosin ole kovin mairitteleva saavutus vuoden pääshow’lta.

Wikipedia: WCW Starrcade 1998

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 24.4.2011

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWF Rock Bottom - In Your House 26

Next post

Arvio: ECW Guilty as Charged 1999

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.